Jumalan sanan opetus vapautetusta ratkaisuvallasta

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 19. joulukuuta 2009

Kutsutun ratkaisuvallan väheksyminen on vaarallinen harhaoppi. Se riistää ihmiseltä vastuun Jumalan edessä ja antaa Jumalasta kuvan väärämielisenä tuomarina.

Jumalan lapsille on selvää, että Jeesuksen tykö ei voida tulla, ellei Isä ensin vedä: ellei Jumalan hyvyys vedä meitä mielenmuutokseen. (joh, 6:44; Room, 2:4-5.) Jumala tekee työn ja raivaa tien auki portille, eli poistaa esteet matkalta, niin että kutsuttu voi käydä sisälle Jeesus-portista. (Matt, 7:13-14; Joh, 10:1-15.) Kun on käyty sisälle Jumalan kuninkuuteen (valtakuntaan) ja kuljetaan Jeesus tietä, niin silloinkin Jumala kaiken aikaa varjelee ja suojelee omiaan, niin että ilman Jumalan tekoja ja toimintaa ei kukaan voisi pelastua.

Tästä huolimatta on ratkaisuvalta annettu kutsutuille, eikä Jumala ota sitä koskaan pois meiltä. Me olemme loppuun asti vastuullisia ja tilivelvollisia Jumalan edessä, koska tämä valta on meille kertakaikkiaan annettu, eikä Jumala ota sitä meiltä pois tämän elämän aikana. Jos Jumala ei olisi antanut meille valtaa tulla Jumalan lapseksi ja pysyä Kristuksessa, niin että meillä on toisaalta myös valta paaduttaa sydämemme synnin kautta ja luopua Herrasta, niin miten ihmeessä Jumala voisi ketään oikeamielisesti tuomita?

Jos kielletään Jumalan antaneen vallan kutsumilleen ihmisille ottaa vastaan armo ja Jumalan Poika, tai torjua armo ja Jeesus pois luotamme, niin silloin kannatetaan kalvinistista edeltämäräämisen oppia, vaikka mitä muuta tahansa väitettäisiin. Sen mukaan Jumala pelastaa vain ne, jotka on määrännyt edeltä ennen maailman perustamista iankaikkiseen elämään, ja tuomitsee ne kadotukseen, jotka on sinne määrännyt. Ihmisen ratkaisuvallalla ei ole silloin mitään merkitystä, koska kukaan ei voi vaikuttaa siihen, että pelastuu, eikä siihen, että joutuu kadotukseen.

Ratkaisuvaltahan tarkoittaa juuri sitä valtaa (kreikaksi "eksusia"), jonka Jumala on kutsumilleen ihmisille antanut, ja jos se kielletään, niin silloin kielletään oma vastuu Jumalan edessä, ja hylätään Jumalan sanan opetus tässä asiassa. (Joh, 1:12; 14:21-24.)

Jumalan antama ratkaisuvalta kutsutuille näkyy Johanneksen kirjeen ensimmäisestä luvusta.

Johanneksen evankeliumi:
1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

Kreikankielen sana tässä on "eksusia" ja se on suomeksi "valta, päätösvalta, voima ja oikeus". Jumala on siis antanut kutsumilleen ihmisille vallan tulla Jumalan lapsiksi tai olla tulematta. Tämä valta päättää Jumalan lapseksi tulemisesta tai armon torjumisesta näkyy kaikkialla Raamatun opetuksissa ja kirjoituksissa. (Jes, 45:22; Apt, 2:40; 17:16-34; 2Kor, 5:18-6:2; Joh, 12:42-50; 1Tess, 1:1-7; 2:13.)

Jumala ei ota tätä valtaa pois Jumalan lapsilta sen jälkeen, kun he ovat syntyneet uudesti ylhäältä. Uskovilla on edelleen valta sen suhteen, pysyvätkö he uskossa vai eivät, luopuvatko he synnin pettäminä Jumalasta vai eivät. Tämäkin asia näkyy kaikkialla Jumalan sanan ilmoituksessa ja opetuksissa. (Joos, 24:14-24; Joh, 15:1-6; Room, 11:17-24; Hebr, 3:12-4:13; 6:4-6; 10:26-39; 1Kor, 15:1-2; Kol, 1:19-23.) Paavali on pukenut tämän ajatuksen sanoiksi todella hyvin, ja opettaa Jeesuksen tavoin oikealla tavalla uskovien vastuuta omasta elämästään Jumalan edessä muuallakin kirjoituksissaan. (Matt, 6:24; 7:21-29; 12:33-37; vrt. 2Kor, 5:10; 1Tess, 4:1-12; Room, 6:12-23; 8:13.)

Roomalaiskirje:
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

Vaikka ilman Jeeesusta ei kukaan voi mitään tehdä (Joh, 15:5.), ja Jumala tekee voitavansa ja kaikkensa saadakseen jumalattomat kääntymään pois pahoilta teiltään (Hes, 3:17-21; Job, 33:14-33; Matt, 23:34-39; Joh, 6:44; Apt, 17:24-27; Room, 2:4-11; Jes, 1:1-31; jne.), niin ei Jumala vaikuta sielujen pelastusta sanansa vastaisella tavalla kutsutuissa, ikään kuin hän ei olisi meille ratkaisuvaltaa antanutkaan, vaikka on sen meille antanut!

Jumala kyllä taivuttelee ja nöyryyttää meitä tahtoonsa, mutta jos joku ei taivu, eikä nöyrry, niin Jumala sallii hänen paatua, eikä sellainen paatunut synnintekijä peri Jumalan valtakuntaa. (Jer, 20:7; Dan, 4:34; Jaak, 4:7; 1Piet, 5:6-11; Hebr, 12:9 ja koko luku; 3:12-16; Jes, 57:15; 63:17; Psa, 119:67-71; 50:14-23; Ilm, 2:18-29; Gal, 5:19-21; 1Kor, 6:9-11; jne.) Ilman Jumalan työtä ja tekoja ei kukaan voisi pelastua, mutta jos opetuksessa ja julistuksessa kielletään kokonaan ihmisen ratkaisuvalta, niin silloin kielletään myös vastuu Jumalan edessä, ja vääristetään Jumalan suoraa tietä. Ratkaisuvallan merkityksen väheksyminen on niin ikään turmiollista harhaoppia, jota profeetat, Jeesus ja apostolit eivät harjoittaneet.

Se, että joku on vääristänyt ratkaisuvaltaa ja tehnyt sen perusteella virheellisen opin ja rituaalin, jossa ulkoisen rituaalin kautta yritetään päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ja tulla hänen lapsekseen, ei oikeuta toisen ääripään virheeseen ja harhaan menemiseen eli syntiin, jossa kielletään Jumalan sanan opetus ja Jeesuksen sanat. Sellainen on kohtalokasta ja voi koitua tuomioksi kummallekin harhaan joutuneelle osapuolelle. (Joh, 1:12; 14:21-24.)

Syntyminen Raamatussa

Kun Raamatussa puhutaan syntymisestä, niin sitä ei tule aina ymmärtää kirjaimellisesti niin, että opetus olisi verrattavissa luonnolliseen syntymään, niin kuin luodut olennot jälkeläisiä itselleen synnyttävät. Niinpä esimerkiksi, kun puhutaan Jeesuksen Kristuksen syntymisestä tai olemisesta Jumalan Poikana Isän tykönä ennen maailman perustamista (Snl, 8:22-31; Mka, 5:1/2; Joh, 1:1-14; 16:28; 17:5; Fil, 2:5-9.), niin sillä ei tarkoiteta luonnollista syntymää, eikä välttämättä syntymistä ollenkaan siinä mielessä, että olisi ollut olemassa aika, jota ennen Jeesusta ei ole ollut olemassa. Jeesuksen syntyminen ennen maailman perustamista on ymmärrettävissä esimerkiksi siten, että Jumala on asettanut hänet luomakunnan kuninkaaksi ja kruunuksi jo ennen luomakunnan perustamista, ja on sitten tuonut Jeesuksen esiin luotujen keskelle heidän Herranaan ja Kuninkaanaan. (Snl, 8:22-31; vrt. Hebr, 2:5-10.)

Kun Raamatussa puhutaan Jumalan Pojan syntymisestä Isän Jumalan sanoja lainaamalla "Sinä olet minun Poikani; tänä päivänä minä sinut synnytin!" (Psa, 2:7; Hebr, 1:5; 5:5.), niin sillä viitataan Jeesuksen kuolleistanousemiseen, eikä hänen syntymiseensä ennen maailman perustamista. (Apt, 13:26-37; vrt. Jeesuksen korotus kuolleistanousemisen jälkeen, Apt, 2:22-36; Efe, 1:20-23; Room, 1:1-4; Hebr, 2:5-10.) Syntyminen on siis Raamatun terminologiassa samaa tarkoittava kuin uuden ihmisen ylösnouseminen ruumiin ylösnousemuksessa. (1Kor, 15:34-58; vrt. 2Kor, 5:1-6; Matt, 19:28.)

Kun puhutaan "uudestisyntymisestä" (Tiit, 3:5; 1Piet, 2:23; Jaak, 1:18; Room, 8:25.), niin silloin ei voida luonnollisestikaan puhua samankaltaisesta syntymisestä kuin mitä luonnollinen syntyminen on. Jeesus mainitsee nämä kaksi eri syntymisen muotoa keskustellessaan Nikodeemuksen kanssa. (Joh, 3:1-21.) Jeesus kertoi Nikodeemukselle, että Israelin kansaan syntyneelle ei riitä Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi se, että hän on syntynyt Israelin kansaan ja juutalaiseen uskontoon. Sen lisäksi israelilaisen täytyy syntyä uudesti ylhäältä samalla tavalla kuin myös uuden liiton pakanoiden täytyy syntyä uudesti Jumalan Hengestä eli Jumalasta. "Syntyä uudesti" voidaan kääntää myös paremmin kuvaavalla sanonnalla "syntyä uudeksi", sillä Hengestä eli Jumalasta syntynyt "uusi luomus" on "uusi ihminen", ja meidän "vanha ihmisemme" on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu ja kuollut. (2Kor, 5:17; Gal, 6:12-16; Efe, 4:20-24; Kol, 3:9-10.)

Sama kahtiajako luonnollisen syntymisen ja Jumalasta syntymisen välillä on Johanneksen evankeliumin ensimmäisessä luvussa. Jeesus tuli oman kansansa eli Israelin keskelle ihmiseksi, mutta hänen oma kansansa ei ottanut häntä vastaan kansakuntana. Israelille ei riittänyt pelastukseen se, että he olivat syntyneet Israelin kansan jäseneksi ja saaneet kasvatuksen juutalaiseen uskoon. Vain ne israelilaiset ja myös pakanat (Apt, 13:42-52; Efe, 2:11-22; 3:1-13.) tulevat Jumalan lapsiksi, jotka ottavat Jeesuksen vastaan henkilökohtaisesti, ja uskovat häneen. Muut israelilaiset ja pakanat eivät saa armoa syntyä Jumalasta Jumalan lapsiksi. (1Joh, 3:1; 5:1.)

Johanneksen evankeliumi:
1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.

"Verestä syntyminen" on tässä Johanneksen kuvauksessa sama asia kuin äidistä syntyminen: äitihän vuotaa verta, kun lapsi syntyy, ja niin lapsi syntyi verestä juutalaisen käsityksen ja puhetavan mukaan.

"Lihan tahdosta syntyminen" tarkoittaa sukupuolisesta halusta syntymistä.

"Miehen tahdosta syntyminen" tarkoittaa miehen tahtoa saada itselleen jälkeläisiä. (vrt. Mal, 2:15.)

Tässä Johanneksen evankeliumin tekstissä ei ole mitään muuta mainintaa Jumalasta syntymisen tavasta kuin se, että Jumala on antanut kutsumilleen ihmisille vallan tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen Poikansa nimeen, ja jotka ottavat vastaan Jeesuksen. (Joh, 1:12.) Tässä on käytetty kreikankielen sanaa "eksusia", joka on suomeksi "valta, ratkaisuvalta, päätösvalta, voima, oikeus". Jumala on siis itse antanut kutsumilleen ihmisille vallan ja oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niin että jokainen, joka uskoo hänen Poikansa nimeen eli Herraan Jeesukseen Kristukseen, saa armon ja pelastuu. Tämä uudestisyntymisen tapa sanan vastaanottamisen ja uskomisen kautta käy ilmi monesta eri Raamatun kohdasta. (Apt, 26:17-20; 10:43-48; 11:11-18; 15:7-11; Room, 10:4-17; 1Piet, 1:23-25; Jaak, 1:18; 1Tess, 1:2-7; 2:13.)

"Jumalasta syntyminen" eli "Hengestä syntyminen" (Joh, 3:8.) ei siis ole verrattavissa luonnolliseen syntymään, koska vauva ja sikiö ei voi itse vaikuttaa millään tavalla omaan syntymiseensä. Sen sijaan Jumalan lapseksi syntyvä voi vaikuttaa Hengestä syntymiseen sillä tavalla, että ottaa vastaan Jumalan armon sen uskon kautta, jonka Jumalan sana hänessä jo ennen armon vastaanottamista saa synnyttää. (Room, 10:17; 5:1-2.) Tämä Jumalan armoa edeltävä usko muuttuu pelastuneen Jumalan lapsen uskoksi vain siinä tapauksessa, että Jumalan kutsuma ihminen ottaa vastaan armon ja Herran Jeesuksen. Muussa tapauksessa armo käy turhaksi ja usko jää ns. kuolleeksi uskoksi, tai kutsuttu luopuu kokonaan uskostaan, niin että hänen sielunsa joutuu lopulta vahinkoon. (2Kor, 6:1-2; Jaak, 2:8-26; Luuk, 8:13.) Uudestisyntyminen ja pelastuminen edellyttää omasta elämästä luopumista Jeesuksen ja evankeliumin tähden, jotta uusi elämä saa kutsutussa syntyä ja Kristus pääsee asumaan hänen sydämeensä kuninkaaksi ja Herraksi. (Mar, 8:34-39; Joh, 12:23-26.)

Jeesuksen herruutta ja Jumalan lasten alamaisuutta hänelle, ja hänen kauttaan Isälle Jumalalle, kutsutaan Raamatussa nimellä "Jumalan valtakunta". Jumalan valtakunta ja Kristuksen Jeesuksen kuninkuus on sisällisesti todellisuutta niiden elämässä, jotka uskovat Herraan Jeesukseen: muillekin tämä sama potentiaali on olemassa niin kauan kuin heillä on etsikonaikaa jäljellä. (Luuk 17:20-21; 19:41-45; Matt, 22:1-14.) Jumalan lapset alistuvat vapaaehtoisesti Kuninkaan valtaan ja ovat alamaisia henkien Isälle, eli Jumalalle. (Jaak, 4:7; Hebr, 12:9.) Jumalan vallan alaisuuteen eli Hänen Poikansa valtakuntaan (Kol, 1:13.) siirtyminen ja siinä eläminen edellyttää kutsutun vapaaehtoista nöyrtymistä (1Piet, 5:6-11; Jes, 57:15.) ja taipumista (Jer, 20:7.) Jumalan tahtoon.

Koska Jumalan palveleminen on vapaaehtoista eikä pakollista (1Kor, 9:19-27.), on armosta ja elävästä Jumalasta luopuminen myös mahdollista, ja se tapahtuu synnin tekemisen ja paatumisen kautta. (Hebr, 3:12-16; 6:4-6; 10:26-39; Joh, 15:1-6; Room, 11:17-22.) Itsensä paaduttanut sielu "kuolee synteihin ja rikoksiin" (Jaak, 1:12-16; Room, 7:7-14; Efe, 2:1-5; Kol, 2:13.), ja tulee sillä tavalla "paholaisen lapseksi" (1Joh, 3:1-10.).

Niin kuin paholaisenkaan lapseksi ei tulla vastoin ihmisen suostumusta ja antautumista syntiä palvelemaan (Room, 6:16; 7:7-14.) niin ei myöskään Jumalan lapseksi synnytä vastoin kutsutun tahtoa tai suostumusta, sillä kutsutun tulee "antaa pelastaa itsensä" ja "antaa sovittaa itsensä" Jumalan kanssa. (Jes, 45:22; Apt, 2:40; 2Kor, 5:18-6:2.) Jumalan sanan kuuleminen ei synnytä automaattisesti ylhäältä jokaista sanan kuulijaa, vaikka usko tulee Kristuksen sanan kuulemisen kautta, ja me pelastumme uskon kautta Jumalan armosta, emmekä tekojen kautta. (Room, 10:17; 11:6-7; 4:1-8; Tiit, 3:5.) Jumala on antanut sanan kuulijalle vallan (eksusia) joko ottaa sana vastaan tai torjua se pois luotaan. (Joh, 12:42-50; 13:20; 1Tess, 1:2-7; 2:13.) Kutsutun ihmisen suhtautuminen kuulemaansa Jumalan sanaan ratkaisee sen, syntyykö hän uudesti ylhäältä vai ei.

Jumala tekee kaiken tarvittavan esteiden poistamiseksi, jotta jokainen sanan kuulija voi käydä sisälle Jeesus-portista. (Matt, 7:13-14; 12:29; Joh, 10:1-15.) Jumala vetää syntistä Jeesuksen tykö ja hänen hyvyytensä vetää kutsuttua mielenmuutokseen. (Joh, 6:44; Room, 2:4-5.) Ilman Jumalan tekemää työtä ja vaikutusta ei kenelläkään ihmisellä olisi mahdollisuutta syntyä uudesti ylhäältä, mutta Jumala tekee mahdolliseksi löytää hänet etsikon aikana. (Matt, 19:16-26; Luuk 14:26-35; Apt, 17:24-30; 1Piet, 2:12.) Uudestisyntyminen ei tapahdu niin kuin luonnollinen syntyminen, sillä Jumala puhuu kutsumalleen ihmiselle ymmärrettäviä sanoja, ja kutsuttu joutuu ratkaisemaan kantansa kuulemaansa sanaan. (Job, 33:14-33.)

On aivan ymmärrettävä asia, että uudestisyntyminen tapahtuu siten vain niille, jotka lakkaavat vastustamasta Jumalaa ja lopettavat vastaanhangoittelemisen siinä määrin, että Jeesus saa käydä sisälle sydämeen avatusta ovesta. (Apt, 16:14-15; Ilm, 3:19-20.) Jumala tahtoo vaikuttaa jokaisessa kutsumassaan ihmisessä mielenmuutoksen, niin että kaikki tulisivat tuntemaan totuuden ja pelastuisivat, mutta koska kaikki eivät käytä Jumalalta saamaansa valtaa (eksusia) armon ja Herran Jeesuksen vastaanottamiseen, niin kaikki ihmiset eivät pelastu. (Jes, 55:1-8; Apt, 5:29-32; 1Tim, 2:3-26; Matt, 25:41, 46; 21:30-31.)

Petteri Haipola 18. joulukuuta 2009

Vapaa vai vapautettu ratkaisuvalta?

Syntinen ei voi tulla milloin tahansa omasta aloitteestaan Jeesuksen tykö. Tarvitaan ns. etsikonaika, jotta Jeesuksen tykö voidaan tulla. (Luuk, 19:41-44; 1Piet, 2:12.) Etsikko tai etsikkoaika on Agricolan tekemä suomennos kreikankielen sanonnasta "kairos suu epiiskopee", "sinun etsikkoaikaasi". Pietari puhui etsikkoajan sijasta etsikonpäivästä (hemera: päivä). (1Piet, 1:12.) "Epiiskopee" tarkoittaa myös "kaitsijaa" eli "kaitsijan palvelustehtävää". (1Tim, 3:1; Apt, 1:20.) Niinpä etsikkoaika tarkoittaa sitä, että sielujemme Paimen Jeesus vierailee erityisellä tavalla Jumalan kutsuman ihmisen luona ja kutsuu häntä sisälle armoon ja Jumalan valtakuntaan, kuninkaan alamaisuuteen pois kapinasta ja vihollisuudesta Jumalaa ja Hänen Poikaansa vastaan. (1Piet, 2:11-25; Room, 8:4-9; Matt, 23:33-39; Apt, 7:51-54; Jes, 1:1-23.)

Jeesuksen tykö voidaan tulla vain silloin, kun Jumala vetää syntistä hänen luokseen. (Joh, 6:44.) Jumalan hyvyys vetää jumalattomia ja syntisiä mielenmuutosta kohti. (Room, 2:4-5.) Jumala tarjoaa lahjaksi syntien anteeksiantamusta ja mielenmuutosta, mutta kaikille se ei valitettavasti kelpaa. (Jes, 55:1-8; Apt, 5:29-32.) Syntien anteeksiantamus ja mielenmuutos eivät tule automaattisesti Jumalan tekojen kautta kutsuttujen ihmisten osaksi. Kutsuttujen tulee palata takaisin Jumalan tykö, kääntyä pois pahuudestaan, muuttaa mielensä Jumalan sanojen ja voiman vaikutuksen johdosta, uskoa Herran Jeesukseen ja antaa pelastaa itsensä. (Apt, 2:37-42; 3:19, 26; 10:34-48; 11:11-18; 15:7-11; 16:30-31; 26:17-20; Jes, 45:22; 2Kor, 5:18-6:2.) Tässä on se paljon parjattu "ihmisen osuus", jota Jumala ei lue kenellekään kutsumalleen ihmiselle ansioksi, eikä pidä sitä "lain tekona" (mielenmuutos ei ole teko), mutta edellyttää kutsumaltaan syntiseltä sydämen kääntymistä Jeesuksen tykö ja antautumista eli vastarinnasta luopumista siinä määrin, että Kristus saa käydä avatusta sydämen ovesta sisälle ja asua Herrana ja Kuninkaana sydämen valtaistuimella. (Ilm, 3:19; Apt, 16:14-15; 2:1-4; Mal, 3:1; 1Kor, 3:16-17; Joh, 3:8; 7:37-39.)

Etsikonajasta kertovat mm. seuraavat Raamatunkohdat: Job, 33:14-33; Snl, 1:20-33; Jes, 55:1-9; Matt, 22:1-14; 23:33-39; Luuk, 19:41-44; Joh, 6:44; Room, 2:4-5; 1Piet, 1:12. Niistä käy ilmi, että "ihminen ei voi ottaa mitään taivaasta, ellei sitä hänelle ensin anneta". (Joh, 1:27.) Aloite uskoontulemisessa ja sen päättymisessä uudestisyntymiseen on aina Jumalan. Jeesuksen tykö ei voida tulla omasta aloitteesta, eikä häntä ole mahdollista ottaa vastaan, ellei Jumala tee sitä mahdolliseksi. Syntisellä ei ole jatkuvasti vapaata ratkaisuvaltaa, niin että voisi päättää milloin tahansa elämästään luopumisesta ja uuden elämän vastaanottamisesta Jeesukselta, mistä asiasta uudestisyntymisessä on kysymys: herruuden vaihtumisesta. (Mar, 8:34-39.) Sen sijaan, että puhuisimme "vapaasta ratkaisuvallasta", on meidän syytä puhua "vapautetusta ratkaisuvallasta", koska ratkaisuvalta on vapaa vain niinä aikoina, kun Jumala on meille sen vallan antanut.

Kiista "sidotusta ja vapautetusta ratkaisuvallasta" kärjistyi Lutherin aikana, jolloin hän kirjoitti vaikeatajuisen teoksensa "Sidottu ratkaisuvalta" (De servo Arbitrio, 1524). Sitä on käytetty sidotun ratkaisuvallan tukena, mutta jopa sillä tavalla, että Lutherin opetukset lähestyvät vapautettua ratkaisuvaltaa. Tästä huolimatta eri tavalla uskovien välillä on syvä juopa, jota ei voida ylittää muuten kuin siten, että väärässä olevat korjaavat opetustaan ja elämäänsä Jumalan sanan ilmoituksen mukaan. Jumala joko on antanut kutsumilleen ihmisille ratkaisuvallan tulla Jumalan lapsiksi, jos he ottavat vastaan Herran Jeesuksen, tai sitten ei. (Joh, 1:12.) Tässä asiassa ei ole kahta eri vaihtoehtoa. Ne tekevät hyvin, jotka taipuvat Jumalan tahtoon, mutta ne tekevät pahoin, jotka valhetta uskovat ja sitä seuraavat.

Lutherin opetukset pohjautuivat osittain tai hyvin pitkällekin katolisiin isiin, jotka ovat niin ikään kirjoittaneet paljon erilaisia opetuksia. Augustinus, jota Luther joskus siteerasi, puhuu siitä, että Jumala tekee evankeliumin armon kohtaamisen kautta ihmiselle mahdolliseksi valita vapaasti sen, hylkääkö vai hyväksyykö Kristuksen. Augustinus siis itse asiassa opetti vapautettua ratkaisuvaltaa, mutta luterilaiset ovat ymmärtäneet asian toisin, ja käyvät kiivaan katkeraa sotaa kaikkea vapautetun ratkaisuvallan puolesta kertovaa opetusta vastaan – niin, itseään Jumalaa ja Hänen sanaansa vastaan. (Joh, 14:21-24; 1Sam, 15:22-23.)

Petteri Haipola, 19. joulukuuta 2009.

Pakottaako Jumala vai ei ja miten pakottaminen voidaan ymmärtää?

Myös sidotun ratkaisuvallan kannalla olevat saattavat puhua siitä, että "Rakkauteen ei kuulu pakottaminen". He ymmärtävät Jumalan vaikutuksen ja teon kutsuttujen elämässä kuitenkin niin painokkaana, että kutsutut ja valitut eivät voi vastustaa Jumalan kutsua, vaan heidän on otettava vastaan Jumalan armo ja Herra Jeesus Kristus. Vaihtoehtoa tälle antautumiselle Jumalan tahtoon ja lapseksi tulemiselle ei oikeastaan ole olemassa, koska Jumalan painava käsi on kuitenkin niin pakottavana heidän päällään, että heidän on synnyttävä uudesti ylhäältä Jumalan sanan kautta, ja tätä Jumalan voimaa ja tekoa on mahdotonta vastustaa, niin että uudestisyntyminen jäisi tapahtumatta.

Jeesuskin muuten käski "pakottaa" kutsuttuja tulemaan hääaterialle, mutta kutsutut estelivät silti tästä pakottamisesta huolimatta kutsujia niin paljon, että jäivät tulematta, ja joutuivat kadotukseen. (Luuk, 16:14-24.) Jo pelkästään tämän yhden Jeesuksen kertomuksen opetuksen nojalla voidaan uskoa, että Jumala ei ketään sillä tavalla pakota tulemaan sisälle Jumalan valtakuntaan, että tästä kutsusta olisi mahdotonta kieltäytyä. Rakkaus ei siis sittenkään ketään pakota, eli väkisin ei Jeesus ketään pelasta, vaan ainoastaan pyytää, vetoaa ja suostuttelee kutsumiaan ihmisiä tulemaan sisälle Jumalan valtakuntaan, eli Isän ja Pojan vallan alaisuuteen.

Jeesus kertoi monia vertauksia Jumalan valtakunnasta ja kutsusta Karitsan hääaterialle ja iankaikkiseen elämään. (Ilm, 19:7-8.) Matteuksen evankeliumissa on Jeesuksen kertomus kuninkaan pojasta ja häistä. Jeesus sanoi, että "monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut". (Matt, 22:1-14.) Raamatussa on muuallakin vastaavia kertomuksia siitä, miten Jumala on kutsunut monia, mutta vain harvat ovat tulleet valituiksi. On siis täysin selvää ja kiistatonta, että Jumala kutsuu Jumalan valtakuntaan sisälle enemmän ihmisiä, kuin mitä sinne sisälle pääsee. Tästä kadotukseen joutuvien suuresta joukosta huolimatta Jumala tahtoo pelastaa kaikki kutsumansa ihmiset, eikä vain osaa heistä. (1Tim, 2:4.) Jos pelastuminen olisi kiinni yksin siitä, miten voimallisesti Jumala syntisiä kutsuu, eikä kutsuttujen vastaanhangoittelu voisi estää heitä tulemasta valituiksi, niin silloin kaikki ihmiset pelastuisivat. Koska kaikki ihmiset eivät pelastu, niin opin, jonka mukaan kutsutut eivät voi vaikuttaa omaan pelastumiseensa, täytyy olla virheellinen.

Tämän tosiasian ymmärtänee jokainen jopa ilman Raamatun esimerkkejä: Jumalan sanaa julistetaan "kaikille" luoduille, mutta silti kaikki sanan kuulijat eivät tule uskoon ja pelastu. Pelkästään tästä tosiasiasta tulisi vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä, joista kaksi tulee heti mieleeni:

1) Jumala ei tahdokaan kaikkien ihmisten pelastuvan (puhdas kalvinismi)

2) Jumala on antanut kutsumilleen ihmisille ratkaisuvallan joko ottaa armo ja Herra Jeesus vastaan, tai torjua armo ja Kristus.

Kohdan 1) lisäksi on tarjottu myös ns. puolikalvinismia eli yksinkertaista predestinaatiota. Sitä yritetään levittää "totuutena" mm. keskustelufoorumien kautta. Yksinkertaisen predestinaation opin mukaan kutsuttu voi vaikuttaa ainoastaan siihen, että torjuu Jumalan armon, mutta ei siihen, että ottaa armon vastaan.

Yksinkertainen predestinaatio on epätoivoinen yritys kiistää Jumalan sanan ilmoittama totuus siitä, että Jumala on antanut kutsumilleen ihmisille ratkaisuvallan ja vastuu on siten ihmisen, jos joku ei pelastukaan kristillisestä kasvatuksesta ja rituaaleihin osallistumisesta huolimatta, joilla yritetään vaientaa syyttävää omaatuntoa ja vääristää sisäistä oikeudentajua, jonka Jumala on ihmisiin pannut.

Yksinkertainen predestinaatio johtaa väistämättä kaksinkertaiseen predestinaatioon. Sen kannattajien mukaan Jumalan työ ja teot ovat ratkaisevia, eikä kutsutun suhtautuminen Jumalan sanaan ja tarjolla olevaan lahjaan ole ratkaisevaa valituksi tulemisen kannalta. Jumala taivuttelee tämän teorian mukaan valitsemiaan ihmisiä niin voimallisesti, että valittujen on lopulta mahdotonta vastustaa Jumalan kutsua, ja niin he pelastuvat Jumalan työn ja valinnan perusteella ilman, että heidän antautumisellaan tai muulla sellaisella olisi vaikutusta pelastumiseen.

Samalla kun he uskovat tällä tavalla, niin herää kysymys: miksi Jumala ei toimi samalla tavalla jokaisen kutsumansa ihmisen kohdalla? Miksi hän taivuttaa vain osan kutsumistaan ihmisistä ottamaan vastaan Jumalan armon ja Herran Jeesuksen, mutta ei taivuta kaikkia, vaikka voisi tämän teorian mukaan sen tehdä?

Vastaukseksi jää yksinkertaisen predestinaation kumoava teoria kaksinkertaisesta predestinaatiosta, eli puhdas kalvinismi: Jumala ei tahdokaan pelastaa kaikkia kutsumiaan ihmisiä, vaan ainoastaan valitut, mutta muut hän on edeltämäärännyt kadotukseen. Ja tämä harhaoppi kumoutuu monilla Raamatun kohdilla, joista vastaansanomattomin on tämä Paavalin kirjeen sanoma nuorelle Timoteukselle:

1.Timoteuksen kirje:
2:1 Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
2:2 kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.
2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
2:6 joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa,
2:7 ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu - minä puhun totta, en valhettele - pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.

Erilaiset opilliset näkemykset siitä, voiko kutsuttu vaikuttaa pelastumiseensa, aiheuttavat jatkuvia erimielisyyksiä ja jopa kiistoja uskovien Jumalan lasten välille. Jotta tämä hajaannus poistuisi, tulee opillisesti erehtyneiden korjata opetustaan ja elämäänsä tässä asiassa. Oletko valmis luopumaan vääristä opetuksista, jotta Kristuksen ruumis voisi olla yhtä Jeesuksen rukouksen ja toiveiden mukaisesti? (Joh, 17:11, 21-23.)

"Sovituksen" ja "sovituksen sanan uskomisen" erottaminen toisistaan

Hyvin yleistä on uskoa ja opettaa sillä tavalla, että "meidän hyvät tekomme, tahtomisemme ja sanamme eivät tuo mitään lisää Kristuksen veren ansioon, eivätkä ota siitä mitään pois". "Teimmepä sitä tai tätä, tai ajattelimmepa tätä tai tuota, niin sillä ei ole mitään merkitystä sen kannalta, mitä Jumala on tehnyt meidän hyväksemme, kun antoi Poikansa kuolla syntiemme tähden Golgatan keskimmäisellä ristillä, ja herätti hänet ylös kuolleista kirjoitusten mukaan." "Me emme voi ottaa mitään pois Kristuksen teosta ja ansiosta, emmekä lisätä siihen mitään." Näin ollen meillä ei ole mitään osuutta eikä arpaa sielujemme pelastukseen, emmekä voi siihen millään tavalla vaikuttaa, koska Jeesus on ansainnut täydellisyydellään meille pelastuksen.

Tässä ajatusmallissa sekoitetaan keskenään "syntien sovitus" ja "sovituksen sanan uskominen". On selvää, että me emme voi vaikuttaa millään tavalla taannehtivasti historian kulkuun, niin että voisimme joko estää Jeesusta sovittamasta syntimme, tai vaikuttaa siihen, että hän sovitti meidän syntimme. Sillä on kuitenkin ratkaiseva merkitys sielujemme iankaikkisen osan kannalta, miten me suhtaudumme kuulemaamme evankeliumin sanaan. Jos uskomme evankeliumin sellaisena kuin apostolit ovat sen meille julistaneet, ja sitä opettaneet, niin me pelastumme, mutta jos emme usko, niin silloin joudumme kadotukseen.

Evankeliumin uskomisesta kertovat kohdat puhuvat suoraan siitä, että evankeliumi on mahdollista uskoa, tai olla uskomatta, ja että uskossa on mahdollista pysyä, tai myös luopua siitä. Näin Jumalan sanan ilmoitus sysää koko vastuun uskosta ja uskossa pysymisestä sanan kuulijan päälle, eikä Jumala ota mitään vastuuta siitä, uskommeko me, vai emmekö me usko. Toki Jumala tekee voitavansa ja kaiken tarpeellisen, jotta voimme uskoa ja pysyä uskossa, mutta ei hän vaikuta uskomista ja uskossa pysymistä sillä tavalla, että ei antaisi meidän suhtautumisemme vaikuttaa siihen millään tavalla. Ratkaisuvalta on meille annettu ja se pysyy meillä loppuun asti.

2.Korinttolaiskirje:
5:18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen palvelustehtävän.
5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
5:21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
6:1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
6:2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

1.Korinttolaiskirje:
15:1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
15:2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.

Kolossalaiskirje:
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
1:21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
1:22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

On totta, että me emme voisi edes uskoa ilman Jumalan vaikutusta, koska usko on Jeesuksen ja Jumalan vaikuttamaa. (Apt, 3:16; Kol, 2:12.) On silti erehdys luulla, että Jumala olisi yksin vastuussa siitä, uskommeko me vai emmekö me usko. Jumala vaikuttaa uskoa sanansa kautta ja tekemällä työtä pelastaakseen meidät tulevalta vihalta, mutta ei ota meiltä ratkaisuvaltaa pois. On kokonaan meidän vallassamme, käytämmekö Jumalan sanan synnyttämää uskoa sielujemme pelastumiseksi, vai käännymmekö pois Kristuksesta ja hylkäämme elävän Jumalan synnin pettäminä ja paaduttamina. (Hebr, 3:12-16; 6:4-6; 10:26-39; Joh, 15:1-6; Room, 11:17-24.) Nämäkin asiat on kerrottu meille riittävän selvästi Jumalan sanan ilmoituksessa eli pyhissä kirjoituksissa, niin että me voimme ymmärtää Jumalan sanan opetuksen sielujemme pelastumisesta, ja uskoa sen, tai sitten torjumme sanan pois luotamme, ja väännämme sitä vinoon omaksi kadotukseksemme. (2Piet, 3:14-18; Joh, 12:42-50.)

Prosenttiosuudet pelastumisessa

Sidottua ratkaisuvaltaa ja Jumalan kutsuman ihmisen vaikutusmahdollisuuden kieltävää opetusta on perusteltu mm. sillä tavalla, että pelastuminen on kokonaan eli sataprosenttisesti Jumalan teko. Jos pelastumisessa olisi edes yksi prosentti ihmisen osuutta, niin se ei olisi enää yksin armosta, vaan olisi ansioista ja teoista.

Tällainen ajatusmalli on hyvin harhaanjohtava. Ensinnäkään ihmisen sydämen ajatuksissa tapahtuvat muutokset ja antautuminen Jumalan valtaan hänen kutsunsa edessä eivät ole "tekoja", eivätkä varsinkaan "lain tekoja", joiden kautta on mahdotonta tulla vanhurskaaksi. (Room, 3:19-5:21; Gal, 2:15-3:14.)

Tahtominen ei ole teko, sydämen ajatusten muuttuminen ei ole teko, sydämen antautuminen Jeesuksen valtaan ei ole teko, eikä myöskään uskominen ole teko. Jotkut ihmiset uskoivat tosin Jeesukseen hänen tekemänsä Jumalan teon eli ihmeen vuoksi (Joh, 6:14-15, 26-29.), ja yrittivät tehdä hänestä Israelille luvatun kuninkaan, mutta heidän uskonsa ei kestänyt, vaan he luopuivat seuraamasta Jeesusta, kun Herra puhui heille Jumalan sanaa. Vain uskolliset opetuslapset jäivät Jeesuksen seuraan, mutta muut kääntyivät hänestä pois. (Joh, 6:30-69.) Näin paljastuu sekin harhaoppi, jonka mukaan "usko olisi Jumalan teko", jota kutsuttu ei voi vastustaa eikä estää. Lainauksena käytetyssä kohdassa (Joh, 6:29.) Jeesus puhui hänen tekemänsä leipäihmeen synnyttämästä uskosta, joka ei ollut pysyvää ja kestävää ja siten pelastavaa uskoa Jeesukseen Messiaana ja Jumalan Poikana.

On virheellistä jakaa pelastumiseen johtavia asioita prosenttiosuuksiin, niin että jos pelastumisessa on mukana edes yksi prosentti ns. "ihmisen osuutta", niin silloin kyse on kirotusta synergiasta, jota kirotut synergistit opettavat ja levittävät Jumalan sanan totuutena. Synergia ja synergistit ovat kreikankielestä lainattuja sanoja, joilla kuvataan Jumalan sanan opetusta vapautetusta ratkaisuvallasta (Joh, 1:12.), johon Jumalan lapset uskovat. Vapautettuun ratkaisuvaltaan uskovia on vainottu, pilkattu, halveksittu, vihattu ja tapettu kaikkina aikoina kristillisen valtakirkon syntymisen jälkeen. Murhamiehinä ovat olleet Rooman piispat eli paavit ja heidän alaisensa sekä kaikki uskonpuhdistajat ja heidän seuraajansa: Luther, Zwingli ja Calvin sekä heidän nimilleen perustetut kirkkokunnat kannattajineen. Kun vainot ja viha eivät saaneet Jumalan lapsia luopumaan Jumalan sanan totuudesta, niin viimeisin yritys on soluttautua Jumalan lasten joukkoon, ja levittää harhaoppeja heidän keskuudessaan, ja tekeytyä saman Isän lapsiksi meidän kanssamme.

Valveutuneet Jumalan lapset erottavat kuitenkin hyvän pahasta, eivätkä pahaa seuraa, koska he ovat Jumalasta, mutta eivät kaikki ole Jumalasta, jotka Jeesuksen nimeä tunnustavat ja kristillisen kasvatuksen ovat saaneet. (3Joh, 1:11; 1Joh, 4:1-7; Joh, 15:17-27.) Paholaisen lapset voidaan tunnistaa mm. siitä, että he eivät pysy Jumalan sanassa, eli he eivät usko Jumalan sanan opetuksia, kiistävät oman vastuunsa Jumalan edessä, vaikka yrittävät väittää jotakin muuta, ja siitä, että he vihaavat Jumalan lapsia sen sijaan, että rakastaisivat meitä. (Joh, 14:21-24; 1Joh, 2:3-11; 3:13-24; 4:16-5:4.)

Sen sijaan, että jakaisimme pelastumisen prosenttiosuuksiin, niin että Jumalalla on pelastamisessamme jokin tietty prosenttiosuus, ja ihmisille jää sitten jokin toinen prosenttiosuus – esimerkiksi Jumalan osuus on 99 prosenttia ja ihmisen osuus 1 prosenttia – tulee pelastuminen ymmärtää kokonaisuutena, jossa tarvitaan sataprosenttisesti pelastuvan kutsutun osuus ja sataprosenttisesti Jumalan osuus, sillä Jumalan antama ratkaisuvalta kutsutulle määrää sataprosenttisesti sen, pelastuuko kutsuttu vai ei, ja ilman Jumalan osuutta ei kukaan voisi pelastua, niin että Jumalan osuus pelastumisessa on niin ikään sataprosenttia, eli täydellinen.

Täydellisyyttä ei voida jakaa osiin ja siksi tarvitaan kokonaan molempien osuus: kutsutun osuus pelastuvana sieluna, joka antaa pelastaa itsensä sen ratkaisuvallan nojalla, jonka Jumala on hänelle antanut, ja Jumalan osuus pelastajana, kun hän on sovittanut Poikansa ruumiin ja veren uhrin kautta syntimme ja meidät itsensä kanssa, ja on antanut meille uskon, mielenmuutoksen ja kaikki tarvittavat lahjat, jotta voimme olla uuden liiton Jumalan palvelijoita, ja pelastua hänen armostaan.

Vetoaminen Jumalan logiikkaan

Kun kaikki vapautetun ratkaisuvallan kieltävän opetuksen kannattajat ovat esittäneet kaikki vastaväitteensä ja ne on kumottu, eivätkä he voi enää millään muulla opetustaan puolustaa, niin he vetovat viimeisenä keinonaan Jumalan logiikkaan, ja ihmisen järjen kykenemättömyyteen ymmärtää Jumalan sanaa ja Jumalan logiikkaa. Tällä tavalla perustellaan sitten se, että on oikein uskoa epäloogisuuksia ja järjettömiä opinkappaleita. Näin toimivat erityisesti paatuneet synnintekijät ja Jumalan sanan kieltäjät, mutta myös jotkut opetuksesta osattomat Jumalan lapset.

Jumalan lapset korjaavat kurssiaan sen jälkeen, kun ovat huomanneet erehtyneensä jossakin asiassa: opissa tai elämässä. He muuttavat mielensä ja uskovat Jumalan sanan ilmoituksen mukaiseen oppiin ja elämään, mutta paatuneet hylkäävät Jumalan sanan ja jatkavat synneissään, koska he ovat mielistyneet vääryyteen ja rakastavat valhetta enemmän kuin Jumalan sanan totuutta. He eivät tahdo tulla paljastetuiksi erehdyksistään ja synneistään, eivätkä siitä, miten he yrittävät paeta Jumalan vanhurskasta tuomiota ja vastuuta omasta elämästään harhaoppien avulla. Monet vapautetun ratkaisuvallan kieltäjistä perustavat uskonsa ihmisoppeihin. Osa heistä luulee pelastuvansa jonkin rituaalin kautta, kun on tullut siitä osalliseksi (kaste ja ehtoollinen). Oppi on korvannut näiden ihmisten elämässä Kristuksen Jeesuksen ja kasvatus isien perinnäissääntöihin ja virheellisiin opetuksiin elävän yhteyden Isään Jumalaan hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen veren ja Pyhän Hengen kautta.

Jumalan sanan ilmoitus ei ole järjetöntä ja epäloogista opetusta, jota on mahdoton ymmärtää Jumalan Hengen opettamalla tavalla. Kaikki Raamatun kirjoitukset on kirjoitettu ihmisiä varten sillä tavalla, että ne voidaan ymmärtää alkuperäisen kirjoittajan tarkoittamalla tavalla Jumalan tahdon mukaan. On aivan järjetöntä väittää, että Raamatun kirjoitukset olisivat jotakin käsittämätöntä salakieltä, jota Jumalan ihminen ei voi koskaan ymmärtää: miksi ihmeessä Jumala olisi antanut meille sellaista ilmoitusta, jota emme voi ikinä ymmärtää? Raamattu itse ilmoittaa, että Raamatun kirjoitukset on annettu meille ymmärrettäviksi ja sitten myös noudattamista varten, jotta eläisimme Jumalan sanan ohjeiden ja käskyjen mukaan tätä maanpäällistä elämää. (Snl, 1:1-10; Psa, 119:130; Matt, 15:10; Luuk, 24:25-27, 44-47; Room, 15:4; 2Tess, 2:15; 2Tim, 3:16-17.

Vain tottelemattomat vihan lapset vetoavat sellaiseen järjettömyyteen, että Jumalan sanaa ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi, ja siksi on lupa uskoa epäloogisuuksia ja järjettömyyksiä. He perustelevat oikeuttaan pitää kiinni harhaopeistaan tällaisilla väitteillä, koska eivät tahdo vaeltaa Jumalan meille viitoittamaa tietä, vaan he tahtovat paeta Jumalaa ja karttaa omaa vastuutaan, vaikka väittävät oman vastuunsa Herran edessä kantavansa. Heidän oppinsa on kuitenkin sellainen, joka riistää heiltä kaiken vastuun omasta elämästä ja uskosta pois, ja siirtää sen yksin Jumalan kannettavaksi, koska vain Jumala voi päättää heidän pelastumisestaan, ja vaikuttaa sen heistä riippumattomalla tavalla, jos vaikuttaa: jos ei vaikuta, niin miten he voisivat olla syyllisiä omaan kadotukseensa? Näin kierolla tavalla paholainen on sitonut heidät tahtoaan tekemään ja saa heidät vastustamaan Jumalan sanan selvää ilmoitusta.

Yksi tyypillinen keino puolustaa oikeuttaan pitää kiinni epäloogisista harhaopeista on lainata joitakin Raamatun jakeita sen tueksi, että Jumalan aivoituksia on mahdotonta ymmärtää. Kun näitä jakeita irrotetaan asiayhteydestään ja ummistetaan silmät totuudelta, niin niistä voi todellakin saada sellaisen kuvan, että Jumalan ajatuksia olisi mahdoton ymmärtää, vaikka juuri ne ajatukset on meille pelastumista varten ilmoitettu! Jumala ilmoittaa samaisissa Raamatun kohdissa sen, mikä hänen tahtonsa on, ja että hänen tahtonsa mukaan voidaan elää, ja taipua hänen tahtoonsa, mutta tämä vastuu ja ratkaisuvalta on kutsutuilla ihmisillä, eikä Jumalalla. Jumalan ajatukset ja aivoitukset on siis paljastettu meille niissä kohdissa ymmärrettävällä tavalla, joissa on kerrottu, että Jumalan ajatukset ja aivoitukset ovat korkeammat kuin ihmisten ajatukset, ja että hänen tuomionsa ovat tutkimattomia ja käsittämättömiä hänen tiensä! Jes, 55; Room, 11:23-36.)

Katsotaanpa esimerkiksi nämä kaksi kohtaa, joissa Jumala on nimenomaan paljastanut sen, mitkä hänen aivoituksensa ovat, ja miten hänen palvelijansa ovat ne oikein ymmärtäneet!

Jesaja:
55:1 Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.
55:2 Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.
55:3 Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.
55:4 Katso, hänet minä asetin kansoille todistajaksi, kansojen ruhtinaaksi ja käskijäksi.
55:5 Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut.
55:6 Etsikää Herraa silloin, kun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on.
55:7 Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.
55:8 Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
55:9 Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.
55:10 Sillä niinkuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän,
55:11 niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.
55:12 Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä.
55:13 Orjantappurain sijaan on kasvava kypressejä, nokkosten sijaan on kasvava myrttipuita; ja se tulee Herran kunniaksi, iankaikkiseksi merkiksi, joka ei häviä.

Jumala kutsuu tämän Raamatun kohdan mukaan israelilaisia ja pakanoita pelastukseen, joka on ilmainen lahja Jumalalta niille, jotka ottavat tämän lahjan vastaan. Jumala kehottaa jumalattomia hylkäämään omat tiensä ja väärintekijän tulee hylätä omat ajatuksensa ja palata Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta. Lienee selvää se, että Jumalan ajatukset ovat erilaisia kuin jumalattomien ja väärintekijöiden ajatukset? Jumalan ajatukset ovat paljon korkeampia kuin heidän ajatuksensa, ja hänen tiensä ovat korkeammat kuin jumalattomien ihmisten valitsemat tiet erossa Luojastamme. (Jes, 55:7-9.)

Mikä tässä ilmoituksessa on salattua ja epäloogista opetusta, niin että sitä on aivan mahdoton ymmärtää? Jumalan sanat ovat selviä sanoja, niin että ne voidaan tässäkin kohdassa ymmärtää oikein Jumalan tahdon mukaisella tavalla. (vrt. Psa, 12:7.) Kyllähän Jumalan sanoja voidaan ymmärtää myös väärin, ja käyttää niitä väärin harhaoppien tukena, niin kuin esimerkiksi tätä Raamatun kohtaa harhaoppien tukena on käytetty.

Lainasin tähän koko luvun sen vuoksi, että luvun loppuosassa puhutaan siitä, miten Jumalan sana tekee tehtävänsä maan päällä, ja saa menestymään sen, mitä varten Herra on sanansa lähettänyt. Tätä kohtaa ei voida käyttää oikeutetusti sellaisen opin tukena, että Jumalan sana synnyttää uudesti ylhäältä kaikki ne, jotka Jumala tahtoo pelastaa, eikä sanan uudestisynnyttävää Jumalan voimaa voi kukaan kutsuttu estää, niin että Jumala ei anna minkään ihmisessä olevan vaikuttaa valintaansa. Jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset, mutta kaikki eivät ota vastaan hänen sanaansa, eivätkä usko Jeesukseen voidakseen pelastua. (Joh, 12:42-50; 1Tess, 2:13-17.) Tämä asia on sanottu niin monissa Raamatun kohdissa, että en jaksa enää niitä kaikkia luetella ja toistaa samoja sanoja yhä uudestaan.

Jumalan lapset ymmärtävät kyllä, mitä Jumala sanassaan meille opettaa, mutta jos joku ei tahdo ymmärtää ja uskoa todeksi Jumalan sanan opetusta, niin hänen kohdallaan Jumalan sana on ainoastaan tuomitseva hänet ikuiseen kadotukseen, koska hän torjui sanan pois luotansa, eikä uskonut siihen sellaisena kuin se on meille ilmoitettu Raamatun pyhissä kirjoituksissa, vaan hän väänsi Jumalan sanoja mieluummin kieroon kuin ojentautui niiden opetuksen mukaiseen elämään. (2Piet, 3:14-18; Hebr, 4:1-13; Snl, 21:2-4; Joh, 14:21-24; Matt, 7:21-29.) Toisille Jumalan sana tulee tuhoavana rankkasateena ja raekuurona, tulena ja tulikivinä, toisille se tulee virvoittavana sateena, joka kastelee viheriöitsevän ruohon, ja antaa kuihtuneille jäsenillemme iankaikkisen elämän. (Jes, 30:30; 5Moos, 32:1-3.) Valheenopettajien valkeaksi kalkitut seinät sortuvat Jumalan lähettämän rankkasateen vaikutuksesta, ja ne, jotka valhetta rakastavat, joutuvat häviöön yhdessä valheenopettajien kanssa. (Hes, 13:8-15.) Ulkokultaisuus ei ketään Herran vihan päivänä pelasta. (Snl, 1:20-33; Snj, 8:8.)

Roomalaiskirje:
11:23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
11:24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
11:25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.
11:27 Ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä."
11:28 Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.
11:29 Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.
11:30 Samoin kuin te ennen olitte Jumalalle tottelemattomia, mutta nyt olette saaneet laupeuden näiden tottelemattomuuden kautta,
11:31 samoin nämäkin nyt ovat olleet tottelemattomia, että myös he teille tulleen armahtamisen kautta nyt saisivat laupeuden.
11:32 Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.
11:33 Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!
11:34 Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa?
11:35 Tai kuka on ensin antanut hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava?
11:36 Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen.

Tämäkin kohta pitäisi lukea osana vielä suurempaa opetuskokonaisuutta, joka alkaa jakeesta Room, 9:24 ja päättyy tähän luvun 11 loppuun. Paavali puhuu erikseen pakanoista ja Israelin kansasta, niin että Israelin luopumus ja vajaa luku (11:12.) on koitunut pakanoille rikkaudeksi ja elämäksi, joten kuinka paljon enemmän on heidän täysi lukunsa koituvat rikkaudeksi ja elämäksi pakanoille. Israelia on kohdannut osaksi paatumus, mutta aikojen lopulla sen jäännös palaa Herran tykö ja saa pelastua Jumalan armosta. (Room, 9:27; 11:23-25.) Jumala ei kadu sitä, että on kutsunut Israelin ennen muita kansoja olemaan todistajanaan maan päällä, ja on uskonut sille sanansa, liittonsa ja lupauksensa. (Room, 11:31; 3:1; 9:1-5; 5Moos, 6:7; Jes, 43:1-15.)

Paavali ihastelee tätä Jumalan ihmeellistä ja suurta pelastussuunnitelmaa, jonka hän nyt kuitenkin ymmärtää ja käsittää! Paavali ei siis väitä sellaista järjettömyyttä, että hän ei tuntisi Jumalan pelastussuunnitelmaa ja pelastushistoriaa, joka toteutui osaksi hänen aikanaan, ja toteutuu lopullisesti meidän päivinämme. Sen sijaan Paavali nimenomaan kertoo tässäkin jaksossa sen, että hän ymmärtää ja käsittää Jumalan pelastussuunnitelman, koska Jumala on sen hänelle paljastanut, ja hän paljastaa nämä asiat nyt seurakunnalle!

Eikö ole ihmeellistä, miten jotkut ihmiset pystyvät kääntämään Jumalan sanan opetuksen päälaelleen, niin että he väittävät Jumalan sanan kertovan sen vastakohdan, mitä se meille ihan suoraan jo kirjaimen perustasolla kertoo?! Ei ihme, että Jeesus on sanonut profeettojen tapaan moninaisia asioita sokeasta kansasta, joka ei näkevin silmin näe, eikä kuulevin korvin kuule, koska sen sydän on pimentynyt ja ymmärrys kaikonnut siltä. (Matt, 13:10-17; Room, 11:9-10; Jes, 6:9-10; 29:10ss.) Onneksi aikojen lopulla on oleva piskuinen lauma, joka ottaa opikseen Jumalan sanan ilmoituksesta ja ymmärtää sen, niin kuin se on kirjoitettu ja ymmärrettäväksi tarkoitettu. (Jes, 29:10-24.)

Petteri Haipola, 19. joulukuuta 2009.

Sivun alkuun