Minun Jumalani ja minun Herrani

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  23.04.2007

Jumala on hyvä

Minun Jumalani on hyvä. Hän ei tee väärämielistä pahaa luoduille olennoille. Hän tuomitsee oikein ja hänellä on halu antaa anteeksi syntejä niille, jotka niitä katuvat ja haluavat niistä eroon.

Jumalani suhtautuminen ihmisiin

Minun Jumalani katsoo ihmisiä sydämiin. (1Sam 16:7.) Hän näkee, kuka on hyvä sydämeltään ja kuka on täynnä sulaa pahuutta. (Psa 55:16.) Minun Jumalani kehottaa sydämeltään pahoja ihmisiä muuttumaan sydämeltään hyviksi ihmisiksi. (Matt 12:33-37.)

Minun Jumalani valitsee luokseen ne, jotka haluavat tehdä vanhurskautta ja pyrkivät laupeuteen: nämä löytävät vanhurskauden ja onnen. (Snl 21:21; Apt 10:34,35.)

Minun Jumalani pelastaa ne, jotka kunnioittavat häntä ja tekevät hyvää, mutta pahaa tekevät hän tuomitsee eroon itsestään ja menettämään iankaikkisen elämän. (Joh 5:28,29; Psa 50:15ss.)

Minun Jumalani tuomitsee eroon itsestään ne, jotka tunnustavat suullaan hänen nimeään, mutta joiden sydän on hänelle vieras: pahanilkinen ja petollinen. (Matt 15:1-9; 23:26.) Minun Jumalalleni on hirvitys ja kauhistus se, että hänen nimeään tunnustetaan ja tehdään syntiä sen nimen suojissa, turvaten armoon, joka antaa luvan jatkaa elämää synnissä ja pahoja himoja noudattaen.

Minun Jumalani on toisaalta pitkämielinen ja suuri armossa eikä maksa meille meidän tekojemme mukaan. (Psa 103:8-10.) Hän antaa langenneille paljon aikaa muuttua mieleltään.

Minun Jumalani tuomitsee oikein.

Minun Jumalani ei vaadi keneltäkään enempää kuin on antanut: kykyjä, lahjoja, voimaa, uskoa ja ihan kaikkea.

Minun Jumalani suhtautuu säälien ja armollisesti pieniin lapsiin ja vammaisiin ihmisiin, jotka eivät voi ymmärtää ja tuntea häntä.

Minun Jumalani tuomitsee vain paatuneet ja sydämensä kovettaneet synnin tekijät kadotukseen: ei pieniä lapsia, jotka ovat hengessään eläviä.

Minun Jumalani kertoo minulle, että lapset syntyvät hengessään elävinä tähän maailmaan.

Minun Jumalani kertoo minulle, että ihmiset kuolevat synteihin ja rikoksiin valitessaan synnin palvelemisen. (Room 6:16; 7:10; Jes 7:14-16; Efe 2:1-5.)

En ole nähnyt yhtään hengessä kuollutta ja paatunutta vauvaa tai sylilasta.

Vanhemmiten lapset lähtevät tekemään syntiä ja kuolevat synteihin sekä rikoksiin joutuen eroon Jumalan heille antamasta elämästä. (Efe 2:1-5; 4:17-19; Jes 59:1-3.) Tehdyt synnit aiheuttavat hengellisen kuoleman ja eron Jumalasta: ei peritty synti tai syntisyys.

Minun Jumalani antaa lasten kärsiä ja kuolla, koska hänen läsnäolonsa ei ole täydellinen maailmassa. Maailma on pahan vallassa ja siksi täällä on kärsimystä niin paljon, osa siitä väärämielistä kärsimystä, viattomien tuskaa ja vaivaa. (1Joh 5:19.)

Minun Jumalani ei tuomitse kadotukseen pakanoiden lapsia, jotka eivät voi tuntea Jumalaa, koska eivät ole hänestä todistuksen sanaa kuulleet. Hän tuomitsee kuitenkin ne pakanat kadotukseen, jotka palvovat luotuja Jumalanaan ja ovat tehneet itselleen jumalankuvia, joita kumartavat: kiviä, tauluja, paaluja, taideteoksia, patsaita,... (Room 1:18-32.)

Minun Jumalani edellyttää ihmisiltä vain sen verran uskoa, mitä on heille antanut oman todistuksensa kautta.

Minun Jumalani edellyttää vain sen verran vanhurskasta vaellusta ja pahan karttamista, mitä itse vaikuttaa joko syntymässä saatujen kykyjen tai Pyhän Hengen jatkuvan kasvatuksen ja armon kautta. Tämä on mahdollista kaikille, jotka katuvat syntejään ja valitsevat elämisen mielenmuutoksessa syntejään surren.

Hyvän tekijät pelastuvat, mutta pahan tekijät tuomitaan kadotukseen: näin minun Herrani ja Jumalani on minua opettanut pyhien kirjoitusten kautta. (Joh 5:28,29.) Sanokoot hurskastelijat ja vilpistelijät mitä tahansa: näin on Herra sanonut eikä sitä voida muuttaa eikä tyhjäksi tehdä.

Minun Jumalani ei ole väärämielinen tuomari, joka pelastaisi irstaan, pahan ja väkivaltaisen, koska tämä pitää totena evankeliumin ja Jumalan sanan todistuksen, mutta tuomitsee kadotukseen sen, joka ei ole kuullut evankeliumia ja elää hänen rakkautensa käskyä noudattaen, koska minun Jumalani on kirjoittanut sen käskyn hänen sydämeensä. (Room 1:12-29.) Minun Jumalani valittuja ovat hyvät ihmiset, jotka kääntyvät pois pahuudestaan: uudet luomukset. (Apt 3:19,26; Efe 4:20-24; Kol 3:9,10; 2Kor 5:17.)

Minun Jumalani rakkaus

Minun Jumalani rakkaus ei ole vain jotakin tunnetta vaan se on hyvää tahtoa luotuja olentoja kohtaan. Minun Jumalani rakkaus on sitä, että hän antaa soimaamatta anteeksi synnit niille, jotka sitä katuen ja mielimurhetta tuntien häneltä pyytävät. Minun Jumalani rakkaus on sitä, että hän antoi ainoan Poikansa kärsiä syntisten edestä rangaistuksen, että syntiset saisivat elää ikuisesti hänen luonaan. Rakkaus on sitä, että antaa kaiken, mitä itsellään on: Jumala antoi ainoan Poikansa ja hän antaa meille myös kaiken muun, mitä me tarvitsemme. (Room 8:32.)

Minun Jumalani rakkaus ilmestyy pitkämielisenä synnin kärsimisenä ja syntisten kärsimisenä. Jumalani haluaa ojentaa syntisiä ja ohjata heitä tekemään vanhurskautta elämässään, sanoutumaan irti synneistä. Jumalani rakkaus on isän kuritusta lapselleen, jotta lapsi eläisi ja varjeltuisi pahalta. Siinä rakkaudessa on hyvää tahtoa ja lempeyttä yhdessä sopivan ankaruuden kanssa. Isä pitää huolta omista lapsistaan ja kurittaa heitä heidän tosi parhaakseen, mutta antaa myös lahjoja ja hyviä aikoja, niin että lapset saavat nauttia runsain mitoin meidän Jumalamme hyvydestä.

Meidän Jumalamme ja Isämme

Minun Jumalani ei ole vain minun yksin vaan koko maailman Jumala ja Herra, kuningasten Kuningas ja herrain Herra. Isä meidän, joka olet taivaissa, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa, anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme velallisillemme, äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti, aamen. (Matt 6:9-13.)

Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä

Meidän Jumalamme on Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, meidän Isämme. (Joh 20:17; Efe 1.3; 1Piet 1:3.) Me ylistämme yksimielisesti meidän Isäämme, Herran Jeesuksen Kristuksen mielen mukaan. (Room 15:5,6.)

Rangaistus

Meidän Jumalamme rankaisee väärintekijöitä ja kostaa heille heidän pahat tekonsa, sydämen pahuuden. Se rangaistus, minkä meidän Herramme ja Jumalamme antaa syntisille ja epähurskaille riittää minulle.

Tässä elämässä meidän Isämme ja Jumalamme rankaisee ihmisiä, mutta jättää joskus rankaisematta: pahat saavat vaeltaa valtoimenaan ja tehdä paljon pahaa. Heidän on kuitenkin joskus kuoltava ja silloin meidän Isämme kostaa ahdistuksella niille, jotka ovat muita ahdistaneet, kiusanneet ja vainonneet, syntiä tehneet. (2Tess 1:3-10.)

Maan päällä meidän Jumalamme ylläpitää järjestystä lakien ja lainvalvojien eli esivallan kautta. Esivalta ei noudata aina Jumalan tahtoa, mutta niin tehdessään toimii pahojen ihmisten rankaisijana ja hyvien suojelijana. (Room 13:1-7.)

Meidän Jumalamme osoittaa, että on ero vanhurskaan ja syntisen välillä. (Mal 4:18.) Syntinen ei halua tehdä Jumalan tahtoa ja sen tietäessäänkin uhmaa Jumalamme hyvyyttä vastaan rikkoen alati pyhää lakia. Häntä rangaistaan monilla lyönneillä, mutta sitä, joka ei tiedä, mikä pahaa on ja tekee pahaa, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. (Luuk 12:42-48.)

Minä en jaksa pelotella ihmisiä ikuisella rangaistuksella, joka on kidutusta ja tuskaa. Rankaiskoon Herra niin kuin tahtoo: jätän hänen päätettäväkseen sen, mikä on oikein ja mikä väärin. En pysty ihmisenä tuomitsemaan kuitenkaan oikein. Kun Jumalamme neuvoo meitä, niin sitten me voimme tuomita hänen tahtonsa mukaan jopa enkeleitä. (1Kor 6:3.)

Jumalan puuttuminen asioihin

Meidän Jumalamme voi puuttua asioihin ja tehdä ihmeitä. Hän ei niin kuitenkaan kovin usein tee vaan antaa ihmisten elää omaa elämäänsä ja koettelee meitä, millaisia eri tilanteissa olemme. On helppoa olla uskovainen, kun kaikki on hyvin eikä kukaan vainoa tai rahat riittävät, mutta vainojen ja taloudellisen ahdingon keskellä on uskovaisuus paljon vaikeampaa. On armoa, jos saamme varjeltua pahalta, mutta vielä suurempaa armoa on se, että voitamme pahan hyvällä ja kestämme koetukset lankeamatta syntiin tai pois Herrasta. Toiset uskovat vain ajan ja heti luopuvat, kun vaikeudet kohtaavat. (Luuk 8:13.) Vastuu on ihmisen ja kunnia Jumalan, jos joku koetuksissa kestää hänen voimastaan eikä lankea pois.

Syntien sovitus

Jumalamme on nähnyt viisaaksi sovittaa synnit ja perustaa syntien anteeksisaamisen syntien sovitukseen, täydelliseen vika- ja syntiuhriin, joka on meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri. (Jes 53; Hes 9:11-10:23.)

Vanhan liiton aikana syntien sovituksen perustuksena olivat eläinuhrit, mutta uuden liiton aikana Jumalan Pojan ruumiin ja veren uhri. Jeesus Kristus uhrasi itsensä iankaikkisen Hengen kautta Isälle Jumalalle ja sovitti näin koko maailman synnit. (2Kor 5:18-21; Kol 1:19-23; Hebr 1:3; 2:14-18; 9:14; 1Joh 1:6-2:2.)

Syntien anteeksisaaminen

Synnit on saatu anteeksi kautta aikojen uskon ja mielenmuutoksen kautta: se, joka katuu syntejään ja pyytää niitä uskossa anteeksi Jumalalta, saa ne anteeksi. Se, joka paaduttaa sydämensä eikä murehdi syntejään, joutuu suruttomuutensa vuoksi kadotukseen, eroon rakastavasta Jumalasta.

Syntejä ei ole saatu koskaan anteeksi uskonnollisen rituaalin ja siihen osallistumisen kautta, ilman että tarvitaan syntien anteeksipyyntöä, katumusta ja synnin hylkäämistä Jumalan voimalla, uskon kautta. Jos jonkun sydän elää Herralle ja Jumalallemme, niin hän pelastuu ja on pelastunut kaikkina aikoina. Siihen ei tarvitse tehdä rituaaleja, että sydän avautuu Herralle ja Jumala saa käydä sinne sisään asumaan Hengessä ihmisen sydämessä. (Ilm 3:20; Joh 14:23; Room 8:9-16; Efe 3:14-17.)

Vanhan liiton pyhissä ei asunut Pyhä Henki pysyväisenä vaan Herra täytti profeettoja Pyhällä Hengellä ja antoi Hengen tulla heidän päälleen, mutta ei jäänyt Hengessä heidän sydämiinsä asumaan. Isämme olivat silti hengessään eläviä ja saivat voiman pyhään vaellukseen Jumalalta uskon kautta. (Hebr 11.)

On siis erotettava toisistaan kaksi asiaa:

  • 1. Syntien anteeksisaaminen.
  • 2. Syntien sovitus.

Synnit voi saada anteeksi, vaikka ei tiedä mitään sovituksesta, kunhan vain sydämen asenne on oikea Jumalan edessä. Ne ottavat sitten myös sovituksen sanan vastaan, jotka kuulevat sovituksesta, jos eivät ole siitä ennen kuulleet vaan ovat ainoastaan eläneet sen armon mukaan, mikä heissä ennen sovitetuksi tulemista on vaikuttanut. Sovituksen sanan anti on Pyhän Hengen lahja ja sovituksesta tietämättömät voivat saada armon ilman uudestisyntymistä tässä ajassa. He syntyvät sitten uudesti ylhäältä ylösnousemuksessa niin kuin vauvatkin. (Matt 19:28.)

Vanhan liiton uskovaiset siirtyivät uuden liiton palvelijoiksi pelastettuina ja synnit anteeksisaaneina, kun kuulivat sanoman Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä. (Apt 19:1-9; 18:24-28.) Syntien sovituksen perusteena olevan uhrin muuttuminen ei muuttanut heidän asemaansa Jumalan lapsena. Jumalan lapsia ovat yhtä lailla ne uudestisyntymättömät, jotka elävät Kristuksen rakkauden käskyn mukaan, mutta eivät ole kuulleet julistusta Kristuksesta Jeesuksesta ja ottaneet häntä vastaan.

Tulevaisuuden ennustukset

Tämä maailma kohtaa loppunsa ja tuhotaan. (2Piet 3:1-17.) Kristus saapuu takaisin noutamaan omansa pilviin häntä vastaan. Pyhät ja valitut Jumalan lapset temmataan ylös pilviin Herran luokse. Niin me saamme aina olla yhdessä Herran kanssa. (1Tess 4:13-18.)

Meidän ruumiimme muuttuu silmänräpäyksessä Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ruumiin kaltaiseksi. (1Kor 15:12-28,35-58; Fil 3:20,21.) Tämä ruumis ei jää tänne maan päälle mätänemään vaan muuttuu toisenlaiseksi, hengelliseksi ja taivaalliseksi ruumiiksi. Ikuinen elämä on elämää hengellisessä ruumiissa Jumalan luona taivaassa, missä tämä taivas ja uusi maa sitten sijaitseekin. (Ilm 21-22.) Raamatussa puhutaan uusista taivaista monikossa, joten taivaita on sielläkin monta, niin kuin nytkin: ilmakehä, avaruus (aurinkokunta ja sen takana oleva avaruus) ja Jumalan taivas.

Israelin kansa

Israelin kansalla on ollut erityinen asema Jumalan suunnitelmissa pelastaa maailman valitut ja pyhät ihmiset. Jumala uskoi Israelille sanansa ja valitsi sieltä profeettoja julistamaan Herran sanan kansoille, mikä on talletettu Raamatun pyhiin kirjoituksiin. Jumala valitsi Israelin kansan välittämään pelastuksen sekä kirjoitetun Jumalan sanan että myös Poikansa asuinsijan muodossa. Jeesus syntyi juutalaiseen perheeseen ja eli juutalaisena valiten apostoleikseen juutalaisia. Pelastus on juutalaisista, niin kuin Jeesus sanoi. (Joh 4:22.)

Israelin kansa hylkäsi Messiaansa ja kääntyi pois elävästä Jumalasta. Sen vuoksi sitä kohtasi rangaistus ja kahden vuosituhannen diaspora, maasta pako ja hajaannus. Lopun aikana Jumala on kokoamassa kansansa takaisin sen omaan maahan. Pakanakansat vihastuvat Israeliin ja käyvät sotaan sitä vastaan. Jeesus Kristus tulee taivaasta alas ylienkelin käskyhuudon ja viimeisen pasuunan soidessa. Silloin hänen jalkansa astuvat Öljymäelle, mistä hänet otettiin ylös taivaaseen. (Apt 1:9-12; Sak 14.)

Tästä tapahtumasta alkaa tuhannen vuoden ajanjakso, jolloin ei enää sodita. (Ilm 19:11-20:9; Jees 65:17-25; 66:15-24.) Tänä aikana on Jerusalemissa temppeli ja uhreja uhrataan Israelin Jumalalle. (Hes 40-48.) Ihmisiä syntyy ja kuolee, mutta elinikä pitenee. (Jes 65:17-25.) Jumalasta luopuneet surmataan. (Jes 66:15-24.) Jumala ei anna sadetta niille kansoille, jotka eivät käy kumartaen rukoilemaan häntä. (Sak 14:17-19.)

Israelin kansa on jäänyt pois ensimmäisestä ylösnousemuksesta ja elää tuhannen vuoden valtakunnan aikana niin kuin muutkin ihmiset, tässä kuolevaisessa ruumiissa. (Jes 65:17-25.) Israelin kansasta temmataan ylös pilviin ensimmäisessä ylösnousemuksessa vain ne, jotka ovat uskoneet Jeesukseen ennen tempausta. Jäännös kansasta pelastuu, mutta muut jäävät maan päälle ja näyttäisi siltä, että Israel opettelee tuntemaan Jumalaamme tuhannen vuoden valtakunnan aikana vanhan liiton uhrijumalanpalveluksen kautta.

Pakanat vaeltavat Jerusalemiin ottamaan oppia vapahtajalta ja Herralta Jeesukselta. (Jes 2:1-5; 4:1-6; 11:10-16.)

Toista ylösnousemusta ei tapahdu ennen kuin ne tuhat vuotta kuluvat loppuun. (Ilm 20:1-10.) Toiseen ylösnousemukseen tulevat ne, jotka joutuvat eroon Jumalasta. (Joh 5:28,29; Ilm 20:10-15; Apt 24:15.)

Tässä kohden Raamatussa on ongelmallisia kohtia. Toisen ylösnousemuksen aikaan täytyy nousta myös pelastuvia, jos tuhannen vuoden aikana on mahdollista pelastua. Näin täytyy olla, sillä olisi jotenkin väärämielistä antaa lasten syntyä vailla mitään mahdollisuutta pelastua. Samalla on mahdollista palvella Herraa ja luopua hänestä, joten pelastumisen täytyy olla mahdollista myös tuhannen vuoden aikana.

Silti näyttää siltä, että eräiden kohdalla on ovi lopullisesti suljettu: niiden kohdalla, jotka jäävät pois ensimmäisestä ylösnousemuksesta. (Matt 25:1-13; 7:21-23.) Ehkä tämä ryhmä kadotettuja ihmisiä muodostuu niistä, jotka ovat kuulleet Jeesuksesta, mutta ovat torjuneet hänet pois luotaan ja paaduttaneet sydämensä. Ehkä maan päällä on pakanoita, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta ja saavat vielä mahdollisuuden ottaa hänet vastaan.

Pakanoiden pelastuminen

Minun Jumalani ja Herrani ei ole sellainen, joka on ilmestynyt vain Israelin kansalle ja pelastanut sen kansan joukosta uskolliset jättäen pakanat kadotukseen vievälle tielle antamatta mahdollisuutta pelastua. Minun Jumalani ja Herrani kertoo, että syyrialainen Naeman pelastui, samoin leskivaimo Siidonin maan Sareptasta, mutta moni juutalainen joutui kadotukseen, koska paadutti sydämensä Herran edessä. (Luuk 4:24-29; 1Kor 10:1-13.) Minun Jumalani ei valitse pelastukseen luonnollisen syntyperän perusteella vaan sen mukaan, miten ihminen suhtautuu hänen pyhään lakiinsa ja tahtoonsa, vanhurskauteen ja syntiin. Mielimurheessa elävät pelastuvat, mutta suruttomat synnintekijät ja epäjumalanpalvelijat joutuvat kadotukseen. Tärkeintä on ihmisen sydämen asenne Jumalan edessä ja se, miten ihminen suhtautuu Jumalan kutsuun. (Apt 8:20-24; Matt 12:33-37; 23:37.) Jumala valitsee ne, jotka janoavat vanhurskautta ja elävät rauhan lapsina. Silti myös Israelin kansan sotilaat ja vihollisia armotta surmanneet profeetat ovat voineet pelastua. Sellainen oli maailma silloin ja se on toisenlainen nyt. Jumalamme päättää siitä, kuka pelastuu ja kuka ei. Minä en sitä sano. Jätän mahdollisuuden auki kaikille oikean sydämen asenteen omaaville. Niin myös Paavali teki. (Room 2:11-16.)

Jumalamme rakastaa ihmisiä

Jumalamme rakastaa ihmisiä ja tahtoo heille hyvää: että syntinen kääntyisi pois pahuudestaan ja saisi elää kauan maan päällä. (Hes 33:11.) Meidän Jumalamme auttaa karttamaan pahaa ja tekemään hyvää, jos se vain sopii ihmiselle. Jumalamme sallii sellaisen elää ikuisesti, joka janoaa vanhurskautta ja sitä myös noudattaa, kun Jumalamme antaa siihen voiman ja mahdollisuuden. Tämä on Jumalan armon ja lahjojen käyttämistä, mihin jokainen kutsuttu pystyy Jumalan voimalla. (1Piet 1:5.)

Pelastuminen ei ole kiinni vajavaisten ihmisten epätäydellisesti suorittamasta lähetyskäskystä, niin että evankeliumista ja Vanhan Testamentin kirjoituksista tietämättömät ihmiset joutuvat väistämättä kadotukseen ilman mitään muuta mahdollisuutta. Jos joku näiden tietämättömien ja opetusta saamattomien joukosta on etsinyt Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan koko sydämestään, niin Isämme ja Jumalamme on antanut hänen löytää itsensä ja pelastanut hänet. Jos tällaisia armon vastaanottaneita ei ole ollut, niin se on ihmisten syy, ei Jumalan. Jumala on kuitenkin myös pakanoita kutsunut, koska on säätänyt heille etsikonajat ja asumisen rajat. (Apt 17:26; Job 33:14-33.)

Jumalamme rakastaa paatumattomia lapsia, jotka ovat vilpittömiä katuessaan syntejään, tuntiessaan häpeää, pelätessään Jumalaa, kunnioittaessaan vanhempiaan, hylätessään ilkeyden ja pahantekemisen. Lapset ovat pahuudessa lapsia ja ovat otolliset Herralle. (Matt 19:13-15; 1Kor 14:20.)

Lapset kuolevat synteihin ja rikoksiin varttuessaan, antautuessaan syntiä palvelemaan ja noudattamalla himojaan sen sijaan että sanoutuisivat niistä irti katumuksessa. Samalla tavalla kuin Paavali kuoli synteihin ja rikoksiin vanhan liiton aikana varttuneessa iässä, samalla tavalla synteihin ja rikoksiin kuollaan vielä nyt vasta sitten, kun vastuu moraalisista valinnoista tulee lapsille. (Room 7:7-10; Efe 2:1-5; Jaak 1:12-16; Jes 7:14-16.) Sellainen ei ole vastuussa siitä, millainen on ja mitä tekee, joka ei voi siihen itse millään tavalla vaikuttaa. Perisyntioppi sen katolisessa muodossaan on asia, mitä minun Jumalani ja Herrani ei minulle opeta eikä pidä sitä oikeana opetuksena.

Mukavat, iloiset, hymyilevät, lempeät ja kiltit lapset ovat rakastavalle Isälle mieleen. En voi nähdä heitä kadotukseen heitettyinä. Lapset osaavat pyytää anteeksi rikkomuksiaan ja he osaavat myös antaa anteeksi. He rakastavat isäänsä ja äitiään, vaikka nämä välillä tekisivät väärin. Lapset ovat hengessä eläviä ja kuolevat vasta tietoiseen syntiin ja tahalliseen tottelemattomuuteen hengessään, kun paatuvat. Tämän uskon Jumalastani ja hänen rakkaudestaan pienokaisia kohtaan. Aikuiset ja varttuneet nuoret ovat kohtalonsa ansainneet, jos eivät ole pysyneet mielenmuutoksessa ja katumuksessa vaan ovat lähteneet syntiä tekemään. Heidän osaansa en pidä vääränä, jos kadotukseen joutuvat, mutta pienokaiset ovat toinen juttu: Jumalamme antaa heille mahdollisuuden.

Opilliset väännöt

Tavallinen uskovainen ei tiedä teologien opillisista väännöistä tuon taivaallista. Hän luottaa hyvään Jumalaan ja uskoo häneen. Hän lupaa palvella Jumalaansa ja elää hänen tahtoaan noudattaen, rakastaen lähimmäistään. Miksi ihmeessä tuomitsisin sellaisen lapsen kadotuksen lapseksi, joka tekee hyvää ja rukoilee Isäämme Jeesuksen nimessä, vaikka ei tuntisi kaikkia opillisia kiemuroita? Joskus oppi tuntuu minusta kuin myrkyltä, mikä tappaa elävän Hengen, mutta en silti tähän loppuun asti voi uskoa. Opilla on merkitystä ja tärkeä asema Jumalan sanan ohjeissa, mutta silti rakkaus on sitä suurempi. Jumala sallii monet erehdykset ja antaa ne anteeksi, mutta sydämen pahuutta ja paatumusta hän ei hyväksy. Palvelkoon vain pienet lapset Isäämme Jumalaa niin kuin taitavat ja jos joku vanhempi on eksynyt opissa, niin en minä häntä tuomitse: meidän tuomarimme on Jeesus Kristus, meidän Herramme.

Rakkaus Jumalaan yli kaiken ja lähimmäisen rakkaus käytännön elämässä: se on tärkeintä. Kaikki muu tulkooon perässä ja vaikka rakkautta ei voidakaan erottaa Jumalan sanan totuudesta eli Raamatun ilmoituksesta, niin silti rakkaus on enemmän kuin Raamattu ja sen oikea ymmärtäminen. Rakkaus on elämä Kristuksen Jeesuksen nimen kautta ja hänessä, se iankaikkinen elämä, mikä on annettu ihmisille sydämeen, niille, jotka uskovat hänen nimeensä ja häneen, vaikka eivät täydellisiä olekaan eivätkä voi sellaisiksi tulla.

Katso, mitä ihmisen sydämessä on: älä katso sitä, mitä hän ei voi tietää ja ymmärtää, koska ei ole oikeaa opetusta saanut ja elää vanhemmilta perityn vaelluksen mukaan Isää Jumalaa palvellen ja häneen uskoen. Jeesus saa solmut aukeamaan ja johdattaa oman kansansa irti vääryydestä, mutta minä en saa tuomita toista ihmistä, joka Jumalaa tavallaan palvelee ja uskoo häneen niin kuin uskoo. Järjettömyydet ja vihamielisyydet tulee paljastaa ja erottaa se aidosta Jumalan palvelemisesta, mutta pienet erheet ja eksymiset Herra antaa anteeksi, sillä hänellä on halu laupeuteen eikä hirmuiseen tuomioon, mitä monet julistavat ja siihen varmasti uskovat. Tulkoon vain tuomio hirmuisena ja tulen kiivaudessa, mutta se ei ole Jumalan tahto, että joku tuomitaan vaan se, että jumalaton kääntyy ja saa elää. Tätä julista ja tähän usko äläkä ole liian kärkäs tuomitsemaan muita, jotka Jumalaa palvelevat.

Petteri Haipola, 23.04.2007

Sivun alkuun