Raamatun kohtia pyhien kestävyydestä ja "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opista

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 18. tammikuuta 2010

Sisällys

Johdanto

Sielun pelastumisen peruste on se, että on saanut syntinsä anteeksi ja tullut sovitetuksi Jumalan kanssa Kristuksen uhrin kautta. (Room, 5:1-21; Jes, 33:24; Apt, 10:43-48; 11:7-18; 15:7-11; 1Kor, 15:1-58; Kol, 1:14-23; 2Kor, 5:18-6:2; Hebr, 9:11-10:39.) Viimeistään kuoleman hetkellä menettävät kaikki muut asiat merkityksensä. Silloin ei turvata siihen, miten hyvin on ymmärtänyt Raamatun kirjoituksia, miten hyvin on palvellut Herraa, miten hyvin on onnistunut syntiä karttamaan, miten hyvin on onnistunut rakkauden käskyä noudattamaan ja onko jäsen jossakin uskovien herätysliikkeessä tai kirkossa vai ei. Silloin ratkaisee yksi ainoa asia: tunnustaako Jeesus Kristus minut Isän edessä omakseen? (Matt, 10:32-39; 11:27.)

Tästä pelastumisen perusteesta kristityt ja nimeltään kristityt ovat laajalti yhtä mieltä. Siihen kaikki uskovat kattava yksimielisyys sitten jääkin. Kun tutkitaan Raamatun kirjoituksia vähänkään syvemmin ja sovelletaan Jumalan sanan opetusta ihmisten elämään, tulee vastaan valtava hajaannus erilaisten toinen toisensa pois sulkevien tulkintojen kautta.

Erimielisyydet kristinuskon opin keskeisissä kysymyksissä ovat johtaneet seurakunnan pirstoutumiseen erilaisiksi herätysliikkeiksi, kirkkokunniksi ja uskonyhteisöiksi. Tästä hajaannuksesta on mahdollista päästä täyteen yhteyteen vain siten, että opissa ja sen mukaan eletyssä käytännön elämässä päästään yksimielisyyteen. Muuten hajaannus jatkuu, vaikka olisimme saman Isän lapsia ja pelastuksemme perustus olisi sama: syntien anteeksisaaminen Jumalan armosta Kristuksen Jeesuksen tuoman sovituksen kautta ja Kristus Jeesus kaiken elämän perustana. (1Joh, 1:6-2:17; 1Kor, 3:11-17; Matt, 7:21-29.)

Suurin hajaannuksen aiheuttaja on kysymys siitä, voiko Jumalan kutsuma ihminen vaikuttaa omaan pelastumiseensa vai ei. Tämäkin kysymys jakaantuu kahteen osaan: [1] voiko kutsuttu vaikuttaa uudestisyntymiseensä ja [2] voiko kutsuttu vaikuttaa Kristuksessa ja uskossa pysymiseen? Se, mille kannalle uskovainen asettuu näissä kysymyksissä, vaikuttaa sitten moniin muihin opin kohtiin ja uskovaisen elämään.

Kristityn elämän kannalta tärkeitä asioita edellisten lisäksi ovat oppi kasteesta ja ehtoollisesta, uskovaisen vaelluksesta, synnistä, vanhurskaudesta ja armosta. Lähes kaiken muun opetuksen ja käytännön elämän taustalla vaikuttaa kuitenkin käsitys siitä, voimmeko me vaikuttaa omaan pelastumiseemme vai emme. Paneudun tähän asiaan siksi enemmän kuin muihin kysymyksiin. Se, miten vastaamme tähän kysymykseen, vaikuttaa sitten hyvin pitkälle myös suhtautumiseen muihin uskoviin, ja siihen, miten heidän uskonvaellustaan ja opetustaan jotkut arvioivat. Vaikka joku opettaisi asioista samalla tavalla kuin Jeesus ja apostolit, mutta jonkun toisen opillinen näkemys on erilainen tässä asiassa, niin hän voi tuomita täysin raamatullisen opetuksen vääränä, koska sen opettaja edustaa erilaista tulkintaa kutsutun mahdollisuudesta vaikuttaa omaan pelastukseensa.

 

Olen käynyt vuosien mittaan paljon keskusteluita kalvinistien ja luterilaisten sidotun ratkaisuvallan kannalla olevien uskovien kanssa, ja huomannut, että uskomme ja opetamme monissa asioissa hyvin samalla tavalla, mutta silti minun ja kaltaisteni opetusta pidetään harhaoppisena synergisminä, jossa Jumala pelastaa kutsumansa ihmisen yhteistyössä kutsutun kanssa. Tällöin kutsutun suostuminen Jumalan tahtoon ja taipuminen hänen edessään tulkitaan "lain teoiksi", mutta kun samat ihmiset opettavat Jumalan sanaa omille joukoilleen, niin he opettavat samojen asioiden olevan "Jumalan armotyötä" meissä.

Ratkaiseva ero opetuksessamme on sitten se, uskommeko Jumalan armon olevan sellaista, että Jumalan valitut eivät voi sitä vastustaa kadotukseen johtavalla tavalla, koska Jumala pelastaa heidät täysin heistä itsestään riippumattomista syistä, vai vaikuttaako vastaanhangoittelusta luopuminen ja vastarinnan murtuminen Jumalan edessä siihen, että hän kutsutun valitsee ja antaa hänelle luvatun Pyhän Hengen vakuudeksi tulevasta perinnöstä kaikkien pyhitettyjen luona. (Efe, 1:13-14; Gal, 3:1-14; Jes, 45:22; Apt, 2:40; 26:9ss.) Tätä asiaa voidaan puida yksityiskohtaisen tarkasti aina hiuksien halkomiseen asti, mutta olen päätynyt tämän kirjoituksen alkuosassa hyvin yksinkertaiseen Jumalan sanan ilmoituksen erilaisten tulkintojen esilletuomiseen ratkaisevien sanan kohtien kautta.

Käsittelen kirjoituksessani myös erilaisia vääristeltyjä opetuksia Jumalan sanasta koskien armoa, lakia, syntiä, vanhurskautta ja sovitusta. Jotkut opettavat kristikunnassa sellaista oppia, jonka mukaan me teemme syntiä elämämme joka hetki sikiämisestä hautaan tai Herran tulemukseen asti ja tarvitsemme siksi joka hetki sovitusta ja Kristuksen uhria voidaksemme pelastua. Oppi kuuluu siihen oppiin uskovan ihmisen sanomana tiivistettynä näin:

"Minun jokahetkinen synnissärypemiseni on sovitettu kaiken aikaa Kristuksen verihaavoissa."

Tällaiseen tulkintaan on päädytty, kun ei ole ymmärretty oikein sitä, mistä syystä tarvitsemme sovitusta elämämme joka hetki, ja on tulkittu lisäksi väärin Jumalan lakia. Tämän virheellisen tulkinnan mukaan me rikomme joka hetki rakkauden kaksoiskäskyä vastaan vielä uskovinakin ja elämme synnissä joka hetki, koska olemme epätäydellisiä. (Matt, 22:36-40; 5:43-48; vrt. 5Moos, 30:6; Hes, 36:24-28; 1Joh, 3:23-24; 5:1-4; Room, 13:8-10; Gal, 5:13-14; 6:2.) Tätä uskovien ja kaikkien ihmisten synnissä rypemistä on sitten käytetty tukena sille, että myös "pienempiä [tai muita] syntejä" harjoittavat ihmiset perivät Jumalan valtakunnan, vaikka Paavali kirjoitti juuri päinvastaista. (Gal, 5:19-21; 1Kor, 6:9-11.)

On siis annettu ymmärtää vastoin Jumalan sanan opetusta, että "synnissä elävä" ja "lihan vallassa" "himojensa orjuudessa elävä" ihminen voi pelastua, koska "kaikki ihmiset rypevät joka tapauksessa joka hetki synnissä". (ks. Room, 6:1-7:6; 8:4-13; Gal, 5:13-6:16.) On jätetty huomiotta se, että armon alla elävät eivät ryve joka hetki Paavalin luettelemissa [pienemmissä tai muissa] synneissä, eivätkä he ole mieleltään näiden syntien turmeluksen vallassa. (1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; Tiit, 3:1-3.) Vaikka tulkinta jatkuvasta rakkauden käskyn rikkomisesta olisi oikea – mitä se ei ole – niin se ei kumoa Jumalan sanan opetusta siitä, että mainittujen syntien orjat ja himojensa vallassa elävät ihmiset eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Efe, 2:1-3; 4:17-19.)

Vähemmän harhaanjohtava tiivistelmä jatkuvan synnissä elämisen opista on seuraava:

"Minun jokahetkinen syntisyyteni on kaiken aikaa sovitettu Kristuksen Jeesuksen veren ja hänen ruumiinsa uhrin kautta."

Tämä muotoilu voidaan hyväksyä raamatulliseksi ja oikeaksi, jos syntisyydellä tarkoitetaan sitä, että "synti asuu minun ruumiissani Herran tulemukseen tai kuolemaani saakka". (Room, 6:6; 7:15-25; 1Joh, 3:2.) Silloin ei käytetä uskovaisesta sanaa "syntinen" eri tavalla kuin apostolit sitä käyttivät, eikä uskovaisen tarvitse valheellisesti tunnustaa olevansa "lihan vallassa", "synnin vallassa", "synnin palvelija (synnin orja)", "lihallinen", "myyty synnin alaisuuteen", "mieleltään turmeltunut", tai että, hänellä on "lihan mieli". (Room, 6:1-8:16; Gal, 5:13-6:16; 1Kor, 2:16; Efe, 2:1-22; 4:11-6:20; Joh, 8:24-47.)

Tällaiset ilmaisut kuvaavat Uudessa testamentissa "vanhaa ihmistä" ja "synnin ruumista", "kuoleman ruumista" ja "lihaa", jonka vallassa uskovaisen ei tarvitse elää, eikä hänellä ole "lihan mieli", vaan hänellä on "Hengen mieli" eli "Kristuksen mieli", ja hän "vaeltaa Hengessä, niin että ei lihan himoa täytä" ja "on vapautettu synnistä ja palvelee kuuliaisuutta ja vanhurskautta, jonka hedelmä on pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä". (Room, 6:1-8:16; Gal, 5:13-6:16; 1Kor, 2:16; Efe, 2:1-22; 4:11-6:20; Joh, 8:24-47.)

Jokainen ihminen palvelee vastuunalaiseen ikään vartuttuaan joko syntiä tai vanhurskautta. Se, kumpaa me palvelemme, määrää hyvin pitkälle sen, joudummeko me kadotukseen vai pääsemmekö me taivaaseen Jumalan armosta. (Joh, 5:28-29; 2Kor, 5:10; Ilm, 22:12; Apt, 10:34-35; 24:14-16; Room, 2:1-16.) Ihminen ei voi palvella kerrallaan kahta herraa, vaan jompaa kumpaa meidän on kerralla palveltava: joko syntiä kuolemaksi tai kuuliaisuutta vanhurskaudeksi. (Room, 6:16; Matt, 6:24) Tätä tosiasiaa vääristellyn armon opettajien on lähes mahdoton tai mahdoton hyväksyä Jumalan sanan ilmoittamana totuutena. Heidän mielestään jokainen ihminen palvelee syntiä ja uskovaiset lisäksi vanhurskautta yhtä aikaa synnin palvelemisen kanssa. Tällainen kaksimielinen ja kaksinaismoralistinen opetus on virheellistä ja Jumalan sanan ilmoitusta vääristävää opetusta, josta kristityn on syytä pysyä erossa.

Nämä asiat on sanottu Raamatussa niin selvästi, että uskovaisen ei tarvitse näitä asioita kieltää ja tunnustaa totuutta vastaan "elävänsä joka hetki synnissä" tai olevansa "mieleltään syntinen, synnin alle myyty, lihan vallassa ja lihallinen", koska se ei ole totta niiden elämässä, jotka Hengessä vaeltavat ja joilla on Hengen mieli. Vaikka Paavali kirjoitti roomalaisille "minästä", joka on "lihallinen ja myyty synnin alaisuuteen", ei hän voi kumota omaa opetustaan "hengellisestä" Jumalan lapsesta, joka hänen itsensä täytyi olla, koska hän nuhteli kurittomia seurakunnassa. (Gal, 5:5-6:16; 1Kor, 2:1-7:7; 2Kor, 10:1-8; 12:19-13:13.) Tätä tosiasiaa yritetään hämärtää väittämällä, että Paavali oli yhtä aikaa "lihallinen" ja "hengellinen", mikä on kuitenkin vastoin Jumalan sanan opetusta, koska nämä kaksi "mielen tilaa" kumoavat toisensa.

Raamatun mukaan me tarvitsemme sovitusta sikiämisestä hautaan asti sen vuoksi, että olemme syntyneet osaksi saastaista ihmiskuntaa ja perineet Adamin lankeemuksen seuraamuksena ruumiin kuolevaisuuden ja kadotuksen. (Job, 14:4; 15:14; 25:4-6; Room, 5:12-21) Me tarvitsemme lisäksi sovitusta itse tekemistämme synneistä ja synnistä, joka ruumiissamme eli lihassamme asuu, mutta ei ole meidän "mielemme", kun Jumalan lapsia olemme. (Room, 6:6; 7:15-8:16.) Kun joku on tehnyt yhden synnin elämässään, niin hän tarvitsee anteeksiantoa ja sovitusta siitä synnistä koko loppuelämänsä, joten sovituksen tarve ei poistu, vaikka joku onnistuisi ajoittain syntiä tekemättä elämäänkin. Ja pohjalla on koko ajan tarve olla kaiken aikaa sovitettu, koska olemme syntyneet Adamin perillisiksi, syntiseen sukukuntaan kadotustuomion ja kuoleman vallan alle, mutta onneksemme Jumala lukee valituille hyväksi Kristuksen vanhurskauden teon. Voimme uskoa, että poisnukkuneet lapsemme ovat kuuluneet armon valinnan piiriin ja ovat valittuja. (Room, 11:7; Matt, 21:14-16; 19:13-15.)

Yleinen tapa puhua sovituksen tarpeesta on sanoa, että "me tarvitsemme sovitusta, koska olemme syntisiä", mutta vaikka tämä olisi totta, niin Uudessa testamentissa ei ole suoraan noin kirjoitettu, ja sanaa "syntinen" on käytetty varmuudella vain yhden kerran uuden liiton Jumalan lapsesta. (Jaak, 5:19.) Jos tahdomme olla raamatullisia, niin meidän tulee käyttää sanaa "syntinen" yhtä usein ja samassa asiayhteydessä kuin apostolit sitä käyttivät, ja silloin viittaamme sillä enemmän menneisyyteemme ja jumalattomiin kuin toisiimme tai itseemme. (Room, 5:8; 1Piet, 4:18.)

Olen käsitellyt sovituksen tarpeellisuutta perisynnistä kertovassa artikkelissani tarkemmin, joten tähän riittää oikean opin tiivistelmä:

"Tarvitsemme Kristuksen uhria ja sovitusta elämämme joka hetki sikiämisestä hautaan asti, koska olemme syntyneet saastaiseen ihmiskuntaan ja synnin ruumiiseen, joka on kadotustuomion ja kuoleman alainen sikiämisestä asti. Vain Kristuksen uhrin ja vanhurskauden teon kautta on mahdollista saada parempi ylösnousemus ja iankaikkinen elämä. Jumala pelastaa vain ne ihmiset, joille lukee Kristuksen vanhurskauden teon elämän vanhurskauttamiseksi, mutta ei lue heille syyksi syntiä ja kadotukseksi Adamin lankeemusta. (Room, 5:12-21; 4:1-8.)"

Jos joku on syntynyt Jumalan lapseksi ja hänessä on Kristuksen Henki (Room, 8:9-16; 1Piet, 1:23.), niin hän saa elää levossa ja rauhassa Kristuksen täytetyn työn varassa. Hänen ei tarvitse pinnistellä ja ponnistella, jotta saisi itselleen armon ja pääsisi perille asti taivaaseen. Hän on elämänsä joka hetki pelastunut yksin Kristuksen täydellisyyden perusteella sellaisena kuin hän itse on, koska Kristuksen vanhurskaus luetaan hänen hyväkseen, kun hän uskoo Kristuksen vereen ja Jeesuksen nimeen syntiensä anteeksisaamiseksi. (Luuk, 1:77; Apt, 10:43; Room, 3:19-5:21.)

On väärää lainalaisuutta kehottaa ihmisiä antautumaan enemmän Herralle ja ohjata heitä tekojen tai kieltäymysten tielle, jotta he voisivat pelastua. Tätä asiaa ei saa kuitenkaan käyttää toisen äärilaidan hyväksymisen tukena, jolloin armo kääntyy irstaudeksi. (Jda, 1:4.) Uskovia ei saa halveksua, eikä väheksyä heidän antautumistaan Herran palvelukseen, eikä vilpittömyyttään Herran edessä. (1Kor, 16:14-17; 2Tim, 1:5; 1Tim, 1:5.) Valitettavasti rajoitetun ratkaisuvallan kieltävien ihmisten puheissa, opetuksessa ja elämässä käy usein juuri niin, että kaikkea Jumalan vaikuttamaa pyhää ja vanhurskasta eri tavalla uskovien elämässä väheksytään, halveksutaan ja jopa pilkataan heitä sen vuoksi, mikä kyllä osaltaan kertoo näiden pilkkaajien mielentilasta Jumalan edessä. (1Piet, 2:12; 3:8-17; 4:1-4.)

Mitä "luopumiseen" tulee, niin uudestisyntynyt Jumalan lapsi on luopunut omasta elämästään Jeesuksen ja evankeliumin vuoksi, ja saanut uuden elämän Kristuksessa ja on "uusi luomus". (Mar, 8:34-39; 2Kor, 5:17; Efe, 4:17-24; Kol, 3:1-10.) Kun joku on luopunut oman elämänsä määräämisoikeudesta ja antanut kuninkuuden ja vallan Kristukselle, niin hän on silloin "luopunut kaikesta". (Luuk, 14:33.) Tämä luopuminen on kertakaikkinen kuninkuuden vaihtuminen ihmisen elämässä ja oman itsensä herruudesta luopumista Jumalan valtakunnan hyväksi. Mitä yksityiskohtiin tulee uskovan elämässä, niin siitä ei ole toisen uskovan oikeutta lähteä väärämielisesti toista painostamaan ja vaatimuksia esittäämään. Ainoa, mihin on lupa toisia kehottaa, on synnistä luopuminen. (1Kor, 15:34; 1Piet, 2:1; 4:1-4; Hebr, 12:1ss.; Kol, 3:1-8.)

Luottaminen

Pelastuksen kannalta on erityisen tärkeää se, luotammeko me itseemme vai Jumalaan. Jos joku luottaa itseensä, niin hän ei pelastu. Jos joku luottaa Jumalaan, niin hän pelastuu. (Luuk, 18:1-14.)

Opetus, jonka mukaan pelastuminen on kiinni uskovaisesta itsestään, saa uskovaisen luottamaan helposti itseensä sen sijaan, että hän luottaisi Jumalaan.

Opetus, jonka mukaan uskovainen ei voi vaikuttaa millään tavalla uudestisyntymiseensä ja Kristuksessa pysymiseen, hämärtää ihmisen vastuuta omasta elämästään ja syyllisyyttä epäuskoon ja armon torjumiseen.

Näiden kahden ajatuksen välille tulisi löytää tasapaino, jossa uskovainen ihminen tuntee oman vastuunsa Jumalan ja ihmisten edessä, eikä ole väärällä tavalla suruton ja huoleton (kevytmielinen tai kaksimielinen) tai liian varma ikuisesta hyvästä osastaan (itsevarma tai ylpeä), eikä toisaalta luota itseensäkään, jos uskoo voivansa vaikuttaa siihen, että on valittu ja pelastuu (ei ole omavanhurskas ja itseriittoinen).

Kuulostaa erittäin nöyrältä sanoa, että Jumala pelastaa valitut ihmiset kokonaan ihmisistä riippumattomista syistä, eikä Jumalan kutsuma ihminen voi pelastumiseensa millään tavalla vaikuttaa. Tällä tavalla ajattelevat ihmiset joutuvat kuitenkin monien ristiriitojen eteen, kun he tulkitsevat Raamattua, eikä kaikkia ristiriitoja ole mahdollista poistaa. Opetus on siis ristiriitainen Jumalan sanan ilmoituksen kanssa ja antaa lisäksi Jumalasta kuvan väärämielisenä tuomarina, jollainen hän ei ole. Opin täytyy siis olla väärä, ellei ristiriitoja Jumalan sanan ilmoituksen kanssa voida selittää pois Jumalan tahdon mukaisella tavalla.

Oppi, jonka mukaan Jumala on antanut uskoville ratkaisuvallan tulla Jumalan lapsiksi ja pysyä Kristuksessa, on raamatullinen, mutta voi johtaa omavanhurskauteen ja itse itsensä pelastamisen yrityksiin ns. "lain alle". Se voi johtaa siihen, että uskovainen alkaakin luottaa itseensä Jumalan sijasta, koska "pelastuminen on kiinni MYÖS hänestä itsestään eikä yksin Jumalasta". Jos uskovainen ei ymmärrä oikealla tavalla Jumalan lahjaa, armoa ja Jumalalle kelpaamisen perustetta (se on Kristus Jeesus), niin hän voi todellakin luulla, että Kristuksessa pysyminen on hänen omaa ansiotaan eikä Jumalan vaikutusta ja lahjaa hänen elämässään.

Jos "itse itsensä pelastamisen yrityksiltä" vältytään, eikä ajauduta "vapautetun ratkaisuvallan kieltävään opetukseen", niin on löydetty tasapaino Jumalan sanasta ja eletään terveiden sanojen vaikuttamassa Jumalan Pojan uskossa.

Voiko sellaiseen Jumalaan luottaa, joka salli kansansa eksymisen?

Vapautetun ratkaisuvallan kieltävät ihmiset väittävät, että me emme luota Jumalaan, koska pidämme mahdollisena pelastuksen menettämistä ja kadotukseen joutumista vielä senkin jälkeen, kun olemme saaneet Pyhän Hengen ja pelastuneet uudestisyntymisen pesun kautta. (Tiit, 3:5.) "Me yritämme pelastaa itse itsemme", koska pelastus on kiinni meistä itsestämme, liittouskollisuudesta Jumalaa kohtaan (on se toki kiinni kokonaan myös Jumalasta, meistä molemmista!). Näin ajattelevilta tahdon kysyä:

"Voiko sellaiseen Jumalaan luottaa, joka salli kansansa eksymisen ja sydämen paatumisen?" (Jes, 63:17.)

On kiistatonta, että Raamatun kirjoitusten mukaan Jumala on sallinut kansansa Israelin eksyä pois hänestä ja monet israelilaiset ovat joutuneet kadotukseen, Juudas Iskariot vain yhtenä esimerkkinä heistä. (Joh, 17:12.) Jos sielujen pelastuminen ja Herrassa pysyminen olisi kiinni yksin Jumalasta, niin silloin on selvää, että hän ei tahdo pelastaa kaikkia ihmisiä. Tämä on puolestaan jyrkästi sitä vastaan, mitä Paavali opetti:

"Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat". (1Tim, 2:4)

Jos joku uskoo siihen, että uudestisyntynyt Jumalan lapsi voi menettää saamansa Pyhän Hengen ja pelastuksen, niin miten hän voi luottaa Jumalaan, jos kerran pelastuminen on kiinni yksin Jumalasta? Eihän sellaiseen Jumalaan voisi luottaa lainkaan, joka kadottaa mielivaltaisesti osan lapsistaan ja pelastaa vain osan heistä!

Jos olet todella sitä mieltä, että Kristuksessa ja uskossa pysyminen ei ole vähäisessäkään määrin kiinni sinusta itsestäsi ja uskollisuudestasi (Matt, 25:14-30; Luuk, 12:32-48; 1Kor, 4:1-7; Room, 6:16.), niin sinun on syytä uskoa "kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppi. Muuten sinulla ei ole mitään perustetta luottaa Jumalaan, että hän pitää sinut Kristuksessa ja varjelee sielusi pelastukseen.

Jos et usko "kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppiin, niin sinä voit luottaa varmasti siihen, että Jumala on uskollinen sinua kohtaan, mutta sinulle jää vastuu omasta uskollisuudestasi Jeesusta Kristusta kohtaan. Pysytkö hänen omanaan vai otatko vastaan toisen hengen ja toisen Jeesuksen vai antaudutko peräti syntiä palvelemaan? (2Kor, 11:1-4; Room, 6:16.)

Vastuun ottaminen omasta itsestään ei ole suosiossa vapautetun ratkaisuvallan kieltävien ihmisten joukossa, sillä vastuun ottavan täytyy tunnustaa todeksi se, että pelastuminen on kiinni myös hänestä itsestään ja hänen uskollisuudestaan, vaikka pelastusta ei voidakaan ansaita. Jumala ei pidä kuitenkaan uskollisuutta "omavanhurskautena" eikä "kunnian varastamisena" eikä "ylpeytenä" vaan koettelee uskovia, pysymmekö me uskossa ja armossa vai emme.

Lue tässä välissä lisää tästä aiheesta toisesta artikkelistani, joka käsittelee "ratkaisuvaltaa".

Raamatun kokonaisilmoituksen puolueeton tutkiminen opin pohjalla

Raamatussa ja etenkin Uudessa testamentissa on ehkä enemmän niitä kohtia, joiden perusteella Pyhän Hengen ja kerran saadun pelastuksen menettäminen on mahdotonta uudestisyntyneelle uskovaiselle kuin niitä kohtia, joiden perusteella pelastus ja Pyhä Henki voidaan menettää. Sitten on monia kohtia, jotka jäävät tulkinnanvaraisiksi, ja ne voidaan ymmärtää kumman tahansa tulkinnan tueksi sen perusteella, kumpaa näkemystä halutaan tukea. On lisäksi kohtia, joita ei voida perustellusti käyttää luopumisen mahdollisuuden tukemiseksi, mutta joita taitamattomasti yhä uudestaan sitä tarkoitusta varten käytetään.

Oppia ei tule muodostaa sen perusteella, mitä kohtia on enemmän, vaan ristiriitaiselta näyttävät jakeet tulee saada oikean ymmärryksen kautta sopusointuun Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa siten, että Raamatun kirjoitukset määräävät oikean opin, eikä niin, että käytetään Raamattua edeltävalitun opin tukena, eikä edes yritetä etsiä Jumalan sanan ilmoittamaa alkuperäistä totuutta asioihin.

Pyrin tuomaan tässä kirjoituksessani esille näkemyksiä "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opin puolesta ja sitä vastaan tekemättä ennakkoon valintaa kummankaan opin puolesta tai toista vastaan. Lopputulos on tästä mahdollisimman puolueettomasta näkökulmasta johtuen melko mielenkiintoinen, joten lue rauhassa erilaisia perusteluita loppuun saakka ja tutki asiaa vielä lisää, jos jotakin jää epäselväksi, niin kuin luultavasti jääkin.

Tahtooko Jumala pelastaa kaikki ihmiset?

Paavali kirjoitti: "Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat." (1Tim, 2:4.)

Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan pelastu. (Matt, 25:41, 46; Ilm, 20:11-15.) Jos pelastuminen olisi yksin Jumalan vallassa ja päätettävissä, niin silloin kaikki ihmiset pelastuisivat.

Kaikki pelastuvat (universalismi)

Jos olet uskonut tähän asti siihen, että ihminen ei voi vaikuttaa valituksi tulemiseensa ja pelastumiseensa, vaan se on yksin Jumalan päätöksen ja vallan varassa oleva asia, niin sinun on uskottava sitten myös se, että lopulta kaikki ihmiset pelastuvat: suurin osa tosin vasta tulisen järven jälkeen, mistä Raamattu ei suoraan mitään puhu. (1Tim, 2:4; Ilm, 20:11-15.)

Jumala on edeltämäärännyt toiset ihmiset kadotukseen, toiset iankaikkiseen elämään (kalvinismi)

Puhdas kalvinismi eli oppi siitä, että Jumala tahtoo pelastaa vain valitut, ja on määrännyt muut ihmiset edeltä kadotukseen, on virheellinen. (1Tim, 2:4.) Vain kaikkien ihmisten pelastumista voidaan perustella tämän tosiasian tiedostamisen jälkeen, ja vahvin todiste sitä oppia vastaan on jae Matt, 25:46. En käsittele tässä kirjoituksessa kuitenkaan sitä oppia, joten ei siitä sitten sen enempää.

Vapautettu ratkaisuvalta

Jumala on antanut kutsumilleen ihmisille vallan tulla Jumalan lapsiksi, mutta kaikki eivät käytä tätä valtaansa oikein hyväkseen, niin että ottaisivat vastaan Jeesuksen. (Joh, 1:12; 12:42-50.) Tästä ratkaisuvallasta johtuen kaikki eivät pelastu. Jeesuksen sanoin: "Monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut!" (Matt, 22:1-14.)

Huomaa, että Jumala ei pysty taivuttelemaan kuin pienen osan kutsumiaan ihmisiä ottamaan vastaan iankaikkisen elämän armolahjan! (Matt, 7:13-14.) Tämä kumoaa sen opin, että ihmisen vastaanhangoittelu ei voisi estää häntä pelastumasta. Kyllä se voi sen tehdä ja tekeekin valitettavan monen Jumalan kutsuman ihmisen elämässä. (Matt, 23:37-38; 21:31-32.)

Syntinen ei voi tulla Jeesuksen tykö omasta aloitteestaan. Jumalan pitää ensin kutsua syntistä, ja vasta sitten Jeesuksen tykö voidaan tulla. (Joh, 6:44.) Tästä syystä johtuen ratkaisuvalta (eksuusia, Joh, 1:12.) ei ole täysin vapaa, vaan on sidottu siihen asti, kunnes Jumala kutsuu syntistä mielenmuutokseen. (Room, 2:4-5.) Tämän hän tekee "etsikonajaksi" kutsuttuna aikana kaksi tai jopa kolme kertaa eri pituisina ajanjaksoina ihmisen elämässä. (Job, 33:14-33; Matt, 22:1-14; Luuk 19:41-44; 1Piet, 2:12.)

"Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei taivaasta hänelle anneta", mutta kun annetaan, niin armo voidaan ottaa vastaan pelastuksen päivänä. (Joh, 3:27; 2Kor, 5:18-6:2; Apt, 2:37-47.)

"Kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppi

Jos uudestisyntynyt eli Pyhän Hengen saanut Jumalan lapsi ei voi menettää Jumalan Henkeä ja joutua pois armosta, niin silloin "kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppi on totta. Se ei saa kuitenkaan johdattaa ketään valvomattomuuteen tai väärämieliseen huolettomuuteen ja suruttomuuteen, tai ylimielisyyteen, ikään kuin uskovaisen ei tulisikaan kilvoitella uskon puolesta ja taistella syntiä vastaan. (Luuk, 21:34-36; Jda, 1:3; 2Tim, 4:6-8, 18; Hebr, 12:1-17; Room, 6:1-23; 8:13; Kol, 3:1-20.)

Jos uskovia opetetaan oikein, niin he voivat luottaa Jumalaan, joka varjelee meidät uskossa lopulliseen pelastukseen voimallaan. (Jda, 1:24-25; Hebr, 3:12-14; 13:20-21; 1Piet, 1:5; Matt, 24:10-14.)

Pyhän Hengen ja kerran saadun pelastuksen voi menettää

Jos taas Pyhän Hengen voi menettää ja armosta voi joutua pois, niin silloin Jumala ei ota kutsumuksessaan antamaansa ratkaisuvaltaa uskovilta pois tämän elämän aikana. Se valta säilyy meille kuolemaan tai Herran tulemukseen saakka. Tästä syystä pelastukseemme liittyy aina epävarmuustekijä: "minä itse". Pysynkö minä uskossa ja Kristuksessa vai en, vai luovunko elävästä Jumalasta synnin pettämänä, niin että en pysy uskossa? (Hebr, 3:12-16; 1Kor, 15:1-2.)

Oikea opetus johtaa luottamukseen Jumalaa kohtaan

Pelastuksen menettämisen mahdollisuudella ei pitäisi uskovia liian kanssa pelotella ja aiheuttaa siten epävarmuutta sen suhteen, pääsemmekö me taivaaseen, vai joudummeko helvettiin. (Fil, 1:6-11.) Taitamaton pelottelu johtaa uskovia "lain alle", niin että he yrittävät ansaita omaa pelastustaan, vaikka ovat jo toivossa pelastuneita, ja Jumala on luvannut pitää heistä huolen. (Tiit, 3:3-7; Room, 8:25-39; Jda, 1:24-25; Joh, 10:29.)

Uskovia ei saa opettaa sillä tavalla, että he luulevat opetuksesta johtuen olevansa kykeneviä pysymään Kristuksessa tekojen kautta tai siten, että he onnistuvat karttamaan syntiä riittävän hyvin. Me emme pysy Kristuksessa tekojen kautta tai karttamalla syntiä, vaan me pysymme "uskon kautta", jos pysymme. (Room, 11:22; 1Kor, 15:1-2; Kol, 1:19-23.) Usko on Jumalan vaikuttamaa, joten meidän tulee oppia luottamaan siihen, että Jumala lisää meille uskoa tarvittavan määrän, jotta pysymme uskon kautta Kristuksessa, emmekä luovu elävästä Jumalasta. (Kol, 2:12; Luuk, 17:1-5; Joh, 15:1-6; Hebr, 3:12-16; 1Piet, 5:5-11.)

Me emme pysy uskossa siten, että luemme enemmän Raamattua, tutkimme enemmän Raamatun kirjoituksia ja hengellisiä opetuksia, käymme ahkerammin seurakunnassa ja osallistumme innokkaammin sen toimintaan, rukoilemme enemmän ja palavammin hengessä, tai varomme itsemme niin, että maailma ei saastuta, ja onnistumme olemaan syntiä tekemättä, niin että me emme paadu ja joudu eroon Jumalasta. Kaikki tällainen opetus ja kehotus johdattaa uskovia "lain alle", pois armosta. (Gal, 5:1-4.)

Sen sijaan, että kehottaisimme uskovia pysymään Kristuksessa hyvien tekojen kautta tai karttamalla syntiä, tulisi meidän kehottaa heitä "pysymään uskossa ja armossa". Sillä tavalla apostolit kehottivat seurakuntaa ja uskovia. (Apt, 13:43; 14:22; Room, 11:22.) Se, mikä kelpasi apostoleille, kelpaa meillekin. Vahvistukaamme siis armossa ja vastustakaamme paholaista lujina uskossa, niin hän meistä pakenee; jos emme tee enää syntiä, niin paholainen ei saa meistä sijaa. (2Tim, 2:1; 1Kor, 15:34; 1Piet, 5:9; Jaak, 4:7; Efe, 4:25-27.)

"Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava. Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen." (1Piet, 5:10-11.)

"Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen, hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen." (Jda, 1:24-25.)

Kalvinistisen opin ja "pyhien kestävyyden" opin erityispiirteitä

Puhdasoppinen kalvinisti tai "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opin kannattaja ei voi välttämättä olla täysin varma omasta lopullisesta pelastumisestaan. Hän joutuu miettimään sitä, onko hän aito Jumalan lapsi ja valittu, vai luuleeko hän vain niin. Jos hän luopuu elävästä Jumalasta ja palaa takaisin syntielämään, niin hän osoittautuu "valheveljeksi", joka ei ollut aito uudestisyntynyt Jumalan lapsi, eikä ollut Jumalan Pojan uskossa, vaikka niin luuli. Myös pelastuksesta osattomat ihmiset voivat uskoa Jeesukseen ja evankeliumiin järjellään, vaikka eivät ole Kristuksessa ja Jumalan Hengessä pyhitettyjä. (Luuk, 8:4-15; 1Kor, 6:11; Jaak, 2:8-26.)

Tällaiset ajatukset voivat johtaa hänet "lain alle", ellei hän jo valmiiksi "lain alla" ole, sillä hänen täytyy pystyä todistamaan omalla pyhällä elämällään se, että hän on Jumalan lapsi, eikä hänen uskonsa ja kääntymyksensä ole turhaa uskottelua Jumalan lapseudesta, ja ulkokultaista lain käskyjen noudattamista. Vaikka hän ymmärtäisi järjellään täysin oikein sen, että me emme pysy Kristuksessa tekojen tai synnin karttamisen kautta, vaan uskon kautta Jumalan armosta, niin hän voi silti yrittää pitää itsensä Kristuksessa ja uskossa "lain tekojen kautta". Omatekoinen usko voi muistuttaa hyvin paljon aitoa Jumalan Pojan uskoa. Sen erottaa Jumalan vaikuttamasta uskosta mm. siitä, että "oikea oppi" on korvannut siinä elävän yhteyden Kristuksen kautta Jumalan kanssa, eli oppi on korvannut Pyhän Hengen.

Raamatun opetusten oikea ymmärtäminen ja oppi eivät voi korvata koskaan Kristuksen elämää hänen omissaan, joten myös ulkokullattu ja tekopyhä voi pysyä seurakunnassa kuolemaansa asti ja elää ulkoisesti hyvin puhdasta ja pyhää elämää, mutta hän on silti vieras Kristukselle ja joutuu häpeään Herran tulemuksessa. Tällöin paljastuu hänen sydämensä todellinen tila, jos se ei ole sitä ennen paljastunut. Hengelliset ihmiset kuitenkin yleensä tunnistavat tällaisen valheveljen tämän vielä eläessä, mutta mitä taitavammin hän kätkeytyy, sitä vaikeampi häntä on erottaa aidosta Jumalan lapsesta. Eri hengessä vaeltavat paljastuvat vain siellä, missä aidot pyhät ja Jumalan valitut kokoontuvat yhteen Herran Jeesuksen nimessä, eikä näitä ryhmiä ole kovin monia nykyisenä luopumuksen aikana.

Samanmielisten lahkossa on helppoa elää vilpissä ja valheessa, koska siellä ei paljasteta vääriä opetuksia ja harhaoppisia, koska valtaosa uskovista on itse samanlaisia vääryyden tekijöitä ja uskossaan harhaan joutuneita sieluja. Niinpä kalvinistisissa seurakunnissa ja pyhien kestävyyttä korostavien ryhmissä on täysin mahdollista elää jumalattomana ilman, että siitä jää koskaan ihmisten edessä kiinni, mutta näiden vilpillistenkin synnit tulevat paljastumaan viimeistään viimeisellä tuomiolla. Yksikään syntinen ei voi välttää Jumalan vanhurskasta tuomiota. Jos Kristus ei asu "uskovan" sydämessä Jumalan vaikuttaman uskon kautta, niin se usko ei johda "vääryyden hylkäämiseen". Siksipä on täysin mahdollista, että viimeisellä tuomiolla on kadotukseen tuomittavien joukossa paljon niitä, joita ihmiset pitivät hyvinä uskovina ja vilpittöminä veljinä, mutta Jumala on nähnyt asiat tarkemmin. Vääryydestä tulee luopua ja Jumalan tahdon vastaiset Raamatun tulkinnat ovat osa tätä vääryyttä. (2Tim. 2:14-4:4; Matt, 7:21-29; Tiit, 3:9-11.)

Jos kalvinisti ja pyhien kestävyyteen uskova veli palaisi takaisin syntielämään kääntymyksensä jälkeen, niin se todistaisi hänen olleen "valheveli", eli hän ei ollutkaan Jumalan Pojan uskossa, vaikka niin luuli. Kaikki usko ei ole sitä Jeesuksen uskoa, joka johtaa iankaikkiseen elämään. Siksi Raamatussa on kuvauksia siitä, että uskosta voidaan luopua, mutta tällöin usko ei ollutkaan pelastuneen Jumalan lapsen uskoa, vaan armoa edeltävää uskoa, tai jopa riivaajien uskoa, joka vain muistuttaa Jumalan Pojan uskoa, mutta ei ole sitä. (Luuk, 8:4-15; Jaak, 2:8-26.) Koska kalvinistiseen oppiin taipuvainen uskoo nämä Raamatun opetukset tosina, voi hänen sydämessään kulkea epäilys siitä, että hän ei ehkä olekaan aito Jumalan lapsi, vaan on pelkkä valheveli, ja siitä on seurauksena "lain alle" joutuminen ja armosta pois joutuminen "oikeasta opista" huolimatta (oppihan ei ole välttämättä oikea Jumalan silmissä, vaikka se ihmisten silmissä oikea olisi).

John Bunyan ja puritaanit 1600-luvun Britanniassa

Pyhien kestävyyteen ja kalvinistiseen uskoon kuuluvien joukossa ehkä kuuluisin on edesmennyt baptistisaarnaaja ja pastori John Bunyan, joka on kirjoittanut kristittyjen keskuudessa maailman toiseksi eniten luetun ja levinneen kirjan nimeltään "Kristityn vaellus". Bunyan oli puritaani, joka sai kärsiä vainoja ja vankeutta uskonsa vuoksi, koska Englannin Anglikaaninen kirkko ja valtaapitävät eivät suvainneet tuolloin puritaanista tai mitään muutakaan eriuskoisuutta valtakirkon uskonnon rinnalla.

Bunyanin kuvaukset Kristityn vaelluksesta ovat erinomainen todistus siitä todellisuudesta, jonka keskellä Kristitty joutuu elämään ja vaeltamaan tässä maailmassa. Kirjassa kuvataan raamatullisesti ja oikein syntisen kääntymystä Jumalan tykö. Aito kääntymys ulottuu syvälle ihmisen sydämeen ja sieluun, niin että mieli uudistuu ja sydämen ajatukset puhdistuvat armon vaikutuksesta Jeesuksen uskon ja Pyhän Hengen voiman kautta, evankeliumin opetuksen mukaan.

Jos kirjasta "Kristityn vaellus" jotakin Raamatun vastaista löytyy, niin lähinnä mieleen tulee Kristityn jatkuva pyrkimys saavuttaa voittopalkinto. Jos taivaan tuleva ihanuus on kristityn pyhän vaelluksen tärkein ja jopa ainoa motivaatio, niin ei sellainen ihminen ole Jumalan Pojan uskossa. Jumalan lapsi ei elä vanhurskaasti ja Jumalan pyhyydessä siitä syystä, että pääsisi pyhän elämänsä johdosta taivaaseen. Jumalan lapsi elää vanhurskasta ja pyhää elämää, koska se on hänen lahjana saamansa uuden luonnon mukaista luonnollista elämää. Vaelluksemme ei saa olla ansiohakuista palkinnontavoittelua, ikään kuin Jumala palkitsisi hyvin vaeltavat Jumalan lapset ansioista, eikä armosta. Kaikki, mitä meillä on, on lahjaa, eikä lahjojen käyttäjillä ole aihetta kerskata lahjoistaan, vaan Jumalasta, joka ne lahjat on antanut ja vaikuttaa hengen pyhitystä omaksi kunniakseen Kristuksen omissa.

Bunyan ja puritaanit eivät pitäneet halpana hengen pyhitystä koskevaa opetusta, vaikka he eivät uskoneetkaan voivansa itse omaan pelastumiseensa millään tavalla vaikuttaa. Tästä huolimatta Kristityn vaellus pitää sisällään kaikki tarvittavat elementit ihmisen vastuusta Jumalan edessä ja seuraukset vilpillisestä tai puolisydämisestä antautumisesta Jeesuksen Herruuden ja Kunkinkuuden valtaan. Kristityn vaellus johdattaa uskovia tutkimaan itseään ja oman sydämensä tilaa, niin että he ymmärtävät luopumisen mahdollisuuden omassa elämässään. Jos he luopuvat, niin se on kuitenkin puritaanien mukaan osoitus siitä, että he eivät koskaan aitoja Jumalan lapsia olleetkaan. "Puolisydämisyys" ja "kaksimielisyys" olivat siis puritaanien mukaan osoitusta vilpillisestä mielestä ja uskosta, joka ei johtanut pelastukseen, vaan oli pelastumattoman käännynnäisen tai riivaajien uskoa, "valheveljen" uskoa.

Puritaanien opetuksessa ja elämässä oli hyvin tavallista pohtia sitä, "olenko minä Jumalan valittu". Tätä asiaa piti sitten pystyä todistamaan oman pyhän vaelluksen ja mielen puhtauden kautta. Silti ei kielletty sitä tosiasiaa, että myös uskovaisella on syntiä vaelluksensa aikana, ja synti tulee saada anteeksi. Jos joku oli antautunut aidosti Herralle, niin Kristuksen veren ja ruumiin uhri riitti pyyhkimään pois kaikki synnit, niin että sielu varmasti pelastui. Jos joku oli kuitenkin vilpillinen ja kaksimielinen, niin sellaisen ei pitänyt olla varma omasta ikuisesta pelastuksestaan, koska elämä synnissä ja lihan vallassa todisti valitun Jumalan lapsen asemaa vastaan. (Room, 6-8.)

Nykyinen tilanne seurakunnissa ja uskovien ryhmissä

Valheveljeksi paljastumisen vaara saattaa johtaa itsevalittuun jumalanpalvelukseen ja oman itsensä pelastamisen yrittämiseen. Tätä tapahtuu nykyään paljon erityisesti vapaissa suunnissa, ja siellä myös kalvinistisen opin ja pyhien kestävyyttä painottavien joukossa. Kukaan ei ole vapaa "lain alle" joutumisen vaarasta, eikä toisaalta "synnin valtaan" joutumisen uhasta, vaikkakin uudestisyntyneet ja Jumalan Hengestä osalliset uskovat voivat luottaa siihen, että heissä pysyy Jumalan siemen ja Jumala pysyy heissä, sillä he tietävät tämän kaiken todeksi, koska Jumala on antanut meille Henkeään. (1Joh, 3:9-10, 23-24; 4:13-5:13.)

Luottamus Jumalaan oman itsensä sijasta onkin yksi hyvä merkki terveestä uskosta (Luuk 18:1-14; Matt, 24:1-14; Hebr, 3:12-16; Fil, 1:6-11.), mutta jos tämä luottamus johtaa ylimielisyyteen ja muiden uskovien halpana pitämiseen, kääntyy uskovaisen elämän todistus häntä itseään vastaan, koska ylimieliset ja opillisiin asioihin elämänsä perustavat ihmiset osoittavat synnillään sen, että Kristus ei asu heissä. Jos joku ei rakasta veljiään vaan vihaa heitä, niin hän ei ole Jumalasta syntynyt vaan on vielä tuomion alla. (1Joh, 2:3-14; 3:13-15.) Vihastuminen Jumalan hyväksymästä syystä ei ole kuitenkaan vielä syntiä, sillä Jeesuskin loi vihassa silmänsä uskonnollisiin fariseuksiin, joiden vastineita löytyy runsain mitoin uskovien vainoojien joukosta vielä tänä päivänä. (Mar, 3:1-6; Efe, 4:25-27; Joh, 16:1-4; 2Tim. 3:12-13; Gal, 4:29.)

Jos joku ei ymmärrä sitä, että hän pysyy Kristuksessa uskon kautta ja armosta, niin hän saattaa yrittää pysyä uskossa tekojensa ja synnin karttamisen kautta, mikä voi johdattaa uskovaisen pois armosta, pitämään halpana Kristuksen veren ja ruumiin uhrin ainoana täydellisen ja pelastavan vanhurskauden lähteenä. Tästä syystä "lain alle" joutuminen on todellinen uhka ja vaara jokaisen kristityn elämässä. Sitä uhkaa ja vaaraa vastaan ei pidä kuitenkaan sotia "lihan käsivarrella", niin että tuomitaan omavanhurskauden saastana ja syntinä se aitokin elämän vanhurskaus ja pyhyys, jonka Kristus omissaan vaikuttaa. (2Kor, 1:12; 2:14-17; 3:1-6, 17-18; 4:1-8; 10:1-8; 1Tess, 2:1-12.)

Vääristellyn armon opettajat

Toinen uhka ja vaara "lain alle" joutumisen rinnalla on "armon kääntäminen irstaudeksi" (Jda, 1:4.), eli uudestaan syntien valtaan joutuminen ja synnissä eläminen vielä sen jälkeen, kun on luullut olevansa aito Jumala lapsi ja pelastunut kristitty. Näistä vaaroista ei yksikään Jeesuksen Kristuksen nimeä tunnustava ole vapaa.

Ehdottoman armon ja pyhien kestävyyden opin kannalla olevien joukossa on tästä huolimatta paljon sellaisia, jotka väheksyvät syntien vaaraa. He eivät usko Jumalan sanan ilmoitukseen, että mikä tahansa synti ja yleensä synnissä eläminen voivat johtaa paatumuksen kautta hengelliseen kuolemaan ja kadotustuomion alle joutumiseen. (Hebr, 3:12-16; 6:4-6; 10:25-31; Room, 8:13; 6:12-23; 1Tess, 4:1-12; Kol, 3:1-10.) He pitävät ainoana kadottavana syntinä sitä, että joku ei pidä totena evankeliumia ja pelastumista yksin armosta Jeesuksen uhrin tuoman syntien sovituksen kautta. Vaikka opetus on sinällään todentuntuinen, niin siitä puuttuu kokonaan armon pyhittävä vaikutus uskovissa Jumalan lapsissa. Jumalan sanan ilmoituksen mukaan mikä tahansa synti ja synnissä eläminen kuitenkin kadottaa ihmisen, uskoipa tämä tai ei. Sellainen usko ei ole Jumalan Pojan uskoa, joka jättää uskovan elämään synneissä ja himojensa vallassa. (Jda 1:1-25; 1Joh, 2:3-5:21.)

Jumalan valtakunnan evankeliumi

Armo peittää tämän teorian mukaan alleen kaiken uskovien synnin, olipa sitä miten paljon tahansa, miten vakavaa tahansa, ja jatkuipa synnin tekemistä miten kauan tahansa. Tällainen opetus on kuitenkin jyrkässä ristiriidassa Raamatun kirjoitusten kanssa. (1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; Tiit, 3:1-3; Hebr, 3:12-16; 6:4-6; Room, 2:17-29.) Tästä syystä ehdottoman armon ja vääristellyn evankeliumin levittäjät joutuvat vääntämään vinoon kirjoituksia monella eri tavalla. Mainittakoon, että Jeesuksen julistama evankeliumi oli "Jumalan valtakunnan evankeliumia" ja apostolit julistivat "Jumalan valtakuntaa" ja "Jumalan valtakunnan evankeliumia" mestarimme ohjeiden mukaan. (Matt, 24:14; Mar, 10:15; Luuk 8:1; 9:2, 60; 16:16; Joh, 3:3, 5; Apt, 14:22; 20:25; 28:31; 1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; Ilm, 1:9.)

"Jumalan valtakunta" tarkoittaa "Jumalan kuninkuutta ja hallitusvaltaa". Jos siis joku otta vastaan Jumalan valtakunnan evankeliumin, niin hän alistuu Jumalan valtaan ja tulee alamaiseksi Kristukselle Jeesukselle, joka on meidän Kuninkaamme ja herrojen Herra. (1Piet, 5:6-11.) Ilman tätä alamaisuutta ei kukaan ole sisällä Jumalan valtakunnassa, ja näin "tottelemattomat" ja "rakkaudettomat" ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolella, eivätkä kuulu Kristuksen ruumiiseen, vaikka niin väittäisivät. (Efe, 2:1-10; 4:17-5:21; 1:17-23; 1Joh, 2:3-11, 23-24; 3:1-5:21.)

Jumalan totinen armo

Pietarin mukaan "Jumalan totinen armo" on sellaista, että siinä kärsitään vanhurskauden ja Jeesuksen nimen tähden vainoja ja pilkkaa jumalattomien taholta. (1Piet, 2:11-4:4; 5:12.) Jeesus opetti samaa vuorisaarnassaan, mutta hänen opetuksensa on käännetty monin paikoin ylösalaisin, ikään kuin hän olisi opettanut sen vastakohtaa, mitä hän todellisuudessa opetti. (Matt, 5:10-21.) On nimittäin valhetta väittää, että Jeesus opetti uskovien seuraajiensa suurta syntiturmelusta ja synnissä elämistä, kun hän todellisuudessa opetti näiden olevan kuuliaisia hänelle ja tuottavan hyvää hedelmää. (Matt, 7:15-29; 12:33-37; 28:19-20; Gal, 5:22-6:16.) Tästä muuten erotammekin valheen opettajat totuuden sanan oikein jakajista, sillä valhetta opettavat ovat hylänneet Jeesuksen sanat ja hänen käskynsä. (Joh, 14:14-28; 15:7-27; 13:34-35; 2Tim, 2:15-4:4; 1Joh, 3:13-15; 4:16-5:4.)

Vääristelty armo

Nykyään laajalti levinnyt oppi vääristellystä armosta on sellainen, että siinä joudutaan kieltämään selvä Jumalan sana. Siinä opetetaan, että kaiken synnin saa anteeksi, kun vain pitää totena evankeliumin sanan. Siinä ei hyväksytä sitä, että synnissä eläminen on kadottava synti myös uskovalle, jos uskova antautuu uudestaan syntiä palvelemaan sen jälkeen, kun on tullut totuuden tuntemaan. (Room, 6:12-23; 8:13.) Tällaiset kohdat selitetään kalvinistien tavoin pois sillä tavalla, että tiettyjä syntejä tekevät "uskovaiset" eivät ole koskaan aitoja uskovaisia olleetkaan, tai sitten Jumala pelastaa synnin orjia [palvelijoita] vastoin Jumalan sanan ilmoitusta. (Room, 6:16; Gal, 5:19-21; 1Kor, 6:9-11.)

Teemmekö joka hetki syntiä?

Yksi voimallisin ja oveluutensa vuoksi pirullisin keino Jumalan sanan ilmoituksen kumoamiseksi on se, että opetetaan jokaisen ihmisen elävän elämänsä joka hetki synnissä. Myös uskovaiset rypevät joka hetki synnissä. Tätä perustellaan siten, että kukaan uskovainen ei noudata rakkauden käskyä edes pienen hetken vertaa elämässään, kun on valveilla. (Matt, 22:36-40.) Jumala ei vaikuta tämän teorian mukaan uudestisyntyneissä sitä, että he rakastavat Jumalaa kaikesta sydämestään ja kaikesta sielustaan, ja lähimmäistä niin kuin itseään, niin kuin sana kuitenkin opettaa.

"Ja Herra, sinun Jumalasi, ympärileikkaa sinun sydämesi ja sinun jälkeläistesi sydämet, niin että rakastat Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, että eläisit." (5Moos, 30:6.)

(5Moos, 30:6 ja Hes, 36:24-28 on sama kuin uuden liiton käskyjen, rakkauden käskyn, täydellisen lain, vapauden lain ja Kristuksen lain käskyn pitäminen uskon kautta kohdissa 5Moos, 6:5; 3Moos, 19:18; 1Joh, 5:1-5; 1Tim, 1:5; 6:14; Gal, 5:13-6:16; Jaak, 2:8-26; 1:22-25; 1Kor, 9:19-27; Room, 13:8-14.)

Kun sana sanoo, "Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa. Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi." (1Joh, 3:14-15.), niin tämä kumotaan tai sivuutetaan toteamalla, että kaikki uskovaiset vihastuvat joskus veljiinsä. Vääristellyn armon opettajat eivät erota toisistaan oikeutettua vihastumista, mikä ei ole syntiä, ja vihan ynnä vihamielisyyden syntiä, koska Jumala ei ole sitä asiaa heille opettanut. (Matt, 5:21-26; Mar, 3:1-6; Joh, 6:45; Efe, 4:25-27; Gal, 5:19-21.)

Toinen tapa kumota Jumalan sana väärän opin tieltä on sanoa, että me rakastamme ja vihaamme veljiä yhtä aikaa, ja teemme kumpaakin kaiken aikaa, jatkuvasti. Tällä tavalla ei olisi mitään väliä sillä vihaammeko me veljiä vai emme, sillä me pelastuisimme joka tapauksessa saamalla kaiken synnissä elämisen anteeksi uskomalla ehdottoman armon oppiin ja vääristeltyyn evankeliumiin, joka sallii vanhan ihmisen jäädä eloon ja hallitsemaan elämässä, eikä ohjaa lihaa ristille kuolemaan himoineen ja haluineen. (Gal, 5:22-26; 6:12-16; 2:19-20; 1Piet, 4:1-4; Matt, 10:32-39; Mar, 8:34-38; Joh, 12:23-26.)

Kolmas tapa kumota Jumalan sanan opetus ja pysyä virheellisen opin kannattajana on väittää, että Raamatun mukaan uskovaiset rakastivat vain veljiään, mutta eivät lähimmäisiään. Paavali mainitsee kuitenkin rakkauden käskyn pitämisen yhteydessä myös lähimmäisen rakastamisen, joten tämä väite kumoutuu helposti Jumalan sanan avulla. (Room, 13:8-10; vrt. Gal, 5:13-14; 6:2; Jaak, 2:8.)

Paavali rakasti maanmiehiään israelilaisia niin paljon, että olisi suonut olevansa itse kirottu pois Kristuksesta heidän puolestaan, jos se olisi heidät pelastanut. (Room, 9:1-5.) Paavali teki kaikkensa pelastaakseen edes muutamia juutalaisia ja hänellä oli ainainen tuska veljiensä puolesta, jotka eivät olleet vielä pelastuneet; Paavali iloitsi suuresti, kun Jumala paljasti hänelle tutkimattomat tuomionsa ja käsittämättömät tiensä, niin että hän sai kuulla Israelin jäännöksen pelastuvan lopun aikana. (1Kor, 9:19-27; Room, 9:28-11:36.) Kaikki tämä kertoo suuresta rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan, eikä Paavalin ja hänen aikansa uskovien rakkaus rajoittunut vain maanmiehiin, vaan he olivat valmiita antamaan henkensä myös pakanoiden puolesta, jotta nämä pelastuisivat: niin pyhiä, vanhurskaita ja oikeamielisiä he olivat kaikkia kohtaan, vaikka kaikki eivät ottaneet heitä ja Jumalan sanaa vastaan. (Apt, 13:50-14:26; 1Tess, 2:1-12; 2Kor, 1:1-24.)

Neljäs tapa kumota Jumalan sanan opetus on väittää, että "me kyllä rakastamme, mutta emme sillä tavalla kuin Jumalan laki vaatii: kaikesta sydämestä ja kaikesta sielusta ja kaikesta mielestä ja kaikesta voimasta Jumalaa, ja lähimmäistä niin kuin itseämme." (5Moos, 6:5; 3Moos, 19:18; Matt, 22:36-40; Mar, 12:30-31.) Koska rakastamme vain osittain, vajavaisesti, liian vähän ja puutteellisesti, niin me elämme jatkuvasti rakkauden käskyn rikkomisessa ja synnissä, koska osittainen käskyn pitäminen on sama asia kuin käskyn rikkominen, ja niin me jäämme rakkaudestamme huolimatta elämään joka hetki synnissä. Me siis rikomme joka hetki rakkauden käskyä vastaan, vaikka samalla myös joka hetki sitä osittain noudatamme.

Tällä tavalla selitettynä koko käsky menettää merkityksensä, eikä vanhurskautta eroteta synnistä. Jumalan sanan opetuksen mukaan me kuitenkin pidämme rakkauden käskyn (1Joh, 5:1-5.), ja muut uuden liiton käskyt (1Tess, 4:1-12; 1Kor, 7:19; 1Tim, 6:14; Apt, 15:28-29; 16:4; Kol, 4:12; 1Joh, 2:3-17; 3:14-24.), emmekä riko koko ajan niitä vastaan. Jos en himoitse tällä hetkellä mitään lähimmäiseni omaa, niin en riko tällä hetkellä himoitsemisen kieltävää käskyä vastaan. (2Moos, 20:17.)

Jos rakastan tällä hetkellä Jumalaa hänen Henkensä vaikutuksesta (Hes, 36:24-28; Room, 5:1-5.) enemmän kuin mitään tai ketään muuta (Matt, 10:32-39.) eli kaikella sillä, mitä minussa on, ja lähimmäistä niin kuin itseäni, niin en elä silloin tämänkään käskyn rikkomisessa. Saivartelemaan ja sanakiistoihin ei tässä asiassa kannata lähteä, sillä vääristellyn armon opettajat keksivät mitä ihmeellisimpiä esimerkkejä siitä, miten me kaiken aikaa elämme synnissä, kun emme esimerkiksi myy kaikkea omaisuuttamme ja anna näin saatuja rahoja almuina köyhille, jne.

Tällaisille perusteluille ja väitteille ei tule koskaan loppua, joten turha niitä on käydä kaikkia erikseen kumoamaan, vaikka voisimme sen tehdä, ja olen sen aikoinaan tehnytkin. Vääristellyn armon opettajat ja kannattajat eivät muuta opetustaan, eikä heitä voida siihen pakottaa, eikä millään tavalla suostutella tai taivuttaa. Edes Jumala ei pysty sellaisia kiviä eläviksi tekemään, eikä saa avatuksi heidän ymmärrystään käsittämään Jumalan sanaa. (Matt, 13:15; vrt. Psa, 119:130.)

Osoitin kuitenkin jo edellä Raamatun viittausten avulla, että uuden liiton Kristuksen laki on sama kuin vanhan liiton rakkauden käsky suhteessa lähimmäisiin, ja uuden liiton aikana Jumalan Henki vaikuttaa sen, että me rakastamme Jumalaa kaikesta sydämestämme ja kaikesta sielustamme, mikä on sama asia kuin Jeesuksen opettama rakkauden käskyn pitäminen ja siinä pysyminen uskon kautta, Jumalan ja hänen armonsa vaikutuksesta. (5Moos, 30:6; Joh, 13:34-35; 1Joh, 5:1-5; 1Tim, 1:5; 2Tim, 4:12; Gal, 5:13-14; 6:2; Room, 13:8-10; Jaak, 2:8.) Jos joku ei usko Jumalan sanaa vaan torjuu sanan pois luotaan ja vääntää vinoon Jumalan sanan opetuksia, niin sille ei kukaan voi yhtään mitään, sillä semmoinen ihminen tekee syntiä ja on itse itsensä tuominnut. (Tiit, 3:7-11.)

Tässä on vielä täydellisempi lista mainituista Raamatun kohdista:

5Moos, 30:6 ja Hes, 36:24-28 on sama kuin uuden liiton käskyjen, rakkauden käskyn, täydellisen lain, vapauden lain ja Kristuksen lain pitäminen uskon kautta kohdissa 5Moos, 6:5; 3Moos, 19:18; 1Joh, 5:1-5; 1Tim, 1:5; 6:14; Gal, 5:13-6:16; Jaak, 2:8-26; 1:22-25; 1Kor, 9:19-27; Room, 13:8-14.

Kun vääristetyn armon opettajat tunnustavat nöyristellen ja ylpeytensä osoittamalla sen, että he eivät rakasta veljiään vaan vihaavat heitä, ja kun he kertovat rikkovansa joka hetki Jumalan lakia vastaan, eli väittävät elävänsä synnissä, niin he samalla tuomitsevat itsensä kadotukseen menevien joukkoon, koska paljastavat vanhan ihmisen ja lihansa olevan vielä elossa, ja liha hallitsee heidän elämäänsä. (Room, 6:1-7:6; 8:1-16.) He tekeytyvät nöyriksi väittämällä elävänsä joka hetki synnissä ja lainrikkomuksessa, mutta he osoittavat niin tehdessään olevansa ylpeitä ja elävänsä synnissä, joka johtaa pahimmillaan kadotukseen valheen ja ulkokultaisuuden vuoksi. Nöyristelijät eivät peri Jumalan valtakuntaa, mutta nöyrät ja hengessään taipuvaiset Jumalan lapset elävät iankaikkisesti, sillä he pysyvät totuudessa ja rakkaudessa.

Peritty synti jatkuvan synnin tekemisen syynä

Ovelampi versio tästä harhaopista on sellainen, että Henki tosin hallitsee elämäksi, mutta uskovainen tekee koko ajan syntiä tästä Hengen hallinnasta huolimatta, niin että mitään erityisiä paheita ei uskovan elämässä näy, vaikka hän synnissä koko ajan rypeekin, ja rikkoo alati rakkauden käskyä vastaan. Joku voi jopa luulla, että onnistuu vaeltaamaan muuten kokonaan ilman syntiä, mutta rikkoo vain rakkauden käskyä ja täydellisyyden käskyä vastaan. Sellainen ihminen ei tunne todellisuudessa lainkaan omaa syntiään ja syntisyyttään, eikä se ihme olekaan, koska tällä tavalla uskovat pitävät omaa ja itse aiheuttamaansa syntiturmelusta Adamilta perityn synnin ja syntisen luonnon syynä. He eivät siis pidä itseään syypäänä yhteenkään syntiin elämänsä aikana, eivätkä syntisyyteensä, koska synti johtuu Adamilta peritystä turmeltuneesta luonnosta, jonka johdosta heidän on tehtävä syntiä elämänsä joka hetki sikiämisestä asti, eli he ovat tehneet omasta mielestään syntiä jo hedelmöityneenä munasoluna äitinsä kohdussa, jotkut heistä.

Toiset ovat hieman älykkäämpiä ja sanovat olevansa läpikotansa synnin turmelemia, vaikka eivät tekisi koskaan yhtään syntiä, mikä on jo itsessään heidän omaa opetustaan vastaan, koska he kuitenkin opettavat tekevänsä vain syntiä, koska heidän hyvät tekonsakin ovat vain syntiä väärien asenteiden ja itsekkyyden vuoksi, omavanhurskauden saastaa. Näin he kumoavat itse oman oppinsa, mutta mikään ei saa heitä kääntymään pois tästä nöyristelevästä opista, koska he eivät kestä kohdata omaa syyllisyyttään vanhurskaan ja pyhän Jumalan edessä, niin että voisivat tunnustaa hänelle olevansa itse yksin syypäitä turmeltuneeseen luontoonsa ja syntiinsä. Näin he kiistävät syyllisyytensä syntiin ja siten myös vastuunsa Jumalan edessä omasta itsestään, vaikka valhetellen muuta väittävät ja pakenevat Jumalaa.

Mainittakoon vielä kerran se, että Raamatun mukaan uskovainen ei yhtä aikaa riko rakkauden käskyä vastaan, ja samalla noudata sitä. Kun nyt siis Johanneksen mukaan me pidämme rakkauden käskyn ja Jumalan käskyt uskon kautta (1Joh 5:1-5.), niin nämä armon vääristelijät selittävät sen kohdan pois sillä tavalla, että samalla kun me osittain noudatamme rakkauden käskyä ja rakastamme vain vähän veljiä ja lähimmäisiä, niin se vajavainen ja puutteellinen rakkautemme jättää meidät joka hetki rypemään synnissä. Näin eivät pyhät apostolit kuitenkaan sanaa selittäneet ja opettaneet, vaan tämä on kokonaan yli kirjoitusten menevä nöyristelevä harhaoppinen tulkinta Jumalan sanasta.

Onko mahdollista rakastaa niin kuin Isä rakastaa?

Rakkauden käskyn rikkomisen lisäksi meidän syntimme on kuulemma "epätäydellisyys": kukaan meistä ei ole yhtä täydellinen kuin Isä, joten ryvemme synnissä joka hetki. Tämäkin Jeesuksen opetus on ymmärretty ja tulkittu täysin väärin. (Matt, 5:43-48.) Jeesus antoi käytännöllisen neuvon, jonka mukaan meidän tulee osoittaa rakkautta myös niille, jotka vihaavat meitä, eikä vain niille, jotka rakastavat meitä takaisin. Hän otti tässä vertauskuvaksi Isän rakkauden kaikkia ihmisiä kohtaan. Isä antaa sataa ja paistaa niin väärille kuin vanhurskaillekin, joten meidänkin tulee osoittaa rakkautta niin väärille kuin vanhurskaille. Paavali ja Pietari antoivat tästä jopa käytännön neuvoja, joita on mahdollista noudattaa. (Room, 12:14-21; 1Piet, 3:8-17; 2:11-12; 4:1-8.)

Jos näitä neuvoja ja ohjeita ei olisi mahdollista noudattaa, niin mitä järkeä olisi niiden antamiselle? Jumala ei ole antanut näitä käskyjä vain synnin tunnon herättämisen vuoksi, vaan siksi, että käskyjä on tarkoitus noudattaa, ja se on Jumalan Pojan uskossa armon kautta mahdollista. (Apt, 15:28-29; 16:4; 1Tess, 4:1-12; Gal, 5:5-6:16; 1Kor, 6:12-7:40; 11:33-34.) Sitäpaitsi, jos joku meistä olisi Jumala, niin emmekö tekisi samalla tavalla kuin Isä: antaisimme auringon paistaa kaikille ihmisille tasapuolisesti ja sateen tuoda jokaiselle virvoituksen ja hedelmälliset ajat henkilöön katsomatta?! (Matt, 5:43-48; Apt, 14:14-17.) Paljon vaikeampaa olisi itse asiassa rajata auringon paiste ja sade vain vanhurskaille, joten kyllä tämä Jeesuksen neuvo oli ihan toteutettavissa oleva kehotus tai käsky, ja sellaiseksi hän sen tarkoittikin.

Väärän armon opettajat vääristelevät kauttaaltaan Jumalan sanaa ja eksyvät ja eksyttävät minkä pystyvät. Pysyttele sinä Jumalan ihminen erossa näiden väärien opetuksista ja heistä itsestään, että et tulisi heidän synneistään osalliseksi.

Johannes kirjoitti kirjeensä siinä tarkoituksessa, että Jumalan sanan ohjeita ja käskyjä on uuden liiton Hengessä mahdollista hyvin pitkälle asti noudattaa, vaikka emme täydellisesti siinä onnistukaan. (1Joh, 3:1-5:21; 1:6-2:2; 2Joh, ja 3,Joh.) Niinpä hän tarkoitti sitä, mitä sanoi, kun puhui Jumalan tahdon tekemisestä. (vrt. Matt, 7:21-29; Kol, 4:12; 1Piet, 4:1-19.) Vaikka vääristellyn armon opettajat pystyvät tämän seuraavankin kohdaan vääntämään vinoon, niin että Isän rakkaus ei olisikaan Jumalan lapsissa, niin on se kuitenkin meihin Pyhän Hengen kautta vuodatettu, ja pysyy meissä, Jumalan vaikutuksesta ja armosta. (Room, 5:1-5.)

"Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti." (1Joh, 2:15-17.)

Perivätkö synnissä elävät Jumalan valtakunnan vai eivät?

Kun vääristellyn armon opettajat lukevat Paavalin opetusta siitä, että tiettyjen syntien harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa, niin he voivat sanoa, että tästä huolimatta mainittujen syntien harjoittajat voivat periä Jumalan valtakunnan, koska myös uskovaiset elävät jatkuvasti synnissä. (1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; Tiit, 3:1-11; Room, 6-8; 2Tim, 2:14-4:4; 1Tess, 4:1-12.) He siis puolustavat uskovien tekemillä synneillä jumalattomien tekemiä syntejä, niin että elipä ihminen sitten miten tahansa – kunhan vain tunnustaa uskovansa ja pitävänsä totena evankeliumin – niin hän pelastuu. Ja kun tarkemmin asiaa tutkitaan, niin kaikki tekevät "niitä syntejä", joista he uskovia syyttävät, eikä kukaan voi edes Jumalan Hengen vaikutuksesta niitä syntejä hylätä edes hetken ajaksi, mutta niitä syntejä eivät sitten kaikki jatkuvasti ja joka hetki teekään, joiden tekijöiden he väittävät pääsevän taivaaseen synneistään huolimatta. Uskovaiset eivät nimittäin tee jatkuvasti niitä syntejä, jotka edellä mainituissa listoissa on lueteltu, mutta "epätäydelliseen rakkauteen ja epätäydellisyyteen" ovat kaikki maailman ihmiset ikuisesti syypäitä. Tällä tavalla vääristellyn armon opettajat turhentavat Jumalan sanan opetuksen näistä pyhistä asioista.

Mistä johtuu se, että Paavali ei luettele "liian vähäistä rakkautta" tai "epätäydellisyyttä" niiden syntien joukossa, joiden harjoittajat joutuvat kadotukseen? (1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; 1Tess, 4:1-12.) Siitä, että hän ei opettanut uskovien elävän synnissä sen vuoksi, että nämä rakastaisivat liian vähän. Vaikka rakkaus on kasvavaa laatua ja sitä voidaan jopa oppia (2Tess, 1:3; 1Tess, 4:1-12.), niin se, että joku rakastaa, ei jätä häntä rakkaudettomuuden syntiin elämään, niin kuin nämä väärän armon opettajat väittävät, kun sanovat, että rikomme joka hetki rakkauden käskyä vastaan. Paavali ei voinut opettaa itseään ja Jumalan sanaa vastaan, niin että synnin palvelija ja synnissä elävä ihminen olisi armon alla ja pelastuneiden joukossa. (Room, 6-8; Gal, 5:13-6:16.) Tällainen Jumalan sanan turhentava ja mitätöivä opetus syntisten ja jumalattomien korvasyyhyyn ei ole Jumalan vaikuttamaa vilpitöntä uskoa. (1Tim, 1:5; 2Tim, 2:19-4:4.)

Varma pelastus syntisille, jotka uskovat?

Vääristellyn armon oppiin langennut ihminen luulee pelastuvansa ja on siitä jopa hyvin varma. Hän uskoo, että Jeesus on tullut pelastamaan syntisiä, ja koska hän on syntinen ja uskoo Jeesukseen, niin hän pelastuu. Ainoa keino joutua pois armosta on tällaiselle ihmiselle se, että hän kuvittelisi edes hetken verran olevansa synnitön. Silloin hän ei tarvitsisi armoa syntien anteeksisaamiseksi, mutta niin kauan kuin hän uskoo olevansa syntinen ja pitää itseään syntisenä ja pyhänä yhtä aikaa, puhdistaa Kristuksen Jeesuksen veri hänet kaikesta synnistä, ja niin hän Jumalan armosta aivan varmasti pelastuu. Toki tällainen uskovainen tunnustaa myös Hengen todistuksen omassa elämässään, koska se on selvästi Raamattuun kirjoitettu, mutta hän ei arvosta kovinkaan korkealle omia kokemuksiaan tai tuntemuksiaan Jumalan Hengen vaikutuksesta omassa elämässään, ellei sitten sellaisena pidetä hänen tunnustustaan omasta syntisyydestään ja evankeliumin eli ristin sanan totena pitämistä.

Tuollainen opetus kuulostaa kauhean nöyrältä, mutta se pitää sisällään salakavalan petoksen ja ansan, johon monet ovat langenneet. Myös jumalaton ja syntinen voi pitää totena kaiken tuon, ja toistaa isiltä opittuja oppeja tuntematta sisäisen ihmisen puolesta lainkaan Jeesusta Kristusta, meidän Herraamme. Iankaikkinen elämä on Jeesuksen sanojen mukaan se, että me tunnemme Isän ja Jeesuksen Kristuksen, joka on hänet lähettänyt. (Joh, 17:3.) Paavali tunsi hänet, johon hän uskoi, eli Herran Jeesuksen. (2Tim, 1:12.) Paavali piti roskana kaiken muun Kristuksen Jeesuksen tuntemisen rinnalla, joten sisäisen ihmisen saamaa todistusta itseltään Jumalalta eivät apostolit koskaan väheksyneet. (Fil, 3:1-11.) Tämä on juuri se Hengen todistus Kristuksen omissa, josta on monin paikoin kirjoitettu Jumalan sanassa, alkaen profeetoista. (Jer, 31:31-34; Room, 8:14-16; 1Joh, 5:1-13.) Tärkeintä on tietysti se, että Jumala tuntee meidät ja Kristus Jeesus tunnustaa meidät Isämme edessä tulemuksessaan, mutta ei Jumalan Hengen todistusta sydämessä tule silti sivuuttaa ja halpana pitää. (Gal, 4:9; Mar 8:34-38; Matt, 10:32-39; 11:27.)

Jumalan lahjojen ja lupausten lukeminen lain vaatimuksiksi

Raamatussa on lupauksia, joita vääristellyn evankeliumin ja armon levittäjät lukevat "lain vaatimuksiksi". Tällainen on lupaus siitä, että kun Jumala antaa Henkensä uuden liiton uskoviin, niin Hän vaikuttaa käskyjen pitämistä ja Jumalan oikeuksien mukaan elämistä. (Hes, 36:24-28.) Samalla tavalla rakkauden lahja luetaan "laiksi, joka on täytettävä", eikä sitä nähdä tai pidetä Jumalan armolahjana, joka vaikuttaa pyhissä ja uskovissa Jumalan lapsissa uskon kautta. (Room, 5:1-5; 1Kor, 13:1-13; 1Tim, 1:5; Gal, 5:5-6; 1Joh, 5:1-4.)

Kun lähes kaikkea Jumalan lasten vanhurskaasta ja pyhästä elämästä kertovaa Jumalan sanan opetusta pidetään "lakina, joka johdattaa lain alle ja saa aikaan vihaa" (2Piet, 1:1-13; 1Tess, 2:1-12; 2Kor, 1:12; 2:14-17; 3:1-6, 17-18; Fil, 1:6-11; Gal, 4:9-5:12; Room, 4:15), niin kyse on "vääristä lain opettajista" ja Jumalan lahjojen ja lupausten halpana pitäjistä. (1Tim, 1:5-20; 2Piet, 2:1-13; 1Piet, 4:1-19.) He vääristelevät Jumalan sanaa kaikin mahdollisin keinoin, että eivät vain paljastuisi väärässä oleviksi, koska isiltä peritty oppi ja osin myös Jumalan tahdon mukainen teoreettinen opetus on syrjäyttänyt heidän elämässään ylösnousseen Vapahtajan ja Kristuksen sydämen valtaistuimelta.

Kun oppi syrjäyttää Hengen, niin hedelmä on sen mukainen

Oppi on syrjäyttänyt heidän elämässään Hengen kautta toimivan yhteyden Isän Jumalan kanssa Kristuksessa Jeesuksessa, mutta tämänkin tosiasian he kumoavat väittämällä, että oppia ja Jumalan Henkeä ei voida erottaa toisistaan. Ei ehkä voidakaan, mutta Jumalan Henki saa aikaan aivan toisenlaista vaellusta ja opetusta kuin mitä he totuutena kaikkialle levittävät. Valheisiin mielistyneet eivät ole Jumalan lapsia ja vääryyden tekijät joutuvat kadotukseen, vaikka heidän oppinsa olisi teoreettisesti täysin oikea, mitä se yleensä ei kuitenkaan ole. (2Tess, 2:1-17; Ilm, 21:8; Matt, 7:21-29; 2Tim, 2:14-4:4.) Ja kun heidän hedelmiään Jumalan Hengen avaamin silmin katsotaan, niin heidän elämässään ei ole yhtään hyvää hedelmää. (Matt, 7:13-29; 12:30-37; Gal, 5:19-26.) Heissä on vain lihallisuutta ja syntiä.

He eivät tahdo hyvää yhdellekään Jumalan lapselle, joka vaeltaa Hengen pyhityksessä. (Room, 8:4-9.) He seuraavat pahaa, eivät hyvää. (3Joh, 1:11.) He ovat riidanhaluisia ja eripuraisia hajaannuksen aiheuttajia, jotka eksyttävät suloisilla puheillaan ja korvasyyhyyn saarnaamalla jopa valittuja, jos se vain on mahdollista. (2Tim, 2:19-4:4; Matt, 24:1-30.) He ärsyttelevät veljiä pirullisen ovelilla ja tarkkaan harkituilla provosoivilla puheillaan. He rakentavat puolueita ja aiheuttavat erimielisyyttä vastoin Jumalan sanan opetuksia. (Room, 16:17-20; Gal, 5:19-26.) He repivät hajalle Jumalan lasten rivejä, koska he vihaavat Jumalan lapsia, niitä, jotka ovat syntyneet Jumalan Hengestä. (1Joh, 3:13-15; Joh, 15:17-25.) Näin täytyy ollakin, mutta juuri tämä heidän läpeensä mätä hedelmänsä ja elämä synnissä ulkokullatun kuoren alla todistaa heidät vihan ja tottelemattomuuden lapsiksi, jotka eivät ole luopuneet vääryydestään, eivätkä siitä koskaan luopua tahdokaan. (Gal, 4:29; 2Tim, 2:14-4:4; Room, 9:20-23; Efe, 2:1-3; 4:17-5:21.)

Mikä on oma näkemykseni pyhien kestävyydestä ja varmasta pelastumisesta?

Minä luotan siihen, että Jumala on varmasti vievä voitokkaaseen päätökseen minussa ja muissa Jumalan lapsissa alkamansa hyvän työn evankeliumin sanan lupausten mukaisesti. (Fil, 1:6-11.) Olen varma siitä, että olen saanut Pyhän Hengen, ja olen syntynyt uudesti ylhäältä noin 30-vuoden ikäisenä. (Joh, 3:1-21; Tiit, 3:3-7.) Minä tiedän Jumalan pysyvän minussa ja minun pysyvän Jumalassa, koska Jumala on antanut minulle Henkeään. Jumalan siemen pysyy minussa Jumalan lupauksen ja Jumalan sanan ilmoituksen mukaan. (1Joh, 3:9-10, 23-24; 4:13-5:21.) Isä ei anna kenenkään ryöstää minua hänen kädestään. (Joh, 10:29.) Minä voin luottaa koko sydämestäni siihen, että Jumala on varjeleva minut voimallaan Jumalan Pojan uskossa ja Kristuksessa Herran tulemukseen asti, tai kunnes jätän tämän maallisen tomumajani, ja muutan Herran tykö kirkkauteen hänen armostaan, joka on minua rakastanut ja kutsunut minut hänen Poikansa iankaikkiseen valtakuntaan, aamen. (1Piet, 5:6-11; Jda, 1:24-25.)

Kaiken tämän Jumalan sanan ja Pyhän Hengen todistuksen lisäksi minä uskon vakaasti siihen, että Jeesus Kristus on kuollut Golgatan ristillä ja noussut ylös kuolleista kirjoitusten mukaan syntisten ja jumalattomien vanhurskauttamiseksi. (Room, 3:19-5:21.) Minä uskon, että Jumalan Pojan veri puhdistaa minut kaikesta synnistä, ja saan luottaa tähän lupaukseen loppuun asti elämäni aikana. (1Joh, 1:6-2:2.) Jos minä teenkin syntiä, niin se ei ole minulle kuolemaksi, koska minuun ei ryhdy se paha, niin että vääryys veisi minusta voiton. (1Joh, 5:15-21.) Niin monta kertaa kuin minä lankean, nostaa Herra Jeesus minut armossaan ylös lankeemuksesta. (Mka, 7:8.) Älköön siis vihollinen riemuitko siitä, että minä lankean, vaan nähköön ja kuulkoon, että Kristuksen veri riittää minullekin iankaikkiseksi lunastukseksi ja rikkomusten anteeksisaamiseksi, eikä armoa viedä minulta pois armolle vieraiden opetusten ja väärän evankeliumin kautta, sillä minä en mielisty vääryyteen ja valheisiin, vaan olen ottanut vastaan rakkauden totuuteen. (2Tess, 2:1-17; Efe, 4:11-16.) Niin minä pelastun Jumalan armosta uskon kautta, eikä kukaan voi erottaa minua Jumalan rakkaudesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. (Room, 8:1-39.)

Jumala pitää omistaan huolen ja Jeesus etsii eksyneet lampaansa laumaansa, niin kuin on tehnyt minulle ennen, ja on sen aina uudestaan tekevä, jos vielä harhaan joudun. (Matt, 18:12-14; Joh, 10:1-29.) Hän pitää kiinni minun oikeasta kädestäni ja pelastaa minut, vaikka oma otteeni on hänestä joskus ikään kuin kirvonnut, enkä ole jaksanut riippua hänessä kiinni, mutta Herraani Jeesusta en ole koskaan kieltänyt, enkä tule kieltämään, ja jos kiellänkin Pietarin tavoin, niin senkin synnin saan anteeksi, ja uudistun uskossani ja Jumalan voimassa päivä päivältä, sillä armo on joka aamu uusi ja kestää iankaikkisesti. (Psa, 52:3, 10; 73:23-28; 91:14-16; 1Tim, 6:12-16; Matt, 26:33-35, 69-75; Jes, 1:16-20; 2Sam, 7:12-16; Val, 3:22-27; 2Piet, 3:9-18.) Kristuksen Jeesuksen Jumalan Pojan ruumiin ja veren uhri pitävät armon tuoreena joka aamu ja Jumala on tehnyt minut iankaikkisesti täydelliseksi hänen uhrinsa kautta, niin että minä kelpaan varmasti Jumalalle niin kauan kuin Kristuksessa Jeesuksessa olen. (Hebr, 10:1-25.)

Minä olen tällä hetkellä ja tänään Kristuksessa, mutta huomisesta en tiedä, enkä sitä murehdi, sillä minulle riittää se, että olen armosta pelastunut juuri tällä hetkellä, enkä voi huomisesta mitään tietää. Kun elän kristittynä Jeesuksen seuraajana, niin elän tätä hetkeä, enkä tulevaa tai menneisyyttä. Siksipä luotan joka hetki Jumalaan ja turvaan alati hänen armoonsa, joten vain sillä tavalla pysyn hänessä ja hän pysyy minussa, eikä siihen auta yhtään murehtimiseni tai huolehtimiseni. Saan heittää kaikki huoleni ja murheeni kiitoksen kanssa hänen päälleen, joka minua rakastaa.

Jumala ei jätä minua eikä hylkää minua, jos minä en hylkää häntä, joten miksi pelkäisin tulevaa tuomiota? Ja jos Jumala ei minua tulesta pelastaisikaan, niin minä en silti kumarra ja palvele epäjumalia, vaan pidän sen uskon Jumalaan, että kävipä minulle miten tahansa, niin jätän elämäni ja itseni kokonaan hänen armollisille käsivarsilleen. Päättäköön Jumala sen, mitä minulle tekee, mutta minä turvaan pelastukseni puolesta Kristuksen Jeesuksen vereen syntieni anteeksisaamiseksi hänen nimensä kautta. Jos se ei riitä tuomaan minulle pelastusta, niin sitten joudan hukkua ikuiseen helvetin tuleen, sillä mitään muuta en kurjalla elämälläni ole ansainnut, enkä tule ansaitsemaan.

Ylpistymisen vaara

Kun minä nyt näin lujasti uskon Jumalan armosta ja Kristuksen veren kautta ja lahjavanhurskauden kautta pääseväni kerran perille asti taivaan kirkkauteen, niin en saa ylpistyä tämän uskoni johdosta, niin että pitäisin halpana kanssaveljiäni ja sisariani, jotka joidenkin lihallisten kalvinistien ja muiden pyhien kestävyyteen uskovien mielestä epäilevät alituiseen Jumalan kykyjä ja voimia saattaa heissä alkamansa hyvä työ voitokkaaseen päätökseen asti. En saa olla ylimielinen ja halveksia niitä, jotka pitävät mahdollisena omaa luopumustaan Herrasta ja uskosta, sillä he ovat ihan oikeassa tässä näkemyksessään: niin minäkin kaikesta huolimatta uskon.

Tiedän kokemuksesta, että nämä jalot veljet ja sisaret – osa heistä on jaloja Kristuksen Jeesuksen sotamiehiä – eivät pidä Jumalaa liian heikkona tai Jeesusta liian pienenä, niin että Jumala ei heitäkin voisi pelastaa. He uskovat ainoastaan todeksi Jumalan sanan ilmoituksen siitä, että heille on annettu valta tulla Jumalan lapsiksi ja pysyä Kristuksessa, ja vaikka Jumala vaikuttaa kaikissa kutsumissaan ihmisissä uskoa iankaikkiseksi elämäksi, niin monet eivät suostu uskomaan ja joutuvat ikuiseen häviöön vastaanhangoittelunsa vuoksi. Tästä syystä ja Jumalan sanan kokonaisilmoituksen perusteella heidän ja minunkin on alituiseen valvottava ja rukoiltava, että meidät katsottaisiin arvolliseksi seisomaan Ihmisen Pojan edessä hänen tulemuksessaan. (Luuk, 21:34-36.)

Jos ylpistyn ja tulen ylimieliseksi, niin että luotan virheellisen Raamatun tulkinnan kautta sellaiseen oppiin, että minun on mahdotonta joutua pois Kristuksesta, niin joudun itsekin tuomittavaksi. (Gal, 5:4.) Paavali ei kerskunut väärällä tavalla Jumalan ehdottomasta armosta, vaan kilvoitteli sääntöjen mukaan päästäkseen osalliseksi paremmasta ylösnousemuksesta. (1Kor, 9:19-27; Fil, 3:11.) Uuden liiton sääntöjen mukaan tapahtuva uskon kilvoitus ei ole "lain alla" elämistä, vaan se on Jumalan armosta ja Hengen vaikutuksesta tapahtuvaa ojentautumista Jumalan tahtoon kaikessa elämässä. (1Kor, 15:10; Tiit, 2:11-15; Hebr, 13:20-21; 2Tess, 1:11-12: 2:13-17; Kol, 4:12; 1Joh, 2:15-17.) Hengen pyhitys ja Kristuksen elämä minussa eivät hävitä minun omaa persoonaani ja minua itseäni, niin että minua ei olisi enää olemassa, eivätkä minun ajatukseni ja valintani vaikuttaisi iankaikkiseen osaani.

Minä luotan Jumalaan ja turvaan hänen armoonsa

En saa luottaa omaan itseeni, enkä sellaiseen oppiin, jonka mukaan minun ei ole mahdollista joutua pois armosta ja menettää iankaikkisen elämän armolahjaa. Kumpikin äärilaidan harha on turmiollista harhaoppia ja johtaa pois Kristuksen osallisuudesta.

Jos luotan sokeasti siihen, että Jumala vaikuttaa minussa tahtomista ja tekemistä (Fil, 2:12-16.), niin että en voi edes tahtoa sellaisia asioita, jotka johtavat minut eroon Jumalasta ja hänen rakkaudestaan, niin olen jo eksynyt pois hänen armostaan ja suoralta tieltä. Jos taas pidän huolen omasta sydämestäni (Snl, 4:23; 1Tim, 4:12-16.) ja uskon sen rakastavan Isän haltuun, hänen muokattavakseen ja ohjattavakseen (Psa, 62:9; Jer, 18:1-12; 1Kor, 3:5-18; Snl, 23:26.), niin tämän minun antautumiseni kautta ja minulle annetun ratkaisuvallan kautta Jumala saattaa minussa alkamansa hyvän työn päätökseen asti. (Joh, 1:12; 15:1-6; Room, 11:17-22; Fil, 1:6-11; 1Piet, 5:6-11; Jda, 1:24-25; Hebr, 12:1-17; 1Tess, 4:1-12; Room, 8:13; 6:12-23; Snl, 16:1-9; Psa, 37.)

Jos luotan itseeni ja oman kokosydämisyyteni kautta tulevaan Jumalan armoon, niin sekin on väärin, koska minun on tunnustettava Jumalan edessä se, että minun antautumiseni ei ole niin kokonaisvaltaista ja ehyttä kuin se olla voisi. Minulla on jatkuvasti parannettavaa ja korjattavaa suhteessa Isäämme Jumalaan ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen, sekä lähimmäisiini. Jos omasta vajavaisesta ja puutteellisesta antautumisestani riippumatta Jumala yhä vielä minua päivä toisensa jälkeen ja hetki hetkelä armahtaa, niin silloin minäkin voin päästä kerran perille asti taivaan kirkkauteen.

Syntien anteeksisaaminen pelastumisen ehtona

Voittopalkintoa eli Jeesuksen lopullisesti omakseen voittamista ja osallisuutta Kristukseen (Fil, 3:11-17; Hebr, 3:12-16.) ei tarjota kenellekään, joka luottaa Jumalan sijasta itseensä ja turvaa Jumalan armon sijasta itseensä, omiin tekoihinsa, oman sydämensä täydelliseen antautumiseen ja täyteen vilpittömyyteen, sillä monessa me hairahdumme, eikä pelastuminen ole mahdollista muuten kuin saamalla synnit anteeksi loppuun asti. (Jaak, 3:1; Room, 9:15-16; Jes, 33:24.) Vaikka ehyellä sydämellä Jumalalle antautuminen on Jumalan tahto, ja vilpittömyys seurausta hengen särkymisestä ja sydämen murtumisesta Jumalan rakkauden ja Hengen vaikutuksesta (Psa, 51:19; 32:1-5; Jes, 57:15.), niin silti omaan antautumiseensa ja vilpittömyyteensä luottaminen ovat luottamista omaan itseensä Herran sijasta. Herra kyllä tuntee omansa ja luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee, myös ne, jotka ovat antautuneet puolisydämisesti Herralle ja ovat vilpillisiä, kaksimielisiä Jumalan vihollisia ja maailman ystäviä! (2Tim, 2:19-26; Jaak, 4:1-10.)

Itseään on turha rasittaa liian syvällisillä pohdiskeluilla sen suhteen, onko Jumalan valittu vai ei, pysyykö uskossa vai ei. Tärkeintä on tämä hetki. Jos Jumala hyväksyy minut tällä hetkellä omaksi lapsekseen Kristuksen veren ansiosta ja hänen ruumiinsa lihan uhrin tähden, niin minä olen armosta ja uskon kautta pelastettu Jumalan lapsi, ja Henki itse todistaa minun henkeni kanssa, että olen Jumalassa ja Jumala pysyy minussa. (Tiit, 3:3-7; Hebr, 10:14-25; Room, 8:1-39; 1Joh, 1-5 kokonaan.) Jos minä murehdin alati etukäteen tulevia ja pähkäilen sitä, pysynkö Kristuksessa vai en, niin se on omiaan ajamaan minut tekojen tielle, yrittämään itse itseni pelastamista omien ansioideni kautta.

Minä tiedän, että pysyn uskon kautta (Room, 11:22), ja sikäli kuin tämä minun uskoni on Jumalan vaikuttamaa ja lahjaa (Kol, 2:11-12; Apt, 3:16.), niin hän on voimallinen säilyttämään minut uskon kautta Kristuksessa ja varjelemaan minun sieluni lopulliseen pelastukseen. (1Piet, 1:1-9; 5:6-11; Jda, 1:24-25.) Nyt olen vasta toivossa pelastunut, mutta saan luottaa siihen, että Jumala pitää minusta huolen ja varjelee minut pahalta loppuun asti. (Tiit, 3:3-7; Room, 8:1-39; Hebr, 6:9-20.) Tämä minun luottamukseni Jumalaan ja turvaaminen hänen armoonsa ei ole hävinnyt mihinkään, vaikka olen paljon syntiä tehnyt ja vakavalla tavalla uskovaisena harhaan joutunut, eksynyt pois hänen suoralta tieltään. (Jaak, 5:14-20.) Jumala on kuitenkin armosta rikas, ja on lahjoittanut minulle pyhimmän uskon, jonka kautta varjellun tulevalta vihalta. (Jda, 1:14-15, 24-25.)

Minä olen saanut syntini anteeksi ja Kristuksen veren ja Hengen osallisuudessa on iankaikkisen elämäni toivo. (1Piet, 1:1-5; Efe, 2:1-22.) Jos Kristuksen ruumiin ja veren uhri ei riitä sieluni pelastukseksi, niin sitten en pelastu ollenkaan. (Hebr, 10:8-25.) Oma vajavainen pyhitykseni ja vanhurskauteni eivät minua tulevalta vihalta ja Jumalan vanhurskaalta tuomiolta voi pelastaa. Siitä huolimatta, että olen harhaan joutunut ja syntiä tehnyt, elän nyt Jumalan Pojan uskossa ja Kristus elää minussa, joten palvelen tämmöisenäni Jumalaa ja hänen sanaansa. (Gal, 2:19-21; Room, 7:5-8:39.)

Vilpittömyys ja ehyellä sydämellä Herralle antautuminen

Syyttäjät syyttäkööt ja kaiken vanhurskauden viholliset pitäkööt halpana uskovien vilpittömyyden ja ehyellä sydämellä Herralle antautumisen. (Psa, 32:1-5; 18:20-29; Joh, 1:47; 1Aik, 28:9; 2Aik, 16:9.) Itse toivon koko sydämestäni, että me kaikki olisimme vilpittömiä Jumalan lapsia ja ehyellä sydämellä hänelle antautuneita, enkä hyväksy uskovien Jumalan lasten vainoamista ja pilkkaamista tässä asiassa. Meidän häiritsijämme kantakoon tuomionsa, olipa kuka tahansa. (Gal, 5:10.)

"Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle." (Psa, 139:23-24.)

Lue vielä tämä mielenkiintoinen jae Jeesuksen opetuksessa, jossa hän sanoo uskovaisen Jumalan lapsen sydäntä vilpittömäksi ja hyväksi. (vrt. Matt, 12:33-37.)

"Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä." (Luuk, 8:13.)

Vertaa tätä opetusta siihen, mitä sidotun ratkaisuvallan ja kalvinismin kannalla olevat sanovat uskovien "sydämestä": se on kuulemma petollinen ja pahanilkinen niin kuin myös jumalattomilla ihmisillä. (Jer, 17:9) Mikä mahtaa olla totuus? (ks. Snl, 4:23.) Tuleeko meidän ajatella itseämme "vanhana ihmisenä" ja "lihan vallassa olevansa" jumalattomana "lihana" vai "uutena luomuksena"? (Room, 7:1-6; 8:1-16; Efe, 4:20-24; Kol, 3:9-10.) Onko meillä "lihan mieli" vai "Hengen mieli" eli "Kristuksen mieli"? (1Kor, 2:16; Room, 8:4-9; vrt. Gal, 5:22-26.)

Mitä mieltä olen niistä, jotka ovat luopuneet elävästä Jumalasta ja uskostaan?

Olen sitä mieltä, että aidoti uudestisyntynyt Jumalan lapsi ei luovu kovin helpolla kokonaan uskostaan tai iankaikkisen elämän toivosta. Vaikka hän joutuisi uudestaan tuomion alle ja menettäisi Pyhän Hengen, niin hän elättelisi silti toiveita oman sielunsa pelastumisesta loppuun saakka, tai sitten hän kieltäisi kokonaan tulevan iankaikkisen tuomion siinä muodossa, että se on päättymätöntä kärsimystä.

Luopio voi uskoa edelleen määrämittaiseen kärsimykseen ja sen jälkeiseen olemisen päättymiseen (annihilaatio-oppi), tai kaikkien ihmisten pelastumiseen tulen koettelun ja määräaikaisen kärsimyksen jälkeen (universalismi). Tai sitten hän uskoo pelastuvansa suoraan Jumalan taivaaseen ilman mitään tuomiota ja väliaikaista kärsimystä. Tai sitten hän kieltää kokonaan kaiken kuoleman jälkeisen ihmisen tietoisen olemisen jatkumisen. Tai sitten hän elättelee loppuun asti toivoa siitä, että voisi vielä uudistua mielensä hengeltä ja saada armon, tulla uskoon. Sitä hän ei kuitenkaan voisi tunnustaa ja tietää etukäteen, että joutuu varmasti ikuiseen tuleen ja kärsimykseen tulisessa järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa, Raamatun ilmoituksen mukaan. (Ilm, 20:11-15.)

Luopion siis täytyisi kieltää tavalla tai toisella viimeinen tuomio, koska hän ei kestäisi etukäteen tietoisuutta sen tulemisesta varmuudella omalle kohdalleen. Jonkinlaista toivon kipinää hän joka tapauksessa Jumalan Hengen osallisuuden jälkeen mukanaan kuljettaisi, tai sitten hän hylkäisi Jumalan sanan niin perusteellisesti, että ei uskoisi enää mihinkään sen ilmoitukseen: ei Jumalaan, eikä viimeiseen tuomioon, eikä iankaikkiseen elämään. Omia kokemuksiaan Pyhän Hengen toiminnasta omassa elämässään hän pitäisi sielullisina uskomuksina ja aivojen toiminnasta johtuvina hallusinaatioina, sikäli kuin hän olisi kokenut jotakin yliluonnollista. Jos hän olisi nähnyt Jumalan toimivan ihmeitä tekevänä Jumalana, niin hän pitäisi näitä ihmeitä luonnollisesti selitettävissä olevina asioina, noituutena tai johdatuksen ollessa kyseessä: todennäköisyytenä, niin kuin arpajaisissa. Jumalaan ja hänen toimintaansa historiassa hän tuskin enää uskoisi ainakaan siinä muodossa, mitä Raamattu näistä asioista kertoo.

Jos luopio kieltäisi Jumalan ja Jumalan sanan näin totaalisesti, ei hän todellisuudessa puhuisi luopumuksesta siinä mielessä, että olisi luopunut jostakin todellisesta, vaan hän olisi omasta mielestään luopunut pelkistä harhakuvitelmista ja luuloista, joihin monet muut ovat vielä sidottuja. Olisi jopa mahdollista, että tällainen kokonaan Herrasta luopunut ihminen yrittäisi luopumuksensa jälkeen saada muitakin uskovia luopumaan kanssaan elävästä Jumalasta, koska hän kokee uskovien elävän orjuudessa ja sidottuina, niin että he eivät saa nauttia täysin rinnoin ja vapaasti tämän maailman hyvistä antimista, mitä ne sitten hänen mielestään ovatkaan. (Psa, 2)

Pidän siis mahdollisena sitä, että joku uudestisyntynyt ja Jumalan Hengen saanut Jumalan lapsi voi menettää Pyhän Hengen lopullisesti ja joutua kadotukseen. Uskoakseni tämä on kuitenkin hyvin harvinaista, ja voi olla, että kenenkään Jumalan lapsen kohdalla näin ei todellisuudessa pääse tapahtumaan. Teoriassa se kuitenkin on mahdollista. Suurin osa ns. luopioista on mielestäni kuitenkin sellaisia ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan aidosti Jumalan Pojan uskossa, joten heillä ei ollut Pyhää Henkeä: he eivät olleet uudestisyntyneitä. Osa on sellaisia, että he ovat kylläkin olleet uskossa ihan aidolla tavalla pienestä pitäen, mutta eivät ole koskaan kuolleet synteihin ja rikoksiin kahta kertaa. (Jda, 1:12; Luuk 8:4-15; 15:11-32.)

Uskoakseni on mahdollista, että joku elää koko elämänsä hengessään elävänä, vaikka tekeekin syntiä, mutta ei kuolemaksi asti. (1Joh, 5:15-17.) Sitten monet saattavat luopua yhden kerran Herraa seuraamasta, kun ovat olleet lapsen uskossa, mutta he eivät ole saaneet silloin Pyhää Henkeä, ja niin he ovat luopuessaan kuolleet yhden ainoan kerran synteihin ja rikoksiin paatumisen kautta, minkä jälkeen heidän on mahdollista palata takaisin Herran tykö, ja saada Pyhä Henki, mutta tämä on heille todellisuudessa ensimmäinen kerta, ei toinen uudestisyntyminen. (Room, 7:7-14; Efe, 2:1-5; 4:17-24; Kolk 2:11-13; Jaak, 1:12-18; vrt. tuhlaajapoika Luuk 15:11-32.)

Pääsääntöisesti näkisin siis kuitenkin niin, että jos joku luopuu uskostaan, niin hän ei ole ollut Jumalan lapsi, eli hänessä ei ole ollut pyhää Henkeä. Hän on vain luullut, että Pyhä Henki asuu hänessä, vaikka se ei ole totta. Hänen uskonsa ei ole ollut Jumalan vaikuttamaa uudestisyntyneen Jumalan lapsen uskoa. Se on ollut käännynnäisen uskoa tai armoa edeltävää uskoa, joka ei ole kuitenkaan johtanut uudestisyntymiseen. (Luuk, 8:4-15; 2Tim, 3:1-13; Jaak, 2:8-26; 2Piet, 2:1-22.)

Joku voi jäädä ns. heränneen tasolle, mutta ei ole noussut koskaan ylös kuolleista valvomaan kaikkien pyhien kanssa. Herännyt tai herätyksessä oleva ei ole vielä elävän Jumalan lapsi. Kun tällainen herätykseen tullut ei otakaan armoa vastaan, mutta jää käännynnäiseksi, niin hänestä voi tulla seurakunnan tai kirkon aktiivijäsen, jolla on riivaajien usko, ja hän noudattaa sen vuoksi riivaajien oppeja ja seuraa villitseviä pahoja henkiä, mutta luulee olevansa Jumalan lapsi ja tekevänsä uhripalvelusta Jumalalle, kun vainoaa Jumalan seurakuntaa sen sisäpuolella. (Joh, 16:1-3; 1Tim, 4:1-11; 2Tim, 2:1-4:4; Matt, 23:1-25:46.)

Tällaisia ovat etenkin ne, jotka ovat tehneet monia uskonratkaisuja elämänsä aikana, mutta eivät ole koskaan sydämessään antautuneet Jeesukselle, vaan yhä vielä vastustavat häntä. Heille on ulkoisesta rituaalista ja omasta ratkaisusta tullut korvike sydämessä tapahtuvalle Herralle antautumiselle, ja niin he ovat jääneet armosta osattomiksi, vaikka luulevat oman ratkaisunsa johdattaneen heidät sisälle iankaikkiseen elämään. Kun he ovat täyttäneet syntiensä mitan ja paaduttaneet itseään riittävän kauan Pyhää Henkeä vastustaessaan, on Jumalakin lopulta paaduttanut heidät, ja niin he jäävät syntiensä valtaan pääsemättä ikinä osallisiksi armosta ja Pyhästä Hengestä. (Apt, 7:51-54; Room, 9:15-19; Matt, 12:30-37; ks. farao 2Moos, 4-13.)

Luopumisen mahdollisuutta puoltavia Raamatun kohtia

Laitan tämän otsikon alle muutaman sellaisen kohdan, jotka ovat tähän asti puoltaneet mielestäni enemmän luopumisen mahdollisuutta kuin tulkintaa, jonka mukaan kerran saatua pelastusta ja Pyhää Henkeä ei voida menettää. Nämäkin kohdat ovat osittain tulkinnallisia, mutta laitan ne silti tämän otsikon alle, koska vahvimmat perusteet luopumisen mahdollisuudelle löytyvät näistä jakeista.

Johanneksen evankeliumi:
15:1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
15:2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
15:4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
15:5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
15:6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.

Näiden Jeesuksen omien sanojen perusteella uskovaiset ovat "oksia Jeesuksessa". Miten joku voisi olla oksa Kristuksessa ja tulla heitetyksi pois ja poltetuksi tulessa? Huomaa, että tässä ei puhuta "tulen läpi pelastumisesta" (1Kor, 3:11-17.), vaan siitä, että poisheitetyt oksat eivät pysyneet Kristuksessa, ja ne poltetaan. Jos joku ei pysy Kristuksessa, niin ei se ole "tulen läpi pelastumista", vaan se on kuva kadotuksesta. (Ilm, 20:11-15.)

Ainoa selitys tälle kohdalle, jonka mukaan Jumalan lapsi ei voi luopua elävästä Jumalasta, on se, että Jeesus puhuu nämä sanat pelkästään Israelin kansalle vanhan liiton aikana. Hän kohdisti sanansa apostoleilleen, jotka olivat Israelin kansalaisia. Israel on Hesekielin kirjan profetiassa kuin "poltettava viinipuu" ja Psalmissa 80 sitä verrataan niin ikään viinipuuhun. (Hes, 15; Psa, 80:9.)

Näin ollen Jeesus olisi puhunut edeltäkäsin siitä, miten tästä viinipuusta hakataan irti ne oksat, jotka eivät usko häneen. Jeesus asettaa Israelin Herrana ja koko maailman Vapahtajana itsensä viinipuun asemaan, ja kuvaa tällaista kielikuvaa käyttämällä sitä, että hänestä luopuvat Israelilaiset poltetaan tulessa, mutta ne israelilaiset pelastuvat, jotka pysyvät hänessä, totisessa viinipuussa. (vrt. Matt, 3:1-11.)

(vrt. Kristuksen ruumis = seurakunta, Efe, 1:22-23; Kol, 1:18, Kristuksen ruumiinjäsenet = oksat Kristuksessa, 1Kor, 12:12-27; vrt. Israel = viljelty oliiviöljypuu, kristityt pakanat = oksia hengellisessä Israelissa, jota juuri eli Kristus kannattaa, ja luopuneet oksat oksastetaan takaisin omaan puuhunsa, Room, 11:17-25.)

Jos Jeesus tarkoitti viinipuulla vanhan liiton Israelia, niin silloin hänen sanansa eivät sovellu uuden liiton uudestisyntyneisiin Jumalan lapsiin, joissa on Pyhä Henki. Muussa tapauksessa se soveltuu, ja Pyhä Henki voidaan menettää. Tämä voidaan kuitenkin kyseenalaistaa sillä asialla, että "hyvä puu tuottaa hyvää hedelmää". (Matt, 7:15-20; 12:30-37; Jaak, 3:1-18.) Jos joku ei tuotakaan hyvää hedelmää, niin ei hän ole ollut aito oksa Kristuksessa! Tämä voidaan puolestaan kumota siten, että Adam oli luomisen perusteella "hyvä puu" ja alkoi kuitenkin tuottaa "huonoa hedelmää". On siis kiinni ihmisen sydämestä, mitä hedelmää hän tuottaa, ja sydämen tila voi muuttua kumpaan suuntaan tahansa. (Apt, 8:20-24; 2Aik, 25:27; Jes, 1:2; 57:15; 5Moos, 4:29; Jer, 24:7; 29:13.) Ihminen voi Jeesuksen sanojen mukaan itse vaikuttaa siihen, onko hän hyvä vai huono puu. (Matt, 12:33-37; Jer, 18:30-32.)

Roomalaiskirje:
11:17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
11:18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.
11:19 Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin."
11:20 Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.
11:21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.
11:22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.

Tämä Paavalin opetus on yksi vahvimpia todistuksia sen puolesta, että kerran pelastunut ja Pyhän Hengen saanut uskova voi menettää Pyhän Hengen ja pelastuksensa. "Langenneet" viittaavat melko selvästi uskostaan luopuneisiin, ja "poishakkaaminen" on varoitus uuden liiton uskoville, joissa on Pyhä Henki. (j.22) Tässä Paavalin opetuksessa on yhtymäkohta Jeesuksen opetukseen viinipuusta, joka kuvaa Kristusta, ja oksista, jotka kuvaavat uskovia. (Joh, 15:1-6.) Niin kuin viinipuun oksat voidaan hakata irti ja polttaa tulessa, niin voi käydä myös öljypuun oksille, jotka ovat uuden liiton Jeesukseen uskovia pakanoita. Tämän kohdan perusteella Pyhän Hengen ja pelastuksen menettäminen näyttäisi olevan mahdollista vielä uudestisyntymisen jälkeen.

Kalvinistista tulkintaa on melko hankalaa puolustaa tämän kohdan perusteella. Yksi perustelu on jakeessa 20: "sinä pysyt uskosi kautta!" Paavali ei esitä tätä kuitenkaan varmana toteamuksena ikään kuin uskosta luopuminen ei olisi lainkaan mahdollista, vaan kirjoittaa pikemmin sillä tavalla, että uskosta luopuminen on todellakin mahdollista, ja siksi pitää luottaa alituisesti Jumalaan, että ei lankeaisi pois Kristuksesta ja uskosta. Kiusaus luottaa itseensä Jumalan sijasta lienee suuri, kun ajatellaan, että Jumala on antanut meille vallan pysyä Kristuksessa tai luopua hänestä, ihan sen mukaan, miten itse päätämme ja tahdomme häneen suhtautua "uudessa liitossa". (Matt, 26:26-28; 2Kor, 3:1-6.) Huomaa, että liitossa edellytetään myös uskovilta vähäisessä määrin uskollisuutta. (Matt, 25:14-30; Luuk, 12:32.48; 1Kor, 4:1-7.)

Kalvinistisen opin kannalla oleva voi perustella kantaansa myös siten, että seuraavissa jakeissa (Room, 11:23-31) Paavali kertoo Herrasta luopuneen Israelin tulevan uudelleen oksastetuksi Kristukseen (Joh, 15:1-6) ja israelilaisen omaan öljypuuhunsa eli hengelliseen Israeliin. Tässä puhutaan kuitenkin kansakunnan kohtalosta eikä yksittäisistä sieluista, joten perustelu ei kelpaa. Monet yksittäiset israelilaiset ovat joutuneet kadotukseen, kun ovat eläneet erossa Jumalasta, ja ovat palvelleet epäjumalia Jahven sijasta.

Juudaan kirje:
1:12 He likapilkkuina teidän rakkausaterioillanne julkeasti kemuilevat ja itseään kestitsevät. He ovat vedettömiä, tuulten ajeltavia pilviä, paljaita, syksyisiä puita, hedelmättömiä, kahdesti kuolleita, juurineen maasta reväistyjä,
1:13 rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu.

Tämä Juudan kirjeen kohta on ehkä vahvin todistus sen puolesta, että kerran saadun pelastuksen voi menettää, jos antautuu uudestaan syntiä palvelemaan. (vrt. Room, 6:16; 8:13.) "Kahdesti kuolleet" viittaa sellaisiin uskoviin, jotka toimivat seurakunnassa ja osallistuivat ehtoolliselle (rakkaus-aterioille). Miten joku voi olla "kahdesti kuollut", ellei hän ole luopunut elävästä Jumalasta uudestisyntymisen jälkeen?

Ihmisen hengellinen elinkaari menisi tämän tulkinnan mukaan näin:

  1. Lapsi syntyy "(hengessään) elävänä"
  2. Ihminen kuolee synteihin ja rikoksiin ensimmäisen kerran (Room, 7:7-14: Paavali kuoli sen jälkeen, kun oli ymmärtänyt käskysanan ja rikkonut sitä vastaan toistuvasti, eli hän paatui ja kuoli synteihin ja rikoksiin, Efe, 2:1-3; Kol, 2:13; Jaak, 1:12-16)
  3. Ihminen syntyy uudesti ylhäältä ja tulee eläväksi jälleen, kun uskoo Jeesukseen. (Efe, 2:1-5; 1Joh, 3:14-15; Luuk, 15:11-32)
  4. Jos uskovainen luopuu Herrasta synnin pettämänä (Hebr, 3:12-16; 6:4-6.), niin hän menettää Pyhän Hengen ja pelastuksen, ja niin hänestä tulee "kahdesti kuollut".

Millään muulla tavalla "kahta kuolemaa" ei tämän elämän aikana voida selittää, jos sanonta on viittausta ihmisen hengelliseen tilaan Jumalan silmissä. (ks. Efe, 5:14 kehotus yhden kerran hengellisesti kuolleille) Tätä tulkintaa puoltaa myös kirjeen alkuosan viittaus vanhan liiton Israelin kansaan, jonka Jumala ensimmäisellä kerralla pelasti Egyptistä, mutta tuhosi toisella kerralla hänestä luopuneet israelilaiset erämaassa. (Jda, 1:5.) Siirrettynä suoraan uuden liiton opetukseen tämä viittaus puoltaa yksiselitteisesti luopumisen mahdollisuutta.

Kalvinistisen opin kannalla olevilla on vain vähän vaihtoehtoja selittää kyseinen jae pois eri tavalla kuin edellä olen kertonut. He voivat yrittää puhua "paatumuksesta", niin kuin faraon kohdalla kävi: farao paadutti itsensä ensin monta kertaa ja vasta sitten Jumala paadutti hänet. (2Moos, 4-13; Room, 9:15-18.) "Kahdesti kuollut" olisi silloin verrattavissa "Jumalan paaduttamaan ihmiseen". Miksi Juuda käyttää kuitenkin sanontaa "kahdesti kuollut" eikä esimerkiksi "paatunut" tai "Jumalan paaduttama"? Tähän ei löydy vastausta.

Toinen selitys tulee luomiskertomuksesta. Jumala sanoi Adamille, että jos hän söisi kielletystä puusta, niin hänen pitäisi "kuolemalla kuoleman". Tässä on käytetty tuplasti kuolemaan viittaavaa sanaa. Tämä sanonta on kuitenkin yleinen sanonta Vanhan testamentin puolella ja tarkoittaa muissa kohdissa aina "ruumiin kuolemaa". (1Moos, 20:7; 1Sam, 14:44; 22:16; 1Kun, 2:37, 42; Jer, 26:8; Hes, 3:18; 33:8; Matt, 15:4.) Juudan kirjeessä "kahdesti kuollut" ei ollut varmastikaan "ruumiillisesti kuollut", joten tämäkin tulkinta on hyvin kyseenalainen.

Hebrealaiskirje:
3:12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
3:13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
3:14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
3:15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa",
3:16 ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä?

Tätä niin kuin muitakin kirjeitä tulisi lukea kokonaisuutena ja kirjeen sisällä olevia pienempia aihepiirejä asiakokonaisuuksina. Niinpä on huomattava, että tämä kirje on suunnattu Jeesukseen uskoville juutalaisille. Se käy ilmi mm. näistä jakeista:

"Sentähden, pyhät veljet, jotka olette taivaallisesta kutsumuksesta osalliset, kiinnittäkää mielenne meidän tunnustuksemme apostoliin ja ylimmäiseen pappiin, Jeesukseen,... mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen." (Hebr, 3:1, 6.)

Kun otetaan huomioon, että kirjeen sanoma on suunnattu juutalaisille ja ennen kaikkea pelastuneille juutalaisille, niin silloin myös luvun kolme varoitukset ja kehotukset valvoa on suunnattu oletusarvoisesti uskoville juutalaisille, eikä Jeesuksen kieltäville juutalaisille. Näin ei aina tarvitse olla, sillä kirjeen lukijoiden ja kuulijoiden joukossa on oletettavasti ollut myös jumalattomia. (1Kor, 5:9-13; 2Kor, 12:1-23; Jaak, 4:1-10.) Tässä heprealaiskirjeen kohdassa asiayhteys paljastaa kuitenkin sen, että valvominen ja kehotukset valvoa toinen toistaan kohdistuvat uskoviin ja pelastuneisiin juutalaisiin eikä jumalattomiin.

Kirjeessä lukee: "... ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi". (Hebr, 3:13.) Paatumuksen asteita on tosin monia, mutta yleensä paatuneiksi sanotaan Raamatussa vain jumalattomia (Room, 11:7): toki poikkeuksiakin on. (Mar, 6:52; 16:14.) Asiayhteyteen sopii kaikin puolin parhaiten se, että uudestisyntyneitä ja pelastuneita juutalaisia varoitetaan luopumasta elävästä Jumalasta. Luopuminen on mahdollista minkä tahansa synnin tekemisen eli synnillisen elämäntavan omaksumisen kautta. (vrt. Paavalin opetus, Room, 8:13; 6:12-23.)

Kalvinistisen tulkinnan kannalla olevat uskovaiset tulkitsevat tämän ja muut heprealaiskirjeen kohdat siten, että tällaiset sanat on kohdistettu uskosta osattomille juutalaisille tai Israelille kokonaisuutena, jolloin kansaan kuuluu sekä uskosta osattomia että Jeesukseen uskovia juutalaisia. Niinpä "taivaallinen kutsumus" (Hebr, 3:1) tarkoittaa Israelin kansan saamaa kutsua Jeesuksen tykö ennen kuin sana lähetettiin myös pakanoille vuosia Israelin jälkeen. (Matt, 10:5-6; 15:24; Apt, 10-11.) "Hänen huoneensa" tarkoittaa Jeesukseen uskovaa osaa Israelin kansasta tai kirjoittajaa ja hänen seurassaan olleita uskovaisia, jotka olivat kaiketi apostolisia työntekijöitä. (Hebr, 3:6; 13:22-25.)

Elävästä Jumalasta luopumisen mahdollisuus tarkoittaisi kutsusta kieltäytymistä eikä jo kutsun vastaanottaneita. Paatuminen tarkoittaisi kansan ja sen yksilöiden etsikkoajan päättymistä, joka johtaa paatumukseen. "Me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme vahvana luottamuksessa, joka meillä alussa oli" tarkoittaisi Israelia kansakuntana, koska Jumala kutsui heitä ennen pakanoita Jeesuksen tykö, tai sitten kirjoittajaa ja hänen seuruettaan, mutta ei pelastuneita siinä mielessä, että uudestisyntynyt voisi menettää pelastuksen. (Hebr, 3:14.) Tätä tulkintaa ei näyttäisi kuitenkaan tukevan jatko ja jo edeltävä asiayhteys, jossa puhutaan siitä, miten Jumala surmasi lopulta Egyptistä pelastamansa israelilaiset, jotka luopuivat hänestä. (3:7-4:13.) Kerran pelastuksen ja orjuudesta vapauden saaneet Israelilaiset saivat surmansa Jumalan vihan ja tuomion alla, koska he luopuivat Herrasta ja palvelivat epäjumalia, ja elivät haureellisesti synnissä. (vrt. 1Kor, 10:1-11.)

Hebrealaiskirje:
6:4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
6:5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6:6 ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

Nämä "luopuneet" ovat "olleet osallisia Pyhästä Hengestä" ja "maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan ajan voimia". "Pyhän Hengen osallisuus" on osa Paavalin lopputoivotusta korinttolaisille. (2Kor, 13:13.) Jumalan sanan ja voimien maistaminen on viittausta Pyhän Hengen vakuuteen ja etumaksuun, joka on uudestisyntyneille Jumalan lapsille annettu. (Efe, 1:13-14; 2Kor, 1:22; 5:5.) Se on viittausta Psalmiin, jossa kutsutaan ihmisiä maistamaan sitä, miten hyvä Herra on. (Psa, 34:9.) Pietari kutsuu vastasyntyneitä lapsia kasvamaan pelastukseen ja tulemaan pyhiksi; niitä, jotka ovat maistaneet, että Herra on hyvä. (1Piet, 2:3.) Toisaalta hänen sanansa sisältävät myös kutsun tulla Jeesuksen tykö, ikään kuin kaikki kirjeen lukijat eivät olisi vielä Herran tykö tulleet. (j.4)

Ellei "Pyhän Hengen osallisuus" tarkoita uudestisyntyneen Jumalan lapsen Hengen sinettiä (Efe, 1:13-14; 4:30), niin mitä se sitten tarkoittaa?

Ainoa vaihtoehto olisi se, että "Pyhän Hengen osallisuus" ja "sanan" sekä "voimien maistaminen" kuvaavat vasta sitä asiaa, kun Jumalan kutsuma ihminen (tai kansa) saa maistiaisia Jumalan hyvyydestä etsikonaikana, mutta ei ole vielä tullut Jumalan Pojan uskoon ja syntynyt uudesti ylhäältä. Hän on kyllä uskonut sillä tavalla, että on pitänyt asioita totena ja saanut vähän esimakua siitä, mitä Jumala hänelle voisi antaa, mutta hän on sitten kuitenkin lopulta kääntynyt pois Herrasta, ja joutunut tuomion alaiseksi. Tässä on vain se heikko kohta, että tämän pitäisi olla kyseisen henkilön viimeinen etsikonaika, sillä Jumala kutsuu ihmisiä kaksi ja jopa kolmekin kertaa. (Job, 33:14-33; Matt, 22:1-14.)

Tätä kohtaa on selitetty myös siten, että kyse olisi juutalaista, joille Jumala on antanut ensimmäisenä evankeliumin. Kirjehän on kirjoitettu hebrealaisille, jotka ovat tulleet ensimmäisinä osallisiksi taivaallisesta kutsumuksesta. Kun juutalainen tuli Jumalan Pojan uskoon, niin hän joutui kansansa vainoamaksi.

Jeesukseen uskovilla israelilaisilla oli suuri paine palata takaisin vanhan liiton järjestykseen ja jumalanpalvelukseen, mikä olisi turhentanut Kristuksen ruumiin ja veren uhrin, joka on tehnyt vanhan liiton uhrit, puhdistusrituaalit, temppelipalveluksen ja pappisjärjestelmän vanhentuneiksi. (Hebr, 9:9-10.) Nämä sanat olisivat varoitus niille israelilaisille, jotka eivät olleet vielä uudestisyntyneet, ja olivat siksi vaarassa palata takaisin synagoogajuutalaisiksi vanhan liiton järjestyksen mukaiseen elämään. Se voisi koitua näille Jumalan kutsun torjuville sellaiseksi luopumiseksi paatumisen kautta, että heille ei enää uutta mahdollisuutta mielenmuutokseen tulisi. (vrt. 3:12-4:18; 10:25-39.)

Hebrealaiskirje:
10:25 älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.
10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
10:27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
10:30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."
10:31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

Tämä kohta näyttäisi puhuvan kirjaimen perustasolla siitä, miten totuuden tuntoon tullut ihminen pilkkaa armon Henkeä, jos tekee tahallaan syntiä. Jos tämä olisi kuva uuden liiton Jumalan lapsesta, jolla on Pyhä Henki vakuutena tulevasta perinnöstä (Efe, 1:11-14; 2Kor, 1:22; 5:5.), niin se tarkoittaisi sitä, että Pyhän Hengen voi menettää, ja samalla myös pelastuksen. Niin tämä jae on perinteisesti herätyskristillisissä piireissä yleensä tulkittu.

On huomattava vielä erikseen "yksittäiset lankeemukset syntiin", jotka nekin ovat tahallista synnin tekemistä, ja "synnillinen elämäntapa", joka johtaa paatumisen kautta kadotukseen. (Hebr, 3:12-16.) Tässä (Hebr, 10:26-31.) kohdassa ei ole kyse uskovaisen yksittäisistä lankeemuksista vaan synnillisestä elämäntavasta, joka voi paaduttaa myös uskovaisen ihmisen, niin että hän luopuu synnin pettämänä elävästä Jumalasta. Tästä mahdollisuudesta puhuvat samassa kirjeessä kohdat Hebrm 3:12-4:13 ja 6:4-6, joita käsitellään erikseen tässä kirjoituksessa.

Yksi tulkinta jakeille Hebr, 10:25-31 on siinä, että jotkut juutalaiset olivat palanneet takaisin vanhan liiton uhrien uhraamiseen ja sitä pidettiin kadottavana syntinä heille. Juutalaisten keskuudessa oli paineita alistua Jeesuksen kieltävien juutalaisten vaatimuksiin pysyä synagoogassa (j. 25) ja kirota julkisesti Jeshua, koska hänessä opetettiin vanhan liiton lain käskyjen mukaisten uhrien tulleen tarpeettomiksi, niin että niitä ei tulisi enää uhrata Jumalalle. (Hebr, 9:9-10)

Joidenkin ihmisten tulkinnan mukaan vain Jeesuksen uhrin kautta tulevan sovituksen ja pelastuksen kieltäminen on kadottava synti. Kaiken muun synnin saa anteeksi, olipa sitä miten paljon tahansa, kuinka vakavaa tahansa ja kestipä synnin tekeminen ja synnissä eläminen miten kauan tahansa. Käytännössä sellaisia pidetään kuitenkin valheveljinä, jotka jatkavat synnissä elämistä tai palaavat siihen "uskoontulonsa" jälkeen. (Room, 6 ja 8)

Vaikka Jeesuksen uhrin hylkääminen ja halpana pitäminen siten, että palataan vanhan liiton uhreihin, sopiikin mainittuun kohtaan (Hebr, 10:25-31.), ei kyseisessä kohdassa välttämättä tarkoiteta (vain) sitä. Siinä puhutaan yleisesti siitä, miten synnillinen elämäntapa koituu kadotukseksi syntiä tekeville. Mooseksen lain mukaan syntiä tekevä tuomittiin kuolemaan, mutta uuden liiton aikana synnissä elävää kohtaa kuolemaakin kauheampi rangaistus: tulinen järvi ja kadotus pois Herran kasvoista. (Ilm, 20:10-15; 2Tess, 1:1-10.) Edelleen on huomattava se, että "kaikki synti aiheuttaa hengellisen kuoleman" (Efe, 2:1-3; Room, 7:7-14; Jaak, 1:12-16), joten synnin tuhovoimia ei pidä aliarvioida. Uskovaisella ei ole lupaa elää synnissä, eli me emme saa jatkaa synnillistä elämäntapaa uudestisyntymisen jälkeen. (Room, 6) Ei meidän tarvitsekaan jatkaa synnissä elämistä, koska Jeesus on vapauttanut meidät synneistämme, ja olemme tulleet Jumalan voimasta vanhurskauden palvelijoiksi. (Room, 6:6-23; Matt, 1:21; 1Piet, 1:14-5:11.)

1.Tessalonikalaiskirje:
4:1 Sitten vielä, veljet, me pyydämme teitä ja kehoitamme Herrassa Jeesuksessa, että te, niinkuin olette meiltä oppineet, miten teidän tulee vaeltaa ja olla Jumalalle otolliset, niinkuin vaellattekin, siinä yhä enemmän varttuisitte.
4:2 Tiedättehän, mitkä käskyt me olemme Herran Jeesuksen kautta teille antaneet.
4:3 Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
4:4 että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
4:5 ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;
4:6 ettei kukaan sorra veljeänsä eikä tuota hänelle vahinkoa missään asiassa, sillä Herra on kaiken tämän kostaja, niinkuin myös ennen olemme teille sanoneet ja todistaneet.
4:7 Sillä ei Jumala ole kutsunut meitä saastaisuuteen, vaan pyhitykseen.
4:8 Sentähden, joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.

Tämä kohta on lähellä ns. tulkinnallisia kohtia jaotteluni mukaan. On tulkinnallista sanoa, tukeeko tämä kohta enemmän pelastuksen menettämisen mahdollisuutta kuin sitä, että pelastusta ei ole mahdollista menettää.

Kalvinistisen opin kannalla oleva näkee tässä opetuksen, jonka mukaan ne ihmiset eivät ole saaneet Jumalan Henkeä, jotka elävät tässä annettuja ohjeita vastaan. Ne puolestaan ovat saaneet Pyhän Hengen, jotka noudattavat annettuja ohjeita ja elävät pyhityksessä. Käskyt hylkäävä ihminen on siis sellainen, joka on torjunut tarjolla olevan armon ja vapahduksen synneistä. Siksipä sellainen ei saata elää lainkaan pyhityksessä, niin kuin pelastuneet Jumalan lapset elävät.

Pelastuksen menettämisen mahdollisuuden kannalla olevat ajattelevat tästä jakeesta niin, että uskovainen Jumalan lapsi voi hylätä Jumalan ja luopua pyhityksestä. Tätä tulkintaa ei tarvitse oikeastaan puolustaa millään selityksillä: riittää, että lukee kyseisen kohdan niin kuin se on kirjoitettu. Silloin siitä voi saada sellaisen kuvan, että pyhitystä varten annetut ohjeet ja käskyt on mahdollista hylätä, ja joka niin tekee, se hylkää myös Jumalan.

Jaakobin kirje:
1:12 Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!
1:13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
1:14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
1:15 kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
1:16 Älkää eksykö, rakkaat veljeni.

Jaakob kirjoittaa tässä hengellisestä kuolemasta, josta myös Paavali on meille kirjoittanut. (Room, 7:7-14; Efe, 2:1-3; 5:14; Kol, 2:13.) Hengellinen kuolema on seurausta jatkuvasta synnin tekemisestä ja synnin valtaan joutumisesta eli paatumisesta. (Hebr, 3:12-16.) Kalvinistien mukaan Jumalan lapsi ei voi paatua synnin tekemisen seurauksena ja "kuolla synteihin ja rikoksiin". Se on mahdollista vain jumalattomille, joissa ei ole ollut koskaan Pyhää Henkeä. Näin kalvinistit todistavat huomaamattaan luterilaista perisyntioppia vastaan, jonka mukaan lapset sikiävät hengellisesti kuolleessa tilassa. (Yksimielisyyden ohjeen täydellinen selitys) Jotta joku voisi "kuolla synteihin ja rikoksiin", täytyy hänen syntyä (hengessään) "elävänä". On sangen uskaliasta väittää, että "kuolleena siinnyt ja syntynyt voi kuolla toisen kerran", kun elää vielä tässä ruumiissa. (Jda, 1:12; vrt. Luuk, 15:11-32) Niinkin voi joku tosin sanaa selittää, kun pitää kiinni valitsemastaan opin linjasta.

Jaakob kirjoittaa varoituksen sanan Jeesukseen uskoville juutalaisille. Vaikka hän puhuu tätä ennen "kaksimielisestä miehestä" ja "rikkaasta, joka lakastuu retkillänsä" (jj.8, 11), niin sen perusteella ei voida aukottomasti osoittaa, että tämä varoitus koskee jumalattomia eikä uskovia. Kirjaimellinen tulkinta ja asiayhteyskin puoltavat enemmän sitä tulkintaa, että myös uskovainen voi kuolla hengellisesti ja joutua eroon Jumalasta synnin tekemisen vuoksi. Samasta mahdollisuudesta kertovat monet muut osittain tulkinnalliset kohdat Raamatussa. (Jes, 59:1-3; Room, 6:12-23; 8:13; Hebr, 3:12-4:13; 6:4-6; 10:26-31; 12:1-17.)

Ilmestyskirja:
3:1 "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
3:2 Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3:3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
3:4 Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.
3:5 Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.

Tässä puhutaan uskovista Jumalan lapsista, jotka "ovat kuolemaisillaan". Sitä ei sanota kuitenkaan, että he voisivat kuolla, tai että osa uskovista olisi kuollut. Varoitus on mahdollista ymmärtää niin, että syntiä tekevä ja valvomisesta luopunut uskova voi kuolla ja joutua eroon Jumalasta. (Room, 8:13; 6:12-23; Hebr, 3:12-16; 6:4-6; 7:7-14; Jaak, 5:19-20; Jda, 1:12.) Toinen mahdollisuus tulkita varoitusta, on ajatella "kuoleman" tarkoittavan "ruumiin kuolemaa", ei "hengellistä kuolemaa". (Jaak, 1:12-16; Efe, 2:1-3; Kol, 2:13.)

Kalvinistisen tulkinnan mukaan tässä kohdassa sanotaan suoraan niin, että "Jumala ei pyyhi niiden nimeä pois elämän kirjasta", jotka ovat uskoneet Jeesukseen ja saaneet Pyhän Hengen. Niinhän tuossa ihan kirjaimen perustasolla sanotaan, että Jumala ei valittujen nimiä elämän kirjasta pois pyyhi!

Toisen tulkinnan mukaan Jumala voi pyyhkiä nimen pois "elämän kirjasta", jos joku uskova luopuu hänestä.

"Elämän kirja" ja "kirja, johon Jumala kirjoittaa", on kiistanalainen asia tulkinnoissa. Mooses puhui kirjasta, johon Jumala kirjoittaa. (2Moos, 32:31-35.) Syntiin langenneiden israelilaisten nimi oli mahdollista pyyhkiä pois siitä kirjasta. Mooses vetosi Jumalaan, että tämä olisi säästänyt kansansa, mutta pyyhkinyt hänen nimensä pois mainitusta kirjasta. Toisen tulkinnan mukaan tämä kirja on maan päällä elävistä (israelilaisista) pidetty kirja. Toiset näkevät tässä viittauksen "Karitsan elämänkirjaan", jossa on pelastettujen nimet. (Ilm, 13:8; 21:27) "Karitsan elämänkirja" on molempien ryhmien mielestä "Jumalan pitämä kirja pelastuvista ihmisistä". (vrt. Luuk, 10:20.) Kalvinistisen tulkinnan mukaan on olemassa toinenkin kirja, joka on "elämän kirja", ja siihen on kirjoitettu maan päällä elävien (israelilaisten) nimet, jotka pyyhitään siitä kirjasta pois, kun ihminen kuolee. Tällä kirjalla ei olisi mitään tekemistä sielun pelastumisen kanssa.

"Elämän kirja" näyttäisi kuitenkin pitävän sisällään "vanhurskaiden nimet", koska Jeesusta vainoavia ei pidä lukea "vanhurskasten lukuun: heidät pyyhittäköön pois elämän kirjasta". (Psa, 69:29.) Kleemensin ja Paavalin muiden työtoverien nimet olivat kirjoitettuna "elämän kirjassa", joka kirja näyttäisi tässä kohdassa viittaavan pelastuviin sieluihin. (Fil, 4:3.) "Elämän kirja" on myös sen kirjan nimi, jossa pelastettujen nimet ovat viimeisellä tuomiolla, joten on varmaa, että kyseinen kirja on sama kuin "Karitsan elämänkirja". (Ilm, 20:12, 15.) Se on joku "toinen kirja" kuin ne "kirjat", joiden mukaan kadotetut tuomitaan tekojensa mukaan. (Ilm, 20:12.)

Tuomioiden perusteet sisältävät kirjat eivät ole mitään ihmisten tekemiä kirjoja, jotka olisi kirjoitettu paperille tai atk-tiedostoihin. Ne ovat Jumalan ylöskirjaamia asioita ihmisten elämästä. Paavali mainitsee erikseen "ilman lakia" eläneiden pakanoiden tuomion. (Room, 2:11-16.) Nämä ovat pakanoita, jotka eivät ole kuulleet Raamatusta tai Jeesuksesta. Heidät tuomitaan omantunnon todistuksen mukaan: sen mukaan, miten heidän ajatuksensa keskenään syyttävät ja puolustavat heitä. Näin ollen tuomioiden perusteet on kirjattu ylös ihmisen muistiin ja omaantuntoon, josta Jumala ne viimeisellä tuomiolla esille kaivaa ja todistaa ihmiset syyllisiksi syntiin, niin että kukaan ei voi enää itseään puolustaa, vaan joutuu tunnustamaan syyllisyytensä Jumalan ja muiden tuomiolla olevien olentojen edessä. (vrt. Joh, 15:22.)

2.Korinttolaiskirje:
11:1 Jospa kärsisitte minulta hiukan mielettömyyttäkin! Ja kyllähän te minua kärsittekin.
11:2 Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.
11:3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
11:4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

Paavali kertoo tässä uskoville Jumalan lapsille, että nämä voivat saada toisen hengen, kuin minkä he ovat saaneet. (j.4) Tämä ei käy yksiin kalvinistisen opin kanssa, jonka mukaan kerran saatua pelastusta ei voida menettää. Kyse on varmuudella uskovista, sillä Paavalin sanat Kristukselle kihlatusta morsiamesta ja lukijoiden vilpittömästä mielestä ja puhtaudesta eivät sovi jumalattomiin ja syntisiin.

Ainoa ohut peruste, jota kalvinisti voisi käyttää oppinsa tukena tämän kohdan selityksessä, on se, että Paavali puhui seurakunnasta "kollektiivina", jolloin yksilöuskovien joukossa voisi olla valheveljiä, jotka kääntyvät pois aidosta evankeliumista ja ottavat vastaan valheen hengen, koska eivät ole koskaan uudestisyntyneet ja Jumalan Pojan uskossa olleetkaan. (vrt. 1Kor, 15:1-2)

2.Pietarin kirje:
3:17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
3:18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.

Pietari on kohdistanut nämä sanansa uskoville ja valituille muukalaisille. (2Piet, 1:1; 3:1; 1Piet, 1:1.) Jos kerran valittujen ei olisi mahdollista langeta pois omalta lujalta pohjaltaan, niin miksi sellaisesta asiasta on kuitenkin toistuvasti uskovaisia varoitettu? Raamatun monet "jossittelut" ja varoitukset poislankeamisen vaarasta puoltavat sitä näkemystä, että kerran saatu pelastus ja Pyhä Henki on todellakin mahdollista menettää.

1.Korinttolaiskirje:
9:23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
9:24 Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.
9:25 Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman.
9:26 Minä en siis juokse umpimähkään, en taistele niinkuin ilmaan hosuen,
9:27 vaan minä kuritan ruumistani ja masennan sitä, etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi.

Paavali ei ollut liian varma omasta pelastuksestaan, kun matkanteko oli vielä pahasti kesken. Hän menetti henkensä marttyyrina kahdeksan vuotta tämän kirjeen kirjoittamisen jälkeen. Silloin hän oli varma perille pääsystä, mutta tässä vaiheessa hän piti vielä täysin mahdollisena sitä, että voisi joutua hyljättäväksi. (2Tim, 4:6-8, 18.) Tämä pitää yhtä mm. vanhan liiton kirjoitusten kanssa, joiden mukaan Jumala hylkää ne, jotka ensin hylkäävät hänet. (1Aik, 28:9; 2Aik, 24:20.) Myös uudessa liitossa annetaan ymmärtää, että jos me kiellämme Herran (vielä uskoontulon jälkeen), niin Herrakin on kieltävä meidät. (2Tim, 2:12.)

Kohtia, joita ei voida pitää luopumisen mahdollisuutta tukevina opetuksina

Matteuksen evankeliumi:
7:21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
7:22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
7:23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'

Jeesus ei ole koskaan tuntenut näitä "vääryyden tekijöitä", jotka hän karkoittaa pois luotaan tulemuksessaan. He eivät siis ole koskaan olleet uskossa ja osallisia Pyhästä Hengestä, joten he eivät kelpaa esimerkiksi Pyhän Hengen ja pelastuksen menettämisen mahdollisuudesta.

Luukkaan evankeliumi:
8:4 Kun paljon kansaa kokoontui ja ihmisiä kulki joka kaupungista hänen tykönsä, puhui hän vertauksella:
8:5 "Kylväjä meni kylvämään siementänsä. Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen.
8:6 Ja osa putosi kalliolle, ja oraalle noustuaan se kuivettui, kun sillä ei ollut kosteutta.
8:7 Ja osa putosi orjantappurain sekaan, ja orjantappurat kasvoivat mukana ja tukahuttivat sen.
8:8 Ja osa putosi hyvään maahan, kasvoi ja teki satakertaisen hedelmän." Tämän sanottuaan hän lausui suurella äänellä: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon."
8:9 Niin hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä, mitä tämä vertaus merkitsi.
8:10 Hän sanoi: "Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.
8:11 Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana.
8:12 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi.
8:13 Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat.
8:14 Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää.
8:15 Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.

Tässä oli Jeesuksen kylväjävertaus Luukkaan mukaan. Siitä ei voida suoraan nähdä sitä, oliko uskosta luopunut (j.13) uudestisyntynyt Jumalan lapsi vai ei. Kaikki usko ei ole pelastuneen Jumalan lapsen uskoa, vaikka Jeesuksen nimeä mainittaisiin. (Jaak, 2:19; Apt, 8:20-24; Matt, 7:21-23; 2Tim, 2:14-18.)

Kalvinistisen tulkinnan mukaan vain hedelmää tuottanut uskova on saanut Pyhän Hengen ja pelastunut Jumalan lapsi. Hän ei voi luontonsa mukaan ja Jumalan varjeluksen johdosta tuottaa pahaa hedelmää, vaan ainoastaan hyvää. (2Piet, 1:1-11.) Tätä kohtaa voidaan käyttää tukena viinipuuvertauksessa. Siinä pois hakattavat oksat eivät ole koskaan juurtuneet Kristukseen, eivätkä ole olleet aitoja uskovia. (Joh, 15:1-6.)

Jeesuksen toisen opetuksen mukaan sanan kuulija voi kuitenkin vaikuttaa itse siihen, millainen puu hän on, ja millaista hedelmää hän tuottaa. (Matt, 12:33-37; vrt. Hes, 18:30-32.) Näin ollen ei voida yksiselitteisesti perustella kumpaakaan tulkintaa. Jälleen kerran sanan kuulijan edeltä valittu näkemys vaikuttaa pitkälti siihen, miten tämä kohta tulkitaan. Sitä ei voidakaan pitää vahvana tukena kummankaan näkemyksen puolesta eikä kumpaakaan näkemystä vastaan.

1.Timoteuksen kirje:
4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
4:2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

Paavali kertoo tässä tulevista ajoista eli ennustaa tulevaisuutta. Silloin on oleva ihmisiä, jotka luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja, ja ovat ulkokullattuja. Olemme nähneet tämän ennustuksen toteutuvan katolisen kirkon valtakautena ja vielä senkin jälkeen sen protestanttisten tyttärien kuten luterilaisten ja kalvinistien harhaopeista. Tämä kohta ei kelpaa kuitenkaan todistukseksi siitä, että kerran saatu pelastus ja Pyhä Henki voidaan menettää, koska aivan yhtä hyvin tämä kohta voidaan ymmärtää niin, että mainitut henkilöt eivät ole koskaan Jumalan Pojan uskossa edes olleet. Kun ajatellaan lapsesta asti katoliseen tai luterilaiseen uskontoon kasvatettuja ihmisiä, niin tämä pitää valitettavan usein paikkansa kirjaimellisesti. He eivät ole saaneet koskaan armoa syntyä uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi, vaikka "ovat luopuneet uskosta", joka on ollut heille tarjolla. Lahjasta voi luopua, vaikka sitä ei ole koskaan ottanut vastaan. Valitettavasti.

2.Pietarin kirje:
2:20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.
2:21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.
2:22 Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: "Koira palaa oksennukselleen", ja: "Pesty sika rypee rapakossa."

Tämä kohta ei kelpaa pelastuksen menettämisen mahdollisuuden puolustamiseksi. Mainitut henkilöt eivät olleet koskaan uskovia Jumalan lapsia, eli heissä ei ole ollut Pyhää Henkeä, koska heitä sanotaan "koiriksi" ja "sioiksi". Heidän luontonsa ei ole koskaan muuttunut, mutta Jumalan lapsen luonto on muuttunut, ja häntä kutsutaan "lampaaksi", ei "siaksi" tai "koiraksi". (Joh, 10:1-15; 2Piet, 1:1-4.)

Se, että mainitut henkilöt ovat tunteneet meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen puoltaa kuitenkin sitä tulkintaa, että kyseessä voisi olla myös Pyhän Hengen menettäneet ihmiset, sillä Isän ja Pojan tunteminen on iankaikkisen elämän saamisen tuntomerkki. (Joh, 17:3; 2Tim, 1:12.) Koska heti perään puhutaan "pestystä siasta" ja "koirasta, joka palaa oksennukselleen", niin tätä kohtaa ei voida kuitenkaan kelpuuttaa niiden kohtien joukkoon, jotka puoltavat selvästi pelastuksen menettämisen mahdollisuudesta kertovaa oppia.

1.Johanneksen kirje:
2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
2:19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

Johannes kertoo tässä kohdassa "antikristuksista", jotka olivat lähteneet "meistä". Hän tarkoittaa "juutalaisia", jotka kielsivät sen, että "Jeesus on Kristus" (Messias). (jj.20-29.) Nämä eivät tietenkään voineet pelastua, elleivät kääntyneet Jumalan tykö ja tunnustaneet Jeesusta Jumalan Pojaksi. (1Joh, 4:1-15.) Ne, jotka tunnustivat Jeesuksen Kristukseksi ja lihassa tulleeksi, pysyivät kuitenkin Jumalassa ja Jumala heissä. (1Joh, 3:23-24; 4:13-15) Tämä kohta kelpaa siis itse asiassa vain "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opin tueksi, mutta ei lainkaan sitä vastaan. Siksipä sitä ei ole lupa sen opin kumoavissa väitteissä käyttää, sillä väitteen esittäminen ainoastaan vahvistaa vastaan väittäjien uskomuksia.

Tulkinnanvaraisia kohtia

Matteuksen evankeliumi:
24:10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
24:11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
...
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

Tämä kohta on rinnasteinen lopun ajoista kertovien muiden kohtien kanssa. (2Tess, 2:1-12; Ilm, 13.) Monet luopuvat uskosta ja lankeavat pois ennen Kristuksen tulemusta. On oleva vain vähän niitä, jotka saavat armosta pelastuksen, verrattuna kadotukseen joutuvien valtavaan joukkoon. (Matt, 7:13-14; Luuk, 12:32; 18:8.)

On tulkinnanvaraista, voivatko "valitut" eksyä ja joutua pois armosta, vai eivät. (Matt, 24:24.) Sanaa "valittu" käytetään yleensä siinä merkityksessä Jeesuksen puheissa ja Uudessa testamentissa, että he saavuttavat lopullisen pelastuksen. (Matt, 22:14; Ilm, 17:14.) Jos puhutaan "kutsutuista" valittujen sijaan, niin silloin voimme olla varmoja, että monet kutsutuista eivät peri Jumalan valtakuntaa, koska hylkäävät Jumalan sanan ja Herran Jeesuksen. (Matt, 22:1-14.) Tässä on kuitenkin huomattava se, että kadotetut eivät välttämättä olleet koskaan sisällä Jumalan valtakunnassa, vaikka heidät kutsuttujen joukossa on mainittukin. On siis täysin tulkinnasta kiinni, miten asia ymmärretään.

Jeesus puhui siitä, että "useimpien rakkaus kylmenee". Raamatusta voidaan päätellä, että jumalattomilla ei ole Jumalan rakkautta itsessään. (Matt, 24:12; Joh, 7:37-47.) Jos Jeesus tarkoitti tällä toteamuksellaan osallisuutta Pyhän Hengen kautta vuodatetusta Jumalan rakkaudesta (Room, 5:1-5), niin silloin hän opetti kerran saadun pelastuksen ja Pyhän Hengen menettämisen mahdollisuudesta.

Jeesuksen sanaa "monet lankeavat pois" (Matt, 24:10, kreikaksi "skandaliidzoo") ei sitäkään voida käyttää kiistatta perusteluna armosta pois joutumiselle (Gal, 5:4) tai Kristuksesta pois lankeamiselle. Samaa sanaa käytetään siitä, kun Jeesuksen viholliset "loukkaantuivat" häneen. (Matt, 13:57; 15:12.) On kuitenkin kohtia, jotka voitaisiin ymmärtää myös niin, että Jeesukseen uskova voi "langeta" pois, kun häntä "vietellään" tarpeeksi. (Matt, 18:6 "skandaliidzoo": "viettelee" Jeesukseen uskovan lapsen.)

Johanneksen evankeliumi:
6:37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.

Jeesus ei heitä omiaan ulos Jumalan valtakunnasta, mutta joku voi lähteä pois Herran luota omasta aloitteestaan. Tämä kohta ei kelpaa sellaisenaan kummankaan opin tueksi eikä kumpaakaan vastaan.

Johanneksen evankeliumi:
10:29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.

Näiden Jeesuksen sanojen mukaan kukaan ei voi ryöstää Jumalan lapsia Isän kädestä, mutta se ei estä lapsia lähtemästä itse omasta aloitteestaan pois Jumalan luota. Tämä kohta ei kelpaa sen vuoksi sellaisenaan tueksi kummankaan näkemyksen puolesta tai toista vastaan.

Apostolien teot:
5:1 Mutta eräs mies, nimeltä Ananias, ja hänen vaimonsa Safiira myivät maatilan,
5:2 ja mies kätki vaimonsa tieten osan hinnasta, ja osan hän toi ja pani apostolien jalkojen eteen.
5:3 Mutta Pietari sanoi: "Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta?
5:4 Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle."
5:5 Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat.
5:6 Ja nuoret miehet nousivat ja korjasivat hänet ja kantoivat hänet pois ja hautasivat.
5:7 Noin kolmen hetken kuluttua hänen vaimonsa tuli sisään eikä tiennyt, mitä oli tapahtunut.
5:8 Niin Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle: siihenkö hintaan te myitte maatilan?" Hän vastasi: "Kyllä, juuri siihen hintaan."
5:9 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä? Katso, niiden jalat, jotka hautasivat sinun miehesi, ovat oven takana, ja he kantavat sinutkin pois."
5:10 Niin hän heti kaatui hänen jalkojensa eteen ja heitti henkensä; ja kun nuorukaiset tulivat sisään, tapasivat he hänet kuolleena, kantoivat pois ja hautasivat hänet hänen miehensä viereen.
5:11 Ja suuri pelko valtasi koko seurakunnan ja kaikki ne, jotka tämän kuulivat.

Ananiaan ja Safiran tapaus on epäselvä. Luukas ei kerro sitä, olivatko he saaneet Pyhän Hengen ja pelastuneet, vai olivatko he vilpillisiä koko ajan.

Apostolien teot:
8:20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.
8:21 Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä.
8:22 Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa – jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
8:23 Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä."
8:24 Niin Simon vastasi ja sanoi: "Rukoilkaa te minun edestäni Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä te olette sanoneet."

Tässä mainittu "noita Simon" oli uskonut kuulemansa evankeliumin ja saanut kasteen. (Apt, 8:8-19.) Nyt Pietari kuitenkin sanoi hänestä sellaiset sanat, että häntä ei voida pitää aitona kristittynä. Se, että Simon oli uskonut Filippuksen julistamaan evankeliumiin tai hänestä oli luultu sellaista, että hän uskoi, ei kerro vielä sitä, että Simon olisi syntynyt uudesti ylhäältä. Hän oli uskonut ehkä vain siksi, että oli nähnyt ne ihmeet, joita Filippus oli tehnyt. Monet Jeesuksen ajan juutalaisista olivat "uskoneet häneen" sen vuoksi, että Jumala oli tehnyt hänen kauttaan ihmeen ja he olivat saaneet syödä ihmeen kautta tehtyjä leipiä. Nämä samat ihmiset hylkäsivät kuitenkin Jeesuksen hyvin pian tämän tapahtuman jälkeen. (Joh, 6:4-69.)

Uskoa on siis monenlaista, eikä kaikki ole pelastuneen Jumalan lapsen uskoa. (Jaak, 2:19; Joh, 6:29 "uskovat" eivät pelastuneet, jj.30-69.)

Noita Simon tunnetaan perimätiedossa nimellä "Simon Magus". Hän nousi tämän kohtauksen jälkeen julkisesti vastustamaan kristittyjä ja vainosi seurakuntaa kuolemaansa asti. Mikään ei kerro varmuudella sitä, että hän olisi ollut joskus aidosti uskossa ja uudestisyntynyt Jumalan lapsi. Tästä syystä häntä ei voida pitää kiistattomana esimerkkinä siitä, miten "uskosta voidaan luopua" ja pelastus on mahdollista menettää.

Roomalaiskirje:
6:12 Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
6:13 älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
6:15 Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
6:17 Mutta kiitos Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut,
6:18 ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi!
6:19 Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
6:20 Sillä kun olitte synnin palvelijoita, niin te olitte vapaat vanhurskaudesta.
6:21 Minkä hedelmän te siitä silloin saitte? Sen, jota te nyt häpeätte. Sillä sen loppu on kuolema.
6:22 Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teidän hedelmänne pyhitys, ja sen loppu on iankaikkinen elämä.
6:23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Tämä pyhityksestä kertova Paavalin opetus voidaan ymmärtää kahdella eri tavalla. Paavali joko varoittaa uskovia siitä, että nämä voivat menettää iankaikkisen elämän antautumalla uudestaan palvelemaan syntiä (j.16), tai sitten syntiä palvelevat osoittautuvat niiksi, jotka eivät ole ikinä uudestisyntyneet eivätkä ole osallisia Pyhästä Hengestä. (2Kor, 13:5, 13.)

Kirjaimen perustasolla on helpompi ymmärtää mainittu kohta varoituksena uskoville siitä, että kerran saatu pelastus voidaan menettää, mutta edeltävalittu opillinen näkemys vaikuttaa hyvin paljon siihen, miten tämä kohta tulkitaan. Aivan yhtä hyvin on mahdollista tulkita samainen sana siten, että kuuliaisuutta tottelemaan antautuneet uskovaiset ovat niitä, jotka palvelevat vanhurskautta iankaikkiseksi elämäksi, ja mainitut synnin palvelijat eivät ole koskaan kuuluneet heidän joukkoonsa. Kunkin ihmisen tuottama hedelmä sitten paljastaa lopulta sen, kenen oma ja palvelija joku on. (vrt. Joh, 15:1-6.)

Roomalaiskirje:
8:12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
8:13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

Tämä kohta voidaan ymmärtää kalvinistisen opin mukaan joko niin, että "lihan mukaan elävä" Jumalan lapsi "kuolee ruumiin kuoleman" ja Jumala ottaa hänet tykönsä ennen kuin hän ehtii paatua ja menettää pelastuksensa, tai niin, että "lihan mukaan elävä" on ollut aina jumalaton ja syntinen, eikä ole koskaan pelastunut, ja joutuu siksi kadotukseen. Kolmas tulkinta on kalvinismia vastaan ja kertoo siitä, miten uskovainen voi "kuolla synteihin ja rikoksiin", niin että joutuu lopulta kadotukseen. (vrt. Jaak, 1:12-16; 5:19-20.)

Roomalaiskirje:
8:28 Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut.
8:29 Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
8:30 mutta jotka hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut.
8:31 Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?
8:32 Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?
8:33 Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.
8:34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
8:35 Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka?
8:36 Niinkuin kirjoitettu on: "Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken päivää; meitä pidetään teuraslampaina."
8:37 Mutta näissä kaikissa me saamme jalon voiton hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut.
8:38 Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat,
8:39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Kalvinistisen opin kannalla olevat käyttävät tätä kohtaa lähes varmana todistuksena sen puolesta, että Jumala on määrännyt jotkut nimeltä kutsumansa ihmiset Poikansa kuvan kaltaisiksi jo ennen maailman perustamista. (Ilm, 13:8; 2Tim, 1:9.) Jumala ei ole kuitenkaan määrännyt ketään ihmistä edeltä Jumalan lapseksi. Hän on määrännyt edeltä sen, että pelastus saadaan Kristuksen Jeesuksen kautta uskomalla evankeliumin sana (Efe, 1:1-14), ja että Jeesukseen uskovat muuttuvat hänen kaltaisikseen ruumiin ylösnousemuksessa ja jossakin määrin jo sitä ennen, uudestisyntymisessä ja sitä seuraavassa hengen pyhityksessä. (1Joh, 3:1-3; 2Kor, 3:18; 2Tess, 2:13-17.)

Paavali puhuu tulevasta ylösnousemuksesta varmana asiana: mikään muu luotu ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, mutta tämä jättää auki mahdollisuuden, jonka mukaan ihminen itse voi erottaa itsensä Jumalan rakkaudesta ja luopua elävästä Jumalasta synnin pettämänä. Monet opetukset Paavalin kirjeissä viittaavat tavalla tai toisella pelastuksen menettämisen mahdollisuuteen, mutta ne kaikki ovat tulkinnanvaraisia. Edeltävalittu opillinen näkemys määrää sitten sen, minkä tulkinnan kannalle kukin asettuu.

1.Korinttolaiskirje:
15:1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
15:2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.

Kirjaimen perustasolla voitaisiin ajatella, että Paavali puhuu tässä uskosta luopumisen mahdollisuudesta siinä merkityksessä, että kerran saatu pelastus voidaan menettää. Kalvinistit lukevat tämän kohdan kuitenkin niin, että aidon evankeliumin uskoneet ja vastaanottaneet Jumalan lapset eivät voi luopua uskostaan, mutta luulottelijat voivat kääntyä pois toiseen evankeliumiin ja ottaa vastaan toisen hengen kuin minkä korinttolaiset Jumalan lapset olivat saaneet. (Gal, 1:6-9; 2Kor, 11:4.)

Galatalaiskirje:
1:6 Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin,
1:7 joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin.
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

Tästä kohdasta ei käy varmuudella ilmi se, ovatko "Kristuksen armossa kutsutut" niitä, jotka ovat saaneet "luvatun Hengen" (Gal, 3:1-14.), vai sellaisia valheveljiä, jotka eivät ole koskaan uudestisyntyneet. Joka tapauksessa "toiseen evankeliumiin" kääntyvät ovat näiden Paavalin sanojen perusteella "kirottuja", mikä on hyvin voimakas sana varoitukseksi kaikille ihmisille.

Galatalaiskirje:
4:19 Lapsukaiseni, jotka minun jälleen täytyy kivulla synnyttää, kunnes Kristus saa muodon teissä,

Tässä kohdassa on oikeastaan käännösvirhe. Paavali kertoi "olevansa synnytyskivuissa" galatalaisten tähden; ei sitä, että galatalaisten täytyisi syntyä toisen kerran uudesti ylhäältä. Sellainen opetus olisi ollut vastoin muuta Raamatun opetusta, sillä uudestisyntyminen on mahdollista vain yhden kerran tämän elämän aikana Jumalan kutsumalle ihmiselle. (Hebr, 6:4-6.) Kiistanalaista on sen jälkeen se, voiko kerran saatua Pyhää Henkeä ja pelastusta menettää vai ei. Helpompaa olisi uskoa ja huokaista helpotuksesta, että "Ei voi!", mutta se voi toisaalta kostautua valvomattomuutena ja rukouksen lakkaamisena, niin että sielu sittenkin joutuu kadotukseen jumalattomuutensa vuoksi. (Luuk, 12:32-48; 21:34-36; 1Tim, 4:12-16.) Kannattiko siis olla "valheveli" ja "luulouskovainen"?

Paavali kirjoitti siis olevansa synnytyskivuissa galatalaisten tähden, koska nämä olivat antaneet sitoa itsensä uudestaan lain orjuuden ikeeseen. Heidän luokseen oli tullut juutalaisia sananjulistajia, jotka olivat pakottaneet galatalaisia noudattamaan juutalaisia juhlia ja juhla-aikoja sekä ympärileikkauttamaan miespuoliset seurakunnan jäsenet. Paavali oli hyvin jyrkästi sellaista "judaistista" lain opettamista vastaan. Sitä vastaan oli myös olemassa apostolien ja Jerusalemin vanhinten päätös vuodelta 49 (kirje galatalaisille on vuodelta 57). (Gal, 4:8-5:12; Apt, 15:1-29.)

Galatalaiskirje:
5:1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
5:3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
5:4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.

Paavali varoittaa tässä vakavaan sävyyn judaistisen lain orjuuden vaaroista. Puhe on kohdistettu uskoville Jumalan lapsille, joten olisi luonnollista ajatella niin, että he ovat vaarassa joutua pois Kristuksesta ja armosta. Niin eivät kalvinistisesti ajattelevat ihmiset kuitenkaan tätä kohtaa tulkitse.

Tämä kohta on käännetty kyseenalaisella tavalla. Verbi "kaataargeoo" on merkitykseltään "tehdä tyhjäksi", "mitätöidä", "kumota" tai "kukistaa", eikä "joutua pois" (Kristuksesta). (Gal, 5:4, 11; 3:17.) Kristus ja hänen kauttaan lahjana saatava vanhurskaus on siis tehty tyhjäksi ja mitätöity, jos joku luulee tulevansa vanhurskaaksi lain tekojen kautta. Sellainen ihminen on "mennyt harhaan" pois armosta tai "kadottanut armon". Sitä Paavali kuvaa verbillä "ekpiptoo", joka tarkoittaa mainittuja asioita. Ei siis ole lainkaan selvää, ovatko "armon kadottaneet" ja "Kristuksen mitätöineet" ihmiset olleet joskus Kristuksessa vai eivät. Siksi tätä kohtaa ei voida käyttää sellaisenaan pelastuksen menettämisen mahdollisuudesta kertovan opin tukena.

Efesolaiskirje:
4:30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.

Paavali viittaa tällä varoituksen sanalla Jesajan kirjaan.

"Mutta he niskoittelivat ja saattoivat murheelliseksi hänen Pyhän Henkensä; ja niin hän muuttui heidän viholliseksensa, hän itse soti heitä vastaan." (Jes, 63:10.)

Jesajan kirjan ja Vanhan testamentin monien muiden kohtien perusteella voidaan ajatella niin, että Jumalan kerran pelastama ja vapahtama ihminen voi tulla myöhemmin Jumalan tuhoamaksi ja menettää pelastuksensa. (Jda, 1:5; 1Kor, 10:1-11) Kalvinistit eivät kuitenkaan hyväksy tällaisia vertauksia, koska he pitävät uuden liiton Jumalan lapseutta eri asiana kuin vanhan liiton Jumalan kansaan kuulumista, mikä on ihan oikein ajateltu. On silti syytä ottaa vakavasti vanhan liiton esikuvallinen ilmoitus, joka varoittaa meitä lankeamasta pois epäjumalanpalvelukseen, jota uudessa liitossa vastaa ahneus, haureus ja yleensä synnissä eläminen. (Efe, 5:1-3; Kol, 3:5-8.)

Paavali kirjoitti varoituksen sanat Pyhän Hengen murehtumisesta asiayhteydessä, jossa hän kehottaa uskovia karttamaan syntiä. (Efe, 4:17-5:14.) Jos joku tekee syntiä, niin hän antaa sijaa perkeleelle. (Efe, 4:25-27.) Yhdistettynä kaikkeen muuhun Raamatun opetukseen synnin tekemisen seurauksista, voidaan tätä kohtaa pitää tukena Pyhän Hengen menettämisen mahdollisuudesta kertovalle opetukselle. (Jes, 59:1-3.) Paavali ei sano kuitenkaan suoraan sitä, että uskovainen voi menettää Pyhän Hengen. Sama jae voidaan itse asiassa tulkita juuri päinvastoin kuin edellä. Pyhä Henki on annettu meille vakuudeksi, etumaksuksi ja sinetiksi tulevasta iankaikkisesta perinnöstä. (Efe, 1:13-14; 4:30; 2Kor, 1:22; 5:5.) Niinpä Pyhän Hengen murehtuminen ei tarkoittaisikaan pelastuksen menettämistä vaan ainoastaan sitä, että Jumala tuntee mielimurhetta uskovien tekemien syntien johdosta.

Filippiläiskirje:
2:12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
2:13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomista että tekemistä, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
2:14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä,
2:15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin valot maailmassa,
2:16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.

Tämä kohta voidaan ymmärtää hyvin monella eri tavalla väärin ja vain yhdellä tavalla oikein, niin kuin Paavali tarkoitti sen ymmärrettäväksi. Kalvinisti näkee tässä selvän opetuksen siitä, että Jumala vaikuttaa uskovissa tahtomista ja tekemistä, niin että hänen tahtonsa varmasti tapahtuu valituissa, eikä muuten voi olla. Muut näkevät tässä Jumalan tahdon tapahtumisen ehtona Jumalan lapsen antautumisen vanhurskauden palvelijaksi, mistä Paavali on toisaalla seikkaperäisesti kirjoittanut. (Room, 6:12-23.) Joku voi nähdä tässä jopa "itse itsensä pelastamisen" opin Jumalan tahtona, koska uskovien tulee tämän kohdan mukaan ahkeroida, että he pelastuisivat. Tätä kohtaa voidaan siis käyttää monenlaisen harhaopin tukena.

Vapautetun ratkaisuvallan mukainen tulkinta on se, että Jumala on pelastanut meidät kertakaikkiaan Kristuksen uhrin tuoman sovituksen kautta, kun synnyimme uudesti ylhäältä Jumalan lapsiksi. (Tiit, 3:5; Hebr, 10:8-17; Room, 3:19-5:21; 2Kor, 5:17-6:2.) Paavali ei puhu tässä kohdassa uskon kautta vanhurskauttamisesta vaan sitä seuraavasta pyhityksestä, joka edeltää sielun lopullista pelastumista. (2Tess, 2:13-17; Room, 6:1-7:6; 8:1-27.) Pyhittyvä ihminen ei kuitenkaan pelasta itse itseään vaan Jumala vaikuttaa hänessä pyhityksen sanansa ja Henkensä kautta. (Joh, 17:17; Room, 15:16; Room, 8:12-16; 1Tess, 2:13; 2Tess, 1:11-12; Hebr, 13:20-21.)

Jumalan vaikutus uskovien tahtoon ja tekemiseen ei ole sellaista, että Jumala tahtoo ja tekee asioita uskovien puolesta. Jumala ainoastaan vetoaa uskovien sydämiin ja ajatuksiin sekä tahtoon ja tunteisiinkin, jotta tekisimme hänen tahtonsa mukaisia tekoja ja muuttuisimme sitä ennen mieleltämme "puhtaiksi ja vilpittömiksi" hänen sanansa vaikutuksesta. (2Kor, 3:18; 4:1-2; 5:18-21; 11:3; 1Tim, 1:5; 2Kor, 2:17; 1Kor, 2:16; 2Piet, 3:1.) Jumala antaa meille virikkeitä ja voiman, jotta voimme sitten toteuttaa Jumalan tahtoa Kristuksen mielen mukaan. Tästä on kuitenkin mahdollista myös kieltäytyä ja siksi pyhityksemme on vajavaista, niin että lankeilemme syntiseen lihan mieleen ja syntiä tekemään. Jumala tahtoo kuitenkin kasvattaa meitä armossaan pois synneistä Jumalan pyhyyttä ja puhtautta kohti. (Tiit, 2:11-15; 2Kor, 1:12.)

Kalvinistit näkevät Jumalan vaikutuksen erilaisena. Heidän mielestään kutsuttu ei voi myötävaikuttaa millään tavalla siihen, miten Jumala häneen vaikuttaa. He ovat tästä syystä alituisessa ristiriidassa, kun lukevat ja opettavat Raamattua, jossa vedotaan uskoviin, että meidän tulee kuolettaa lihan himot ja panna pois synti sekä vaeltaa Hengessä. (Room, 6:12; 8:13; Kol, 3:5-8; Gal, 5:13-26; 1Piet, 2:1.)

Sana vetoaa uskovien sydämiin ja saa meidät ottamaan vastuun itsestämme, mutta kalvinistinen oppi väittää Jumalan vaikuttavan meissä uudestisyntymisen ja sitä seuraavan pyhityksen (vanhurskaan vaelluksen) meistä riippumattomalla tavalla. Miten voisimmekaan pitää itseämme ihan oikeasti vastuullisina itsestämme Jumalan edessä, jos kalvinistinen oppi olisi totta? Käytännössä se on ovela keino karttaa vastuuta, vaikka sitä ei tunnusteta, vaan pakoillaan Jumalaa ja pohditaan: "Onkohan Jumala valinnut minut vai ei?"

On todellista arpapeliä, kun Jumalaan ei voi luottaa yhtään, sillä eihän sellaiseen Jumalaan voi oikeasti luottaa, joka sallii osan kansastaan paatua ja eksyä pois hänestä, niin että hän sitten rankaisee eksyneitä iankaikkisella kadotuksella, vaikka olisi tämän opin mukaan voinut heidät vasten heidän tahtoaan ja vastaanhangoittelusta riippumatta pelastaa. (Jes, 63:17.) Kauhea harhaoppi!

Vapautetun ratkaisuvallan kieltävä oppi on hyvin ristiriitainen ja järjetön, mutta "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opissa on enemmän logiikkaa, kun uskotaan, että olemme itse vaikuttaneet valituksi tulemiseen Jumalan meille antaman ratkaisuvallan kautta. (Joh, 1:12.) Sitä on sitten melko mahdoton todistaa, että meillä ei ole mahdollisuutta uudestisyntymisen jälkeen luopua elävästä Jumalasta, mutta toki sitäkin puoltavia sanan kohtia runsaasti löytyy. (erityisesti 1Joh, 3:9-10 ja Luuk, 8:15.)

Kolossalaiskirje:
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
1:21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
1:22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

Raamatussa on paljon "jossittelua" sen suhteen, pysyvätkö Jumalan lapset uskossa ja Kristuksessa vai eivät. (Joh, 15:1-6; Room, 11:17-22; 1Kor, 15:1-2.) Jos Kristuksessa pysyminen ja perille pääseminen olisi täysin varmaa, niin silloin sen täytyisi olla periaatteessa kokonaan ihmisestä riippumatonta. Aina kun Kristuksessa pysymiseen tai sitä edeltävään uudestisyntymiseen liitetään "ihmisen osuus" ja "vapautettu ratkaisuvalta", joudutaan epävarmalle alueelle, koska "ihmiseen ei voi luottaa" niin kuin Jumalaan luottaa voidaan.

Tässä onkin yksi sudenkuoppa ja ansa uskoville: luotammeko itseemme vai Jumalaan? Jos luotamme Jumalaan, niin me pelastumme, mutta jos luotamme itseemme, niin meidän käy huonosti. Tässä on kuitenkin olemassa se "minä", joka luottaa, joten emme voi syrjäyttää kevytmielisesti tällaisia varoittavia sanoja ja jättää sikseen valvomista ja rukousta ja kilvoittelua uskossa, jossa ei ole lupa olla kuuliainen himoille. (Room, 6:12-17; 1Piet, 1:14-17.)

1.Timoteuksen kirje:
1:18 Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun,
1:19 säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.
1:20 Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.

2.Timoteuksen kirje:
2:14 Muistuta tästä, ja teroita heille Jumalan edessä, etteivät kiistelisi sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi, vaan niiden turmioksi, jotka kuulevat.
2:15 Pyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää, työntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden sanaa.
2:16 Mutta pysy erilläsi epäpyhistä ja tyhjistä puheista, sillä niiden puhujat menevät yhä pitemmälle jumalattomuudessa,
2:17 ja heidän puheensa jäytää ympäristöään niinkuin syöpä. Niitä ovat Hymeneus ja Filetus,
2:18 jotka ovat totuudesta eksyneet, kun sanovat, että ylösnousemus jo on tapahtunut, ja he turmelevat useiden uskon.

2.Timoteuksen kirje:
4:14 Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan.
4:15 Kavahda sinäkin häntä, sillä hän on kovin vastustanut meidän sanojamme.

Laitoin nämä kohdat yhteen, koska niissä puhutaan samoista henkilöistä, Aleksanterista ja Hymeneuksesta. Äkikseltään luettuna voisi ajatella, että nämä kaksi harhaoppisiksi paljastunutta veljeä olisivat olleet Jumalan Pojan uskossa ja osallisia Pyhästä Hengestä, mutta kalvinistisen tulkinnan mukaan he ovat olleet aina eriuskoisia ja jumalattomia. Tästä huolimatta on syytä suhtautua vakavasti Raamatun antamiin varoituksiin koskien harhaoppisia ihmisiä. (Tiit, 3:8-11; Room, 16:17-20.) He osaavat eksyttää ja tempaavat mukaansa jopa valittuja, jos se vain on mahdollista. Ei siis kannata uskoa sokeasti kaikkea sitä, mitä "Jeesuksen nimessä" todeksi väitetään. Näidenkin kohtien tulkinnassa on joku väärässä ja vain yksi tulkinta on oikea.

Myös Filetus mainitaan eksyneiden joukossa. Hän levitti seurakuntaan harhaoppia, jonka mukaan ylösnousemus on jo tapahtunut. Paavali piti tällaisen harhaopin julistamista niin vakavana asiana, että varoitti sen julistajista heidät nimeltä mainiten. Kyseinen harhaoppi turmeli ja teki tyhjäksi monien uskon. Me nimittäin vasta odotamme ylösnousemusta eli olemme vielä toivossa pelastettuja, mutta emme perille päässeitä. Ruumiin ylösnousemuksen toivo on se toivo, jonka me olemme kutsumuksessamme saaneet ja se on yhteinen kaikille kristityille. (Apt, 23:6-8; 24; 15; 26:6-8; Room, 8:17-27; Efe, 4:4; Kol, 1:23; Hebr, 6:17-21; 1Tess, 4:13-17; 1Kor, 15:12-58.)

Kun mainitut kohdat lukee sellaisenaan läpi suomenkielisestä käännöksestä, niin vaikuttaa melko selvältä, että mainitut harhaoppiset henkilöt ovat vaikuttaneet seurakunnissa ja heidät on luettu silloin veljien joukkoon. On silti mahdollista, että he ovat paljastuneet vasta jäljestäpäin valheveljiksi niin kuin kävi noita Simonin kohdalla. (Apt, 8:8-24.) Voi siis olla, että he eivät ole koskaan olleet Pyhästä Hengestä osallisia Jumalan lapsia. Toinen kalvinistinen tulkinta on se, että "saatanan haltuun jättäminen" ja "maksun saaminen Herralta synneistä" ei tarkoita vielä lopullista kadotusta. (vrt. 1Kor, 5: 1-5.) Kyse voi olla Herran kurituksesta, josta voidaan vielä nousta ylös vanhurskaaseen elämään ja sielu on koko ajan pelastunut. (Hebr, 12:1-17.)

1.Timoteuksen kirje:
6:9 Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
6:10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.

Tässä kohdassa "uskosta pois eksyminen" voisi viitata Pyhän Hengen menettämiseen. Kalvinistit väittävät kuitenkin niin, että uskosta pois eksyminen tarkoittaa tässä jumalattomia ja syntisiä, jotka eivät ole olleet koskaan Pyhästä Hengestä osallisia. Olipa niin tai näin, niin tällaiset varoitukset kannattaa ottaa tosissaan. Jos joku eksyy pois Jumalan Pojan uskosta ja antautuu rahan himon valtaan, niin ei hän ole pääsevä perille asti Jumalan kasvojen kirkkauden eteen (Jumalan läsnäoloon). Onpa se "luopio" sitten "valheveli" tai "Pyhän Hengen menettänyt aito veli", niin vaara on todellinen. Meidän tulee karttaa rahan himoa, jos mielimme pelastua. (vrt. Matt, 6:24.)

2.Timoteuksen kirje:
2:11 Varma on tämä sana; sillä: jos olemme kuolleet yhdessä hänen kanssaan, saamme myös hänen kanssaan elää;
2:12 jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät;
2:13 jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.

Tätä vaikeatajuista ja melko huonosti käännettyä Paavalin opetusta on tulkittu monella tavalla väärin. Sitä on käytetty mm. sellaisen opin tukena, että jos me olemme uskottomia Herralle (elämme siis synnissä eli epäjumalan palvelijoina ja aviorikoksessa Jumalaa vastaan, Efe, 5:1-5), niin me pelastumme silti, "koska Jeesus pysyy kuitenkin uskollisena". Näin on tehty "liittouskollisuudesta" "yhden kauppa", jolloin uskovien ei tarvitse olla uskollinen liiton toiselle osapuolelle eli Jumalalle vähäisessäkään määrin. Jeesus opetti kuitenkin eri tavalla: vähässä uskollinen pannaan paljon haltijaksi, ja uskottomat hän tuomitsee samalla tuomiolla kuin jumalattomat. (Matt, 25:13-30; Luuk, 12:32-48.) "Jos me kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät". (2Tim, 2:12; vrt. Matt, 10:32-39.)

Koska tämä Paavalin opetus on vaikeatajuinen ja osittain epäselvästi ilmaistu, niin se ei kelpaa yksin tueksi kummallekaan opin näkemykselle: ei pelastuksen menettämisen mahdollisuuden opille, eikä "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opille. "Valitut" jakeessa 10 tarkoittaa kuitenkin niitä, jotka pelastuvat "varmasti", mutta sitä emme voi varmaksi sanoa, ketkä kaikki näitä "valittuja" ovat. Uskovien joukossa on nimittäin varmuudella myös niitä, jotka paljastuvat ennemmin tai myöhemmin "kadotuksen lapsiksi".

2.Timoteuksen kirje:
4:10 Sillä tähän nykyiseen maailmaan rakastuneena jätti minut Deemas ja matkusti Tessalonikaan, Kreskes meni Galatiaan ja Tiitus Dalmatiaan.

Paavali kirjoitti toisen kirjeensä Timoteukselle vuoden 65 syksyllä ollessaan toisen kerran vankina Roomassa. Deemas oli sitä ennen rakastunut tähän maailmaan ja jättänyt hänet. Paavali mainitsee Deemaksen vuoden 62 kirjeissä kaksi kertaa työtoverinaan. (Kol, 4:14; Fmn, 1:24.) "Tämän maailman rakastaminen" on Johanneksen mukaan merkki siitä, että Isän rakkaus ei ole ihmisessä. (1Joh, 2:15-17.) Jos jollakulla ei ole Jumalan rakkautta itsessään, niin hän on osaton Pyhästä Hengestä. (Joh, 7:37-47; Room, 5:1-5.)

Näyttää siis siltä, että Paavalin työtovereista ainakin Deemas olisi ollut lopulta osaton Pyhästä Hengestä. Sitä ei kuitenkaan sanota suoraan, että hän olisi menettänyt kerran saamansa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen menettämisen mahdollisuutta on kuitenkin puolustettu Paavalin toteamuksella, että hänen työtovereidensa nimet ovat "elämän kirjassa". (Fil, 4:3 vuodelta 62.) Jos tästä kirjasta on mahdollista pyyhkiä jonkun nimi pois, ja elämän kirja tarkoittaa pelastuneiden luetteloa, niin silloin kerran saatu pelastus voidaan todellakin menettää. (ks. Ilm, 3:5.)

Hebrealaiskirje:
10:37 Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;
10:38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen."
10:39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

Tämä kohta on jatkoa hetkeä aiemmin olleeseen varoitukseen armon Hengen pilkasta. (Hebr, 10:25-31.) Kalvinistit lukevat kohtaa siten, että armon Henkeä pilkkaavat vain jumalattomat, eivätkä valitut sitä voi ikinä tehdä. Toisten mielestä uskovat ovat nimenomaan niitä, joille Pyhän Hengen pilkkaaminen on mahdollista, koska he ovat tulleet totuuden tuntemaan. (Hebr, 10:26) Vanhurskas voi vetäytyä pois Herrasta, jolloin Jumalan sielu ei enää mielisty häneen. (vrt. Hes, 3:16-21.) Kalvinistit näkevät tässä kuitenkin lupauksen, jonka mukaan valitut uskovat sielunsa pelastukseksi, eivätkä voi vetäytyä pois. "Minun vanhurskaani" tarkoittaa joka tapauksessa "Herran omaa", joten sellaista henkilöä tässä kohdassa varoitetaan.

Hebrealaiskirje:
12:14 Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
12:15 ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,
12:16 ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.
12:17 Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.

Tässä kohdassa on puhuttu edellä synnin vastustamisesta ja kehotettu katsomaan uskon alkajaa ja täydelliseksi saattajaa Jeesusta Kristusta, joka kärsi häpeämästä välittämättä ristin pilkan. (Hebr, 12:1-13.) Opetus ei jää kuitenkaan siihen, että katsomalla ristiinnaulittua Kristusta vapaudutaan automaattisesti synnistä ja vältytään joutumasta himojen orjuuteen. Opetus pyhityksestä on kauttaaltaan täynnä kehotuksia panna pois synti ja vaeltaa Hengessä, niin että me emme lihan himoa täyttäisi. (Gal, 5:13-6:16; Room, 8:12-13; 6:12-23; 1Tess, 4:1-12; Efe, 4:17-5:21.)

"Ilman pyhitystä ei kukaan ole näkevä Herraa" viittaa siihen tosiasiaan, että ne eivät ole loppuun asti aitoja Jumalan lapsia, jotka elävät synnissä ja joiden elämäntapa on synnillinen. Ovatko he sitten valheveljiä, joissa ei ole ollut koskaan Pyhää Henkeä, vai ovatko he menettäneet Pyhän Hengen ja pelastuksen syntiensä tähden?

Heprealaiskirjeen kirjoittaja viittaa opetuksessaan Eesauhun, joka myi halvalla oman esikoisuutensa. (Hebr, 12:16; 1Moos, 27.) Esikoisuus on vertauskuva siitä perinnöstä, joka uskovilla on Jumalan luona taivaissa heitä varten varattu. (Apt, 20:32; Gal, 4:7; Efe, 1:13-18.) Kerran saadun Pyhän Hengen ja pelastuksen menettämisen mahdollisuutta voidaan siis puoltaa tämän kohdan perusteella, koska Eesau oli syntyperänsä puolesta oikeutettu esikoisuuteen, mutta myi sen pois halvasta hinnasta. Esikoisoikeus on muuten israelilaisen miehen esikoispojan oikeus periä kaksinkertainen osuus häneltä jäävästä omaisuudesta suhteessa veljiinsä.

"Ikuista pelastusvarmuutta" (eli "kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppia) opettavien mielestä tämä kohta kertoo kuitenkin siitä, että Eesau ei perustanut toivoaan koskaan "uskoon", niin kuin veljensä Jaakob lopulta teki. Siksipä kyseinen kohta ei kertoisikaan "uskosta luopumisesta" ja sillä tavalla "kerran saadun pelastuksen menettämisestä".

Ratkaisevaa tulkinnan kannalta onkin tässä ja muissa kohdissa se, millaisen opillisen näkemyksen joku on ennalta valinnut, koska Raamatun kirjoitukset eivät saa kaikkien kohdalla määritellä sitä, miten he uskovat. Osa tuo Raamatun kirjoitusten ulkopuolelta armolle vieraita oppeja Raamatun sisälle ja perustelee niitä tulkitsemalla väärin Jumalan sanaa. Tässäkin kohdassa toiset ovat oikeassa ja toiset väärässä, mutta saakoon Jumala olla tuomari eri tavalla uskovien välillä.

On totta, ettei Eesau sovi esikuvaksi "uskovaisesta" eikä häntä olekaan uskovien esikuvana hetkeä aikaisemmin samassa kirjeessä mainittu. (Hebr, 11.) Tästä syystä kyseistä kohtaa esikoisuudesta ei ole välttämättä perusteltua käyttää todistuksena pelastumisen menettämisen mahdollisuudesta, vaikka se siihen tietyllä tapaa sopiikin. Lisäksi on perusteltua ajatella, että saman luvun myöhäisempi varoitus "torjua luotaan pois Jeesus" on kohdistettu ihan yhtä hyvin uskosta osattomille israelilaisille kuin myös Jeesukseen uskoville juutalaisille. (Hebr, 12:25.) Näistä seikoista johtuen tämä kohta ei kelpaa yksinään todistukseksi kummankaan opin näkemyksen puolesta, vaan on pelkästään tulkinnallinen kohta Raamatussa, ja muiden kohtien perusteella on muodostettava erehtymätön ja oikea opetus tästäkin asiasta.

Hebrealaiskirje:
13:20 Mutta rauhan Jumala, joka on kuolleista nostanut hänet, joka iankaikkisen liiton veren kautta on se suuri lammasten paimen, meidän Herramme Jeesuksen,
13:21 hän tehköön teidät kykeneviksi kaikkeen hyvään, voidaksenne toteuttaa hänen tahtonsa, ja vaikuttakoon teissä sen, mikä on hänelle otollista, Jeesuksen Kristuksen kautta; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.

Tämä hurskas rukous ei kelpaa sellaisenaan tukemaan kumpaakaan näkemystä: ei pyhien kestävyyttä eikä luopumisen mahdollisuutta. Tässä on esitetty ainoastaan toivomus ja pyyntö, että Jumala saisi varjella uskovat lopulliseen pelastumiseen, mutta sitä ei tiedetä, ovatko uskovat uskollisia liitolleen Jumalan kanssa vai eivät. Uskovien uskollisuutta tarvitaan myös, sillä synnin valtaan antautuva ei pelastu, koska hylkää Jeesukseen (kieltää Jumalan voiman). (Matt, 25:14-30; Luuk, 12:32-48; 1Kor, 4:1-7; 2Tim, 2:11-3:13.)

2.Pietarin kirje:
3:9 Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.

Kalvinistien mukaan Jumala tahtoo, että kaikki uskovaiset tulevat mielenmuutokseen ja pelastuvat. Pietari kohdistaa sanansa uskovaisille ja valituille muukalaisille. (2Piet, 1:1; 3:1; 1Piet, 1:1.) Kalvinistien mukaan Jumala ei tahdo pelastaa kaikkia ihmisiä vaan ainoastaan valitut, jotka hän sitten varmasti valituista riippumatttomista syistä pelastaa. Paavalin mukaan Jumala tahtoo kuitenkin pelastaa kaikki maailman ihmiset eikä vain valittuja. (1Tim, 2:4.) Niinpä puhdasoppinen kalvinismi ja kaksinkertainen predestinaatio osoittautuu virheelliseksi Raamatun tulkinnaksi.

Tätä Pietarin kirjeen kohtaa voidaan kuitenkin käyttää tulkinnanvaraisesti "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opin tukena. Jumala on pitkämielinen uskovia kohtaan ja me saamme lukea Herramme pitkämielisyyden pelastukseksemme. (2Piet, 3:9, 15.) Jumala ei hylkää omiaan vaan vaikuttaa heissä ennen pitkään mielenmuutoksen, joka koituu heille pelastukseksi. (Hebr, 13:5-6; 2Kor, 7:7-10.) Kyseenalaiseksi tulkinnan tekee Raamatun kokonaisilmoitus ja myös asiayhteys, koska Pietari varoittaa kirjeensä lopuksi lukijoitaan, että he eivät lankeaisi pois omalta vahvalta perustukseltaan. (2Piet, 3:17-18.) Jos perustukselta pois lankeaminen ei olisi mahdollista, niin tuskinpa siitä tarvitsisi ketään varoittaa?

1.Johanneksen kirje:
5:16 Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
5:17 Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
5:18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
5:19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.
5:21 Lapsukaiset, kavahtakaa epäjumalia.

Mitä on "synti, joka on kuolemaksi", ja "synti, joka ei ole kuolemaksi"? "Synti, joka ei ole kuolemaksi" on ilmeisestikin uskovien tekemiä syntejä. (vrt. Jaak, 5:14-20.) Mutta mitä on "synti, joka on kuolemaksi"? Tähän ei ole yksimielistä vastausta kristittyjen keskuudessa löytynyt.

Jeesuksen puheissa vain yksi synti on sellaista, mitä ei saada anteeksi tässä eikä tulevassa ajassa: se on Pyhän Hengen pilkkaa. (Matt, 12:30-37.) Siitäkin on erimielisyyttä, mitä Pyhän Hengen pilkkaaminen on, ja kuka voi siihen syyllistyä. Heprealaiskirjeen mukaan tahallista synnin tekemistä eli synnilliseen elämäntapaan palaamista uskoontulon jälkeen on pidetty "armon Hengen pilkkaamisena", mutta kaikki eivät tulkitse asiaa samalla tavalla. (Hebr, 10:26-31.) Sitäkään ei tiedetä varmuudella, tarkoittiko Johannes Pyhän Hengen pilkkaa vai ei, joten jääköön se asia tässä vähemmälle huomiolle.

"Synti, joka on kuolemaksi", voi olla eri tulkintojen mukaan "syntiä, josta on määrätty kuolemanrangaistus" tai "syntiä, josta on määrätty seurakunnasta erottaminen" (1Kor, 5:9-13), tai "epäjumalanpalvelukseen palaamista uskoontulon jälkeen", tai "muuta syntiä, jota uskovaiset tekevät uskoontulonsa jälkeen, eivätkä luovu siitä, vaan jäävät elämään synnissä". Viimeisen vaihtoehdon mukaan tulkittuna Pyhän Hengen ja pelastuksen voi menettää, eli Pyhän Hengen pilkkaamista on mm. se, kun uskovainen palaa takaisin synnilliseen elämäntapaan ja jumalattomuuteen uudestisyntymisen jälkeen. (Hebr, 3:12-14; 6:4-6; 10:26-31.)

Kalvinistisen tulkinnan kannalla olevat vetoavat tässä siihen Johanneksen sanaan, että "Jumalasta syntynyt pitää itsestään vaarin, eikä häneen ryhdy se paha", joka on kuolemaksi. (1Joh, 5:17-18.) Itse asiassa Johanneksen ensimmäinen kirje on vahvin todistus "pyhien kestävyydestä", koska siinä on vain pari kyseenalaista kohtaa, joita voidaan pitää tukena Pyhän Hengen menettämisen mahdollisuudelle. (tämä kohta ja 1Joh, 2:24, 28.)

Jos tahdot saada lisää varmuutta oman pelastuksesi suhteen, niin sinun kannattaa lukea ensimmäistä Johanneksen kirjettä. Huomaa kuitenkin se, että luvussa kolme on eri asia "elää synnissä" (=synnillinen elämäntapa) kuin "langeta syntiin" (yksittäisiä lankeemuksia). (1Joh, 3:1-10.) Jos et huomaa tätä, niin joudut vaikeuksiin ymmärtämisen suhteen. Sama vaikeus kohtaa sinua, jos et huomaa sitä, että "velvollisuus vaeltaa samalla tavalla kuin Kristus" ei tarkoita sitä, että me emme pysy hänessä, jos emme onnistu kokonaan ilman lankeemuksia elämään. (1Joh, 2:3.)

Lisäksi on syytä huomata se, että "me olemme Kristuksen kaltaisia tässä maailmassa" vain osittain, emme täydellisesti. (1Joh, 4:17; vrt. 3:2; 2Kor, 3:18.) Olisihan se tosi hienoa, jos edes yksi ihminen pystyisi elämään uskossa kokonaan ilman syntiä, niin että ei koskaan lankeaisi, mutta tuskinpa sellaista uskovaista koskaan löytyy.

Jaakobin kirje:
5:19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa,
5:20 niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.

Tämän kohdan perusteella totuudesta on mahdollista eksyä pois ja joutua harhaan, mutta eksymyksestä voidaan palata takaisin suoralle tielle. Jos joku palauttaa syntisen (langenneen uskovan) hänen eksymyksensä tieltä, niin hän pelastaa tämän eksyneen sielun kuolemalta. Tämä voidaan ymmärtää joko siten, että uskovainen voi menettää Pyhän Hengen ja pelastuksensa, niin että kuolee synteihin ja rikoksiin paatumisen kautta (Hebr, 3:12-14; 6:4-6; Efe, 2:1-3; 4:17-19.), tai niin, että uskovainen palaa joka kerta takaisin, jos eksyy, koska Jeesus noutaa hänet takaisin lammaslaumaan, eikä muuten voi ollakaan. (Matt, 18:12-14.) Etukäteen valittu opinnäkemys ratkaisee siis sen, miten tämä kohta tulkitaan.

Pyhien kestävyyttä puoltavia Raamatun kohtia

Pyhien kestävyyttä eli "kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppia puoltavia kohtia on Uudessa testamentissa ehkä enemmän kuin kohtia, joiden mukaan pelastus voidaan menettää. Toki osa näistä kohdista voitaisiin laittaa tulkinnallisten kohtien joukkoon, mutta laitan ne silti tämän otsikon alle.

Johanneksen ensimmäinen kirje puoltaa kokonaisuutena parhaiten pyhien kestävyyttä. Siinä ei ole kuin pari kohtaa, jotka voidaan edes tulkinnanvaraisesti pitää mahdollisuutena luopua elävästä Jumalasta uudestisyntymisen jälkeen. (1Joh, 5:16-17; 2:24,28) Kaikki muut kirjeen kohdat voidaan selittää tukemaan "kerran pelastunut on aina pelastunut" oppia.

1.Johanneksen kirje:
2:14 Minä olen kirjoittanut teille, isät, sillä te olette oppineet tuntemaan hänet, joka alusta on ollut. Minä olen kirjoittanut teille, nuorukaiset, sillä te olette väkevät, ja Jumalan sana pysyy teissä, ja te olette voittaneet sen, joka on paha.

Jumalan sana on siemen, joka pysyy valituissa ja tuottaa hyvää hedelmää runsain mitoin. (Luuk, 8:15.) Samasta asiasta kertoo kohta 1Joh, 3:9-10. On olemassa silti myös sellaisia ihmisiä, joissa Jumalan sana ei pysy, mutta silloin se ei välttämättä tuota hyvää hedelmääkään. (Joh, 5:37-48; Luuk, 8:4-15; vrt. Matt, 7:15-20; 12:30-37.)

1.Johanneksen kirje:
2:19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

Juutalaisten joukosta oli lähtenyt eksyttäjiä, jotka eivät uskoneet, että Jeesus on Kristus, lihassa tullut Jumalan Poika: sellainen on antikristus. (1Joh, 2:18-24; 4:1-15.) He eivät olleet yhtä Jeesukseen uskovien israelilaisten kanssa. Jos he olisivat syntyneet Hengestä Jumalan lapsiksi, olisivat he pysyneet apostolien kanssa ja olleet yhtä heidän kanssaan Pyhän Hengen kautta. (Efe, 2:11-22; 4:4.) Koska Hengen saanut tietää pysyvänsä Jumalassa ja Jumalan pysyvän hänessä, ei Hengen menettäminen ole mahdollista. (1Joh, 3:23-24; 4:13-15.)

Johanneksen kirjeessä on vain pari kohtaa, jotka ovat pyhien kestävyyttä ja varmaa perille pääsyä vastaan, tai ne voidaan tulkita sillä tavalla. Toinen on se, että joku (uskovainen) voi tehdä syntiä (hengelliseksi) kuolemaksi (pilkata Pyhää Henkeä, 1Joh, 5:16-17), ja toinen on tämä "jossittelu":

"Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä." (1Joh, 2:24)

Jos Pyhän Hengen pysyminen uskovissa olisi ehdottoman varmaa eikä pelastuksen menettäminen olisi mahdollista, niin tuskinpa tällaisia jossitteluja olisi Raamattuun tarvinnut laittaa? (Kol 1:19-23; 1Kor, 15:1-2)

1.Johanneksen kirje:
2:27 Mutta te – teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

Johannes kirjoittaa, että Pyhän Hengen voitelu pysyy Jumalan lapsissa. (vrt. 2Kor, 1:22.) Seuraavassa jakeessa on kuitenkin kehotus pysyä hänessä, ettei meitä karkoitettaisi häpeällä pois hänen tyköään hänen tulemuksessaan. (1Joh, 2:28.) Jos kerran Kristuksessa pysyminen on varmaa eikä hänestä voida pois langeta, niin miksi ihmeessä tällaisia kehotuksia "pysyä hänessä" on Raamattu täynnään? Jos pelastuksen menettäminen ei ole mahdollista Pyhän Hengen saaneelle uskovalle, niin tällaiset kehotukset ja varoitukset olisivat aivan turhia.

1.Johanneksen kirje:
3:9 Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
3:10 Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.

Jumalan siemen on Jumalan sana ja sana pysyy Jumalan lapsissa. (Luuk, 8:4-15; 1Joh, 2:14; 1Piet, 1:23.) Jeesuksen sanat ovat henki ja ovat elämä ja ne pysyvät hänen opetuslapsissaan: niissä sanoissa on iankaikkinen elämä. (Joh, 6:63-69.) Jeesus itse on Elämän Sana, joka pysyy uskovissa. (1Joh, 1:1.) Myös Pyhä Henki pysyy uskovissa ja asuu meissä iankaikkisesti, jos me pysymme Kristuksessa. (1Joh, 3:23-24; 4:13-15; 2:24.)

Ellei Raamatussa olisi niin paljon "jossittelua", varoituksia ja kehotuksia, niin Kristuksessa pysymisestä voitaisiin olla täysin varmoja. Tämäkään Johanneksen kirjeen kohta ei anna täyttä vakuutta siitä, että Jumalan sanan vastaanottanut uskova ei voisi menettää Pyhää Henkeä. (1Tess, 2:13.) Jeesus sanoi vainoojilleen, että heissä ei ole Jumalan sanaa "pysyväisenä", mikä jättää auki mahdollisuuden, että sana voi olla meissä jonkin aikaa, mutta me jäämme sanan tuomasta pelastuksesta osattomiksi, jos hylkäämme sanan. (Joh, 7:38; 14:21-24.)

"Synnin tekeminen" tarkoittaa tässä kohdassa (1Joh, 3:9-10.) "synnillistä elämäntapaa". Tuskinpa kukaan kristitty pystyy elämään kokonaan ilman syntiä, niin että ei koskaan lankea, kun apostolitkin lankesivat syntiä tekemään. (Gal, 2:11-14; Jaak, 5:14-20; 1Joh, 5:16-17.)

1.Johanneksen kirje:
3:23 Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
3:24 Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.

Me tiedämme pysyvämme Jumalassa ja Jumalan pysyvän meissä, koska me pidämme hänen käskynsä ja koska hän on antanut meille Pyhän Hengen. Kalvinistisen tulkinnan mukaan tämä on varma todistus siitä, että Pyhää Henkeä ei voida menettää. Johannes saattoi kuitenkin tarkoittaa sitä, että ne, jotka ovat pysyneet Jumalassa, tietävät sen, koska heillä on Pyhä Henki. Ne, jotka ovat luopuneet Jumalasta, ovat menettäneet Pyhän Hengen, eivätkä tunne enää Jumalaa, joten he eivät todellisuudessa tiedä hänessä pysyneensä, vaikka voivat ehkä niin vielä luulotella ja toiveita iankaikkisesta elämästä kohdallaan yllä pitää.

1.Johanneksen kirje:
4:12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä.
4:13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
4:14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
4:15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
4:16 Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä.

Jumala pysyy meissä, jos me rakastamme toisiamme. Me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, koska hän on antanut meille Henkeänsä. Me tunnustamme, että Jeesus on Jumalan Poika, joten Jumala pysyy meissä, ja me pysymme Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden ja pysymme rakkaudessa, joten Jumala pysyy meissä.

Kaikkea tätä voidaan käyttää tukena "kerran pelastunut on aina pelastunut" -opille, mutta kun huomioidaan saman kirjeen ja Raamatun muiden kohtien "jossittelut" sekä opetukset pelastuksen menettämisen mahdollisuudesta, niin asia ei enää olekaan ihan näin yksiselitteinen. (1Joh, 2:24, 28.)

Jos kaipaamme vahvistusta sille tosiasialle, että Jumala pitää meistä huolen ja pelastumme, kun pysymme hänessä, niin toki tällaisten kohtien ja Johanneksen ensimmäisen kirjeen lukeminen kokonaisuudessaan lisää uskoa siihen, että me todellakin pysymme Jumalassa ja hän pysyy meissä. Ei kannata silti luottaa sokeasti sellaiseen oppiin, että pelastumisen menettäminen on mahdotonta, koska se johtaa helposti ylimielisyyteen, valvomattomuuteen ja väärään huolettomuuteen. Paavali ei ollut liian varma omasta pelastuksestaan, kun matka oli vielä pahasti kesken (kahdeksan vuotta ennen kuolemaansa). (1Kor, 9:19-27)

1.Johanneksen kirje:
5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
5:12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
5:13 Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä.

"Iankaikkinen elämä" on jo itsessään käsite, joka tarkoittaa "elämää, joka ei pääty koskaan". Koska meillä on iankaikkinen elämä, niin se ei pääty koskaan ja niin olemme varmasti pelastettuja loppuun saakka. Kun kuolemme ruumiin kuoleman, niin me elämme silti hengessä iankaikkisesti. (Joh, 11:25-26; 1Piet, 4:6.)

1.Johanneksen kirje:
5:18 Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.

Tämän jakeen ympärillä on puhetta synnistä, joka on kuolemaksi ja synnistä, joka ei ole kuolemaksi. On ilmeistä, että kalvinistisen tulkinnan mukaan Hengestä syntynyt ei voi tehdä syntiä, joka on kuolemaksi, eli Pyhän Hengen pilkkaaminen ei ole mahdollista uskovaiselle Jumalan lapselle, koska sellainen ajatus ei edes nouse meidän mieleemme, joka voisi muodostua Hengen pilkkaamiseksi. Lisäksi on varmaa, että Jumalan lapsi ei lankea epäjumalanpalvelukseen, vaikka siitä myös Johannes uskovia varoitti. Jos tällaisia varoituksia ja pyhien kestävyyden opin vastaisia Raamatun kohtia ei olisi, niin silloin voitaisiin uskoa, että me pelastumme varmasti eikä muuta vaihtoehtoa ole. Nyt on syytä olla varuillaan, ettei ovi aukea myös väärään suuntaan, niin että joku luopuu synnin pettämänä elävästä Jumalasta vielä sen jälkeen, kun on Pyhän Hengen saanut. (Hebr, 3:12-14; 6:4-6)

Johanneksen evankeliumi:
14:16 Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti,
14:17 totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.

Jeesuksen sanojen mukaan Pyhä Henki on oleva meidän kanssamme iankaikkisesti ja pysyy meissä. Kirjaimen perustasolla tämä ja vastaavat muut kohdat Johanneksen kirjeestä (1Joh, 2:27; 3:9-10, 23-24; 4:12-16.) voidaan ymmärtää niin, että Pyhä Henki ei voi lähteä pois niistä, joihin hän on tullut asumaan, mutta on monia muita kohtia, joiden perusteella voidaan päätellä toisin.

Matteuksen evankeliumi:
18:12 Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä?
18:13 Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet.
18:14 Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.

Tätä kohtaa voidaan käyttää pyhien kestävyyden tukena, kun ajatellaan, että vain uudestisyntyneet Jumalan lapset ovat lampaita. (Joh, 10:1-15.) Jeesus noutaa kaikki laumasta eksyneet lampaat takaisin lammastarhaan eikä anna yhdenkään lampaan joutua kadotukseen. Se on meidän taivaallisen Isämme tahto.

Jos kuitenkin otetaan huomioon se, että vertaukset eivät kerro aina koko totuutta vaan ainostaan jonkin tietyn osan totuudesta ja niitä on helppo ymmärtää väärin, niin asia ei olekaan enää yhtä selvä. Lisäksi on huomattava se, että Jumala kutsuu sanassaan kaikkia ihmisiä "lampaiksi", joten tätä kohtaa voidaan ihan yhtä hyvin soveltaa niin käytäntöön, että Jumala pelastaa jumalattomia ja kadonneita, jotka eivät ole vielä uudestisyntyneet. (Hes, 34:31) Eivät edes kalvinistit väitä sellaista, että pelastuva ihminen on ollut aina "Jumalan lapsi", koko elämänsä ajan. Hekin erottavat ihmisen elämässä "ajan jumalattomuudessa" ajasta "uskovaisena Jumalan lapsena". (Efe, 2:1-5.)

Filippiläiskirje:
1:3 Minä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan,
1:4 aina kaikissa rukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta,
1:5 kiitän siitä, että olette olleet osallisia evankeliumiin ensi päivästä alkaen tähän päivään saakka,
1:6 varmasti luottaen siihen, että hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka.
1:7 Ja oikein onkin, että minä näin ajattelen teitä kaikkia, koska te olette minun sydämessäni, te, jotka sekä ollessani kahleissa että evankeliumia puolustaessani ja vahvistaessani olette kaikki minun kanssani armosta osalliset.
1:8 Sillä Jumala on minun todistajani, kuinka minä teitä kaikkia ikävöitsen Kristuksen Jeesuksen sydämellisellä rakkaudella.
1:9 Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä,
1:10 voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi,
1:11 täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.

Tämän kohdan perusteella voimme olla varmoja siitä, että Jumala vie alkamansa hyvän työn päätökseen asti hänen lapsissaan. Voimme siis luottaa täysin Jumalaan, mutta silti on olemassa vielä "minä", joka "luotan", eli niin kauan kuin ihmisen oma persoona ja sydämen ajatukset eivät katoa, on mahdollisuus kulkea Jeesus-ovesta myös ulos, eli menettää pelastus.

1.Korinttolaiskirje:
10:12 Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.
10:13 Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

Paavali on juuri edellä kertonut siitä, miten Jumala ensin pelasti Israelin kansan pois Egyptistä, mutta sen jälkeen tuhosi kansasta kaikki, jotka luopuivat Herrasta. Tämä on esikuvallista puhetta ja tarkoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut. Olisi todella outoa, jos Paavali heti tämän varoituksen jälkeen kertoisi, että "Ei hätää mitään: ette voi edes teoriassa menettää pelastusta, joten voitte olla täysin rauhallisin mielin. Pääsette kyllä perille asti Jeesuksen luokse!"

Paavalin tarkoitus oli selvästikin rohkaista ja kannustaa korinttolaisia sen sijaan, että hän olisi opettanut tässä "kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppia. Jumala voi varjella meidät uskossa, niin että emme lankea pois lujalta pohjaltamme, mutta koska lankeamisen mahdollisuudesta on niin monin paikoin varoitettu, on se otettava vakavasti ja pidettävä pelastuksen menettämistä sittenkin mahdollisena. (2Piet, 3:17-18.)

2.Pietarin kirje:
1:1 Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.
1:2 Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
1:3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään,
1:4 joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee,
1:5 niin pyrkikää juuri sentähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä,
1:6 ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta,
1:7 jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta.
1:8 Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
1:9 Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä.
1:10 Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
1:11 sillä näin teille runsain määrin tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan.

Voimme luottaa siihen, että Jumala varjelee meidät siltä turmiolta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee. Tästä kohdasta nähdään myös se, että me emme lankea koskaan pois Kristuksesta, jos vain uskomme sydämessämme ne asiat, jotka tuossa mainitaan. Lupaus ei ole siis ehdoton, vaan Kristuksessa pysymiseen tarvitaan se paljon parjattu "ihmisen osuus", koska Jumala on sen "ratkaisuvallan" meille antanut, niin että koettelee meitä, pysymmekö uskossa vai emme. (1Piet, 1:6-9)

2.Timoteuksen kirje:
4:6 Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on jo tullut.
4:7 Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
4:8 Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.
...
4:18 Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.

Paavali kirjoitti tämän kirjeensä vuoden 65 syksyllä, vähän ennen kuolemaansa (hänet teloitettiin keisari Neron aikana). Hän oli nyt varma siitä, että oli pääsevä perille asti voittajana Kristuksen luokse ja voittava hänet omakseen paremman ylösnousemuksen kautta. Aiemmin hän ei kerskannut liian varmalla pelastumisella vaan piti mahdollisena sitä, että joutuisi itsekin hyljätyksi, ellei olisi vaeltanut sääntöjen mukaan Jumalan armossa. (1Kor, 9:23-27.) Tästä kohdasta ei siis voida vetää sellaista johtopäätöstä, että Paavali olisi ollut aina yhtä varma lopullisesta pelastumisesta. Hän oli varma vasta sitten, kun kilvoitus oli melkein ohitse ja hän oli hyvän kilvoituksen kilvoitellut.

1.Pietarin kirje:
1:3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
1:4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
1:5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.

Pietari kirjoittaa heti tämän kohdan jälkeen uskon koetuksista. (jj.6-9) Kaikki eivät uskon koetuksissa kestä. (2Tim. 3:1-13.) Useimmissa kohdissa näyttää siltä, että uskon koetuksissa pelastuksen ulkopuolelle jäävät eivät ole koskaan uudestisyntyneitä olleetkaan. (Matt, 7:21-23; Luuk, 8:4-15.) Ei ole silti täysin selvää, voiko joku Jumalan Hengestä syntynyt menettää pelastumisensa. Tätä Pietarin kirjeen kohtaa voidaan käyttää kuitenkin tukena opille pyhien kestävyydestä. Jumala voi varjella ja varjeleekin omansa lopulliseen pelastukseen asti.

1.Pietarin kirje:
5:6 Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,
5:7 ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen."
5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
5:9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
5:11 Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen.

Voimme luottaa tämän kohdan perusteella täysin Jumalaan. Hän pitää meistä huolen, mutta on tässä mainittu se "ihmisenkin osuus", eli meidän tulee nöyrtyä Jumalan väkevän käden alle ja valvoa sekä vastustaa perkelettä lujina uskossa. Jos joku ei valvokaan vaan tekee syntiä ja antaa perkeleelle sijaa, niin silloin ei kannattaisi olla enää kovin varma pelastumisestaan. (Efe, 4:25-27.) Synnin palvelijat eivät peri Jumalan valtakuntaa. (Room, 6:16; 1Kor, 6:9-11; Gal, 5:19-21; Efe, 5:1-7; Kol, 3:5-8.)

Juudaan kirje:
1:24 Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
1:25 hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.

Tähän on hyvä päättää tämä kirjoitus. Jumala voi varjella meidät lankeamasta ja pelastaa meidät loppuun asti. Tähän asti hän on meitä auttanut ja kuljettanut voittosaatossa Kristuksessa, ja loppuun asti hän on sen tekevä: yhä vieläkin hän meidät pelastaa. (2Kor, 2:14; Jes, 46:4) Aamen.

Petteri Haipola 18. tammikuuta 2010.

Sivun alkuun