Mitä kristinusko on?

Kirjoittanut Petteri Haipola  •  19.04.2007  •  päivitetty 21.04.2007

Uskoa Jeesukseen

Kristinusko on uskoa Jeesukseen Kristukseen, joka on koko maailman vapahtaja ja syntien sovittaja. Kristinusko on uskoa, jonka mukaan viattoman uhrin täytyi kärsiä syyllisten edestä, jotta näille voidaan antaa synnit anteeksi eikä heitä rangaista syntien tähden kuoleman jälkeen. Kristinusko on uskoa yhteen täydelliseen synti- ja vikauhriin, joka riittää sovittamaan koko ihmiskunnan Isän Jumalan kanssa. Ilman sovitusta ei olisi syntien anteeksiantoa ja siksi syntien sovitus ja täydellinen sovitusuhri ovat kristinuskon sanoman ydin.

Kristinusko on uskoa kuolleiden ylösnousemukseen, kuoleman jälkeiseen viimeiseen tuomioon ja sitä seuraavaan kadotukseen tai iankaikkiseen elämään. (Joh 5:28,29; Apt 24:15; Room 8:34; 14:8-14; 2Kor 5:10; 2Tim 4:1; Hebr 9:27,28; Ilm 11:18; 20:1-15; 22:12.) Kristinusko on uskoa siihen, että Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on noussut kuolleista kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen kirjoitusten mukaan ja otettu ylös taivaaseen ruumiillisessa muodossa, niin ettei hänen ylösnoussut ja muuttunut hengellinen ja taivaallinen ruumiinsa enää koskaan kuole. (Apt 1:9-12; 1Kor 15:1-11; Ilm 1:17,18.) Kristinusko on uskoa siihen, että jokainen Jeesukseen uskova ja maailmanhistorian aikana pelastunut ja pelastuva ihminen saa samanlaisen kirkkauden ruumiin, niin ettei kuole enää koskaan ylösnousemuksen jälkeen. (Fil 3:10,20,21; 1Tess 4:13-18; 1Kor 15:12-28,35-58.)

Kristinusko on Raamatun opetuksen mukaan Jumalan vaikuttamaa uskoa, saatua uskoa ja lahjaksi annettua uskoa. (Kol 2:12; 2Piet 1:1; Jda 1:3; Efe 2:8,9.) Tällä tavalla määriteltynä se on Jumalan teko, että joku uskoo Jeesukseen Kristukseen. (Joh 6:29.) Jumala lahjoittaa pelastavan uskon niille, jotka ottavat vastaan hänen Poikansa, Jumalan sanan ja armon. (Joh 1:12; 17:8; 1Tess 1:3-7; 2:13; 2Kor 6:1,2.)

Jumala antaa voiman, oikeuden ja vallan päättää Jeesuksen vastaanottamisesta niille, joita hän kutsuu. (Joh 1:12, 'eksusia': voima, valta, oikeus, päätäntävalta) Ihminen siis päättää sen, ottaako vastaan Jumalan sanan vai torjuuko sen pois luotaan. (Joh 12:42-50.) Sitä päätöstä ei tee Jumala vaan ihminen, jolle Jumala antaa voiman ja oikeuden tulla Jumalan lapseksi, mutta ei vaikuta vastaanottamista yksin oman päätöksensä nojalla vaan antaa päätäntävallan ihmiselle. Voima tulee Jumalalta, mutta päätös on ihmisen ja sitä myötä myös vastuu.

Se, joka uskoo, on ihminen, eikä Jeesus Kristus. Uskon kohde on Jeesus Kristus ja hänen kauttaan Isä Jumala. (1Piet 1:21; Joh 12:42-50.) Kun Raamatussa puhutaan "Jeesuksen uskosta, Kristuksen uskosta ja Jumalan Pojan uskosta", tarkoitetaan sillä sitä, että usko on Jeesuksen vaikuttamaa ja lahjoittamaa. (Room 3:22; Fil 3:9; Ilm 14:12; Gal 2:20; Apt 3:16.) Kreikankielen objektiivinen genetiivi ilmaisee sitä, että joku on antanut jollekin jotakin eikä omistajaa. Usko ei ole siten Jeesuksen uskoa Isään Jumalaan vaan ihmisen uskoa Jeesukseen. Jumala vaikuttaa ja antaa sen uskon saarnauttamansa sanan kautta, Pyhän Hengen vaikutuksesta, mutta ihminen päättää sen, saako sana vaikuttaa Jeesuksen vastaanottamisen sydämen Herraksi vai ei.

Usko Jeesukseen on Kristuksen elämää ihmisen sydämessä Pyhässä Hengessä. Jumala ja Jumalan Poika tulee itse asumaan ihmisen sydämeen Pyhän Hengen kautta ja muodossa, niin että Herraan Jeesukseen uskova ihminen tulee yhdeksi hengessä Herran kanssa. Kristityn sydämessä asuu Kristus uskon kautta ja hän on tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä: Pyhä Henki on hänen sydämessään ja hänet on sinetöity Pyhällä Hengellä Kristuksen omaksi: Jumalalle kuuluvaksi. Uskovainen on pyhitetty eli erotettu Herralle, irroitettu pois tästä maailmasta ja sen tottelemattomuuden hengestä, niin että me palvelemme Hengen uudessa tilassa Herraa Jeesusta emmekä syntiä lihan vallassa, niin kuin jumalattomat ja syntiset tekevät. (Joh 14:14-27; Room 8:9-16; 1Kor 6:17; Efe 3:14-17; 2kor 13:13; Hebr 6:4; 13:12; Joh 17:14-17; 1Piet 1:12-16; Room 5:20-7:6; Efe 1:13,14; 2:1-10; 4:17-24.)

Usko Jeesukseen on uskoa Jumalan sanan opettamalla tavalla Jumalaan ja Jumalan Poikaan. Jumalan sana on pyhiä kirjoituksia, jotka on koottu Raamattuun. Usko on siten myös uskoa Raamattuun ja Raamatun sanan kautta Jumalaan ja Jumalan Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Usko Jeesukseen on uskoa hänen sikiämiseensä Pyhästä Hengestä, syntymiseen neitsyestä, synnittömään elämään ihmisenä, kärsimykseen syntisten puolesta, kuolemaan Golgatan ristillä, nousemiseen ylös kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan, astumista ylös taivaaseen 40 päivää tämän jälkeen, istumista Isän oikealla puolella taivaissa ja tulemista vielä kerran alas taivaasta pilven päällä, jolloin hän tuomitsee eläviä ja kuolleita. (Matt 26:63,64; Apt 1:1-12; 2Tim 4:1; Room 8:34; Kol 3:1.) Usko on uskoa Jeesuksen olemiseen Isän tykönä ennen maailman perustamista. (Joh 17:5; Fil 2:5-8; Snl 8:22-31; Mka 5:1/2.)

Usko on olotila, missä Jeesus Kristus saa asua ihmisen sydämessä ja olla siellä valtiaana eli Herrana. Me olemme Jumalan palvelijoita ja Jeesus Kristus on meidän Herramme. Me emme käske Jumalaa vaan Jumala käskee meitä. Tätä asiaa ei saa sotkea siihen, että me voimme pyytää asioita Isältä Jumalalta Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Isä Jumala toteuttaa ne pyynnöt, jotka on uskossa ja hänen tahtonsa mukaan esitetty. Pyynnön toteuttamatta jättäminen on sekin vastaus. (Jumalan sanoma "Ei!" on myös vastaus.)

Jotkut ovat ymmärtäneet väärin Jumalan vaikenemisen ja pyynnön toteutumatta jäämisen sekä myös pyyntöjen esittämisen. Menestysteologit komentavat ja käskevät Jumalaa toimimaan heidän lihallisten, itsekkäiden, rahanhimoisten ja ahneiden pyyntöjensä mukaan. Jumala ei ole velvollinen sellaisiin pyyntöihin vastaamaan, joten vaikeneminen on "Ei!" hänen puoleltaan näissä tapauksissa tai missä tahansa tilanteessa, kun joku pyytää asioita tyydyttääkseen lihansa himoja ja tehdäkseen syntiä.

Kristinusko on uskoa siihen, että Raamatussa mainittu nasaretilainen Jeesus on Kristus eli voideltu kuningas. Hän on juutalaisen kansan odottama vapahtaja ja lunastaja, mutta vielä enemmän: hän on koko maailman vapahtaja ja pelastaja. Jokainen, joka uskoo Herran Jeesuksen nimeen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta ja iankaikkisen elämän kaikkien pyhitettyjen kanssa Jumalan luona taivaassa. (Apt 10:43; 26:18.) Jeesus Kristus on kristityn Herra ja Jumalan Poika: se Jumala, joka oli alussa Isän tykönä, ja joka on Jumalan Sana arvonimeltään, mitä arvonimeä ei kenelläkään muulla ole. (Joh 1:1-3,14; 17:5; Ilm 19:13.)

Kristityn käsitys Jeesuksesta on suurinpiirtein seuraavanlainen:

Jeesus on Kristus, Jumalan Poika ja Herra, koko maailman vapahtaja, lihassa tullut Jumalan Sana, joka oli alussa Jumalan tykönä, ja on Jumala. (Joh 1:1-3,14; 17:5; Fil 2:5-8; Ilm 19:13; 1Joh 4:1-15.)

Jeesus on noussut ylös kuolleista ennustuksensa mukaan ja elää nyt Isän luona taivaassa. (Matt 12:40; Room 8:34.) Tämä on ainutlaatuinen tapahtuma ihmiskunnan historiassa eikä toistu koskaan. Kukaan muu ei ole noussut ylös kuolleista ja otettu sen jälkeen elävänä ylös taivaaseen kuin Jeesus Kristus. Hänen ylösnousemuksensa on viimeinen niitti ja todistus sille, että hän todella on Jumalan Poika. Sitä asiaa ei sovi kiistää, jos mielii päästä Isän tykö ja on kuullut sanoman Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Kristittyjen toivo on ruumiin ylösnousemuksen toivo. (Room 8:23-27; Apt 23:6; 24:15; 26:8; Herb 6:17-20.) Me uskomme, että kuolleet nousevat ylös ja puetaan uudestaan ruumiiseen. Jeesus tuomitsee hyviä ja pahoja, uskovaisia ja epäuskoisia, kun saapuu vielä kerran takaisin maailmaan: tällä kerralla herrojen herrana ja kuningasten kuninkaana eikä enää syntien sovittajana ja syntisten sijaiskärsijänä. (Mar 16:16; Joh 5:28,29; Hebr 9:27,28; 2Tim 4:1; Ilm 1:7; 19:11-21; Matt 26:63,64; Apt 1:9-12.) Pahat saavat silloin palkkansa ja heitä rangaistaan, mutta hyvät saavat armosta iankaikkisen elämän. (Matt 12:33-37; Joh 5:28,29.)

Raamatun lainauksia uskosta Jeesukseen Kristukseen

Hyppää tästä linkistä lainausten ylitse kristinuskon historiaa käsittelevään kappaleeseen.

2.Korinttolaiskirje:
5:18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.

Johanneksen evankeliumi:
1:29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!

20:27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
20:29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
20:30 Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
20:31 mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.

1.Johanneksen kirje:
2:1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
2:2 Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien.

4:13 Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä.
4:14 Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi.
4:15 Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.

Kolossalaiskirje:
1:19 Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi
1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
1:21 Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut
1:22 Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä,
1:23 jos te vain pysytte uskossa, siihen perustuneina ja siinä lujina, horjahtamatta pois sen evankeliumin toivosta, jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla ja jonka palvelijaksi minä, Paavali, olen tullut.

Matteuksen evankeliumi:
26:26 Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini."
26:27 Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

1.Korinttolaiskirje:
15:1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
15:2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
15:3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
15:4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
15:7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
15:8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
15:10 Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
15:11 Olinpa siis minä tai olivatpa he: näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.

Roomalaiskirje:
10:4 Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
10:5 Kirjoittaahan Mooses siitä vanhurskaudesta, joka laista tulee, että ihminen, joka sen täyttää, on siitä elävä.
10:6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
10:7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
10:8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
10:9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10:10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
10:11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
10:12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
10:16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Hebrealaiskirje:
1:1 Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
1:2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
1:3 ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa,
1:4 tullen enkeleitä niin paljoa korkeammaksi, kuin hänen perimänsä nimi on jalompi kuin heidän.

2:14 Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on perkeleen,
2:15 ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia.
2:16 Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa.
2:17 Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.
2:18 Sillä sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.

7:23 Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä;
7:24 mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
7:25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
7:26 Senkaltainen ylimmäinen pappi meille sopikin: pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu ja taivaita korkeammaksi tullut,
7:27 jonka ei joka päivä ole tarvis, niinkuin ylimmäisten pappien, ensiksi uhrata omien syntiensä edestä ja sitten kansan; sillä tämän hän teki kerta kaikkiaan, uhratessaan itsensä.
7:28 Sillä laki asettaa ylimmäisiksi papeiksi ihmisiä, jotka ovat heikkoja, mutta valan sana, joka on myöhäisempi kuin laki, asettaa Pojan, iankaikkisesti täydelliseksi tulleen.

8:1 Mutta pääkohta siinä, mistä me puhumme, on tämä: meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa,
8:2 tehdäkseen pappispalvelusta kaikkeinpyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen.

9:14 kuinka paljoa enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!
9:15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.
9:16 Sillä missä on testamentti, siinä on sen tekijän kuolema toteennäytettävä;
9:17 sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, koska se ei milloinkaan ole voimassa tekijänsä eläessä.
9:18 Sentähden ei myöskään ensimmäistä liittoa verettä vihitty.
9:19 Sillä kun Mooses oli kaikelle kansalle julkilukenut kaikki käskyt, niinkuin ne laissa kuuluvat, otti hän vasikkain ja kauristen veren ynnä vettä ja purppuravillaa ja isopin ja vihmoi sekä itse kirjan että kaiken kansan,
9:20 sanoen: "Tämä on sen liiton veri, jonka Jumala on teille säätänyt."
9:21 Ja samoin hän verellä vihmoi myös majan ja kaikki palvelukseen kuuluvat esineet.
9:22 Niin puhdistetaan lain mukaan miltei kaikki verellä, ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.
9:23 On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
9:24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
9:25 Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,
9:26 sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
9:27 Ja samoinkuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta senjälkeen tulee tuomio,
9:28 samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.

10:8 Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
10:9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi." Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.
10:10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.
10:11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;
10:12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,
10:13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.
10:14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.
10:15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
10:16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
10:17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
10:18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
10:21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
10:22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;
10:23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;
10:24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;

Kristinuskon historia

Kristinuskon juuret ovat maailman luomisessa ja syntiinlankeemuksessa sekä sitä seuraavassa syntien anteeksisaamisessa viattoman uhrin tuoman sovituksen kautta. Jumala loi ensimmäiset ihmiset, Aatamin ja Eevan, ja pani ihmisen varjelemaan ja viljelemään puutarhaa, jonka nimi oli Eeden. Jumala kielsi ihmistä syömästä yhdestä puusta, mikä oli paratiisin keskellä: hyvän- ja pahantiedon puusta. Saatana petti kuitenkin Eevan ja tämä söi kielletystä puusta. Hän antoi hedelmästä myös miehelle ja tämäkin söi. Näin ihmisistä oli tullut syntisiä ja he joutuivat eroon Jumalasta. (1Moos 1:1-3:8.)

Jumala kutsui ihmisen pois piilosta ja määräsi heille rangaistukset heidän tekemistään synneistä. Jumala antoi samalla lupauksen, että vaimon siemenestä oli syntyvä Jumala, vapahtaja, joka pelastaa koko ihmissuvun. Jumala teurasti paratiisissa eläimen ja puki teurastamansa eläimen nahasta puvut ihmisen päälle. Tämän jälkeen hän karkoitti ihmisen pois paratiisista, ettei tämä olisi syönyt elämän puusta ja jäänyt ikuisesti elämään synnin kirouksen valtaan. (1Moos 3:9-24.)

Ensimmäinen viattoman veren uhri vuodatettiin siis Eedenin puutarhassa Jumalan kuvaksi luodun ihmisen edestä. Seuraavan kerran mainitaan Jumalalle uhraaminen, kun Eevan synnyttämät pojat, Kain ja Aabel, uhrasivat Herralle uhreja. Kain oli peltomies ja uhrasi peltonsa satoa. Aabel oli lampuri ja toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Jälleen kerran viaton veri vuoti syntien sovitukseksi, mikä on Raamatun ilmoituksen punainen lanka alusta loppuun saakka. (1Moos 4:1-5.)

Seuraavan kerran viattomia eläimiä uhraa Nooa, joka pelastui perheineen vedenpaisumukselta rakentamalla Herran käskyn mukaan arkin ja menemällä siihen ennen sateen alkua. Samassa arkissa pelastui eläimiä, joista nykyiset eläinlajit ovat mikrorappeutumisen (perimän köyhtymisen) kautta muotoutuneet. Kaikki ihmiset ovat niin ikään polveutuneet Nooasta ja hänen pojistaan, joiden vaimot olivat myös arkissa. Nooa uhrasi pian vedenpaisumuksen jälkeen Herralle uhreja puhtaista eläimistä, joiden suloisen tuoksun Herra tunsi ja sanoi lempeitä sanoja sydämessänsä. (1Moos 6:5-10:32; ks. uhraaminen 8:20-22.)

Jumala on aina ilmestynyt ihmisille ja puhunut heille, niin että Jumalasta on saatu tietoa. Jumala puhui ensin Aadamille ja Eevalle. Näiden pojanpojan, Seetin, aikana alettiin huutaa avuksi Herran nimeä ja pelastuttiin. (1 Moos 4:26; Apt 2:21; Room 10:13.) Ihmiset olivat eittämättä kuulleet Jumalasta Aatamilta ja Eevalta, ellei Herra ollut itse puhunut Aatamin jälkeläisille. Jumala on tämän jälkeen puhunut uskonisille, joista mainitaan Hanok eli Eenok kahteen kertaan. (1Moos 5:18-24; Jda 1:14.)

Hanokin jälkeen seuraava toistuvasti mainittu uskonisä onkin Nooa, joka eli ennen ja jälkeen vedenpaisumuksen. Jumala puhui tämän jälkeen erityisesti Nooan pojan, Seemin, suvun jäsenille ja valitsi seemiläisistä kansoista Israelin eli Jaakobin jälkeläiset omaksi kansakseen ennen muita kansoja. (5Moos 7:6.) Näin ihmiskunta on saanut alusta asti ilmoituksen Jumalalta ja usko Jumalaan perustuu siihen sanaan, minkä Jumala on puhunut uskonisille ja profeetoille. (Room 3:1; 2Piet 1:20,21; Hebr 1:1.) Usko ei ole siten ihmisen omaa keksintöä vaan perustuu Jumalan sanan ilmoitukseen, Jumalan puheeseen.

Jumala mainitsee eläin- ja ruokauhrit pitkin matkaa ihmiskunnan historiassa. Nooan jälkeen uskonisistä Aabraham uhrasi Jumalan käskystä eläimiä Herralle. (1Moos 15:6-21.) Samaa tapaa jatkoivat hänen poikansa Iisak, tämän poika, Jaakob, ja Jaakobin jälkeläiset. Näistä syntyi Mooses liki 400 vuoden kuluttua Aabrahamista ja sai taas käskyn uhrata eläimiä, viiniä ja ruokaa Herralle, heti lain taulujen antamisen jälkeen. (2Moos 24-26.) Eläinuhrit eivät ole näin ollen juutalaisia taruja tai pakanallista alkuperää. Eläinuhrit ja ruokauhrit eivät ole myöskään saatanasta, niin kuin jotkut nimeltä kristityt henkilöt ovat väittäneet.

Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia. Jeesus syntyi juutalaiseen perheeseen ja kasvoi juutalaisen uskonnon harjoittajaksi. Hänen edestään uhrattiin jo vauvana pari metsäkyyhkystä tai kyyhkysenpoikaa Mooseksen lain käskyn mukaan. (Luuk 2:21-24.) Jeesus käski parantamaansa pitalista miestä uhraamaan papille eläimiä, todistukseksi heille. (Luuk 5:14.) Jeesuskaan ei ollut uhreja vastaan vaan noudatti juutalaisten ja uskonisien tapoja, niin kuin oli laissa säädetty. Jeesus ei tullut kumoamaan juutalaista lakia vaan täyttämään sen. (Matt 5:17-20) Hän ei rikkonut lain käskyjä vastaan vaan noudatti kaikessa Isän tahtoa ja kuoli synnittömänä Jumalan uhrikaritsana maailman syntien edestä, sovitukseksi meille. Jeesuksen Kristuksen pyhä ja viaton uhriveri riittää lunastamaan sielumme perkeleen, kuoleman ja synnin vallasta, niin että saamme elää iankaikkisesti Jumalalle, hänen tahtonsa mukaan, joka synnyttää ihmisiä uudesti ylhäältä, lapsiksi itselleen, antamalla meille Pyhän Hengen. (Joh 3:3-8; Tiit 3:5; 1Piet 1:23; Jaak 1:18; 1Joh 5:1; Gal 3:1-29.)

Jeesus valitsi juutalaisten keskuudesta 12 apostolia, jotka olivat juutalaisia. Paavali oli juutalainen ja samoin kaikki ensimmäiset Jeesuksen todistajat. Kesti kuusi vuotta Jeesuksen kuolemasta ja taivaaseenastumisesta ennen kuin apostolit menivät kertomaan evankeliumia pakanoille. Ensimmäiset pakanuudesta Jeesukseen uskoviksi kääntyneet henkilöt olivat Raamatun ilmoituksen mukaan muuan roomalainen sadanpäämies perheineen ja ystävineen. (Apt 10:1-48; 11:11-18; 15:7-11.) Tämän jälkeen evankeliumia Jeesuksesta kerrottiin myös pakanoille, joista iankaikkiseen elämään säädetyt ottivat sanan iloiten vastaan kaikkialla, missä sitä saarnattiin. (Apt 13:48-51; 18:5-8; 1Kor 4:15; Efe 3:6; Room 15:16; 16:26; 1Tess 1:2-7; 2:13.)

Jeesuksen opetuslapsia alettiin ensimmäisen kerran kutsua kristityiksi Antiokiassa liki kymmenen vuotta Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen noin vuonna 39-40 jKr. (Apt 11:26.) Vielä tämänkin jälkeen heitä pidettiin juutalaisena lahkona, nasaretilaisten lahkona. (Apt 24:5,14; 28:22.) Ero juutalaisiin tuli vähitellen jyrkemmäksi, sillä nimenomaan juutalaiset vainosivat seurakuntaa ja torjuivat luotaan pois Herran Jeesuksen. (1Tess 2:14-20; Apt 4:1-23; 5:17-28; 18:5-13, jne.)

Seurankunnan keskeltä nousi vähitellen julmia susia, veljiä, jotka eivät laumaa säästäneet. (Apt 20:29-31.) Nämä tahtoivat olla ensimmäisiä seurakunnassa eli hallita herroina Jumalan kansaa. (3Joh 9,10; vrt. 1Piet 5:1-4; Matt 20:25-28.) Vähitellen luovuttiin järjestelmästä, jossa monta veljeä toimi seurakunnan johtajina yhdessä eli he muodostivat seurakunnan vanhimmiston. (Apt 20:17,28; 1Tim 3:1-7; 1Tess 5:12-14; Tiit 1:5-9; Hebr 13:7,17.) Tämä teki mahdolliseksi keskitetysti hallinnoidun ja maailman jumalattomien hallitsijoiden kanssa liiton tehneen roomalais-katolisen kirkon syntymisen, jonka itsevaltiaana päänä paavi toimii.

Roomalais-katolisuus ja sen pohjalle syntyneet protestanttiset kirkkokunnat eivät ole puhdasta kristinuskoa. Ne ovat sekoitusta pakanauskonnoista, juutalaisuudesta ja kristinuskosta. Niille on tyypillistä taikausko, jonka mukaan kristityksi tullaan jonkin ulkoisen rituaalin suorittamisen ja siihen osallistumisen kautta. He uskovat, että opetus "sanasta ja sakramenteista" sisältyy Raamatun sanaan, mutta erehtyvät. Tämä on taikauskoa, minkä kautta on liitetty kaikki jumalattomat ihmiset kirkkoon, joka on irvikuva seurakunnasta. Sitä sanotaankin Ilmestyskirjassa suureksi Babyloniksi ja portoksi. (Ilm 17-18.)

Suuri Babylon ja portto on uskonnollinen järjestelmä, mikä on rakentunut Rooman katolisen kirkon perustukselle. Sen kertoo mm. se seikka, että Rooma on seitsemän vuoren tai kukkulan kaupunki, jonka päällä haureellinen ja pyhien verestä juopunut nainen eli portto istuu. (Ilm 17:1-18.) Tämä on tehnyt huorin maan kuninkaiden eli jumalattomien hallitsijoiden kanssa, niin että nämä ovat yhdessä vainonneet kristittyjä, vaikka väittävät itse olevansa heitä.

Katoliset, luterilaiset ja kalvinistit ovat tappaneet baptisteja eli kastajia 1500-luvun loppuun asti ja vainonneet heitä vielä senkin jälkeen. Tuohon aikaan oli tapana se, että maan hallitsija määräsi, mitä uskontoa oli lupa maassa harjoittaa. "Kenen maa, sen uskonto", oli tapana sanoa. Sen lisäksi, että katoliset ja protestanit vainosivat ja tappoivat eriuskoisia, tappelivat he myös keskenään. Tämä sota on jatkunut meidän päiviimme asti mm. Pohjois-Irlannissa, mihin sotaan uudestisyntyneillä kristityillä ei ole osaa eikä arpaa.

Myöhäis-Antiikin ja pimeän Keski-Ajan aikana ei aitoa kristinuskoa ole ollut paljon julkisuudessa nähtävissä. Tämä johtui kristittyjen kohtaamasta vainosta katolisen kirkon hallitsemassa maailmassa. Koko kansa oli kastettu jumalattoman katolisen kirkon jäseneksi liki sataprosenttisesti keisarin ja paavin pakkokäskystä. Vaihtoehtona olisi ollut kuolema. Näin miekkalähetys ja pakkokäännytys piti huolen siitä, että pakanat pysyivät vihamielisinä aidolle kristinuskon sanomalle, millä ei ole mitään tekemistä paavin ja muiden protestanttisten hirviöiden kanssa. Kristityt eivät ole olleet koskaan kansojen ja valtioiden vallan kahvassa kiinni vaan he ovat olleet aina vähemmistönä ja sorrettujen asemassa.

1520-luvulta on peräisin historian tietoa Baltahazar Hubmaier nimisen katolisen papin kääntymyksestä alkaneesta herätyksestä. Hän antoi kastaa itsensä sen jälkeen, kun tuli uskoon ja kastoi sitten monia muita. Tästä alkoi herätys, minkä aikana kymmeniä tuhansia uskovaisia kastettiin ja heitä alettiin välittömästi vainota. Reformoidussa Sveitsissä ja Geneven kaupunkivaltiossa Ulrich Zwingli ja Jean Calvin liittoutuivat maan ruhtinaiden kanssa katolisia ja baptisteja vastaan. Baptistit eli kastajat saivat maksaa uskostaan elämällään, kun heitä tapettiin hukuttamalla, hirttämällä ja polttamalla. Hubmaier perheineen tapettiin ja monet tuhannet uskovaiset lähtivät maanpakoon Alankomaihin, Englantiin, Pohjois-Amerikkaan, Venäjälle ja aina maan ääriin asti.

Pohjois- ja Keski-Saksassa nousi vallankahvaan Hessenin prinssin, Philip I:n, johdolla luterilaisen uskon kannattajat. Martti Luther liittoutui ystävineen maan ruhtinaiden kanssa ja soti katolisia vastaan vainoten myös baptisteja. Vuonna 1529 säädettiin Speyerin valtiopäivillä käsky, jonka mukaan kastajat tuli tappaa ilman edeskäypää papillista inkvisitiota (kuulustelua). Luther kirjoitti myöhemmin yhdessä Philip Melanchtonin kanssa kirjoituksia, joissa hän antoi käskyjä kastajien opetuksia julkisesti levittävien tuomitsemiseksi kuolemaan.

Näin itseään kristittyinä pitävät miehet tappoivat rauhaa rakastavia ja aseista kieltäytyviä veljiään. Kenessäkään veljensä vihaajassa ei ole iankaikkista elämää, sillä sellainen on murhamies, kirjoitti Johannes. (1Joh 4:13-14.) Miten sellaisessa voisi olla iankaikkinen elämä, joka ei pelkästään vihaa veljiään vaan käskee tappaa heitä?

Maailmassa on vallalla sellainen harhainen käsitys, että roomalais-katolinen, kreikkalais-katolinen (ortodoksit), anglikaaninen, luterilainen ja reformoitu uskonto olisi kristinuskoa. Sitä nämä opit ja uskontojen sekoitukset eivät kuitenkaan ole. Aito kristinusko on Jumalan vaikuttamaa eikä siinä ole tapana uskoa rituaalien taikavoimiin tai tappaa eri tavalla uskovia veljiä eriuskoisuuden perusteella. Luther yritti selittää, että rauhalliset kastajat olivat mellakan aloittajia ja kapinallisia, koska opettivat oppeja, missä kiellettiin osallistumasta aseelliseen maanpalvelukseen, poliisivoimiin ja muihin valtion virkoihin. Nämä pasifistiset kastajat eivät olleet kuitenkaan miksikään uhkaksi maalleen eivätkä olleet mitään kapinallisia. Voitte nähdä nykyään sen, miten baptistit ja helluntailaiset elävät. Olemmeko uhkaksi yleiselle järjestykselle vai emmekö ole? Kapinoimmeko esivaltaa vastaan vai toimimmeko lakien mukaan? Sen ei pitäisi olla synti, jos joku kieltäytyy tappamasta omaantuntoon ja Raamatun tulkintaansa vedoten.

Miten kristityksi tullaan?

Kristityksi ei tulla luonnollisen syntymän kautta. Jotkut luulevat virheelliseen Raamatun tulkintaan perustuen, että kristityn vanhemman lapset olisivat automaattisesti kristittyjä ja pelastettuja sikiämisestään ja syntymisestään tai viimeistään vauvana tai leikki-ikäisenä saadusta kasteesta lähtien. Näin ei asioita kuitenkaan Raamatussa opeteta. Vain uudestisyntynyt ihminen eli Pyhän Hengen saanut ihminen on kristitty: sellainen, jossa on Kristuksen Henki ja joka on sinetöity sen merkiksi Pyhällä Hengellä, että hän on Jumalan perillinen Kristuksen kanssa. (Room 8:9-16; Efe 1:13,14; Gal 4:1-7.)

Toinen harhaluulo on se, että kristityksi tullaan vedellä kastamisen hetkellä: luullaan, että ihminen syntyy uudesti ylhäältä veden alla ollessaan ja hän saa silloin Pyhän Hengen. Tätäkään ei Raamatussa opeteta. Sen sijaan siellä opetetaan sellaista, että jokainen joka muuttaa mielensä ja uskoo Jeesukseen, niin että ottaa hänet vastaan sydämeensä asumaan, syntyy uudesti ylhäältä. (Ilm 3:20; Joh 14:23; 1:12; 17:8; 1Tess 13-7; 2:13; 1Piet 1:23; Jaak 1:18,22.)

Sydämen voi avata Jeesukselle missä vain ja silloin, kun Jumala syntisiä kutsuu ja vetää hyvyydellään Jeesuksen tykö. (Jes 55:1-8; Joh 6:44; Room 2:5.) Sen ei tarvitse tapahtua veden alla oltaessa tai esirukouksen aikana. Sitä varten ei tarvitse suorittaa mitään rituaalia kuten "elämän antaminen Jeesukselle ja syntisen rukous" -rituaali. Riittää, että sydän kääntyy hädässä Jumalan puoleen ja huutaa Herran nimeä avuksi. Tämä voi tapahtua ihmisen ollessa yksin tai myös seurassa: esimerkiksi uskovan kanssa puhuttaessa tai uskovien keskuudessa. Ei siis ole mitään kaavaa sen suhteen, missä tilanteessa ja milloin ihminen syntyy uudesti ylhäältä. Pelastuksen sijoittaminen kasteen hetkeen on vastoin sitä, mitä Raamatussa asioista opetetaan ja mikä on totta uskoontulleiden elämässä.

Jos jumalattoman ja syntisen ihmisen vastarinta murtuu ja hän päästää Jeesuksen sydämeensä asumaan, luottaa ja turvaa Jeesukseen, niin silloin hän syntyy uudesti ylhäältä. Tämä muutos on mielenalueen ja sydämen ajatusten muutos. Sitä ei saada aikaan tekemällä joitakin suorituksia ja rituaaleja vaan yksinkertaisesti uskomalla Jeesukseen ja hyväksymällä se tosiasia, ettei ihminen voi tehdä mitään itsensä pelastamiseksi. Ihminen on syntiensä ja syntisyytensä vuoksi matkalla ikuista kadotusta kohti ja voi pelastua vain siten, että saa synnit anteeksi Jumalalta Jeesuksen tähden ja Herran tuoman sovituksen ansiosta. Jos joku tunnustaa tämän asian ja ottaa vastaan Jumalan tarjoaman sovituksen sekä ikuisen elämän lahjan, niin silloin Jumala pelastaa hänet Jeesuksen nimen ja ristin veren tähden. Tätä on uudestisyntyminen. Oman hyvän teon kautta ja ansiosta ei kukaan voi uudestisyntyä, sillä Jumala ei pelasta meitä hyvien tekojen kautta vaan armosta, uskon kautta. (Room 11:6,7; 4:1-16; Tiit 3:5.)

Jokaisella ihmisellä on lupa ja oikeus pyytää syntejä anteeksi Jeesukselta. Sen ei tarvitse tapahtua veden alla oltaessa, kasteen aikana. Synnit on lupa pyytää anteeksi heti, kun tuntee tehneensä syntiä. Syntien anteeksiaamisen ehto on uskoa Jeesukseen ja muuttaa mielensä suhteessa syntiin. Apt 3:19,26; 10:43; 26:18; Luuk 24:47.) Usko ja mielenmuutos riittävät tekemään meistä osallisia Jeesuksen ansaitsemaan syntien sovitukseen. Siitä ei tulla osalliseksi jonkin rituaalin kautta vaan puhtaasti Jumalan vaikuttaman uskon kautta ilman yhtään lain tekoa.

Syntien anteeksisaaminen ja syntien sovitus

Synnit saadaan anteeksi uskomalla Jumalaan ja katumalla syntejä, kääntymällä Jumalan puoleen, pyytämällä syntejä anteeksi ja rukoilemalla Jumalaa, mikä tarkoittaa mielenliikettä Jumalaa kohden. Se ei ole lain teko. (Psa 102:14-24; 32:1-5; Room 4:1-8; Matt 7:7-8; 12:33-37; 21:31,32.)

Syntien anteeksisaamisen pohjalla on sovitus synneistä jonkin viattoman uhrin kautta. Vanhan Testamentin aikaan uhri oli eläimistä, jauhoista tai viinistä valmistettu. Uuden liiton aikana Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren kertakaikkinen uhri teki nämä vanhan liiton uhrit tarpeettomiksi. (Hebr 2:14-18; 4:14-10:24.) Syntien anteeksianto on luvattu meille Jeesuksen uhrin perusteella.

Vanhan Testamentin aikana eläneet ihmiset eivät uskoneet Jeesuksen suorittamaan syntien sovitukseen, koska eivät tienneet siitä etukäteen kovinkaan paljoa: osa tiesi, osa ei. (1Piet 1:11.) Siihen aikaan usko Jumalaan ja elämä hengessä riitti tuomaan pelastuksen, vaikka kukaan ei vielä uudestisyntynyt eli saanut Pyhää Henkeä pysyvästi sydämeen silloin. Uudestisyntyminen on uuden liiton mukanaan tuoma asia. (Hes 36:24-28; Jer 31:31-14; Efe 1:13,14; Room 7:1-6; 2Kor 3:1-6; Apt 19:1-7.)

Apostolit eivät uskoneet Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen ennen kuin näkivät Herran ylösnousseena. (Mar 16:1-14.) He olivat saaneet silti syntinsä anteeksi ja olivat puhtaat ennen tätä tapahtumaa. (Joh 15:3; Luuk 7:48-50; 5:18-26.) Näin ollen usko Jeesuksen suorittamaan syntien sovitukseen ei ole ollut kaikille ihmisille ja kaikkina aikoina ehto syntien anteeksisaamiselle. Silti tämä sovitus on jokaisen pelastuneen perustuksena, vaikka tämä ei sitä tietäisi, koska asiaa ei ole hänelle opetettu ja avattu sitä hänen ymmärrykselleen.

Ratkaisevaa syntien anteeksisaamiselle on ihmisen sydämen asenne. Jos se on oikea, niin katuva ja anova saa synnit anteeksi. Vilpitön uskovainen ei jää elämään synneissä vaan pyrkii pyhitykseen ja eroon synneistä Jumalan antaman mielenmuutoksen ja voiman avulla, yksin armosta, sen vaikutuksesta. (Tiit 2:11-14; 1Kor 15:10.)

Vanhan liiton aikana syntien sovituksen perusteena olivat juutalaisten pappien suorittamat synti- ja vikauhrit. Uuden liiton aikana sovituksen perusteena on Jeesuksen kertakaikkinen uhri, mitä ei tarvitse koskaan enää uusia eikä saakaan sellaista yrittää. Sovituksesta on tultu kaikkina aikona osalliseksi uskon ja mielenmuutoksen kautta. Uusi liitto ei tuonut mukanaan jotakin uutta järjestelmää, niin että sovituksesta tullaan osallisiksi vedellä kastamisen kautta.

Syntien anteeksisaamisen perusteena oleva uhri on siis muuttunut, mutta tapa tulla sovituksesta osalliseksi ei ole muuttunut. Usko ja mielenmuutos ovat olleet kaikkina aikoina syntien anteeksisaamisen ehto riippumatta siitä, mikä uhri on ollut sovituksen perusteena eri aikakausina.

Kristinuskon ja Raamatun käsitys ihmisestä

Raamatun mukaan kaikki ihmiset ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla. (Room 3:23.) Ihmisen syntiturmelus on niin suuri, ettei kukaan voi pelastua ilman Jumalan armoa. Jos joku ihminen voi toteuttaa jotakin hyvää elämänsä aikana, on se Jumalan hänelle antaman kyvyn ja lahjan käyttämistä, ei omaa ansiota. Näin ollen pelastuminen Hengen pyhityksen jälkeen ei ole ihmisen omavoimaista ponnistelua lain käskyjen pitämiseksi ja yrittämistä kelvata Isälle Jumalalle oman hyvyyden kautta. (Room 6:15-23.) Kristitty tietää, että hän kelpaa kaiken aikaa vain ja yksin Jeesuksen Kristuksen täydellisen uhrin tuoman sovituksen ansiosta, saamalla synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen veressä ja nimen kautta. (Hebr 10:8-17; Luuk 1:77; Room 4:1-8; Apt 10:43; 26:18.)

Uskovainen ei siis pelastu Hengen pyhityksen kautta. Hengen pyhitys on seurausta siitä, että hän on pelastunut sitä ennen. Pelastus saadaan sillä hetkellä, kun Pyhä Henki tulee ihmiseen. Tätä kutsutaan Raamatussa "uudestisyntymisen pesuksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi, uudestisyntymiseksi". (Tiit 3:5; Joh 3:3-38; Jaak 1:18,22; 1Piet 1:23.)

Pelastuminen sijoittuu hetkellisesti uudestisyntymiseen, jolloin ihminen saa Pyhän Hengen. Tämän jälkeen ihminen on kaiken aikaa pelastunut, kun hänessä on Pyhä Henki. Hyvät teot ja pahan karttaminen eivät siten muuta ihmisen asemaa Jumalan edessä. Ihminen on joko pelastunut tai matkalla kadotukseen kunakin hetkenä, kun elää maan päällä. Jokainen uudestisyntynyt kristitty on pelastunut ja matkalla taivasta kohden. Tärkeintä on se, että on Jeesus-tiellä, ei se, miten pitkälle sitä tietä pitkin on ehtinyt matkata. (Fil 3:8-17; Apt 24:14-16; Joh 14:6.) Jokainen Jeesukseen uskova on saanut Jumalalta "yhden denarin" palkaksi siitä työstä, mitä hän on tehnyt Jumalan valtakunnan hyväksi. (Matt 20:1-16.) He ovat kaikki armosta pelastettuja. Ei ole siis väliä sillä, oletko ollut pelastunut kymmenen vuotta vai kymmenen sekuntia. Se on tärkeintä, että olet pelastunut ja Kristus asuu sydämessäsi uskon kautta. (2Kor 13:5; Efe 3:14-17.)

Moni on erehtynyt luulemaan sellaista, että ihminen ansaitsee pelastusta karttamalla pahaa ja tekemällä hyvää sen jälkeen, kun on saanut Pyhän Hengen. Tämä ajaa ihmistä pois päin Kristuksesta, takaisin "lain alle", millä nimellä kutsutaan sellaista olotilaa, ettei luoteta Jumalaan vaan omaan hyvyyteen pelastumisen ehtona. Jumala tahtoo kuitenkin armossaan opettaa meitä luottamaan Jeesuksen hyvyyteen ja siihen, että Jeesus pitää meidät omanaan yksin armosta ilman omia ponnisteluita, uskon kautta. Voima ja usko tulee Jumalalta ja ainoa, mitä voimme ns. "tehdä", on "pysyä sydämeltä nöyrinä ja oikeassa suhteessa Jumalaan päin". Silloin me ymmärrämme sen, "ettemme ole mitään" ja kaikki hyvä on Jumalalta saatua lahjaa eikä omia ansioita. (1Kor 4:7; Matt 10:8; 2Kor 12:9-12.) Jumalan lahjan ja lahjojen omistaminen ei jätä meitä kuitenkaan toimettomaksi ja hedelmättömiksi vaan voimme käyttää näitä lahjoja Jumalan armon lisäämiseksi keskuuteemme. (Matt 25:14-31; 2Piet 1:1-11.)

Hyvän tekeminen ja pahan karttaminen ei siis ole armoa vastaan vaan armon vaikutusta. (1Kor 15:10; Tiit 2:11-14; Room 15:17-19.) Armoa ei kuitenkaan saada tekemällä hyviä tekoja vaan se on Jumalan lahja, mikä voidaan ainoastaan ottaa vastaan eli hyväksyä se, että näin tapahtuu. Jumala jakaa Pyhää Henkeä ja armolahjoja lapsilleen oman tahtonsa mielisuosion mukaan. Voimme kiittää Jumalaa siitä, että näin tapahtuu, ja ottaa vastaan hänen lahjojaan, mutta emme ansaitse sitä, että näin tapahtuu.

Ihminen on Raamatun ilmoituksen mukaan syntinen ja paha. Ihminen voi kuitenkin muuttua hyväksi, jos uskoo Jumalaan. Jo vanhan liiton aikana oli hyviä ihmisiä, jotka uskoivat Jumalaan. (Matt 12:33-37; 22:10; Hebr 11:38 "joiden ei ollut arvoinen maailma")

Uuden liiton aikakaudella Pyhä Henki tulee Jeesuksen vastaanottavan ihmisen sydämeen asumaan. (Joh 14:14-27.) Pyhä Henki muuttaa ihmisen, niin ettei hän ole enää "vanha ihminen", "ylen synnillinen ihminen" ja "lihan vallassa" oleva eli "lihanmielinen". (Room 7:14-8:16.) Uskovainen on "uusi luomus", joka on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyten Luojansa kuvan mukaan. (Efe 4:20-24; Kol 3:9,10; 2Kor 5:17.)

Uusi luomus ei ryve synnissä eikä elä paheellista kaksoiselämää. Armon irstaudeksi kääntäneet ja Raamattua virheellisesti tulkinneet ihmiset ovat luulleet, että uskovainen voi jatkaa synnissä elämistä samalla tavalla kuin teki ennen uskoontuloa eikä se vaikuta hänen asemaansa pelastettuna Jumalan lapsena. Tämä on kuitenkin virhepäätelmä ja väärä tulkinta Jumalan sanasta.

Jos joku lähtee elämään tahallaan synnissä uskoontulon ja uudestisyntymisen jälkeen, ei hänelle ole enää uhria syntien edestä vaan ainoastaan hirmuinen tuomion odotus. (Hebr 10:25-39.) Häntä ei voida uudistaa enää parannukseen eli mielenmuutokseen. (Hebr 6:4-8.)

Synnin kanssa ei sovi leikkiä, sillä synti paaduttaa ja tappaa vuorenvarmasti. Sielun vihollinen uskottelee kristityille, ettei synti tapa, mutta kyllä se tappaa, eikä vain ruumista vaan koko sielun, niin että syntiä hrajoittava on hengessään kuollut kuin kivi. (Jaak 5:19,20; Efe 2:1-5.) Näin Raamatussa asioita opetetaan, mutta jotkut ovat erehtyneet ja tulkitsevat Raamattua väärin, mikä koituu heille lopulta turmioksi ja tuhoksi, elleivät muuta opetustaan ja mieltään.

Suruton ja huoleton ihminen hukkuu omaan suruttomuuteensa ja ylpeät lankeavat omaan itsevarmuuteensa. Se ei ole Jumalaan luottamista, että luulee, ettei voi langeta pois Kristuksesta ja menettää kerran saatua pelastusta ja Pyhää Henkeä. Tällä tavalla uskovien joukosta on vaikea löytää elävässä uskossa olevaa ja Pyhällä Hengellä täytettyä kristittyä. Nekin, jotka ovat joskus olleet Jumalan lapsia, ovat sittemmin luopuneet, kun ovat lähteneet harhaoppeja noudattamaan. Luopunut ei tiedä kuitenkaan itse sitä, että on luopunut ja näin kadotus tulee hänelle suurena yllätyksenä.

Usko iankaikkiseen tuomioon

Kristinuskon opin alkeita on usko iankaikkiseen tuomioon. (Hebr 6:2.) Ihmisille on määrätty, että heidän on kerran eläminen maan päällä, mutta sen jälkeen tulee tuomio. (Hebr 9:27,28.) Usko kuolemanjälkeiseen katumukseen ja kääntymiseen ei ole kristinuskoa eikä Raamatusta peräisin. Sen ovat jotkut keksineet lievittääkseen omaa ja muiden ihmisten tuskaa, kun ajattelevat sitä, miten peruuttamatonta jumalattoman omaisen kuolema on. Kohtalo ei muutu enää kuoleman jälkeen.

Synnit on mahdollista saada anteeksi maan päällä ja pelastua sitä kautta. (Luuk 1:77; 5:24.) Jos joku torjuu Jeesuksen tämän elämän aikana, ei hän saa uutta mahdollisuutta kuoleman jälkeen. Häntä kohtaa rangaistukseksi iankaikkinen kadotus pois Herran kasvoista ja ero hänen kirkkautensa voimasta. (2Tess 1:7-10; Ilm 20:10-15.) Rangaistus on iankaikkinen ja siten peruuttamaton, lopullinen. (Matt 25:46.)

Usko iankaikkiseen elämään

Usko iankaikkiseen elämään ei ole itse asiassa muuta kuin uskoa itseensä Jeesukseen Kristukseen ja hänen kauttaan Isään Jumalaan. (Joh 12:42-50; 3:15-17; 17:3; 1Joh 1:1-5; 5:20.) Jeesus Kristus on iankaikkinen elämä, joka oli Isän tykönä ja tuli alas maailmaan tuoden elämän niille, jotka ottavat hänet vastaan elämänsä herrana ja vapahtajana. Muuta ei iankaikkiseen elämään tarvita kuin ilmaisen lahjan vastaanottamista. Lahja ei ole tosin siinä mielessä ilmainen, että se olisi helppoa ottaa vastaan. Lahjan vastaanottanut luopuu kaikesta mitä hänellä on, koko elämästään, ja elää lahjan saamisen jälkeen Jumalalle eikä itselleen mieliksi. (Mar 8:35-58; Luuk 14:33.)

Tämä maailma on tällä hetkellä pahan vallassa. (1Joh 5:19.) Pahan valtakausi alkoi syntiinlankeemuksesta ja kestää hamaan Kristuksen tulemukseen asti. Sen jälkeen paha saa palkkansa ja vähässä uskolliset Jumalan palvelijat saavat mennä Herransa iloon. (Matt 25) Hyvää tehneet nousevat elämän ylösnousemukseen ja pahaa tehneet tuomion ylönousemukseen. (Joh 5:28,29.) Näillä kahdella ylösnousemuksella on tuhannen vuoden välinen ero, mutta kuolleiden ylösnousemus ja tilinteko Herran edessä tästä elämästä on Raamatun profetioiden tärkeimpiä kohtia. (Room 14:9-13; 2Kor 5.10; Ilm 22:12; Fil 2:9-11.) Ihmisen elämä ja vastuu ei lakkaa ruumiin kuolemaan vaan me olemme kaikki vastuussa valinnoistamme ja teoistamme Jumalan edessä. Usko ja epäusko ovat myös tuomion perusteena. (Mar 16:16.) Tämä jumalaton eli epähurskas, siveetön ja syntinen maailma saa oikeudenmukaisen loppunsa yllättäen, äkkiarvaamatta. (1Tess 5:1-11; Ilm 20:1-15; 2Piet 3:1-18.)

Jeesuksen takaisintulon odotus

Kristityille on ominaista odottaa Jeesusta takaisintulevaksi. (Tiit 2:11-14; 1Kor 15:12-28,35-58; 2Tim 4:1.) Lopullinen pelastus saavutetaan ruumiin ylösnousemuksessa. Tämä ruumis, mikä meillä on nyt, muuttuu silmänräpäyksessä ja siitä tulee uusi hengellinen ja taivaallinen ruumis, joka ei koskaan kuole eikä maadu (katoa). Meistä tulee kuolemattomia ja katoamattomia. Meissä ei ole myöskään mitään syntiä sen jälkeen, kun nousemme ylös. Olemme oppineet läksymme yhdellä kerralla ja jätämme taakse kaiken vihollisuuden rakastavaa Isäämme kohtaan. Vaikka emme ansaitse iankaikkista elämää, niin saamme sen lahjana hänen armostaan, joka on ylenpalttinen ja runsas meitä kohtaan, jotka uskomme hänen Poikansa nimeen. Muiden ylle tuomio tulee armottomana ja kukin saa ansioidensa mukaan rangaistuksen Jeesukselta Kristuselta. (Ilm 22:12; Room 8:34; Joh 5:28,29.)

1.Tessalonikalaiskirje:
4:13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
4:14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
4:15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
4:16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
4:17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
4:18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

Ilmestyskirja:
22:20 Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian." Amen, tule, Herra Jeesus!
22:21 Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

Petteri Haipola, 19.04.2007, päivitetty 21.04.2007

Sivun alkuun