Yksi usko

Kirjoittanut Petteri Haipola

Vain yksi pelastava usko

Raamatun mukaan on olemassa vain yksi oikea usko, jonka kautta ihminen voi pelastua. Tuo usko on Jumalan vaikuttamaa uskoa Jumalan sanaan ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, jonka kautta me uskomme Isään Jumalaan. 1Piet.1:21; Kol.2:12; Joh.12:42-50 Paavali kirjoittaa, että vain tämä Jumalan vaikuttama usko pelastaa ja se on sama kaikilla pyhillä sekä valituilla. Lainaan tähän katkelmia Paavalin kirjeistä, joista käy ilmi, että puhun totta enkä omiani.

Efesolaiskirje:
4:5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

2.Timoteuksen kirje:
1:3 Minä kiitän Jumalaa, jota esivanhemmistani asti palvelen puhtaalla omallatunnolla - samoinkuin minä lakkaamatta muistan sinua rukouksissani öin ja päivin,
1:4 haluten, muistaessani kyyneleitäsi, saada sinua nähdä, että täyttyisin ilolla -
1:5 kun mieleeni muistuu se vilpitön usko, joka sinulla on, joka ensin oli isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella ja joka, siitä olen varma, on sinullakin.

2.Timoteuksen kirje:
3:14 Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut,
3:15 ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
3:16 Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
3:17 että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Jumalan sanan kautta. Room.10:17 Usko on myös uskoa Jumalan sanaan, niin kuin Jeesus sanoi lihansa päivinä.

Luukkaan evankeliumi:
11:28 Mutta hän sanoi: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat."

Johanneksen evankeliumi:
17:20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,

13:20 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt.

15:17 Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.
15:18 Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.
15:19 Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.
15:20 Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.
15:21 Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt.

On myös uskoa, joka ei pelasta: silloin ihminen rakastaa enemmän ihmiskunniaa ja on ihmisten orja, niin ettei uskalla ihmispelon vuoksi sanoutua irti vääristä uskonnollisista järjestelmistä ja riivaajien opeista. 1Tim.4:1-11 Hän uskoo kuin riivaajat, vapisee ja pelkää, mutta ei voi pelastua, koska on pelkuri ja panee toivonsa vääriin asioihin sekä luottamuksensa väärään kohteeseen, ei Jumalan Poikaan, syntien sovitukseen ja Isään Jumalaan. Jaak.2:19 Jeesus sanoi kovimmat sanansa niille juutalaisille, jotka "uskoivat häneen", mutta olivat kuitenkin isästä perkeleestä ja tekivät isiensä tekoja eli olivat synnin orjia, murhamiehiä, valehtelijoita ja teeskentelijöitä. Joh.8:31,44 He rakastivat enemmän ihmiskunniaa kuin Jumalan kunniaa eikä heissä ollut Jumalan sanaa pysyväisenä tahi Jumalan rakkautta sydämissä. He eivät ottaneet vastaan Jeesusta, josta kaikki Raamatun kirjoitukset todistavat. Joh.5:37-47

Pelkkä pääntieto, totena pitäminen ja kirjaviisaus ei auta, jos sydän on kuitenkin vieras Herralle. Matt.15:6-9 Joukossamme on paljon niitä, jotka kyllä sanovat uskovansa, mutta eivät usko sydämestään asti. He kunnioittavat Jumalaa huulillaan, mutta he ovat silti sydämettömiä ja kylmiä, oman itsensä korottajia ja ylpeitä ihmisiä, kadotuksen lapsia. On eri asia olla uskonnollinen ihminen kuin uudestisyntynyt Jumalan lapsi, joka vaeltaa Hengessä Hengen mielen mukaan. Molemmat voivat kyllä vedota kirjoituksiin, mutta vain toinen pelastuu: tarkoitan uskonnollista ja sielullista ihmistä, teeskentelijää, sekä hengellistä ihmistä, aitoa Jumalan lasta. Teeskentelijät eivät huomaa itse sitä, että he teeskentelevät ja ovat Jumalan valtakunnan ulkopuolella. He vihaavat teeskentelyä ja opettavat paikoitellen oikein Jumalan sanaa, mutta ovat itse näitä teeskentelijöitä. Matt.23 Heidän uskonsa on luulottelua ja ulkokultaista uskonnon harjoittamista: heiltä puuttuu yhteys elävään Jumalaan Jeesuksen Kristuksen kautta. 1Joh.1:1-7 He eivät tunne sisäisen ihmisensä puolesta Isää ja Poikaa: heillä ei ole iankaikkista elämää, vaikka he tunnustavatkin "yhteisen kristillisen uskomme". Joh.17:3

Kirkot ovat täynnä ihmisiä, jotka tunnustavat Jeesuksen suullaan, mutta sydän on kaukana Herrasta: he eivät sittenkään usko. Papit ja he itsekin tietävät, että on olemasa ero todellisen uskovaisen ja heidän välillään. He ovat tapakristittyjä ja nimikristittyjä: tavanuskovaisia. Heiltä puuttuu iankaikkinen elämä eivätkä he pohjimmiltaan usko Jumalaan. Usko on heille kuin varaventtiili, että "mitä jos Jumala sittenkin on olemassa?" He uskovat Jumalaan kaiken varalta, eivät koko sydämestään ja mielestään ja voimastaan ja sielustaan. He eivät pane toivoaan Jeesuksen Kristuksen varaan ja Jumalan armon varaan vaan itsensä varaan. He eivät rakasta Jeesusta, Jumalan Poikaa, eivätkä pidä hänen sanojaan: he eivät tottele Jumalaa. Joh.14:20-24; Luuk.10:25-28; Room.8:28; Ef.2:1-10; 5:1-18 He luulevat uskovansa ja pelastuvansa, mutta eivät usko Jumalan vaikuttamalla uskolla. Heiltä otetaan Herran päivänä luulotkin pois, se, mitä he luulevat omistavansa. Luuk.8:18

Sama sana, joka vaikuttaa toisissa sielun pelastuksen, johtaa toiset kadotukseen, koska he torjuvat sanan luotansa pois sellaisena kuin Herra sen heille antaa. Joh.12:42-50; 14:20-24 Jumala antaa uskon sanan, mutta ihmiset torjuvat sen luotaan pois: näin syyllinen väärään uskoon tai epäuskoon on ihminen, mutta Jumala on vanhurskas eli oikeamielinen, kun tuomitsee jumalattomat epäuskon tai väärän uskon perusteella kadotukseen tekojensa mukaan. Jumala antoi, mutta ihmiset eivät ottaneet vastaan Jumalan lahjaa: tässä syy kadotukseen. Mar.16:15-16; Room.10

Luimme edellä sen, että on ihmisiä, jotka uskovat, mutta joutuvat silti kadotukseen. Heidän uskonsa ei ole Jumalan vaikuttamaa pelastavaa uskoa vaan se on ihmisen luontaista uskonnollisuutta ja sen heijastumaa. Heidän uskonsa on luuloa ja uskottelua, ei todellista uskoa Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen, vaikka he väittäisivät suullaan uskovansa häneen: heidän elämänsä ja oppinsa todistaa Jumalan vaikuttamaa uskoa vastaan. Tiit.1:5-3:14 Tässä väärässä uskossa voidaan käyttää Jeesuksen Kristuksen nimeä ja tehdä monta voimallista tekoa Jeesuksen nimen kautta, ennustaa ja ajaa ulos riivaajia tai niin ainakin väitetään, että kaikkea tällaista tapahtuu Jeesuksen nimen voimalla. Matt.7:15-23; 2Tess.2:1-13 Totuus voi olla sitten aivan muuta, kun asioita aletaan tarkemmin tutkia. Kyse on kuvittelusta ja liioittelusta sekä suoranaisista valheista ja itsepetoksesta, mutta siitä ei enempää tässä yhteydessä.

Tyypillinen kadotukseen johtava usko on isiltä perittyjen oppien ja käskyjen mukaan uskominen. Tätä uskoa voisi kuvata sanalla "järkeisoppi". On ihmisiä, jotka on "kasvatettu uskoon", jolloin heiltä puuttuu omakohtainen uskoontulo ja uudestisyntymisen kokemus. He ovat uskoneet isiltä perimänsä opin muodon, mutta eivät ole saaneet koskaan Pyhää Henkeä sisimpäänsä.

Toinen tapa omaksua muotojumalisuus ja tapakristillisyys on tehdä ratkaisu sen kaavan mukaan, joka on opittu muilta uskovilta. Kun on yritetty ihmiskonstein tulla uskoon, mutta sydän ei ole koskaan kääntynyt Jumalan tykö ja antanut periksi taistelua hänen herrauttaan vastaan, niin silloin voidaan luulla, että ollaan tultu uskoon ja käännytty aidosti Jumalan tykö.

Kun tällainen ihminen oppii kristinuskoon liittyviä asioita ja isien perinnäissääntöjä, niin oppi on korvannut hänen elämässään Pyhän Hengen. Siinä on syy, miksi hän kiivailee jatkuvasti mukamas oikean opin puolesta muita kristittyjä vastaan, vaikka edes hänen oppinsa ei ole oikea. Opillisen erehtymisen voisi saada vielä anteeksi, mutta kun sydän on kääntymätön ja paatunut, niin silloin eivät taivaan portit aukea, vaikka elämä olisi täynnä uskonnollista puuhastelua ja oppia "ehdottomasta armosta", joka on yksi lopun ajan nöyristelevä harhaoppi. Siinä kielletään ihmisen vaikutus uudestisyntymisessä ja Kristuksessa pysymisessä, ja sen myötä myös vastuu omasta elämästä Jumalan edessä. Raamatun mukaan on ihmisen vastuulla, mihin hän sydämensä kiinnittää ja miten hänelle annettua ratkaisuvaltaa käyttää, joten ihmisen osuuden kieltävät opit ovat kaikki väkeviä eksytyksiä, jotka ovat käytännössä Jumalan pakoilemista ja vastuun karttamista omasta elämästään.

Usko voi muistuttaa sisällöltään ja muodoltaan hyvin paljon oikeata Jumalan vaikuttamaa uskoa, mutta on silti jäljitelmää ja teeskentelyä, näytelmää, jossa jumalaton uskonnollinen liha pettää itseään ja elää pimeydessä. Hänen jumalanpalveluksensa on opittuja ihmiskäskyjä ja muotomenoja. Hän on "tavanuskovainen" eli "nimikristitty", ei aito Jumalan lapsi. Aidon Jumalan lapsen erottaa väärästä siitä hengestä, joka hänessä vaikuttaa ja hedelmästä, jota se henki hänessä tuottaa. Gal.5:13-26; Matt.3:1-12; 7:12-20; 12:33-37; Tiit.1:5-16 Vääryyden voi paljastaa myös Jumalan sanan avulla, sillä vääryyden vallassa olevat eivät taivu Jumalan sanan alle vaan pitävät kiinni armolle vieraista opeista. Joh.14:20-23; Hebr.13:9; 1Tim.4:1-11

Kristuksen usko

Yksi suuri eksytys kristikunnassa on puhua siitä, että me pelastumme "Kristuksen uskon kautta". Kun tämä Kristuksen usko selitetään uskoksi, joka Jeesuksella oli Isää kohtaan hänen ollessaan ihmisenä maan päällä ja sovittaessa ihmiskunnan synnit Jumalan kanssa, niin silloin nousee automaattisesti mieleen, että mihin sitä ihmisen omaa uskoa sitten oikein tarvitaan, jos kerran Jeesuksen usko hänen ihmisenä ollessaan tuo meille pelastuksen? Tämä on ihan aiheellinen kysymys, sillä "Kristuksen usko" on tässä kohden ymmärretty tyystin väärin. Sanonta esiintyy Raamatussa mm. vanhurskauttamista koskevassa opetuksessa. Jakeessa Room.3:22: "se Jumalan vanhurskaus, joka Kristuksen uskon kautta tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta." Ja jakeessa Fil.3:9: "ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella." Näistä jakeista voi jo kirjaimen perustasolla nähdä, ettei Kristuksen uskoa lueta vanhurskaudeksi muille kuin niille, jotka uskovat itse eli niille, joissa Jumala vaikuttaa uskoa.

Paavali puhuu vanhurskaudesta, joka "tulee Jumalasta uskon kautta" ja "kaikille, jotka uskovat." On selvää, ettei tässä puhuta siitä, että se on vanhurskas Jumalan edessä, joka ei usko vaan se on vanhurskas Jumalan edessä, joka uskoo. Joku voi tässä kohden viisastella ja sanoa, ettei yksikään ihminen ole vanhurskas Jumalan edessä eikä kukaan usko Jumalaan: vain Jeesus uskoo Jumalaan. Job.15:14-16, Room.3:9-18 Tämä on kuitenkin valhetta, sillä Raamattu on täynnä puhetta siitä, miten ihmiset ovat uskoneet Jumalaan kautta aikojen. Hebr.11 Uskovainen ei ole vanhurskas Jumalan edessä oman itsensä tai tekojensa kautta vaan uskon kautta, jonka Jumala hänessä vaikuttaa. Ihminen on siis se, joka uskoo ja uskon kohde on Jumala. Vanhurskauttamisessa ei ole kyse Pojan uskosta Isään vaan ihmisen uskosta Jumalan Poikaan ja hänen kauttaan Isään Jumalaan, niin kuin on kirjoitettu. 1Piet.1:21; Joh.12:44 Ihminen on siis se, joka uskoo ja uskon kohde on Jumalan Poika sekä Isä hänen kauttaan ynnä evankeliumin sana. Tästä voimme päätellä, että ne pelastuvat, jotka uskovat ja heillä on iankaikkinen elämä. Saman todistaa Raamattu:

Johanneksen evankeliumi:
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

6:47 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on iankaikkinen elämä.

3:36 Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä."

Markuksen evankeliumi:
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Kaikissa näissä kohdissa on selvää, että ihminen on se, joka uskoo ja hän pelastuu sen johdosta, että hän uskoo Jumalaan, eikä sen johdosta, että Jeesus uskoi lihansa päivinä Isään. Kristuksen uskolla ei siis tarkoiteta sitä uskoa, joka Pojalla oli lihan päivinä Isää kohtaan, vaan sitä uskoa, jonka Jeesus ja Jumala omissaan vaikuttaa. Kol.2:12; Apt.3:19 Tämä "yksi usko" on "kertakaikkiaan annettu pyhille ja sen puolesta kilvoitellaan," se on saatua uskoa ja samaa, joka on kaikilla pyhillä, ja jokaiselle jäsenelle on suotu sitä uskoa tietty määrä Jumalan armon mukaan. Ef.4:5; Jda,1:3; 2Piet.1:1; Room.12:3 Jeesus voi lisätä uskoa sille, joka sitä häneltä pyytää. Luuk.17:5; Mar.9:24 Herra vahvistaa ja kirkastaa nöyrien uskon, niiden uskon, jotka turvaavat Jumalan armoon ja luottavat Jumalaan. 1Piet.1:5-11; 5:8-11

Uskossa ei voida syrjäyttää sitä, että ihminen on se, joka uskoo: uskomisen subjekti. Uskon kohde eli objekti on Jumalan Poika, Jeesus Kristus, ja Isä Jumala hänen kauttaan sekä Jumalan sana ja pelastuksen evankeliumi. 1Piet.1.21; Joh.12:44; 3:16,36; Ef.1:11-12; Room.10:4-17 Laitan tämän asian tähän selvyyden vuoksi vielä uudestaan esille:

Minä Haipolan Petteri uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, ja hänen kauttansa Isään Jumalaan. Minä uskon Jumalan sanan ilmoituksen ja pelastuksen evankeliumin. Minä olen se subjekti, joka uskon. Verbi uskoa on kreikaksi "pisteuo" ja tarkoittaa 1) totena pitämistä, 2) johonkin luottamista, 3) turvaamista johonkin, 4) riippumista kiinni jossakin, 5) tottelemista ja 6) toivoa. Uskomisella on aina jokin kohde ja tässä tapauksessa se on Jumala sekä häneen liittyvät asiat: Jumalan Poika ja ilmoitus Jumalan pelastussuunnitelmasta, armotaloudesta. Miksi tämä yksinkertainen asia on niin vaikea joidenkin ymmärtää? Syynä on nöyristely ihmisten ja Jumalan edessä, ettei vain joku luulisi varastavansa kunniaa Jumalalta, kun tunnustautuu uskovaiseksi, semmoiseksi, joka ihan itse uskoo Jumalaan. Tässä ei ole kuitenkaan mitään hävettävää tai ihmisen omaa ansiota, erinomaisuutta. Jumalahan se on, joka tämän uskon antaa ja vaikuttaa eikä kukaan ole toista paremmassa asemassa uskomisen suhteen. Kaikki saavat tulla Jeesuksen kautta Isän tykö ja pyytää Herralta lisää uskoa. Luuk.17:5; Joh.14:1-6

"Usko Jumalaan" on opin alkeita eikä siinä ole syytä erehtyä. Hebr.6:1 Ihminen on se subjekti, joka uskoo, ja hänen uskonsa kohde on Jumalan Poika sekä Isä Jumala hänen kauttaan ja Jumalan sana. 1Joh.3.23-24, 4:14-15; 5:1-13; Joh.20:29-31; 14:1-11 On kirjoitettu: ""Minä uskon, sentähden minä puhun"; niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme." 2Kor.4:13 Meillä on sama uskon Henki ja me uskomme Jumalaan: Jumalan ei tarvitse uskoa itseensä, sillä hän on Jumala, "Minä olen", mutta meidän tulee uskoa hänen ainosyntyisen Poikansa nimeen, jos mielimme pelastua. 2Moos.3.14; 1Joh.3:23-24; 4:13-15

"Kristuksen usko" ei siis tarkoita sitä, että Jeesus uskoi Isäänsä, kun oli ihminen maan päällä, vaan se tarkoittaa sitä, että me uskomme Jeesukseen. Tämä "meidän uskomme" luetaan meille vanhurskaudeksi, ei sitä uskoa, joka oli Jeesuksella lihansa päivinä. Room.4:1-8,22; Gal.3:6 On tietysti selvää, ettei kukaan voisi pelastua, ellei Jeesus olisi uskonut Isäänsä ihmisenä ollessaan ja luottanut siihen, että Isä pitää lupauksensa ja herättää hänet ylös kuolleista ennustusten mukaan. Mutta tämä Jeesuksen usko ja sitä seurannut vanhurskauden teko toi meille ainoastaan sovituksen synneistä ja iankaikkisen lunastuksen: se ei vielä tee meitä vanhurskaaksi, että Poika uskoi Isään, vaan se tekee meidät vanhurskaaksi Jumalan edessä, että me uskomme hänen Poikaansa.

Ilman uskoa on ihmisen mahdoton olla otollinen Jumalalle, sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka hänen tykönsä tulevat. Hebr.11:6 Tässäkin Raamatun kohdassa puhutaan ihmisen uskosta, joka vaikuttaa otollisuuden Jumalan edessä. Jos joku uskoo Jeesukseen, niin tämän uskon perusteella Jeesuksen vanhurskaus ja vanhurskauden teko sekä usko luetaan hänen hyväkseen, mutta ilman tätä omaa uskoa ei Jeesuksenkaan uskosta ole kenellekään mitään hyötyä. En tiedä, kuinka osaisin tämän asian vielä selvemmin ilmaista, mutta luulen, että totuutta etsivät ja totuutta rakastavat sielut ymmärtävät kyllä, mitä minä tarkoitan.

Raamatussa puhutaan Jumalan vaikuttamasta uskosta, joka on vanhurskaaksi julistamisen peruste. Tämä usko on sitä uskoa, jonka kautta me ihmisinä uskomme Jumalan Poikaan ja Jumalaan, ei sitä uskoa, jolla Jeesus uskoi lihansa päivinä Isään Jumalaan. Se ei ole myöskään sitä uskoa, joka Pojalla on tällä hetkellä Isään, koska uskomisen subjekti eli se, joka uskoo, olen "minä" eikä Jeesus, ja uskoni kohde on Jeesus ja hänen kauttaan Isä Jumala. 1Piet.1:21 Olisi järjetöntä uskoa sillä tavalla, että Jeesus minussa uskoo itseensä ja se usko tuo minulle pelastuksen. Raamatussa ei ole sellaista oppia. Voimme korkeintaan sanoa, että Kristuksen usko luetaan vanhurskaudeksi sille, joka uskoo. Silloin Kristuksen usko on sitä uskoa, joka Pojalla oli Isää kohtaan lihansa päivinä ja se johti vanhurskauden tekoon, ja se luetaan niiden hyväksi, jotka uskovat Poikaan. Tässäkin kohden on ratkaiseva usko pelastumisen kannalta ihmisen oma usko, se usko, jonka Jumala hänessä vaikuttaa, ei Jeesuksen usko Isää kohtaan hänen lihansa päivinä. Aabrahamille luettiin se usko vanhurskaudeksi, jolla hän uskoi Jumalaa ja Paavali opettaa tätä asiaa selvin sanankääntein. Room.4:1-8,22 Asiaa on turha lähteä vääntämään vinoon ja tehdä siitä monimutkainen, niin että opetuksesta osaton Jumalan kansa ei enää tiedä, mikä usko heidät pelastaa: sekö usko, jolla he uskovat Jumalaan vai sekö usko, jolla Jeesus uskoo Jumalaan?

Opetus uskon kautta vanhurskaaksi tulemisesta on päivän selvä, jopa niin selvä, että Jeesus sanoi pelastamalleen naiselle, että "sinun uskosi on sinut pelastanut"! Luuk.7:48-50 Tässä ei tule kysymykseenkään sellainen tulkinta, että Jeesus olisi tarkoittanut tällä pelastavalla uskolla sitä uskoa, joka hänellä oli Isää kohtaan. Hän tarkoitti selvästi sitä uskoa, joka naisella oli häntä kohtaan. Erotamme tällä tavalla Jumalan sanasta opetettuna sen, mikä ero on Jeesuksen Kristuksen uskolla Isään Jumalaan ja meidän uskollamme Jumalan Poikaan. Jeesuksen usko ei ketään pelasta ellei uskota Jeesukseen. Mutta sitten kun on uskottu Jeesukseen, luetaan Jeesuksen usko meidän hyväksemme sekä se vanhurskauden teko, jonka hän teki puolestamme Golgatan ristillä. Room.5:5-21 Näin yksinkertaista on Jumalan sanan opetus pelastavasta uskosta, mutta nöyristelevä liha vääntää kirjoituksia vinoon ja tekee helposta opista monimutkaisen. Ihmisen "omasta uskosta" ei ole kuitenkaan syytä kerskata, sillä "se on Jumalan lahjaa ja vaikuttamaa uskoa, ei omia ansioita. Kukaan ei voisi uskoa Jeesukseen, ellei Jeesus ja Jumala vaikuttaisi sitä uskoa. (Apt, 3:16; Kol, 2:12)

Usko on Jumalan vaikuttamaa ja lahjana saatua uskoa, ylhäältä alas annettua uskoa, joten emme kerskaa lahjasta vaan lahjan antajasta, Jumalasta. Jos joku kerskaa, niin kerskatkoon Herrasta. Jer.9:24-25; 1Kor.1:30-31 Usko on annettu meille sitä varten, että voimme korottaa ja kirkastaa Jeesusta uskon kautta: me emme kirkasta ja korota itseämme tai omaa uskoamme vaan Jumalaa.

Nöyristelevä ja teeskentelevä liha yrittää häivyttää kokonaan pois ihmisen oman persoonan ja "minän", niin että jäljelle jää pelkkä Kristus. Tämä ei ole oikeaa Jumalan vaikuttamaa uskoa, sillä meidän persoonamme ei katoa uskoontulossa ja Hengen pyhityksessä mihinkään vaan se on se persoona, joka pelastuu Jumalan armosta. Gal.2:20; 1Kor.15:10;Tiit.3:5 Me olemme erilaisia persoonia ja meitä on monta, jotka pelastumme. Ilm.7:9; Me olemme "yksi henki Herran kanssa ja Kristus elää meissä," mutta me emme ole silti Kristus, niin kuin jotkut luulevat. 1Kor.6:17 Kristus elää meidän sydämissämme uskon kautta ja vaikuttaa sieltä käsin astian sisäpuolen puhdistumista, niin että sen ulkopuolikin tulee puhtaaksi. 1Kor.5:7-8; 6:20; Ef.3:14-21; 2Kor.3:17-18; Matt.12:33-37; 23:26 Me emme ole kuitenkaan hävinneet olemattomiin, kun Kristus on saanut kasvaa meissä ja me olemme tulleet pienemmiksi. Joh.3:30 Kun Johannes sanoi nämä sanat, tarkoitti hän niillä oman vaikutusalueensa vähenemistä ja Jeesuksen vaikutusalueen lisääntymistä evankeliumin julistuksessa. Johannes oli väistyvä pian tämän jälkeen syrjään ja Kristus oli saattava loppuun hänen alkamansa hyvän työn.

Kristityn kehitys ja kasvusuunta "pienempää ihmistä" kohden tarkoittaa sitä, että me alamme muistuttaa sisällisen ihmisemme puolesta yhä enemmän Jeesusta, mitä pidemmälle Hengen pyhitys on meissä edennyt. Gal.5:22 Me lakkaamme synnistä sitä mukaa kuin liha meissä kuolettuu Pyhän Hengen vaikutuksesta. 1Piet.4:1-8; Room.8:13; 6:15-23 Jumala näyttäytyy meille silloin entistä suurempana ja koemme oman avuttomuuden sekä pienuuden Jumalan edessä: olemme kaikessa riippuvaiset Jumalan armosta ja ilman Jeesusta emme voi mitään tehdä. Room.11:18; Joh.15:5 Mutta oma "minä" ei tässä prosessissa katoa vaan se muuttuu eli me elämme yhä enemmän "uuden luomuksen" mukaan ja olemme hengellisiä ihmisiä, emme lihallisia synnin orjia. 2Kor.5:17; 1:12 Synti ei saa enää hallita meidän kuolevaisissa ruumiissamme vaan Henki hallitsee meitä iankaikkiseksi elämäksi.

Paavali ei kaihtanut käyttää "minä"-pronominia, kun kertoi siitä, miten pyhä, puhdas ja nuhteeton hän oli muita uskovaisia kohtaan. 1Tess.2:1-13; Fil.1:6-11; 2:12-13 Hänelle ja lukijoille oli silti selvää se, että hän oli "Jumalan armosta se, mikä hän oli". 1Kor.15:10; Room.15:17-19; Tiit.2:11-14; Hebr.13:20-21 Se ei ollut omaa ansiota vaan Jumalan antamaa hengellistä kasvua, armon vaikutusta hänessä. 1Kor.3:6-7 Hän oli ollut ennen "pilkkaaja ja väkivallantekijä", mutta ei ollut enää, sillä Kristus oli vaikuttanut hänessä "uskoa ja rakkautta": hän oli entinen pilkkaaja ja väkivallantekijä ja kaikin puolin inhottava ihminen, mutta ei ollut enää. (1Tim, 1:12-14; Tiit, 3:1-13) Hän oli silti edelleen se sama persoona, joka hän oli ollut ennen uudestisyntymistä, mutta hän oli nyt Kristuksessa ollessaan muuttunut mies eli toisenlainen – silti se sama ihminen, joka sai armon ja muuttui.

Huomaamme tästä kaikesta sen, että ihmisen olemisen keskus eli "minä" säilyy uskoontulossa ja Kristuksessa ollessa eikä katoa mihinkään. Me emme saa luulla, että me olemme Kristus, kun Kristus meissä kasvaa, eikä terve uskovainen semmoista väitäkään: päinvastoin. Me olemme Jumalan palvelijoita ja alamaisia hänelle kaikessa: emme pyri nousemaan hänen rinnalleen hallitsijaksi vaan teemme vain sen, mitä hän tahtoo meidän tekevän. Me emme komenna Jumalaa ja käske häntä, esitä hänelle vaatimuksia. Me voimme pyytää asioita Jumalalta, mutta alistumme nöyränä hänen tahtoonsa. Jos on jotakin, mitä Jumala ei tahdo meille antaa, niin me tyydymme siihen.

Menestysteologit opettavat mm. sellaista, että maallinen rikkaus ja ruumiin terveys olisivat Jumalan lupauksia kaikille valituille, mutta he erehtyvät siinä tulkinnassaan. Ikuinen terveys on luvattu vasta ylösnousemuksessa, kun tämä maallinen ruumis muuttuu ja puetaan katoamattomuuteen. Tämä kuoleman ruumis tulee silloin terveeksi ja paranee: ei sitä ennen muuten kuin harvoissa poikkeustapauksissa. Maallisesta rikkaudesta ja sen tavoittelusta Jeesus puolestaan varoittaa monin eri sanoin: ihmisen elämä ei ole kiinni omaisuudesta, vaikka sitä ylenpalttisesti olisi. Jeesus käski meidän kavahtaa kaikenlaista ahneutta, ettemme vain jäisi rahanhimon ja mammonan palvelemisen vangiksi, synnin orjiksi. Ps.103:1-5; 1Kor.15:51-55; Luuk.12:15-21

Objektiivinen genetiivi

Käsite "Kristuksen usko" ymmärretään väärin, koska ei tajuta sitä, että kreikankielessä käytetään tässä kohden objektiivista genetiiviä eikä subjektiivista genetiiviä. Subjektiivinen genetiivi ilmaisee omistajaa, sen, että joku omistaa jotakin. Jeesuksen usko tarkoittaa silloin sitä, että Jeesuksella on usko, joka on hänen omaansa, ja hän omistaa sen. Objektiivinen genetiivi tarkoittaa puolestaan sitä, että joku on saanut joltakin jotakin. Tällä tavalla ilmaistuna se jokin, mikä on saatu, ei kerro sitä, että se jokin, on sen toisen omaa, vaan se on sen omaa, kenellä se jokin on. Yksinkertaistan objektiivista genetiiviä muutaman esimerkin avulla.

Esimerkki 1

Minä sanon: "Minulla on äitini silmät." Tässä on käytetty objektiivista genetiiviä, joka ilmaisee alkuperää, sen, että olen perinyt silmäni äidiltä. Minun silmäni ovat kuitenkin minun omat silmäni ja äidillä on hänen omat silmänsä: ne ovat vain samanlaiset silmät. Sitä objektiivinen genetiivi tässä kohden tarkoittaa. Kun sovellat sitä uskoon, niin huomaat, että meidän uskomme on Jeesuksen vaikuttamaa uskoa ja se on samanlaista uskoa kuin Kristuksen usko oli Isää kohtaan silloin kun hän oli ihminen maan päällä. Se usko on alkuisin Jumalasta ja hänen vaikuttamaansa, niin että se usko on yhteinen jokaiselle pyhälle ja valitulle. Se on se yksi ja sama ainoa usko, josta Raamatussa puhutaan, että sen uskon kautta me pelastumme. 1Joh.5:1-13; Luuk.7:48-50; 2Piet.1:1; Jda,1:3; Apt.3:16; Kol.2:12

Esimerkki 2

"Minulla on isäni järkähtämätön peräänantamattomuus ja rohkea luonne." Tässäkin huomaamme, että isä on erikseen peräänantamaton ja rohkea minusta riippumatta. Minä olen omaksunut ja oppinut isältäni nämä ominaisuudet sekä luonteenpiirteet. Isä on vaikuttanut minuun osoittamalla minulle esimerkkiä ja opettamalla minua sanansa kautta: isän ohjeet ja elämä ovat vaikuttaneet mielipiteisiini ja mieleeni, niin että olen tullut samanlaiseksi isäni kanssa. Samalla tavalla uskovainen tulee samanlaiseksi Jeesuksen kanssa, joka vaikuttaa hänessä tahtomista sekä tekemistä aina ajattelukyvystä lähtien. 2Kor.3:3-6; Fil.2:12-13; Room.15:17-19

Jumala on voimakas mielipidevaikuttaja, mutta ei pakota meitä omaksumaan ajattelutapaansa ja sitä elämää, jota hän tahtoo meidän elävän. Isä kurittaa jokaista tottelematonta lasta tämän tosi parhaaksi, että oppisimme nöyrtymään hänen tahtoonsa ja ymmärtäisimme, mikä on parasta meille, mutta kenenkään ei ole pakko kurituksessa pysyä. Hebr.12:1-17; Snl.1:1-9; 3:1-12; 4:13-15; 5:1-14; Ilm.3:19 Isäni luonteenlaatu ja ominaisuudet ovat osaksi perittyä, osaksi opittua ja valittua. Samoin on luonteenpiirteissä ja ominaisuuksissa, jotka olemme saaneet Jumalalta: osa on synnyinlahjaa, osa opittua ja valittua. Joka tapauksessa olen saanut ne isältä, mutta ne piirteet ja ominaisuudet ovat minun, eivät isäni. Tässäkin kohden objektiivinen genetiivi ilmaisee alkuperää ja vaikuttajaa, ei omistamista. Minun luonteeni on minun, ei isän luonne, vaikka niinkin voidaan sanoa objektiivista genetiiviä käyttäen. Kielen rikkaus antaa mahdollisuuden myös väärinymmärtämiseen kuten huomaat.

Esimerkki 3

Kolmas esimerkki paljastaa kaikkein selvimmin sen, mistä objektiivisessa genetiivissä on kyse, kun puhutaan "Kristuksen uskosta". Sanon: "Minulla on veljieni usko." On selvää, ettei se minua pelasta, että veljeni uskovat Jumalaan, vaan minä pelastun siitä syystä, että uskon itse Jumalan Poikaan ja hänen kauttaan Jumalaan. Minun uskoni on samaa uskoa kuin veljieni usko on ja olen tullut uskoon heidän palvelustyönsä kautta. 1Kor.3:5 Minä uskon Herraan Jeesukseen sen vuoksi, että he ovat todistaneet minulle Herrasta ja puhuneet minulle Jumalan sanaa. Näin meillä on sama usko, mutta minun uskoni on minun uskoani eikä veljieni usko minua pelasta. Meidän uskomme on meille kertakaikkiaan annettu ja se on yhteinen usko kaikille pyhille ja valituille. Usko on Jumalan vaikuttamaa ja vain Jumala voi antaa sitä meille lisää, vahvistaa ja lujittaa meitä uskossa, niin että pysymme Kristuksessa ja häneen juurtuneina. Luuk.17:5; 1Piet.5:6-10; Kol.2:6-7 Mutta vastuu uskossa pysymisestä on edelleen ihmisen eikä Jumalan.

Väärä opetus Kristuksen uskosta, joka pelastaa meidät, johtaa välinpitämättömyyteen ja vääränlaiseen suruttomuuteen. Silloin ei enää muisteta rukoilla ja valvoa, koska sitä ei katsota tarpeelliseksi. "Riittäähän se nimittäin, että Jeesus on uskonut meidän puolestamme Jumalaan ja yhä vieläkin hän uskoo!" Jos joku erehtyy ajattelemaan tällä tavalla, niin hän on suuressa vaarassa joutua eroon Jumalasta, koska on sysännyt vastuun uskonsa sisällöstä ja muodosta Jumalalle, vaikka meidän tulee itse koetella kaikki ja pitää vain se, mikä hyvä on. 1Tess.5:21-22 Myös perkele puhuu uskosta ja uskon puolesta, mutta johdattaa meidät tuntemaan väärää Jeesusta ja ottamaan vastaan väärän hengen, joka ei ole Jumalasta. 2Kor.11:3-23 Katsokoon siis kukin tarkoin, miten hän kuulee ja miten hän vaeltaa, sillä meidän jokaisen on tehtävä tili Jumalalle sen mukaan, mitä on ruumiissa olleessan tehnyt, hyvää taikka pahaa. 2Kor.5:10

Usko Jumalalta, pyhille ja valituille Kristuksessa

Paavali ei kaihtanut käyttää "minä"-sanaa, kun puhui Jumalan vaikutuksesta omassa elämässään. Hän oli Jumalan armosta se, mikä hän oli. 1Kor.15:10 On syytä muistaa se, että lahjalla on oltava myös vastaanottaja, joka on aktiivinen ottaessaan vastaan lahjan. Ihmisen omaa persoonaa ei saa häivyttää, kun puhumme uskosta ja Jeesuksesta. Kristuksen usko ei ole sitä, että "Jeesus uskoo meissä" vaan se on sitä, että me uskomme hänen kauttaan Jumalaan.

Paavali kirjoitti: 1Kor.1:30-31 "Kristus: vanhurskaudeksi, viisaudeksi Jumalalta, lunastukseksi ja pyhitykseksi."

On aina syytä muistaa, että "yksin Kristus" -oppi on harhaoppia, kun ihminen unohdetaan pelastuksen kohteena ja uskomisen subjektina. Täytyy myös kysyä: Kristus keneltä ja kenelle? Siinä avautuu objektiivisen genetiivin merkitys, joka on kreikan kielessä puhuttaessa "Jeesuksen uskosta". Suomen kielessäkin voidaan ymmärtää, että semmoinen genetiivi on olemassa: "minulla on veljien usko". Siis sama usko kuin veljillä, jotka ovat saaneet sen uskon Jumalalta. Näin meillä on vain yksi usko ja Jeesuksella oli yksi usko, kun hän antoi henkensä Isän haltuun. Jeesus sovitti meidät Isän kanssa, koska hän uskoi, että Isään voi luottaa.

Siis: Kristus, Isältä Jumalalta, ja meille, pyhille ja valituille Kristuksessa.

Uskosta voi luopua

Jeesuksen usko ihmisenä ollessa on kaiken perusta, koska ilman sitä hän ei olisi ollut otollinen Isälle ja käynyt kuolemaan meidän edestämme Golgatan ristillä. Tällä tavalla ymmärrettynä Jeesuksen usko toi meille sovituksen Isän kanssa ja iankaikkisen lunastuksen synneistä, mutta vain ne pelastuvat, jotka uskovat tämän sovituksen sanan, niin kuin on kirjoitettu. 1Kor.15:1-11; 2Kor.5:17-6:2; Kol.1:21-23 Jos luet nuo viitteenä mainitut kohdat, niin huomaat, että uskosta voi myös luopua, koska Paavali jossittelee puhuessaan uskossa pysymisestä. Ellei uskosta voisi luopua, ei sitä tarvitsisi jossitella. Lue myös Jeesuksen vertaus totisesta viinipuusta, joka kuvaa häntä itseään, ja oksista, jotka kuvaavat opetuslapsia, niin näet, miten oksa Kristuksessa voi kuivua eikä se tuota hedelmää, jolloin se hakataan irti ja poltetaan sammumattomassa helvetin tulessa. Joh.15:1-6 Paavalin kirje roomalaisille kertoo samasta asiasta 11. luvun jakeissa 17-22. On siis ihmisen vastuulla, pysyykö hän uskossa ja mihin, keneen tai miten hän uskoo.

Jumala antaa oikean uskon, mutta ihmisen vastuulla on uskoa Jumalan vaikuttamalla tavalla. Jos joku kääntyy synnin pettämänä pois Jumalasta ja paatuu, niin hän ei voi pelastua, vaikka olisi kuinka paljon eläessään uskonut ja vaikka kuinka paljon luopumuksessa ollessaan yhä vielä uskoisi. Hebr.3:12-15; 6:1-8; Hes.3:17-21 Hänen uskonsa on silloin pelkkää pään tietoa ja totena pitämistä, joka ei kuitenkaan riitä tuomaan pelastusta, jos sydän on vieras Herralle. Moni uskoo evankeliumin sanomaan ja pitää sitä totena, mutta ei ole silti Kristuksessa ja Jumalan lapsi. Hänessä asuva vääryys ja synti, missä hän elää, todistaa väärän sydämen asenteen puolesta, joka aiheuttaa joutumisen kadotukseen. Silloin sydämestä löytyy syntiä, joka kadottaa ja harhaoppeja, jotka niin ikään erottavat Jumalasta. Jes.59:1-3; 1Tim.4:1-11 Noita Simon on yksi esimerkki Raamatun lehdillä uskovaisesta, joka luopui Jumalasta tai jonka usko oli alunperinkin väärää uskoa, riivaajien uskoa. Apt.8:5-24; Jaak.2:19 Uskosta luopuminen tarkoittaa sitä, että kieltäydymme uskomasta Raamatun opettamalla tavalla ja uskomme niin kuin itse haluamme: emme niin kuin Jumala tahtoo meissä vaikuttaa. Uskosta luopuminen voi johtaa myös täyteen ateismiin, Jumalan kieltämiseen, mikä on kuitenkin harvinaisempaa kuin se, että joku ajautuu väärään oppiin ja sitä kautta luottamus pannaan väärään kohteeseen, niin että sielu joutuu kadotukseen synnissä elämisen vuoksi.

Meidän tulee olla alati varuillamme, rukoilla ja valvoa eritoten oman sydämemme tilaa, ettemme paatuisi synnin pettämänä ja joutuisi pois armosta. Hebr.3:12-18; Gal.5:4 Jumalan voima on suurempi kuin synnin, saatanan ja lihan voima, mutta ketään hän ei vie vasten tahtoa ja väkisin perille asti taivaaseen. Meidän on suostuttava olemaan hänen työpöydällään saviastioina, kun hän muokkaa meitä tahtomallaan tavalla ja tekee meistä jaloja astioita palveluksen työtä varten. Jer.18:1-12; Jna,3:9-10; 1Piet.1:12-21; Room.9:14-26; 2Tim.2:19-26; Ef.5:15-17, Room.12:1-3 Vastuu uskosta ja sen sisällöstä ynnä kohteesta on ihmisen loppuun asti, vaikka sitä kuinka paljon yritettäisiin paeta ja sysätä vastuu Jumalan harteille. Jumala kyllä vastaa siitä, että hän antaa meille lisää uskoa ja mielenmuutosta sekä syntien anteeksiantoa, kun sitä häneltä pyydämme, mutta meidän osamme ei ole täysi nolla niin kuin eräät opettavat, vaan me olemme vastuussa siitä, miten kuulemme ja miten vaellamme uskossa. Meidän tahtoamme ei ole sidottu muuhun kuin Jumalan sanaan, niin että voimme vaeltaa sanan vaikutuksesta Jumalan tahdon mukaan, kuitenkin vapaaehtoisesti Herraa palvellen eikä pakosta. 1Piet.5:2; 4:1-11; 1Tess.2:13; 2Tim.2:8-15; 1Kor.9:16-17; 2Kor.8:10-12

Meidän elämämme todistaa sen puolesta, kenen lapsia me olemme. Jos teemme syntiä ja elämme tottelemattomuudessa Jumalaa kohtaan, niin olemme isästä perkeleestä ja teemme hänen tekojansa, mutta jos palvelemme vapaaehtoisesti Herraa sydämen mielihalusta hyvää tehden ja pahaa karttaen, niin silloin Isämme on Jumala, joka vaikuttaa meissä kaiken hyvän, niin että hänen hyvä tahtonsa tapahtuu meissä ja meidän kauttamme. Jos joku ei noudata Jumalan sanaa elämässään, niin hän ei ole Jumalasta, vaikka väittäisi kuinka paljon tahansa rakastavansa Jeesusta. Joh.8:30-47; 14:20-23; Fil.2:12-13; Hebr.13:20-21; 2Tess.1:11-12; 2Kor.3:3-6; Room.15:17-19; 6:1-23 Näin Raamatussa meitä opetetaan ja sen opetus on meille Jumalan sanaa, pyhiä kirjoituksia, jotka voivat tehdä meidät viisaiksi, niin että pelastumme uskon kautta, joka on meidän Herrassamme, Kristuksessa Jeesuksessa. 2Tim.3:12-17

Kaksi ääripäätä

Uskossa on kaksi ääripäätä, jotka voivat molemmat koitua lankeemukseksi ja eksymykseksi. Toinen on se, että uskovainen alkaa luottaa omaan uskoonsa ja uskoa omaan uskoonsa, eikä hän silloin usko enää Jumalaan. Omavoimainen ja omatekoinen usko on täysin hyödytöntä. Meidän tulee muistaa, ettei meillä ole edes sinapinsiemenen vertaa omaa uskoa vaan kaikki usko, joka meissä on, on Jumalan lahjaa ja hänen vaikutustaan. Meidän ei pidä kerskata lahjasta vaan lahjan antajasta. 1Kor.4:7 Lahja ei saa olla pääasia vaan hän, joka lahjan meille antaa. Samalla tavalla taivas ja pelastuminen voi koitua meille ansaksi, kun keskitymme ajattelemaan sitä, että olemme pelastuneet. Pitäisi ajatella enemmänkin häntä, joka on meidät pelastanut, sillä hän on iankaikkinen elämä ja ylösnousemus. Joh.11:25

Toinen ääripään ilmiö on unohtaa se, että me olemme yhä olemassa ja elämme tätä elämää liharuumiissa. Me emme ole Kristus vaan olemme hänen palvelijoitaan, ihmisiä, emme Jumalia. Meillä on vastuu siitä, miten elämme ja mihin uskomme. Sydän saa olla taivaassa, mutta jalat täytyy pitää tiukasti maan kamaralla, ettemme ylpistyisi ja lankeaisi pois Herrasta. Jatkuva oman sydämen tilan tarkkailu on terveellistä sielulle ja tuo ydintä luihin. Tässäkin pitää olla silti varuillaan, ettei elämä mene pelkäksi motiivien tarkkaamiseksi. Silloin on varmaa se, ettei Jumala vaikuta meissä tahtomista ja tekemistä. Elämä Kristuksessa on luonnollinen ja aito olotila, jossa me palvomme Jumalaa ja palvelemme häntä. Me rakastamme Jumalan vaikutuksesta Jeesusta Kristusta yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseämme. Meidän ei tarvitse pinnistellä ja ponnistella, teeskennellä, että olemme jotain muuta kuin mitä olemme. Me olemme aidolla tavalla pyhät ja puhtaat sekä vanhurskaat, koska Kristus asuu sydämissämme uskon kautta. Me saamme luottaa siihen, että Herra vie meissä alkamansa hyvän työn päätökseen asti. Fil.1:6 Mutta itseemme ei kannata luottaa vähimmässäkään määrin, vaan meidän tulee valvoa omaa sydäntä, ettei se ylpisty ja liha pääse hallitsemaan meitä.

Uskoontulo Jumalan vaikuttaman uskon kautta

Kerron lyhyesti omasta uskoontulostani, sillä se on oiva todistus siitä, miten Jumala synnyttää ihmisessä uskon sanansa kautta, kun kutsuu häntä pelastukseen Jeesuksen tykö. Room.10:17

Olin ennen ateisti. En uskonut lainkaan Jumalan olemassaoloon enkä kuoleman jälkeiseen elämään tai olotilaan. En uskonut henkeen tai sieluun vaan olin täysi materialisti. Ajattelin, että kaikki tietoisuuteni itsestäni johtuu sähkökemiallisista reaktioista aivoissani ja biologiasta. Kun kuolen, niin minusta ei jää mitään jäljelle.

Sitten aivan yhtä äkkiä huomasin rukoilevani Jumalaa. Minulla oli hätä elämässäni. Uskoin, että Jumala on olemassa. Tämä oli täysin Jumalan ansiota, koska hän veti minua Jeesuksen luokse. Joh.6:44 Jumalan hyvyys veti minua parannukseen. Room.2:4 Sain uskon Jumalan olemassaoloon hänen todistuksensa sanan kautta. Minussa syntyi usko Jumalan olemassaoloon täysin omasta tahdostani riippumatta. Jumalan sana tunkeutui sydämeeni eikä minulta kysytty silloin lupaa siihen. Minussa toteutui Raamatun sana:

Hebrealaiskirje:
11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

En etsinyt Jumalaa, mutta Jumala etsi minua ja löysi minut ja lahjoitti minulle uskoa: uskoa, jonka hän vaikutti minussa sanansa kautta. Ei mitään omaa ansiota tai omaa uskoa siis.

Tämän Jumalan vaikuttaman uskon kautta otin sitten vastaan Jumalan armon ja niin toteutuivat nämä Jumalan sanat:

Roomalaiskirje:
5:1 Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
5:2 jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.

Kolossalaiskirje:
2:11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
2:12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.

Roomalaiskirje:
10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
10:14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
10:15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
10:16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Jumalan sanassa on itsessään eläväksi tekevä voima. Kun kuulemme Jumalan sanan, niin se tunkeutuu vasten tahtoamme sydämeen asti, jolloin voimme huutaa hengen hädässä avuksi Herran Jeesuksen nimeä. Kaikki tämä on Jumalan vaikutusta, ei omaa uskoa, vaan lahjauskoa, ja voimakin tulee Jumalalta, kun otamme vastaan Jeesuksen. Me otamme uskon kautta vastaan luvatun Hengen, ja Jumala vaikuttaa tämän uskon ja antaa voiman tulla Jumalan lapseksi. Gal.3

Filippiläiskirje:
2:12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
2:13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.

1.Tessalonikalaiskirje:
2:13 Ja sentähden me myös lakkaamatta kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana, joka myös vaikuttaa teissä, jotka uskotte.

Johanneksen evankeliumi:
1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,

Voima tulee lahjana Jumalalta, usko myös, ja näin Jumalan vaikuttaman uskon kautta meistä tulee Jumalan tekoina Jumalan lapsia, jos otamme Jeesuksen vastaan. Kaikille kutsutuille on annettu lupaus Pyhän Hengen lahjasta, mutta kaikki eivät ota häntä vastaan. Apt.2:38-39 Tahtomme tulee murtua ja taipua Jumalan tahtoon, sen tulee kuolla, ja silloin me pelastumme Jumalan tahdon mukaisesti. Jumalan sana vetoaa tahtoomme ja saa aikaan mielenmuutoksen, mutta kenenkään ei ole pakko uskoa, vaan on myös mahdollista torjua Jumalan vaikuttama usko ja jättää käyttämättä sen suomaa kykyä ottaa vastaan Jumalan armo.

Onko usko Jumalan teko?

Ehkä eniten vinoon väännetty Jeesuksen sana uskosta puhuttaessa on se, kun Herra sanoi häntä seuranneelle väkijoukolle: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt." (Joh, 6:29) Tätä kohtaa on käytetty tukena sille, että ihminen ei voisi vaikuttaa millään tavalla Jeesukseen uskomiseen ja armon saamiseen, koska "se on Jumalan teko, että me uskomme Jeesukseen". Jeesus ei kuitenkaan opettanut mitään tuollaista.

Mainittu lause on erotettu kokonaan asiayhteydestään, kun sillä perustellaan ihmisen osuuden kieltävää harhaoppia. On jätetty kylmästi huomiotta se, että ne ihmiset, jotka uskoivat Jeesukseen, lähtivät heti tämän tapauksen jälkeen pois Herran luota. (Joh, 6:30-69) Vain opetuslapsista uskollisimmat jäivät Herran seuraan, mutta muut luopuivat hänestä. Heidän uskonsa ei ollut siis kestävää laatua eikä pelastavaa uskoa, vaikka "se olikin Jumalan teko, että he uskoivat Jeesukseen".

Asiayhteydestä käy ilmi, että väkijoukko uskoi Jeesusta ja seurasi häntä, koska he olivat nähneet Jeesuksen tekemän tunnusteon ja syöneet niitä leipiä, jotka hän oli antanut heille ihmeen kautta syötäväksi. (Joh, 6:14, 26) He eivät siis uskoneet sielujensa pelastukseksi vaan ainoastaan sen vuoksi, että olivat nähneet ihmeen ja tulleet ravituiksi. He tahtoivat tämän lisäksi tehdä Jeesuksesta Israelin kuninkaan maan päällä, mikä ei kuulunut Jumalan pelastussuunnitelmaan. Näin ollen kyseisen kohdan perusteella ei voida todistaa edes sitä, että "usko on Jumalan teko" vaan ainoastaan se, että väkijoukko "uskoi Jeesukseen Jumalan teon seurauksena", mutta luopui pian Jeesusta seuraamasta, kun tämä puhui heille totuuden sanaa, joka ei heitä miellyttänyt.

Usko on kuitenkin siinä mielessä "Jumalan teko", että Jumala vaikuttaa sen uskon kutsumissaan ihmisissä sanansa kautta ja antaa sen uskon valituille ja pyhille. (Kol, 2:12; Jda, 1:3.) Jumala ei vaikuta kuitenkaan armon saamista kutsutuista riippumattomalla tavalla vaan antaa kutsutun ratkaista, ottaako hän vastaan Jeesuksen vai torjuuko hänet pois luotansa. (Joh, 1:12) Jos tämä Jumalan ihmiselle antama ratkaisuvalta kielletään, niin joudutaan harhaan uskossa ja jopa pois armosta, sillä oman vastuun kieltäminen on vakava synti Jumalan silmissä, ja on pakoa vanhurskaan Jumalan läsnäolosta, hänen kasvoistaan.

Mitä uskominen tarkoittaa?

Uskoa -verbin ("pisteuo") yhteyteen kuuluu aina subjekti ja objekti eli "kuka uskoo" ja "mihin tai keneen hän uskoo". Objekti ilmoittaa meille sen, "mikä tai kuka on uskon kohde". Uskon kohdalla meidän objektimme eli Jumala on samalla myös subjekti, joka vaikuttaa meissä uskoa sanansa kautta. Room.10:17; Kol.2:12 Mutta ihmisen oleminen uskomisen subjektina ei katoa tämän seikan johdosta eikä sellaista tule opettaa. Asia on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen, jos se vain tahdotaan ymmärtää ilman, että sanaa täytyy vääntää vinoon ja tehdä opetus monimutkaiseksi.

Otetaan esimerkki:

"Minä uskon Jumalan Poikaan."

- "Minä" on subjekti: hän, joka uskoo.

- "uskon" on verbi, jonka selitän kohta, mitä se tarkoittaa.

- "Jumalan Poikaan" on objekti eli uskon kohde.

Raamatun opetuksen mukaan elämä on sillä, jolla on Poika. Jolla ei ole Poikaa, sillä ei ole myöskään elämää. 1Joh.4:15; 5:4-13 Poika asuu uskon kautta sydämissämme. Ef.3:14-21 Me uskomme Jumalan Pojan kautta Jumalaan.

1.Pietarin kirje:
1:21 jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.

Tässä on syytä huomata, ettei Jumalan Poika usko itseensä vaan me uskomme Jumalan Poikaan ja hänen kauttaan Jumalaan.

"Minä" olen saanut Jumalalta uskon hänen armostaan. Jumalan Poika ja hänen kauttaan Jumala on uskoni kohde eli objekti ja minä olen subjekti, joka uskon. Vaikka usko onkin Jumalan ja Jumalan sanan vaikuttamaa, ei tämä asetelma katoa mihinkään vaan se vahvistuu sitä enemmän, mitä kauemmin olen Kristuksessa.

1.Pietarin kirje:
5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
5:9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.

Kaiken armon Jumala tukee, vahvistaa ja lujittaa meitä lisäämällä meille uskoa ja ruokkimalla meitä sanansa kautta, niin että sana sulautuu meihin uskossa. Hebr.4:1-3; Luuk.17:5; 1Piet.2:1ss. Me olemme Jumalan toiminnan kohde ja Jumalan sanan kohde ja Jumalan sana vaikuttaa meissä uskoa, jolloin meistä tulee aktiivinen toimija eli subjekti, sillä Kristus asuu uskon kautta sydämissämme ja me vahvistumme sisällisen ihmisen puolesta voimassa Pyhän Hengen kautta. Ef.3:16

2.Timoteuksen kirje:
1:12 Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.
1:13 Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
1:14 Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu.

Usko, joka meillä on, on ankkuroitu Jeesukseen Kristukseen, joka on mennyt jo edeltä taivaaseen. (Hebr.6:19-20) Jae 2Tim.1:13 on englanniksi: (KJV) "Hold fast the form of sound words, which thou hast heard of me, in faith and love which is in Christ Jesus." Usko ja rakkaus ovat siis Jeesuksessa Kristuksessa ja Jumala antaa meille uskoa sekä rakkautta lisää Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu. Kristus vaikuttaa meissä astian sisällä eli sydämessä: voima tulee sisältämme, vaikka se tuleekin Jumalasta. Me olemme Isässä Jumalassa Pojan kautta eli meidät on kätketty Kristuksen kautta Isään Jumalaan. Kol.3:3-4; 1Tess.1:1 "Me olemme kuolleet ja meidän elämämme on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa".

Pelastus on uskosta, jotta se olisi armosta. Uskon kautta pelastuminen tekee tyhjäksi kerskaamisen lain teoista ja ihmisistä. Room.3:21-28 Jeesuksen usko, joka hänellä oli hänen lihansa päivinä, toi meille lunastuksen, sillä ilman uskoa Jumalan Poika ei olisi antanut henkeään Isän haltuun ja kuollut ristillä meidän hyväksemme. Hänen uskonsa on kaiken perusta, alku ja loppu, koska ilman sitä ei kukaan voisi olla vanhurskas. Tämän lisäksi Jumala vaikuttaa meissä uskoa ja rakkautta, Pyhän Hengen kautta, niin että meidän oma persoonamme, se "pieni minä" uskoo Jumalan Poikaan ja hänen kauttaan Jumalaan. Jeesuksen uskoa ei lueta kenellekään vanhurskaudeksi, ellei joku usko Jumalan Poikaan Jumalan vaikuttaman uskon kautta. Uskon kautta pelastuminen tekee siten tyhjäksi ihmisistä ja lain teoista kerskaamisen. Ef.2:5-9 Me uskomme armosta "Kristuksen lahjan mitan mukaan". Kun usko on alkuisin Jumalasta ja hänen vaikutustaan, vähenee kerskaus entisestään, sillä emme voi kerskata omasta uskosta vaan Jumalasta, joka vaikuttaa armostaan uskoa meissä. Joka uskoo, hänelle ei lueta ansioksi tekoja eikä edes omaa uskoa, vaan se usko, jonka Jumala hänessä vaikuttaa, luetaan hänelle vanhurskaudeksi. Room.4:1-25; Gal.3:5-6 Niin me tulemme uskosta vanhurskaaksi, ilman lain tekoja, mutta Jeesuksen lihan päivien uskoa ei meille lueta, ellei meissä ole sitä uskoa, jonka Jumala vaikuttaa ja sen uskon kohde on Jumalan Poika ja totuuden sana, pelastuksen evankeliumi, ja uskon subjekti olen "minä, Haipolan Petteri", joka saan Jumalan armosta uskoa hänen ainosyntyisen Poikansa nimeen. Ef.1:11-14, 1Joh.3:23-24

En tiedä, osasinko minä selittää tätä ymmärrettävästi, mutta näin asia on Raamatussa ilmoitettu. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Roomalaiskirje:
4:16 Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä

Jumala vaikuttaa armostaan meidän tahtomista ja tekemistä, niin että meissä syntyy uskoa. Tämän Jumalan vaikuttaman uskon kautta olemme saaneet pääsyn armoon, kun otimme vastaan Herran Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajana ja vapahtajana. Joh.1:12; Kol.2:12; Room.5:1-2 Jotkut puhuvat "edeltävästä armosta", joka tarkoittaa sitä uskoa, minkä Jumala vaikuttaa ennen armon vastaanottamista. Sillä armo otetaan vastaan uskon kautta tai uskossa, niin kuin sana opettaa, mutta tuo usko on vielä pelastusta edeltävää uskoa, joka on kuitenkin Jumalan vaikuttamaa. Tässä kohden on syytä huomata se, että vastuu lahjan käyttämisestä ja säilyttämisestä kuuluu lahjan saajalle eikä lahjan antajalle.

2.Timoteuksen kirje:
1:12 Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.

Jumala on voimallinen varjelemaan meidät uskossa, mutta vain jos suostumme ja olemme alamaiset hänelle. Jda,1:24-25 Jos joku hylkää Hengen pyhityksen, hän hylkää silloin Jumalan. 1Tess.4:1-12; Hebr.12:1-17 "Jos joku luulee seisovansa, niin katsokoon, ettei lankea!" 1Kor.10:12

Roomalaiskirje:
12:3 Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan, minkä Jumala on kullekin suonut.

Juudaan kirje:
1:3 Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.

2.Pietarin kirje:
1:1 Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.

Usko on saatua, Jumala on sen antanut ja suonut meille, joten se on myös lahjaa tai armon vaikutusta meissä.

Jumala on antanut armossaan meille uskoa, jota hän armossaan lisää meille, kun pysymme hänessä Kristuksen kautta. Joh.15:1-16; Room.11:17-23; Luuk.17:5

Efesolaiskirje:
4:7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

Armo on annettu meille Kristuksen lahjan mitan mukaan ja armo on otettu vastaan Jumalan vaikuttaman uskon kautta. Room.5:1-2 Näin päädymme siihen lopputulokseen, että kaikki on Jumalan armoa ja vaikutusta, tarkasteltiinpa asiaa miltä kantilta tahansa. Jumala vaikuttaa meissä armoa ja uskoa, ja me saamme kasvaa Jumalan antamaa kasvua.

2.Timoteuksen kirje:
2:1 Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.

Armo on meidän ulkopuolellamme ja tulee ulkopuoleltamme, Jumalalta, Kristuksen kautta. Armo vaikuttaa silti meissä, meidän sydämissämme, ja tekee työtään meissä ja meidän kauttamme. Tiit.2:11-14

1.Korinttolaiskirje:
15:10 Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.

Paavalin oma persoona ei kadonnut mihinkään vaan hän oli Kristuksessa edelleen se sama Paavali, "vanha Paavali", niin kuin hän lempeän isällisesti Filemonille kirjoitti. Fmn,1:9 Paavali oli lempeä ja täynnä rakkautta, vaikka piti tarkoin kiinni puhtaan Jumalan sanan mukaisesta opista ja evankeliumista, niin että hänen henkensä välillä kiivastui ja hänen sanankäyttönsä oli karkeaa. Apt.13:10; 23:3; Fil.3:2 Hän on minun esikuvani Jeesuksen jälkeen ja tahdon tulla hänen kaltaisekseen, koska hän oli tullut Jeesuksen kaltaiseksi. 1Kor.11:1

Aabraham on uskon isä ja Paavali kirjoitti hänestä näin:

Roomalaiskirje:
4:20 mutta Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle,

Uskossa vahvistutaan Jumalan sanan kuulemisen kautta, koska sana vaikuttaa meissä uskoa. Room.10:17; 1Tess.2:13

Jumala on voimallinen varjelemaan jokaisen lapsensa uskon kautta lopulliseen pelastukseen. Hän lisää meihin uskoa ja vaikuttaa sitä sanansa kautta lisää. Tässä tulee eteen se, mitä uskoa verbi suomeksi tarkoittaa.

Uskoa, "pisteuo"

1. Pitää totena

- Pelkästään totena pitäminen ei takaa sitä, että joku on Kristuksessa: usko voi olla pään tietoa, mutta Jumalan Pojan tunteminen puuttuu
- Ilman Kristuksen Henkeä ei kukaan ole hänen omansa, vaikka mitä sanoisi. Room.8:9; Joh.17:3; Luuk.11:27; 1:1-4; Matt.7:21-29
- Me ymmärrämme uskon kautta, että Raamatun ilmoitus on kokonansa totta ja pidämme Isän Jumalan ja Jumalan Pojan sekä Pyhän Hengen totena. Apt.24:14-16; 1Joh.3:23-4:21

2. Luottaa

- Luottamus on tärkeimpiä uskon merkityksiä: jos pysymme vahvana siinä luottamuksessa, joka meillä oli alussa, niin me pelastumme. Hebr.3:14; 11:1 "Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, vakaumus (tai todistus) siitä, mikä ei näy."
- Huomaa tässäkin subjektin ja objektin merkitys: "Minä" luotan ja luottamukseni kohde on "Jumalan Poika ja Isä Jumala".
- Itseensä luottavainen on omavanhurskas, mutta Jumalaan luottava pelastuu, vaikka olisi syntisistä kurjin. Luuk.18:9-14

Edellinen kohta Hebr.11:1 on käännetty suomeksi kyseenalaisella tavalla. Alkukielessa sanan luottamus paikalla on sana hypostasis, joka tarkoittaa vakaumusta, varmuutta tai asioiden pääkohtaa ja ydintä, syvintä olemusta, perusrakennetta, mutta myös luottamusta. Sanaa on käytetty Raamatussa tarkoittamaan varmuutta kohdissa 2Kor.9:4 ja 11:17, lujaa luottamusta jakeessa Hebr.3:14 ja olemusta/ydintä/pääsisältöä jakeessa Hebr.1:3, jossa Jeesus on "Isän Jumalan olemuksen luonne". (suomennettu sanalla "kuva") Jakeen jälkimmäisessä osassa käytetty sana "elpidzomenon" esiintyy myös kohdassa 2Tim.3:16 ja on käännetty sanalla "nuhde", (reproof) mutta sen varsinainen merkitys on vakaumus tai todistus, niin kuin se useimmissa englannin kielisissä Raamatuissa on myös käännetty jakeeseen Hebr.11:1.Heprealaiskirjeen uskon määritelmä kuuluu siten suomeksi jotenkin näin:

Usko on varmuus siitä, mitä toivotaan, todistus/ vakaumus asioista, jotka eivät näy. (Hebr.11:1)

Luottamus Jumalaa kohtaan tulee ilmi jakeessa 2Kor.3:4 ja siinä on käytetty sanaa "pepoithesin", joka tarkoittaa nimenomaan luottamusta. (confidence, trust) Laitan tähän vielä sen jakeen, jotta näkisimme mahdollisimman tarkasti alkukielen perusteella sen, mitä usko tarkoittaa.

2.Korinttolaiskirje:
3:4 Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan;
3:5 ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta,
3:6 joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

3. Turvata

- Me turvaamme uskon kautta Jumalaan: Hän on meidän suojelijamme ja varjelijamme eikä hän nuku eikä torku. Olemme aina turvassa Isässä Jumalassa, Jeesuksen Kristuksen nimen kautta. Ps.121:3-4; 62:8; Snl.18:10

4. Pitää kiinni

- Me ripustaudumme ja tarraudumme kiinni iankaikkiseen elämään uskon kautta, jonka Jumala meissä sanan kautta vaikuttaa. 1Tim.6:12; Ps.91:14-16 On tärkeätä lukea hengen ravinnoksi Raamattua, että me kasvaisimme sitä kautta pelastukseen ja vahvistuisimme armossa sekä Jumalan Pojan tuntemisessa. Kun Pyhä Henki uudistaa sisimmän, niin silloin koemme oikean herätyksen eli Jumalan sanan janon.

Psalmit:
91:14 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
91:15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
91:16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."

Kukaan ei jaksaisi riippua kiinni Jumalassa ilman Jeesusta ja hänen voimaansa. Joh.15:5 Juuri kannattelee meitä, me emme kannata juurta. Room.11.17-23 Kristus Jeesus on se juuri, joka kannattaa pakanakristittyjä ja uskovaisia juutalaisia. Herra Jeesus on myös hän, joka on pantu kansoille liitoksi (myös pakanoille) ja pakanoille valoksi. Jes.42:6; Apt.13:46-48 Kristikunnassa esiintyy harhaoppia, jota muutamat messiaaniset juutalaiset levittävät. Heidän johtajansa on nimeltään Josef Shulam. He väittävät, että Israel on juuri, joka kannattaa pakanoita ja Israel on myös pantu liitoksi ja valoksi pakanoille Jes.42:6 mukaisesti. He laittavat Herran paikalle Israelin ja näin Israelista on tullut Jeesuksen kanssa välittäjä ihmisen ja Jumalan välille samaan tapaan kuin neitsyt Mariasta on tullut välittäjä katolisille. Pakanat eivät voi pelastua heidän oppinsa mukaan, elleivät he anna oksastaa itseään Israelin kansaan. Huomaat tästä, miten vaarallisia harhaoppeja on mahdollista Raamatusta tehdä. Meidän on syytä valvoa alati, ettei kukaan meitä eksyttäisi: Herran tulo on lähellä ja toivottavasti saamme olla niitä neitsyitä, joilla on lamput ja lampuissa öljyä eli sydän on Pyhällä Hengellä ja rakkaudella kyllästetty, niin että noudatamme totuutta rakkaudessa Jumalan sanan ohjeiden mukaisesti. Vain siten voimme pelastua. Matt.25:1-11; 2Tes.2:13-17; Ef.4:11-16

Ei ole syytä kerskata vaan on syytä peljätä, sillä me pysymme uskon kautta, emme tekojen tai oman erinomaisuutemme tai itsemme kautta vaan Jumalan armosta. Room.11:17-23; Joh.15:1-6 Omaa hyvyyttä meissä ei ole, mutta saamme pysyä kiinni hänen hyvyydessään ja Kristus meissä on hyvä, niin että hänen luonteenpiirteensä tulevat meissä hyvänä hedelmänä esiin, jos kasvamme hänen antamaansa kasvua. Hengen hedelmät eli Kristuksen mieli ja luonteen ominaisuudet ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys ja itsensähillitseminen. Gal.5:22 Jos nämä puuttuvat ja olet hätäilijä, rauhaton, etkä voi hillitä itseäsi, et luota Jumalaan ja hänen työhönsä sekä aikatauluunsa, jne., niin asiat ovat huonolla mallilla. Jos haastat riitaa etkä kärsi erilaisia ihmisiä ja heidän syntiään, vajavaisuutta, epätäydellisyyttä, puutteitaan, jne., niin sydän on kovettunut ja asenne väärä, elämä voi kokonaan puuttua sinusta. Minulle kävi tällä tavalla ja luulin silti olevani uskossa ja "jotain suurta". Voi ylimielistä ja paisunutta lihaa!

5. Toivo

- Uskon tulevaisuuteen katsova puoli on toivo, sillä me olemme vasta toivossa pelastetut ja odotamme sydän huoaten lapseksi ottamista, ruumiin lunastusta. Room.8:23-28; Hb.6:19-20 Olisimme mieluiten poissa ruumiista, jotta saisimme olla Herran kanssa, mutta olimmepa ruumiissa tai poissa siitä, niin olemme Herran omat. Elimmepä tai kuolimme, niin olemme Herran omat. 2Kor.5:1-9,14-15; Room.14:7-8

Hebrealaiskirje:
6:19 Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,
6:20 jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.

6. Totteleminen

- Usko on myös kuuliaisuutta eli Jumalan tottelemista. Suomen kielessä on helppo ymmärtää, jos isä sanoo pojalleen: "Etkö usko minua, että sinun täytyy tehdä läksyt ennen kuin menet ulos leikkimään!" Tässä kohden uskominen tarkoittaa suoraan tottelemista ja kuuliaisuutta isän sanaa kohtaan. Jeesus sanoi, että "joka uskoo Jumalan Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä, mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä vaan Jumalan viha pysyy hänen päällään." Joh.3:36 Jos joku rakastaa Jeesusta, niin hän pitää hänen sanansa. Joh.14:23 Jos joku sanoo rakastavansa Jeesusta, mutta elää tahallaan tottelemattomana hänen sanaansa kohtaan, niin hän valehtelee eikä voi pelastua ellei tule uskoon. Jumala antaa meihin Pyhän Hengen, jotta voisimme totella Jumalaa ja uskon kuuliaisuus syntyisi pakanakansoissa. Room.1:5; 6:16-17; 15:16; 16:19,25-26

Lopuksi

Laitan tähän loppuun vielä muutamia Raamatun jakeita, jotka puhuvat sen yhden oikean uskon puolesta, joka vain voi meidät pelastaa. Eli Jeesus pelastaa meidät vain sen uskon perusteella, joka meillä on Jumalan vaikutuksesta ja jonka uskon olemme saaneet ja joka usko on meille kertakaikkiaan annettu. Jda,1:3; 2Piet.1:1; Kol.2:12 Sen uskon puolesta me saamme kilvoitella, mutta se usko on meidän omaa uskoamme, ei Kristuksen uskoa, jolla hän uskoi ihmisenä Isään Jumalaan, eikä se ole sitäkään uskoa, jolla Kristus meissä uskoo Jumalaan, paitsi siten ymmärrettynä, että "uusi luomus" ja Kristus ovat samaa tarkoittava asia - jos Paavali nyt sitä koskaan sanoillaan tarkoitti. 2Kor.5:17

Hebrealaiskirje:
10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,

11:1 Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

11:1 Now faith is the assurance of things hoped for, the conviction of things not seen. (RSV)

11:1 Usko on luja luottamus siihen, mitä toivomme, vakaumus (todistus) asioista, joita ei nähdä. (tarkempi käännös)

2.Korinttolaiskirje:
5:1 Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty.
5:2 Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme,
5:3 sillä kun me kerran olemme siihen pukeutuneet, ei meitä enää havaita alastomiksi.
5:4 Sillä me, jotka olemme tässä majassa, huokaamme raskautettuina, koska emme tahdo riisuutua, vaan pukeutua, että elämä nielisi sen, mikä on kuolevaista.
5:5 Mutta se, joka on valmistanut meidät juuri tähän, on Jumala, joka on antanut meille Hengen vakuudeksi.
5:6 Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta;
5:7 sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.
5:8 Mutta me olemme turvallisella mielellä ja haluaisimme mieluummin muuttaa pois ruumiista ja päästä kotiin Herran tykö.
5:9 Sentähden me, olimmepa kotona tai olimmepa poissa, ahkeroitsemme olla hänelle mieliksi.
5:10 Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.
5:11 Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan, mutta Jumala kyllä meidät tuntee; ja minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.
5:12 Emme nyt taas suosittele itseämme teille, vaan tahdomme antaa teille aihetta kerskata meistä, että teillä olisi mitä vastata niille, jotka kerskaavat siitä, mikä silmään näkyy, eikä siitä, mikä sydämessä on.
5:13 Sillä jos me olemme olleet suunniltamme, niin olemme olleet Jumalan tähden; jos taas maltamme mielemme, teemme sen teidän tähtenne.
5:14 Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet;
5:15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
5:16 Sentähden me emme tästä lähtien tunne ketään lihan mukaan; jos olemmekin tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne.
5:17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
5:18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
5:21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.

6:1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
6:2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

1.Johanneksen kirje:
3:2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.

Meidän uskomme muuttuu näkemiseksi sinä päivänä, kun Jeesus noutaa seurakuntansa pilviin. 1Tess.4:13-17 Mikä autuas hetki se onkaan oleva! Kunnia ja kiitos Jumalalle kirkkaudessa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta!

Petteri Haipola, Jyväskylässä 10.9.2005

Sivun alkuun