Kristittyjen uskontunnustus

Kirjoittanut Petteri Haipola 2007  •  muokattu 25. elokuuta 2009 ja 9. elokuuta 2017.

Siirry tästä linkistä sisällysluetteloon.

Esipuhe

Kristityillä ei ole yleistä ja yhteistä uskontunnustusta. Siitä huolimatta on syytä kirjata ylös joitakin yleisiä opin kohtia, jotka kaikkien kristittyjen on hyvä uskoa tosiksi ja tunnustaa Jumalan vaikuttaman uskon mukaisiksi.

Mikään usko ei ole ilman opillista pohjaa, jolla on jokin merkitys ja sisältö. Koska Raamatun kirjoituksia on mahdollista tulkita monella eri tavalla väärin, on syytä määritellä joitakin asioita, jotka ovat Jeesukseen uskovien uskon pohjalla olevan oikean ja Jumalan tahdon mukaisen opin perustana.

Tämä kirjoitus pyrkii tuomaan esille sen opin, jonka jokainen kristitty voi puhtaalla omallatunnolla uskoa ja osan siitä jopa allekirjoittaa. En tarkoita allekirjoittamisella jonkin uskontunnustuksen hyväksymistä ja allekirjoittamista, niin että se sitoisi kaikkia kristityitä, tai että se lausuttaisiin ääneen kokouksissa. Tarkoitan sillä sitä, että terveessä uskossa pysyvien olisi hyvä olla yhtä mieltä kristinuskon keskeisistä ja tärkeimmistä opinkohdista, koska me elämme toteen sitä oppia, jota pidämme Jumalan tahdon mukaisena. Kaikkia opin kappaleita ei tarvitse tunnustaa, mutta suurin osa on jokseenkin välttämättömiä, jotta usko voitaisiin havaita edes muodollisesti Jumalan vaikuttamaksi, ja että erilaisista opin tulkinnoista ja niiden mukaan uskon todeksi elämisestä ei aiheutuisi riitaa, erimielisyyksiä ja hajaannusta seurakuntaan.

Tässä kirjoituksessa ei selitetä perin pohjin kutakin opin kohtaa vaan tuodaan julki mahdollisimman yksinkertainen ja Raamatun sanaan pitäytyvä näkemys oikeasta opista. Opin kohdat on muotoiltu sen vuoksi hyvin suppeasti ja vähiä sanoja käyttäen. Tällä tavalla erehtymisen mahdollisuus oppia laadittaessa on pienempi kuin jos käyttäisimme monia sanoja näkemystemme perusteluksi.

Tarkempia perusteluja oikean opin tueksi ja harhaoppien torjumiseksi voi jokainen uskovainen tehdä yhdessä tai yksin ja pitää totena jo laadittuja opillisia kirjoituksia omantunnon vapauteen nojautuen. Tässä esitettyjä opin kohtia ei ole pakko tunnustaa kokonaisuudessaan, mutta olisi hyvä yksimielisyyden säilyttämiseksi tunnustaa suurin osa ja uskoa ne todeksi sydämessä eikä vain seurata sokeasti seurakunnan opettajia, jotka opin ovat määrittäneet.

Kaikki ihmiset ovat erehtyväisiä eikä kukaan ole täydellinen antaessaan moraalisia ja oppiin liittyviä ohjeita. Tästä syystä on jokaisella oltava mahdollisuus peruuttaa aiemmin omaksumansa virheelliset opin käsitykset ja soveltaa mielenmuutoksen hyvänä hedelmänä oikeaa oppia käytännön elämään, kun se on avautunut Jumalan sanasta pyhän hengen avulla. Väärän opin hyljännyttä ja oikean opin omaksunutta ihmistä ei pidä halveksua vaan kunnioittaa, sillä hän on tehnyt hyvin hyljätessään väärät opetukset ja ojentauduttuaan Jumalan tahtoon. Jos joku pitää kynsin hampain kiinni vääristä opeista eikä ojentaudu totuuden sanan mukaan, ei sellainen toiminta ole kunnioitettavaa ja jalomielistä vaan harhaoppista sekä ylpeää.

Joku voi väittää, ettemme voi olla mistään asioista varmoja, koska ihminen on erehtyväinen. Joku toinen voi väittää, että myös Raamatun kirjoittajat ovat voineet erehtyä moraalia, pelastusta ja muuta oppia koskevissa asioissa, koska ihminen on erehtyväinen. Uskomme silti, että Jumala on varjellut pyhät kirjoitukset niin, ettei siellä ole mitään sellaista ristiriitaa, mikä vaikuttaa suoraan ihmisen pelastukseen hämmentävällä tavalla. Myös moraalia ja muuta oppia koskien on mahdollista löytää kirjoittajien alkuperäinen tarkoitus ja sanoman merkitys sekä Jumalan tahto Raamatun sanaa nykyiseen aikaan soveltaen. Osa sanasta on salattua ja sinetöityä, kätkettyä Jumalan viisautta, mutta nämäkin salaisuudet voivat avautua pyhän hengen opetuksen kautta niille, jotka haluavat tehdä kaikissa asioissa Jumalan tahdon, maksoipa se sitten mitä tahansa: vaikka elämän.

Tunnustamme olevamme erehtyväisiä ihmisiä tulkitessamme Raamatun sanomaa. Tunnustamme sen, ettei Raamattua voida lukea ilman, että sitä samalla tulkitaan. Pelkästään Raamatun kääntäminen eri kielille aiheuttaa monia tulkinnallisia ongelmia niin, että vain alkutekstiä voidaan lukea kaikkein vähiten sanomaa tulkiten. Tuomitsemme kerettiläisenä opin, jonka mukaan Raamattua tulee lukea niin kuin se on kirjoitettu eikä sitä tarvitse lainkaan selittää. Sellaisen opin kannattajat ovat ylpeitä ja lihallisia sekä eksyneet käännöksissä oleviin virheellisiin harhaoppeihin ja tulkintoihin. Erityisen turmelevaa on nostaa jokin käännös alkutekstien rinnalle tai niitä tarkemmaksi Jumalan sanaksi.

Jumalan tahdon mukainen sanan opetus lähtee uudesta Jerusalemista eli Jumalan luota taivaasta ja se julistetaan pyhän hengen kautta seurakunnalle ja henkivalloille tiettäväksi. Maanpäällinen Jerusalem ei ole oikean opin lähde eikä oikea oppi kulje maanpäällisen Jerusalemin kautta Jumalan kansalle vaan Jumala puhuu suoraan jokaiselle uskovalle ja erityisesti valitsemiensa sanan opettajien kautta. Sanan opettajana voi toimia kuka tahansa rotuun ja syntyperään katsomatta, mutta seurakunnan kaitsijan tulee täyttää Raamatussa hänelle asetetut normit. Sanan opettajan ei tarvitse olla syntyperäinen juutalainen tai Israelin kansaan kuuluva ja hepreankielen taitoinen veli. Alkukielten tuntemus ei ole välttämätöntä sille, että joku voi toimia sanan opettajana seurakunnassa, mutta siitä on hyötyä ja apua oikean tulkinnan löytämiseen kussakin opin kohdassa.

Viimeisen sanan jokaiseen opin kohtaan sanoo Jumala ja hän on ainoa oikeamielinen tuomari, joka näkee ihmisten sydämet ja tuomitsee kaikki ihmiset oikein tekojensa mukaan. (Ilm 22:12; 1Sam 16:7.)

Tätä "uskontunnustuksen ohjekirjelmää" voi käyttää hyväkseen kuka tahansa tai mikä tahansa pyhien yhteys, jos kokee tämän olevan hyödyllinen oman yhteytensä rajojen määrittämisessä, mitä opin puhtauteen, kuriin ja järjestykseen tulee. Taistelu harhaoppeja vastaan on käytävä hengen miekalla eli Jumalan sanalla ja tässä on lueteltu opin kohtia, jotka samalla tavalla uskottuna yhdistävät kristityt toisiinsa myös opin kautta ja oikein käytäntöön sovellettuna estävät harhaoppien levittämisen pyhien yhteyden sisällä. Jos joku kieltäytyy erottamasta tottelemattomia tai sanoutumasta irti aktiivisesti vääristä opettajista ja harhaoppisista, niin hän on erehtynyt ja joutunut harhaan. (Room 16:17-20; 2Kor 6:14-18; Tiit 3:9-11; 2Joh 6-11; 1Tim 1:18-20; 2Tim 2:14-17; 4:14-17.) Vielä pahemmin on erehtynyt se, joka kerskaa sillä, että ei koskaan erota ketään pyhien yhteydestä. (1Kor 5; Matt 18:15-18.)

Näihin opinkappaleisiin voi ehdottaa muutoksia ja lisäyksiä osoitteeseen petteri.haipola @ kolumbus.fi (kirjoita kaikki yhteen)

Jyväskylässä, esipuheen ensimmäinen osa kirjoitettu 11.2.2007, muokattu 25. elokuuta 2009.

Lahkolaisuutta, ylpeää väärässä oikeaoppisuuden hengessä toimimista, tarpeetonta erottautumista vai Jumalan sanan ohjeiden noudattamista?

Minun on epäilty toimivan lahkolaisen tavoin ja väärässä oikeaoppisuuden hengessä kirjoitettuani tämän ehdotuksen yhteisestä uskontunnustuksesta. On arveltu minun sulkevan seurakunnan ulkopuolelle sellaisia uskovia, jotka ovat eri mieltä opillisissa asioissa kanssani. Koska uskovaiset ovat eri vaiheessa pyhityksessä ja Jeesus-tiellä, niin kaikki eivät voi uskoa samalla tavalla opillisissa asioissa. Tarkoitukseni ei ole ollut koskaan sellaista väittääkään, että jokainen uskovainen tunnustaisi samat opinkohdat oikeiksi ja seurakunnassa ei voisi olla eri mielipiteitä näistä asioista. En ole siis toiminut lahkolaisen tavoin enkä rajannut Jumalan seurakunnan ulkopuolelle eri tavalla uskovia ihmisiä.

Jumalan seurakuntaan kuuluvat kaikki ne, joissa on Kristuksen henki, vaikka nämä eivät kokoontuisi yhdessä muiden uskovien kanssa. (Room 8:9.) Sitten seurakunnalla (ekklesia) tarkoitetaan myös maailmasta uloskutsuttujen pyhien kokoontumista ja yhteisöä. Siihen voi kuulua opin kappaleissa eri tavalla uskovia ihmisiä, mutta mikään pyhien yhteisö ei suvaitse jäseniltään loputtomasti harhaoppien levittämistä ja hajaannuksen aiheuttamista seurakunnan sisällä.

Tämän uskontunnustuksen alkuperäinen ja lopullinen tarkoitus on pelkästään se, että osattaisiin määritellä tiettyjä uskonkappaleita, joista on hyvä olla samaa mieltä ja voitaisiin tarvittaessa sulkea pyhien yhteyden ulkopuolelle sellaisia ihmisiä, jotka opettavat vastoin tervettä oppia ja aiheuttavat hajaannusta sekä riitaisuuksia seurakunnan sisällä. Näitä ovat esimerkiksi monet Jehovan todistajien, katolisten ja luterilaisten opettamat harhaopit, joita ei pidä suvaita pyhien yhteydessä eikä niitä saa antaa julkisesti tai salaa siellä levittää, ilman että asiaan puututaan seurakunnan vanhinten ja sanan opettajien toimesta.

Jokainen Jumalan tahtoa noudattava seurakunta erottaa tällaiset harhaoppiset ja hajaannuksen aiheuttajat pois yhteydestään, jos he eivät tee määrättyyn aikaan mennessä parannusta pois harhaisista käsityksistään vaan jatkavat niiden levittämistä pyhien keskuudessa. (Room 16:17-20; 1Tim 1:18-20; 2Tim 2:16-18; Tiit 1:5-16; 3:9-11; 2Joh 1:7-11.) Seurakuntakurin ja Jumalan tahdon noudattaminen tällaisissa asioissa ei ole "väärässä oikeaoppisuuden hengessä toimimista, lahkolaisuutta eikä ylpeää paisumista", mistä minua on tämänkin artikkelin johdosta väärin perustein syytetty.

Jyväskylässä 11. lokakuuta 2007.

Uskontunnustus

Jos nyt jotakin lyhyttä uskontunnustusta vaaditaan meiltä, niin minä ainakin tunnustan, että

Jumala on herättänyt kuolleista oman poikansa, ihmisen kristuksen Jeesuksen, jonka hän on korottanut sen jälkeen kaikkien luotujen herraksi.

Joh 20:27-31; Apt 2:12-38; 1Kor 15:12-28; Efe 4:17-23; Hebr 5:4-11; 13:20-21; 1Joh 4:1-15; Room 10:8-13; 5:10-21; 1Tim 2:3-7.

Tämän tunnustuksen pitäisi opillisen sisältönsä puolesta riittää ainakin alkuun sen määrittämiseksi, kuka on kristitty ja kuka ei. (Lue Jumalan valtakuntablogista opillinen määritelmä siitä, kuka on kristitty ja kuka ei) Jumala tuntee tietenkin sydämet ja näkee, kenessä on Kristuksen henki ja kenessä ei. (Room 8:9; 1Sam 16:7.) Näin ollen pelkkä suun tunnustus ei riitä, jos sydämen usko puuttuu tai sydän on vilpillinen. (Room 10:8-10; Psa 32.) Vain ne pelastuvat, jotka Jeesus kristus tunnustaa isänsä edessä omikseen. (Ilm 3:5; Matt 11:26; Mar 8:34-38.)

Apostolien ajan kristittyjen uskontunnustukseksi on arveltu lausetta "Jeesus kristus on herra". (1Kor 12:3; Fil 2:9-11; Room 10:9-10; Hebr 3:1; 4:14; 10:23; 1Joh 2:23; 4:2; 3, 15; 2Joh 7; vrt. Joh 9:22; 12:42.) Ei ole silti varmaa, että apostolien aikana oli mitään yleistä uskontunnustusta olemassakaan. Uskontunnustukset juontavat juurensa apostolien ajan jälkeiseen aikaan ja katoliseen kirkkoon.

Uskontunnustuksia ja opetuskokoelmia ei saa käyttää väärin seurakunnan hajaannuksen lisäämiseksi. Niitä voidaan kuitenkin käyttää apuna seurakuntakuria harjoitettaessa, kun pyritään opin puhtauteen ja järjestykseen. On syytä tietää jo etukäteen, millaiset väärät opetukset ja niiden levittäjät ovat aivan erityisen vaarallisia seurakunnalle, niin että sellaisiin langenneita voidaan ojentaa ja tarvittaessa erottaa pyhien yhteydestä vääryyden harjoittajat. (1Tim 1:18-20; 2Tim 2:14-17; 4:14-17; Room 16:17-20; 2Kor 6:14-18.)

On parempi harjoittaa seurakuntakuria ja pyrkiä pitämään sen opetus puhtaana kuin sallia kaikenlaisia harhaoppeja seurakunnan sisällä, pyhien yhteydessä. Jotkut uskovaiset ovat erehtyneet tässä asiassa, eivätkä harjoita lainkaan seurakuntakuria, ja hyväksyvät kaikenlaiset harhaopit ja niiden kannattajat yhteydessään. Sellainen toiminta on pahempaa kuin ekumenia, koska siinä kootaan harhaoppiset ja harhaopit seurakunnan sisälle. Ekumeniassa harjoitetaan yhteyttä omien tunnustusten ja ryhmien välillä, jolloin oman yhteyden opetus ja jäsenistö voidaan tarvittaessa pitää puhtaana seurakuntakuria harjoittamalla, johon opin puhtauden vaaliminen kiinteästi kuuluu.

1. Jumala

Me uskomme yhteen ainoaan Jumalaan, Jeesuksen kristuksen Jumalaan ja isään, joka on meidän taivaallinen isämme, ja joka on ilmoitettu meille Raamatun kirjoituksissa. (5Moos 6:4-9; Jaak 2:19; Mark 12:28-34; Joh 5:44; 17:3; 20:17; 1Kor 8:4-6; Efe 1:3; 4:4-6; Ilm 3:12; 4:8-11) Jumala on kaiken olevaisen luoja. (2Moos 20:9-11) Kun Raamatussa puhutaan kaikkivaltiaasta kaiken luoneesta Jumalasta, niin silloin puhutaan aina isästä: ei koskaan Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä tai Jeesuksesta kristuksesta. (Ilm 4:8-11; Apt 4:24-31; 17:22-31; Jes 42:1-8; 44:24; 2Moos 20:9-11)

Jeesus kristus on Jumalan ainoa poika ja meidän herramme. (Joh 1:14; 3:16-17; 20:27-31; 1Joh 4:13-15; Room 10:8-13; 1Kor 12:3.) Me tunnustamme Jeesuksen suullamme herraksi ja uskomme sydämissämme sen, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan ja tehnyt hänet herraksi ja kristukseksi. (Room 10:8-10; 1Kor 15:1-11; Apt 2:36.)

Me kumoamme harhaoppina kolmiyhteisen jumalan opin sen eri muotoineen ja opit, joiden mukaan Jeesus kristus on isää alempi luojajumala tai ylienkeli Miikael. Me tunnustamme todeksi vain sellaisen opetuksen, jossa kuvataan Jeesus kristus vanhurskaana miehenä, joka kuoli Golgatan ristillä ja Jumala herätti hänet ylös kuolleista, minkä jälkeen Jumala (isä) korotti hänet kaikkien luotujen herraksi. (Apt 2:12-38; 10:34-48; 17:22-31; Room 5:10-21; 1Kor 15:12-24; Efe 1:17-23; Hebr 5:4-11; 13:20-21)

2. Raamattu

Uskon tulee perustua Raamatun kirjoituksiin, jotka ovat uskoville Jumalan sanaa soveltuvin osin (ihmisten tekemät virheet tulee erottaa selvästi pois "Jumalan sanasta", sillä ne eivät ole Jumalan hengen vaikuttamaa "Jumalan puhetta"). (Room 3:1; 15:17-19; Hebr 1:1; 1Tess 1:2-7; 2:13; 2Tess 2:13-17; 2Tim 3:14-4:4; 2Piet 1:20,21; Joh 20:30,31.) Raamattu ei ole Jumala eikä Jumala ole kirjoittanut Raamattua, mutta Raamattu pitää sisällään Jumalan hengen vaikuttamia kirjoituksia, joista voidaan kaikki opin asiat tarkistaa ja ojentautua elämään Raamatun ohjeiden mukaan.

Raamattu kertoo meille Jumalasta ja Jumalan pojasta, Jeesuksesta kristuksesta, mutta Raamattu ei ole Jumala. On tärkeää tehdä ero Jeesuksen kristuksen ja Jumalan sanan välillä. Jeesus kristus ei ole se Jumalan sana, joka oli alussa Jumalan tykönä ja jonka kautta isä Jumala on luonut tämän maailman. Se Jumalan sana, joka oli alussa isän tykönä, ja jonka kautta isä Jumala on luonut maailman, on abstraktio. Jumala on luonut tämän maailman sanansa kautta, viisaudellaan, voimallaan ja taidollaan. (Joh 1:1-11; 1Moos 1-2; Psa 33:6-9; Snl 3:19; 8:12-36; Jer 10:12; 51:15) Mikään näistä ei ole henkilö: ne kaikki ovat abstraktioita ja Jumalan ominaisuuksia, joiden kautta Jumala on luonut tämän maailman.

Raamatun tärkein sanoma on ilmoitus Jumalan Karitsasta, joka ottaa pois maailman synnin. Raamattu kertoo meille Jeesuksesta, jonka nimen kautta on mahdollista pelastua, eikä pelastusta ole missään muussa nimessä meille annettu. (Apt 4:12.) Jeesus kristus on ainoa tie isän Jumalan tykö, mutta hän ei ole itse se Jumala, jonka luo hän seuraajansa johtaa. Jeesus kristus on tie ja totuus ja elämä; ei kukaan mene isän tykö muutoin kuin Jeesuksen kautta. (Joh 14:6.) Raamatussa kerrotaan meille pelastuksen tie ja se käy esiripun – se on Jeesuksen kristuksen lihan kautta – ja on uskoville elävä tie hänen veressään. (Hebr 10:14-24.)

Raamatun kirjoitukset voivat tehdä meidät viisaiksi, niin että me pelastumme uskon kautta, joka on kristuksessa Jeesuksessa. (2Tim 3:14,15.) Jumalan lapsi kasvaa Jumalan sanan kautta hengellistä kasvua, mikä johtaa hengen pyhityksen kautta iankaikkiseen elämään Jumalan luona taivaassa. (Joh 17:17; 1Piet 2:1,2; Room 6:22,23.)

Raamatun kirjoitukset eivät ole kaikille ihmisille välttämättömiä pelastuksen saavuttamiseksi. Ihmiset saattoivat pelastua ennen Raamatun kirjojen syntymistä huutamalla avuksi Herran nimeä. (1Moos 4:26; Apt 2:21.) Vauvana poisnukkuneiden ja Raamatusta mitään tietämättömien kohtalon me jätämme armollisen ja hyvän Jumalan haltuun. Hän tuomitsee kaikki maailman ihmiset oikeamielisesti ja oikeudenmukaisesti, niin ettei mitään vääryyttä kuoleman jälkeen yhdellekään ihmiselle voi enää tapahtua. Tässä luottamuksessa on hyvää ja turvallista elää.

Kristittyjen Raamattu muodostuu 66 kirjasta, joista 39 on Vanhassa ja 27 Uudessa Testamentissa. Nämä kirjat on yleisesti hyväksytty niihin Raamatuihin, joita on painettu ja jaettu kristittyihin koteihin ennen vuotta 2007. Luettelo Raamatun kirjoista ja niiden kirjoittamisen tai niiden kuvaamien tapahtumien arvioidut ajankohdat on lueteltu eri lähteissä, joista yksi on tämä:


Opinkohdat 3.-8. on mainittu jakeissa Hebr 6:1,2 ja ne ovat kristinuskon opin alkeita. Näistä asioista on oltava yksimielinen niiden pyhien kesken, jotka muodostavat yhden kodissa tai kokoushuoneessa säännöllisesti tai usein kokoontuvan seurakunnan, jossa noudatetaan Jumalan sanan ohjeita arkielämässä ja sovelletaan niitä käytäntöön eli pidetään käskyt.

3. Parannus kuolleista töistä

Parannus kuolleista töistä tarkoittaa sitä, että uskovainen ei elä enää synnissä, olipa tämä synti sitten ulkokultaisuutta ja teeskenneltyä hurskautta tai näkyvää synnin tekemistä tai mielessä tapahtuvaa pahaa himoa. Jeesus on vapauttanut uskovaisen synneistä ja vapauttaa niistä yhä lisää, mitä pitemmälle hengen pyhitys on edennyt. (Joh 8:31-36; Room 5:20-6:23; 8:4-16; 1Kor 6:9-21; Gal 5:13-26; 1Tess 4:1-12.)

Parannus kuolleista töistä edellyttää mielen muuttumista pois synnistä vanhurskasten mielenlaatuun. (Luuk 1:17; 1Kor 2:16; 2Tess 1:11,12; Tiit 2:11-14.) Tämä on mahdollista Jumalan avulla, joka antaa meille anteeksiantoa ja mielenmuutosta jakamalle meille pyhää henkeä tahtonsa mukaan. (Apt 5:29-32; Hebr 2:4; 2Tim 2:19-26; Hebr 13:20,21; 2Kor 3:1-6,17,18.)

Kuolleita töitä ovat julkisynnin lisäksi kaikki hyvät teot, joilla yritetään ansaita pelastus ja sivuuttaa Jeesuksen kristuksen ruumiin ja veren uhri sekä syntien anteeksianto sovituksen kautta. Uuden liiton aikana kuolleita töitä ovat lisäksi vanhan liiton pappisjärjestyksen ja jumalanpalveluksen jatkaminen sekä eläinuhrien uhraaminen. Nämä halventavat Kristuksen kertakaikkista uhria, mikä on päättänyt vanhan liiton uhrijärjestelmän tarpeettomana. (Hebr 4:14-10:24.)

3.1. Voiko uskova tehdä syntiä?

Uskovainen voi langeta syntiin, mutta ei jää elämään synnissä. (Jaak 5:14-20; 1Joh 5:15-21; Gal 2:11-14.)

3.2. Onko uskovainen täydellinen?

Uskovainen ei ole täydellinen vaan matkaa täydellisyyttä kohti. (Fil 3:12,15.) Jumalan pojan tuntemisessa kasvanut uskovainen on "täysi-ikäinen" (kreikaksi `teleios´), mutta hän ei ole vielä täydellinen. (Hebr 5:14; 1Kor 2:6; Efe 4:13; Fil 3:15.)

3.3. Onko uskovainen syntinen?

Uskovainen voi langeta syntiin ja hänet havaitaan yhä uudestaan syntiseksi, kun hän pyrkii vanhurskautumaan Kristuksessa. (Gal 2:11-17.) Me olemme asemallisesti vanhurskaat eli tuomiosta vapaaksi julistetut ja pelastetut, mutta tämän jälkeen on alkanut koko elämän kestävä vanhurskautuksen prosessi, jota sanotaan elämän vanhurskattamiseksi ja hengen pyhitykseksi. (Room 5:18; 1Kor 4:3-4; 2Tess 2:13-17.) Me muutumme sen aikana sisällisen ihmisemme puolesta yhä enemmän Kristuksen kaltaisiksi, niin että voimme toteuttaa hänen tahtoaan. (2Kor 3:17,18; Kol 4:12; 1Joh 2:15-17; Matt 7:21-29.)

Uskovaisista ei käytetä uudessa liitossa nimitystä syntinen kiistatta kuin yhden ainoan kerran. (Jaak 5:20.) Heitä sanotaan pyhiksi, valituiksi, kutsutuiksi, uskollisiksi ja vanhurskaiksi. (1Kor 1:2; Ilm 17:14; 1Piet 4:18.) pyhän ja vanhurskaan vastakohta on syntinen ja jumalaton (epähurskas). (1Piet 4:18.)

Ks. kohta "pyhitys"

4. Usko Jumalaan

Ihminen ei voi uskoa Jumalaan oma-aloitteisesti ja luonnostaan. Usko on Jumalan vaikuttamaa ja hänen sanansa kautta tai luonnon ilmoituksen kautta syntynyttä uskoa. (Joh 6:29; Kol 2:12; 2Piet 1:1; Jda 1:3; Room 1:17-32.) Usko syntyy Kristuksen sanan kuulemisen kautta. (Room 10:17.) Kun Jumala vetää ihmistä hyvyydellään mielenmuutokseen ja Jeesuksen tykö, niin Jumala synnyttää kutsutussa todistuksensa kautta uskon Jumalan olemassaoloon. (Joh 6:44; Room 2:4; Hebr 11:6.) Tässä "edeltävässä armossa" on mahdollisuus ottaa Jumalan vaikuttaman uskon kautta vastaan Jumalan poika, Jumalan sana ja Jumalan armo, niin että sielu syntyy Jumalan tekona uudesti ylhäältä Jumalan lapseksi. (Joh 1:12,13; 3:3-8; 17:8; Room 5:1-5; 2Kor 6:1,2; 1Tess 1:2-7; 2;13; 1Piet 1:23; Jaak 1:18.)

Jumala ei tee uudestisynnyttävää tekoaan jumalattomassa vasten tämän tahtoa eli jumalattoman pitää suostua siihen, että Jumala saa tulla hänen sydämeensä asumaan pyhän hengen kautta. (Jes 45:22; Apt 2:40.) Toisin sanoen: jumalattoman vastarinnan on murruttava ja hänen on annettava periksi taistelunsa Jumalaa vastaan. Jumala antaa jokaiselle kutsumalleen ihmiselle kyvyn ja voiman ja rohkeuden tulla Jumalan lapseksi, jos kutsuttu vain tahtoo ottaa vastaan Jumalan ilmaisen lahjan ja luopua oman tahdon tiestä.

Usko on Jumalan vaikuttamaa ja Jeesuksen vaikuttamaa. (Kol 2:12; Apt 3:16.) Usko on saatua uskoa. (2Piet 1:1.) Usko on annettua uskoa. (Jda 1:3.) Usko on näistä syistä johtuen Jumalan lahja eikä oma ansio, vaikka Jumalan kutsuma ihminen on se, joka päättää, tuleeko vakuutetuksi Jumalan antamasta todistuksesta vai ei (uskooko vai ei). (Apt 28:14-31) Kyky uskoa tulee lahjana Jumalalta ja sitä kykyä voi sitten hyödyntää Jumalan tahtomalla tavalla muiden Jumalan lupausten vastaanottamiseen ja pyhään vaellukseen Jumalan voimasta. (1Piet 1:1-9; Gal 5:6; Jaak 1:6; 2:10-26; 4:3; 1Joh 5:14; Joh 16:23.)

Usko on vapaaehtoista eikä sitä voida ottaa pois toisen sydämestä väkisin. Näin ollen uskovainen on turvassa kaikelta väkivallalta ja pakottamiselta, mitä uskon kautta pelastumiseen tulee. Vainoojamme voivat tappaa ruumiin, mutta sielulle ja sydämen uskolle he eivät voi mitään tehdä. (Matt 10:28.) Koska usko on vapaaehtoista, ei toista ihmistä voida pakottaa muuttamaan uskomuksiaan toisiin. Voimme ainoastaan vedota toisen omaantuntoon ja tahtoon, että tämä taipuisi siihen uskoon, jota itse tunnustamme. (2Kor 4:1ss.)

Jotta joku voisi uskoa Jumalaan Raamatun kirjoitusten perusteella, pitää hänen kuulla tai lukea Raamattua. Jumala ei vaadi niiltä uskoa Raamatun kirjoitettuun sanaan, jotka eivät ole siitä mitään kuulleet. Jumalalla on keinot tuomita sellaiset ihmiset oikeudenmukaisesti muilla perusteilla. (Room 1:17-2:16.)

Jotta joku voisi uskoa Jumalan sanaan, pitää hänen ymmärtää kuulemansa sanoma. Ilman ymmärrystä on mahdoton uskoa Jumalan sanaan. Jumalan sanoilla on merkitys ja sisältö, mikä täytyy ymmärtää, että sana voidaan uskoa. Jos sanaa ei tarvitse ymmärtää, niin voisimme julistaa evankeliumia suomeksi venäläisille ja turkkilaisille, niin että valitut uskoisivat sanan ymmärtämättä sitä lainkaan. Näin ei ole, joten sana pitää ymmärtää, jotta se voitaisiin uskoa.

Koska vauvat eivät ymmärrä puhuttua tai kirjoitettua kieltä, ei Jumala vaadi heiltä uskoa. Myös epäusko edellyttää kielellistä ymmärtämistä, joten vauvat eivät ole uskovaisia, eivätkä epäuskoisia. Jumala tuomitsee vauvat oikeudenmukaisesti muilla perusteilla kuin uskon tai epäuskon tähden.

Vauvojen tila ei ole verrattavissa aikuisten nukkuvien ja tajuttomien tilaan. Nämä ovat olleet ymmärtäväisiä ennen nukahtamistaan ja tajuttomuuteen vajoamistaan. Näin ollen heillä on ollut mahdollisuus ymmärtää kuulemansa sana. Vauvoilla tätä mahdollisuutta ei ole koskaan ollut. Kumoamme täten luterilaisten perustelut siitä, että vauvat uskovat tai että heidän tilansa olisi verrattavissa aikuisten nukkuvien ja tajuttomien tilaan.

5. Oppi kasteista

"Oppi kasteista" (baptismos) tarkoittaa tässä kohdassa juutalaisia pesuja eli rituaalisia puhdistusmenoja. Ne eivät velvoita kristittyä millään tavalla ja ne ovat lakanneet olemasta voimassa uuden liiton aikana. (Hebr, 9:9-10)

Kristuksen opin alkeisiin kuuluu tietysti myös raamatullinen uuden liiton kaste, joka suoritetaan uskonsa tunnustavalle henkilölle apostolien ja herran Jeesuksen ohjeiden sekä esimerkin mukaan.

Jeesukseen koko sydämestään uskova henkilö on lupa kastaa herran Jeesuksen kristuksen nimeen vedessä upottamalla hänet kokonaan veden alle. (Apt 2:38-41; 8:5-20, 35-40; 10:43-48; 19:1-7.) Jos kasteelle tuleva ei pysty ilmaisemaan sitä, että hän uskoo koko sydämestään Jeesukseen kristukseen tai hänestä voidaan havaita, ettei hän ole muuttunut mieleltään eikä ole Jumalan pojan uskossa, niin häntä ei ole lupa kastaa. (Apt 8:37; 10:47,48; Matt 3:3-11.) Epäusko ja jumalattomuus ovat este kasteen saamiselle. Vain uskovaiset, syntinsä anteeksisaaneet, pyhän hengen saaneet ja uudestisyntyneet Jumalan lapset on lupa kastaa vedessä.

Vedellä kastamisen aikana ja veden alla oltaessa ei

  • 1. saada syntejä anteeksi (Apt 10:43; 26:18.)
  • 2. saada pyhää henkeä eli synnytä uudesti ja tulla liitetyksi seurakuntaan eli Kristuksen ruumiiseen (1Kor 12:12-14.)
  • 3. pelastuta. (Tiit 3:5.)

Syntisen ja jumalattoman sydän ei avaudu veden alla ottamaan vastaan kaikkia niitä Jumalan lahjoja, joita on hänelle luvattu vedellä kastamisen aikana annettavan. Jos kasteelle tuleva ei usko koko sydämestään Herraan Jeesukseen ja evankeliumin sanaan ennen kastetta, niin ei hän usko kasteen jälkeenkään vaan uskoo kasteessa saamaansa pelastukseen, mikä on kuvitelmaa ja harhaoppia. Jumala voi teoriassa antaa synnit anteeksi, pyhän hengen ja pelastaa jonkun ihmisen veden alla, jos tämä on uskonut sen tapahtuvan silloin, mutta Jumala ei toimi tällä tavalla, koska se johtaa harhaopin levittämiseen sellaisen ihmisen taholta. Jumala ei hyväksy sellaisen harhaopin levittämistä, jossa kielletään ihmisiä kääntymästä sydämessään Jumalan puoleen ja pyytämään syntejä anteeksi rukouksessa ennen vedellä kastamista. Uskoontulevien kasteen sakramentin opettajat levittävät tässä mainittua harhaoppia ja heidät tulee sulkea pyhien yhteyden ulkopuolelle varoittavana esimerkkinä muille tottelemattomille ja toisen evankeliumin eli riivaajien oppien levittäjille.

Vauvoja ei ole lupa kastaa. Vauvat ja leikki-ikäiset lapset siunataan herran Jeesuksen esimerkin mukaan kätten päällepanemisen kautta. (Mar 10:13-16.) Uskovaisen lapsen kastamiselle ei ole mitään tiettyä alaikärajaa, mutta käytännössä ei kannata kastaa leikki-ikäisiä eli alle kouluikäisiä, koska nämä uskovat usein sen, mitä vanhemmat heille sanovat, mutta heissä ei ole omaa sydämen uskoa Jeesusta kohtaan. Käytännössä kasteen iäksi sopii murrosikä, mutta kastetta ei pidä tarpeettomasti viivyttää, jos lapsi on esimerkiksi täyttynyt pyhällä hengellä ja hänestä näkee selvästi sen, että hän on Jumalan pojan uskossa ja elää mielenmuutoksessa evankeliumin arvon mukaan.

Jeesus kristus kastaa opetuslapset pyhässä hengessä Kristuksen ruumiinjäseniksi. (1Kor 12:12-14,27.) Tämä ei tapahdu veden alla oltaessa vaan uskoontulon seurauksena, kun jumalattoman ja syntisen ihmisen sydän avautuu ottamaan vastaan herran Jeesuksen kristuksen ja Jumalan sanan Jumalan tekona ennen vedellä kastetuksi tulemista. (Joh 1:12,13; 3-8; 6:29; 14:23; 17:8; Apt 16:14; 1Tess 1:2-7; 2:13; 2Kor 6:1,2; Ilm 3:20.) Kaste yhdessä hengessä yhden ruumiin jäseneksi on sama kuin kaste Kristukseen ja kaste kristukseen Jeesukseen ja hänen kuolemaansa. (Gal 3:26,27; Room 6:3,4.) Tämän kasteen saaminen on mahdollista vain niille, jotka saavat uskon Jumalan sanan vaikutuksesta. Kaste Kristukseen on sama kuin "sydämen ympärileikkaus hengessä, Kristuksen ympärileikkaus, uudestisyntymisen pesu ja pyhän hengen uudistus". (Room 2:28,29; Kol 2:11,12; Tiit 3:5.) hengessä Kristukseen kastettu on toisin sanoen syntynyt uudesti ylhäältä tai tarkemmin käännettynä: syntynyt uudeksi ylhäältä. (Joh 3:3-8; 1Piet 1:23; Jaak 1:18.)

Kaste Kristukseen tarkoittaa pyhän hengen saamista. Tämä on pyhän hengen sinetin saamista. (Efe 1:13,14.) pyhän hengen sinetin saaminen on eri asia kuin pyhällä hengellä täyttyminen. (Apt 4:31; 13:52; Efe 5:18.) Hengen sinetin voi saada vain kerran, mutta hengellä voi täyttyä monta kertaa. Kun joku on saanut hengen sinetin, niin Jumalan koko täyteys asuu hänessä. (Joh 14:23; Efe 3:14-21.)

Heprealaiskirjeen kuudennessa luvussa mainitut kasteet (kreikaksi baptismos) tarkoittavat juutalaisia pesuja ja puhdistusrituaaleja. (Hebr 9:10; Mar 7:4.) Ne eivät kuuluu uuteen liittoon, koska olivat voimassa vain uuden liiton järjestykseen asti. (Hebr 9:9-10.) Kasteesta pyhässä hengessä (Apt 1:5; 1Kor 12:13.) ja kasteesta vedessä Jeesuksen kristuksen nimeen (Apt 2:38; 8:16; 10:48; 19:5.) käytetään Uudessa testamentissa verbiä baptidzoo (upottaa) ja substantiivia baptisma. Näin ollen heprealaiskirjeessä ei puhuta Kristuksen opin alkeena uuden liiton kasteesta vaan ainoastaan juutalaisista pesuista.

Paavalin mainitsema yksi kaste (Efe 4:5.) tarkoittaa joko yhtä vesikastetta, joka suoritetaan upottamalla kastettava uskovainen kokonaan veden alle, tai sitten se tarkoittaa kastetta pyhässä hengessä Kristuksen ruumiiseen ja ruumiinjäseneksi. (1Kor 12:12-14, 27.) Nämä eivät tapahdu yhtä aikaa, vaan ovat kaksi eri tapahtumaa. (Apt 10:43-48; 1:5; 2:1-4, opetuslapsia ei kastettu vedessä, kun he saivat pyhän hengen eli tulivat kastetuiksi hengessä kristukseen Jeesukseen.)

6. Oppi kätten päällepanemisesta

Apostolit panivat kätensä diakoneiksi eli seurakuntapalvelijoiksi valittujen päälle ja rukoilivat heidän puolestaan. (Apt 6:1-6.) He panivat kätensä sanan vastaanottaneiden uskovaisena kastettujen päälle ja rukoilivat, että nämä saisivat pyhän hengen eli tulisivat täytetyiksi pyhällä hengellä. (Apt 8:12-20; 19:1-7.) He panivat kätensä niiden päälle, jotka Jumala oli valinnut lähetettävksi evankeliumia julistamaan. (Apt 13:1-4.) Jeesus pani kätensä pienten lasten kuten imeväisten päälle ja siunasi heitä. (Mar 10:13-16.)

Seurakunnassa voidaan panna kädet toisten päälle samassa tarkoituksessa ja merkityksessä kuin mitä edellä lueteltiin. Uskovan sanan palvelijan ja kenen tahansa kristityn on syytä olla varuillaan, ettei panisi käsiään ihan kaikkien päälle ja tulisi siten osallisiksi heidän synneistään. (1Tim 5:19-25.) Tällä tarkoitettaneen sitä, ettei tule julistaa syntejä anteeksi katumattomille eikä olla lähettämässä ihmisiä tehtäviin, mihin Jumala ei heitä lähetä. (Luuk 17:1-5; Joh 20:23; Apt 15:24.)

7. Oppi kuolleitten ylösnousemuksesta

Jeesus kristus tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. (2Tim 4:1; Hebr 9:27,28.) Poisnukkuneet pyhät nousevat ylös kuolleista ja sitten eloonjääneet valitut temmataan yhdessä heidän kanssaan pilviin yläilmoihin Herran tykö. (1Tess 4:13-17.) Ruumiin lunastus eli kuolleitten ylösnousemus on se yksi toivo, mihin meidät on kutsuttu. (Room 8:23; Apt 23:6; 24:15; 26:8; Efe 4:4; 1Kor 15:12-58.) Me muutumme silmänräpäyksessä ja saamme uuden hengellisen sekä taivaallisen ruumiin, joka ei kuole enää koskaan eikä maadu eli katoa. Kuolemaa ei ole enää oleva, ei itkua eikä parkua, eikä mitään kipua tai kirousta ole enää oleva. (Ilm 21:4; 22:3.)

8. Iankaikkinen rangaistus ja tuomio

Tästä aiheesta on hyvä kirjoitus Jumalan valtakunta blogissa: Raamatun ihmiskuva ja iankaikkinen rangaistus. Tuomitsemme ikuisen piinahelvetin opin ja opin sielun kuolemattomuudesta katolisinaharhaoppeina. Aiheesta ei ole tarpeen kirjoittaa muuta.

9. Seurakunta

Jumalan seurakunta on sama kuin Kristuksen ruumis. Kristuksella on vain yksi seurakunta, johon kuuluvat kaikki ne, joissa on Kristuksen henki. (Efe 1:22,23; 4:4; Room 8:9.) Jumala liittää seurakuntaan ne, jotka ottavat vastaan hänen Poikansa, Jeesuksen kristuksen, sen uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa. (Joh 1:12,13; Kol 2:11,12.) Tämä on sama asia kuin "yhdessä hengessä kastetuksi tuleminen" ja (1Kor 12:12,14,27.) Kristukseen kastaminen. (Room 6:3,4; Gal 3:27.) Kristukseen kastaminen tarkoittaa samaa kuin "uudestisyntymisen pesu" ja "pyhän hengen uudistus". (Tiit 3:5.) Tämä tapahtuu Raamatun opetuksen mukaan silloin, kun sydän avautuu ottamaan vastaan Herran Jeesuksen, Jumalan sanan ja armon Kristuksessa. (Joh 1:12,13; 14:23; Apt 16:14; 1Tess 1:2-7; 2:13; 2Kor 6:1,2; 13:13; Ilm 3:20.)

Seurakuntaan ei tulla koskaan liitetyksi vedellä kastamisen kautta. Uskovat tulee kuitenkin kastaa vedessä herran Jeesuksen nimeen, sen jälkeen, kun ovat saaneet syntinsä anteeksi, syntyneet uudesti ja saaneet pyhän hengen. Ketään ei ole lupa kastaa vedellä, ellei hän usko koko sydämestään ja ole saanut pyhää henkeä sitä ennen. (Apt 8:37; 10:47,48.) pyhän hengen saaminen ei tarkoita hengellä täyttymistä ja kielillä puhumista vaan hengen sinetin saamista sen seurauksena, että on uskonut Jumalan sanan ja ottanut vastaan Jeesuksen kristuksen. (Efe 1:13,14; Joh 1:12,13.) Tämän lisäksi voidaan täyttyä hengellä, mutta se voi tapahtua vedellä kastamisen jälkeen. (Apt 8:12-20.)

Seurakunta on kreikaksi `ekklesia´ ja se on suomeksi: "uloskutsuttujen kokoontuminen, kansankokous, seurakunta". Seurakunta on koolla siellä, missä kaksi tai kolme on kokoontuneena Jeesuksen kristuksen nimessä ja näiden sydämessä on pyhä henki. (Matt 18:20.) Kun pyhiä on kokoontuneena yhteen, noudatetaan silloin kuria ja järjestystä, jotta kokoontuminen ei tuota pahennusta kenellekään sopimattoman käytöksen tai synnin vuoksi. (Kol 2:5; 1Kor 14:29-34; 13:5.) Jumalan hengen läsnäolon voi tuntea ihmisten vapautuneisuudesta ja pyhyydestä, mikä on miellyttävää hengellisille ihmisille eikä ole teeskentelyä vaan on aitoa pyhyyttä. Jumalan valtakunta on "iloa ja rauhaa ja vanhurskautta pyhässä hengessä", joten kuiva ja vaivaantunut ilmapiiri ei ole Jumalasta. (Room 14:17.) Ulkoinen hurskaus ja näytteleminen paljastuvat aidossa pyhien yhteydessä eivätkä sellaiset kestä koetusta.

Yhdellä paikkakunnalla on vain yksi Jumalan seurakunta. Nämä voivat kokoontua monessa eri kodissa tai kokoustilassa, mutta he ovat yhdessä vain yksi seurakunta Jumalan silmissä: sen paikkakunnan Jumalan seurakunta. Jokaista erikseen kokoontuvaa pyhien joukkoa voidaan sanoa silti myös seurakunnaksi. (Room 16) Silloin seurakunnalla tarkoitetaan muuta kuin paikkakunnan yhtä seurakuntaa. Jossakin tietyssä kodissa tai kokoushuoneessa kokoontuva seurakunta on "kansankokous" tai "kokoontuminen", jossa pyhiä Jumalan lapsia kokoontuu yhteen. Samalla paikkakunnalla voi olla monia eri "seurakuntia" eli "kansankokouksia", missä pyhät kokoontuvat jopa toisistaan mitään tietämättä yhteen. Suurella paikkakunnalla tämä on välttämättömyys, koska uskovia on niin paljon, etteivät he mahdu yhteen kokoustilaan ja välimatkat ovat suuria. Esimerkiksi Helsingissä voi olla oma Jumalan seurakunta jokaisessa kaupunginosassa tai jopa kaksi tai kolme seurakuntaa yhdessä kaupunginosassa. Lähellä sijaitsevien kodeissa kokoontuvien seurakuntien olisi hyvä tuntea toisiaan, jotta sanan palvelijat voisivat vierailla toistensa kotona tai kokoushuoneissa.

Seurakunta ei ole kirkko, talo tai huone vaan se on elävistä kivistä eli Jeesukseen uskovista ihmisistä muodostuva pyhien yhteys, ja toisiinsa liittyminen hengessä rakkauden siteellä. (1Piet 2:5; Efe 4:15-16; 2:20-22; Kol 3:14.) Jokainen Kristuksen ruumiin jäsen on osa seurakuntaa, joka rakentuu pyhässä hengessä Jumalan huoneeksi Jumalan antaman kasvun ja keskinäisen rakkauden kautta. (1Kor 12:12-27; Efe 2:11-22; 4:1-16.)

10. Seurakuntien johtaminen

Seurakunnan pää on Kristus. (Efe 1:22,23.) Jumalan seurakunnan tulee olla kaikessa alamainen Kristukselle ja Jumalalle. Jumala valitsee seurakuntaan vanhimmat, jotka kaitsevat heille uskottua laumaa ruokkien heitä terveellä Jumalan sanalla ja johtaen toimintaa kaikkien muiden palvelijoina. (Tiit 1:5-11; Efe 4:11; 1Piet 5:1-4; Matt 20:25-28.)

Lähetyskentällä seurakunnan vanhimmat asettaa apostoli, evankelista tai joku muu lähetystyöntekijä. (Apt 14:23; Tiit 1:5-11; 2Tim 2:2.) Jos seurakunta on ollut paikkakunnalla jo kauan aikaa, niin vanhimmiksi valitaan uusia veljiä omasta keskuudesta tarpeen ja Jumalan suositusten mukaan. Vanhimman tehtävään kykenevät henkilöt nousevat esiin ryhmästä ikään kuin luonnostaan, koska heidän lahjansa, kykynsä, kutsumuksensa ja valintansa tulee kaikille ilmeiseksi ennen pitkää.

Seurakunnan vanhimmaksi on luvallista pyrkiä eikä se ole itse itsensä suosittelemista niin kuin jotkut ovat väärin Raamattua tulkinneet. (1Tim 3:1-7; 2Kor 10:12-18.) Jumala suosittelee veljiä seurakunnan vanhimmaksi siten, että antaa näiden hengellisen kasvun (1Piet 2:2; 2Tim 2:1; 1Tim 4:12-16.) ja pyhän vaelluksen olla todistuksena soveltuvuudesta tehtävään. Veli ei suosittele itse itseään eikä pyri nousukkaan tavoin tehtävään, mutta hänen armoituksensa ja kutsumuksensa tulee ilmeiseksi. Ennen kuin uusi veli voi toimia uskovien valitsemana ja asettamana vanhimpana, tulee häntä koetella, eli hänen soveltuvuuttaan tulee pohtia tarkoin ja tutkia, onko hän sovelias kaitsemaan Jumalan laumaa. Jos hän kestää koettelun, niin häntä voidaan pitää vanhimpien joukkoon lukeutuvana hengellisesti kypsänä veljenä. Mitään juhlallisuuksia tai nimitystilaisuutta ei tarvitse valinnan johdosta järjestää, vaikka ei se kiellettyäkään ole: sellaiset tahtovat vain olla ihmisten korottamista ja ne johtavat helposti lihallisuuteen. Tehtäviin voidaan silti koruttomasti siunata itse kukin Jumalan palvelija Raamatun antaman esimerkin mukaan. (Apt 6:6.)

Jumalan seurakuntaa ei saa johtaa samoin kuin maallisia yrityksiä eli että johtajat hallitsevat sitä herroina ja tavoitteenaan saada taloudellista voittoa itselleen tai "yritykselleen". (Matt 20:24-27; 23:5-12; 1Piet 5:1-4.) Seurakuntaa ei saa myöskään hallita niin kuin demokraattisia valtioita, joissa kansa päättää, mitä tehdään. Seurakuntaa tulee ohjata yhä lisääntyvään veljelliseen rakkauteen ja Jumalan Pojan tuntemiseen Jumalan tahdon mukaan, niin että Jumala päättää seurakunnan asioista. (teokratia) Tämä on mahdollista vain siten, että alistutaan kaikissa asioissa kristuksen Jeesuksen, ja Jumalan sanan auktoriteetin alle, ja kuullaan Jumalan ääni, mitä henki seurakunnalle sanoo. hengen sanoma pitää olla aina sopusoinnussa Raamatun ilmoituksen kanssa eikä villitsevien henkien ohjeita pidä noudattaa.

henkiä tulee pystyä erottelemaan, jos lähdetään noudattamaan esimerkiksi profetioita, joita seurakunnassa saatetaan tuoda esille. Sokeat johtajat antavat väärien profetioiden eksyttää seurakuntaa, mistä on esimerkkinä erään seurakunnan tapaus, jossa väärä profeetta käski siiryä pitämään kokouksia pääsalin sijasta kellarin ruokalaan, niin että herätys syntyisi. Kun seurakunta noudatti väärän profeetan ohjetta, ei herätystä tullut, mutta väärä profeetta nauroi olemattomaan partaansa, kun sai juoksutettua seurakuntaa jekullaan.

Jotta tällaisilta erehdyksiltä vältyttäisiin, pitää seurakunnan kaitsijoiden tuntea laumansa hyvin ja paljastaa sen joukosta väärät profeetat. Erityisen tärkeää on paljastaa väärät profeetat ja opettajat, jotka pyrkivät johtamaan seurakuntia niitä herroina halliten tai saadakseen jotakin hyötyä itselleen Jeesuksen nimeä apuna käyttäen.

Seurakuntien vanhinten ja sanan opettajien tulee koostua palveluhenkisistä ja itsensä toisten edestä alttiiksi antavista veljistä. Sanan palvelijan tulee olla valmis antamaan henkensä seurakuntalaisten edestä. Kunniakkain tapa siirtyä tästä maailmasta iäisyyteen on kirkastaa Jeesuksen nimeä omalla verellään vanhurskauden ja Jeesuksen nimen tähden kohtaavien vainojen vuoksi. Totuudesta ei saa luopua tekemällä kompromisseja tämän maailman kanssa, mutta opin soveltamisessa elämään tulee noudattaa kohtuutta ja olla selväjärkinen. Ylilyöntejä ja väärää fanaattisuutta tulee karttaa, mutta liiankaan lepsu ei saa olla, niin että annamme maailman tapojen tulla sisälle pyhien seurakuntaan.

Kukaan ei saa johtaa yksin Jumalan seurakuntaa ja korottaa itseään muiden yläpuolelle, niin että vain hänen kauttaan tulee oikea opetus ja ohjeet käytännön elämää varten. Jokainen sanan palvelija altistaa itsensä muiden veljien koettelun ja julkisen kritiikin alaiseksi. Seurakunnan opettajan tulee toimia omalla nimellään, kun hän opettaa Jumalan sanaa. Eksynyttä tai synteihin langennutta sanan opettajaa kohdellaan tasapuolisesti muiden kanssa, mutta yleensä ottaen vanhimman ja sanan opettajan elämä on tarkemman syynin alainen eli hänen pitää elää nuhteetonta ja moitteetonta elämää kyetäkseen ohjaamaan Jumalan laumaa ollen sille esikuvana. (Fil 3:11-17; 1Kor 11:1; Hebr 13:7-18.)

Seurakunnan vanhimmiksi saa valita vain veljiä eli miehiä. Sisaret eivät saa johtaa seurakuntaa eli he eivät voi toimia vanhimpina ja sanan palvelijoina opettajan tehtävässä. Sisaret saavat kuitenkin profetoida ja tuoda esiin opetuksen sanaa, mutta eivät päätoimisesti opettajan kutsumuksessa. (1Kor 14:29-40.) Vanhemmat sisaret voivat opettaa nuorempia ja olla heille esikuvana siitä, miten olla säädyllisiä ja siveellisiä kaikessa kohtuudessa. (Tiit 2:3-5.) Naiset voivat opettaa lisäksi pyhäkouluissa ja evankelistoina Jumalan sanaa, mutta tämä on eri kutsumus kuin seurakunnan kaitseminen ja paimentaminen yhtenä seurakunnan vanhimmista. Jumala tahtoo säästää naisia heidän erilaisuutensa vuoksi niiltä vaivoilta ja vaaroilta, joita seurakunnan vanhimmat joutuvat kohtaamaan. Jumala edellyttää vanhimpien sielunrakenteelta myös lujia ja ankaria päätöksiä, mihin hempeät sisaret eivät ole aina valmiita vaan ovat liian lempeitä silloin, kun pitäisi olla ankara. (1Kor 12:19-13:10; 10:1-8.) Näistä syistä, seurakuntaa suojellakseen ja varjellakseen, Jumala tahtoo valita vanhimmiksi vain veljiä eikä lainkaan sisaria.

Uuden liiton seurakunnassa ei ole asemaan perustuvaa vanhimman virkaa eikä lainkaan hierarkkiaa. Jokainen veli ja sisar on samanarvoinen. hengellinen auktoriteetti eli arvovalta saavutetaan hengellisen kasvun kautta. hengellisesti kypsät ja täysi-ikäiset uskovaiset voivat toimia sitten esikuvina nuoremmilleen, ja ohjata heitä, koska he kykenevät siihen. Kyse ei ole silloin esimiehen ja alaisen välisestä suhteesta niin kuin hierarkkisissa järjestelmissä, vaan kyse on hengellisestä vanhemmuudesta (1Joh 2:12-14.) ja vanhemman sisaruksen tehtävistä nuoremman hyväksi. Nuorempien sisarusten tulee arvostaa ja kunnioittaa vanhempia sisaruksia heidän täysi-ikäisyytensä ja palvelutehtävien vuoksi, ei virka-asemaan perustuen. Seurakunnassa ei ole ensinkään virkoja, vaan ainoastaan erilaisia palvelutehtäviä sen kutsumuksen ja lahjan mukaan, joka kullakin ruumiinjäsenellä Jumalalta saatuna on. (1Piet 4:10-11.) Jalo tehtävä on olla nuorempien sisarusten hengellinen kasvattaja Kristuksen apulaisena. (1Kor 4:15; 3:11-17; 1Tim 3:1ss.)

11. Pastorin virka ja pappeus

Seurakunnassa ei ole pastorin virkaa eikä saarnaajan virkaa. Seurakunnassa ei ole yhtään "virkaa" vaan siellä on "tehtäviä", joita Jumalan palvelijat suorittavat niiden kykyjen ja lahjojen mukaan, mitä kullakin jäsenellä on Jumalalta saatuna. (1Kor 4:7; Matt 10:8.) Jumala käyttää hyväkseen sekä synnynnäisiä että hankittuja ominaisuuksia ynnä erityisiä armolahjoja. Synnynnäisiä lahjoja ovat esimerkiksi musikaalisuus ja matemaattinen lahjakkuus – nämä ovat osin myös hankittuja ja harjoituksen kautta ylläpidettyjä kykyjä. Hankittuja kykyjä ovat erilaiset tiedot ja taidot, joita tarvitaan pyhien toiminnan ylläpitämiseksi käytännön tasolla: hallinto, johtaminen, talousasiat, käytännön asiat, jne. Jos seurakunnat eivät ole järjestäytyneet julkisyhteisöksi lakien ja asetusten mukaan, ja uskovaiset kokoontuvat kodeissa, niin silloin vältytään monelta sellaiselta tehtävältä, jotka kuuluvat julkisyhteisölle ja julkisissa tiloissa kokoontuville seurakunnille.

Pastorin tai saarnaajan viran sijasta seurakunnassa on sanan opettajien ja vanhinten tehtäviä, jotka kaitsevat yhdessä heille uskottua laumaa. He toimivat uskovien ohjaajina ja opastajina syvempään Kristuksen rakkauteen ja tuntemiseen.

Seurakunnassa ei ole vain yhtä saarnaajaa, vaikka joskus voi puhujien puutteen vuoksi olla tilanne, ettei pienessä pyhien yhteydessä ole monia puhetaitoisia ja kyvykkäitä opettajia. Silloin on hyvä kierrättää opettajia kodista toiseen, jotta opetus tulee mahdollisimman laajasta näkökulmasta ja erilaisten kokemusten kautta. Muutenkin opettajien kiertäminen kodista toiseen on seurakuntaa rikastuttava asia, kun se tapahtuu Jumalan johdossa ja hänen tahtonsa mukaan (pyhän hengen johdatus).

Uudessa liitossa ei ole enää vanhan liiton pappisjärjestelmää, jossa pappeus periytyy Leevin jälkeläisille. (Hebr 4:14-10:25.) Uudessa liitossa on seurakunnan vanhimmat ja opettajat, jotka hoitavat hengellisen ruoan antamisesta laumalle Jumalan sanan palvelijoina. Sitten uudessa liitossa on yleinen pappeus, niin että jokainen kristitty on Jumalan pappi ja osa kuninkaallista perheväkeä. (Ilm 5:9,10; 20:6; 1Piet 2:5, 9.)

Yleinen pappeus antaa oikeuden käyttää Kristuksen antamaa valtaa pidättää ja päästää syntejä, mutta tämän lahjan ja vallan käytössä pitää olla tarkka, ettei julista syntejä anteeksisaaduiksi katumattomille sieluille. (Matt 18:18; Luuk 17:1-5; Joh 20:23.) Se voi johtaa pahimmillaan siihen, että tuuditetaan jumalaton väärään rauhaan ja tullaan osalliseksi hänen synneistään. (1Tim 5:19-25.)

12. Seurakuntakuri

Syntiä pitää kärsiä, mutta ei suvaita loputtomasti pyhien yhteydessä. Synnit pitää pystyä myös luokittelemaan niiden haitallisten vaikutusten ja vaarallisuuden mukaan oikealla tavalla, kun seurakuntakuria harjoitetaan. Esimerkiksi veljen tupakanpoltto ei ole yhtä vahingollista kuin se, että hän viettelee neitsyitä haureuteen, nuoria juoppouteen ja varastaa lähimmäisten omaisuutta. Tästä syystä tupakkaa polttava veli on tervetullut pyhien yhteyteen, mutta haureellinen, juomari tai varas pitää sulkea pyhien yhteyden ulkopuolelle, ellei hän ojentaudu terveen opin mukaiseen elämään varoitusten jälkeen. (1Kor 5:1-13; Matt 18:15-18.)

Seurakunnasta erottaminen on äärimmäinen keino, jonka avulla osoitetaan rakkautta erotetulle ja suojellaan muuta seurakuntaa hänen vahingolliselta vaikutukseltaan. Erottaminen toimii syntiä tekevän herättämisen tarkoituksessa hänen parhaakseen, että hän havahtuisi pois eksymyksensä tieltä ja hänen sielunsa pelastuisi Herran päivänä. (Jaak 5:20.) Jumalan seurakunnan tulisi olla suojainen ja turvallinen paikka synnistä kärsineille ihmisille, niin ettei siellä tarvitsisi enää pelätä oman turvallisuutensa puolesta synnintekijöiden vainoa ja kiusaamista. Kaikki tällainen tulee kitkeä ajoissa pois, jotta seurakunta olisi pyhä, tahraton, nuhteeton ja puhdas Kristuksen tulemuksessa eikä kenenkään tarvitsisi pelätä siellä.

Seurakunnan kokoontumisen tulee tapahtua järjestyksessä ja rauhallisesti. Intoa ja hengen paloa saa ilmetä, mutta sopimaton käytös pitää karsia pois. Seurakunnassa on lupa iloita ja ylistää Herraa, mutta kaikki tapahtukoon hengen vapaudessa ja ilman pakkoa tai teennäistä tunnelman nostattamista, mihin sielulliset syyllistyvät. (Kol 2:5-7; Room 15:1-7; Fil 4:4-9; 1Kor 13:5; 14:1-40.)

Seurakunnassa on hyvä järjestää Raamatun opetusta, jossa tilanteessa opettaja kysyy kuulijoilta asioita ja nämä vastaavat. Opetustilanteiden on hyvä olla vuorovaikutussuhteisia opettajien ja oppilaiden kanssa. Yhdessä opetustilaisuudessa voi olla monta sanan opettajaa läsnä, mutta tarvittaessa järjestyksen säilymisen vuoksi voi olla hyvä, että yksi johtaa kokousta ikään kuin puheenjohtajana, ja jakaa puheenvuoroja. Opettajien on hyvä pysyä nöyrinä ja muistaa, että me olemme kaikki oppilaita Kristuksen rinnalla. Jokainen voi saada lisää opetusta Jumalalta ja oppia jopa vähäisimpien veljien tai sisarten tai lasten kautta Jumalan sanan totuutta heitä tarkatessaan ja kuullessaan.

Lihallinen pyrkyryys ja itsensä korottaminen tulee kitkeä pois seurakunnasta. Jokaisen on alistuttava kurinpidollisiin toimiin, kun niitä Jumalan tahdosta oikein harjoitetaan. Tulemme tätä kautta harjoitetuiksi ja saamme rakastaa toisiamme Jumalan pelossa, mikä koituu Jeesuksen kristuksen nimen ylistykseksi ja kiitokseksi, kaikki Jumalan kunniaksi.

13. Seurakunnan talous ja työntekijöiden palkkaus

Seurakunnan talous tulee hoitaa lakien ja asetusten mukaan. Mitään petollisuutta tai vilppiä ei tule hyväksyä.

Talouden hallinnassa on oltava viisas ja turhia menoja pitää karttaa. Seurakunnan ei pidä rakentaa kalliita temppeleitä ja rukoushuoneita. Rahat tulee käyttää järkevästi köyhien avustukseen, evankeliumin levittämiseen ja työntekijöiden palkkoihin tai kulukorvauksiin. Köyhiä avustettaessa hyvin vaeltavat ja pyhät veljet sekä sisaret ovat aina etusijassa. Juomareiden, narkomaanien, uhkapelureiden, varkaiden ynnä muiden syntiä harjoittavien auttaminen tulee kysymykseen sen jälkeen, kun raittiista ja terveessä uskossa olevista on ensin pidetty huolta. Sitten on tietysti lupa auttaa köyhiä kehitysmaissa, mutta tässä kohden on syytä yhdistää apu evankeliumin levittämiseen. Köyhien auttaminen voidaan jättää myös uskovien vapaaehtoiseksi tehtäväksi, jos seurakunnalla ei ole paljon varoja sen harjoittamiseen. Näin säästytään myös turhalta byrokratialta ja muilta muodollisuuksilta, jotka syövät voimavaroja ja rahoja.

Evankeliumin työntekijällä on oikeus saada palkka tekemästään työstä Jumalan sanan opettajana tai evankelistana. (1Kor 9:1-27; 2Tim 2:1-7.) Sama oikeus on muillakin seurakunnan palvelijoilla. Palkkaa maksetaan kuitenkin vapaaehtoisten lahjoitusten turvin ja tilanteen niin vaatiessa olisi suotavaa, että sanan palvelijat voisivat hankkia jonkin verran tuloistaan tekemällä jotakin maallista työtä. (2Tess 3:5-16; 1Tess 2:9-12; Apt 20:33-35; 2Kor 12:13-17; 1Kor 9.) On myös mahdollista, että sanan palvelija on seurakunnan "renki" ja palkollinen, jota seurakuntalaiset voisivat palkata erilaisiin tarpeisiin koteihinsa tai yrityksiinä, jonka ohella sanan palvelija voi opettaa veljiä ja sisaria näiden omassa elinympäristössään.

Evankeliumin julistaja ja muu seurakunnan työntekijä ei saa päättää itse palkastaan. Jos joku käyttää uhrivaroja henkilökohtaisen rikastumisen tarkoitukseen, olkoon hän tuomion alainen ja erotettakoon pyhien yhteydestä. Jos joku kerää itselleen rahaa ja rikkauksia jonkin kristillisen yhteisön nimissä ja Jeesuksen nimeä apuna käyttäen, olkoon suljettu pois pyhien yhteydestä kaikkialla, missä tahdotaan noudattaa Jumalan sanan ohjeita.

Nämä ohjeet eivät estä jotakuta olemasta rikas seurakunnassa ja sanan palvelijan roolissa. Tarkoitus ei ole kuitenkaan rikastua toisten lahjoitusten turvin. Jos joku on perinyt tai hankkinut muuta kautta itselleen omaisuutta, niin se olkoon hänen omaansa ja jakakoon Paavalin ohjeiden mukaan runsaasti almuja. (1Tim 6:9-21.)

Kommunistisen yhteisomistuksen tuomitsemme kerettiläisenä. Tämä malli oli käytössä vain Jerusalemin seurakunnassa apostolien aikana. (Jer 2:44-47; 4:32-37.) Jos jokin pyhien yhteisö tahtoo silti vapaaehtoisesti noudattaa samaa esimerkkiä, niin sitä emme tuomitse. Tuomitsemme toisten pakottamisen sellaiseen, mistä ei ole annettu yleistä koko seurakuntaa koskevaa ohjetta Raamatussa.

Kaikenlainen rahanhimo ja ahneus on kitkettävä pois pyhien yhteydestä.

14. Voiko pelastuksen menettää?

Pelastuksen voi menettää vielä sen jälkeen, kun on tullut kerran osalliseksi pyhästä hengestä. Tämä sanotaan selvimmin seuraavissa jakeissa: Hebr 6:4-6; Joh 15:1-6; Room 11:17-23; 2Piet 2:20-22; Jda 1:12. On myös muita jakeita, joista tämä asia käy ilmi: Hebr 3:12-4:13; 10:25-39; Ilm 3:1-5; jne. pyhän hengen osallisuus tarkoittaa sitä, että joku on saanut armon ja pyhän hengen. (Hebr 6:4; 2Kor 13:13.) Viitteenä olevista kohdista käy ilmi, että sellainenkin ihminen voi vielä paatua synnin pettämänä ja joutua eroon Jumalasta eli tulla uudestaan kadotustuomion alle. Uskossa ja Kristuksessa ei voida silti pysyä omin voimin vaan ainoastaan Jumalan voimalla. (1Piet 1:1-5.) Me emme luota itseemme vaan Jumalaan ja niin me pelastumme vihollisen käsistä, synniltä, maailmalta, itseltämme (lihalta), perkeleeltä ja kadotustuomiosta.

Juuda varoitti "kahdesti kuolleista" valheveljistä. (Jda 1:12.) Jotta joku voisi olla kahdesti kuollut, pitää hänen olla ollut kahdesti elävä sitä ennen. Tämä pitää sisällään selvän viittauksen siihen, että on ihmisiä, jotka ovat luopuneet Herrasta. Sellaisia tulee karttaa ja varoa heitä, etteivät eksytä valittuja ja saa heitä luottamaan harhaoppiin, jonka mukaan kerran saatua pelastusta ja pyhää henkeä ei voida menettää.

Sellainen kristitty on helpoin eksyttää, joka luulee, ettei hän voi eksyä tai ettei häntä voida eksyttää. Jos joku pitää eksymistä teoriassakin mahdottomana, niin hänet on todella helppo eksyttää pois armosta ja Kristuksesta. Sellainen ei osaa varoa ja on suruton sekä väärällä tavalla itsevarma ja ylpeä. Näennäinen hurskaus ja pyhä vaellus eivät ole takuita siitä, että joku on todella Kristuksessa. Emme saa sen vuoksi antaa tätä ns. "Kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppia levittävien veljien harhauttaa ja eksyttää meitä pois totuudesta. Houkutus tämän opin uskomiseen on erityisen suuri etenkin niillä, jotka ovat alituiseen epävarmoja ja heikkoja uskossaan Kristusta kohtaan. Sellaisten tulee vain hakeutua läheisempään suhteeseen Jeesuksen kanssa, niin he voivat luottaa siihen, ettei Jumala heitä hylkää ja pelastaa heidät inhimillisestä heikkoudesta huolimatta.

Jeesuksen ruumiin uhri ja pyhä veri riittävät tuomaan meille sovituksen ja lunastuksen sieluistamme, niin että olemme kaiken aikaa täydelliset Isän Jumalan edessä Kristuksen uhrin ansiosta, emme oman itsemme tai pyhän vaelluksemme kautta. (Hebr 10:14-17) Tälle perustukselle voi rakentaa oman elämänsä ilman pelkoa kadotuksesta, sillä juuri siltä Jeesus on meidät pelastanut, sen lisäksi, että hän on pelastanut meidät synneiltä ja siltä turmelukselta, mikä himojen tähden maailmassa vallitsee.

15. Jumalan armo ja pyhän hengen osallisuus

Jumalan armo ja pyhän hengen osallisuus on kaikilla niillä, jotka ovat Kristuksen omia. (2Kor 13:13; Room 8:9; Hebr 6:4.) pyhän hengen osallisuus tarkoittaa sitä, että joku on syntynyt uudesti ylhäältä ja saanut pyhän hengen. (Joh 3:3-8; Room 8:15; Efe 1:13,14.) pyhä henki ja armo saadaan ottamalla uskon kautta vastaan herra Jeesus kristus. (Joh 1:12,13; 2Kor 6:1,2.) Synnit saadaan anteeksi yksin armosta, uskon kautta Jeesukseen kristukseen. (Apt 10:43; 26:18.) Mielenmuutos on sen hedelmää, että Jeesus on tullut sydämeen asumaan ja antanut omilleen pyhän hengen. Mielenmuutos on elämäksi. (Apt 26:17-20; 3:19,26; 11:11-18; Luuk 24:47; Mar 1:15; 6:12.)

Ihminen pelastuu yksin armosta, ei tekojen kautta. (Room 11:6,7.) Edes vanhurskaudessa tehdyt hyvät teot eivät pelasta meitä vaan ne ovat sen hedelmää ja seurausta, että olemme pelastuneet uudestisyntymisen pesun ja pyhän hengen uudistuksen kautta. (Tiit 3:5.) Uudestisyntynyt Jeesukseen uskova Jumalan lapsi on pelastunut eli hän on pelastuneessa tilassa, mutta ei ole vielä päässyt perille asti taivaaseen. Me olemme vasta toivossa pelastetut ja odotamme lupauksen täyttymistä, ruumiimme lunastusta ja iankaikkista elämää uudessa Jerusalemissa. (Room 8:23-26; Ilm 21-22.)

Vauvat ja muut mahdollisesti pelastuvat sielut tulevat osalliseksi pyhästä hengestä ja syntyvät uudesti ylhäältä ruumiin ylösnousemuksessa. (Matt 19:28.) Matteuksen evankeliumissa Jeesus käyttää samaa sanaa kuin Paavali puhuessaan "uudestisyntymisen pesusta". (palingenesia, Tiit 3:5) Näin ollen myös vauvat syntyvät uudesti ylhäältä ja Jumalan hengestä, niin että he pääsevät sisälle taivasten valtakuntaan. (Joh 3:3-8.) Vauvoilla ei ole pyhää henkeä meidän ymmärryksemme mukaan syntyessään, mutta he saavat hengen ylösnousemuksessa, sikäli kuin Kristus heidät pelastaa, jos kuolevat vauvoina.

Vauvat voivat pelastua armosta niin kuin uskovaisetkin. (Room 11:6,7; 4:16; 3:28.) Kukaan ihminen ei pelastu tekojen ansiosta, vaikka ne olisivat vanhurskaudessa tehtyjä hyviä tekoja. (Tiit 3:5.) Vauvat eivät ole tehneet hyvää eivätkä pahaa, koska se edellyttää kykyä tehdä moraalisia valintoja ja valita väärin. (Jes 7:14-16.) Tästä syystä vauvat eivät ole vastuussa siitä, missä tilassa heidän mielensä ja sielunsa on tai mitä he ovat tehneet äitinsä kohdussa sikiämisen jälkeen ja vielä syntymisensä jälkeen ennen ymmärryksen saamista. Jotta hyvä ja paha voidaan erottaa toisistaan ja valita jompi kumpi, pitää ymmärtää niiden välinen ero.

Jumala armo on muutakin kuin syntien anteeksisaamista Kristuksen tähden ja hänen verensä ansiosta. Jumalan armo kasvattaa meitä, että voimme tehdä Jumalan tahdon. (Tiit 2:11-14.) Jumalan armo tekee meissä työtään, niin että voimme palvella Jumalaa "hengen uudessa tilassa". (1Kor 15:10; Room 7:6; 2Kor 3:1-6.) Muutos, mikä tarvitaan hengessä vaeltamiseen ja Jumalan palvelemiseen, on Jumalan tekoa ja aikaansaannosta niissä, joilla on Jumalan pojan usko. (2Kor 3:17,18; Fil 2:13; Room 15:17-19; Hebr 13:20,21; 2Tess 1:.11,12; Efe 2:10; Apt 14:27; 15:4.)

16. Perisynti

Perisynnistä opetamme seuraavaa:

Roomalaiskirje:
5:18 Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi;

Adamin synnin teko eli tottelemattomuus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi. Jeesuksen kristuksen vanhurskauden teko on koitunut kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi. Jeesuksen vanhurskauden tekoa ei lueta kuitenkaan hyväksi niille syntiensä tähden kuolleille ja jumalattomille ihmisille, jotka eivät ole ottaneet vastaan armoa ja Jumalan sanaa, Jeesusta kristusta. (Room 7:10; Efe 2:1-3; Kol 2:13.) Muiden kohdalla Jeesuksen veren tuoma lunastus on voimassa.

Adamin synnin tekemisen vuoksi kaikki ihmiset syntyvät kuolevaisina ja katoavaisina tähän maailmaan. Sikiö tai vauva voi kuolla ruumiillisesti luonnollisen kuoleman joko sairauden tai onnettomuuden vuoksi. Silloin hänen kuolemansa johtuu suoraan Adamin tekemästä synnistä eikä hänen itse tekemistään synneistä. (Room 5:12-21.) Kuolema on tullut yhden ihmisen eli Adamin kautta ihmiskuntaan. Kuolleista ylösnouseminen on tullut kristuksen Jeesuksen kautta. (1Kor 15:12-28.) Kristus on lunastanut kaikki ihmiset synnin ja kuoleman vallasta nousemalla ylös kuolleista. (Hebr 2:14-18: Ilm 1:17,18.) Ilman Kristuksen vanhurskauden tekoa ei kukaan voisi saada parempaa ylösnousemusta ja iankaikkista elämää Kristuksen luona taivaassa. (Room 4:25.)

Jeesus ei tuomitse ketään kadotukseen toisen tekemän synnin vuoksi. Näin ollen vauvoja ei tuomita Adamin tekemän synnin vuoksi kadotukseen. Vauvat syntyvät lunastettuina tähän maailmaan ja ovat vastuussa Jumalan edessä vain niistä asioista, mihin voivat itse vaikuttaa. Kukaan ei ole vastuussa siitä, millaiseksi syntyy sielultaan ja ruumiiltaan, ellei pysty itse siihen vaikuttamaan. Näin ollen Adamin synnin teon vuoksi tai perkeleen lankeemuksen vuoksi vauvaan mahdollisesti siirtyvä taipumus synnin tekemiseen tai syntinen luonto ei tarkoita sitä, että vauvat ovat syyllisiä tai vastuullisia sielunsa turmeluksesta, jos se turmeltunut on. Jätämme tämän asian itse kunkin uskovan harkittavaksi, mutta edellytämme terveen opin mukaan vaeltavilta sitä, etteivät he pidä sikiöitä ja vauvoja vastuullisina siihen, millaisena syntyvät ja siten he eivät ole myöskään syyllisiä.

Vauvat ja sikiöt ovat sikiämisestään asti synnin ja kuoleman vallan alaisia, koska Adam on tehnyt syntiä ja se on aiheuttanut koko ihmiskunnan joutumisen näiden tuhovoimien vallan alle. Tästä syystä vauvat voivat kuolla äitinsä kohtuun tai pian syntymisensä jälkeen. Vauvatkin tarvitsevat Jeesusta saadakseen paremman ylösnousemuksen ja kyetäkseen elämään iankaikkisesti. He eivät voi herättää itse itseään kuolleista eivätkä antaa itselleen ikuista elämää. Tämä kaikki on Kristuksen ilmainen lahja vauvoille ja sikiöille, sikäli kuin he pelastuvat Jumalan armosta. Jätämme viimeisen sanan tässä asiassa Jeesukselle kristukselle, sillä hän tuomitsee varmasti kaikki ihmiset oikein tekojensa mukaan. (Joh 5:28,29; 2Kor 5:10; Ilm 22:12.) Jos vauvat ja sikiöt ovat tehneet syntiä, niin heidät on oikeudenmukaista tuomita syntiensä vuoksi kadotukseen. Toisten tekemistä synneistä tai peritystä syntisestä luonnosta ei ole oikeudenmukaista ketään tuomita, koska siihen asiaan ei kukaan voi itse vaikuttaa, millaisena sielultaan ja ruumiiltaan tähän maailmaan äitinsä kohdusta syntyy. Näin ollen vauvat eivät ole vastuussa eivätkä syyllisiä siitä, millaisia ovat.

Jeesus ei tuomitse ketään ns. perisynnin vuoksi kadotukseen, koska tähän asiaintilaan ei kukaan voi itse vaikuttaa. Vauvat ja sikiöt eivät ole syyllisiä siihen, millaisia ovat ja mitä ovat tehneet, koska ovat täyttä ymmärrystä vailla. He eivät ole myöskään vastuussa näistä asioista ennen kuin tulevat ymmärryksen ikään.

Ihmisen moraalinen vastuu sielunsa tilasta ja tehdyistä teoista tulee ymmärryksen lisääntyessä. Näin ollen ketään ymmärtämätöntä ei tuomita kadotukseen teoista, jotka eivät ole harkittuja ja tahallaan tehtyjä syntejä.

Lapset eivät tiedä äitinsä kohdussa ja vauvana sitä, mikä on hyvää ja pahaa. (5Moos 1:39.) He eivät voi valita hyvän ja pahan tekemisen välillä. (Jes 7:14-16.) He sikiävät ja syntyvät lunastettuina sekä sovitettuina Jeesuksen kristuksen vanhurskauden teon ansiosta. (Room 5:12-19.) Vauvojen ei tarvitse uskoa Jeesukseen, koska he eivät pysty siihen kehittymättömän mielensä ja ymmärryksen puutteen vuoksi. Jotta joku voi uskoa tai olla epäuskoinen, tarvitaan siihen kielellistä ymmärrystä. Koska vauvoilta puuttuu tämä, niin heidät tuomitaan eri perusteilla kuin esimerkiksi aikuiset ihmiset. (ks. kohta 4. Usko Jumalaan)

Paavali opetti, että "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan" ja "Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset". (Room 8:7,8.) Sana "mieli" on kreikaksi `fronema´ ja tarkoittaa suomeksi "sitä, mitä ihmisellä on mielessään, mitä hänen ajatuksensa ovat ja mitkä ovat hänen tarkoituksensa". Fronema esiintyy neljä kertaa Raamatussa. (Room 8:6,7,27.)

Lihan mieli edellyttää kehittynyttä mieltä ja järkeä, ymmärrystä. Koska vauvalla ei näitä asioita ole, ei hän voi olla lihanmielinen sanan syvimmässä merkityksessä, mikä on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Jotta joku voi olla Jumalan vihollinen, pitää hänen kyetä ajattelemaan pahoja ajatuksia ja kapinoimaan Jumalan tahtoa vastaan. Vauvoilta puuttuu tämä kyky, joten he eivät ole lihan vallassa, niin kuin varttuneet ja syntiä palvelevat jumalattomat. (Room 6:16; 7:5; 8:8-9.)

17. Voiko ihminen myötävaikuttaa pelastumiseensa?

Jumalaton ja syntinen voi myötävaikuttaa pelastetuksi tulemiseensa. Hän "antaa pelastaa itsensä" ja "antaa sovittaa itsensä". (Jes 45:22; Apt 2:40; 2Kor 5:18-6:2.) Hän "ottaa vastaan Jumalan sanan, Jumalan Pojan ja Jumalan armon". (Joh 1:12,13; 17:8; 1Tess 1:2-7; 2:13; 2Kor 6:1,2.) Kun hänen sydämensä avautuu vastaanottamaan tämän kaiken, saa hän pyhän hengen ja pelastuu. (Apt 16:14; Ilm 3:20; Joh 14:23.)

Ihmisellä ei ole luonnostaan kykyä ottaa vastaan Jumalan lahjaa. Jumala antaa kutsuessaan syntistä ja jumalatonta Jeesuksen tykö ja parannukseen (Joh 6:44; Room 2:4,5.) jokaiselle kutsutulle kyvyn, rohkeuden, voiman ja tarvittavat muut ominaisuudet sekä lahjat, jotta kuka tahansa kutsuttu voi ottaa vastaan iankaikkisen elämän armolahjan. Jumala antaa, mutta ihmisen vastuulla ja päätettävissä on se, ottaako hän vastaan vai ei. Jumala tekee pelastavan tekonsa eli antaa uskon vain niille, jotka ottavat vastaan tämän kaiken hänen armostaan. (Joh 6:29.)

Kutsuttakoon uudestisyntymistä edeltävää Jumalan synnyttämää uskoa ja olotilaa "edeltäväksi armoksi". Tämä johtaa pelastumiseen kaikkien niiden kohdalla, jotka suostuvat Jumalan pelkoon ja ottavat vastaan Jumalan lahjat. (Snl 1:20-32.) Tämä edellyttää murtumista ja taipumista Jumalan edessä, vastarinnasta ja vastaanhangoittelusta luopumista, vihollisuudesta lakkaamista ja nöyrtymistä Jumalan väkevän käden alle. Mitään tästä Jumala ei tee väkisin kutsutulle vaan vetoaa hänen omaantuntoonsa, järkeensä, tahtoonsa ja tunteisiinsa monin eri tavoin.

Uskoontullut ja uudestisyntynyt Jeesuksen opetuslapsi voi langeta pois armosta ja luopua elävästä Jumalasta synnin pettämänä. (Hebr 3:12-15; 6:1-8.) Lue tästä lisää kohdasta 14. Voiko pelastuksen menettää?) Ihmisen myötävaikutusta ja tahtoa tai suostumusta tarvitaan siten vielä uudestisyntymisen jälkeen, jotta sielu saavuttaisi lopullisen pelastuksen pyhityksen jälkeen. Tässä on kyse siitä, että ihminen luopuu "oman tahdon mukaan vaeltamisesta" ja vaeltaa Jumalan tahdon mukaan. (1Piet 4:1-8; Efe 2:1-10.) Tätä voidaan kuvata rukouksen sanoilla: "Olkoon sinun tahtosi minun tahtoni, herra Jeesus!" Uskovainen ja uskollinen kutsuttu – jollaisia sanan mukaan on olemassa (Ilm 2:10; 17:14.) – luopuu oman itsensä toteuttamisesta ja toteuttaa elämässään Jumalan tahtoa. Tätä tarkoittaa "itselleen kuoleminen", "itsensä kieltäminen" ja "jokapäiväisen ristin kantaminen", ns. "nisunjyvän tie". (Matt 16:24-27; Joh 12:24-26.)

Koska ihminen voi vaikuttaa valinnoillaan ja tahdollaan pelastetuksi tulemiseensa, on hän vastuullinen elämästään ja uskonsa sisällöstä Jumalalle loppuun saakka, kun on vielä järjissään ja voi vastata omista teoistaan. Jos opetetaan, ettei ihminen voi mitenkään vaikuttaa valituksi tulemiseensa ja Kristuksessa pysymiseen, niin silloin kiistetään ihmisen vastuu hänen omasta elämästään ja uskon sisällöstä Jumalan silmissä. Kaikki vastuu siirretään tässä opissa Jumalan harteille, mikä on harhaoppia. Tuomitsemme kaiken rajoitetun tahdon kieltävän opetuksen kerettiläisenä.

Ihmisen tahto ei ole täysin vapaa vaan rajoitettu. Se on rajoitettu Jumalan sanalla ja pelastuksen saaminen on mahdollista vain Jumalan tahdon mukaan. Jos ihminen suostuu siihen, että Jumala pelastaa hänet tahtonsa mukaan, niin se hänelle tapahtuu. Jos joku yrittää pelastua oman tahtonsa tietä, joutuu hän kadotukseen. Vauvoilta ja muilta ymmärtämättömiltä ei tahtoa ensinkään kysytä. He pelastuvat ilman tekoja ja armosta samoin kuin uskovatkin.

Rajoitetun tahdon kieltäviä harhaoppeja ovat:

  • 1. Kaste tai jokin muu sakramentti pelastaa sielun ja välittää armon ja syntien anteeksiannon, tai lahjoittaa "sydämen uskon".
  • 2. Ihminen ei voi päättää sitä, ottaako vastaan Jumalan sanan, herran Jeesuksen ja Jumalan armon, tai vaikuttaa siihen suhtautumisellaan millään tavalla.
  • 3. "Kerran pelastunut on aina pelastunut" -oppi eli oppi, jonka mukaan saatua pyhää henkeä ja pelastusta ei voida menettää.
  • 4. Jumala on luvannut pelastaa kaikki perheenjäsenet, kun yksi perheenjäsen tulee uskoon. Toisin sanoen: Jumala on luvannut, että kaikki perheenjäsenet tulevat uskoon ja syntyvät uudeksi, kun yksi perheenjäsen tulee uskoon.
  • 5. Jumalan on luvannut, että kaikki ne tulevat uskoon ja pelastuvat, joiden puolesta rukoillaan.

Kaikki nämä harhaopit siirtävät vastuun pois ihmiseltä jonkun toisen päälle: esirukoilijan, uskovaisen tai Jumalan päälle. Näitä harhaoppeja ei saa hyväksyä Jumalan seurakunnassa, koska ne aiheuttavat riitaa, eripuraa ja kiistelyä sekä johtavat ihmisiä harhaan, pois Kristuksesta. Näitä harhaoppeja opettavat tulee erottaa pyhien yhteydestä, jos eivät ojentaudu Jumalan sanan mukaiseen opetukseen kohtuullisten varoitusten ja pitkämielisen opetuksen tuloksena.

18. Herran ateria

Herran ateria eli ehtoollinen on tarkoitettu Jeesukseen uskoville pyhille ja valituille. (1Kor 11:20-34.) Ehtoollisen nauttija on itse päävastuussa siitä, syökö leipää ja juoko maljaa kelvottomasti. Ehtoollinen voidaan silti evätä jumalattomilta tai synneissään eläviltä, jos siihen on selvät perusteet. Tämä ei saa aiheuttaa kuitenkaan häiriötä ehtoollisen jakamisessa vaan kaiken tulee tapahtua rauhassa.

Ehtoollisen viini saa olla alkoholipitoista. Alkuseurakunnan viini oli niin paljon alkoholia sisältävää, että siitä saattoi humaltua. (1Kor 11:21; vrt. Joh 2:10.) Viini on lupa korvata mehulla, jos viiniä ei ole saatavana tai sitä ei haluta käyttää. Tästä asiasta ei saa riidellä seurakunnassa ja riidan aiheuttajia pitää nuhdella ja tarvittaessa rangaista jättämällä heidät ehtoollisyhteyden ulkopuolelle, mikäli riitaa esiintyy.

Ehtoollisen leivän saa leipoa tai ostaa kaupasta harkinnan mukaan eikä sen tarvitse olla välttämättä leivottu Vanhan Testamentin ohjeiden mukaan. Tärkeintä on vertauskuvan ymmärtäminen eikä leivän rakenne ja maku.

Herran ateriaa voidaan nauttia vaikka joka päivä, mutta mitään määräystä ei ole Raamattuun laitettu, kuinka usein sitä tulee nauttia. (Apt 2:46,47; 1Kor 11:26.) Seurakunnat voivat sopia tästä asiasta keskuudessaan.

Ehtoollisen leipä ei ole olemuksellisesti Kristuksen ruumis: se ei ole siis aineellisesti Kristuksen ruumis. Leipä on aina leipää ja ehtoollisen leipä on pelkästään vertauskuva Kristuksen ruumiista.

Ehtoollisen viini ei ole olemuksellisesti Kristuksen verta: se ei ole siis aineellisesti Kristuksen veri. Viini on aina viiniä ja ehtoollisen viini on pelkästään vertauskuva Kristuksen verestä.

Ehtoollisessa Kristuksen tosi ruumis ja veri eivät ole läsnä olemuksellisesti eli aineellisesti. Ehtoollisen aineet ovat pelkkiä vertauskuvia Kristuksen tosi ruumiista ja verestä. Kristus on läsnä pyhässä hengessä jokaisen kristityn sydämessä, mutta leipä ei ole Kristuksen tosi lihaa (aineellista Ihmisen Pojan lihaa) eikä viini ole Kristuksen tosi verta (aineellista Ihmisen Pojan verta).

Ehtoollista jakaessa ei tarvitse eikä ehkä tulekaan sanoa: "Tämä on Kristuksen ruumis" tai "tämä on Kristuksen veri". Riittää, että ehtoollisen asetussanat luetaan kunkin tilaisuuden alkaessa, mutta siitäkään ei ole mitään tarkkaa ohjetta annettu, että ne pitäisi lukea. Kukin ryhmä saa päättää myös siitä, lukevatko perinteisesti vain jakeet 1Kor 11:23-26 ehtoollisen asetussanoina, vai lukevatko pitempään, vaikkapa luvun loppuun asti.

Syntejä ei saada anteeksi ehtoollisen aikana sen vuoksi, että osallistutaan ehtoolliselle, ja uskotaan, että Herra antaa synnit anteeksi ehtoollisen nauttimisen johdosta. Tällaisen käsityksen tuomitsemme harhaoppisena. Synnit saadaan anteeksi uskomalla Herraan Jeesukseen ja tulemalla mielenmuutokseen. (Apt 3:19; 10:43; 26:18.) Tämä tapahtuu ensimmäisen kerran silloin, kun sydän avautuu ottamaan vastaan Jumalan armon, Jumalan sanan ja herran Jeesuksen. (Joh 1:12,13; 17:8; 1Tess 1:2-7; 2:13; Apt 16:14; 2Kor 6:1,2.) Tämän jälkeen synnit saadaan anteeksi tunnustamalla ne ja rukoilemalla Jumalaa, niin että sydämen asenne samalla on oikea Jumalan edessä. (Apt 8:22; 1Joh 1:9; Jaak 5:14-20.) Syntejä tulee katua ja mielen tulee olla synnistä pois eikä syntiä kohden. (Snl 28:13.) Emme saa haluta synnin tekemistä vaan meidän tulee katua sitä. (Luuk 17:1-5.)

19. Rippi

Raamatussa ei ole mitään ohjetta sen suhteen, kuinka usein tulee ripittäytyä toiselle uskovalle tai seurakunnan vanhimmille. Jos syntiä on tehty, on se hyvä tunnustaa jollekin luotettavalle veljelle tai sisarelle ja ilmaista katumuksensa hänelle. Synnit annetaan anteeksi niille, jotka niitä anteeksi pyytävät ja katuvat sekä ovat valmiit muuttamaan mielensä synnin teon suhteen, jos heillä on mielihalu syntiä kohden. (Luuk 17:1-5; Jaak 5:14-20; 1Joh 5:15-21; Matt 18:15-18; Snl 28:13.)

Kenellekään ei pidä julistaa syntejä anteeksi, ellei hän kadu syntejään. Mielenmuutos pitää näkyä ja aistia esirukouksen alle tulevasta ennen kuin synnit on lupa julistaa anteeksi. Uskoontulevan kohdalla on syytä olla varovainen, ettei tuudita jumalatonta väärään rauhaan ja julista syntejä anteeksisaaduiksi, vaikka mieli ei ole muuttunut tai muuttumassa. Sellaisella syntien päästöllä ei ole merkitystä Jumalan silmissä, jossa julistetaan synnit anteeksi katumattomalle sielulle. (Joh 20:23.) Tästä asiasta tulee opettaa tarkoin seurakunnassa, ettei kukaan vain luottaisi siihen, että joku "pyhä" saarnamies tms. on julistanut synnit anteeksi, vaikka sydän ei ole muuttunut tippaakaan Jumalan mielen suuntaan mielimurheessa, mikä koituu pelastukseksi. (2Kor 7:9,10.)

20. Uskoontulo

Uskoontulon yhteydessä ei ole tarpeen suorittaa ns. "syntisen rukous" ja "elämän antaminen Jeesukselle" -rituaalia kaavamaisen toteutuksen kautta. Näissä tilanteissa tulee ehkä enemmän käännynnäisiä jumalattomia kuin aitoja uskovaisia. On syytä painottaa, ettei kaavamainen "uskonratkaisu" takaa yhtään mitään sielun pelastumisen kannalta. Jos joku turvaa tähän kaavaan ja uskonnolliseen rituaaliin, on siitä tullut hänelle sakramentti, jolloin luottamuksen kohde on väärä. Ellei sydän muutu ja ota vastaan Jumalan sanaa, ei mistään ulkoisesta jumalanpalveluksesta ole hyötyä sielun autuuden kannalta. On syytä julistaa evankeliumia niin kuin se on kirjoitettu ja sen jälkeen siunata uskovaisina ja pelastettuina niitä, jotka ovat uskoneet sanan ja antavat sen jälkeen itsensä elävänä uhrina Jumalalle. (Room 12:1-3.) Tämähän on meidän järjellinen jumalanpalveluksemme eikä tarkoitettu jumalattomille uskoontulorituaaliksi!

Ihminen tulee uskoontulon seurauksena Jumalan lapseksi, kun sydän avautuu ottamaan vastaan Jumalan sanan, herran Jeesuksen ja Jumalan armon. (Joh 1:12,13; 17:8; Apt 16:14; 1Tess 1:2-7; 2:13; 2Kor 6:1,2; Ilm 3:20.) Tätä asiaa ei voida painottaa liikaa eikä siitä muistuttaminen ole turhaa. Kertomalla tämän totuuden teemme tyhjäksi kaikenlaisen opetuksen sakramenteista ja niiden kautta pelastumisesta. Sydän voi avautua Herralle yksin oltaessa, kokouksessa tai milloin vain sydän kääntyy Jumalan tykö ja pyytää apua häneltä sekä antaa Jeesukselle luvan käydä sisään sydämeen asumaan. Tämä voi tapahtua pelkästään siten, että ihminen ikään kuin antautuu mielessään ja sydämessään taistelussa Jeesusta vastaan ja hyväksyy Jeesuksen elämäänsä, alkaa luottaa Jumalaan ja hänen sanaansa. Tämä on totista uskoa ja armoa, jonka Jumala saa omissaan aikaan eikä sen syntymiseen tarvita mitään rituaaleja tai ihmisten tekoja. Ihminen vanhurskautuu yksin uskon kautta, ei tekojen kautta. (Room 3:19-4:8.)

Tässä sanotusta huolimatta monet ovat saaneet syntinsä anteeksi ja täyttyneet jopa pyhällä hengellä juuri sillä hetkellä, kun heidän puolestaan on rukoiltu "alttarilla". Tästä syystä tämä tapa ei ole kovin pahasti harhaoppinen eli Jumalan tahdon vastainen, mutta varoitamme sen vaaroista, jotka voivat johtaa uuden sakramentin syntymiseen. Ja koska tämä tapa on epäraamatullinen – sitä ei esiinny kertaakaan Raamatussa – ja turha, ei sitä tulisi jatkaa pyhien seurakunnissa.

21. Pyhitys

Uskoontuloa ja uudestisyntymistä seuraa hengen pyhitys, joka tapahtuu sanan kautta ja pyhän hengen vaikutuksesta. (Joh 17:17; 2Tess 2:13-17; 1Tess 4:1-12; Room 5:20-6:23; Hebr 12:1-17.) pyhitys tarkoittaa suomeksi "erottamista". Jumala erottaa meitä palveluksen työhön ja rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseämme. Hän saa tämän aikaan siten, että vetoaa meidän tahtoomme ja omiintuntoihimme kehotuksen sanan kautta. Jos ojentaudumme Jumalan sanan mukaiseen elämään vapaaehtoisesti ja sydämen ajatusten muuttumisen kautta, niin voimme elää Jumalan voimalla todeksi hänen tahtonsa mukaista elämää. Silloin ei ole tärkeintä huolehtia omasta hyvinvoinnista vaan läheisistä: omasta perheestä, ystävistä, veljistä ja seurakunnasta. Myös muita ihmisiä tulee rakastaa ja auttaa heitä kykyjensä mukaan.

hengen pyhitys kestää ruumiin kuolemaan tai Herran tulemukseen asti. (2Kor 6:14-7:1) Meistä ei tule täydellisiä maan päällä vaan vasta ylösnousemuksessa. (1Kor 2:6; Efe 4:13; Fil 3:12,15; Hebr 5:14. ks. kohta "3.2. Onko uskovainen täydellinen?") Opetus, jonka mukaan uskovainen ei tee syntiä tai häntä ei havaita syntiseksi pyhän vaelluksen aikana, on harhaoppia. (Gal 2:11-17; Jaak 5:14-20; 1Joh 5:15-21.)

pyhityksen tarkoitus on se, että Jumala saa erottaa meitä synnistä ja maailman himoista sekä tottelemattomuuden hengestä lähimmäisen rakastamista ja Jumalan palvelemista varten. (1Piet 4:1-11.) Jumala puhdistaa uskovaisesta ensin astian sisäpuolen, jotta sen ulkopuolikin voisi tulla sen jälkeen puhtaaksi. (Matt 23:26.) Jeesuksen opetuksen mukaan "hyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esiin hyvää ja paha ihminen tuo pahan runsaudesta esiin pahaa". (Matt 12:33-37.) On siis olemassa ns. hyviä ihmisiä, joissa Jumala vaikuttaa pyhää vaellusta ja puhtautta. Tästä asiasta kertoo moni eri Raamatun paikka. (2Kor 1:12; 1Tess 2:1-11; Fil 2:13-15.)

hengen pyhityksen loppu on iankaikkinen elämä. (Room 6:22.) pyhityksestä luopuminen tarkoittaa pelastuksen menettämistä. (Room 6:16,23; 8:13; 1Tess 4:1-12; Hebr 12:1-17.) Pelastus ei ole silti omin voimin ja omalla viisaudella saatavissa. (1Piet 1:1-5.) pyhityksessä on tarkoitus juurtua yhä syvemmin Kristuksen rakkauteen ja oppia tuntemaan hänet yhä paremmin. (Efe 4:13-16; Kol 2:5-7.) Voimme sitä kautta luottaa yhä enemmän Jumalaan eikä meidän pelastuksemme ole sen vuoksi kiinni itsestämme vaan Jumalasta, joka on uskollinen ja armollinen. (Room 9:16.) Saamme lukea meidän Herramme Jeesuksen pitkämielisyyden pelastukseksi. (2Piet 3:15.)

Me pelastumme uskon kautta, emme tekojen kautta. (Room 11:17-23.) Uskon kautta pelastuminen tekee tyhjäksi kerskauksen hyvistä teoista ja niiden kautta pelastumisesta. (Room 3:27,28.) Uskon kautta pelastuminen on armosta ja armosta pelastuminen ei ole tekojen kautta pelastumista. (Room 4:16; 11:6,7; Efe 2:8-10; Tiit 3:5.)

22. Suhtautuminen esivaltaan ja sen virkoihin

Uskovainen Jumalan lapsi voi palvella esivaltaa ja toimia oman paikkakuntansa parhaaksi, kunhan hänen toimensa ei vaadi Jumalan tahdon rikkomista. (Jer 29:7.) Aseellisen palveluksen jätämme uskovan omantunnon kysymykseksi. Emme kuitenkaan suosittele ihmiselämän riistämistä vaan neuvomme pikemmin hakeutumaan tehtäviin, joissa voisi pelastaa ihmisen elämän sen tuhoamisen sijasta.

Hyväksymme sen, että esivalta on Jumalan säätämä ja palvelee oikein toimiessaan hyvien ihmisten suojelemiseksi pahoja vastaan ja pahojen rankaisemiseksi. (Room 13:1-7.)

Seurakunta ja valtio tulee pitää toisistaan erillään. Valtio ei saa määrätä seurakunnan palvelijoiden asettamisesta tehtäviinsä eli sillä ei ole valtuuksia nimittää ketään hengelliseen tehtävään seurakunnassa. Seurakunnan tulee noudattaa esivallan lakeja sikäli kuin ne eivät ole ristiriidassa Jumalan lain kanssa ja edellytä Jumalan käskyjen rikkomista.

Esivallalla ei ole Jumalalta saatua oikeutta rangaista uskon tähden ihmisiä, jos uskon harjoittamisesta ei ole vahinkoa lähimmäisille tai esivallalle itselleen. Tässä asiassa on tuomarina itse Jumala ja hän rankaisee esivaltaa sen väärinkäytöksistä, joten meidän ei ole tarve lähteä erittelemään yksityiskohtaisesti sitä, millaiset uskon teot ja uskon harjoittaminen ovat vahingollisia. Kohtuuden periaatetta tulee soveltaa tässä kohden. Sanomme esimerkkinä vain sen, että jos uskon harjoittaminen johtaa toisen ihmisen fyysiseen vahingoittamiseen tarpeetonta voimaa käyttäen ja esimerkiksi itsemurhaiskuihin, on se esivallan tuomion ja rangaistuksen alaista lain rikkomista. "Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa", joten kaikenlainen väärämielinen vahingon aiheuttamien toiselle ihmiselle tai itselleen on syntiä. Se ei sen sijaan ole väärämielistä, että joku sanoo synnin synniksi ja tuomitsee mm. juoppouden tai haureuden sen eri muodoissaan syntinä Jumalan sanan ohjeiden mukaan. Tällaista toimintaa ei esivallalla ole oikeutta tuomita rikollisena ja ihmisen kunniaa loukkaavana, koska sen tarkoitus on Jumalan silmissä pelkästään hyvä ja vapauttaa ihminen sielua sekä ruumista turmelevista syntitavoista.

23. Suhtautuminen tiettyihin maallisiin ammatteihin

Emme laadi mitään listaa, jossa kielletään joidenkin tiettyjen ammattien harjoittaminen. Näistä asioista päätettäköön seurakunnassa ja asia on viime kädessä yksilön oma asia, vaikka voikin johtaa kurinpidollisiin toimiin seurakunnassa. Uskovainen ei voi toimia esimerkiksi ilotyttönä tai pornotähtenä. Uskovaisen käytöksen ja ammatin tulee olla siveyttä, raittiutta, vanhurskautta, puhtautta, pyhyyttä ja jumalisuutta edistävää niin pitkälle kuin mahdollista.

24. Suhtautuminen uudelleenavioitumiseen ja avoliittoon

Hyväksymme avioeron ja uuden puolison ottamisen, jos entinen puoliso on tehnyt huorin. (Matt 19:3-12.) Hyväksymme uuden avioliiton, jos joku on tullut puolisonsa hylkäämäksi eikä avioliittoon palaaminen ole enää mahdollista tai odotettavaa. (1Kor 7:15,27,28.) Hyväksymme uudelleen avioitumisen myös joissakin erikoisissa poikkeustapauksissa kuten aviopuolison katoaminen tai elinkautinen vankeusrangaistus tai muuhun laitokseen joutuminen, mistä ei ole odotettavissa muutosta. Jokainen tapaus on käsiteltävä yksittäisenä erikoistapauksena eikä mitään yleistä ohjetta saa tässäkään esitetyn perusteella tehdä. Painotamme sitä, että avioliiton on tarkoitus kestää kuolemaan asti ja kehotamme pariskuntia tekemään kaikkensa avioliiton pitämiseksi kunniassa.

Avoliitossa eläviä tulee opastaa avioliittoon. Avoliittoa ei suositella eikä sitä saa pitää avioliittoon verrattavana ja tasavertaisena parisuhteen muotona.

25. Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ja trans-ilmiöihin

Tuomitsemme kaiken homoseksuaalisuuden ja ns. trans-ilmiöt syntinä ilman yhtäkään poikkeusta. Homoseksuaalisuudella tarkoitamme samaa sukupuolta olevien välistä seksuaalista kiinnostusta ja himoa toisiaan kohtaan, mikä voi johtaa käytännön haureuden tekoihin. Tuomitsemme jo pelkät homoseksuaaliset himot ja eroottisilla mielikuvilla nautiskelun syntinä. Emme pidä homoseksuaalista taipumusta synnynnäisenä vaan pidämme sitä valittuna ja opittuna tapana, mikä on käytännössä pahojen himojen orjuutta.

Transilmiöillä tarkoitamme trasvestisuutta, trans-genderismiä, she-male miehiä, transukupuolisia ja kaikkea muuta vastaavaa perverttistä kieroutumaa ynnä mielen alueen sairautta. Nämä ovat valittuja ja opittuja elämäntapoja sekä syntiä eivätkä perinnöllisiä taipumuksia tai sairauksia.

Emme tuomitse hermafrodiitteja, mutta neuvomme heitä etsimään Jumalan tahtoa elämässään. Emme suosittele nuoressa iässä tehtyä "sukupuolen korjausleikkausta" hermafrodiiteille vaan neuvomme odottamaan siihen asti, kunnes lapsi itse tietää varmasti kumpaa sukupuolta hän on.

Sisällysluettelo

Lue myös uskontunnustuksen saatekirje.

Uusi parempi opetuskokoelma

Ihminen kasvaa uskovaisena hengellisesti kypsemmäksi ja viisaammaksi, kun pysyy armossa ja Kristuksessa. Niinpä minäkin olen saanut lisää viisautta joissakin asioissa. Tässä kirjoituksessa on esitetty liian yksityiskohtaisia neuvoja, jotta jokainen uskovien ryhmä voisi ottaa kuhunkin kohtaan selkeän kannan. Vaikka tämän kirjoituksen opetukset ovat oikeat ja Jumalan tahdon mukaiset sen ymmärryksen mukaan, mikä minulla nyt on, niin neuvon silti pitämään näitä opetuksia vain reservinä ja ohjeellisina neuvoina sen sijaan, että pyrittäisiin yhteisiin opin kappaleiden määrittämiseen tässä opetetulla tavalla. Sen sijaan pidän hyvänä sitä, että tärkeistä opin kohdista ollaan yhtä mieltä ja olen kirjoittanut tähän liittyen uusia artikkeleita inri.fi sivustolle.

Inri.fi Opin pääkohdat

Petteri Haipola 2007, muokattu 25. elokuuta 2009.

Sivun alkuun