Kristinuskon historia

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  14.5.2007

Luominen

Kristinuskon historia juontaa juurensa maailman luomiseen. Alussa Jumala loi taivaan ja maan ja meren, ja kaiken, mitä niissä on. (2Moos 20:11; 1Moos 1:1,26-28.) Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisen sisällinen ihminen oli alussa Jumalan kuva. Synti on turmellut ihmisen sisällisen ihmisen, niin ettei se ole enää Jumalan kuva, ellei ihminen saa armoa syntyä uudesti ylhäältä, jolloin hänessä oleva Jumalan kuva tulee esiin. (2Kor 5:17; 3:17,18; Efe 4:20-24; Kol 3:1-10.)

Ihmisen ja Jumalan välinen suhde historian saatossa

Jumala on ilmestynyt ihmisille kautta aikain ja solminut liittoja ihmisten kanssa. Maailman historia voidaan jakaa karkeasti kolmeen eri aikakauteen Jumalan ja ihmisten välisten liittojen tai suhteen mukaan.

  • 1. Uskon isien aika 4116–1448 eKr.
  • 2. Vanhan liiton aika 1448 eKr–30 jKr.
  • 3. Uuden liiton aika 30 jKr–Kristuksen tulemus (n. 2030 ?)

Ihmiskunnan historia kestää näin ollen noin kuusituhatta vuotta, minkä jälkeen alkaa tuhatvuotta kestävä rauhan ajanjakso, jolloin Kristus Jeesus hallitsee pakanakansoja yhdessä ylösnousseiden pyhien ja valittujen kanssa. (Ilm 19:11-20:9.) Sitä seuraa lyhyt kapina Herraa vastaan ja viimeinen tuomio, mistä alkaa ikuisuus, joka ei pääty koskaan. (Ilm 20:10-22:21.)

Uskon isien aika oli aikaa Aatamista Moosekseen, vanhan liiton aika Jumalan ja Israelin kansan välillä solmitun lakiliiton aikaa ja uuden liiton aika on Kristuksen veren kautta solmitun uuden liiton aikaa, jolloin kaikki kansat ovat osalliset liiton eduista ja oikeutetut Jumalan kansan jäsenyyteen uskon kautta Jeesuksen Kristuksen nimeä kohtaan. (Matt 28:19; Apt 13:48; Jes 46:2; 49:5,6; Efe 2:11-3:7.)

Jumala haluaa luojana elää yhteydessä ihmiseen ja auttaa ihmistä tämän onneen. Jumala on antanut ihmiselle kuitenkin vallan päättää siitä, tahtooko ihminen elää Jumalan tahdon mukaista elämää vai rikkoa tahallaan ja jatkuvasti Jumalan tahtoa vastaan eli tehdä väärämielistä pahaa. Jos ihminen haluaa jäädä kapinaan ja vihamielisyyteen Jumalaa kohtaan, ei hän pääse Jumalan luokse kuoleman jälkeen vaan joutuu rangaistavaksi syntiensä tähden. Jumalan lahja on iankaikkinen elämä, mutta sen saavat vain ne, jotka tahtovat jakaa elämänsä Herran kanssa ja noudattaa hänen tahtoaan. Tässä ei ole mitään pahaa tai väärää, sillä Jumalan tahto on paras kaikkia ihmisiä ajatellen. Jos kaikki ihmiset noudattaisivat Jumalan tahtoa, niin kukaan ei vahingoittaisi Jumalan luomia ihmisiä ja luotuja olentoja Jumalan tahdon vastaisella tavalla.

Historia yksilöidymmin

Jumala puhui alussa ensimmäisille ihmisille, Adamille ja Eevalle. Nämä kertoivat Jumalasta jälkeläisilleen. Jumala ilmestyi tämän lisäksi tietyissä sukulinjoissa. Uskon isät saivat todistuksen Jumalasta aina Moosekseen asti. Heistä merkittävimmät ovat olleet Hanok eli Eenok (3494–3129 eKr), Nooa (vedenpaisumus 2460 eKr), Seem (2558–1958 eKr), Aabraham (2168–1993), Iisak (2068–1888 eKr) ja Jaakob (2008–1861 eKr). Jaakobista tuli Israelin kansan kantaisä, josta Israelin 12 sukukuntaa ovat saaneet alkunsa.

Jumala puhui uskon isille ja profeetoille, niin että tämä puhe on taltioitu meille Raamattuun. (Room 3:1; Apt 4:25; 2Piet 1:20,21.) Raamattua sanotaan tämän vuoksi "Jumalan sanaksi", koska se sisältää Jumalan ilmoituksen ihmiskunnalle.

Jaakobin pojan, Leevin, jälkeläisten joukosta Israelin kansan johtajaksi ja vapahtajaksi nousi Mooses (1528–1408 eKr). Israelin kansa pääsi pois Egyptin orjuudesta vuonna 1448 eKr. Jumala antoi samana vuonna lain eli kymmenen käskyä ja sen ulkopuoliset lain säädökset. Tätä tapahtumaa kutsutaan liiton solmimiseksi. Vanha liitto sai alkunsa.

Israelin kansaan syntyi Juudan sukukuntaan kuningas, Daavid (1040–970 eKr). Hän oli Herralle otollinen ja Kristuksen esi-isä lihan puolesta. Daavidin jälkeen Israelin kansa jakaantui kahtia pohjoiseen ja eteläiseen valtakuntaan hänen pojanpoikansa, Rehabeamin (973–915 eKr), aikana (932→915). Pohjoista valtakuntaa kutsuttiin nimellä Israel ja eteläistä valtakuntaa nimellä Juuda.

Israel ja sen pääkaupunki, Samaria, joutui Assyrian valtaan vuonna 712 eKr. Israelilaiset vietiin Kaksoisvirtain maahan pakkosiirtolaisuuteen – Eufratin ja Tigrisin läheisille alueille. Assyrialaiset asettuivat asumaan Israelin alueelle, missä heitä oli vielä Kristuksen aikana ja jäljelle jääneet israelilaiset olivat lankoutuneet heidän kanssaan. Tästä syystä samarialaisia ei pidetty arvossa: he olivat halpa-arvoista sekakansaa ja epäpuhtaita juutalaisten silmissä.

Juuda joutui Baabelin valtaan vuosina 604, 597 ja 587 eKr. Kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen samoille seutuville, minne Israel oli viety sata vuotta aiemmin.

Jeesus Kristus syntyi Beetlehemissä noin 4 eKr. (Mka 5:1/2; Luuk 2:1ss.) Hän eli synnittömän elämän ja kuoli Golgatan ristillä noin 30 jKr, arviolta 33-vuoden ikäisenä. Hänen kärsimyksensä viattomana uhrikaritsana otti pois maailman synnin ja toi sovituksen kaikille ihmisille. Sovitus ei astu kuitenkaan voimaan, ellei ihminen usko Jeesukseen ja ota vastaan armoa syntien anteeksisaamisen muodossa.

Kaksi ehtoa syntien anteeksisaamiselle

Jumala ei voi antaa syntejä anteeksi ikään kuin "Tuosta vaan!" – sormia napsauttamalla. Syyn ja seurauksen laki sitoo myös Jumalaa, niin että jonkun täytyy kärsiä rikoksen rangaistus. Jos viaton sijaiskärsijä ja uhri ei rangaistusta kärsi, pitää syntiin syyllisten kärsiä se itse. Syntien anteeksisaamisen ehtona ja pohjalla on siten syntien sovitus, mikä tarjotaan meille kertakaikkisen Jumalan suorittaman uhrin – Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren uhrin – kautta. Jos uskot sovituksen sanan ja panet Jeesuksen vikauhriksi puolestasi, niin saat synnit anteeksi ja pelastut ikuiseen elämään Jumalan taivaassa Pyhän Hengen osallisuuden kautta, minkä Hengen saat ottaessasi uskon kautta vastaan Jumalan armon.

Jotta tulisit sovituksesta osalliseksi, tulee sinun uskoa Jeesukseen ja muuttua mieleltäsi: katua syntejäsi, kääntyä pois pahuudestasi Jumalan tykö, nöyrtyä ja ottaa vastaan Jumalan armo, Jumalan sana ja Jumalan Poika. Ellei tätä mielen liikettä tapahdu sinussa, niin et ole otollinen Jumalalle.

On siis kaksi ehtoa, jotta synnit voi saada anteeksi:

  • 1. Jonkun viattoman ja synnittömän täytyy sovittaa synnit: tämä on tapahtunut Jeesuksen Kristuksen uhrikuoleman kautta. (Jes 53.)
  • 2. Sinun tulee uskoa Jeesukseen ja sovituksen sanaan sekä muuttaa mielesi saadaksesi synnit anteeksi. (Luuk 24:47; 7:48-50; 5:24; Apt 3:19,26; 10:43; 26:18-20.)

Pakanoiden pelastuminen

Jumala ei vaadi uskoa Raamatun kirjoituksiin ja Jeesukseen sellaisilta ihmisiltä, jotka eivät ole kuulleet evankeliumia tai lukeneet pyhiä kirjoituksia. Heidät tuomitaan omantunnon perusteella ja tekojen perusteella, niin kuin kirjoitettu on. (Room 2:11-16; Ilm 22:12; 2Kor 5:10; Joh 5:28,29.) Jumala vaatii heiltä uskoa vain sen verran, mitä sitä voi olla Jumalan ns. yleisen todistuksen kautta. (Room 1:18-23; Job 33:14-32; Apt 14:16,17.)

Jumalan oikeudenmukaisuus ja oikeamielisyys tulee ilmi siinä, ettei hän vaadi keneltäkään enempää kuin antaa. Jumalan rakkaus tulee ilmi siinä, että hän uhraa ainoan Poikansa syntisten edestä, että nämä saisivat synnit anteeksi ja voisivat elää ikuisesti Jumalan luona taivaassa. Tämän suurempaa rakkautta ei ole olemassa missään.

Tasapuolisuus ja puolueettomuus

Paavali kirjoitti, ettei Jumala katso henkilöön eli Jumala ei ole puolueellinen tuomitessaan ihmisiä. Hän viittasi tässä yhteydessä Jeesuksen tavoin ihmisten tekoihin: pahaa tekevät joutuvat tuomion ylösnousemukseen, mutta hyvää tekevät pääsevät taivaaseen. (Joh 5:28,29; Room 2:1-29.) Sama peruste tuomiolle on jokaisen ihmisen kohdalla. Vain syntiset ja jumalattomat eli epähurskaat ja katumattomat joutuvat kadotukseen. Syntejään katuvat ja Jumalan armoon toivonsa panevat pelastuvat riippumatta siitä, mihin kansaan, kansanheimoon, sukukuntaan tai minkä kielen puhujien joukkoon he kuuluvat. (Ilm 7:9; Psa 147:11.)

Äkikseltään voitaisiin ajatella, että Jumala ei kohtele ihmisiä tasapuolisesti vaatiessaan uskoa ja vanhurskasta vaellusta. Toiset ovat ikään kuin nähneet Jumalan ja ovat nähneet ainakin Jeesuksen. Toiset eivät ole kuulleet paljon mitään Raamatun kirjoituksista. On kuitenkin huomattava se, ettei usko ole ensisijaisesti totenapitämistä vaan kuuliaisuutta ja luottamista Jumalaan, uskollisuutta. Jos tämä ymmärretään, niin voidaan nähdä tuomioiden oikeamielisyys. Jumala vaatii enemmän siltä, joka on saanut paljon, mutta vähemmän siltä, joka on saanut vähän. (Luuk 12:42-50.) Jumala edellyttää uskoa ja vanhurskasta vaellusta itse kultakin ihmiseltä vain sen verran kuin mitä itse vaikuttaa. Jos hän vaatisi enemmän, ei hän olisi oikeamielinen tuomari, koska on luonut ihmisen ja antanut meille kyvyn erottaa hyvä ja paha sekä palvella häntä. Lahjan saajalta ei ole soveliasta odottaa enempää kuin hänelle on lahjoja annettu.

Jos pidät Jumalaa epäoikeudenmukaisena sen vuoksi, että Aatami, Aabraham, Mooses, Israelin kansa, Daavid ja apostolit saivat niin voimakkaan todistuksen Jumalan olemassaolosta, niin katsopa sitä, miten paljon Jumala heiltä vaati! He joutuivat kärsimään paljon Jumalan nimen ja uskon tähden. Heitä vainottiin, kiusattiin ja tapettiin. (Hebr 11.) Jos joku ei pysynyt vainojen keskellä kuuliaisena ja uskollisena Herralle, ei Jumala säästänyt edes omaa kansaansa vaan tuhosi pahoin epäjumalanpalvelukseen ryhtyneet. (1Kor 10:1-13.) Se ei siis ratkaissut ikuista kohtaloa, että joku piti totena Jumalan olemassaolon vaan se, ketä Herraa kukin palveli ja totteli. Sama pätee kaikkina aikoina tuomion perusteeksi. Ratkaisevaa on se, millainen ihmisen sydän ja sydämen asenne on Jumalan edessä sekä suhteessa syntiin. (Apt 8:20-24; Matt 12:33-37.)

Uhrijärjestelmät

Jumala antoi heti syntiinlankeemuksen jälkeen Aatamille ja Eevalle ennustuksen Messiaasta, joka "polkee rikki käärmeen pään" eli kukistaa saatanan vallan. (1Moos 3:14,15.) Uskon isien aikana ihmisillä oli tapana uhrata Jumalalle eläinuhreja, mikä oli myös Jumalan tahto. (1Moos 4:4; 8:20,21; 15:8-21.) Eläinten uhraamisesta tuli laki Israelin kansalle, kun Herra ilmestyi Moosekselle enkelin kautta Siinain vuorella. (2Moos 19-20,29; 3Moos 1–7.)

Eläinten uhrit olivat esikuvia täydellisestä uhrista eli Kristuksesta. Kun Kristus oli uhrannut oman verensä ja ruumiinsa viattomana uhrina syntisten edestä Isälle Jumalalle, ei muita uhreja enää tarvita. Kristuksen uhri on poistanut ikuisesti synnin ja hänen verensä on tuonut meille lunastuksen eli maksun syntivelasta: Jeesus on lunastanut sielumme saatanan ja kuoleman vallasta, niin että pääsemme hänen kauttaan Isän tykö. (Hebr 1-10.)

Syntien pohjalla vaikuttavia uhrijärjestelmiä on ollut siis kaksi historian aikana:

  • 1. Jahven määrämät eläin-, ruoka- ja juomauhrit. (2Moos 20:24-26; 29; 3Moos 1-8.)
  • 2. Kristuksen Jeesuksen kertakaikkinen pyhä vika- ja syntiuhri, joka sovitti koko maailman synnit ja kaikki syntiset ihmiset kerralla Isän Jumalan kanssa. (2Kor 5:18-21; Kol 1:19-23; Hebr 2:14-18; 7:23-28; 9:6-10:25; 1Joh 2:1,2; Matt 26:26-28; 1Kor 15:1-11.)

Syntien anteeksisaamisen pohjalla on aina ollut jompikumpi uhrijärjestelmä ja syntien sovitus. Sovituksesta on tultu osalliseksi uskon ja mielenmuutoksen kautta. Jos joku ei ole tiennyt sitä, mikä on oikea sovitusuhri, on hän voinut pelastua pelkän mielenmuutoksen ja uskon kautta, jolloin uskon kohde on ollut Jumala hänen yleisen todistuksen kautta. Uskoa uhreihin ja syntien sovitukseen ei sellaiselta ole vaadittu, joka ei ole siitä mitään kuullut.

Juutalaisuuden ja kristinuskon välinen suhde

Kristinuskoa on pidetty alussa juutalaisena lahkona. (Apt 24:14; 28:22.) Juutalaisuus olikin sen puhtaassa muodossa Jumalan vaikuttamaa uskoa, missä odotettiin tulevaa Messiasta vapauttamaan kansa sen synneistä. (Luuk 1:46-55,67-80; 2:25-39.) Jeesuksen seuraajia alettiin kutsua ensimmäisen kerran kristityiksi Antiokian kaupungissa noin 39–40 jKr, liki kymmenen vuotta Jeesuksen ruumiin kuoleman, kuolleistanousemisen ja taivaasen astumisen jälkeen. (Apt 11:26.)

Jeesus käski saarnata evankeliumia eli hyvää sanomaa hänestä ja syntien sovituksesta sekä mielenmuutoksen ja uskon kautta saatavasta syntien anteeksisaamisesta kaikille kansoille. (Matt 28:19,20; Mar 1:15; 6:12; Luuk 24:47; Apt 1:4-8.) Evankeliumia julistettiin kuitenkin ensimmäisen kuuden vuoden aikana vain juutalaisille. Pietari oli ensimmäinen juutalainen, joka vei evankeliumin pakanoille vuonna 36 jKr. (Apt 10-11.) Tämän jälkeen sanoma levisi sen ajan tunnettuun maailmaan tulevina vuosikymmeninä apostolien vielä eläessä. (36–66 jKr) Apostoleista viimeinen, Johannes, kuoli vuosien 95–100 välillä.

Juutalaisuus sen puhtaassa muodossa, minkä Jumala vaikutti, oli oikeaa pelastavaa uskoa ennen Kristuksen ristinkuolemaa ja kuolleistanousemista. (Luuk 7:48-50; 19:1-10; Joh 6:63-69.) Tämän jälkeen juutalaisuus vanhentui, koska sen uhrijumalanpalvelus ja pappisjärjestys kävivät turhiksi. Jeesuksen uhria ei tarvinnut toistaa eikä sitä voi mikään eläin-, ruoka- tai juomauhri korvata. Jumalan valitut ottivatkin kiitollisina vastaan yksinkertaisen ja kertakaikkisen syntien sovituksen Jumalan Pojan ruumiin ja veren uhrin kautta.

Pakanoiden joukossa oli alusta alkaen niitä, jotka ottivat sanoman Kristuksen verestä iloiten vastaan. (Apt 13:48; 1Tess 1:3-7; 2:13.) Kristus on näin ollen annettu liitoksi Jumalan kansalle ja valoksi pakanoille, profetioiden mukaan. (Jes 42:6; 49:5,6; 5Moos 33:3; 1Moos 12:3.) Jeesus Kristus ei ole vain Israelin kansan vapahtaja ja lunastaja vaan hän on koko maailman pelastaja. (1Joh 3:13-15.) Hänessä tulevat kaikki sukukunnat ja kansat vanhurskaiksi, kaikki, jotka uskovat häneen. (Jes 45:22-25; Fil 3:9; Efe 2:11-3:12.)

Nykyisenä aikana juutalaisuus ei ole pelastavaa uskoa, vaikka se on alunperin ollut Jumalan vaikuttamaa. Juutalaiset ovat torjuneet Messiaansa eivätkä saa ikuista elämää, elleivät käänny Jeesuksen tykö ja ota häntä vastaan. Kyse ei ole nyt siitä, että juutalaisuus olisi väärää uskoa vaan siitä, että sen temppelijumalanpalvelussäädökset ovat vanhentuneet ja sovituksen perusteena oleva uhrijärjestelmä on vaihtunut toiseksi. Eläinten uhraaminen ei tuo sovitusta eikä vaikuta syntien anteeksiantoa, mutta usko Jeesukseen tuo sovituksen ja vaikuttaa syntien anteeksiannon. (Room 3:19-5:19; Apt 2:38-47; 3:19-4:12; 10:43; 26:18.)

Jumalan vaikuttama usko ja kristilliset uskonnot

Jumalan seurakuntiin tuli oman kunnian tavoittelijoita ja teeskentelijöitä jo apostolien aikoina. Nämä lampaaksi pukeutuneet sudet etsivät omaa kunniaa, käyttivät jumalisuutta keinona rahan riistämiseksi pyhiltä ja raatelivat seurakuntaa. (Apt 20:27-35.) He etsivät ensimmäisiä sijoja ja pyrkivät olemaan kaikkien muiden yläpuolella olevia johtajia ohitse Jumalan sanan säädösten. (3Joh 1:10; Matt 20:25-28; 23:8-12; Tiit 1:5-16.) Tästä sai alkunsa paavinjärjestelmä ja roomalais-katolinen kirkko. Siitä eronneita tyttäriä ovat ortodoksinen, luterilainen, anglikaaninen ja reformoitu kirkko sekä monet muut protestanttiset kirkot.

Roomalais-katolinen uskonto ei ole puhdasta kristinuskoa. Siinä on sekaisin kristinuskoa, juutalaisuutta ja pakanauskontoja. Kirkko on muuttanut kymmenen käskyn lakia. (2Moos 20:1-17.) Toinen käsky eli jumalankuvien tekemisen ja niiden palvomisen kielto on otettu pois. Kymmenes käsky eli himoitsemisen kielto on jaettu keinotekoisesti kahtia. Sapatin käsky on otettu pois ja käsketty viettää yleisenä lepopäivänä sunnuntaita, mikä on auringonjumalan päivä: pakanallinen lepopäivä. Tämän lisäksi kirkko on alkanut opettaa "sana ja sakramentti" -oppia, minkä mukaan kaste ja ehtoollinen välittävät Jumalan armoa sekä syntien anteeksiantamusta. Tämä on taikauskoa ja monia muitakin perinnäissääntöjä sekä harhaoppeja on kirkko ottanut kantaakseen.

Katolisen kirkon tyttäret edustavat niin ikään kristillistä uskontoa, mikä on harhaoppia ja uskontojen sekoitusta: ei puhdasta Jumalan vaikuttamaa uskoa. Kaikki kirkot, missä opetetaan "sana ja sakramentti" -oppia, ovat eksymykseen johtavia oppinsa puolesta. Nämä riettaat Jumalan sanan vinoon vääntäjät ovat vainonneet uskovaisia kastajaliikeen edustajia ja tapattaneet heitä erityisesti 1520-luvulla alkaneen "uskonpuhdistuksen" aikana. Syyllisiä veljien murhiin tai vainoihin ovat olleet kaikki: katoliset, luterilaiset, kalvinistit, reformoidut ja muut ruhtinaiden omaksumat uskonnot. Toisiaankin nämä villitsijät ovat tappaneet keskinäisten erimielisyyksien ja ennen kaikkea vallan sekä rikkauksien tavoittelun vuoksi. Vallalle nousi lopulta periaate "Kenen maa, sen uskonto". Näin saavutettiin näennäinen rauha valtakuntien välillä, mutta kastajat eli baptistit ovat joutuneet silti kärsimään vainoa kautta aikojen ekumenialiikkeen syntyyn saakka. Silloinkin vainojen loppumisen syy oli kastajien luopumus ja liittoutuminen eriuskoisten kanssa. Muuten vaino ei olisi loppunut. Kirkolliset vainoavat edelleen oikeita kristittyjä, koska eivät suvaitse heidän levittämäänsä Raamatun totuuden sanaa ja sen mukaista oikeaa oppia. (Hebr 6:1,2; Efe 4:1-6.)

Tämän maailman Herrasta luopunutta uskonnollista valtakoneistoa kutsutaan Ilmestyskirjassa nimellä "portto" ja "suuri Babylon". (Ilm 17–18.) Nämä tunnistaa Raamatun vastaisten opetusten ja käytännön lisäksi siitä, että he ovat tehneet huorin maan kuninkaiden kanssa eli ovat liittoutuneet valtaapitävien valtioiden ja kansojen ruhtinaiden kanssa. Kaikki edellämainitut kirkot ovat syyllisiä tähän samaan syntiin, missä jumalattomat valtioiden päämiehet ovat hyvin pitkälle määränneet kirkon asioista.

Jumalan vaikuttamaa uskoa ei pidä sotkea tässä mainittuihin kristillisiin uskontoihin. Moni vilpitön pakana ja uskonnoton Jumalan kieltäjä on torjunut Jeesuksen sen vuoksi, että he tuntevat historiasta miekkalähetyksen ja anekaupan. Kristityillä ei ole näihin hirmutekoihin osaa eikä arpaa. Jumalan lasten tiliin ei pidä panna sellaisia syntejä, mitä jumalattomat ja syntiset ovat tehneet. Jos sinä olet kristitty tai käännyt kristityksi, niin älä pane näitä syntejä uskovien syyksi vaan kerro totuus siitä, ketkä näitä raakuuksia ovat tehneet. Autat sillä tavalla porton lopullista tuhoa, mikä on Jumalan langettama tuomio sille sen syntien tähden. Sinun on lähdettävä pois portosta eli et saa kuulua niiden ihmisten yhteisöön, jotka kuuluvat näihin Herrasta luopuneisiin porttokirkkoihin. (Ilm 18:1-5.) Raja porttoon kuulumisen ja kuulumattomuuden välillä ei kulje sydämissä vaan siinä, mille seurakunnalle annat julkisen tukesi ja minkä jäseneksi tunnustaudut. Lähde ulos portosta, ettet tule sen synneistä osalliseksi. Kuuluminen porttoon on kuin hiljainen hyväksynnän antaminen sen synneille.

Petteri Haipola 14.5.2007

Sivun alkuun