Uskon koetus ja mahdollisuus erehtyä uskon asioissa

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 16.04.2007

Uskossa erehtymisen mahdollisuus

Uskossa on mahdollista erehtyä, jos seuraavat asiat eivät ole Jumalan vaikuttamia vaan ovat jotakin muuta:

  • 1. Uskon pohjalla oleva tieto eli informaatio (pyhät kirjoitukset, perimätieto ja suora ilmoitus kuten ihmisten todistukset, henkien äänien tai Hengen äänen kuuleminen, enkeli-ilmestykset, näyt ja unet).
  • 2. Ihmisen omat kokemukset (esim. ahaa-elämykset, valaistuminen, ymmärryksen saaminen, rauha, tuntemukset, mielenalueen liikutukset, tunteet ja ryhmän vaikutus uskoon).

Kristityn mahdollisuus olla väärässä

Kristitty on väärässä, jos

  • 1. Raamattu ei sisällä Jumalan puhetta eivätkä sen sisältämät kirjoitukset ole pyhiä kirjoituksia ja Jumalan sanan ilmoitusta ihmisille vaan ne ovat juutalaisia taruja, legendoja, liioittelua, mielikuvitusta, kuvitelmia, luuloja ja suoranaista valhetta esimerkiksi hyödyn saamisen vuoksi.
    • a) Uskon avulla on aina pyritty hallitsemaan kansaa ja ihmisiä.
    • b) Jos kristinusko on vain juutalaisuuden jatkeeksi keksitty uskonto, minkä avulla pyritään alistamaan ja orjuuttamaan ihmisiä, on se väärää uskoa ja perustuu valheeseen.
    • c) Uskon avulla voidaan saada mainetta ja rikkauksia: esim. katolisen kirkon ja muiden laitoskirkkojen valtavat omaisuudet, menestysteologien rahanhimo ja ahneus, huijariparantajien toiminta rahan ja maineen saamiseksi. Apostolien tykö tuotiin kaikki se omaisuus, mitä myytiin Jerusalemissa ja nämä saivat käyttää varat lähes haluamallaan tavalla (Apt 2:45; 4:32-5:11.)
    • d) Raamatussa on paljon omituisia kohtia ja näennäisiä tai aitoja ristiriitoja, joita kristityt eivät pysty kunnolla selittämään. He kohauttavat vain olkapäitään ja jatkavat matkaa eteenpäin pitäen jopa syntinä, jos joku pohtii kristinuskolle vaikeita kysymyksiä kuten Vanhan ja Uuden Testamentin välisiä eroja tai tarkoitushakuisia siteerauksia profetioiden täyttymisen toteutumisen todistamiseksi.
    • e) Raamatun profetiat on pyritty toteuttamaan tietoisesti, kun joku on ne kerran ensin kertonut.
  • 2. Henkilökohtaiset kokemukset Jumalasta eivät olekaan Jumalan vaikutusta vaan jotakin muuta.
    • a) Pyhällä Hengellä täyttyminen voi olla joukkohypnoosia tai sielullinen kokemus, joka on selitettävissä yliaistilliselta tuntuvana mielenliikutuksena, mihin voi liittyä ruumiillisia tuntemuksia kuten sähkövirran tai voiman läpimeneminen ruumiissa ja kielillä puhumista. Kyse voi olla aivoissa tapahtuvasta ilmiöstä, mitä pidetään Hengellä täyttymisenä ja sitä vahvistetaan puolittain tietoisella yliluonnollisen kokemuksen hakemisella.
    • b) Kaikki yliaistilliset kokemukset eivät ole Jumalasta. Osa voi olla hallusinaatioita tai mielenhäiriön tai pahojen henkien vaikuttamia ilmestyksiä, näkyjä, ekstaasia (hurmosta), ruumiista irtaantumista, jne.
    • c) Kielillä puhuminen voi olla itse tuotettua siansaksaa, minkä syntymiseen on syynä väärä opetus ja ryhmäpaine. Myös poppamiehet, noidat ja shamaanit "puhuvat kielillä".
    • d) Sairauksista paraneminen on selitettävissä luonnollisella tavalla eikä mitään todellista ihmettä liity siihen tai paranemista ei ole ensinkään tapahtunut: sitä vain uskotellaan ja eletään valheessa.
    • e) Johdatus ja rukousvastaukset eivät ole tavanomaisesta poikkeavia: kuka tahansa voi saada työtä, opiskelupaikan, puolison, rahaa, päästä matkustamaan, saada tahtonsa läpi seurakunnassa, päästä lähetystyöhön, saada muita tehtäviä, oppia kristinuskoon liittyviä asioita, muuttaa elämäntapojaan, lopettaa synnin tekemisen, saada muita kääntymään samaan uskoon, varjeltua onnettomuuksilta, parantua sairauksista luonnollisen paranemisen kautta, nähdä omituisia asioita, mitä ei voida selittää, jne.

Kristityn mahdollisuus olla oikeassa

Lähtökohtana kristinuskon oikeellisuudelle voidaan perustella käsitys Jumalasta, jonka täytyy olla oikea, mikäli Jumala on olemassa:

  • 1. Jumala on kaiken olevaisen luoja eikä mitään voi olla ilman häntä tai sitten kaikki on ollut aina olemassa eikä voi periaatteessa kadota koskaan. Jälkimmäinen oletus ei ole perinteisen kristinuskon opin mukainen, mutta jotkut filosofit ja teoreetikot uskovat sillä tavalla voiden olla samalla nimeltään kristittyjä, vaikka sydän ei kuuluisikaan Herralle.
  • 2. Jumala antaa syntejä anteeksi ja tuo sitä kautta rauhan sydämeen. Ihmisen sydämen ajatukset muuttuvat ja hänen elämäntapansa muuttuvat, kun hän tulee uskoon ja antaa elämänsä Jeesukselle. Ihmisen sisimmässä asuu Kristus uskon kautta ja Pyhä Henki vahvistaa kristittyä Isän voimalla. (Efe 3:14-17; 1:13,14; Room 8:9-16; Joh 14:14-27.)

Raamattuun ja omiin kokemuksiin liittyen:

  • 1. Miten Raamatun kirjoitukset voidaan selittää?
    • a) Miten Raamatun profetiat voidaan selittää, ellei Jumala ole ilmoittanut tulevia tapahtumia etukäteen? Ei ole uskottavaa, että kaikki profetiat pyritään toteuttamaan tietoisesti, kun ne on kerran annettu eikä pyrittäisi esimerkiksi sitä vastoin välttämään epämiellyttävien profetioiden toteutumista. (Esim. kolmas maailmansota, Ilm 9:13-21.)
    • b) Raamatun arvoa historiallisen faktatiedon lähteenä ei voida perustellusti kiistää. Esim. Israelin kansan ja patriarkkojen historia, ympärileikkaus Abrahamista alkaen, pääsiäisen vietto Mooseksesta lähtien, muut juutalaiset pyhät kuten puurim-juhla perustuvat Raamatun kertomuksiin, kuninkaiden aika ja kytkökset Egyptin, Assyrian ja Babylonian historiaan sekä sen jälkeen Persian, Kreikan ja Rooman valtakausiin. Israelin kansa, sen hajaannus ja paluu takaisin kotimaahansa on yksi vahva todistus Jumalan ennaltatietämisestä ja edeltätuntemisesta. Edeltätunteminen ja tietäminen: Joh 16:13-16; 5:37-47; Apt 2:14-36; Luuk 24:25-27,44-50; Room 8:28-30; 1Piet 1:1-11; 2Tim 1:9; Israelin kansan hajaannus ja paluu: 5Moos 28:63-68; Hes 36:22-36; 37:16-28; Jer 32:37-44. Arkeologiset löydöt puoltavat Raamatun kertomusten todenperäisyyttä. (Esim. Alan Millard: Jeesuksen aika avautuu.) Fossiilit todistavat suuresta maailmanlaajuisesta tulvasta ja sitä seuranneesta lyhyestä jääkaudesta. Jäätä muodostuu paljon nopeammin kuin on luultu, minkä esim. Grönlannista tehty toisen maailmansodan aikainen lentokoneen hylyn ja kasvien jäänteiden löytäminen jään alta todistaa. (Mauno Peltonen: Jääkerrostumien ajoitus, 2006. Grönlannin jään alta löytyi kasvien jäänteitä, STT-AFP, 08.08.2004. Lämpeneekö ilmasto sittenkään? TV1, Prisma, 14.02.2005.)
    • c) Jos Jeesuksen ylönouseminen oli opetuslasten temppu ja he varastivat Herran ruumiin, niin miksi tätä ei mainita Rooman valtakunnan historiankirjoituksessa?
    • d) Miksi Jeesuksen todistajat olivat valmiit kuolemaan uskonsa tähden ja näin on ollut kautta aikojen? Jos opetuslapset olisivat varastaneet Jeesuksen ruumiin, niin tuskinpa he olisivat menetelleet niin uhrautuvasti evankeliumin levittämisen puolesta kuin nyt tekivät, henkensä kaupalla. Apostolit joutuivat kärsimään paljon pahoinpitelyistä, vankeudesta ja vaaroista; heidät tapettiin Johannesta lukuunottamatta uskonsa vuoksi.
    • e) Apostolit eivät saaneet hallita ketään elämänsä aikana vaan hallitsijat ja valtaapitävät uskonnolliset johtajat vainosivat heitä. Apostolit eivät hyötyneet "uudesta uskonnosta" niin kuin nykyisen ajan menestysteologit hyötyvät omasta uskonnostaan ja katoliset ynnä muut laitoskirkot ovat hyötyneet apostolisen ajan jälkeen uskonnostaan, mikä ei ole kristinuskoa vaan hengellisen porton toimintaa. (Ilm 17-18.) Opetuslasten joukossa ei ollut apostolien aikana paljon jalosukuisia ja oppineita viisaita, joten he eivät hallinneet maailmaa vaan maailma ja sen uskonnolliset johtajat vainosivat heitä. (1Kor 1:18-31; Joh 8:37-45; 15:17-21.) Tilanne muuttui näennäisesti, kun Rooman keisari Konstantinus I Suuri (312-337) kääntyi "kristinuskoon" ja keisari Theodosius I:n aikana (379 – 395) "kristinuskosta" tuli valtion uskonto. Roomalais-katolisuus ei ole kuitenkaan kristinuskoa vaan pakanauskontojen, kristinuskon ja juutalaisuuden sekoitus. Roomalais-katoliset ja sen perustukselle syntyneet protestanttiset kirkot ovat vainonneet ja tappaneet kastajia eli aitoja kristittyjä kautta aikojen. Laitoskirkkojen johtajat ja jäsenet ovat maan kuninkaiden kanssa huorin tehneen hengellisen porton eli luopiokirkon jäseniä ja ovat liittoutunet valtaapitävien jumalattomien kuninkaiden kanssa kautta aikojen. (Ilm 17-18.) Vasta viime aikojen ekumenia on vähentänyt vainoa kastajia kohtaan, mutta se on ollut mahdollista vain siten, että kastajat ovat seurakuntina lähteneet mukaan luopumukseen ja ottaneet vastaan valheen ulkokultaisuuden hengen. (2Tess 2:1-17; 1Tim 4:1-11.) Raamatussa varoitetaan uskovia liittoutumasta tämän maailman kanssa ja liittymästä saastaisiin. (2Kor 6:14-18.) Katolinen kirkko liittoutui keisarin kanssa ja Rooman valtakunnan vasallivaltioiden sekä sen jälkeisten ruhtinaskuntien ruhtinaiden ja kuninkaiden kanssa, anglikaanit ovat Englannin kuninkaan johdossa, luterilaiset liittoutuivat aikansa saksalaisten ruhtinaiden kanssa (esim. 1529 Speyerin valtiopäivillä ja myöhemmin kaikissa uskontunnustuksissa vedottiin hallitseviin ruhtinaisiin, että nämä noudattaisivat annettuja ohjeita, jotka oli osin kirjoitettu ruhtinaiden sanelun ja toiveiden mukaan), kalvinistit ja reformoidut liittoutuivat Sveitsin, Itävallan, Ranskan ja Skotlannin hallitsijoiden kanssa ja ortodoksit eli kreikkalais-katoliset Kreikan, itämaiden ja Afrikan hallitsijoiden sekä ennen kaikkea Venäjän tsaarien kanssa. Valtakunnan ruhtinas määräsi sen, mitä uskontoa kansa sai tunnustaa ja levittää ("Kenen maa, sen uskonto"): muuta uskoa ei suvaittu vaan eriuskoisia vainottiin, ryöstettiin ja tapettiin. Näiden eriuskoisten joukossa olivat rauhaa rakastavat baptistit eli kastajat, jotka kieltäytyivät valtion viroista ja väkivallan käytöstä pasifistisen erityisluonteensa vuoksi Raamatun teksteihin perustuen.
    • f) Raamatun vaikeaselkoiset kohdat ja omituisuudet eivät tarkoita sitä, ettei sana ole Jumalalta. Asian voisi tulkita jopa päinvastoin: ellei ihmeitä ja merkkejä tai vaikeaselkoisia kohtia olisi, ei usko olisikaan kenties Jumalalta saatua ja hänen vaikuttamaansa. Jeesus selitti vertausten runsauden siten, että opetuslasten on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta jumalattomille kaikki tulee vertauksissa, etteivät he ymmärtäisi, näkisi, kuulisi ja tulisi parannetuiksi, sillä he ovat itse itsensä ulkopuolelle sulkeneet ja sydämensä paaduttaneet. (Matt 13:11-17; 23.) Raamatun vaikeatajuisuudelle on siis selitys, mutta vilpittömien ja rehellisten uskovien ei pidä peljästyä sitä, jos eivät sanaa ymmärrä kaikella mahdollisella tavalla. Sana avautuu meille aikanaan. (Jes 29:11ss; Dan 12:4-13.) Tärkeintä on sydämen oikea asenne, synnin karttaminen ja se, että Kristus saa asua siellä uskon kautta Pyhässä Hengessä. (Apt 8:20-24; Efe 3:14-17; Snl 4:23; 1Tim 4:16; Matt 12:33-37; 7:13-29.)
    • g) Apostolit joutuivat elämään välillä niukoissa oloissa tai ainakin Paavali oli välillä rahapulassa. (Fil 4:12-17.) Apostolit mainitsevat jo tuohon aikaan olleen myös niitä, jotka myyskentelivät Jumalan sanaa eivätkä toimineet puhtaista motiiveista vaan kiskoivat ahneuksissaan hyötyä herkkäuskoisilta ja hyvää tahtovilta kristityiltä. (2Kor 2:17; Fil 1:15-18; 1Tim 6:5; 2Piet 2:3.) Se, että myös väärämielisiä totuuden myyskentelijöitä liikkuu kristittyjen keskuudessa, ei tarkoita sitä, että kaikki kristityt ovat samanlaisia. Nämä myyskentelijät ovat yleensä valmiita luopumaan uskostaan, jos joutuvat hengen vaaraan ja kieltävät Herran Jeesuksen. Kristityt ovat sen sijaan valmiita vaikka kuolemaan Herran nimen tähden ja pitävät kiinni tunnustuksesta, mikä on Jeesuksen todistus ja profetian Henki. (Hebr 10:23; Ilm 12:11,17; 14:12; 19:10.)
  • 2. Henkilökohtaiset kokemukset
    • a) Aidon kristinuskon ja kristittyjen seassa on väärää riivaajien uskoa ja jumalattomia ihmisiä. Väärien tekojen ja uskomusten vuoksi ei pidä hylätä aitoa uskoa ja Jeesusta uskon vaikuttajana.
    • b) Kokemukset ovat kuitenkin tosia eikä kaikkea tarvitse pystyä selittämään järkevästi ihmisten tieteen keinoin, mitä ihmiselle Hengessä ja Jumalan vaikutuksesta tapahtuu. Ilmestykset, näyt ja unet voivat olla Jumalasta tai muusta lähteestä: on vain opittava harjaannuksen kautta erottamaan se, mikä on Jumalasta ja mikä ei ole Hänestä.
    • c) Kielillä puhujien joukossa on ollut selvää olemassaolevan kielen puhumista monimutkaisin lausein ja kielellisin rakentein eikä vain yksi tai kaksi sanaa siellä sun täällä, mitä voidaan matkia, kun ne on joskus kuultu. Aitoa kielillä puhumista on olemassa, vaikka ei itse olisi sitä lahjaa saanut eikä ymmärtäisi toisten puhumaa kieltä. Kielillä puhujan suun lihasten ja äänielinten käyttö muuttuu kielillä puhuttaessa Jumalan vaikutuksesta niin, että hän puhuu vierasta kieltä kuin syntyperäinen ilman "kielten opiskelijan murretta".
    • d) Jumala johdattaa niitä, jotka rukoillen kulkevat. Jumalan yliluonnollinen puuttuminen tapahtumien kulkuun kertoo hänen läsnäolostaan ja johdatuksestaan.

Terve kyseenalaistaminen ja sairas epäileminen

Kristityn ei pidä olla niin sokea, että uskoo kaiken, mitä Jeesuksen nimessä tehdään ja tapahtuu. Hänen tulee koetella kaikki ja pitää se, mikä hyvää on. Kristittyjen joukossa on paljon ensisilmäyksellä katsottuna oikealta vaikuttavaa väärää opetusta ja elämää, mikä tarkemmin tutkittuna onkin väärää opetusta ja tekopyhää elämää tai vilppiä, itsepetosta ja valheita. Tämä tulee erottaa aidosta Jumalan vaikuttamasta pyhästä elämästä ja totuudellisesta uskosta.

Vilpitön sydän varjeltuu eksytyksen salakavalilta juonilta, mutta tuskin kukaan voi välttyä siltä, että häntä yritetään eksyttää erilaisten armolle vieraiden oppien kannattajaksi. Kaikkein petollisin armolle vieras oppi on sellainen, joka väittää olevansa mitä puhtainta armoa, mutta onkin riivaajien uskoa, taikauskoa, mystiikaa, noituutta, taikuutta ja lain tekoihin perustuvaa itse itsensä pelastamisen yritystä. Tätä on mm. katolisen kirkon kehittämä oppi "sanasta ja sakramenteista", mitä nimeltään kristitty maailma pitää aitona kristinuskona ja Raamatun sanan mukaisena Jumalan tahtona. Sitä se ei kuitenkaan ole vaan on salakavala eksytys, missä ihmiset opetetaan luottamaan uskonnollisten rituaalien maagiseen voimaan, joka synnyttää ihmiset uudesti ylhäältä, välittää syntien anteeksiannon, lahjoittaa Pyhän Hengen ja uskon sekä johtaa pelastuksen henkilökohtaiseen kokemiseen ja vastaanottamiseen. Tällaista oppia tulee karttaa kuin ruttoa, jos haluaa pysyä puhtaana uskonsa sisällön puolesta eikä anna armolle vieraiden ainesten myrkyttää sydäntään.

Kristityn on syytä kyseenalaistaa terveellä tavalla uskonsa sisältö ja sen harjoittamisen muoto. Onko kaikki todella Jumalan vaikuttamaa, mitä teen ja uskon? Onko Raamatun ilmoitus totta "niin ja aamen"? Onko Jumala luvannut sanassaan sen, mitä ihmiset väittävät hänen luvanneen? Onko Jumala luvannut jotakin muuta, mitä ihmiset eivät ymmärrä hänen luvanneen? Mikä on Jumalan tahto? Miten kirjoitukset tulisi ymmärtää, niin että saataisiin kiinni kirjoittajan alkuperäinen tarkoitus ja aivoitus? Ovatko omat kokemukseni Jumalan Hengestä vai pelkkiä sielullisia tuntemuksia ja opittuja kristillisiä tapoja, muotomenojen noudattamista? Ovatko kokemukseni selitettävissä luonnollisella tavalla, niin ettei Jumalan kädenjälkeä ja puuttumista asioihin voida todeta? Puhuvatko muut kristityt totta, kun kertovat ihmeellisistä kokemuksistaan Jumalan kanssa?

Tällaisten kysymysten esittäminen ja vastauksen löytäminen niihin on tervettä kyseenalaistamista. Sitä ei pidä sotkea sairaaseen epäilemiseen, mikä estää Jumalan tahdon ja siunausten toteutumisen elämässä: johdatuksen puuttumisen ja sen, etteivät rukoukset tule kuulluiksi. Rukous on ensinnäkin asia, mikä on sydämen jatkuva olotila ja huokaus Jumalan puoleen. Sen lisäksi on kestävää rukousta ja suorituksia, missä rukoillaan Jumalaa järjellisesti. Siinä pyydetään Jumalalta asioita, mitkä mieleen nousevat ja joissa halutaan Jumalan puuttumista ihmisten elämään. On myös mahdollista kuulla Jumalan puhetta ja saada vastauksia häneltä Hengen välityksellä.

Isä puhuu niin kuin pojalleen ja tyttärelleen neuvoen sekä opastaen lasta elämän tiellä. Jatkuva Jumalan äänen kuuleminen ei ole kuitenkaan mahdollista. Profeetatkin saivat sanan Herralta vain aika ajoin. Muun ajan he vaelsivat kesto-ohjeiden eli mm. kirjoitetun Jumalan sanan ohjeiden sekä omantunnon todistuksen ja sisäisen oikeudentajun mukaan. Kirjoitettu sana oli kuitenkin aina ensisijaisen tärkeää, kun etsittiin Jumalan tahtoa yksittäisiin kysymyksiin ja Jumalan Hengen vastaukset kysymyksiin tuli aina pitää yhtä ilmoituksen eli pyhien kirjoitusten kanssa.

Jatkuvan Jumalan äänen kuulemisen ja oman erityisen aseman tavoittelu Jumalan valtakunnan työssä voi olla myös vaarallista. Jos etsit kovin paljon yliluonnollisia henkikokemuksia ja tahdot sinnikkäästi kuulla Jumalan äänen jatkuvasti, niin voit erehtyä luulemaan omia ajatuksiasi Jumalan ääneksi ja Pyhän Hengen puheeksi. Vielä vaarallisempaa on luulla riivaajien ääniä Pyhän Hengen puheeksi. Jos joku kristitty on erehtynyt tällä tavalla, niin se johtaa helposti mielenalueen häiriöihin, mielisairauteen ja psykoosiin. Tästä on mahdollista kuitenkin parantua, kun tunnustaa erehdyksensä, sanoutuu irti niistä äänistä, mitä on kuullut ja jotka eivät olleet Jumalasta ja tunnistaa tekemänsä synnit sekä hoitaa asiat kuntoon, jos on jotakin tunnustettavaa läheisille ja sovittavaa. Tämän jälkeen rauha syvenee sydämessä ja Jumalan aito Pyhä Henki saa eheyttää sen ihmisen, niin että hänen jalkansa pysyvät maan kamaralla, mutta sydän taivaassa.

Usko ja arkipäivän realismi sekä vaatimattomuus eivät ole toisiaan vastaan vaan tukevat toisiaan. Uskon kautta voidaan tehdä voimallisia tekoja, mutta ei oman uskon voimalla vaan Jumalan vaikuttaman uskon kautta. Jos tätä uskoa ei ole, niin turha on uskotella itsestään liikoja ja korottaa itseään ylitse muiden, kuvitella olevansa profeetta ja hengellinen, vaikka onkin lihallinen ja sielullinen. Lopun aikana ilmestyy monia "Eliaita", jotka ajattelevat olevansa ainoita jäljelle jääneitä uskovia maan päällä muiden ollessa eksyksissä. Elia on kuitenkin jo tullut eikä toista Eliaa enää tule ennen Kristuksen toista tulemista. Raamatussa on ennustettu kahden profeetan toiminta Jerusalemissa ennen seurakunnan ylösottoa, mutta ei Elian toista tulemista. (Ilm 11:1-17) Näin ollen esimerkiksi William Marrion Branham ei voinut olla Elia ja viimeisen seurakuntajakson "enkeli". Sellaista enkeliä ei ole ennustettu tulevaksi ja koko seurakunta-ajan jaksottaminen Ilmestyskirjan seitsemän seurakunnan mukaan on virheellinen tulkinta Raamatusta. Lopun aikana on odotettavissa "monta väärää profeettaa ja eksyttäjää", mutta ei Eliasta ennen Kristuksen toista tulemusta. (Matt 24:3-14,23-31.) Moni on luopuva pois Herrasta ja seuraava valheen ulkokultaisuuden hengen vaikutuksesta villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja. (1Tim 4:1-11; 2Tess 2:1-17.) Antikristus ja synnin eli laittomuuden ihminen ilmestyy, ensimmäinen peto ja maailman hallitsija sekä toinen peto eli väärä profeetta. (Ilm 13:1-18; 14:9-12; 15:2; 16:2; 17:1-18; 19:19-21; 20:1-10; Dan 240-45; 7:7-27; 8:17-27.)

Kristittyjen keskuudessa on valitettavan paljon vääriä profeettoja ja eksyneitä naisia, jotka luulevat heillä olevan profetian armolahja. He julistavat oman sydämensä ajatuksia ja lihallisia mieltymyksiään Pyhän Hengen puheena sekä miellyttävät ihmisiä saadakseen heiltä arvostusta osakseen, että nämä korottaisivat heitä puheissaan, sydämessään ja elämässään. He yrittävät sitoa ihmisiä itseensä ja tekeytyvät "sielun hoitajiksi", vaikka ovat sielun puoskareita ja eksyneitä sieluparkoja. He noudattavat villitseviä riivaajien oppeja, joita miespuoliset idolit eli epäjumalat julistavat. Nämä väärät opettajat ja profeetat kiskovat rahaa herkkäuskoisilta ja hyväntahtoisilta ihmisiltä, mutta nämä eivät huomaa heitä huijattavan. Valveutunut silmä ja tutkiva sydän erottaa kuitenkin väärän rahan aidosta eikä osta Pyhää Henkeä. Pyhä Henki on ilmainen Jumalan lahja ja sitä myyskentelevät sekä ostavat ihmiset jäävät Jumalan valtakunnan ulkopuolelle. (Matt 25:1-13; Jes 55:1-8.)

Kristittyjen keskuudessa on siis paljon huijariparantajia ja superjulistajia, jotka eivät ole Jumalan lapsia. Jumala käyttää heitä apuna evankeliumin julistamisessa, mutta he eivät itse pelastu, koska tavoittelevat vain rahaa ja kunniaa eivätkä edes usko Jumalan olevan olemassa. He ovat löytäneet joukkohypnoosiin ja suggestioon perustuvan tavan huijata massoja suurkokouksissa. (mesmerismi) Riivaajahenget vaikuttavat heissä ja tekevät ihmeitä, jotka eivät ole oikeita ihmeitä, niin että joku parantuisi. He ajavat toisistaan ulos riivaajia Jeesuksen Kristuksen nimessä ja todistavat valhetellen ihmeparanemisia, vaikka Jeesus ei ole sellaista tehnyt. (Matt 7:21-23.) He pitävät "sisäisen parantumisen leirejä ja kursseja", missä kaikkea tätä tapahtuu. (Gordon ja Emily Binning)

Oletko nähnyt itse jonkin kiistattoman ihmeen tai ihmeparanemisen, niin että lääkäritkin sen vahvistavat eikä kyse ole kuvitelmista, toiveista, luonnollisesta paranemisesta, lääkäreiden työstä, lääkkeiden vaikutuksesta, taudin luonnollisesta kehityksestä, missä potilaalla on välillä parempia jaksoja ja välillä huonompia (syöpä, migreeni, vatsavaivat), epämääräisistä kivuista, missä ei voida osoittaa elimellistä paranemista, psykosomaattisista oireista, jotka paranevat oireiden aiheuttajan eli psyykkisen ja oireet laukaisevan tekijän poistuessa, jne. Raamatussa kuvatut ihmeet olivat kiistattomia ja ne voitiin todentaa silmin nähden välittömästi: sokea sai näkönsä, kuuro kuulonsa, rampa käveli ja kuollut nousi ylös kuolleista. Läsnäolijat tuntivat ne henkilöt, jotka parannettiin ja herätettiin kuolleista, joten huijaamisen mahdollisuus oli pois suljettu. Jumala teki ihmeitä ja paransi sairaita eivätkä sitä voineet edes Jeesuksen vastustajat kiistää.

Juutalaisten hallitusmiehet näkivät ja tunnustivat Jeesuksen tekemät ihmeet, mutta eivät silti olleet uskollisia Jumalaa kohtaan ja ottaneet vastaan Jeesusta Messiaanaan. Heille oli tärkeämpää oman uskonnollisen valtakoneiston ja perinnäissääntöjen säilyttäminen kuin elävän Jumalan palveleminen ja hänen tahtoonsa alistuminen. Kuinka paljon omasta uskon harjoittamisesta ja seurakunnan toiminnasta on tätä samaa eksymystä ja sielullista puuhastelua, itsensä pettämistä, valheita ja luulottelua? Jumalan vaikuttama usko kestää terveen koettelemisen ja vahvistuu siitä, kun koetukset voitetaan ja saadan vastaus epäselviin sekä askarruttaviin kysymyksiin. Sokea järjetön ja tyhmä usko on sellaista, että ummistetaan silmät ilmeisiltä epäkohdilta, vääryyksiltä, ristiriidoilta, teeskentelyltä, luuloilta, uskottelulta ja sen semmoiselta, mikä koituu lopulta Jeesuksen nimen häpäisemiseksi, kun sielulliset väittävät sitä sun tätä asiaa Jeesuksen teoksi ja vaikuttamaksi, mutta Jumalalla ei ole mitään tekemistä sen asian kanssa. Usko ei ole silloin Jumalan vaikuttamaa vaan sielullista riivaajien uskoa, mistä pitäisi päästä eroon ja saada lahjana aitoa "Jumalan Pojan uskoa".

Tämä termi (Jumalan Pojan usko ja Jeesuksen usko ja Kristuksen usko) tarkoittaa muuten sitä, että usko on Jumalan Pojalta peräisin eli häneltä saatua ja hänen vaikuttamaansa eikä sitä, että Jeesus uskoo meidän puolestamme tai että Jeesus meissä uskoo Jumalaan. Me uskomme Jumalan Poikaan ja tämä usko luetaan meille vanhurskaudeksi, mutta tekopyhät kieroilijat ovat kääntäneet kreikankielen objektiivisen genetiivin subjektiiviseksi genetiiviksi väittäen Jumalan Pojan uskon olevan Jeesuksen omistamaa uskoa sen sijaan, että se olisi hänen vaikuttamaansa. No, ulkokullattujen pitää väärentää kaikki Jumalan sanat, etteivät vain mukamas olisi Jumalan kunnian varastajia, mitä he mitä suurimmassa määrin kuitenkin ovat tehdessään Jumalan tahdon vastaisista opin kappaleista uskonsa perustuksen.

Sairas epäily on jotakin sellaista, ettei noudateta Jumalan sanaa eli ollaan tottelemattomia Herraa kohtaan. Sairas epäily paljastuu meille syntiinlankeemuskertomuksessa. (1Moos 3.) Saatana tuli Eevan tykö käärmeen muodossa ja valehteli hänelle asioita. Paholainen sai vastenmieliseltä ja inhottavalta näyttävän hyvän- ja pahantiedon puun näyttämään ihanalta ja suloiselta antamaan ymmärrystä. Paholainen valehteli, ettei ihminen suinkaan kuolemalla kuole vaan tulee niin kuin jumalat (langenneet enkelit, hepreankielessä on tässä kohden monikko Elohim) tuntemaan hyvän ja pahan.

Eeva uskoi saatanan valheen, joka oli vääristeltyä Jumalan sanan ilmoitusta. Jumala oli sanonut, että ihmisen pitää kuolemalla kuoleman, jos hän syö hyvän- ja pahantiedon puusta. (1Moos 2:15-17.) Jumala ei myöskään ollut kieltänyt koskemasta puuhun vaan ainoastaan syömästä siitä. Eeva pisti omiaan, kun sanoi, että Jumala on kieltänyt koskemasta siihen puuhun. (1Moos 3:3.) Näin synti saa alkunsa eli kyseenalaistetaan Jumalan hyvä sana ja käsky sekä lisätään omia Jumalan sanoihin.

Paholainen saa "kielletyn hedelmän" näyttämään ihanalta, hyvältä ja haluttavalta. Hän valehtelee, että kielletyn hedelmän nauttiminen on hyvä asia, mistä on hyötyä ihmiselle. Juopottelu on hauskaa, huumeiden käyttö taivaallista, haureuden harjoittaminen ihanaa, aviorikokset rikastuttavia kokemuksia, uhkapeli jännittävää, varastaminen kannattavaa, murhaaminen oikeutettua ja tottelemattomuus omista oikeuksista kiinni pitämistä. Itsekkyys tekeytyy helposti rakkaudeksi ja ylpeys nöyryydeksi, ahneus vaatimattomuudeksi ja riisto toisten auttamiseksi. Paholainen on kieroista kieroin olento maan päällä ja ihminen, joka uskoo hänen valheitaan, perustelee itselleen synnin tekemisen siten, että se on hyvän tekemistä ja siihen on oikeus. Yksikään rikollinen ja synnin tekijä ei pidä tekojaan oikeasti väärinä, jos jatkaa niiden tekemistä. Ihminen on mestari perustelemaan synnillisille elämäntavoilleen oikeutuksen ja selittämään sen vanhurskauden tekemiseksi.

Sairas epäileminen ei ole siis asioiden kyseenalaistamista ja tarkkaa tutkistelua hengessä. Sairas epäileminen on sitä, että ryhdytään syntiin ja rikotaan Jumalan käskyjä vastaan kyseenalaistamalla käskyjen oikeutus. Sairas epäileminen on sitä, että otetaan oikeus omiin käsiin ja toimitaan itsekkäästi eikä rakasteta lähimmäistä niin kuin itseä ja Jumalaa yli kaiken.

Sairas epäily on epäuskon ja synnin esiaste. Sairas epäily voi kohdistua myös Raamatun ilmoituksen totuudellisuuden arvioimiseen. Jos Raamatun kritiikissä jätetään pois terve tekstianalyysi ja harkinta, voidaan puolueellisesti tulkiten päätyä täysin Jumalan tahdon vastaisiin lopputuloksiin. Silloin terve kyseenalaistaminen on muuttunut sairaaksi epäilyksi ja on tehty Jumalasta pilkkaa, muutettu kuva Jumalasta omassa sydämessä vääräksi ja kerrottu siitä väärästä jumalasta muillekin. Pisimmälle vietynä sairas kyseenalaistaminen ja epäily johtaa Jumalan olemassaolon kieltämiseen. (Psa 14; 10:1-13.) Vähin mihin se johtaa, on Jumalan voiman kieltäminen ja siten myös pelastuksen menettäminen. (2Tim 3:1-13.)

Jumalan voiman kieltäminen tarkoittaa synnin valtaan joutumista ja synnissä elämistä eikä evankeliumin totena pitämisen kieltämistä, niin kuin eksyneet luulevat. (Room 5:20-6:23; 8:4-16; Gal 5:13-25; 1Kor 6:9-21; 2Kor 6:14-18; 1Piet 4:1-4.) Moni uskonnollinen ihminen pitää evankeliumin sanoman totena, mutta joutuu silti kadotukseen synnissä elämisen vuoksi. (Esim. menestysteologit ja laitoskirkkojen piispat, papit ja Ilmestyskirjan "porton" oppien kannattajat, paavi etunenässä, elleivät tee parannusta eli muuta mieltään ja anna synnyttää itseään uudesti ylhäältä.) Jeesuksen nimen mainitseminen ja julkinen uskontunnustus ei takaa sitä, että joku on pelastunut Kristuksessa ja on Jumalan lapsi. (Matt 7:21-23.)

Olen nyt käsitellyt sitä, mitä on terve usko, raitis kyseenalaistaminen ja sairas epäily sekä sitä, mihin usko ja uskomusjärjestelmät perustuvat. Uskon pohjalla vaikuttaa siis aina jokin oppijärjestelmä, jonka pohjalta harjoitetaan uskoa käytäntöön. Käytännön uskonharjoittamista ovat rukous, mietiskely, meditaatio, hengellisiin kokouksiin osallistuminen, pyhiinvaellusmatkat, uskonnolliset rituaalit, uskon sanoman opiskelu ja tutkistelu sekä useimmissa uskonnoissa uskon sanoman levittäminen ja julistaminen muille ihmisille eli evankeliointi. Jos uskon pohjalla oleva tieto, mihin oppi perustuu, on peräisin totuudevastaisesta lähteestä tai on väärin tulkittua Jumalan sanaa, on usko silloin sielullista riivaajien uskoa, mistä tulisi puhdistautua ja päästä eroon.

Raamatun profetian mukaan lopun aikana juuri ennen Kristuksen tulemista seurakuntaa koetellaan, puhdistetaan ja kirkastetaan. (Dan 12:10.) Näin käy vain valituille muiden jäädessä sisälle porttoon ja tullessa osalliseksi sen synneistä. (Ilm 18:1-8.) Portto ei ole vain sydämen asenne eikä raja porton ja pyhien yhteyden välillä mene pelkästään sydämien tasolla. Portto on uskonnollinen järjestelmä ja valtakoneisto, mistä tulee sanoutua irti, jos mielii pysyä erossa sen synneistä.

Lopun ajan maailman ihmiset yhdistyvät uskontojen synkretismin ja väärän suvaitsevaisuuden nimissä, niin että aitoa kristinuskoa kannattavat ihmiset joutuvat vaikeuksiin yhdessä juutalaisten kanssa. Mitä kaikkea vainoa ja pilkkaa ja vangitsemista ja tappamista tähän liittyy: se selviää aikanaan, mutta osa on ennustettu Raamatussa hyvin seikkaperäisesti ja kielikuvia sekä vertauksia käyttäen. (esi. Ilm 13,17 ja 18.)

Tarkastelen tässä kirjoituksessa vielä uudestaan sitä, mitä usko on ja mihin se perustuu. Näiden asioiden ymmärtäminen on hyödyllistä ja tärkeää, jotta voimme voittaa epäilysten kautta tulevat koetukset ja pitää kiinni Jeesuksen todistuksesta ja tunnustuksesta. Sydämemme kuuluu Kristukselle emmekä ole enää itsemme omat. Me elämme nyt Herralle ja Herra elää meissä. Se hyvä, mitä Jeesus on tehnyt meille, on totta, ja siitä me voimme todistaa myös muille. Kun sydämen ajatukset ja mieli ovat pysyvästi muuttuneet, niin tiedämme, mitä on pyha ja puhdas elämä Kristuksessa: tiedämme, mitä on olla vilpitön ja tavoitella vanhurskautta kaikissa asioissa.

Mitä usko on?

Usko on

  • 1. Luottamista johonkin
  • 2. Totena pitämistä
  • 3. Tottelemista
  • 4. Toivoa

Uskon osa-alueet voidaan jakaa vielä pienempiin osiin näin:

  • 1. Luottamista johonkin
    • a) Luottamuksen panemista johonkin, minkä uskotaan olevan luotettava ja joka ei petä vaan pitää sen mitä lupaa. Näin ollen usko ja luottaminen on
    • c) Turvaamista johonkin eli heittäytymistä jonkin varaan, mitä pidetään luotettavana tai miltä toivotaan jotakin hyvää ja joskus myös pysyvää parempaa olotilaa. Kun ihminen haluaa pitää kiinni jostakin turvallisen tuntuisesta ja toivoa lisäävästä, niin silloin usko on
    • b) Riippumista kiinni jossakin tai ripustautumista kiinni johonkin ja kiinnipitämistä jostakin.
  • 2. Totena pitämistä
    • a) Vakuuttuminen siitä, että jokin asia on tosi.
  • 3. Tottelemista
    • a) Ojentautumista jonkin mukaan, uskon kuuliaisuutta: "Etkö sinä usko, mitä minä sinulle sanon! Tottele nyt minua ja tee, mitä minä käsken!" "Kristuksen evankeliumi on julistettu uskon kuulaisuuden aikaansaamiseksi kaikissa kansoissa". (Room 1:5; 16.19,26.) "Minä kiitän Jumalaa siitä, että olette tulleet kuulaisiksi sen opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut.
  • 4. Toivoa
    • a) Ajallisen elämän paremman laadun puolesta.
    • b) Kuoleman jälkeisen ikuisen elämän ja autuuden toivoa.

Mihin usko perustuu?

Jokainen ihminen uskoo johonkin. Uskon perusteena on tietoa asioista, mitä on saatu jostakin: muilta ihmisiltä, perimätiedosta, kirjoista, mediasta, henkilökohtaisista kokemuksista, enkeleiltä ja jumalilta tai Jumalalta. Uskon "lähteet" voidaan siten jakaa kolmeen itsenäiseen, itsestään tietoiseen ja oman tahdon omistavaan subjektiin (informaation vastaanottajaan tai tekijään):

  • 1. Ihminen itse
  • 2. Enkelit ja henget ja muut luodut olennot
  • 3. Jumala tai jumaluudet

Se usko, mikä perustuu totuuteen, on kristinuskon mukaan Jumalan vaikuttamaa tai pitää yhtä Jumalan vaikuttaman uskon kanssa. Se usko, mikä perustuu valheeseen eli epätoteen informaatioon, ei ole Jumalasta vaan on ihmisten erehdyksiä, mielikuvitusta, luuloa, oletuksia, turhaa toivoa ja jopa riivaajien uskoa eli itsensä saatanan vaikuttamaa ja hänen kertomiensa valheiden uskomista.

Kristinuskon lähteenä on Jumalan puhe ja erityinen ilmoitus. Kristinuskon mukaan Jumala loi ensimmäiset ihmiset omaksi kuvakseen: mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. (1Moos 1:26-28, Adam ja Eeva.) Usko luomiseen sisältyy myös moneen muuhun uskontoon, joita ovat mm. juutalaisuus, islam ja hindulaisuus (Brahmaa). Näistä juutalaisuus ja islam ovat kristinuskon ohella ns. kirjauskontoja, vaikka on tosin hindulaisuudessakin pyhiä kirjoja, mihin uskonto perustuu. (Hindulaisuudessa Veda-kirjat ja Bhagavad Gita, islamissa Koraani)

Juutalaisuudessa ja kristinuskossa usko perustuu Jumalan erityiseen kirjoitettuun ilmoitukseen eli pyhiin kirjoituksiin. (2Tim 3:17,18.) Nämä kirjoitukset on koottu Raamattuun, mutta juutalaiset pitävät vain Vanhan Testamentin kirjoituksia Jumalan erityisenä ilmoituksena. He eivät usko Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja Messias, joten he eivät hyväksy Uuden Testamentin kirjoituksia Jumalan erityiseksi ilmoitukseksi.

Jumala on puhunut ensin Adamille, sitten uskon isille ja profeetoille, sitten Poikansa kautta ja lopulta myös apostoleille. (Room 3:1; 15:17-19;; Hebr 1:1; 2Sam 23:2,3; Apt 4:25; 2Piet 1:20,21.) Uskon isät, profeetat ja profeetanoppilaat sekä apostolit ja heidän seuralaisensa ovat sitten kirjoittaneet ylös Jumalan puheen ja ilmoituksen, niin että voimme lukea suoraa Jumalan puhetta Raamatun lehdiltä. Jumalan puhe on kuitenkin tallennettu inhimillisellä tavalla, jolloin siinä on myös inhimillisiä virheitä ja erehdyksiä, koska puhe on kirjoitettu muistinvarassa ja hengellisen inspiraation vallassa: Pyhän Hengen vaikutuksesta, mutta ei sanasta sanaan Jumalan sanelemana. Tähän on poikkeuksia, sillä Raamatussa on myös sanasta sanaan Jumalan sanelusta kirjoitettua ilmoitusta kuten alkuperäiset kymmenen käskyä. (2Moos 20:1-17.) Näihinkin on tullut muutoksia ja lisäyksiä, kun Mooses kertoo samat käskyt toisen kerran Israelin kansalle erämaavaelluksen loppuvaiheessa. (5Moos 5:6-21; vrt. sapatin käskyä, 2Moos 20:8-11; 5Moos 5:12-16.)

Alkuperäiset eli aikaisemmin ilmoitetut kymmenen käskyä ovat puhdasta Jumalan puhetta, mutta jälkimmäisellä kerralla Mooses lisää sapatinkäskyyn sen selityksen kohdalle maininnan Egyptin orjuudesta ja siitä vapautumisesta, mikä ei ole Jumalan sormella alunperin kivitauluun kirjoitettu. Toki tämä selitysosakin voidaan selittää Jumalan täysin sanelemaksi, mutta itse pidän sitä Pyhän Hengen valvonnassa ja vaikutuksen alla tapahtuneena sanan opetuksena; en suorana Jumalan puheena siinä mielessä kuin alkuperäistä kymmenen käskyn lakia.

Ei ole järkevää ajatella, että Jumala olisi muuttanut alkuperäistä lakia ja lisännyt siihen mainitun selitysosan jäljestäpäin. Jumala ei toimi sillä tavalla, mutta ihminen voi selittää Jumalan sanaa ja opettaa asioita hänen tahtonsa mukaan väärentämättä Jumalan sanaa. Toiset selitykset osuvat paremmin kohdalleen kuin toiset. Raamatussa olevat selitykset ovat aina ensisijaisessa asemassa ja määrittelevät muiden selitysten totuusarvon.

Raamattu on tällä tavalla ajateltuna korkein auktoriteetti, mutta Raamatussa itsessään olevat vähäiset ristiriidat ovat virheitä, kun taas niiden paljastaminen ja selittäminen ovat virheetöntä totuutta. Raamattua Jumalana palvovien pitää selittää ihmisten tekemät virheetkin Jumalan puheeksi ja totuudeksi, jolloin Jumala joutuu huonoon valoon ja kristityt naurunalaiseksi uskosta osattomien silmissä. Kukaan järkevä ihminen ei usko sellaiseen Jumalaan, joka on sisäisesti ristiriitainen ja kumoaa itse omat aiemmat sanansa.

Kristittyjen uskomuksen mukaan Jeesuksen Kristuksen puheet olivat puhdasta Jumalan puhetta, mutta nämä vuorosanat ja opetukset on taltioitu toisistaan poikkeavalla tavalla eri evankeliumeihin. (vrt. esim. ensimmäinen lähetyskäsky Matt 10:9-14; Luuk 9:3-5.) Näemme tästä, ettei Raamattu ole joka sanan ja kirjaimen osalta Jumalan puhetta ja sanoja vaan ihmiset ovat taltioineet Jumalan sanan ilmoituksen vajavaisella tavalla ylös, niin että joitakin inhimillisiä virheitä mahtuu Raamatun teksteihin.

Pelastusopin, moraalin ja historiallisten tapahtumien pääkuvauksen osalta tällaisia virheitä ei kristittyjen uskomuksen mukaan Raamattuun kuitenkaan sisälly. On tosin olemassa ns. liberaaliteologeja, jotka eivät usko Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan vaan pitävät suurta osaa sen kertomuksista pelkkinä vertauskuvina tai juutalaisina taruina, legendoina ja liioitteluna. He eivät usko mm. Jeesuksen neitseelliseen syntymään ja luomiskertomukseen. He uskovat, että Jeesuksen isä on joku ihminen ja että evoluutioteoria on totta. Käytännöllisesti katsottuna tällä tavalla uskovat eivät ole kristittyjä, sillä he pilkkaavat Jumalan pyhyyttä ja kunniaa.

Viimeisintä muotia on uskoa siihen, ettei Jeesus noussut ruumiillisesti ylös kuolleista vaan hänen jäämistönsä on löydetty Jerusalemissa olevasta haudasta yhdessä hänen vaimonsa, Magdalan Marian, ja heidän poikansa, Juudaan, kanssa. Jeesuksella ei ollut Raamatun ilmoituksesta päätellen vaimoa eikä poikaa, joten tällaiset tulkinnat ovat tuulesta temmattuja. Niiden takana on pyrkimys kumota Raamatun ilmoitus ruumiin ylösnousemuksesta ja tehdä kaikin tavoin epäuskottavaksi syntien sovitus sekä Jeesuksen arvo Jumalan Poikana ja koko maailman vapahtajana, Messiaana.

Kristittyjen keskuudessa on myös äärifundamentalisteja, jotka pitävät Raamatun jokaista kirjainta ja jopa välimerkkejä Jumalan suoran sanelun tuloksena syntyneenä. Tämä teoria kaatuu kuitenkin edellä esitettyihin faktoihin ja myös siihen, ettei alkuperäisessä hepreankielisessä tekstissä ole välimerkkejä eikä edes vokaaleja vaan pelkät konsonantit. Vokaalit on lisätty Keski-Ajalla juutalaisten oppineiden eli masoreettien toimesta Vanhaan Testamenttiin. Uusi Testamentti kirjoitettiin puolestaan ilman välimerkkejä pelkästään isoilla kirjaimilla (majuskelit) ja myöhemmin myös pienillä kirjaimilla (minuskelit). Näin ollen mitään välimerkkejä ei ole alkuteksteissä ollut ja jokainen käännös on tämän lisäksi enemmän tai vähemmän alkutekstin tulkintaa, mihin on vaikuttanut kääntäjän uskomusjärjestelmä ja opilliset näkemykset Raamatun sanasta.

Raamattu perustuu Jumalan puheeseen ensin Adamille, sitten tämän jälkeläisille suoraan alenevassa polvessa. Jumala on puhunut tietylle sukulinjalle ja näiden kautta Jumalan puhe on säilynyt Moosekseen asti, jonka ajan jälkeen ihmiskunnan historia ja erityisesti Seemiläisen juutalaisen suvun historia on kirjoitettu ylös. Raamattu alkaa viidestä Mooseksen kirjasta, jotka tunnetaan nimillä pentateukki (kreikkaa) ja toora (hepreaa). Näitä edeltävään aikaan sijoittuu korkeintaan Jobin kirja, joka on muista täysin erillinen kertomus idän miehestä, Jobista, joka koettelemusten ja kärsimysten kautta oppi tuntemaan Jumalan. Jobin kirja kuuluu kuitenkin juutalaisten pyhiin kirjoihin ja on mainittu muissa Raamatun kirjoissa. (Hes 14:14,20; Jaak 5:11.)

Usko perustuu toisin sanoen tietoon eli informaatioon, joka voi olla totta tai epätotta. Totuuteen perustuva usko pitää yhtä Jumalan vaikuttaman uskon kanssa, mutta epätoteen tietoon perustuva usko on Jumalaa vastaan.

Jos Jumala on joskus puhunut ihmisille ja tämä puhe on taltioitu ylös pyhiin kirtjoituksiin, niin nämä kirjoitukset ovat luonnollisestikin totta tai muuten Jumala olisi valehtelija. Jos Jumala on olemassa, niin hyvää rakastavat ihmiset haluavat hänen olevan hyvä Jumala, joka rakastaa ihmisiä ja ilmoittaa itsensä heille. Mikäli Jumala on olemassa, niin on luonnollista ajatella, että hän auttaa ihmisiä heidän hädässään. Mitään muuta apua ei kuitenkaan ole usein havaittavissa kuin syntisten ihmisten elämäntapojen ja ajatusmaailman muutos, kun he tulevat uskoon ja antavat elämänsä Jeesukselle. Mitään kirjaimellisia ja tieteellisesti todistettavia ihmeitä ei ole meidän aikanamme näytetty, vaikka monia juttuja liikkuu Jumalan tekemistä ihmeteoista ja sairaiden paranemisista. Jopa kuolleita on sanottu herätetyn uskon voimalla ylös kuolleista ja nämä todistavat Jeesuksen tekemistä ihmeistä seurakunnissa, mistä he saavat paljon rahaa kertomusten ansiosta. Suurin osa näistä tarinoista onkin pelkkiä huijauksia, minkä avulla riistetään hyväuskoisilta rahat pois.

Kaikki Jumalan nimissä tehdyt asiat eivät ole siis Jumalasta. Osa on huijausta ja osa on inhimillistä erehdystä. Inhimillisten erehdysten piikkiin – toivottavasti – menevät ihmisten keksimät erilaiset opit, joita perustellaan samalla lähdeteoksella eli Raamatulla. Jotta tiedettäisiin, mikä tulkinta on oikein ja mikä väärin, pitää meidän perustella kantamme niin ikään Raamatun tekstien avulla. Sieltä on löydettävä kirjoittajan alkuperäinen tarkoitus ja Jumalan tahto. Muuten ei päästä yksimielisyyteen ja kristittyjen väliseen ykseyteen. Pelkkä Pyhä Henki ei tee mahdolliseksi kristittyjen rauhallista rinnakkaiseloa samassa seurakunnassa, jos uskon pohjalla olevan opin alkeista ollaan eri mieltä. (Efe 4:1-16; Hebr 6:1,2.) Ainoa mahdollisuus kristittyjen väliseen kestävään yhteyteen on olla yksimielisiä uskon pohjalla olevan opin tärkeimmistä kohdista.

Jokaisen uskomusjärjestelmän pohjalla vaikuttaa jokin oppijärjestelmä, mikä perustuu johonkin tietolähteeseen, mistä on edellä puhuttu. Eri uskontojen ja uskomusten kannattajilla voi olla sama tietolähde, mutta erilaiset tulkinnat tekevät näistä suuntauksista kokonaan eri uskontoja. Esimerkiksi Jehovan todistajien ja mormonien uskomuksia ei pidetä yleensä kristinuskona, koska heidän oppinsa ja sen soveltaminen käytännön elämään poikkeaa hyvin paljon muiden itseään kristittyinä pitävien vastaavasta opista. Sitten on myös niitä, jotka eivät pidä esimerkiksi katolisuutta, ortodoksisuutta, anglikaanisuutta, kalvinismia ja luterilaisuutta kristinuskona, koska niiden oppi ja käytännön elämä poikkeaa niin paljon näiden muiden eli vapaiden suuntien uskovien opista. Vapaisiin suuntiin kuuluu monia eri yhteisöjä kuten helluntailaiset, baptistit ja Suomen vapaakirkko.

Pelkästään sama kirjallinen lähde ei sanele sitä, että uskomusjärjestelmä olisi sama. Ratkaisevaksi tulee kirjoitusten tulkinta ja niiden ymmärtäminen. Periaatteessa hyvin paljon eri tavalla ajattelevat ihmiset voivat olla saman Jumalan lapsia, mutta käytännössä lienee harvinaista, että Jumala on sallinut omien lastensa eksyä kovin kaus pois siitä "opin muodosta, minkä johtoon meidät on annettu". (Room 6:17.) Ei ole siis ihan sama, millä tavalla Raamattua tulkitsee ja soveltaa sen opetuksia käytännön elämään. Pahalla tavalla erehtyminen johtaa yhtä varmasti ikuisen elämän menettämiseen kuin se, ettei tiedä Raamatusta mitään ja elää synnin orjana kuin siat lätäkössä.(1Piet 4:1-4; 2Piet 2:20-22.)

Jokaisen ihmisen uskomusjärjestelmään kuuluu asioita, mitkä ovat peräisin Jumalalta ja ovat totta sekä asioita, mitkä eivät ole peräisin Jumalalta vaan ovat ihmisen omia kuvitelmia tai saatanan valheita, mikäli saatana on todellinen persoonallinen pahuuden henkiolento, joka pitää maailmaa hallussaan. Kun ympärilleen katsoo, niin saatanan olemassaolon voi hyvin uskoa ja joskus sitä pirullista pahuutta voi löytää jopa itsestäänkin. Onneksi synnistä on mahdollista sanoutua irti ja saada Jumalalta Pyhän Hengen voimaa, minkä avulla voidaan vastustaa syntiä ja tehdä hyvää Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Maailmassa ei ole yhtään sellaista ihmistä, jonka usko olisi pelkästään Jumalan vaikuttamaa eikä siihen sisältyisi lainkaan Jumalalle vieraita aineksia. Jos Jumala on olemassa, niin hänen tahtonsa olisi varmasti puhdistaa meidän sydämemme uskolla, jonka hän vaikuttaa. Jumalan tahto on varmasti se, että me luopuisimme pois sellaisista uskomuksista, mitkä ovat häntä vastaan ja aiheuttavat vihamielisyyttä häntä kohtaan, Jumalan vastustamista. Jumala tahtoo, että kaikki olisivat kuuliaisia hänelle, mutta ei pakota ketään kuuliaisuuteen.

Jos totteleminen olisi yksin Jumalasta kiinni, niin jokainen ihminen tottelisi häntä. Näemme nyt sen, ettei Jumala vaikuta uskovaisissakaan kuuliaisuutta täysin ihmisestä riippumattomista syistä vaan yhteistyössä ihmisen kanssa. Ihminen suostuu siihen, että hänen elämänsä muutetaan ja hänen sydämensä ajatukset muuttuvat. Tätä muuttumista Kristuksen kaltaisuuteen sanotaan Raamatussa "Hengen pyhitykseksi" tai lyhyesti "pyhitykseksi". Vastaavat verbit ovat "pyhittää, pyhittyä ja tulla pyhäksi". (Hebr 12:14-17; 10:14; 13:12; 2Tess 2:13-17; 1Tess 4:1-12; Joh 17:17; Room 6:22; 2Kor 7:1; 1Piet 1:13-16) Se tarkoittaa synnistä ja maailman tottelemattomuuden hengestä luopumista sekä ojentautumista Jumalan tahtoon hänen armonsa vaikutuksesta ja Pyhän Hengen voimalla.

Uskon ja tiedon välinen ero

Usko perustuu siis tietoon, joka voi olla epätotta tai totta. Tämän tiedon perusteella rakentuu oppijärjestelmä, jonka mukaan harjoitetaan uskoa käytäntöön ja eletään opin opettamalla tavalla. Oppi on tästä syystä aivan erityisen tärkeä eikä sitä voida erottaa pois uskosta ja paeta "rakkauden" taakse, niin että harhaoppeja ja syntiä suvaitaan rakkauden nimissä eikä niistä tarvitse luopua tai edes tunnustaa niitä. Rietas eksymys ja riivaajien usko on sellaista, ettei opilla ole mitään merkitystä ja puhutaan pelkästään rakkaudesta, joka kieltää tuomitsemasta synnin ja harhaopit. Kun näin menetellään, niin synnistä ja harhaopeista ei voida tehdä parannusta eli niitä ei voida hyljätä. Tällainen ajatusmalli on lisääntynyt seurakunnassa.

Luopumus on edennyt pitkälle ja valheen ulkokultaisuuden henki eksyttää sielullisia ihmisiä yhä kauemmaksi Kristuksesta ja hänen armostaan. Nämä uskostaan luopuneet sieluparat eivät huomaa itse sitä, että ovat luopuneet pois Herraa seuraamasta. He luulevat olevansa Jumalan totisia palveljoita ja rakkauden lähettiläitä. He suvaitsevat kaikkea muuta, mutta eivät Jumalan vaikuttamaa uskoa ja Jumalan lasta, koska tämä paljastaa heissä asuvan synnin ja väärät sydämen ajatukset. Koska jumalaton ja syntinen ei halua paljastua ja hylätä syntejä, käy hän vihan vimmassa uskovien kristittyjen kimppuun ja tekee heistä selvän "rakkauden nimissä". He eivät huomaa sitä, miten julmia he ovat. Eksytys on suurin, kun vihamielisyys ja raivo Kristusta ja kristittyjä kohtaan tekeytyy laupeudeksi ja rakkaudeksi.

Uskon pohjalla on siis tietoa, josta muodostuu oppijärjestelmä ja sitä noudattamalla harjoitetaan uskoa käytäntöön. Tiedon lisäksi usko menee yli kaiken tiedon samalla tavalla kuin Jumalan rakkauskin. Usko menee yli ymmärryksen, vaikka se voi myös lisätä ymmärrystä, niin että me uskon kautta ymmärrämme esimerkiksi sen, että "se, mitä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä". (Hebr 11:3.)

On asioita, mitkä voidaan mitata ja todeta tosiksi: niihin ei tarvitse uskoa. Me voimme esimerkiksi kokeilla ja maistaa meressä olevaa vettä. Havaitsemme sen lämpimäksi tai viileäksi tai kylmäksi ja suolaiseksi. Kaikkien maistajien mielestä vesi on suolaista. Kokemukset veden lämpötilasta vaihtelevat yksilöittäin. Meillä on kuitenkin mittalaitteet, millä voimme mitata suolapitoisuuden ja lämpötilan tarkasti. Näiden mittatulosten perusteella pääsemme eroon henkilökohtaisista mieltymyseroista ja kokemuksien vaihtelusta. Saamme yhtäläisen tuloksen, mikä kertoo meille sen, millaista näytteenä oleva vesi todella on. Sitä ei tarvitse uskoa vaan sen voi mitata empiirisin menetelmin eli tieteellisin kokein.

Sitten on asioita, mitkä täytyy vain uskoa tosiksi tai olla uskomatta niihin. Näihin uskomuksiin liittyy myös uskon muita elementtejä, mitä edellä luettelin. Jos esimerkiksi joku uskoo, että hänen tuttavansa on ihastunut häneen ja hän on itse ihastunut häneen, niin tämä usko voidaan panna koetteelle. Ihastunut henkilö lähestyy ihastuksensa kohdetta ja ojentautuu uskonsa mukaan sekä toivoo parasta. Jos tunne on molemminpuolinen, niin se johtaa suhteeseen ja parhaimmassa tapauksessa avioliittoon. Tämänkään jälkeen emme voi mitata tunteita ja rakkautta ehdottoman varmoilla menetelmillä. On sanottu, että on helppo rakastaa sanoilla, mutta rakkauden voi mitata vain katsomalla rakastavan ihmisen tekoja. Jos rakkauden teot ja elämä puuttuvat, ei se ihminen rakastakaan, vaikka sellaista väittäisi. Sellainen rakkaus ei ole aitoa itsestään antavaa rakkautta vaan itsekkyyttä, mikä on himoa ja rakkauden vastakohta. Todellinen rakkaus antaa itsestään ja on valmis luopumaan jopa elämästään toisen hyväksi.

Rakkaus on yksi asia, mitä ei voida erehtymättömästi mitata empiirisin kokein. Ihmisen tunteet ja sydämen ajatukset ovat asioita, mitä ei voida mitata ja sanoa tieteellisen varmasti, että joku vihaa, säälii, kadehtii, himoitsee, haluaa, pitää totena, luottaa, rakastaa, ihailee, arvostaa, halveksii, inhoaa tai jotakin muuta. Nämä asiat pitää ainakin osittain uskoa toisesta ihmisestä ja joskus itsestäänkin, koska ihminen ei aina tiedä, mitä hän tuntee vai tunteeko hän mitään.

Yksi asia, mitä emme voi toistaiseksi varmasti tietää, on se, onko avaruus rajallinen vai rajaton: onko maailmankaikkeus äärellinen vai ääretön? Tämä asia pitää vain uskoa tai olla uskomatta. Kun puhumme äärettömistä lukuarvoista, niin niitä ei voida todistaa empiirisesti tosiksi: ne pitää uskoa tai olla uskomatta.

Toinen asia, mitä emme tiedä varmasti todeksi on aika: onko ajalla alkua vai eikö ole? Onko ajalla loppua vai eikö ole? Emme aina edes tiedä sitä, mitä aika on ja onko olemassa erilaisia aikaan liittyviä todellisuuksia? Onko olemassa jokin ajaton todellisuus, missä kaikki ajatukset, teot ja sanat ovat jo valmiina olemassa, mistä ne tulevat tietoisuuteen, niin että me koemme sen jatkuvina tapahtumaketjuina, mitä voidaan kuvata ajalla?

Ajatukset ovat ajallisesti kehittyviä. Jokin tietty ajatusketju alkaa tiettynä hetkenä ja päättyy toisena. Ajatuksiin käytetty aika voidaan mitata. Onko olemassa jokin suurempi tietoisuus, joka tietää ikään kuin yhdessä hetkessä kaikki ajatukset ja kaiken mitä on ollut, on ja tulee olemaan? Silloin ei tarvittaisi tapahtumien jatkumoa tietoisuuden lisäämiseksi: ei olisi alkua eikä loppua vaan olisi pelkkä ikuinen "Nyt" -hetki.

Onko olemassa Jumala, joka tuo itsestään esiin jaksottaisia ajatuksia ja sanoja, mitkä voidaan kokea rajallisen ihmisen ja luotujen olentojen tasolla ajallisesti, mutta jotka ovat olleet tässä Jumalassa olemassa, ovat ja tulevat olemaan ikuisesti, niin ettei aikaa ole?

Jotkut uskon asioita pohdiskelevat intellektuellit ovat esittäneet ajatuksen ajattomuudesta ja Jumalasta edellä mainitulla tavalla. Jumala tuo itsestään esille asioita ja koko maailmankaikkeus on Jumalan ilmentämää hänen aivoitustensa esille tulemista. Kun tämä maailma tuhoutuu ja Jumala luo uuden maan ja uudet taivaat, katoaa tämä nykyinen maailma ja olevaiset siirtyvät siihen ikuisuuden olotilaan, missä Jumala on. Siellä ei ole aikaa: ei menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta.

Tämä on tavallaan harhakuva, koska menneisyydessä on kuitenkin tapahtunut asioita, jotka eivät Raamatun mukaan tule enää muistoon. (Ilm 21:4; Jes 65:17.) Jos ne eivät tule muistoon, ei niitä ole ikuisesti olemassa. Toisaalta jos eläisimme vain ikuista nyt hetkeä, missä on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus läsnä kaiken aikaa, niin olisiko silloin olemassa tulevaisuuttakaan? Jokainen tällä tavalla uskova pitää kuitenkin totena sen, että tapahtumat etenevät ja asioita tapahtuu myös ikuisuudessa, minne olemme uskon perusteella ja toivon mukaan matkalla.

Ikuisuus ei ole siis ainakaan paikalleen pysähtynyt hetki, missä kaikki on valmiina olemassa vaan se on ajallista jatkumoa, missä asioita tapahtuu ja asiat menevät eteenpäin tietyssä järjestyksessä. Olevaiset ajattelevat, puhuvat, tuntevat, tahtovat ja tekevät asioita. Jos mitään ei olisi olemassa, niin silloin tällaista ajallista jatkumoa ei olisi olemassa. On siis kyseenalaista, onko kuvattua ajattomuutta olemassa muuten kuin intellektuellin selityksissä ja uskomuksissa? Niin – tämäkin asia on uskottava tai sitten siihen ei uskota: uskoa ei voida pakottaa, mistä syystä usko on aina vapaaehtoista ja ihmisen päätettävissä oleva asia. Jotkut ovat erehtyneet tässä asiassa ja pitävät uskoa Jumalan päätöksenä. (kalvinismi sekä tunnustuskirjojen ja Martti Lutherin teosten pohjalle perustuva puhdasoppinen luterilaisuus )

Vaikka Jumalassa ei itsessään olisi alkua eikä loppua eikä aikaa tapahtumien jatkumona, niin hän tuo kuitenkin itsensä julki ja ilmoittaa itsensä ajallisesti jatkuvina tapahtumina sekä tietoisina oivalluksina, mitä luodut olennot voivat hänestä ja hänessä kokea. Luotujen olentojen kannalta ei ole olemassa sellaista kuin ajattomuus vaan he ovat aina sidoksissa siihen aineeseen, olotilaan ja henkiseen tietoisuuden tasoon sydämen ajatusten muodossa, mihin heidät on luotu. Ilman Jumalan esilletuomaa elämää luoduissa olennoissa ei ole itsensä tiedostamista ja olemassaoloa. Tällainen rajoitus on tehtävä myös intellektuellien pohdinnoissa koskien aikaa ja ajattomuutta Jumalaan liittyvänä arvoituksena.

Kaiken olevaisen ajattomuus on joidenkin teoreetikoiden ja teoreettisen filosofian kannattajien mielestä järkevä selitys kaiken olemassaololle. Kaikki on ollut aina olemassa eikä mitään ole luotu siinä mielessä kuin uskovaiset luomisen ymmärtävät. Luonnontieteilijöiden joukossa ei ole kuitenkaan yhtään varteenotettavaa tiedemiestä tai teoriaa, joka puoltaisi aineen iankaikkista olemusta ja ajattomuutta. Aine on luonnontieteilijöiden mielestä syntynyt jonakin tiettynä hetkenä menneisyydessä energiasta, joka ei ole ainetta. Tästä johtuen aine voi muuttua joskus takaisin energiaksi, vaikka sitä ei yleisesti uskotakaan tapahtuvan. Tähtitieteilijöiden mielestä maailmankaikkeus laajenee alkuräjähdyksen jälkeen loputtomiin, tähdet sammuvat ja kaikkeus jäähtyy. Kaikki elämä kuolee eikä mitään elämää pysty koskaan enää syntymään. Maailmankaikkeudelle ei tule rajoja vastaan vaan aine leviää avaruuteen ikuisesta ikuiseen elottomassa muodossa. Tähtiä ja elämää ei enää voi syntyä, koska aine etääntyy muusta aineesta.

Kristinuskon mukaan alkuräjähdys on satua. Jumala loi tähdet ja kaikkeuden sanallaan. Mikään ei räjähtänyt missään vaan Jumala teki alussa taivaan ja maan niin kuin on kirjoitettu. Neljäntenä päivänä nollahetkestä lukien hän teki tähdet, auringon ja kuun. Näin syntyi kaikkeus, minkä näemme ja elämä maan päälle luomiskertomuksen mukaisessa järjestyksessä. Ennen luomista oli olemassa Jumala ja ikuiset ajat, mistä Raamatussa paikoitellen puhutaan. (Snl 8:22,23; Mka 5:1/2; 2Tim 1:9; Joh 17:5.) Näin ollen aika ei syntynyt maailman luomisessa vaan se oli olemassa jo ennen sitä. Se, mitä puuttui ennen maailman luomista, oli aineellinen todellisuus, missä me elämme. Hengellinen näkymätön todellisuus on ollut olemassa sitä ennen ja se on luonteeltaan ikuista, millä ei ole alkua. Ihmisen luonnollinen ymmärrys ei riitä käsittämään alkua ja loppua. Näin asiat kuitenkin on Raamatussa meille ilmoitettu.

Jumalan kieltävä teoreetikko ja filosofi voi hyväksyä myös ajatuksen, jonka mukaan kaikki on ollut olemassa ikuisesti eri muodossa kuin materia. Aine olisi siten ajallista, mutta sen esiaste kuten esimerkiksi henki olisi ikuista ilman alkua. Tämä käsitys lähenee Raamatun ilmoitusta Jumalasta, joka loi kaiken sanallaan ja Poikansa kautta, niin että se, mitä nähdään, on syntynyt näkymättömästä ja Jumala on luonut sen, mitä nähdään. (Hebr 11:3; 1:2,3; Joh 1:3; Ilm 5:11; Kol 1:15-17.) Jumalan kieltävän ateistin tai teoreettista filosofiaa tutkineen agnostikon on siten periaatteessa mahdollista uskoa johonkin ihmistä korkeampaan, joka on luonut kaiken sen, mitä me näemme ja pidämme materialistisena maailmankaikkeutena, joka on sijoitettu avaruuteen.

Avaruuden rajoja ihminen ei voi tällä tavalla filosofisesti tutkistellen ymmärtää. Käytännössä kaiken olevaisen rajat ovat Luojan ja luotujen välinen raja. On olemassa Jumalan kirkkauden olemisen taso, minne ei yksikään luotu olento voi koskaan tulla. (1Tim 6:13-16.) Me voimme sen sijaan kohdata Jumalan luodun maailman tasossa, jonne Jumalan rakkauden ja kirkkauden säteily ulottuu hänen aktiivisuutensa ja yhteydenottonsa kautta. Muutoin Jumala asuu pimeässä, minne ei ihminen taida päästä. (1Kun 8:12.) Se, minkä Jumala ilmoittaa, voidaan hänestä tietää, mutta muu on salassa ja pysyy salassa kuuluen yksin Jumalalle. (5Moos 29:29.)

Ihminen on itsensä tiedostavana olentona ollut kautta aikojen filosofisen ja hengellisen pohdiskelun kohde. Ihminen on itsessään jo sellainen olento, ettei voi tutkia itseään asettamatta itseään tutkistelun kohteeksi eli objektiksi. Kun ajattelet itseäsi, niin huomaat, että se, joka ajattelee sinua, olet sinä itse. Se "minä", jota minä tutkin, asettaa minut itseni tutkimuksen kohteeksi. Näin ollen se minä, joka minä olen, jää ihmiseltä osittain kätköön, koska ihminen ei voi samaan aikaan tutkia itseään subjektina ja olla itsestään irrallinen ja erossa oleva tutkimuksen kohde, objekti. Ihmisen "Minä" on salattu ja pimeydessä oleva "sydämen ihminen", jota pidetään joidenkin filosofioiden ja uskomusten mukaan osana universaalista jumaluutta tai ihmistä korkeampaa tietoisuutta.

Jumalaan ja ihmisen sekä Jumalan väliseen suhteeseen liittyvät asiat ovat aina uskon asioita. Niitä ei voida tyhjentävästi selittää ja empiirisesti tutkia, niin että saataisiin varmuus siitä, onko kyse mielikuvituksesta ja ihmisen aivojen tekemästä tepposesta, muusta yliluonnollisesta ilmiöstä kuin Jumalan teoista vai onko Jumala todella olemassa ja toimii ajassa sekä historiassa ilmoittaen itsensä luoduille olennoille ja heidän kauttaan.

Syntien sovitukseen perustuva usko ja kristillinen taikausko

Kristinuskon mukaan ihminen on luonnostaan erossa Jumalasta ja tarvitsee tämän vuoksi sovitusta synneistään, jotta katkennut yhteys Jumalan ja ihmisen välillä voisi tulla toimivaksi jälleen. Sovitus kuuluu osana moniin muihinkin uskontoihin kuten juutalaisuuteen ja pakanoiden luonnonuskontoihin, missä uskotaan eläin-, ruoka- tai ihmisuhrin lepyttävän Jumalan tämän vihasta ja antavan synnit anteeksi sekä osoittavan mielisuosiota syntiä tehneille ihmisille.

Kristinuskossa on typerästi pilkattu pakanauskontoja ja halveksittu juutalaisia sekä pidetty niitä taikauskona, mutta ei ole nähty sitä, että kristinusko perustuu samanlaiseen käsitykseen syntien sovituksesta: uhri vain on eri ja kristinuskossa se on kertakaikkinen, mitä ei tarvitse uusia. Tähän on katolinen kirkko tosin kehittänyt oman oppinsa uusittavasta uhrista, joka on messu-uhri ja alttarin sakramentti, missä Kristus uhrataan kerta toisensa jälkeen ehtoollisen leivässä ja viinissä.

Kasteen sakramentti on puolestaan uskonnollinen rituaali, jonka uskotaan välittävän syntien anteeksiannon, Pyhän Hengen ja pelastuksen Jumalan armosta. Katolisen kastenäkemyksen mukaan ihminen tulee osalliseksi Kristuksen sovitustyöstä kasteen välityksellä. Tämä käsitys on siirtynyt katolisesta kirkosta kaikkialle kristikuntaan, niin että siihen uskovat ortdoksit eli kreikkalais-katoliset, anglikaanit, luterilaiset, kalvinistit, metodistit ja monet muut, joiden joukossa on paljon helluntailaisia, baptisteja ja muita vapaiden suuntien uskovia mukaan luettuna kristinuskoon kääntyneitä juutalaisia. (esimerkiksi Joseph Shulam ja hänen kannattajansa)

Usko siihen, että jokin rituaali saa aikaan yhteyden Jumalaan, voidaan periaatteessa tutkia empiirisesti. Jos joku uskoo toden teolla siihen "lupaukseen", että ottamalla kasteen voi saada synnit anteeksi, Pyhän Hengen, sydämen uskon ja pelastua, niin sellainen ihminen voidaan kastaa ja katsoa, vaikuttiko kaste kaiken sen, mitä sen väitetään vaikuttavan. Tämä koe voidaan toistaa monta kertaa eli tehdä se eri ihmisille ja vaikka samalle ihmiselle useamman kerran, jos yksi kerta ei tehoa. Kastetapoja voidaan myös vaihtaa ja kasteen asetussanoja, niin että saadaan vertailtua eri tapojen voimavaikutuksia.

On luultavaa, että osa tällä tavalla kastetuista toden teolla uskoo siihen, että heille tapahtui kaikki se, mitä he luulevat kasteessa tapahtuvan. Silti on mahdotonta todistaa, että näin on toden teolla käynyt. Kaikki eivät koe saaneensa syntejään anteeksi ja uskoa, vaikka heidät kuinka oikeaoppisesti kastettaisiin. Joudumme tyytymään siihen, ettei tällainen empiirinen koe sittenkään toimi.

Jos joku ei usko Jeesukseen ennen kastetta, niin hän ei usko siihen kasteen jälkeenkään. Jos joku taas uskoo Jeesukseen ennen kastetta, niin hän uskoo häneen myös kasteen jälkeen. On erittäin epätodennäköistä, että sydämen usko ja Pyhä Henki saadaan kasteessa. Kasteen sakramenttiin uskovat ajattelevat itsekin, että kasteelle matkalla oleva henkilö pelastuu, jos kuolee ennen kuin hänet ehditään kastaa. Miten tämä voisi olla mahdollista, jos se henkilö ei ole kuitenkaan ehtinyt syntyä uudesti ylhäältä, saada syntejä anteeksi, ottaa vastaan Pyhää Henkeä ja pelastua, koska tämän uskotaan tapahtuvan veden alla oltaessa?

Jäljelle jää pelkästään sellainen vaihtoehto oikeana ja Jumalan tahdon mukaisena, että ihminen pelastuu yksin uskon kautta ilman lain tekoja, kun uskoo Kristukseen Jeesukseen ja hänen vereensä. (Room 3:19-4:8.) Kaste ei tuo mitään lisää Jeesuksen veren ansioon ja syntien sovitukseen, mihin uskomalla voidaan saada lahjana iankaikkinen elämä ja armo. Kaste ei liitä meitä Kristuksen ruumiiseen ja tee osalliseksi syntien sovituksesta: sen tekee Jumala antamalla Pyhän Hengen niille, jotka uskovat. Se kaste, mikä pelastaa, on kaste Pyhässä Hengessä ja tarkoittaa Pyhän Hengen saamista. (1Kor 12:13; Room 6:3,4.)

Luterilaiset ovat erehtyneet, kun luulevat Paavalin puhuvan vedellä kastamisesta niissä kohdissa, missä hän yhdistää kasteen ja hengellisen elämän saamisen toisiinsa. (Kol 2:11,12; Gal 3:26,27.) Nämä ovat kuvausta Pyhän Hengen saamisesta uskon kautta ja upotuksesta, mikä tapahtuu Hengessä jatkuvasti eikä vain yhden kerran. Pelastava kaste on Hengessä elämistä ja vaeltamista: se ei ole vesikaste. Kaikille kristityille pitäisi olla selvää, että jokainen sellainen ihminen pelastuu, jossa on Kristuksen Henki eli Pyhä Henki, mutta kaikissa vedellä kastetuissa Pyhää Henkeä ei ole. Vesikaste ei siten pelasta vaan Pyhän Hengen osallisuus. (2Kor 13:13; Efe 1:13,14; Room 8:9.)

Armosta ei tulla osalliseksi tekojen kautta vaan uskon kautta. Jos armo olisi saatavissa tekojen kautta, niin se ei olisi enää armo. (Room 11:6,7; 4:16) Paavali opetti selvästi, ettei Jumala pelastanut meitä vanhurskaudessa tekemiemme tekojen mukaan vaan laupeutensa mukaan armosta uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. (Tiit 3:5.) Tässä kohdassa mainittu pesu (lutron) ei tarkoita kasteen vettä vaan Pyhää Henkeä, joka tulee ihmiseen uskon kautta ilman lain tekoja, kun joku uskossa kuulemisen kautta ottaa vastaan Pyhän Hengen ja Jeesuksen Kristuksen. (Gal 3:1-14; Apt 2:4; 10:43-48.)

Edellä sanotun ja Raamatun kirjoitusten perusteella on selvää, että kasteelle tulevan ihmisen pitää uskoa sydämestään Jeesukseen ennen kuin hänet kastetaan. Sellaista opetusta ei ole Raamatussa, mitä sakramentalistit levittävät, että Pyhä Henki ja sydämen usko saadaan kasteessa veden alla oltaessa. Raamatussa ei kehoteta ketään ottamaan kastetta sen vuoksi, että kasteen kautta saataisiin usko. Sen sijaan kaikki ne kastettiin, jotka ottivat sanan vastaan ja uskoivat ennen kastetta. (Apt 2:41; 8:12,35-40; 10:43-48; 18:5-8; 19:1-9.)

Jos uudestisyntymistä eli pelastettuun tilaan siirtymistä ei ole tapahtunut ennen kastetta, niin ei sitä tosiasiallisesti tapahdu kasteessakaan. Näin ollen usko kasteen pelastavaan vaikutukseen ja sen välittämään armoon, syntien anteeksiantamukseen ja Pyhään Henkeen on taikauskoa. Tällä uskomuksella onkin kaukaiset perinteet Babylonian valtakunnassa 2300 eKr. Silloin epäjumalanpalvelusta harjoittaneet papit kastoivat kansalaisia, jotta nämä syntyisivät uudesti ylhäältä ja saisivat synnit anteeksi. Hindulaiset uskovat edelleen syntien anteeksiantoon vesikasteessa ja käyvät upottautumassa Ganges-joessa pyhiinvaellusmatkoillaan. Tämä uskomus siirtyi 500-luvulla eKr juutalaisille heidän ollessaan Baabelissa pakkosiirtolaisina. Sieltä uskomus välittyi kristinuskosta vaikutteita saaneille pakanoille ja se otettiin käyttöön jumalattomien toimesta katolisessa kirkossa. Näin taikauskosta tuli keisarin määräyksellä ja paavin eli antikristuksen siunauksella virallinen "kristillinen uskonto", mikä ei kuitenkaan ole kristinuskoa vaan pakanuutta ja epäjumalanpalvelemista. Tästä tavasta on päästävä eroon lopun aikana, jos haluaa säilyttää sydämensä vilpittömyyden ja puhtauden Kristuksen tulemuksessa.

Toinen kristillinen taikausko kasteen sakramentin lisäksi on syntien anteeksisaaminen ehtoollisen leivän ja viinin nauttimisen kautta. Tässäkin uskon kohteena on aine, mikä välittää armon, kun sitä oikealla sydämen asenteella ja uskoen nautitaan. Yhteistä tässä on kasteen sakramenttiin se, ettei pelkkä usko riitä pelastumiseen ja syntien anteeksisaamiseen vaan sen lisäksi on tehtävä jotakin: osallistuttava uskonnolliseen rituaaliin.

Vaikka luterilaiset opettavat, ettei sakramentti pelasta ketään "tehtynä tekona" (ex opere operato), on etenkin vauvojen kastaminen pelastava teko ilman yhtään poikkeusta: kaikkien vauvojen uskoaan syntyvän uudesti ylhäältä kasteessa. Kaste on siten pelastusautomaatti, mutta vain vauvoille. Aikuisiin kaste ei enää vaikutakaan, sillä jumalaton aikuinen ei usko kasteen jälkeen Jeesukseen, ellei käänny hänen tykönsä. Kasteen voi ottaa monesta eri syystä eikä luterilaisella papilla ole tapana kieltäytyä kastamasta jumalattomia, kun nämä sitä pyytävät. Päinvastoin: nämä papit uskovat, että kaste ja usein toistuva ehtoollinen välittävät vähän kerrassaan Jumalan armoa, niin että sakramentteihin osallistuva ihminen voi pelastua.

Kirkkoisistä Augustinus opetti, ettei sakramentti vanhurskauta vaan sakramenttiin uskominen. Luterilaisen on siis uskottava siihen, että hän on saanut sakramentissa kaiken sen, mitä opissa luvataan. Jos joku ei usko näihin lupauksiin, ei hän saa armoa, vaikka uskoisi Jeesukseen Kristukseen. Sakramentin halveksumista pidettiin vielä Lutherin aikana kadottavana syntinä, mistä syystä monet luterilaiset eivät vieläkään uskalla totella Jumalaa ja hylätä väärää opetusta sakramenteista. Taustalla vaanii pelko leimautumisesta ja omasta yhteisöstä eroon joutumisesta, jopa kadotuksesta. Pelastuminen ja kirkon opista kiinni pitäminen nidotaan siististi yhteen.

Sakramenttiopin mukaan Jeesuksen Kristuksen tuomasta syntien sovituksesta tullaan osalliseksi osallistumalla rituaaliin. Pelkkä usko Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen ei riitä vaan tarvitaan lisäksi jokin rituaali, että tästä vanhurskauden teosta tullaan osalliseksi eli tullaan sovitetuiksi Jumalan kanssa. Tällainen usko on siten taikauskoa ja Raamatuun kirjoitetun uskon kautta vanhurskautumisen opetusta vastaan. (Room 4:1-8; Gal 3:1ss; Fil 3:1ss.)

Kolmas taikauskoinen rituaali on "elämän antaminen Jeesukselle ja syntisen rukous" eli "uskonratkaisu". Uskonratkaisu on sikäli ajatuksena ihan oikein ja Jumalasta lähtöisin oleva opetus uudestisyntymiseen johtavasta tapahtumaketjusta. Jopa sakramentalistit opettavat sellaista, että pelastus on valmis Kristuksen sovitustyön perusteella, mutta tämä tulee ottaa vastaan. He kehottavat evankeliumin kuulijoita monin eri sanoin ottamaaan vastaan Jumalan armon. Näin myös he julistavat "ihmisen osuutta" ja päätöksen tekoa, vaikka kieltävät sitä oppinsa teorian mukaan tekevänsä. Käytäntö on kuitenkin toinen kuin teoria, mistä voimme olla iloisia. Jumalan sanan kehotukset ottaa vastaan Jumalan armo ja muuttaa mielensä suhteessa Jeesukseen sekä syntiin leviävät myös laitoskirkoissa saarnatun sanan kautta, vaikka eivät kovin tehokkaasti Hengen puuttuessa julistajan sydämestä.

Raamatun opetuksen ja Novumin selitysteoksen mukaan ihmisen on annettava uudestisynnyttää itsensä. Jumala tekee pelastavan teon niille, jotka antavat hänen tehdä sen ja ottavat vastaan armon. Uskonratkaisu on siten päätös ottaa vastaan iankaikkisen elämän armolahja ja luopua omasta elämästä Kristuksen hyväksi, ottamalla vastaan häneltä uusi elämä, minkä hän armosta vaikuttaa omissaan. (Mar 8:35-38; Joh 1:12; Room 5:1,2.)

Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa, että "se on Jumalan teko, että joku uskoo häneen, jonka Jumala on lähettänyt" – se tarkoittaa: "uskoo Jeesukseen Kristukseen". (Joh 6:29.) Johannes käyttää tässä kreikankielen objektiivista genetiiviä, mikä ei ilmaise omistussuhdetta vaan vaikutussuhdetta. Se on siis Jumalan vaikutusta, että joku uskoo Jeesukseen Kristukseen. Jumala ei tee sitä uskoa siten, että se on hänen tekonsa eikä ihmisellä ole mitään osuutta siihen tekoon. Tässä on samanlainen tilanne kuin puhuttaessa "Jumalan Pojan uskosta, Kristuksen uskosta ja Jeesuksen uskosta". (Room 3:22; Fil 3:9; Gal 2:20; Ilm 14:12.) Usko ei ole "Jeesuksen omaa" vaan sen "ihmisen omaa uskoa, joka uskoo Jeesukseen". Se, joka uskoo, on ihminen, ja uskon kohde on Jeesus Kristus. Näin on ilmaistu objektin ja subjektin välinen ero kreikankielessä. Uskovainen ihminen on subjekti, joka ottaa vastaan Jeesukselta uskon sen sanan kautta, minkä Jeesus sanoo ja Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta. Tämän ihmisen uskon kohde eli objekti on Jeesus Kristus: hän joka uskon vaikuttaa ja lahjoittaa. (Apt 3:16; Kol 2:12; Luuk 17:5; Jda 1:3; 2Piet 1:1.)

Usko on siis Jumalan lahjaa ja saatua uskoa, Jumalan antamaa uskoa. "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta". (Room 10:17.) Jumalan sana ei synnytä kuitenkaan pelastavaa uskoa automaattisesti kaikissa sanan kuulijoissa. Vain ne saavat pelastavan uskon, jotka ottavat Jumalan vaikuttaman uskon kautta vastaan Jumalan sanan, armon ja Jeesuksen Kristuksen. (Joh 1:12,13; 17:8; 1Tess 1:3-7; 2:13; 2Kor 6:1,2.) Kaikille kutsutuille annetaan ns. "edeltävä armo" ja "usko Jumalan olemassaoloon etsikonaikana". (Hebr 11:6; Job 33:14-33; Luuk 29:41-44.) Tätä edeltävää uskoa ja hapuilevaan Jumalan etsintää ei voi kukaan kutsuttu estää. Jumala saa sen aikaan lupaa kysymättä, kun vetää syntisiä Jeesuksen tykö ja kutsuu heitä mielenmuutokseen. (Joh 6:44; Room 2:5; 10:17-21; Apt 17:26; Jes 65;1,2.)

Ihmisen päätettävä asia on sitten se, ottaako vastaan armon ja Jeesuksen vai torjuako hänet pois luotaan. (Joh 12:42-50; 1:12,13; Apt 28:17-31.) Tätä päätöstä ei tee Jumala vaan ihminen, jolle Jumala antaa päätäntävallan. (Joh 1:12, 'eksusia': valta, oikeus, voima, päätäntävalta.) Ne pelastuvat Jumalan tahdon mukaan, jotka antavat uudestisynnyttää itsensä, mutta jotka torjuvat Jeesuksen ja Jumalan sanan pois luotaan, joutuvat kadotukseen. Jumalan tahto toteutuu niiden elämässä, jotka ottavat armon vastaan, mutta muiden kohdalla se ei toteudu. Näin ollen Jumalan tahdon mukaan syntyvät ne ihmiset uudesti ylhäältä, jotka suostuvat siihen, että Jumala saa synnyttää heidät uudesti ylhäältä.

Voit verrata tätä sydänsairaaseen potilaaseen, joka antaa lääkärille luvan tehdä sydämensiirron. Jos lupa annetaan, sydämensiirto tehdään, ja leikkauksen onnistuessa potilas jää eloon. Jumala ei tee virheitä vaihtaessaan ihmisen kuolleen kivisydämen elävään lihasydämeen. (Hes 36:24-28; Room 2:28,29; 2Kor 3:1-6.) Sydämeltään Hengessä ympärileikatut saavat elää ilman yhtään poikkeusta, sillä Jumala on antanut heille elämän Hengessä ja elämän Kristuksessa. Tämä elämä tulee vain ottaa vastaan ja se annetaan niille, jotka taipuvat Jumalan tahtoon luopuen oman tahdon tiestä ja itsensä pelastamisen yrityksistä.

Uskonratkaisu voi muodostua uudeksi sakramentiksi herätyskristillisissä piireissä olevalle ihmiselle. Siellä on alettu harjoittaa alttaripalvelusta, missä syntiset kutsutaan esiin esirukouksen alle. Heitä neuvotaan rukoilemaan perässä syntisen rukous ja antamaan sen aikana elämänsä Jeesukselle kaavamaisen rituaalin mukaan. Tämän rituaalin suorittaminen ja saarnaajan julistama syntien anteeksianto Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ei kuitenkaan takaa sitä, että joku syntyy uudesti ylhäältä.

Jos tällä tavalla luullaan, niin silloin on tästä rituaalista tehty uusi sakramentti, jonka vaikutukset ovat luulon mukaan samat kuin kasteella kasteen sakramenttiopetuksen mukaan. Sen sijaan ihmisiä pitäisi kehottaa luottamaan kaiken aikaa Jeesukseen eikä johonkin rituaaliin, minkä hän on tehnyt joskus menneisyydessä tai mikä on tehty hänelle. Tällä tavalla opetettuna uskon kohde on oikea ja ihminen valvoo alati sydämensä tilaa. Vain sillä on loppuviimein merkitystä, mikä on sydämen tämänhetkinen tila, eikä sillä, mitä tapahtui vuosia sitten.

Kaavamaisen rituaalin suorittaminen ei siirrä ketään hengellisesti kuollutta elämään Hengessä, pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö. Ellei ihmisen sydän avaudu Kristukselle vapaaehtoisesti ennen jonkin rituaalin suorittamista, sen aikana tai sen jälkeen, niin Kristus ei käy sinne sisälle ja jää asumaan sinne. (Joh 14:23; Ilm 3:20.) Tärkeintä on siis se, että sydän nöyrtyy ja ihminen ottaa hengessä vastaan Jeesuksen, tapahtuipa se sitten missä hetkessä ja millä tavalla tahansa. Jonkinlainen hengellinen herääminen ja uuden olotilan tiedostaminen liittyy aina uudestisyntymiseen. Jos tämä ei näy muuten, niin ihminen huomaa kiittävänsä Jeesusta siitä, että on saanut syntinsä anteeksi ja tekee sen koko sydämestään uskoen eikä epäillen. Jumalan rauha on myös todistus siitä, että Pyhä Henki ja Jeesus asuu sydämessä. (Joh 14:27; Room 5:1,2.)

Taikauskon ja elävän uskon välinen raja voi olla hämärä niille, jotka eivät ole itse kokeneet uudestisyntymistä vaan kiivailevat pelkkien muotomenojen, kirkon opin ja sakramenttien puolesta. He eivät voi ymmärtää ja nähdä todeksi sitä näkymätöntä Hengen maailmaa, mikä on totta Jumalan lasten elämässä. Uudestisyntyminen jää monelle haaveeksi ja luuloksi, kun he luottavat vauvana suoritettuun vedellä valeluun eli vauvakasteeseen. Tästä ei ole käskyä Raamatussa annettu eikä sillä tavalla tehdä lapsia Jumalalle, että kastetaan vauvoja vedessä.

Katolisen kirkon valtakaudella kastettiin koko kansa liki 100-prosenttisesti, koska muuta ei suvaittu ja kaikki pakotettiin siihen. Kaste oli silloin varma merkki kuulumisesta maailmaan yhdessä jumalattomien kanssa. Vielä nykyäänkin vauvakasteen kannalla oleminen on osoitus maailman ystävyydestä eikä kaste erota ketään jumalattomista. Jotta ero jumalattoman ja kristityn välille tulisi myös rituaalien kautta, on uskovien annettava kastaa itsensä vedessä upottamalla heidät Herran Jeesuksen Kristuksen nimeen. Näin päästään eroon kirkollisesta hapatuksesta, mikä on eksyttänyt kokonaisen kansakunnan harhaopin kautta luottamaan kirkon jäsenyyteen, papin tekoihin ja tietämykseen sekä tieysti: kasteen armoon. Sellaista asiaa ei ole olemassakaan kuin kasteen armo. Raamatussa puhutaan sen sijaan paljon Jumalan armosta, mikä annetaan uskon kautta niille, jotka ottavat Jeesuksen vastaan. (Room 5:1,2; Joh 1:12,13.)

Maailmankatsomukset perustuvat uskoon

Ihmisillä on erilaisia maailmankatsomuksia, jotka kaikki perustuvat uskoon. Mitään maailmankatsomusta ei voida todistaa tieteellisesti. Maailmankatsomus, jossa väitetään sen maailmankatsomuksen perustuvan tieteellisiin tutkimustuloksiin, on itsessään jo uskomuksiin perustuvaa, sillä mitään kaikenkattavaa teoriaa kaiken olemassaolosta ja olemisen luonteesta ei ole voitu tieteellisin keinoin muodostaa. Tällaiset pohdiskelut siirtyvät aina fysiikan lakien ulkopuolelle eli ovat metafysiikkaa, filosofiaa ja uskomuksia. Hengellinen pohdiskelu ei ole mitattavissa tieteen keinoin ja ihmisen mieli ulottuu tasoille, mitä koneet ja mittarit eivät pysty mittaamaan.

Uskomuksiin perustuvia maailmankatsomuksia ja käsityksiä ovat mm. seuraavat:

  • 1. Ateismi ja Jumalan olemassaolon kieltäminen tavalla tai toisella. Tätä ei voida todistaa.
  • 2. Vapaa-ajattelijat: sama kuin edellä.
  • 3. Evoluutioteoria ja tieteellinen materialismi: sama kuin edellä sillä erolla, että evoluutioteoria on todistettu tieteellisesti epäpäteväksi teoriaksi eikä se ole lainkaan mahdollinen selitys lajien paljoudelle ja elämän synnylle.
  • 4. Kommunismi, filosofia ja muut ideologiat: pyrkivät korvaamaan Jumalan ja tulevan ikuisen autuuden tarjoamalla ajallisen elämän iloja, nautintoja ja ihanneyhteiskuntaa.

Mitään edellä kuvatuista maailmankatsomuksista ja käsityksistä ei voida perustaa empiiriseen tietoon vaan kaikki menevät yli sen ja perustuvat uskoon. On siten harhaanjohtavaa väittää, että esimerkiksi evoluutioteoria on tieteellisesti todistettu fakta eikä perustu uskoon. Sellainen on älykkään ihmisen harhaanjohtamista ja mielenhallintaan perustuvaa manipulointia, mistä valveutuneet yksilöt pääsevät ennen pitkää selville ja toimivat sen mukaan kuin miten heitä on kohdeltu. Kovin moni aivopesusta vapautunut ihminen ei usko enää evoluutioteoriaan vaan uskoo johonkin ihmistä korkeampaan Luojaan, vaikka se ei Raamatun ilmoittama Jumala olisikaan. Evoluutioteorian vastakohta ei ole siten kristinusko vaan usko luomiseen ja johonkin ihmistä korkeampaan älyyn ja voimaan kaiken olevaisen luojana tai vähintään ylläpitäjänä, jos joku uskoo vielä nykyaikana siihen, että kaikki on ollut aina olemassa.

Yhteisön vaikutus uskoon

Uskoon vaikuttaa usein sen yhteisön uskomusjärjestelmä, jonka alaisuudessa ollaan. Jos valtio antaa jäsenilleen uskonnonvapauden, niin silloin kansalaiset etsiytyvät muiden ihmisten seuraan, jotka jo valmiiksi uskovat johonkin maailmankatsomukseen. Samalla tavalla ajattelevat löytävät toinen toisensa ja muodostavat uskonnollisen yhteisön. Liittyminen johonkin uskonnolliseen yhteisöön tapahtuu myös siten, että joku muuttaa maailmankatsomustaan. Jumalan kieltäjästä voi tulla uskovainen ja päinvastoin. Uskon kohde ja uskon pohjalla vaikuttava oppirakennelma voivat myös muuttua.

Itse kunkin yhteisön vaikutus yksilöuskovaan on uskoa vahvistava, ruokkiva, ylläpitävä ja lisäävä. Samalla tavalla uskovat eli saman maailmankatsomuksen kannattajat lujittavat yksilön uskoa sosiaalisin sitein, olemalla esikuvana ja erilaisin tukipalveluin.

Samalla kun yhteisö vahvistaa, lisää ja tukee yksilön uskoa, mikä on ryhmän kollektiivista uskoa, voi yhteisö toimia estävänä tekijänä totuuden löytämiselle. Jos ryhmän uskomusjärjestelmän pohjalla on totuudenvastainen oppijärjestelmä (esim. luterilainen uskonto), estävät ryhmäpaine ja eroamiseen liittyvät ongelmat yhteisön jäsentä noudattamasta totuutta rakkaudessa. Väärän opetuksen hylkääminen ja ojentautumisen totuudenmukaiseen oppiin on vaikea toteuttaa, sillä ihmispelko panee paulan. Yhteisön jäsen ei uskalla tuoda julki eriäviä näkemyksiään ja ojentautua niiden mukaan, koska pelkää leimautumista ja yhteisön ulkopuolelle joutumista. Jos yhteisöön kuuluminen on oppijärjestelmässä sidottu sielun pelastumiseen, käy eroaminen ja totuuteen ojentautuminen entistä vaikeammaksi. (esim. lestadiolaisuus ja adventismi) Tästä voi olla seurauksena traumoja ja kääntyminen vihamieliseksi kaikelle uskonnolle, jolloin myös aito Jumalan vaikuttama usko ja Jeesus Kristus torjutaan pois luota. Harhaopeilla ja hengellisellä painostuksella on näin kauaskantoiset vaikutukset ja ne ovat erittäin vaarallisia yksilön kohtaloa ajatellen, sikäli kuin oikea uskomusjärjestelmä on pelastuksen ehto, mitä Raamatussa ja Jeesuksen opetuksessa selvästi painotetaan. (Mar 16:16.)

Jos haluat kyseenalaistaa oman yhteisösi uskomusjärjestelmän, niin se onnistuu parhaiten ottamalla siitä etäisyyttä hetkellisesti. Sinun on parasta lopettaa muutaman viikon tai kuukauden ajaksi yhteisösi jumalanpalveluksissa käynti ja opetusmateriaalin lukeminen. Tee sen sijaan jotakin muuta ja mieti asioita omatoimisesti. Älä anna muiden mielipiteiden vaikuttaa liiaksi oman uskosi sisältöön. Kyseenalaista yhteisössäsi opetetut asiat ja omat aiemmat näkemyksesi. Ota selvää, mitä asioista todella sanotaan esimerkiksi Raamatussa. Muodosta oma näkemyksesi asioista ja rohkene olla eri mieltä valtaväestön kanssa, jos et pidä heidän uskomuksiaan luotettavina. Totuus löytyy yleensä muualta kuin sieltä, mihin suurin osa ihmisistä uskoo. (Matt 7:13,14.) Sakramentalismi on yksi maailman suurimpia uskontoja. Sillä on kannattajia noin 1,5 miljardia. Voisiko se olla totta, koska niin monet kannattavat sitä oppia?

Oman alueen valtauskonto asettaa paineita olla erottumatta ryhmästä, mistä syystä ja perinteen vuoksi tietyllä alueella tunnustetaan sen maan johtajien ja enemmistön uskontoa. Uskonpuhdistuksen jälkeisen Scmalkaldenin sodan ja välirauhan tuloksensa katolisten sekä protestanttien välille syntynyt periaate "kenen maa, sen uskonto", pätee vielä nykyään kaikkialla maailmassa. Jos elät muslimivaltiossa, on sinulla paineita hyväksyä islam omaksi uskonnoksi; jos elät hindujen alueella, olet luultavasti hindu; jos buddhalaisten aluella, niin olet todennäköisesti suuren osan elämästäsi buddhalainen, jne. Tässä kohden tulee tarkastelun alle kuitenkin ihmisen rajoitettu tahdon vapaus.

Usko on sydämen ajatusten asia ja olotila, mikä perustuu vapaaehtoiseen valintaan ja päätöksiin ottaa vastaan tarjolla olevasta informaatiosta ne väittämät, mitkä yksilö hyväksyy totuudeksi omassa elämässään. Tämä tuo myös vastuun tehdä oikeita valintoja moraalisissa ja maailmankatsomukseen liittyvissä asioissa. Uskomusjärjestelmän vaihtaminen on sittenkin mahdollista, kun vain tietoa muista vaihtoehdoista on saatavana. Mitä Jumalan vaikuttamaan uskoon tulee, niin se on mahdollista vain siten, että Jumala ilmoittaa tahtonsa ihmisille maan päällä. Hän tekee sen saarnauttamansa sanan ja sisäisten puolustusmekanismien kautta, jotka on annettu jokaiselle ihmiselle syntymälahjana syntiä vastaan. Näitä ovat sisäinen oikeudentaju, omatunto, kyky tuntea häpeää ja katua syntiä sekä epämääräinen pelko syntiä tehtäessä, mikä on jumalanpelkoa ja armon vaikutusta. Jos ihminen paaduttaa sydämensä ja lähtee tekemään tahallaan syntiä, niin tämä järjestelmä syntiä vastaan ei toimi kunnolla vaan menee epäkuntoon. Jumala voi uudistaa järjestelmän, niin että se toimii taas, jos syntinen ja jumalaton kääntyy takaisin Jumalan tykö, katuu syntejään ja tahtoo hyljätä ne: haluaa muutosta elämäänsä. Jumala antaa silloin avuksi näkymättömän armonsa ja Pyhän Hengen voiman, mikä muuttaa ihmisen mielen ja sydämen ajatukset, niin että syntiä on mahdollista karttaa ja tehdä hyvää Jumalan kunniaksi.

Oman uskomusjärjestelmän muuttaminen on mahdollista ainostaan siten, että saa oman yhteisön ulkopuolelta tietoa toisesta uskomusjärjestelmästä ja muuttaa mielensä ottamalla vastaan uuden uskon ja oppijärjestelmän. Tässä kohden lähetystyö ja käännyttäminen nousevat merkittäväksi tekijäksi toisen ihmisen elämässä. Jos esimerkiksi ainoa oikea pelastava usko on kristinuskoa, mikä on Jumalan vaikuttamaa, on mahdollista uskoa pelastuakseen vain siten, että saa kuulla sanoman Jeesuksesta. Tämä tuo mukanaan teologisen erityisongelman sen suhteen, miten käy niiden pakanoiden, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia? Joutuvatko he automaattisesti kadotukseen? Lähtökohtana voidaan pitää sellaista ajatusta, ettei Jumala vaadi keneltäkään enempää uskoa ja vanhurskasta vaellusta kuin mitä lahjana antaa. Jos pakana uskoo Jumalaan sen todistuksen nojalla, mitä Jumala hänelle on antanut ja elää Jumalan tahdon mukaan katumuksessa eli jatkuvassa mielenmuutoksessa, on hänellä Paavalinkin opetuksen mukaan mahdollisuus saada lahjaksi elämä tai sitten hän hukkuu syntehinsä, jos on antautunut syntiä palvelemaan. (Room 6:15-23; 2:1-29.)

Jotkut uskonlahkot ja yhteisöt ovat hyvin ankaria jäseniään kohtaan. Oma-aloitteista ajattelua ja kyseenalaistamista ei hyväksytä. Toisin uskovia ja ajattelevia aletaan katsoa karsaasti. Lopulta toiseen uskomusjärjestelmään vaihtanut henkilö joko erotetaan yhteisöstä tai hän eroaa siitä itse. Tämä on tavallaan välttämätöntä, sillä uskonnolliset yhteisöt voivat toimia rauhassa vain silloin, kun uskon pohjalla vaikuttava oppijärjestelmä on samanlainen pääkohdiltaan. Jos näin ei ole, niin mikään hengen yhteys ei korvaa oppijärjestelmän tuomaa yhteenkuuluvuutta. On virheellistä ajatella, että Pyhä Henki yhdistää eikä opilla ole mitään merkitystä tai sillä on vain vähän merkitystä.

On mahdotonta, että samassa seurakunnassa opetetaan kasteesta ja kastetaan jäseniä monella eri tavalla, kukin sen mukaan, miten itse sattuu uskomaan ja ymmärtämään kasteen opetuksen Raamatusta. Käytännössä samassa yhteisössä on uskottava kasteen merkitykseen ja tapaan samalla tavalla tai muuten yhteys ei toteudu yhtenä seurakuntana. Yli lahkojen rajojen voidaan harjoittaa yhteyttä seurakunnan ulkopuolella, mutta yhtenä Kristuksen ruumiina toimiminen käy mahdottomaksi. Tästä syystä on elintärkeää päästä kristittyjen kesken yksimielisyyteen siitä, mikä on Raamatun opetus kasteista ja mikä on Paavalin mainitsema "yksi kaste". (Efe 4:4; Hebr 6:1,2.)

Uskon koetuksen lopputulos

Olen käsitellyt tässä kirjoituksessa pintapuolisesti joitakin uskonnollis-filosofisia kysymyksiä. Moni kristitty on päätynyt pohtimaan näitä samoja kysymyksiä vuosituhantisen ihmiskunnan historian aikana. Täyttä selvyyttä ja varmuutta asioista ei kovin moni uskalla väittää asioista saaneensa. On toki poikkeuksia ja jotkut tietävät omasta mielestään varmasti vastaukset kaikkiin perimmäisiin kysymyksiin. Toiset vetoavat tyhmyyteensä ja ovat laiskoja, eivätkä viitsi pohtia näitä asioita. Osittain se onkin turhaa ja voi johtaa Jumalasta etääntymiseen, koska lähimmäisen rakastaminen käytännön teoissa unohtuu teoreettiselta pohdiskelijalta.

Joudun itse tunnustamaan sen, että voin olla väärässä uskoessani Raamatun opettamalla tavalla Jumalaan. Huomaan silti itsessäni niin voimakkaan tarpeen uskoa Jeesukseen ja Raamatun ilmoitukseen, etten pääse irti tästä uskosta enkä sitä loppuun asti uskalla edes ajatella, että mitä sitten, jos en uskoisikaan Raamatun ilmoitukseen Jumalan sanana? Sen verran olen päättänyt, että vanhurskauden tekeminen Raamatun ohjeiden mukaan on totta ja oikeaa, hyvää, otollista ja täydellistä, ja että Jumala on varmasti olemassa ja tahtoo meiltä nimenomaan syntien hylkäämistä ja vanhurskauden tekemistä kaikissa asioissa. Synti tuhoaa ihmisten elämän ja turmelee sielun, niin että synnin saastuttama ihmisen henki ja sisin on rumaa katseltavaa. Sen sijaan Pyhän Hengen ja uskon puhdistama ja vielä Kristuksen Jeesuksen veren valkaisema ja puhdistama sydän, henki ja omatunto, ovat kaunista katseltavaa. Hengellisen ja rakastavan ihmisen lähellä on hyvä olla.

Ajattele sitä, että jos Jumala olisi olemassa ja olisi luonut ihmisen, niin jättäisikö hän ihmiset oman onnensa nojaan eikä ilmoittaisi itseään heille? Vai kertoisiko Jumala itsestään ihmisille ja jättäisi jonkin merkin siitä, että on puhunut?

Minä uskon, että Jumala olisi ilmoittanut itsensä jollakin tavalla ihmisille ja jättänyt merkin siitä, että on puhunut. Perimätieto ja kirjallinen ilmoitus ovat niitä keinoja, millä Jumala on ilmoittanut itsensä ihmisille. Kirjoitukset ovat hyvä tapa säilyttää arvokasta tietoa ja ilmoitusta jälkipolville. Sitä en voi täysin ymmärtää, miksi Jumala ei ole levittänyt kirjoituksia kaikkien kansojen ulottuville ihmisistä riippumattomista syistä. Sen kuitenkin uskon, että Jumalan tuomiot ovat oikeudenmukaiset ja oikeamieliset, niin ettei hän vaadi keneltäkään sellaista, mitä ei ole ensin tälle lahjaksi antanut. Me voimme uskoa Jumalaan vain sen verran kuin mitä hän todistaa itsestään. Me voimme tehdä hyvää ja karttaa pahaa vain siihen mittaan asti, mitä Jumalan armo meissä vaikuttaa, tiesimmepä sitten Jumalasta tai emme.

Kaiken tämän lisäksi minä uskon niin, että Jumala koettelee ihmisiä monin eri tavoin nähdäkseen, millainen ihminen on sydämeltään ja tahtooko tämä alistua hänen tahtonsa alle vai jatkaa matkaansa Jumalasta mitään välittämättä, ollen hänelle vihamielinen. Todellinen rakkaus ei jätä huomiotta Jumalaa, kaiken olevaisen luojaa ja meidän Isäämme. Vaikka Jumala vaikuttaakin etäiseltä ja kaukaiselta Jumalalta, ei hän ole kaukana meistä yhdestäkään, vaan hänessä me elämme ja liikumme ja olemme. (Apt 17:28.) Jumala ei ole Jumala vain kaukaa vaan hän on Jumala myös läheltä, lähempää kuin arvaammekaan. Hän on Jumala meidän sisällämme, sydämissämme: Immanuel, Jumala meidän kanssamme. (Matt 1:23.) Aamen, tule Herra Jeesus.

Petteri Haipola, 16.04.2007

Sivun alkuun