Ihmisen osuus ja perisynti

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  11.11.2007

Esipuhe ja tiivistelmä

Tämä kirjoitus on syntynyt erään laajemman tutkielmani osana, missä käsittelen muun muassa yhden harhakäsityksen vaikutusta, niin että se johtaa helposti toiseen harhakäsitykseen ja sitä kautta lopulta harhaisten käsitysten verkkoon, mihin harhakäsityksiin uskova on jäänyt kiinni. Julkaisen tämän osan tutkielmaani erillisenä opetuksena, koska tässä käsitellään otsikon esittämiä asioita. Tämä opetus sopii hyvin siihen kokonaisuuteen, missä olen käsitellyt aiemmin perisyntiä, ihmisen osuutta, sidottua ratkaisuvaltaa, vapautettua ratkaisuvaltaa ja edeltämääräämistä. Olkoon tämä opetuksen pätkä siten osa tätä laajaa opetuskokonaisuutta ja siunatkoon Herra Jeesus meitä Jumalan sanan paremmalla ymmärryksellä ja kaikella hengellisellä viisaudella ja käsittämisellä myös tämän kirjoituksen kautta.

Eri tavalla uskovien perustavaa laatua oleva erimielisyys koskee sitä, voiko ihminen vaikuttaa mitenkään Jumalan valintaan ja päätökseen siitä, kenet hän valitsee ja voiko ihminen myötävaikuttaa Kristuksessa pysymiseen eli siten lopulliseen pelastumiseensa. Toiset ajattelevat, ettei voi, mutta me uskomme, että ihminen voi sittenkin vaikuttaa näihin asioihin. "Vastaanottaminen" on ehto valituksi tulemiselle eikä sen seuraus.

Toisen näkemyksen mukaan ihminen syntyy ensin uudesti ylhäältä, minkä jälkeen hän ottaa vastaan Jumalan lahjat. Meidän näkemyksemme on sellainen, että ihminen ottaa ensin vastaan ja syntyy siinä samassa uudesti ylhäältä. Vastaanottaminen on siten uudestisyntymisen ehto eikä sen seuraus, niin kuin eri tavalla uskovat ajattelevat.

Perisyntiopista ajattelen siten, ettei sikiö tai vauva ole vastuussa siitä, millainen hän on, koska ei voi siihen vaikuttaa: ei moraalisessa eikä fyysisessä mielessä. Sikiö tai vauva eivät ole myöskään syyllisiä, koska eivät voi vaikuttaa moraalisessa mielessä mihinkään, mitä tekevät tai millaisia ovat.

Ollakseen vastuussa ja syyllinen johonkin, ihmisen tulee pystyä vaikuttamaan siihen, mitä hän on ja mitä hän tekee. Näin ymmärrän Jumalan asioita tarkastelevan.

Ihmisen vastuu ulottuu vain sellaisiin asioihin, mihin hän voi vaikuttaa ja mitkä hän on hankkinut. Perityt ominaisuudet eivät johda vastuuseen eivätkä syyn alaisuuteen.

Perinteisen perisyntiopin mukaan ihminen ei voi valita hyvän ja pahan tekemisen välillä. Ihmisen on tehtävä pahaa ja valittava synti. Muuten ei voi olla, koska synnin tekeminen on hänen perityn luontonsa mukaista toimintaa eikä kukaan voi toimia luontoaan vastaan. Miten sitten ihminen voisi olla vastuussa siitä, millainen hän on ja mitä hän tekee, koska hän ei voi vaikuttaa siihen millään tavalla?

Tällaisia asioita käsittelen vielä seikkaperäisemmin alla olevassa lainauksessa. Nyt jätän sinut miettimään näitä asioita ja toivotan hyvää jatkoa ja Jumalan siunausta.

Petteri Haipola 11.11.2007

Sidotun ja vapautetun ratkaisuvallan välisestä erosta

Yksi hyvä esimerkki yhden virheellisen tulkinnan johtamisesta muihin harhakäsityksiin on niin sanotun ihmisen osuuden opetus pelastumisessa ja vapautetun tai sidotun ratkaisuvallan kannattaminen. Toisen näkemyksen mukaan ihminen ei voi vaikuttaa millään tavalla valituksi tulemiseensa ja Kristuksessa pysymiseen eikä pelastumiseensa, mutta toisen näkemyksen mukaan ihminen päättää Jumalan armosta sen, ottaako vastaan Jumalan sanan, armon ja Herran Jeesuksen Kristuksen ja pysyykö hänessä uskon vaelluksen aikana. Jumala antaa ihmiselle vallan ja valtuuden päättää siitä, ottaako hän vastaan Jumalan lahjat ja pysyykö uskollisena Kristukselle vai ei. (Ilm 17:14; Matt 25:13-30; Joh 1:12, "eksusia": valta; päätösvalta.) Luonnostaan ja omin voimin tähän ei kukaan kykene, mutta kun taivaasta annetaan, niin silloin on mahdollista ottaa vastaan. (Joh 3:27.)

Tärkein ero näiden kahden näkemyksen välillä on se, kuka päättää viime kädessä sen, ottaako ihminen vastaan Jumalan lahjat ja pysyykö hän Kristuksessa vai ei? Sidotun ratkaisuvallan perusteella Jumala tekee tämän päätöksen yksin oman päättämänsä mukaan antamatta minkään ihmisessä olevan vaikuttaa siihen päätökseen. Vapautetun ratkaisuvallan kannalla olevien mielestä Jumala vaikuttaa uskovissa tämän päätöksen, mutta vastuu päätöksen teosta ja Kristuksessa pysymisestä on ihmisen eikä Jumalan. Jumala vaikuttaa saman mahdollisuuden ja antaa samat kyvyt kaikille kutsumilleen ihmisille, ei vain niille, jotka ottavat vastaan armon ja pysyvät Kristuksessa. (Apt 2:39; Matt 22:1-14.) Näin voidaan ymmärtää ristiriidattomasti se, että "monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut". Jumala valitsee ne, jotka ottavat vastaan hänen lahjansa ja tämä vastaanottaminen on valitsemisen peruste eikä sen seuraus.

Sidotun ratkaisuvallan kannalla olevat uskovat juuri päinvastoin: vastaanottaminen on seurausta siitä, että joku tulee valituksi, niin että päätöksen tässä asiassa tekee Jumala eikä ihminen. Tästä huolimatta ihminen kokee ikään kuin olevansa halukas ottamaan vastaan iankaikkisen elämän. Ihmisen kannalta on niin, että hän "antaa pelastaa itsensä", mutta Jumalan kannalta niin, että hän pelastaa kenet on valinnut eikä niitä, jotka saavat osaltaan itse päättää valituksi tulemisestaan. (Jes 45:22; Apt 2:40.) Tämä on tietysti sisäisesti ristiriitainen perustelu, mutta koska sidotun ratkaisuvallan kannalla olevat eivät parempaankaan pysty, niin siihen heidän on tyytyminen.

"Antaminen" (Jes 45:22; Apt 2:40) on sidotun ratkaisuvallan opetuksen mukaan kokonaan Jumalan vaikutusta ja päätöstä, niin ettei ihminen voi itse vaikuttaa myötämielisesti tahtoonsa ja tekemiseensä. (Fil 2:12-14.) Ihmisen tahto on toisin sanoen sidottu siten, että ihminen voi tahtoa ainoastaan Jumalan vastustamista ja kykenee luonnostaan olemaan vain Jumalan vihollinen. Tämä asetelma ei muutu edes Jumalan kutsun eli etsikon aikana vaan ihminen sotii loppuun asti Jumalan tahtoa vastaan ja panee hanttiin, minkä pystyy. Jumala sitten pelastaa kuitenkin ihmisen vastustuksesta huolimatta ne, jotka on valinnut yksin oman päättämänsä mukaan jo ennen maailman perustamista ikuiseen elämään. (Efe 1:1-14; 2Tim 1:9; Ilm 13:8; 17:8.)

Ihmisellä ei ole tämän näkemyksen mukaan mitään osuutta pelastumiseensa vaan se on yksin Jumalan teko ja päätös ja valinta, että joku pelastuu. Jumala ei anna minkään ihmisessä olevan vaikuttaa tähän päätökseen; ei vaikka hän olisi itse sen kyvyn, voiman ja mahdollisuuden ihmiselle antanut, että ihminen voisi myötävaikuttaa valituksi tulemiseensa ja pelastumiseensa.

Miten ihmisen osuuden eli myötävaikutuksen kieltäminen pelastukseen sitten vaikuttaa muiden harhakäsitysten syntyyn? Sen avulla voidaan selittää esimerkiksi kaste siten, ettei ihminen tosiasiassa vaikuta millään tavalla siihen, että hän tulee kastetuksi. Kasteesta on tehty "Jumalan teko", missä ihmisen tahtoa ja päätöstä ei kysytä, vaikka jokainen varttunut ihminen menee kasteelle sitä tahtoen.

Kun uskotaan, että sydämen usko syntyy vasta kasteessa ja että kasteessa saadaan synnit anteeksi, Pyhä Henki ja pelastutaan eli uudestisyntyminen ja mielenmuutos saatetaan täydelliseen päätökseen, siirrytään kuolemasta elämään, vapaudutaan synnin ja saatanan vallasta sekä aletaan elää uutta elämää Hengen voimassa ja uuden liiton seurakunnan jäsenenä, Kristukseen ja hänen kuolemaansa kastettuna, niin silloin kiistetään ihmisen osuus tästä tapahtumasta ja opetetaan, että Jumala tekee tekonsa ihmisestä riippumattomista syistä. Tämä on kasteen sakramentin opetuksen päälinjan mukainen näkemys kasteesta ja sen vaikutuksesta sekä merkityksestä kastettavaan ihmiseen.

Tämän ohella kulkee vapautetun tahdon kannalla olevien opetus kasteen sakramentista, jolloin ihminen on myötävaikuttamassa kasteen lupausten vastaanottamisessa tahdollaan ja vaikuttaa siten myös ikuiseen osaansa eli pelastumiseensa. Kasteen sakramentti sen perinteisessä muodossa on kuitenkin ihmisen osuuden kieltämisestä aiheutuva toinen harhakäsitys. Tämän lisäksi molemmat virhepäätelmät - ihmisen osuuden kieltäminen ja kasteen sakramentin perinteinen näkemys - ovat alkuisin yhdestä muusta harhakäsityksestä. Se on käsitys perisynnistä siinä muodossa, jonka mukaan ihminen on sikiämisestään ja syntymästään asti syyllinen syntiin ja vastuussa siitä, millainen on ja mitä hän tekee. Siitä huolimatta Jumala tuomitsee ihmisen perisynnin vuoksi kadotukseen eikä kukaan synny ns. perilunastetussa tilassa ollen vapautettu kadotustuomiosta Jeesuksen vanhurskauden teon ansiosta, vaikka onkin Adamin jälkeläisenä alistettu katoavaisuuden alle ja syntyy kuolevaisena tähän maailmaan. (Room 5:12-19; 8:17-27; 1Kor 15:12-28; Hebr 2:14-18; Ilm 3:17.)

Perinteisen perisyntiopin käsityksen mukaan ihminen voi vain vastustaa Jumalaa ja kaikkea hengellistä hyvää sikiämisestään ja syntymisestään asti. Ihminen on perinyt tämän "luonnon" Adamilta ja se siirtyy sikiämisen hetkellä vanhemmista lapseen. Tämän vuoksi lapsi on kykenemätön mihinkään hengelliseen hyvään, vaikka hän pystyykin inhimillisessä mielessä moraaliseen hyvään ja pahan karttamiseen eläessään erossa Jumalasta tämän maanpäällisen elämänsä aikana.

Perisynti on näin pääsyy siihen, miksi joku ei ota vastaan Jumalan sanaa, armoa ja Herraa Jeesusta. Vapautetun tahdon kieltävät ihmiset perustelevat kantaansa usein Paavalin tällä sanalla: "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on". (1Kor 2:14.) Heidän mukaansa tämä sana pitää sisällään myös armon, evankeliumin ja Jeesuksen Kristuksen vastaanottamisen, kun Jumala kutsuu syntisiä ja jumalattomia iankaikkiseen elämään. Paavali ei tarkoita tällä sanalla kuitenkaan sitä eikä muutenkaan puhu asiayhteydessä armon ja sanan vastaanottamisesta vaan Jumalan salaisuuksien ja ylhäältä tulevan viisauden sekä tiedon paljastumisesta uskoville (mm. siitä asiasta, mitä on iankaikkinen elämä ja mitä Jumala on meille lahjoittanut ). Paavali ei kumoa tuossa kohdassa sitä, että jumalaton ja syntinen päättää sen, ottaako vastaan Jumalan armon vai torjuuko Herran pois luotansa.

Sidotun ratkaisuvallan kannalla olevat vääntävät usein vinoon sitä, mitä me opetamme ja mihin me uskomme. He väittävät meidän opettavan, että "ihmisellä on luonnostaan kyky ottaa vastaan Jumalan armo" ja muita Jumalan lahjoja. Sellaista me emme opeta. Me opetamme sellaista, ettei ihmisellä ole luonnostaan tätä kykyä, mutta jokainen kutsuttu saa sen kyvyn ja muut tarvittavat lahjat Jumalalta etsikonaikana, että kutsuttu voi päättää sen, ottaako vastaan Jumalan lahjan ja armon vai torjuuko Herran pois luotansa. Tämä ei ole siis ihmisen luontainen tai omin voimin hankittu kyky ja ansio vaan se on Jumalan antama lahja ja edeltää armon vastaanottamista tai sen torjumista.

Ilman tätä ihmisen vetämistä todellisen valinnan ja päätöksen teon paikalle, ei Jumala voisi tuomita kutsuttua siitä, että tämä torjuu armon. Jumala antaa jokaiselle kutsutulle sen verran uskoa kysymättä siihen mitään lupaa kutsutulta, että tässä armon vastaanottamista edeltävässä uskossa voidaan ottaa vastaan Jumalan armo tai torjua Jumalan sana ja kääntyä pois Herrasta sydämen paatumuksessa. (vrt. Hebr 11:6; Room 5:1,2; 10:14-21; Joh 12:42-50; Apt 26:16-28.) Kyse valituksi tulemisessa ja pelastumisessa ei ole siten ihmisen ansiosta vaan siitä, miten kutsuttu suhtautuu Jumalan tarjoamaan ilmaiseen lahjaan.

Sydämen ajatusten muutos ja mielen liikehdintä eivät ole sitten "lain tekoja" tai "tekoja" ollenkaan vaan ne ovat peruste sille, miten Jumala tuomitsee meitä suhteessa Jumalan sanan ilmoitukseen. Ilman tätä tuomion vanhurskasta perustetta ja ihmisen mahdollisuutta ottaa vastaan tai torjua armo valintansa mukaan, ei tuomio olisi tältä osin oikeudenmukainen eikä oikeamielinen. Jumala voisi tuomita ihmisen vain tämän tekemistä synneistä, mutta ei armon ja Herran torjumisesta, jos kerran ei olisi mahdollista itse päättää tai vaikuttaa siihen, miten tarjottuun lahjaan suhtautuu.

Sidotun ratkaisuvallan opetuksen mukaan tarvitaan Jumalan kutsu ja valinta ennen kuin ihminen ottaa vastaan mitään sellaista hengellistä hyvältä Jumalalta, mikä johtaa sielun pelastumiseen. Ihminen ottaa vastaan Jumalan Hengen omaa vasta sen jälkeen, kun on syntynyt ensin uudesti ylhäältä eli herätyksen tilassa oleva jumalaton ei voi ottaa vastaan Jumalan armoa. Näin kiistetään käytännöllisesti katsoen jumalattoman ja syntisen vastuu siinä, miten hän suhtautuu Jumalan sanaan ja ilmaiseen lahjaan, vaikka sidotun ratkaisuvallan opettajat eivät tätä näkemystä omanaan tunnustakaan. Sitä se kuitenkin tarkoittaa, jos ihminen ei voi mitenkään vaikuttaa valituksi tulemiseensa ja sanan vastaanottamiseen.

Sidotun ratkaisuvallan näkemyksen mukaan ihminen ottaa vastaan Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen Kristuksen, mutta vasta sen jälkeen, kun hän on syntynyt ensin uudesti ylhäältä. Toisin sanoen ensin synnytään uudesti ylhäältä ja sitten otetaan vastaan Jumalan lahjat. Raamatun mukaan on kuitenkin niin, että ihminen syntyy ylhäältä ottaessaan vastaan Jumalan lahjat eli lahjojen vastaanottaminen johtaa uudestisyntymiseen eikä niin, että se on uudestisyntymisen seurausta. Jos joku ei ota vastaan, niin hän ei synny uudesti ylhäältä. Jos joku taas ottaa vastaan, niin hän syntyy uudesti ylhäältä. Sidotun ratkaisuvallan mukaan vastaanottaminen ei ole ehto uudestisyntymiselle vaan sen seurausta.

Ihmisen osuuden kieltäminen johtaa loogisesti ajateltuna vastuun karttamiseen, mitä tulee ihmisen ikuiseen osaan. Miten ihminen voisi olla vastuussa jostakin sellaisesta, mitä ei voi itse päättää ja mihin ei voi itse vaikuttaa? Perisynti on ensinnäkin sellainen asia, mihin sikiö ja vauva eivät voi millään tavalla vaikuttaa. Miten ihminen voisi olla syyllinen ja vastuussa sellaisesta, mihin ei voi mitenkään vaikuttaa? Toiseksi, kun perisynti saa aikaan sen, ettei ihminen voi tehdä muuta kuin vastustaa Jumalaa ja torjua tarjotun armon, niin miten Jumala voisi tuomita oikeamielisesti jumalattomia siitä, että nämä torjuvat armon? Jos armo voidaan ottaa vastaan vain Jumalan päätöksen nojalla, niin eikö Jumala ole ainoa syyllinen siihen, ettei joku ota armoa vastaan?

Raamatun oikealla tavalla ymmärretyn opetuksen mukaan ihminen on vastuussa vain sellaisista asioista, mihin hän on voinut vaikuttaa ja mitkä ovat ns. hankittuja ominaisuuksia. Ihminen on oikeasti syyllinen vain sellaisiin asioihin, mitä on itse tehnyt ja sellaisesta sydämen asenteesta ja "luonnosta", mihin voi itse vaikuttaa. Kaikki tämä puoltaa vapautettua tahtoa ja todistaa perinteistä perisyntioppia vastaan, mutta perisyntiopin ja muiden vastaavien oppien valtaan joutuneiden on melkoisen vaikeaa sanoutua niistä käsityksistä irti. Ne ovat kuin teholiimalla liimatut heidän sydämiinsä.

Käsitykseen perisynnistä kuuluu vielä se, ettei ihminen voi varttuessaan tehdä mitään muuta kuin syntiä. Kaikki hyvät teotkin ovat syntiä, koska ovat perisyntiopin mukaan itsekkäitä ja omavanhurskauden saastaa. Jos joku jumalaton toimii kuitenkin epäitsekkäistä syistä ja tekee hyviä tekoja tai karttaa pahaa, niin Jumala ei siitä häntä tuomitse, kun Jumalan sanaa oikein tulkitaan. Jumala ei muutenkaan tuomitse meitä hyvistä teoista vaan synneistä, mitkä ovat Jumalan tahdon vastaista toimintaa johtuen väärästä sydämen asenteesta. Perisyntiopin mukaan ihminen on kuitenkin sidottu tekemään pelkästään syntiä elämänsä jokainen hetki eikä voi siihen itse mitenkään vaikuttaa, koska on perinyt sen luonnon vanhemmiltaan ja nämä sen alenevissa polvissa aina Adamilta asti. Perisyntiä ja sen mukanaan tuomaa syntistä luontoa ei kukaan voi paeta eikä kieltäytyä toimimasta sen mukaan. Miten Jumala sitten voisi tuomita oikeamielisesti ihmisiä synnin tekemisestä, jos kerran ihminen ei voi perityn luontonsa mukaan tehdä mitään muuta kuin syntiä? Miten sellaisesta voi olla vastuussa ja sellaiseen olla syyllinen, mihin ei voi mitenkään vaikuttaa?

Tällaisia ja monia muita ristiriitoja aiheutuu siitä, että on omaksuttu jokin harhakäsitys Jumalan sanasta ja lähdetty rakentamaan yhteen harhakäsitykseen perustuen lisää harhaisia sanan opetuksia. Tästä on muodostunut kokonainen verkko harhakäsityksiin perustuvia opetuksia, mistä eroon ja irti pääseminen ei ole mahdollista muuten kuin Jumalan työn tuloksena. Ihmisen tulee kuitenkin suostua tähän Jumalan työhön ja "antaa Jumalan pelastaa itsensä". (Apt 2:40; Jes 45:22, koskien ensin syntiä, sitten vääriä käsityksiä, 2Tim 2:15-17, ja lopulta sielun pelastumista.)

Jumalan tapa vaikuttaa ihmisen tahtoon ja tekemiseen

On annettava Jumalan sanan vaikuttaa sillä tavalla sydämessä, että ollaan valmiita luopumaan vääristä käsityksistä ja ojentautumaan totuuden sanan mukaan. (2Tim 2:19-26.) Vain sillä tavalla voimme saavuttaa todellisen kristittyjen välisen yhteyden: emme siten, että hyväksymme erilaiset harhakäsitykset samassa uskovien ja pyhien yhteisössä.

Jumala vaikuttaa meidän tahtomiseemme ja tekemiseemme sekä antaa meille kyvyn ajatella uuden liiton Hengessä ja Raamatun opetusten mukaan, mutta ei tee sitä meistä riippumattomalla tavalla. (Fil 2:13; 2Kor 3:1-6.) Jumalan vaikutus on vetoamista meidän tahtoomme, omiintuntoihimme, ymmärrykseemme (järkeen ja mieleen) ja tunteisiimme. (2Kor 4:1,2; Jer 2:17; Hebr 3:12-15; Jes 45:22; Apt 2:37-42.) Tämän hän tekee saarnauttamansa evankeliumin sanan ja Jeesuksen todistuksen kautta tai niin kuin hän itse parhaaksi havaitsee: enkeleiden, unien ja ilmestysten tai luomistöidensä yleisen todistuksen ja omantunnon toiminnan kautta. (Joh 15:26,27; 1Kor 1:18-24; Job 33:14-33; Apt 9:1-22; 10:1-48; Room 1:18-32; 2:1-16.)

Pääasia on se, että jokainen tuomitaan sen perusteella, miten saamaansa todistukseen ja Jumalan sanaan suhtautuu. (Joh 12:42-50.) Jumala edellyttää kuulijoiltaan sen verran uskoa kuin lahjoittaa eli sen verran kuin on mahdollista ymmärtää ja ottaa vastaan. (Room 10:14-21.) Uskon tärkein olemus ei ole totena pitäminen vaan luottamus ja uskollisuus Jumalaa kohtaan, Jumalan sanan mukaan toiminen ja Jumalan vapaaehtoinen totteleminen sydämen halusta, minkä Herra voi jokaisessa kutsutussa vaikuttaa sanansa lupauksen mukaan. (Hes 11:17-21; 36:24-28; 1Kor 9:16,17; 2Kor 3:1-6; Fil 2:13; 2Tess 1:11,12; Hebr 13:20,21; 1Piet 1:1-4.)

Keino päästä aitoon kristittyjen yhteyteen

Toivottavasti huomasit tästä seikkaperäisestä selityksestä ja Jumalan sanan opetuksesta sen, miten tärkeää on tulla johdetuksi jokaisessa asiassa lopulta Jumalan ilmoittamaan totuuteen. Vaikka emme ihan jokaista asiaa pääsisikään ymmärtämään oikealla tavalla tämän elämän aikana, niin on elintärkeää pysyä oikeassa sydämen asenteessa eli olla valmis muuttamaan tarvittaessa mielensä, jos paljastuu olleensa väärässä aiemmassa käsityksessään. Se ei ketään vahingoita, että hylkää väärät opetukset, mutta vääristä opetuksista ja ihmisten turhista perinnäissäännöistä kiinni pitäminen voi johtaa ikuiseen vahinkoon, koska niillä pyritään kumoamaan Jumalan sana ja johdatetaan ihmiset luottamaan väärään kohteeseen Herramme Jeesuksen Kristuksen evankeliumin ja Jumalan sijasta. Tästä syystä on suhtauduttava kaikella vakavuudella erilaisiin opin näkemyksiin, mitkä ovat ristiriidassa Jumalan tahdon ja sanan kanssa sekä pidettävä mielessä, että myös minä voin olla erehtynyt jossakin kohdassa ja joudun sen vuoksi muuttamaan näkemystäni, jos totuus minulle paljastuu.

Jos sanan palvelijat ja seurakuntien johtajat toimisivat siten, että olisivat valmiita ojentautumaan totuudessa Jumalan sanan ohjeiden mukaan, niin pyhien yhteys voisi toteutua ilman, että tapaamme toisiamme omista karsinoista käsin ja teemme yhteistyötä visusti niiden turvallisten rajojen sisältä käsin ulottaen yhteyden vain eri tavalla uskovien ihmisten kohtaamisiin seurakunnan ulkopuolella. Emme me kokoonnu totuudessa ja rakkaudessa yhtenä seurakuntana niin kauan kuin kannamme eri puolueiden oppeja mukanamme emmekä ojentaudu Raamatun opetuksiin totuutta rakkaudessa noudattaen.

Petteri Haipola 11.11.2007

Sivun alkuun