Tahto Sanassa, osa 6

Kirjoittanut Petteri Haipola

Uusi luomus on Jumalan teko, 2Kor.5:17

Isä pyhittää omat lapsensa totuudessa, sanansa kautta. Joh.17:17 Kristittyjen hajaannus ja riidat sekä eripura johtuvat siitä, että kaikki Jumalan lapset eivät ole halukkaita alistumaan Jumalan sanan opetuksien alle. He ottavat sen sijaan noudattaakseen isien perinnäissääntöjä ja ihmisten käskyjä. Muun muassa oppi vapaasta, rajoitetusta tai sidotusta tahdosta on muodostunut erottavaksi tekijäksi uskovaisten välille, niin että toisin ajattelevia ei pidetä veljinä vaan heidät suljetaan ulos pyhien yhteydestä. Jos joku tahtoo kuitenkin noudattaa Jumalan sanaa tässäkin asiassa, tulee hän tuntemaan, että Jumalan sanan mukainen opetus on yhdistävä tekijä veljien välillä ja jokaisen on mahdollista luopua vääryydestä omassa elämässään. Silloin ei enää tarvitse rakentaa erottavia väliseiniä vaan jokainen alistuu Jumalan tahtoon, mikä on ilmoitettu meille Raamatussa, olipa se sitten mikä tahansa.

Minä Petteri olen uusi luomus Kristuksessa ja se on Jumalan teko, että minä uskon ja olen hänen tekonsa. Joh.6:29; Ef.2:10; 1Piet.1:23; Jaak.1:18 Minä en olisi syntynyt hänen lapsekseen eikä Jumala olisi tehnyt minussa armotekoaan, jos olisin torjunut hänen sanansa ja lahjana tarjotun pelastuksen pois luotani. On siis välttämätöntä, että olen ottanut vastaan Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen: jos en olisi sitä tehnyt, niin eläisin vielä jumalattomana ja syntien orjana.

Jumalan antama mielenmuutos ja usko ei vaikuta meissä pelastusta ilman sitä, että valitsemme osaksemme Jumalan pelon. Snl.1:29 Sananlaskujen kirjan ensimmäinen luku kertoo mielenkiintoisen seikan: Jumala vuodattaa sanan kuulijoihin Henkeään, mutta siitä huolimatta hänet voidaan torjua. Snl.1:20-33 Jumala vaikuttaa meissä uskoa sanansa kautta ja mielenmuutosta vetoamalla tahtoon, mutta kenenkään ei ole pakko uskoa. Jumala ei vaikuta meissä uskoa tai pyhitystä, jos kiellämme hänet ja työnnämme Kristuksen pois luotamme. Joidenkin mukaan ihminen ei voi myötävaikuttaa millään tavalla uskoontuloonsa, ei edes tahdollaan, tunnustamalla syntinsä, pyytämällä niitä anteeksi ja alistumalla sillä tapaa Jumalan tahdon alle. He mieltävät ihmisen "oman tahdon" ilmaisun "lain teoksi" eli ansioksi, mitä se ei kuitenkaan ole. Tahtominen ei ensinkään ole teko ja vielä vähemmän se on lain teko. Jos tahdon jäätelöä, niin en tee vielä mitään. Jos tahdon pelastua Jumalan tahdon mukaan, niin silloin Jumala pelastaa minut tahtonsa mukaan. Minun tahtoni alistuu Jumalan tahdon alle ja yhtyy siihen. Tahtoni ei olisi voinut taipua ellei Jumala olisi ensin vaikuttanut siihen sanansa kautta ja vuodattanut minuun Henkeään, jonka voimalla sitten pystyin ottamaan vastaan Jumalan sanan ja armon Kristuksessa. Näin pelastuminen on tahdonkin puolesta alkuisin Jumalasta ja päättyy Jumalan tahtoon, koska pelastuminen "ei ole sen vallassa, joka juoksee, eikä sen vallassa, joka tahtoo, vaan Jumalan vallassa, joka on armollinen." Room.9:16 Ellei Jumala olisi armollinen ja pitkämielinen kasvattaja, ei kukaan voisi pelastua. Ellei Jumala antaisi syntejä anteeksi, joutuisivat kaikki ihmiset kadotukseen. Ellei Jumala olisi antanut ainosyntyistä Poikaansa ristille kuolemaan meidän puolestamme, ei syntejä olisi sovitettu eikä olisi mitään millä maksaa syntivelkaamme Isälle. Ellei Jumala olisi herättänyt Jeesusta ylös kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan, niin eläisimme vielä synneissämme ja olisimme kadotetut, sillä "Jeesus on kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden." Room.4:25; Joh.16:10

Kaikki on alkuisin Jumalasta

Sielun vihollinen ja ylpeä ihminen on sellainen, että hän tahtoo sanoa kaikissa asioissa ensimmäisen sanan ja vielä viimeisenkin sanan. Jumala on kuitenkin se, joka on avannut suunsa ensimmäisenä ja puhunut, niin että hänen sanallaan on luotu koko luomakunta, enkelit, ihmiset ja koko maailmankaikkeus. Jumala on myös se, joka on sanova viimeisen sanan tämän luomakunnan ylle. Herra on se, joka seisoo viimeisenä multien päällä ja viimeistään kuolemassa jumalaton ja sielun vihollinen joutuvat lopullisesti vaikenemaan. Kukaan ei enää kuuntele heidän selityksiään eivätkä ne enää mitään auta. Kristuksen sanoissa on henki ja elämä: Herralla on armon ja iankaikkisen elämän sanat, joten meidän on parasta kuunnella hänen ääntään ja noudattaa hänen sanaansa, jos mielimme elää iankaikkisesti. Luuk.4:22; Joh.6:63,68

Kun ihminen on kuollut synteihin ja rikoksiin, niin hän ei kuule Jumalan Pojan ääntä. Jumalattoman on mahdotonta tulla sisälle Jumalan valtakuntaan omin voimin tai oman viisauden kautta. Jumalaton ei välitä tuon taivaallista pyhistä asioista, joista valitut lukevat Raamatusta ja keskustelevat seurakunnassa, ellei hän ole uskonnollinen. Jumalaton ei rukoile tosissaan elävää Jumalaa, niin että uskoisi jonkun kuulevan hänen rukouksensa ja vastaavan niihin. Jumalaton saattaa rukoilla ulkoaopitun rukouksen, joka on tyhjän hokemista: hän rukoilee kaiken varalta, jos Jumala sittenkin sattuisi olemaan olemassa, vaikka hän ei häneen usko eikä elä yhteydessä Isään Pojan kautta. Jumalatonta ei itse asiassa voisi mikään muu kiinnostaa niin vähän kuin Jeesukseen liittyvät asiat. Hän tekee mieluummin kaikkea muuta kuin kuluttaa aikaansa Jumalan kasvojen etsimiseen, Raamatun lukemiseen ja rukoukseen. Jumalaton ei yleensä todista Jeesuksesta, koska hänessä ei ole Jumalan todistusta itsessään eikä uskoa, jonka Jumala on vaikuttanut. 1Joh.5:3-13; Kol.2:12 Jumala tietää, millaisia ihmiset ovat ja mitä heidän ajatuksissaan pyörii. Jumala tuntee ihmisten sydämen aivoitukset eikä mikään ole häneltä salassa, jolle meidän on tehtävä tili elämästämme. Kaikki on alastonta ja paljastettua Jumalan sanan valossa. Jumala katselee taivaasta alas maan päälle ja näkee, ettei täällä ole yhtäkään vanhurskasta, ei ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään, ei ketään, joka etsii Jumalaa. Kaikki tyynni ovat pois poikenneet ja kelvottomiksi tulleet. Miten synteihin ja rikoksiin kuollut hengetön ihminen voi sitten pelastua?

Jeesus sanoo sielun pelastamisesta, että se on ihmisille mahdotonta, mutta mahdollista Jumalalle. Luuk.18:27 Kukaan ei voi tulla Jeesuksen luokse, ellei Isä häntä ensin vedä. Joh.6:44 Pelastuminen on alkuisin aina Jumalasta. Jumalan hyvyys vetää jumalatonta parannukseen. Jumala puhuu tavalla ja toisella: unessa ja öisessä näyssä hän kurittaa ihmistä kääntääksen hänet pois pahasta teosta. Job,33:15-17 Jumala puhuu jumalattomalle sanansa saarnan kautta. Jumala puhuu pyhien ja valittujen todistuksen kautta: me olemme Jumalan rakkauden kirje tälle maailmalle, Jeesuksen todistajia. Jumala puhuu jumalattomalle Raamatun kirjoitusten kautta. Jumala puhuu luomistöidensä kautta: kaunis luonto todistaa Jumalan ihmeellisistä teoista ja rujous sekä raatelevat pedot siitä turmeluksesta, joka maailmassa synnin tähden vallitsee. Jumala antaa ihmisten nähdä hyviä ja hedelmällisiä aikoja, nauttia kaikkea hyvää vaivannäkemisensä ja työnteon ohella. Jumala antaa tulla kuivuuden ja nälänhädän, tulvan, maanjäristyksen ja raesateen, heinäsirkkaparvien, ukkosen jylinän ja salaman iskujen. Kaiken hän tekee sen vuoksi, että ihminen huutaisi hädässään avuksi hänen nimeänsä ja antaisi pelastaa itsensä.

Jumalaton nukkuu synnin ja kuoleman unta. Kun Jumala puhuttelee häntä, nuhtelee häntä sanansa kautta ja vuodattaa häneen Henkeään, niin jumalaton alkaa kuulla unen lävitse Jumalan Pojan ihanan kutsuhuudon. Snl.1:20-33 Hän kääntää unisena päätään, hieroo silmiään, haukottelee ja kuorsaa taas. Hänen kuorsauksensa on kuin leijonan pehmeää kehräystä sen nukkuessa. Jumalaton ihminen on kuin peto, joka raatelee sen, joka häntä ja hänen yksityistä rauhaansa häiritsee. Jumalattomalla on maailmassa rauha, mutta Jeesuksen lähellä hän ahdistuu. Pyhällä ja valitulla on puolestaan rauha Kristuksessa, mutta maailman meno ahdistaa häntä, koska maailma on täynnä syntiä ja turmelusta himojen tähden. Iljettävä haureus ja riettaus sekä väkivalta ja ahneus kiusaavat uskovaisen puhdasta mieltä eikä hän halua olla osallinen muiden synneistä.

Jumala jatkaa puhumistaan ja sanansa saarnaa. Jumalaton kuulee Jumalan äänen kutsuvan häntä: "Missä olet, Adam? Minne olet kätkeytynyt, Eeva?" Adam ja Eeva lymyävät Herraa piiloon paratiisin puiden sekaan. Heillä on yhteensidottuja viikunapuun lehtiä suojaverhona häpynsä päällä, alastomuuden peittämiseksi. Jumala kutsuu miestä uudestaan, jopa kaksi tai kolme kertaa hän sen tekee. Silloin Adam vastaa: "Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti ja sen tähden minä lymysin." Ja hän sanoi: "Kuka sinulle ilmoitti, että olet alasti? Etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies vastasi: "Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta ja minä söin." 1Moos.3:7-12

Tässä on kuvaus siitä, millainen on jumalaton ihminen. Hän lymyää piiloon Herran kasvojen edestä, ettei tulisi nuhdeltavaksi. Jumala sanoo miehelle, "etkö syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" Mies ei kiellä syöneensä, mutta ei ota myöskään vastuuta omasta teostaan vaan sysää sen vaimon päälle ja itse asiassa myös Jumalan päälle viitatessaan, että Jumala oli antanut vaimon, joka antoi hänelle kiellettyä hedelmää ja hän söi. Jos vaimoa ei olisi ollut, niin hän ei yksin ollessaan olisi syönyt. Mutta silloin, kun hän oli yksin, ei hänen ollut hyvä olla. "Adamille ei löytynyt apua, joka olisi hänelle sopinut. Niin Jumala vaivutti Adamin raskaaseen uneen ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä ja toi hänet miehen luo." 1Moos.2:20-22 Jumala teki Adamille hyvän teon, rakensi hänelle avun, joka oli sopiva ja mitä teki Adam sen jälkeen, kun oli jo langennut syntiin? Hän käänsi kaiken päälaelleen ja ylösalaisin. Hän teki hyvästä pahan ja pahasta hyvän. Niin toimii jumalattoman ihmisen mieli: liha ei voi alistua Jumaan tahdon alle eikä siinä ole mitään hyvää. Lihan vallassa oleva ihminen nukkuu eikä välitä Jumalan sanasta ja kun sana tulee häntä kohti ja osoittaa hänet syylliseksi, niin silloin alkaa loputtomien selitysten ketju, ettei liha oikeasti ole syyllinen mihinkään vaan hän on pelkästään olosuhteiden uhri ja loppujen lopuksi Jumala on itse syypää, koska teki ihmisestä sellaisen kuin hän on. Jumala ei ole kuitenkaan koskaan tehnyt ihmistä kieroksi vaan hän loi Raamatun ilmoituksen mukaan ihmiset "suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia." Snj.7:30 Kun sitten Jumalan sana paljastaa jumalattoman syntiseksi ja ilmoittaa tulevan tuomion, suuttuu jumalaton siitä puheesta ja käy hampaita kiristellen uskovaisten kimppuun, jotka pitävät esillä Jumalan sanaa. Kaikki keinot ovat sallittuja, kunhan vain Jumalan sanan ääni saataisiin vaikenemaan ja omattunnot laastaroitua valheella, niin ettei sielu pääse paranemaan synnin sairaudesta.

Tässä kohden huomaamme, että hengellisesti kuollut Adam kuuli Jumalan kutsuhuudon ja vastasi siihen. Hän ei kuitenkaan vastannut totuudenmukaisesti vaan valhe oli tarttunut häneen pysyvästi. Sielun vihollinen oli myrkyttänyt hänen mielensä ja sielunsa, niin että hänen suustaan ei löydetty yhtään vanhurskasta sanaa. Ja tämä on ihminen, joka tehtiin alun perin hyväksi ihmiseksi, Jumalan kuvaksi!

Sellaisia me ihmiset olemme "lihan puolesta". Meissä ei asusta mitään hyvää. Mutta nyt meille avautuu mahdollisuus tulla valoon ja tunnustaa, ettei Jumala ole syypää omaan syntiimme eikä syypää ole se meidän vaimokaan, ei lapset, opettaja, kaverit, työnantaja, eduskunta, hallitus tai presidenttikään. Syyllinen olen minä itse, joka olen syntiä tehnyt. Jos joku tunnustaa tämän asian Jumalan edessä silloin, kun Jumala häntä aloitteellisesti herättelee, niin silloin on mahdollista kääntyä pois synnistä ja hyljätä se, koska Jumala tarjoaa jumalattomalle avuksi ja voimaksi vanhurskauden tekemiseen oman Poikansa, Jumalan Sanan. Jumalan Sanassa on itsessään voima tehdä kuolleita eläväksi, jos kuolleet suostuvat kuulemaan sanan ja ottamaan siitä vaarin.

Jumalaton on kuin haudassa makaava Lasarus, joka on kääritty puhtaisiin valkoisiin käärinliinoihin ja voideltu hyvänhajuisista yrteistä tehdyillä balsamivoiteilla. Joh.11 Käärinliinojen sisällä maatessaan Lasarus tuntee sieraimissaan hyvänhajuisten voiteiden tuoksun. Ulkoapäin hautaa katsovat näkevät valkeiksi kalkitut haudan seinät. Jumalaton ihminen on tekopyhä, kuin valkeaksi kalkittu seinä. Hän on valkaissut astian ulkokuoren, mutta sen sisus on täynnä saastaisuutta, ahneutta, ulkokultaisuutta ja kuolleiden luita. Miksi niin? Siksi, että hän on raatelija, ilkeä peto, joka vahingoittaa muita ja itseään synneillään. Hän vainoaa Jumalan pyhiä ja syö lampaita. Hän on verenimijä vampyyri, joka kiskoo muista hyötyä tekemällä vääryyttä kaupoissaan. Hän on ihmisten mielistelijä oman etunsa tähden. Hän korottaa itseään muiden yläpuolelle ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama, pöyhkeä ihminen, joka kerskaa ilmestyksillä ja näyillään sekä unillaan, jotka eivät ole Herrasta. Ne eivät rakenna ketään vaan ovat tyhjän puhumista ja väärään rauhaan tuudittamista. "Rauha, rauha: ei mitään hätää!" hän sanoo, vaikka hätä on mitä suurin, sillä hän ja hänen seuraajansa ovat jumalattomia. He puhuvat oman sydämensä ajatuksia ja mieluisia seurakunnalle, mutta Herra ei ole käskenyt heidän puhua eivätkä he ole olleet Herran neuvotteluissa. He puhuvat äiteliä, imeliä valheita saadakseen mainetta, kunniaa ja valtaa pyhien keskuudessa. He tavoittelevat aina etummaisia sijoja pidoissa. He rukoilevat isoon ääneen ja monisanaisesti Jumalaa, että kaikki heitä katselisivat. He antavat kunniaa toinen toiselleen, mutta eivät anna kunniaa Jumalalle, vaikka suullaan niin sanovat. Heidän sydämensä on vieras Jumalalle ja heidän Jumalan palveluksensa on opittuja ihmiskäskyjä sekä perinnäissääntöjä, joilla tehdään tyhjäksi Jumalan sana. He noudattavat muotomenoja ja matkivat sitä, mikä on heidän mielestään uskovaisen elämää ja pettävät itsensäkin tekopyhyydellään, niin etteivät huomaa olevansa ulkopuolella Jumalan valtakunnan. He nauttivat käärinliinojen sisällä omavanhurskauden tuoksusta, mutta haudan ulkopuolella olevat tietävät, että ruumis on ollut haudassa jo neljättä vuorokautta ja mätänee: se haisee.

Jeesus seisoo avatun haudan suun ulkopuolella ja huutaa haudan sisään: "Lasarus, tule ulos!" Mitä tekee Lasarus, kun kuulee tämän kutsuhuudon Golgatalle? Tunnustaako hän, että on kuollut ja makaa täysin avuttomassa tilassa haudan levossa? Tunnustaako hän, että on tehnyt syntiä, eikä voi sitä millään puolustaa? Vai selittääkö hän synnin pois ja syyttää muita sen tekemisestä? Vastaako hän Jeesuksen kutsuhuutoon vai jatkaako hän untaan ja kuvitteluaan, luullen, että kaikki on ihan kunnossa? Onhan siellä käärinliinojen keskellä niin hyvä olla ja balsamikin tuoksuu niin hyvälle? Kenenkään ääniä ei kuulu häiritsemässä: on vain minä ja minun ajatukseni. "Minä yksin, ei ketään muuta!" ajattelee itsekäs ihminen. Hän ei välitä siitä, miten lähimmäisellä sujuu. "Muiden asiat eivät minulle itse asiassa edes kuulu: pitäkööt huolen omista asioistaan ja antakoon minun olla rauhassa!" hän ajattelee. Vai näkeekö hän oman tilanteensa toivottomuuden ja huutaa avuksi Herran nimeä: "Apua, minä hukun! Täällä haudassa on ihan pimeätä: minä en näe mitään! En kuule mitään muuta kuin omat ajatukseni ja tuon rauhaani häiritsevän ja tajuntaani tunkeutuvan kutsuhuudon: `Lasarus, tule ulos haudasta!´ Mitä minä oikein teen?"

Toinen uskoo Jeesuksen sanat ja tunnustaa olevansa täysin toivottomassa tilanteessa sielunsa pelastumisen suhteen. Hän tajuaa makaavansa kuolleena haudassa ja mädäntyneen lihan lemu alkaa jo kuvottaa häntä itseäänkin. Tupakan katku, paha maku suussa, vanhan viinan haju ja haureuden harjoittamisen rietas löyhkä alkavat kuvottaa häntä itseäänkin. Petoksella hankittu hyöty ja varastettu omaisuus polttavat omaatuntoa. Menneet synnit ja ylpeys syyttävät häntä vasten hänen kasvojaan. Valheet ja synnin peittely paljastuvat. Jumalaton katuu ja huutaa: "Minä olen syyllinen! Minä olen tehnyt syntiä taivasta ja Isää vastaan! Minä olen ollut jumalaton! Minä olen syntinen ja Jumalan tuomion alainen! Mutta mikä on tuo kutsuhuuto, joka vetää minua luokseen? Mikä on tuo suloinen ääni, joka kutsuu minua valoon, ulos pimeydestä? Minä tahdon käydä katsomaan lähemmin häntä, joka minua kutsuu!" Niin tuhlaajapoika menee itseensä ja palaa Isän Jumalan tykö, Herran Jeesuksen Kristuksen kautta. Hän näkee ihan ensimmäisenä Jeesuksen rakastavat kasvot, kun Herra sanoo hänelle: "Sinun syntisi ovat annetut sinulle anteeksi. Mene rauhaan: sinun uskosi on sinut pelastanut! Mene, äläkä enää syntiä tee, ettei sinun vielä pahemmin kävisi!" Siinä on rakkauden sanoma, joka antaa myös voiman vaeltaa pyhää ja puhdasta elämää. Jumala varjelee omat lapsensa pahalta pyhittämällä heidät sanansa kautta totuudessa. Jeesus vapauttaa meidät synnistä ja niin meistä tulee vanhurskauden palvelijoita.

Jumalan sanassa on voima, joka tekee jumalattoman eläväksi, siirtää hänet kuolemasta elämään, jos hän vain ottaa vaarin siitä sanasta. Jumala antaa jokaiselle kutsutulle voiman tulla Jumalan lapseksi, jotka uskovat Jeesuksen Kristuksen nimeen ja ottavat vastaan hänen armonsa, syntien anteeksisaamisen hänen pyhässä veressään. Tässä tapahtuu se, missä jumalattoman ihmisen vastarinta Jumalan sanaa vastaan päättyy, hänen tahtonsa murtuu ja hän tulee sisälle Jumalan valtakuntaan, syntyy uudesti ylhäältä Jumalan sanan kautta ja Jumalan Hengestä. Omalla voimallaan hän ei voinut nousta ylös kuolleista, mutta kun hän pyysi Jeesusta ojentamaan itselleen käden ja tarttui siitä kiinni, niin Jeesus nosti hänet ylös kuolleista ja siirsi sisälle iankaikkiseen elämään. Hänen käärinliinansa autettiin pois hänen yltään ja niin hän vapautui Jumalan sanan ja pyhien veljien sekä apostoleiden palveluksen työn avulla syntisiteistä, jotka olivat pitäneet hänet kahleissa ja pimeydessä. Kun käärinliinat poistettiin hänen kasvoiltaan, näki hän suloisen Jeesuksen rakastavat kasvot ja kuuli nuo ihanat sanat: "Se on täytetty!" Kaikki, mitä pelastukseen tarvitaan, on jo tehty. Jumala teki sen lähettämällä oman Poikansa syntisen saastaisen lihan kaltaisuudessa ja sovittamalla synnit hänen ruumiinsa kautta. Muuta ei voida pelastuksen eteen tehdä eikä tarvitsekaan. Jumala on se, joka vaikuttaa meissä armossaan uskoa ja Hengen pyhitystä, niin että me muutumme hänen Poikansa kaltaisuuteen kirkkaudesta kirkkauteen niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki. Työ on Jumalan, ei meidän ja siitä syystä Jumalan käskyjen pitäminen ei ole raskasta. Meillä on uusi luonteen laatu: meillä on Kristuksen mieli. On kevyt kuorma haluta hyvän tekemistä ja toteuttaa sitä käytännössä. Jumala ei vaadi meiltä mitään, mihin ei anna ensin kykyä, niin että voimme sen suorittaa ja pysyä pystyssä. Me pelastumme synnin ja saatanan vallasta Jumalan tekona, kun meistä tuli Jumalan voimasta Jumalan lapsia ja kaikki tämä tapahtui Jumalan tahdon mukaan, mutta ei vasten omaa tahtoamme, väkisin. Me annoimme pelastaa itsemme eikä siinä ollut yhtään omaa ansiota tai lain tekoa. Kuollut ei voi itse itseään herättää ylös kuolleista, mutta jos hän nousee Jumalan voimalla ylös haudastaan, niin Kristus valaisee häntä ja hän pelastuu. Tästä on kysymys, kun sanotaan, että se on Jumalan teko, että me uskomme ja meistä on tullut Jumalan tekona uusia luomuksia. Jumala vaikutti sen kaiken sanansa ja Pyhän Hengen voimalla, kun otimme sanan vastaan ja vastarintamme murtui Jumalan edessä. Me olemme kuin Lasarus, joka nousi ylös kuolleista ja tuli ulos haudasta, kun kuuli Jumalan Pojan kutsuhuudon.

Toinen ei tule vakuutetuksi Jumalan sanan todistuksesta. Hän ei tunnusta sanan langettamaa tuomiota omasta tilastaan vaan väittää olevansa terve ja elossa. "En minä ole niin paha syntinen kuin ne, jotka joutuvat kadotukseen! En ole mikään murhamies enkä Hitler! Olen maksanut säntillisesti veroni ja tehnyt sitä ja tätä hyvää enkä ole tehnyt kenellekään koskaan mitään pahaa! En ansaitse helvetin tuomiota vaan taivaspaikan! Olen hyvä ihminen!" Hän torjuu Jeesuksen kutsun eikä tule valoon, jotta häntä nuhdeltaisiin. Hän peittää syntinsä ja pakenee uudestaan puiden lomaan, paratiisin illan viileyteen. Hän on alaston, mutta viikunapuun yhteensidotuista lehdistä tehty vyöverho peittää hänen häpeänsä - tai niin hän luulee. Kun hän kuolee, niin verho poistetaan hänen syntiensä päältä ja hän kauhistuu sitä, mikä on häntä kohtaava. Silloin hän kutsuu Jumalaa, mutta Jumala ei enää vastaa. Kadotus oli hänen oma syynsä. Hän on tehnyt syntiä ja on Jumalan kirkkautta vailla. Hän ei tunnustanut eikä hyljännyt syntiään, koska rakasti enemmän pimeyttä kuin valkeutta. Jumala kutsui, mutta hän esteli, kun Jeesus ojensi kättään, eikä hän suostunut kuuntelemaan. Hän ei antanut pelastaa itseään, mutta Jumala antoi hänelle siihen reilun mahdollisuuden. Jumalan tahto oli pelastaa hänet, mutta hän ei itse tahtonut pelastua Jumalan tahdon mukaan, koska se olisi tarkoittanut maineen menettämistä, synnistä luopumista, vainoa, pilkkaa ja rahanhimosta sekä ahneudesta luopumista. Hän laski kustannuksia, mutta laski väärin. Olisi ollut parempi hyljätä vääryys ja tulla valoon, Jumalan lapseksi. Mutta koska hän ei suostunut Jumalan pelkoon, tuotti hänen oma suruttomuutensa ja katumattomuutensa hänelle perinpohjaisen turmion, yht´äkkiä. Syy kadotukseen oli hänen, mutta pelastus oli tarjolla Jumalan armosta ja aloitteesta: hän piti vain halpana Jumalan sanan ja lahjan, jonka olisi saanut ilmaiseksi, ilman rahaa. Syntivelan ja sielujemme hinta on nimittäin jo maksettu Jumalan Pojan kalliilla ja pyhällä verellä, niin että hänen olisi tarvinnut vain ottaa armo vastaan ja hän olisi saanut lahjana yltäkylläisen elämän vapaana synnin kahleista ja saatanan vallasta.

Seuraava sivu

Edellinen sivu

Tahto Sanassa, osa 1

Sivun alkuun