« 15.9.1940 (Logan, Utah) V 11.3.2010 (Duarte, Kalifornia)

Merlinin vanhemmat, Merle ja Lynn T. Olsen olivat mormoneja.
Merlin oli entinen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, ensin hän pelasi Utah
State Universityn joukkueessa ja sen jälkeen vuosina 1962-1976 ammattilaisena
Los Angeles Rams joukkueessa yhdessä kahdeksan vuotta nuoremman pikkuveljensä
kanssa. Merlin sai mainetta pelaamalla lähes
ainutlaatuisesti joka ikisen pelin koko viisitoista vuotta kestäneen peliuransa
ajan. Hän pääsi College Football Hall of Fameen vuonna 1980, ja Pro Football
Hall of Fameen 1982.
Peliuransa jälkeen Merlin siirtyi telkkariin. Hän toimi mm. jalkapallopelien kommentaattorina ja hänen juontajaparinsa on ollut Dick Enberg. Merlin oli naimisissa Susan Wakelyn kanssa vuodesta 1962 ja pariskuntaa siunattiin kolmella lapsella. Liki parimetrinen Merle näytteli muutamassa sarjassa, joista kuuluisin on Pieni talo preerialla, jossa hän esitti Jonathan Garvey'a. Hänen viimeisin telkkarisarjaesiintyminen on vuodelta 1988, jonka jälkeen periaatteessa vetäytyi näyttelijähommista. Kun hän esiintyi Pieni talo preerialla sarjassa, sarjan lapsinäyttelijät pitivät Merleä "sadun kilttinä jättiläisenä" hänen kokonsa takia.
Pienessä talossa väännettiin huumoria Olsenin menestyksekkäästä ammattilaisuudesta useampaankin kertaan. Kun esimerkiksi koulun jalkapallojoukkueelle piti saada valmentaja, ja joku ehdotti, että Jonathanhan voisi ruveta, hänen poikansa Andy tokaisi tylysti takaisin, että isä ei kyllä ymmärrä jalkapallosta YHTÄÄN mitään...
Merlin oli Landonin hyvä ystävä. Father Murphy ja Aaron's way sarjojen jälkeen Merlin päätti omistaa elämänsä hyväntekeväisyystyölle. Hän keräsi mm. Children's miracle networkille miljardi dollaria. Merlin ja Susan muuttivat takaisin Utahiin vuonna -93.
2009 Merlinillä todettiin keuhkoissa pahanlaatuinen syöpä, mesoteliooma. Hän haastoi entiset työnantajansa, telkkariyhtiöt ja studiot oikeuteen. Merlin tunsi näiden olevan vastuussa sairaudestaan, koska olivat pitkäaikaisesti altistaneet hänet mitä ilmeisimmin sairauden aiheuttaneelle asbestille. Kolme kemoterapiajaksoa eivät auttaneet vaan Merlin menehtyi syöpään 11.3.2010.
« 25.5.1945 (_____, Ohio)
Katherine MacGregor ja Richard Bull näkivät Hershan lavalla Anne Hathawayn roolissa ja suosittelivat häntä Pieni talo sarjan henkilöohjaajalle ja näin Hersha sai roolinsa Pienessä talossa, ensin vierailevana tähtenä ja sitten vakkariroolissa. Ironista kyllä, Hershan lempijakso Pienessä talossa on hänen viimeinen jaksonsa kyseisessä sarjassa eli #123 – Elämä jatkuu. Hän on eronnut miehestään John Peverallista, jonka kanssa on poika nimeltä Jonathan. Asuu nykyisin Floridassa ja jatkaa edelleenkin teatterissa näyttelemistä.
Hersha on esiintynyt vain muutamassa telkkariohjelmassa, ja hänen selvästi kuuluisin roolinsa on rooli Pieni talo preerialla sarjassa. Viimeisin telkkariesiintyminen on vuodelta -97.
« 1.12.1966 (Los Angeles, Kalifornia)
Matthew on esiintynyt useassa sarjassa, mutta hänenkin kuuluisin osansa lienee Pienen talon Albertin rooli, jonka Mike Landon kirjoitti pelkästään Matthew'lle. Hän on vieraillut mm. Lemmenlaiva, Enkeli maantiellä ja Steven Spielbergin uskomattomat tarinat -sarjoissa. Matthew adoptoitiin yhdeksän kuukauden ikäisenä ja hänen veljensä Patrick näytteli myöskin Pienessä talossa. Matthew aloitti näyttelijänuransa kuusivuotiaana. Matthew syntyi sydänvikaisena; hänellä oli reikä sydämessä, ja oli ainakin lapsena myöskin lievästi autistinen.
Myös hänen veljensä Patrick on adoptoitu. Poikien adoptiovanhemmat ovat Ron ja Frances Labyorteaux. Matthew esiintyi kaksi kertaa Pienessä talossa ennen liittymistään vakituiseen esiintyjäkastiin. Hän näytteli nuorta Charles Ingallsia jaksoissa #50 – Kevätmatka, #79 – Muistoja sekä näitä samoja vanhoja tarinoita muistelevassa tarinassa Little house years. Matthew asuu nykyisin New Yorkissa ja nauttii kameran takana työskentelemisestä. Hän esiintyy myös piirretyissä hahmojen ääninä. Hänen viimeisin esiintymisensä kameran edessä on vuodelta 1992.
« 22.7.1965 (Los Angeles, Kalifornia)
Patrick
aloitti näyttelijän uransa Hollywood-näytelmässä vain kolmen vanhana. Lapsena
hän esiintyi muissakin näytelmissä ja mainoksissa, sekä nuorna poikana parissa
tv-sarjassa jo ennen Pientä taloa. Samalla syntyi meriittilistalle pieniä
vierailuja pariin sarjaan. Kokemusta karttui mm. sarjoista Starsky and Hutch
sekä Lemmenlaiva. Tällä hetkellä hän on sivuosassa sarjassa Kunniat miehet,
jossa näyttelee kaveria nimeltään Bud Roberts. Bud esiintyi itse asiassa jo
sarjan pilottijaksossa, mutta pienen katoamistempun jälkeen palasi kuviin vasta
toisella tuotantokaudella tuotantoyhtiön vaihdon myötä.
Yhdessä veljensä kanssa he päättivät Hollywoodin vuoksi käyttää helpompaa kirjoitustapaa kieltämättä hankalan sukunimensä suhteen. Siksi useita kirjoitustapoja löytyy vaikka muille jakaa. Käytössä on oikean syntymänimen ohella ainakin Laborteaux sekä Labourteux. Myös muita sovelluksia näkee.
Patrick on yhdessä veljensä Matthew'n kanssa perustanut nuorten avustusrahaston (Youth Rescue Fund), jonka tarkoitus on auttaa kodistaan syystä tahi toisesta karanneita lapsia ja nuoria. Tähän projektiin on varmasti oleellisesti vaikuttanut se, että Matthew, joka näytteli Pienessä talossa orpo-Albertia, on itsekin adoptoitu Patrickin perheeseen.
Hän on naimisissa Tina Albanesen kanssa. Albanese oli apulaistuottaja Kunnia miehissä. Heillä on yksi lapsi nimeltään Jeau Bennett.
|
|
« 11.1.1969 (Hollywood, Kalifornia)
Myös Kylen isosisko Kim (s. 19.9.1964) piipahti siintyi Pienessä talossa. 1974 Kim oli nimiosassa Olgana jaksossa #7 – Siipirikko. |
Radames Pera "John jr. Edwards"« 14.9.1960 (New York, New York)
Pera meni naimisiin Marsha Mannin kanssa 29.2.1984. Vuonna 1988 hän perusti Los Angelesin seudulla oman yrityksen tehden kotiteatterien suunnittelu- ja asennustöitä. 1993 hän vei bisneksensä (www.a-v-environments.com) ja perheensä Oregonin Portlandiin, mutta palasi eteläiseen Kaliforniaan 2002. Marraskuusta 2004 hän on asunut Teksasin Austinissa, jossa käsikirjoittaa ja ohjaa elokuvia. |
Brian Part "Carl Edwards"« 24.3.1962 (Los Angeles County, Kalifornia)
Brian on esiintynyt muutamassa telkkariohjelmassa, mutta hänenkin kuuluisimmaksi roolikseen jäi osa Pienessä talossa. Viimeinen telkkariesiintymisensä on vuodelta 1983. Lapsena häntä kiinnosti kaksi asiaa: tulla koomikoksi ja ajaa prätkillä. Vuosina 1975-77 hänellä oli mahdollisuus tehdä molempia. Viikolla hän näytteli pienessä talossa ja viikonloppuisin ajoi kilpaa prätkällä. Parikymppisenä hän lopetti molemmat puuhat ja siirtyi muihin hommiin: maalaamaan taloja ja laulamaan. Hän lauloi usean vuoden Silent Stranger yhtyeessä. Vuonna 1991 Brian meni naimisiin Melodyn kanssa. Yhdessä pariskunta kiertää ympäri Yhdysvaltoja esiintymässä. |