Voiko kutsuttu vaikuttaa omaan pelastumiseensa?

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  17. joulukuuta 2009

On olemassa oppi, jonka mukaan Jumala vaikuttaa pelastuksen täysin kutsutuista riippumattomalla tavalla, jos on valinnut heidät iankaikkiseen elämään. Kutsuttu ei voi vaikuttaa millään tavalla siihen, että Jumala pelastaa hänet. Kutsuttu voi ainoastaan vastustaa Jumalan tahtoa ja hangoitella vastaan, mutta ei voi vaikuttaa millään tavalla siihen, että Jumala pelastaisi hänet. Näin pelastus on yksin Jumalan päätöksen varassa ja mitä puhtainta armoa. Siinä ei ole ihmisellä mitään osuutta eikä ansiota: ansaitsemme vain kadotuksen, mutta Jumala on hyvä ja rakastava Isä Kristuksen omille, kun pelastaa heidät.

Kutsuttu ei voi siis estää vastaanhangoittelullaan sitä, että Jumala pelastaa hänet. Silti jotkut ihmiset joutuvat kadotukseen: heidän kohdallaan vastaanhangoittelu estää heitä pelastumasta, mutta ei niiden kohdalla, jotka Jumala on valinnut iankaikkiseen elämään.

Tämä oppi tunnetaan yksinkertaisen predestinaation oppina. Sen sanotaan olevan kalvinistista kaksinkertaisen predestinaation oppia vastaan. Calvin väitti, että Jumala ei edes tahdo pelastaa niitä, joita ei ole valinnut. (ks. 1Tim, 2:3-7.) Hän on valinnut jo ennen maailman perustamista osan ihmisistä iankaikkiseen elämään, ja joita hän ei ole valinnut, ne hän on päättänyt tuomita kadotukseen, eikä hän anna minkään ihmisissä olevan vaikuttaa tähän edeltätekemäänsä päätökseen. Näin jokaisen ihmisen iankaikkinen osa on määrätty edeltäkäsin, eikä kukaan voi vaikuttaa millään tavalla siihen, joutuuko hän helvettiin, vai pääseekö hän taivaaseen.

Yksinkertaisen predestinaation oppi kieltää sen, että Jumala olisi määrännyt osan ihmisistä kadotukseen, eikä anna heille mitään mahdollisuutta pelastua. Jos nyt kuitenkin on totta se, mitä yksinkertaisen predestinaation opin kannattajat väittävät, että kutsuttu voi vaikuttaa ainoastaan kadotukseen joutumiseen, mutta ei omaan pelastumiseensa, niin eikö se ole sama asia kuin kaksinkertaisen predestinaation oppi? Silloinhan kutsutun vastaanhangoittelulla ei ole mitään merkitystä kadotukseen joutumisen kannalta, koska kaikki kutsutut hangoittelevat vastaan. Vai hangoittelevatko valitut vähemmän vastaan kuin ne, jotka joutuvat kadotukseen? Vai miksi vain pieni osa vastaanhangoittelijoista pelastuu, ja suurin osa joutuu kadotukseen? Onko syynä se, että vain pieni osa lopettaa vastaanhangoittelun ja ottaa vastaan Jumalan armon, kun taas suurin osa jatkaa vastaanhangoitteluaan kuolemaansa saakka?

Tätä viimeistäkään näkemystä yksinkertaisen predestinaation kannattajat eivät voi hyväksyä, koska he pitävät vastaanhangoittelun lopettamista ihmisen omana ansiona ja erinomaisuutena, eivätkä he edes usko siihen, että kutsutut lakkaavat hangoittelemasta vastaan armon vastaanottamisen jälkeen. He opettavat, että kutsutut hangoittelevat vastaan loppuun saakka, mutta Jumala pelastaa heidät tästä vastaanhangoittelusta riippumatta. Eikö se kuvastakin Jumalan suurta rakkautta ja armoa meitä syntisiä kohtaan, kun hän pelastaa meidät vastaanhanhangoittelustamme huolimatta, vaikka emme sitä ansaitse? Siltä se ainakin kuulostaa, ja oppi vaikuttaa hyvin nöyrältä, mutta mikä on totuus tästä opista?

Raamatun opettajat ovat aivan aiheesta huomauttaneet aiemmin siitä, että Jumala ei vaikuta kutsutusta riippumatta kaikkea kutsutun elämää: hän sallii kutsuttujen tehdä syntiä. Jos kerran Jumala voi pelastaa kutsutun tämän vastaanhangoittelusta huolimatta, niin eikö hän voisi myös vaikuttaa sen, että kutsuttu ei tekisi lainkaan syntiä? Jos kerran voisi, niin miksi hän ei estä kutsuttuja tekemästä lainkaan syntiä? Tahtooko Jumala, että kutsutut tekevät syntiä? Vai onko Jumala liian heikko, niin että ei voi estää kutsuttuja tekemästä syntiä, mutta on silti niin voimakas, että voi pelastaa heidät vastaanhangoittelusta riippumatta?

Ajatellaan ensin sitä vaihtoehtoa, että Jumala voisi estää kutsuttuja tekemästä syntiä, mutta ei silti estä heitä. Tätä voitaisiin perustella sillä asialla, että synti pitää kutsutun nöyränä ja armoa tarvitsevana. Jos Jumala estäisi kutsuttua tekemästä syntiä, niin tämä ei tarvitsisi enää armoa, ja hänestä tulisi ylpeä ja itseriittoisa, niin että hän ei tarvitsisi Jeesusta enää mihinkään.

Tässä ajatuksessa on jo heti se sisäinen ristiriita ja mahdottomuus, että jos kerran Jumala ja Jeesus vaikuttaisi kutsutussa täyden synnistä pidättäytymisen, niin silloin kutsuttu olisi kokonaan riippuvainen tästä Jeesuksen vaikutuksesta. Ei hän pystyisi itse elämään ilman syntiä, joten hän olisi täysin riippuvainen Jeesuksesta pyhän vaelluksensa suhteen. Hän olisi täysin riippuvainen Jeesuksesta myös ennen täydellistä pyhitystään, sillä Jeesus on sovittanut hänen syntinsä ja antanut ne anteeksi. Ilman anteeksiantoa ja Jumalan armoa ei yksikään kutsuttu voisi saavuttaa Jumalan lapsen asemaa ja pyhittyä.

Entäpä jos Jumala tahtoisi kutsutun tekevän syntiä, jotta tämä pysyisi nöyränä? Kutsutulla ei ole vara paukutella henkseleitään ja kerskata itsestään ja omista suorituksistaan, kun hän lankeilee aina välillä syntiin. Voisiko tässä olla syy siihen, miksi Jumala ei estä kutsuttua tekemästä syntiä, vaikka voisi niin tehdä? Tuskinpa kukaan yksinkertaisen predestinaation kannattaja kuitenkaan uskoo Jumalan olevan niin heikko, että hän ei tahtoessaan voisi estää kutsuttua syntiä tekemästä, kun voi kuitenkin estää kutsuttua lankeamasta pois armosta ja luopumasta uskosta?

Ajattelepa sitä, millainen Jumala olisi, jos hän tahtoisi ihmisten tekevän syntiä? Tiedätkö, mitä synti saa aikaan ihmisten elämässä, miten se vaikuttaa? Synti on pelkästään haitallista ja vahingollista ihmisten kannalta. Synti turmelee ihmisen sielun ja aiheuttaa ihmisille suunnatonta tuskaa ja kärsimystä. Jos Jumala tahtoisi ihmisten tekevän syntiä, eikä estäisi sen tekemistä, vaikka voisi niin tehdä surmaamatta ihmistä, niin eikö se kertoisi Jumalan olevan pahempi kuin saatana? Niin ei voi olla. Jumala kyllä varmasti estäisi kutsuttuja tekemästä syntiä, jos se olisi hänen vallassaan oleva asia.

Nyt täytyy olla niin, että Jumala on antanut kutsutuille vallan (kreikaksi "eksusia") tehdä syntiä tai vanhurskautta kutsutun oman valinnan mukaan. Sitähän Paavalikin opetti, ja liitti tämän vallankäytön seuraukset suoraan kutsutun iankaikkiseen osaan:

Roomalaiskirje:
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

Voisiko asiaa enää paljon selvemmin sanoa? Jos kutsutut antautuvat tottelemaan syntiä, niin heistä tulee synnin palvelijoita, ja se koituu heille kuolemaksi. (Room, 6:12-23.) Kuolema on tässä iankaikkisen elämän vastakohta, eikä tarkoita ruumiin kuolemaa, niin kuin ei muuallakaan elävistä ihmisistä puhuttaessa, jotka "ovat kuolleet synteihin ja rikoksiin". (Room, 7:7-13; Efe, 2:1-5; Kol, 2:13; Jaak, 1:12-16.) Jos siis kutsuttu antautuu palvelemaan syntiä, niin se koituu hänelle kuolemaksi ja kadotukseksi. Sama asia sanotaan muuallakin Uuden testamentin kirjoituksissa (Joh, 15:1-6; Room, 12:17-22.), joten meidän on syytä valvoa ja varoa itseämme, että emme antautuisi seuraamaan tottelemattomuuden esimerkkiä omaksi kadotukseksemme. (Hebr, 4:1-14.)

Hebrealaiskirje:
3:12 Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
3:13 vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi;
3:14 sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
3:15 Kun sanotaan: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa",
3:16 ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä?

Hebrealaiskirje:
6:4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
6:5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6:6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

Hebrealaiskirje:
10:26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
10:27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
10:28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
10:29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
10:30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."
10:31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

Edellä olevasta Jumalan sanan opetuksesta ja Raamatun kohdista näimme sen, että Jumala ei estä kutsuttuja tekemästä syntiä ja paatumasta synnin tekemisen vuoksi, niin että paatunut kuolee hengellisesti (Jaak, 1:12-16; Room, 7:7-13.), ja joutuu uudestaan kadotustuomion alaiseksi, tällä kertaa peruuttamattomalla tavalla (Jda, 1:12; Hebr, 6:4-6.) Tahallinen synnissä eläminen ja paatumus rinnastetaan tässä kohdassa Pyhän Hengen pilkkaamiseen. (Hebr, 10:26-31.) Kyse ei ole siis mistään vähäpätöisestä jutusta vaan tämä on elämän ja kuoleman kysymys kutsutuille (1Joh, 5:15-21; Jaak, 5:19-20.), ja siihen tulisi suhtautua sen tuomalla vakavuudella.

Uskosta ja Jumalasta luopuminen on siis mahdollista kutsutulle. (Luuk 8:13; Joh, 15:1-6; Room 11:17-22; Hebr, 3:12-16; 6:4-6; 10:26-31.) Jumala ei vie hengen pyhitystä kutsutuissa voitolliseen loppuun saakka jokaisen kutsutun kohdalla, koska pyhityksestä on mahdollista luopua ja joutua uudelleen kadotustuomion alle, kun Pyhä Henki on kerran saatu ja tultu sisälle armoon. (1Tess, 4:1-12; Hebr, 12:1-17; Room, 11:17-22.) On siis kiistatonta, että kutsuttu voi vaikuttaa uskosta ja Herrasta luopumiseen (Hebr, 3:12-16; 6:4-6.), mutta voiko hän vaikuttaa myös Kristuksessa pysymiseen (Joh, 15:1-6.)

Itse asiassa juuri ne kohdat, joissa puhutaan uskossa pysymisestä ja siitä luopumisen mahdollisuudesta, kertovat suoraan, että tämäkin asia on kutsutun vallassa, eikä Jumala päätä sitä asiaa kutsutun puolesta, eikä hän vaikuta kutsutussa sillä tavalla, että pelastaisi hänet täysin kutsutusta riippumattomista syistä. Mietipä vain hetki, mitä niissä kohdissa sanotaan? Lue ne läpi ja tutki sydämessäsi, voiko kutsuttu vaikuttaa myös siihen, että pysyy uskossa ja uskon kautta Kristuksessa, vai eikö voi vaikuttaa?

Luukkaan evankeliumi:
8:11 Vertaus on tämä: siemen on Jumalan sana.
8:12 Mitkä tien oheen putosivat, ovat ne, jotka kuulevat, mutta sitten perkele tulee ja ottaa sanan pois heidän sydämestään, etteivät he uskoisi ja pelastuisi.
8:13 Ja mitkä kalliolle putosivat, ovat ne, jotka kuullessaan sanan ottavat sen ilolla vastaan, mutta joilla ei ole juurta: ainoastaan ajaksi he uskovat ja kiusauksen hetkellä luopuvat.
8:14 Mikä taas orjantappuroihin putosi, ne ovat ne, jotka kuulevat, mutta vaeltaessaan tukehtuvat tämän elämän huoliin, rikkauteen ja hekumoihin, eivätkä tuota kypsää hedelmää.
8:15 Mutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa säilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat hedelmän kärsivällisyydessä.

Johanneksen evankeliumi:
15:1 "Minä olen totinen viinipuu, ja minun Isäni on viinitarhuri.
15:2 Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän.
15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.
15:4 Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
15:5 Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
15:6 Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.

Roomalaiskirje:
11:17 Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta,
11:18 niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua.
11:19 Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin."
11:20 Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää.
11:21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.
11:22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.
11:23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
11:24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!

1.Korinttolaiskirje:
15:1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
15:2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.

Kolossalaiskirje:
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
1:21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
1:22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

Eikö noista opetuksista käy jo suoraan ilmi se, että kutsuttu voi vaikuttaa siihen, pysyykö uskossa ja Kristuksessa vai ei? Jumala on antanut kutsutulle sen vallan, että hän saa itse päättää, palvellako kuuliaisuutta vanhurskaudeksi ja iankaikkiseksi elämäksi, vai syntiä kuolemaksi ja kadotukseksi. Kyse on siitä, ketä tottelemaan me antaudumme, ja kenelle olemme alamaisia, ja kenen valtaan me alistumme. (Room, 6:16; Jaak, 4:7; Hebr, 12:9.)

Voisiko tätä asiaa ymmärtää jollakin muulla tavalla kuin vain lukemalla Raamattua? Raamatun lukeminen ja luetun oikea ymmärtäminen on tietysti paras tapa löytää Jumalan tahto ja totuus jokaisessa asiassa, mutta koetan saada sinua ymmärtämään asian vielä päättelyketjun avulla. Jouduit jo tämän kirjoituksen alussa arvioitsemaan päättelyketjua, onko se totta, mitä kerroin. Yritetään vielä kerran ja tällä kertaa kirjoitan opetuksen siinä muodossa, että sinä saat olla se, joka on kutsuttu. Katsotaan mihin lopputulokseen päädyt ja miten tässä oikein käy! :-)

Oletetaan, että olet uskonut tähän asti yksinkertaisen tai kaksinkertaisen predestinaation opin, ja sen, että kutsuttu ei voi vaikuttaa millään tavalla omaan pelastukseensa. Jumala pelastaa sinut kokonaan sinusta riippumattomista syistä. Jumala vaikuttaa sinussa kaiken pelastumiseen tarvittavan, etkä voi sitä millään tavalla estää. Samalla on kuitenkin olemassa kutsuttuja, joiden vastaanhangoittelu estää Jumalaa pelastamasta heitä. Sinun vastaanhangoittelusi ei sitä kuitenkaan tee. Mistä tämä johtuu?

Hangoittelevatko nämä muut enemmän vastaan kuin sinä?

Hangoitteletko sinä enemmän vastaan kuin nämä muut?

Vai onko sillä mitään merkitystä, miten paljon itse kukin hangoittelee vastaan?

Lopettavatko nämä muut vastaanhangoittelemisen?

Oletko sinä lopettanut vastaanhangoittelemisen?

Tiedät, että uskomasi opetuksen mukaan sinä jatkat vastaanhangoitteluasi kuolemaasi saakka, mutta Jumala pelastaa sinut siitä huolimatta. Armollista ja rakkaudellista, eikö totta? Mutta onko se sitä myös näiden muiden kohdalla, jotka joutuvat kadotukseen? Ei varmaankaan.

Miksi he joutuvat kadotukseen, mutta sinä pelastut? Te kaikki hangoittelette Jumalaa vastaan kuolemaanne saakka, eikä pelkkä vastaanhangoittelu voi olla syy siihen, että Jumala pelastaa toisen, mutta tuomitsee toisen kadotukseen. Syy Jumalan valintaan ja pelastukseen täytyy olla jokin muu kuin se, että kutsutut hangoittelevat vastaan.

Onko syy siinä, että jotkut kutsutut eivät hangoittele vastaan, vaan ovat antaneet periksi taistelussa Jumalaa vastaan ja ovat luopuneet vastarinnasta ainakin siinä määrin, että Jumala voi pelastaa heidät?

Tämä käsitys on sinun aiempaa näkemystäsi vastaan. Siinähän piilee sellainen vaara, että vastahangasta luopuminen ja antautuminen vanhurskauden palvelijaksi (Room, 6:12-23; 8:1-16.) voitaisiin lukea sinun ansioksesi: sinä olisit parempi ihminen kuin ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska et hangoittele enää yhtä paljon vastaan kuin he, ja Jumala pelastaa sinut tästä vähentyneestä vastarinnastasi johtuen.

Eikö vastarinnasta luopuminen tai sen väheneminen ole kuitenkin totta? Sinä vastustat vähemmän Jumalaa kuin ne, jotka elävät vielä uskosta osattomina ja ovat kokonaan jumalattomia. Jumalan Henki saa sinussa aikaan vastarinnasta luopumista ja taipumista Jumalan tahtoon. (Hes, 36:24-28; Joh, 16:13-16; Room, 8:14-16; Hebr, 13:20-21.) Voitko sinä vaikuttaa siihen, että Jumala saa sinussa aikaan tällaista muutosta ja uskon kuuliaisuutta? (2Kor, 3:18; Room, 1:5; 6:17; 16;19, 26.)

Voisitko vastustaa Jumalaa niin paljon ja tehdä niin paljon ja kauan syntiä, että paatuisit, ja joutuisit eroon Jumalasta, niin kuin on käynyt joillekin muille kutsutuille? (Hebr, 3:12-16; 6:4-6; 10:26-31; Joh, 15:1-6; Room, 11:17-24; Jda, 1:12; Luuk, 8:11-15.) Sitä asiaa sinun ei kannata kokeilla: synnin tekeminen ja Jumalan vastustaminen aiheuttavat sinulle lopulta vain tuskaa ja kärsimystä, eikä silloin sen nautinnoista ja hetkellisestä hyödystä ole enää mitään lohtua sinulle. (Luuk 16:19-31; Hebr, 11:23-28; 2Piet, 2:1-22.)

Miten sitten voit tietää, onko sinun mahdollista luopua Herrasta? Ei sinun sitä tarvitse muusta tietääkään kuin Jumalan sanan ilmoituksesta eli Raamatusta. (1Kor, 9:19-27.) Jumala tietää etukäteen, miten sinun käy, mutta sinä saat tietää sen vasta elämäsi päätyttyä täydellä varmuudella. Siihen asti vaellamme vaaran vyöhykkeellä, mutta voitamme uskon kautta, kun vastustamme uskossa lujina perkelettä, ja hän pakenee meistä. (Jaak, 4:7; 1Piet, 5:6-11.)

Sinä tiedät nyt varmaksi sen, että osa kutsutuista luopuu Herrasta ja uskostaan, mutta tarkoittaako se sitä, että sinä voit vaikuttaa omaan iankaikkiseen osaasi, tai että he olisivat voineet vaikuttaa omaansa?

Jälleen kerran paras keino löytää totuus olisi etsiä sitä Raamatusta, Jumalan sanasta. Jos luet viitteenä olevat Raamatun kohdat, niin huomaat, että kutsuttu voi vaikuttaa niissä joko kadotukseen joutumisen tai Kristuksessa ja uskossa pysymisen. (Luuk, 8:11-15; Joh, 15:1-6; Room, 11:17-24; 1Kor, 15:1-3.)

Huomaa, että kutsuttu voi vaikuttaa myös siihen, ottaako vastaan Jumalan Pojan ja Jumalan armon vai ei, koska Jumala on antanut hänelle sen vallan (kreikaksi "eksusia"). (Joh, 1:12.) Sinä voit ottaa armon vastaan tai torjua sen, jolloin se jää turhaksi. (2Kor, 6:1-2.) Sinä voit antaa sovittaa itsesi Jumalan kanssa, tai sitten et anna sovittaa itseäsi, jos et ota vastaan evankeliumin sanaa. (2Kor, 5:18-21; Room, 5:1-2, 10-11.) Sinä voit antaa pelastaa itsesi, tai sitten et anna pelastaa itseäsi. (Apt, 2:40; Jes, 45.22.) Jumala on siis antanut sinulle vallan joko ottaa sana vastaan tai torjua sana pois luotasi. (Joh, 12:42-50.)

Jumala koettelee tällä tavalla sinun sydäntäsi ja tuomitsee sinun sydämesi ajatukset sanansa kautta, niin että et voi kätkeytyä häneltä ja pysyä piilossa (Hebr, 4:12-13; 1Piet, 1:6-10.) – Herra näkee kaiken. Jeesus tuomitsee sinut sen mukaan, miten sinulle antamaansa valtaa käytät. Vastuu on yksin sinun, joten käytä valtaasi oikein ja usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut. (Apt, 16:31.) Jos et usko, niin sinut tuomitaan kadotukseen. (Mar, 16:16.) Näin yksinkertaista se on, mutta jotkut ovat vääntäneet ajatuksesi solmuun opettamalla sinulle nöyristeleviä harhaoppeja, jotka todellisuudessa kiistävät kutsutuilta kokonaan vastuun omasta elämästään Jumalan edessä.

Älä usko valheita vaan ota vastaan rakkaus totuuteen, niin sinä pelastut. (2Tess, 2:7-17.) Jumalan sana on kokonansa totuus, mutta paholainen on vääristänyt sen opetusta ja eksyttää sieluja kadotukseen vievälle tielle, hylkäämään Jeesuksen sanat ja Jumalan sanan opetuksen. (Psa, 119:160; Joh, 8:44-46; 14:21-24; 1Sam, 15:22-23.)

Lue myös toinen kirjoitukseni ja erityisesti sen loppuosa, jossa kerron, miksi vastaanhangoittelusta lakkaamista ei lueta sinulle ansioksi, vaan pelastut siitä huolimatta Jumalan armosta, että olet lakannut panemasta niin kovasti hanttiin Jumalalle.

Vastarinnasta lakkaaminen ei ole sinun ansiosi, etkä ansaitse muuta kuin kadotuksen syntiesi tähden, vaikka oletkin vähentänyt vastaanhangoitteluasi uskossa ollessasi. Muista se, että Jumala antaa jokaiselle kutusmalleen ihmiselle vallan ja voiman lopettaa vastaanhangoittelu, niin että kaikki kutsutut voisivat pelastua Jumalan voimasta ja armosta, jos vain pysyisivät armossa ja Kristuksessa.

Jumala kyllä antaa syntejä anteeksi ja pelastaa Kristuksen omat tulevalta vihalta ja kadotustuomiolta, niin että pyhä vaellus ja Kristuksessa pysyminen eivät ole pelkästään kutsutun tahdosta tai sydämen asenteesta kiinni, vaan siitä, että Jumala on armollinen. (Room, 9:16.) Ellei Jumala antaisi meille syntejä anteeksi, niin emme voisi pelastua, vaikka miten hyvin juoksisimme ja tahtoisimme Kristuksessa pysyä.

Kansa, joka asuu taivaassa, on saanut syntinsä anteeksi ja Kristuksen veri sekä Pyhän Hengen osallisuus ovat molemmat ehtoja taivaaseen pääsylle. (Jes, 33:24; Efe, 1:13-14; 1Joh, 1:6-2:2; Hebr, 10:14.) Koska syntien anteeksisaamista ei voida ansaita, vaan anteeksiantaminen on yksin Jumalan vallassa ja hänen päätettävissään oleva asia – Jumalan ei tarvitsisi antaa meille anteeksi – niin lopullinen pelastus on kiinni yksin Jumalan armollisuudesta, eikä omista pyrkimyksistämme, eikä edes sydämemme oikeasta asenteesta, vaikka Jumala antaakin sen ratkaista iankaikkisen kohtalomme. (Apt, 8:20-23; Psa, 7:11; 32:1-5.)

Jumalan sanan opetus vapautetusta ratkaisuvallasta

Kutsutun ratkaisuvallan väheksyminen on vaarallinen harhaoppi. Se riistää ihmiseltä vastuun Jumalan edessä ja antaa Jumalasta kuvan väärämielisenä tuomarina.

Jumalan lapsille on selvää, että Jeesuksen tykö ei voida tulla, ellei Isä ensin vedä: ellei Jumalan hyvyys vedä meitä mielenmuutokseen. (joh, 6:44; Room, 2:4-5.) Jumala tekee työn ja raivaa tien auki portille, eli poistaa esteet matkalta, niin että kutsuttu voi käydä sisälle Jeesus-portista. (Matt, 7:13-14; Joh, 10:1-15.) Kun on käyty sisälle Jumalan kuninkuuteen (valtakuntaan) ja kuljetaan Jeesus tietä, niin silloinkin Jumala kaiken aikaa varjelee ja suojelee omiaan, niin että ilman Jumalan tekoja ja toimintaa ei kukaan voisi pelastua.

Tästä huolimatta on ratkaisuvalta annettu kutsutuille, eikä Jumala ota sitä koskaan pois meiltä. Me olemme loppuun asti vastuullisia ja tilivelvollisia Jumalan edessä, koska tämä valta on meille kertakaikkiaan annettu, eikä Jumala ota sitä meiltä pois tämän elämän aikana. Jos Jumala ei olisi antanut meille valtaa tulla Jumalan lapseksi ja pysyä Kristuksessa, niin että meillä on toisaalta myös valta paaduttaa sydämemme synnin kautta ja luopua Herrasta, niin miten ihmeessä Jumala voisi ketään oikeamielisesti tuomita?

Jos kielletään Jumalan antaneen vallan kutsumilleen ihmisille ottaa vastaan armo ja Jumalan Poika, tai torjua armo ja Jeesus pois luotamme, niin silloin kannatetaan kalvinistista edeltämäräämisen oppia, vaikka mitä muuta tahansa väitettäisiin. Sen mukaan Jumala pelastaa vain ne, jotka on määrännyt edeltä ennen maailman perustamista iankaikkiseen elämään, ja tuomitsee ne kadotukseen, jotka on sinne määrännyt. Ihmisen ratkaisuvallalla ei ole silloin mitään merkitystä, koska kukaan ei voi vaikuttaa siihen, että pelastuu, eikä siihen, että joutuu kadotukseen.

Ratkaisuvaltahan tarkoittaa juuri sitä valtaa (kreikaksi "eksusia"), jonka Jumala on kutsumilleen ihmisille antanut, ja jos se kielletään, niin silloin kielletään oma vastuu Jumalan edessä, ja hylätään Jumalan sanan opetus tässä asiassa. (Joh, 1:12; 14:21-24.)

Jumalan antama ratkaisuvalta kutsutuille näkyy Johanneksen kirjeen ensimmäisestä luvusta.

Johanneksen evankeliumi:
1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi vallan tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

Kreikankielen sana tässä on "eksusia" ja se on suomeksi "valta, päätösvalta, voima ja oikeus". Jumala on siis antanut kutsumilleen ihmisille vallan tulla Jumalan lapsiksi tai olla tulematta. Tämä valta päättää Jumalan lapseksi tulemisesta tai armon torjumisesta näkyy kaikkialla Raamatun opetuksissa ja kirjoituksissa. (Jes, 45:22; Apt, 2:40; 17:16-34; 2Kor, 5:18-6:2; Joh, 12:42-50; 1Tess, 1:1-7; 2:13.)

Jumala ei ota tätä valtaa pois Jumalan lapsilta sen jälkeen, kun he ovat syntyneet uudesti ylhäältä. Uskovilla on edelleen valta sen suhteen, pysyvätkö he uskossa vai eivät, luopuvatko he synnin pettäminä Jumalasta vai eivät. Tämäkin asia näkyy kaikkialla Jumalan sanan ilmoituksessa ja opetuksissa. (Joos, 24:14-24; Joh, 15:1-6; Room, 11:17-24; Hebr, 3:12-4:13; 6:4-6; 10:26-39; 1Kor, 15:1-2; Kol, 1:19-23.) Paavali on pukenut tämän ajatuksen sanoiksi todella hyvin, ja opettaa Jeesuksen tavoin oikealla tavalla uskovien vastuuta omasta elämästään Jumalan edessä muuallakin kirjoituksissaan. (Matt, 6:24; 7:21-29; 12:33-37; vrt. 2Kor, 5:10; 1Tess, 4:1-12; Room, 6:12-23; 8:13.)

Roomalaiskirje:
6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?

Vaikka ilman Jeeesusta ei kukaan voi mitään tehdä (Joh, 15:5.), ja Jumala tekee voitavansa ja kaikkensa saadakseen jumalattomat kääntymään pois pahoilta teiltään (Hes, 3:17-21; Job, 33:14-33; Matt, 23:34-39; Joh, 6:44; Apt, 17:24-27; Room, 2:4-11; Jes, 1:1-31; jne.), niin ei Jumala vaikuta sielujen pelastusta sanansa vastaisella tavalla kutsutuissa, ikään kuin hän ei olisi meille ratkaisuvaltaa antanutkaan, vaikka on sen meille antanut!

Jumala kyllä taivuttelee ja nöyryyttää meitä tahtoonsa, mutta jos joku ei taivu, eikä nöyrry, niin Jumala sallii hänen paatua, eikä sellainen paatunut synnintekijä peri Jumalan valtakuntaa. (Jer, 20:7; Dan, 4:34; Jaak, 4:7; 1Piet, 5:6-11; Hebr, 12:9 ja koko luku; 3:12-16; Jes, 57:15; 63:17; Psa, 119:67-71; 50:14-23; Ilm, 2:18-29; Gal, 5:19-21; 1Kor, 6:9-11; jne.) Ilman Jumalan työtä ja tekoja ei kukaan voisi pelastua, mutta jos opetuksessa ja julistuksessa kielletään kokonaan ihmisen ratkaisuvalta, niin silloin kielletään myös vastuu Jumalan edessä, ja vääristetään Jumalan suoraa tietä. Ratkaisuvallan merkityksen väheksyminen on niin ikään turmiollista harhaoppia, jota profeetat, Jeesus ja apostolit eivät harjoittaneet.

Se, että joku on vääristänyt ratkaisuvaltaa ja tehnyt sen perusteella virheellisen opin ja rituaalin, jossa ulkoisen rituaalin kautta yritetään päästä sisälle Jumalan valtakuntaan ja tulla hänen lapsekseen, ei oikeuta toisen ääripään virheeseen ja harhaan menemiseen eli syntiin, jossa kielletään Jumalan sanan opetus ja Jeesuksen sanat. Sellainen on kohtalokasta ja voi koitua tuomioksi kummallekin harhaan joutuneelle osapuolelle. (Joh, 1:12; 14:21-24.)

Petteri Haipola 17. joulukuuta 2009.

Sivun alkuun