Sama usko?

Kirjoittanut Petteri Haipola  • 23-Feb-2019 05:03 AM

Miten määritellä se, onko ihmisillä sama usko vai ei?

Uudessa testamentissa mainitaan "Jeesuksen vaikuttama usko" ja "Jumalan vaikuttama usko". Molemmat ovat samaa uskoa sen mukaan, miten kristityt ovat perinteisesti Raamattua tulkinneet ja se usko lienee ollut sama Jeesuksella ja profeetoilla ennen apostoleja ja heidän jälkeensä eläneitä kristittyjä?

Mutta miten erottaa se, onko ihmisillä sama usko vai ei?

Voidaanko se erottaa siitä hengestä, jonka oma kukin on tai jonka johdossa kukin kulkee?

Eikö opista tai uskon opillisesta sisällöstä?

Onko Jumalan lapseuden tunnistamisessa tärkeintä se, että on sama henki (mieli ja suhtautuminen lähimmäisiin sekä Jumalaan) vai se, että on samaa mieltä opillisista asioista?

Miten pitkälle voidaan mennä opillisen harhan hyväksymisessä ennen kuin sanotaan jonkun ylittäneen rajan eikä hän ole enää kristitty muiden silmissä?

Jumaluusoppi? (Kolmiyhteinen Jumala, areiolaisuus vai unitarismi?)

Oppi sakramenteista (kaste, ehtoollinen, jalkojen pesu, uskoontulorituaali,...)?

Oppi oikeasta opista jonkin hyvin tärkeän asian suhteen (synkretismi/vapautettu ratkaisuvalta, jumaluusoppi, sakramentit, oppi avioerosta ja uudelleen avioitumisesta, jne.)?

Jos pidetään saman Jumalan lapsina kaikkia hyvin käyttäytyviä ihmisiä, jotka uskovat luojaan ja luomiseen, niin silloin tulisi pitää saman Jumalan lapsina kristittyjä, muslimeja,...

Jos rajataan Jumalan lapseus koskemaan joidenkin asioiden totena pitämistä (esim. evankeliumit), niin Jumalan kansaan kuuluvien määrä vähenee sitä mukaa, mitä kaikkea täytyy pitää totena voidakseen pelastua ja kuulua Jumalan kansaan.

Jos rajataan Jumalan lapseus koskemaan vain tietyllä tavalla hyvin eläviä pyhiä ihmisiä, niin Jumalan kansaan kuuluvien määrä on sitä pienempi, mitä enemmän moraalia ja siveyttä koskevia sääntöjä valitun ja pyhän tulisi pystyä noudattamaan ilman lankeemuksia tai kuinka monta kertaa sitä sitten onkaan mahdollista langeta menettämättä pelastusta ja lapseutta: perijän asemaa...

Miten siis määritellä se, mikä on sitä samaa uskoa, jonka perusteella ihmiset ovat saman Jumalan lapsia?

Mitä pidemmälle opillisessa määrittelyssä mennään, sitä pienemmäksi "Jumalan valittujen ja pyhien" lauma muodostuu...

Monet ovat samaa mieltä siitä, että "Jumala on luonut kaiken, mitä on olemassa", mutta siihen se yksimielisyys sitten enemmän tai vähemmän loppuukin.

Voiko tuon oletuksen varaan rakentaa "uskovien yhteyttä"?

Tarvitaanko laajempi yksimielisyys luojasta ja siitä, miten luojaan uskominen vaikuttaa häneen uskovien elämässä tai miten sen pitäisi vaikuttaa?

Mikä osuus yksimielisyydessä on elämän pyhyydellä ja toisaalta opillisella ymmärryksellä?

Eikö olekin niin, että erot opillisessa ymmärryksessä erottavat toisistaan jopa hyvin käyttäytyvät kristityt?

Opillinen ymmärrys ja Raamatun tulkinta on siten asetettu ratkaisevaan asemaan sen suhteen, kenen kanssa eletään yhtenä seurakuntana ja kenet erotetaan yhteydestä?

Ja lähtökohtaisesti on asetettu evankeliumin totena pitäminen ehdoksi sille, että joku voi saada syntinsä anteeksi ja olla Jumalan lapsi, valittu ja pyhä seurakunnan jäsen.

Miksi totena pitäminen on nostettu ratkaisevaksi tekijäksi tässä hyvin tärkeässä asiassa?

Oletko miettinyt koskaan sitä, että profeetat, Jeesus ja apostolit eivät uskoneet Jumalan olemassa oloon? Heidän ei tarvinnut uskoa, koska he näkivät Jumalan tai hänen lähettämänsä enkelin tai kuulivat Jumalan äänen!

Apostolien ei tarvinnut uskoa sitä, että Jumala on herättänyt Jeesuksen kuolleista, koska he näkivät hänet sen jälkeen. Onko siis oikein vaatia uskoa muilta, jotka eivät ole nähneet ylösnoussutta Herraa?

Olen tavannut elämäni aikana muutaman kristityn, jotka ovat väittäneet nähneensä ylösnousseen Jeesuksen tai kuulleensa Jumalan äänen tai puhuvansa Jumalan tai Jeesuksen kanssa rukouksessa vähän samaan tapaan kuin ihminen puhuu toiselle ihmiselle. En usko, että se on totta, mitä he ovat sanoneet. He voivat itse luulla, että se on totta, mutta todennäköisesti kyse on valehtelusta, aistiharhasta tai jostakin muusta asiasta, mutta ei siitä, mitä on todeksi väitetty.

En voi tietenkään tietää sitä, mikä on totuus, mutta en usko sokeasti siihen, kun joku sanoo kuulleensa Jumalan äänen tai nähneensä hänet tai Jeesuksen. Miksi pitäisi uskoa: pitää totena?

Miksi pitäisi uskoa, että Raamatun mainitsemat henkilöt etunenässä profeetat olisivat nähneet Jumalan enkelin tai kuulleet Jumalan äänen jne.? Mikä tekee Raamatusta erilaisen lähteen todisteena kuin mikään muu on? Sekö, että "isät" sanovat sen olevan erilainen lähde: kokonaan virheetöntä ja erehtymätöntä Jumalan sanaa? Tuo väite voidaan todistaa hyvin helposti virheelliseksi, joten miksi ihmeessä tavalliset uskovat pitävät sitä edelleen totena?

Pastorit vaikenevat totuudesta, vaikka tietävät sen – miksi? Onko leipä (palkka) niin tärkeää, että riviuskoville ei voida sanoa totuutta Raamatusta ja sen sisällöstä?

Valehtelevatko pastorit tarkoituksella? Monet valehtelevat ja olen sen havainnut live-todistajana.

On myös uskolla parantajia ja menestysteologeja, jotka rahastavat hyväuskoisia kristittyjä, mutta nämä sokeat eivät huomaa mitään eivätkä osaa edes epäillä... koska epäily on kuulemma synnin esiaste ja johtaa syntiin... mutta mitä jos se johtaa totuuden tuntemiseen?

Eikös se Pyhä Henki johdata kaikkeen totuuteen ja eikö Jumala kehota tutkimaan tarkoin kaiken: jopa Raamatun kirjoitukset, jotta niistä saataisiin selville se, mikä osa niistä on Jumalan sanaa ja mikä ihmisten kerrontaa sekä epätosia kertomuksia tai väitteitä, taruja, myyttejä, legendoja ja asiavirheitä sisältäviä kertomuksia?

Miksi uskot?

Uskotko sen vuoksi, että ajattelet saavasi palkinnon uskosi ansiosta?

Uskotko sen vuoksi, että ajattelet varjeltuvasi tuomiosta uskosi ansiosta?

Uskotko sen vuoksi, että saat uskosta voimaa elää hyvin tätä elämää "Jumalan tahdon" mukaan?

Uskotko siksi, että sinut on opetettu uskomaan - kenties lapsesta pitäen?

Uskotko siksi, että sukusi, ystäväsi ja tuttavasi myös uskovat: et tahdo erottua porukasta?

Uskotko jostakin muusta syystä?

Mitä ajattelet hyötyväsi uskosta? Mitä etua siitä on? Mitä saavutat uskollasi? Onko se mahdollista saavuttaa ilman uskoa?

Pidän arvottomana sellaisen uskon, jonka kautta haetaan voittopalkintoa: jonka avulla pyritään hyötymään. Uskolla tarkoitetaan silloin ensisijaisesti totena pitämistä, ei tottelemista, luottamista ja turvaamista johonkin itseä suurempaan voimaan. Usko ei saisi olla ansiohakuista pyrkyryyttä tai muuta sellaista itsekkyyttä.

Pidän arvottomana sellaisen uskon, jonka avulla pyritään välttämään rangaistusta. Jos pahan karttaminen tapahtuu rangaistuksen välttämisen pelosta, niin se on moraalisesti arvotonta. Jos totena pitämisen tärkein syy on karttaa rangaistusta, joka lankeaa niille, jotka eivät pidä totena, niin pidän sellaista totena pitämistä arvottomana.

Usko ei saisi olla pelkuruutta, mutta onko se sitä? Jos usko johtaa vastuun karttamiseen, niin se on pelkuruutta. Jos usko on rangaistuksen pakenemista, niin eikö se ole vastuun karttamista ja jopa pelkuruutta? Jos usko on palkkion tavoittelua, niin eikö se ole pyrkyryyttä?

Mitä se usko siis on?

Usko on Heprealaiskirjeen mukaan luottamista siihen, että Jumala pitää antamansa lupaukset. Se on ojentautumista sitä lupausta kohti: se on toimintaa Jumalan tahdon toteuttamiseksi maan päällä. Raamatun ilmoittama usko ei ole pelkkää totena pitämistä: se on sitä ennen toimintaa ja elämää Jumalan kunniaksi, hänen kirkastamisekseen. Se on epäitsekästä elämää ja itsensä uhraamista muiden hyväksi. Onko sellaista uskoa havaittavissa nykyisenä aikana?

Usko on Raamatun mukaan myös luottamista siihen, että Jumala tekee oman työnsä ja vie sen päätökseen asti valituissa Jumalan lapsissa. Se ei ole luottamista omaan itseen ja omaan voimaan tai omaan viisauteen. Se on luottamista siihen, että Jumala toimii valittujen ja pyhien parhaaksi riippumatta siitä, millaiset luonnolliset edellytykset näillä on palvella häntä ja totella häntä. Usko on siten Jumalaan turvaamista kaikessa elämässä: usko on asenne, joka alistaa ihmisen Jumalan valtaan ja saa hänet elämään hänen tahtonsa mukaan.

Mistä tiedän nämä asiat? Olin ennen saarnaaja, mutta en ole enää. Olin Raamatun opettaja, mutta en ole enää. Miksi hylkäsin uskon tai lakkasin uskomasta? Siksi, että en pidä uskoa tarpeellisena tai järkevänä, kun uskolla tarkoitetaan totena pitämistä ja unohdetaan sen muut merkitykset sekä vaikutus ihmisten elämään. Minusta on kohtuutonta vaatia ihmiseltä sellaisten asioiden totena pitämistä, joita tämä ei voi todistaa tai tietää: olisi vain luotettava MUIDEN IHMISTEN TODISTUKSEEN ja väitteisiin. Jos se pannaan syntien anteeksisaamisen ja pelastumisen ehdoksi, niin silloin sitä vaativa Jumala on mielestäni väärämielinen tuomari eikä sellaisen valtaan kannata kenenkään alistua.

Pidän edelleen hyvänä sen, että ihmiset rakastavat toisiaan Jeesuksen ja Jumalan antaman rakkauden käskyn mukaan. On hienoa, että joku uhraa itsensä muiden hyväksi ja on epäitsekäs. Jos joku ei pysty siihen, mutta elää muuten kohtalaisen hyvin ja tekee vähän pahaa, niin sekin on hyvä asia, uskoipa hän tai ei. Pidän hyvänä sellaista elämää, joka vähentää kärsimystä: omaa ja muiden. Jos joku pystyy siihen, niin nostan hänelle hattua. Itse en pysty siihen kovin hyvin – valitettavasti.

Sivun alkuun