Totuuden palasia 1 | 2 | 3

Totuuden palasia 1

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  4. heinäkuuta 2009

Jumalan todistus

Jumala on antanut todistuksen itsestään luomistöiden kautta. Mitään ei olisi olemassa, ellei Jumala olisi luonut kaikkea. Jumala loi alussa taivaan ja maan, ja meren, ja kaikki, mitä niissä on: elävät olennot ja kaiken elottoman koko maailmankaikkeudessa. Kaiken olevaisen tarkoituksenmukaisuus eli sopiminen määrätarkoitusta varten kertoo älykkäästä suunnittelijasta, kaiken olevaisen Luojasta.

Jumala on tehnyt ihmisen omaksi kuvakseen sisällisen ihmisemme puolesta. Ensimmäiset ihmiset, Adam ja Eva, ovat välittäneet tiedon luomisesta jälkeläisilleen, ja nämä taas omille lapsilleen. Tieto maailman luomisesta ja Jumalasta kaiken luojana on kirjoitettu lopulta ylös, ja se kirjoitus on säilynyt muuttumattomassa muodossa meille asti Mooseksen kirjojen, ja erityisesti ensimmäisen Mooseksen kirjan kautta.

Jumala on todistanut luomistöidensä ohella ihmisille itsestään suoraan puhumalla valituille profeetoille. Nämä profeetat ovat uskon isiä ja Israelin kansan valittuja henkilöitä aina Jeesuksen Kristuksen apostolien aikaan asti. Heidän todistuksensa Jumalasta ja Jeesuksesta voidaan lukea Raamatusta, Jumalan sanan ilmoituksesta.

Jumala on todistanut itsestään myös antamalla ainoan Poikansa kuolla ristillä syntiemme tähden ja herättämällä hänet viimeisen tuomion vakuudeksi ylös kuolleista sen ennustuksen mukaan, jonka Jeesus itse antoi. (Matt 12:40.) Jumala on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka on sitä varten määrännyt, ja herättänyt hänet tämän vakuudeksi kuolleista: Jeesuksen Kristuksen kautta.

Jumala on todistanut itsestään lisäksi enkeleiden kautta valituille todistajille ja kaikille ihmisille omantunnon todistuksen kautta. Jokaisen ymmärryksen ikään ehtineen sydän tunnistaa ensimmäiset synnit ja rikokset Jumalan tahtoa vastaan, kunnes sydän ja omatunto paatuvat, niin ettei synnintekijä lopulta enää häpeä syntejään, vaan tuo ne julkeasti ilmi kerskaten jopa niistä. Paatumaton ihminen tuntee vielä Jumalan todistuksen sisällään, sillä hänen ajatuksensa todistavat hänen tekonsa joko hyviksi tai pahoiksi – hän erottaa hyvän ja pahan toisistaan – mutta väärämielinen ja syntiensä vallassa elävä ihminen ei tiedä tekevänsä syntiä: rikkovansa Jumalan tahtoa vastaan. Itse asiassa pahat ihmiset kääntävät asiat päälaelleen: heidän mielestään vanhurskaus on paha asia ja synti on hyvä asia. He rakastavat syntiä enemmän kuin vanhurskautta ja tahtovat sitä kaikin voimin tehdä.

Omasta mielestään viisas ja itserakas ihminen ajattelee olevansa hyvä ihminen, ja luulee tekevänsä oikein, vaikka tekisi syntiä, sillä hänellä on mielestään oikeus harjoittaa syntiä omaksi edukseen, vaikka se koitusi vahingoksi muille ihmisille. Paha ihminen ajattelee vain omaa itseään eikä rakasta lähimmäistään, niin kuin hyvä ihminen ja Jumalan lapsi.

Yksi seurakunta

Jumalan seurakunta on elimellisesti yksi ruumis ja Paavali käyttää siitä vertauskuvana sanontaa "Kristuksen ruumis". Niin kuin ruumiinjäsenet ovat liittyneet toisiinsa jänteiden ja nivelten välityksellä, niin myös uskovat ovat liittyneet toisiinsa rakkauden ja rauhan yhdyssiteellä, sillä yksi ja sama Pyhä Henki yhdistää kaikki Jumalan lapset toisiinsa. Vain Jeesukseen uskovilla uudestisyntyneillä Jumalan lapsilla on Pyhä Henki ja tämä erottaa meidät kaikista muista ihmisistä.

Vaikka meissä on yksi ja sama Henki, joka on yhteinen kaikille kristityille, niin joudumme silti elämään erossa toisistamme. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö kaikki toisistaan erillään elävät uskovaiset olisi Kristuksen ruumiin jäseniä meidän silmissämme ja tietysti myös Jumalan silmissä.

Joudumme elämään erossa toisistamme monista syistä. Me elämme eri alueilla maantieteellisesti ja sosiaalisesti, niin että vaikutamme eri ryhmissä. Vaikka seurakunnassa isännän ja orjan tulisi olla yhtä keskenään samojen seinien sisällä, olemme ajatuneet käytännössä eroon toisistamme yhteiskunnallisen aseman ja koulutuksen tason erojen vuoksi. Tämän lisäksi joudumme elämään erossa toisistamme opillisten erimielisyyksien vuoksi, sillä harjoitamme uskoa käytäntöön eri tavalla sen mukaan, miten ymmärrämme Raamatun kirjoituksia.

Menneiden aikojen pyhät Jumalan lapset ovat pitäneet hyvänä tapana liittyä yhteen ja kokoontua yhteen lähinnä vain niiden uskovien kanssa, jotka ovat kastetut uskovina upotuskasteella Herran Jeesuksen nimeen. Me emme ole näitä uskon isiämme viisaampia tai parempia, niin että olisimme keksineet paremman perusteen rajoittaa aktiivisesti seurakunnan toimintaan vaikuttavien ihmisten määrää ja osallistumista.

Meidän tulee rajoittaa niiden uskovien vaikutusmahdollisuutta ja osallistumista seurakunnan toimintaan, joita ei ole kastettu uskovina Jumalan lapsina Jeesuksen Kristuksen nimeen, vaan jotka pitäytyvät laitoskirkkojen tavassa kastaa vauvoja riippumatta siitä, uskovatko vauvojen vanhemmat vai eivät. Vaikka jotkut ryhmät kastaisivat vain uskovien vanhempien lapsia, niin heistäkin tulee erottautua erilaisen kasteopetuksen vuoksi, sillä Jumalan tahto ei ole opettaa tässä asiassa kahdella eri tavalla samassa pyhien yhteydessä. Joudumme tästä syystä erottautumaan myös niistä, jotka opettavat kasteessa saatavista Jumalan lupauksista samalla tavalla kuin laitoskirkot ja sakramentalistit, mutta kastavat vain ymmärryksen ikään ehtineitä leikki-ikäisiä ja sitä vanhempia uskovien lapsia, ja uskovia aikuisia.

Usko, jonka mukaan jokin ulkoinen toimitus pelastaa sielun ja tekee hänet osalliseksi jumalallisesta luonnosta, on peräisin muinaisesta Babyloniasta. Se on levinnyt sieltä juutalaisten ja nimikristittyjen kautta kaikkialle kristikuntaan. Jumalan tahdossa elävä uskovainen ei voi hyväksyä sellaista opetusta missään muodossa, koska se kertoo meille erilaista pelastuksen sanomaa kuin se evankeliumi, jonka olemme uskoneet ja ottaneet vastaan.

Sakramentalistin ja heidän tavallaan ajattelevien ihmisten perustus ei ole Kristus Jeesus vaan se on kaste. He eivät usko, että joku voisi pelastua pelkän uskon perusteella sen johdosta, että on pitänyt totena syntien sovituksen Kristuksen veren ja ruumiin uhrin kautta, ja on tullut mielenmuutoksen kautta osalliseksi jumalallisesta luonnosta ja Pyhästä Hengestä. Heidän mielestään pelkkä usko ilman kastetta ei ketään pelasta, ja siksi kaste on heille koko uskonelämän perustus. Heidän mielestään hengellinen elämä alkaa kasteesta eli uskovainen ei voi elää hengen pyhityksessä, ellei häntä ole ensin kastettu vedessä Herran Jeesuksen nimessä. Uusi elämä Kristuksessa on heidän mielestään mahdollista vain kastetuille uskoville, eivätkä he pidä tosiasiallisesti kristittyinä muita kuin kastettuja uskovaisia. Muut eivät ole heidän mielestään vielä siinä uskossa, josta Raamatussa puhutaan, ja näin kaste on heille uuden elämän ja pelastumisen ehto, vaikka he yrittäisivät tätä asiaa tavalla tai toisella salata ja peitellä.

Ovelin tapa kiertää totuutta ja elää valheessa on väittää, että Jumala voi tehdä joidenkin uskovien kohdalla poikkeuksen ja pelastaa hänet, vaikka häntä ei ole esimerkiksi väärän opetuksen ja perinteen vuoksi kastettu, kun hän ei ole ymmärtänyt oikein Raamatun opetusta, ja on luullut olevansa kastettu, vaikka ei olekaan (vauvana vedellä vihmotut uskovaiset), mutta nämä poikkeukset ovat harvinaisia, eikä niiden perusteella voida tehdä tyhjäksi pääsääntöä, jonka mukaan kasteessa saadaan synnit anteeksi, Pyhä Henki ja pelastutaan. Kun Raamattua opetetaan tällä tavalla, niin harhaoppia ei voida riittävän selvästi todistaa harhaopiksi, ja näin säilytetään itsellä oikeus pysyä harhaopissa, ja uskotellaan itselle ja muille, että Jumala on sittenkin tämän opin takana, vaikka ei hän ole sellaista oppia seurakunnalleen antanut.

Jos joku uudestisyntynyt esimerkiksi luterilainen kristitty ei ymmärrä ottaa kastetta, koska luulee olevansa kastettu vauvana suoritetun rituaalin perusteella, niin häntä ei ole lupa pitää Kristuksen ruumiiseen kuulumattomana. Jokainen uskova, jossa on Kristuksen Henki ja jossa Jumalan Henki asuu, on Jumalan lapsi, ja on Jumalasta syntynyt, ja on myös Kristuksen ruumiin eli seurakunnan jäsen. Tästä säännöstä ei ole olemassa yhtään poikkeusta. Se ei ratkaise Kristuksen ruumiin jäsenyyttä, onko joku tullut vedessä Herran nimeen kastetuksi vai ei. Tärkeintä on sydämen usko ja mielenmuutoksessa eläminen, sillä ne ovat takeena syntien anteeksiantamuksesta ja Pyhän Hengen osallisuudesta uskovaisen elämässä. Taivaan portilla ei kysytä kastetodistusta vaan sitä, onko meissä luvatun Pyhän Hengen sinetti vai ei. (Efe 1:13-14; 2:8-22.)

On myös muita opillisia erimielisyyksiä, joiden vuoksi meidän on viisainta elää erossa joistakin tottelemattomista ja eksyneistä Jumalan lapsista. Jo pelkkä seurakuntakurin harjoittaminen edellyttää sitä, että tottelemattomat uskovaiset erotetaan yhteydestä, jos ovat vaaraksi ja vahingoksi muille. Erottaminen pyhien yhteydestä toimii samalla rakkaudellisena varoituksena syntiä tekevälle, niin että hänen sielunsa kenties Herran päivänä pelastuu lankeemuksesta huolimatta. (1Kor 5:1-13; 2Kor 2:1-11; 6:14-18; Jaak 5:15-20; Matt 18:15-18; Room 16:17-20; 2Tess 3:6-14; Tiit 3:9-11; 2Joh 1:6-11.) Samalla tavalla kuin räikeät synnit (1Kor 6:9-11; Gal 5:19-21.) ovat pyhien yhteydestä erottamisen syy, samoin ovat tietyt väärät opetukset, joilla hämärretään ihmisen vastuu omasta elämästään Jumalan edessä. Tällaisia harhaoppeja ovat kaikki ne opit, joissa kielletään ihmisen mahdollisuus myötävaikuttaa pelastumiseensa Jumalan tahtoon suostumisen kautta, käytetäänpä tästä suostumisesta sitten mitä tahansa nimityksiä: valinta, vastaan ottaminen, päätös, tahto, ihmisen osuus, jne.

Ihmisen osuutta pohdittaessa on kyse aina mieltymyksestä joko syntiin tai vanhurskauteen, ja siitä, kenen tai minkä valtaan ihminen antautuu. Me emme voi olla yhtä aikaa synnin palvelijoita ja vanhurskauden palvelijoita, vaan jompaa kumpaa meidän on palveltava. Kyse on siitä, kuka tai mikä saa pitää meitä vallassaan ja otteessaan: Jumala vai paholainen, vanhurskaus vai synti. Ja alistuminen kumman tahansa valtaan on ihmisen vallassa, mutta alistuminen Jumalan valtaan ja vanhurskauden palvelukseen antautuminen eivät ole kiinni ihmisen omista kyvyistä tai omasta voimasta, vaan se on Jumalan armoa, että joku saa voiman ja kyvyn Jumalalta elää hänen palvelijanaan. Ja tämän saman voiman ja kyvyn Jumala antaa jokaiselle kutsutulle, mutta vain harvat tahtovat ottaa vastaan Jumalan lahjan ja pysyä Kristuksessa. Kun Kristuksesta luovutaan, niin sitten alkavat loputtomat selitykset ja ihmisjärjen ristiriitaiset perustelut, joiden perusteella kuvitellaan, että ollaan Jumalan lapsia, vaikka ei ollakaan ja Jumala sen tietää, vaikka ihmiset eivät itse sitä tiedä. Iankaikkinen tuomio tulee totisesti yllätyksenä jokaiselle sinne joutuvalle.

Usko ei ole joka miehen, eivätkä kaikki kestä uskonkoetuksissa, koska osa rakastaa syntiä enemmän kuin vanhurskautta ja Jeesusta. Ihmisen sydämen asenne ratkaisee hänen ikuisen kohtalonsa.

Sielullisten ja lihallisten uskonnollisten ihmisten suosion saavat kaikki sellaiset opit, joissa luvataan pelastumista ilman sydämen muutosta, vaikka ihmiset elävät erossa Jumalasta ja vaeltavat syntisen mielensä vallassa, luonnoltaan muuttumattomana. Mitä varmempaa pelastusta jumalattomille tarjotaan, sitä iloisemmin ja kiivaammin he ottavat sellaisen sanoman vastaan, ja käyvät sotaan niitä Jumalan lapsia vastaan, jotka pysyvät totuudessa ja armossa, ja kertovat rakkaudessa, miten harhaoppisten ja eksyneiden käy. Jumalaton vihaa vanhurskasta ja tekee kaikkensa kukistaakseen ja tuhotakseen hänet. Eksyneet eksyttävät tietämättään myös muita kadotukseen kanssaan, mutta saavat siitä oikeudenmukaisen palkan Kristuksen tulemuksessa.

Mitä Jumala tekee ja mitä hän ei tee?

Jumala ei puutu kovin ahkerasti uskovien jokapäiväiseen elämään, mitä tulee toimeentuloon ja terveyteen. Uskovat ovat ihan yhtä sairaita tai terveitä kuin muutkin ihmiset, ja heitä koskevat samat taloudelliset säännöt ja lainalaisuudet kuin muitakin. Jumala ei tiputa rahaa taivaasta, eikä paranna kaikkia sairauksia, jos yleensä yhtään sairasta enää parantaa. Jumala ei myöskään varjele aina ruumistamme onnettomuuksilta tai vainoilta.

Moni uskovainen on menettänyt henkensä tai vammautunut onnettomuuksissa, eikä siihen ole ollut syynä heidän oma syntinsä tai tottelemattomuus. Moni on menettänyt rakkaitaan Jobin tavoin ja syy ei ole heissä itsessään. Moni on joutunut vangituksi ja tullut pahoinpidellyksi sekä ryövätyksi Raamatun uskon isien ja apostolien tavoin. Itse Herra Jeesus antoi meille esimerkin siitä, miten aidon uskovaisen voi käydä: ruumistamme ja talouttamme ei ole aina suojattu Jumalan kädellä, sillä Jumala sallii meille tapahtuvan samoja asioita kuin jumalattomille. Me kärsimme tosin vanhurskauden tähden, mutta nämä syntiensä vuoksi tai muuten vain.

Uskovat kerskuvat monista Jumalan tekemistä ihmeistä ja parantamisista. Nämä paranemiset ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, ettei niitä voida todistaa Jeesuksen tekemiksi ihmeiksi. Toki ne sellaisia ihmeen kokeneille ovat, mutta ne eivät ole samanlaisia ihmeitä kuin mitä Jeesus ja apostolit tekivät Raamatussa. Rammat eivät kävele, sokeat eivät näe, kuurot eivät kuule eivätkä kuolleet nouse ylös kuolleista. Sen sijaan monet väittävät parantuneensa epämääräisistä kivuista ja muista oireista, mitä paranemista tai edes tautia ei voida silmin nähdä eikä lääketieteellisesti testata.

Jos olet todella sairas tai viet jonkun todella sairaan uskovien ja kenen tahansa ihmeparantajan luokse – esimerkiksi liikuntavammaisen tai täysin sokean tai kuuron – niin hän ei luultavasti tule terveeksi. Kun uskollaparantaja ei pysty parantamaan kaikille ilmeisiä sairauksia, tauteja ja vammaisuutta, niin hän syyllistää sen sairaan tai hänen läheisensä, että he eivät uskoneet tarpeeksi, mistä syystä ihme jäi tapahtumatta. Pysyttele erossa sellaisista uskovista, jotka mainostavat ihmeparanemisia kokouksissaan, sillä niitä ei todellisuudessa tapahdu, ja jos joitakin pieniä ihmeitä, joita ei voida todistaa, tapahtuukin, niin se ei ole seurausta jonkun huijarin käyttämästä armolahjasta, vaan Jeesus toimii silloin suvereenisti sen sairaan hyväksi.

Huijarin tunnistaa mm. siitä, että hän saa tiedon ja viisauden sanoja massakokouksissa, joita sitten julistaa kuulijoiden edessä. Hän luettelee sellaisia sairauksia, joista paranemista tai itse sairautta ei voida paikan päällä todeta, ja väittää, että Jeesus parantaa. Jos viet jonkun silminnähden sairaan hänen käsiensä alle parannettavaksi, niin sairas ei parane, ja saat epäuskon syytteet osaksesi. Näitä huijareita karta.

Jokainen sellainen saarnaaja on huijari tai uskossaan vinoutunut ihminen, joka sanoo saavansa tiedon ja viisauden sanoja, joissa luettelee todennäköisiä pieniä sairauksia, jotka Jeesus muka sillä hetkellä hänen sanojensa mukaan parantaa. Älä seuraa tällaisia uskossaan epäterveitä henkilöitä, jotka ovat joko tietoisesti huijanneet kuulijoita, tai elävät sielullisessa itsepetoksessa. Raamatusta et löydä yhtään sellaista esimerkkiä, jossa toimittaisiin samalla tavalla kuin he, etkä voi yhtään näiden puoskareiden kautta tapahtunutta ihmeparanemista todistaa.

Vanhassa testamentissa on mainittu vain yksi ihmeparaneminen: kuningas Hiskia parani kuolintaudistaan ja sai 14 vuotta lisää elinaikaa. Lisäksi on mainittu kolme tapausta, joissa kuollut nousi ylös kuolleista. Yhtään enempää paranemisihmeitä ei Vanhassa testamentissa ole mainittu. Vanha testamentti kattaa neljätuhatta vuotta ihmiskunnan alun historiasta ja kertoo Jumalan kansan tapahtumista. Tästä voidaan tehdä sellainen johtopäätös, ettei Jumala ole parantanut paljon ihmisiä – ei edes uskovia – ennen Jeesuksen aikaa. Siten ei ole perusteltua väittää, että Jeesus parantaa nykyään paljon sairaita, koska Jumala on muuttumaton (Kristus Jeesus on sama eilen, tänään ja huomenna). Vaikka Jumala on muuttumaton, ei hänen tarvitse tehdä samoja asioita aikakaudesta toiseen.

Jeesus paransi eläessään kaikki, jotka tulivat hänen tykönsä, tai tuotiin hänen tykönsä. Apostolit paransivat myös monia sairaita, mutta eivät kaikkia. Paavali jätti Trofimuksen Miletoon sairastamaan ja neuvoi vatsavaivoista kärsivää Timoteusta ottamaan vähän viiniä vatsavaivojensa tähden. Paavali kärsi itse ruumiillista heikkoutta ja oli lähes sokea. Jeesus ei parantanut kaikkia sairaita apostoleiden käsien kautta, vaikka monia terveeksi tekikin.

Apostolien ajan jälkeiseltä ajalta ei ole luotettavaa tietoa Jeesuksen tekemistä todellisista ihmeistä, niin että ne on voitu todeta ja todistaa välittömästi. Toki paranemisia epämääräisistä kivuista ja kuumeista on tapahtunut, mutta ei vastaavia ihmeitä, joista Uudessa testamentissa on kerrottu. Viimeisenä aikana ei tapahdu sen enempää ihmeitä kuin aiempina vuosisatoina, eikä ainakaan enempää kuin apostolien aikana. Jos joku parantaa sairaita kiistatta niin kuin apostolit ja tekee sen Jeesuksen nimessä, eikä opeta harhaoppia, eikä johdata ketään eksymykseen, niin häntä voidaan uskoa ja antaa siitä kiitos Jumalalle, mutta mitään epämääräisiä ihmeitä ei ole lupa sanoa Jeesuksen tekemiksi, eikä tietoa niistä saa levittää, sillä nämä usein valheiksi ja huijauksiksi todetut ihmeet koituvat Jeesuksen Kristuksen häpeäksi ja uskon tappioksi. On parempi olla rehellinen ja varovainen ja tunnustaa, että jokaisessa seurakunnassa on paljon sairaita, joita Jeesus ei ole parantanut, vaikka paranemiseen uskotaan ja sitä paljon rukoillaan tapahtuvaksi. On häpeällistä, että silminnähden sairaat kulkevat seurakunnissa, joissa väitetään Jeesuksen parantavan edelleen kaikki sairaat, ja että hän on myös tehnyt sen, kun asia on silminnähden valhetta tai epätotta.

Jumala ei ole luvannut uskoville valtaa ja rikkauksia. Uskovaisten talous pysyy samanlaisena uskoontulon jälkeen kuin oli ennen uskoontuloa, tosin normaaleja vaihteluita voi tapahtua. Ja totta on, että uskovaisella menee vähemmän rahaa syntiin kuin jumalattomalla, jos uskovainen elää Jumalan tahdon mukaan. Tällä tavalla uskovaisen talous kohenee, jos hän on ollut entisessä elämässään erityisen vahingollisten syntiriippuvuuksien orja.

On merkillistä, että saarnaajien kokemat ihmeet perustuvat lähes poikkeuksetta siihen, miten muut uskovaiset ovat pitäneet huolta heidän tarpeistaan ja toimeentulostaan. He ovat saaneet ruokaa, vaatteita, autoja ja rahaa, kun ovat sitä Herralta pyytäneet, ja tämä on tapahtunut välillä ihmeen kautta. Raamatussa ei sellaisia ihmeitä ole muualla kuin Vanhassa testamentissa, jossa Elia sai ruokansa kaarneilta, jotka Jumala lähetti häntä ruokkimaan. On outoa, että nykyään ei paljon mitään muita ihmeitä tapahdu, kuin sellaisia, että saarnaajat ja opettajat saavat lahjoja muilta uskovilta!

Uudessa testamentissa saarnaajien ja opettajien toimeentulo oli järjestetty niin, että seurakuntalaiset ylläpitivät heitä suoraan avustuksillaan, tai sitten sanan palvelijat elättivät itse itsensä käsillään työtä tekemällä. Jos seurakunnassa oli puutteenalaisia ja köyhiä, niin heistä pidettiin huolta ihan järjestelmällisesti, niin että laadittiin listoja apua tarvitsevien nimistä, ja sitten autettiin heitä. Saarnaajat, sanan opettajat ja köyhät eivät tarvinneet ihmeitä sen eteen, että saivat elantonsa ja pysyivät hengissä: tästä rakkauden työstä pidettiin huolta Jeesuksen käskystä niin, ettei mitään ihmeitä tarvinnut tehdä.

Osa nykyajan ruokkimisihmeistä ja rukousvastauksista on sellaisia, että uskovaiset ovat kertoneet jollekin toiselle uskovaiselle tai seurakunnalle, että heillä on puutetta siitä ja tästä asiasta, tai että rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Sitten kun joku veli tai sisar on tuonut heille apua ruokakassin tai rahan muodossa, niin he kerskaavat siitä, miten Herra on ihmeellisesti vastannut heidän rukouksiinsa. Tässä ei ole kyse kuitenkaan ihmeestä vaan ihan tavallisesta lähimmäisen rakkaudesta. Apua tarvitseva saa apua, kun sitä pyytää, eikä avun pyytäminen ole väärin. Avun pyytäminen on Jumalan tahto, sillä puutteenalaiset ja köyhät ovat arvokkaita Kristuksen ruumiille. Tällä tavalla kykenevät voivat osoittaa rakkautta lähimmäistä kohtaan myös käytännön tekoina, eikä auttaminen jää pelkäksi teoriaksi ja puheeksi. Ei ole häpeä olla köyhä ja puutteenalainen, mutta kaikenlainen vääristely ja valhe on häpeäksi Kristuksen Jeesuksen ristille ja evankeliumille.

Vaikka kirjoitinkin joistakin yleisistä harhoista seurakunnissa, niin en väitä, etteikö Jumala voisi tehdä ihan oikeita ihmeitä, tai etteikö hän olisi joskus tehnyt niitä näilläkin osa-alueilla. En silti lähtisi pyytämään tällaisia ihmeitä, sillä Jumalan tahto on se, että hädässä olevat ja puutteenalaiset pyytävät apua ajoissa, ennen kuin se on myöhäistä. Vuosituhannen vaihteen Itä-Afrikassa oli valtava kuivuus ja nälänhätä, niin että helluntaiseurakunnan jäseniä kuoli siellä nälkään. Jos apua olisi pyydetty ja toimitettu ajoissa, niin tältä olisi vältytty, tai jos joku olisi profetoinut asiasta ja tarpeesta etukäteen, mutta nyt ei ollut Herran ääntä kuulevia korvia paikalla oikeaan aikaan.

Petteri Haipola 4. heinäkuuta 2009

Totuuden palasia 1 | 2 | 3

Sivun alkuun