Viimeisimmät lisäykset

Tällä sivulla on viimeisimmät lisäykset "vanhoilla kotisivuillani" usimmasta alkaen. Aikajärjestys voi poiketa joissakin kohdissa luettelossa, joten katso muutama päivitys listassa alaspäin, kun etsit uusia kirjoituksia. Olen kirjoittanut kristuksen terveiden sanojen mukaista opetusta Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta vuoden 2016 tammikuusta lähtien yhteistyössä kahden minun kanssani hengessä yhtä olevan "persoonan" kanssa. He paljastavat oman nimensä, kun aika on. Voit lukea niitä kirjoituksia alahakemiston kautta, jossa kirjoitukset eivät ole ilmestymisjärjestyksessä. Ne on lueteltu siten, että aiheeseen ensimmäisen kerran tutustuva voi päästä heti jäljille siitä, mistä on kysymys. Pääset tähän aiheen mukaiseen hakemistoon tästä linkistä.

  1. Täydellinen seurakunta
  2. Sama usko?
  3. Ateismin etu uskontoihin nähden Unitaarit hyväksyvät tämän periaatteen
  4. Raamatun myytit, tarut, legendat ja asiavirheet
  5. Usko ja järki
  6. Ostaminen ja myyminen Raamatussa
  7. Polykarpoksen kirje filippiläisille suomennos
  8. Klemensin ensimmäinen kirje korinttolaisille suomennos
  9. Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan "ennen kuin Aabraham syntyi, minä olen"? (suomennos)
  10. Joh 8:58 selitys (ks. muitakin linkkejä sivulla, sillä niitä on päivitetty)
  11. Elias ja Eenok muokattu versio, johon on lisätty kummankin kohdalle lyhyt selitys lähteineen
  12. Polykarpoksen kirje filippiläisille (suomennos)
  13. Jumalan valtakunta blogin kirjoitukset helmikuulta 2017
  14. Jumalan valtakunta blogissa on sarja uusia kirjoituksiamme, joissa käsitellään Raamatun alkuperää, syntytapaa, virheitä ja ristiriitoja sekä sitä, mikä on niissä puhdasta ja virheetöntä Jumalan sanaa. Suosittelemme lämpimästi kaikille totuutta rakastaville Jumalan lapsille! :-)
  15. Mikä on Raamattu ja mikä on sen merkitys? (Mikä on totuus Raamatusta?) Johdanto samanimiseen kirjoitukseen
  16. Jumalanvaltakunta blogi: Ulos vankilasta ja vapauteen, Elämä on tärkeämpää kuin oppi – Luodut loistamaan, Kysely, vuoden 2016 lokakuun arkisto ja Hakemisto.
  17. Kirottu toinen evankeliumi
  18. Päivityksiä luterilaisuudesta kertovaan kirjoitukseeni koskien mm. perisyntiä, tuomiota ja sitä, ovatko kaikki tehneet syntiä vai eivät
  19. Jumalan valtakunta blogissa on monia hyviä kirjoituksia, joita suosittelen luettavaksi. Kiitos Jumalalle hedelmällisestä yhteistyöstä, jonka kautta Jumalan vanhurskas palvelija selittää kirjoituksia ja pyhä henki saa avata ymmärryksemme käsittämään, mitä niissä on sanottu Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta kristuksesta, meidän herrastamme!
  20. Jumala herätti kuolleista ihmisen kristuksen Jeesuksen
  21. Mitä Jumalan pyhä henki on sanonut? (pdf)
  22. Alkuperäinen iankaikkinen evankeliumi (pdf)
  23. Jumalan henki asuu kristuksessa ja hänen opetuslapsissaan (pdf)
  24. Kuka antaa pyhän hengen?
  25. Jeesus oli ihminen sovittaessaan syntimme
  26. Mitä Johannes kirjoitti? (pdf)
  27. Raamatun opetus Jumalasta ja hänen pojastaan Jeesuksesta
  28. He eivät usko, että Jeesus kristus on ihminen (pdf)
  29. Johanneksen evankeliumin alku (pdf)
  30. Logos on Jumalan sana, ei henkilö
  31. Jeesuksen kristuksen sukuluettelo ja vähän muutakin (pdf)
  32. Neitseestä syntyminen: tarua vai totta? (pdf)
  33. Kristuksen kaksiluonto-oppi paljastettuna ja kumottuna
  34. Kirkkauden Jumala ilmestyi Aabrahamille
  35. Mitä meidän tulee pitää totena, jotta voisimme pelastua? (pdf)
  36. Onko Jeesus kristus Jumala, enkeli vai ihminen?
  37. Miten me olemme Jumalassa ja kristuksessa?
  38. Jumalan seurakunta ja kristuksen seurakunnat
  39. Jumalan seurakunta ja kristuksen seurakunnat, aloitussivu
  40. Heprealaiskirjeen alun lyhyt selitys (pdf)
  41. Jumala ja kristus evankeliumin julistuksessa ja rukouksessa
  42. Isässä Jumalassa ja herrassa Jeesuksessa kristuksessa (pdf)
  43. Jeesus on Jumala Sean Finnegan, muokattu versio (pdf)
  44. Johannes 2:13-25 selitys
  45. Olisiko Jeesus voinut langeta syntiin?
  46. Jeesus isän tykönä ennen maailman luomista pdf
  47. Onko Kristus jaettu kahtia?
  48. Herra Jumala Kaikkivaltias
  49. Tekikö Jeesus ihmeitä ihmisenä vai Jumalana?
  50. Kaksi eri uskoa
  51. Roomalaiskirjeen 8:26-27 selitys (pdf)
  52. Ei erehtymätöntä Jumalan sanaa
  53. Sekalaisia kirjoituksia Jumalasta ja kristuksesta
  54. Johannes vanhuuden päivinä Efesossa, Cerinthus ja doketismi (pdf)
  55. Katolisen kirkon ja sen tyttärien eli Ilmestyskirjan porton säätämistä rangaistuksista "harhaoppisille" (pdf)
  56. Johannes kirjoitti kirjeensä doketismia vastaan
  57. Minä en ketään tuomitse, Jumalan sana tuomitsee
  58. Kuka on Jumala? Kuka on Jeesus? Kuka on antikristus?
  59. Tiede ja usko (pdf)
  60. Luominen ja Jeesuksen oleminen Jumalan tykönä ennen maailman luomista
  61. Ovatko ihmiset langenneita enkeleitä? (pdf)
  62. Yksi vai kaksi olentoa? Jeesus kristus, Nasaretilainen: Jumala ja ihminen vai pelkästään ihminen? (pdf)
  63. Jesaja 9:5-6 selitys ja portto paljastettuna (keisarin uudet vaatteet)
  64. Onko Jeesus kristus, Nasaretilainen, yksi vai kaksi olentoa?
  65. Sivun alkuun