|
|
Oltuaan kolmesti naimisissa kaikkien näiden liittojen päättyen eroon, Kevin löysi vihdoin elämänsä naisen, meni naimisiin 1993 ja muutti uuden vaimonsa Janin kanssa Rogue Riveriin. Hän suunnitteli pitkään palaavansa Hollywoodin kuvioihin mukaan heti kun kiusaus jossain vaiheessa yltyisi vastustamattomaksi, mutta myöhemmin muutti mielensä eikä kaivannut enää parrasvaloihin. Hän oli täysin tyytyväinen tasapainoiseen ja rauhalliseen elämäänsä viettäen aikaansa kirjojen ja kävelyretkien parissa ollen satunnaisesti mukana poikansa valmentaman baseballjoukkueen toiminnassa milloin vain siltä tuntui. Kevin tunnettiin pienessä kotikaupungissaan ystävällisenä miehenä, jolla oli aina aikaa vaihtaa kuulumiset tuntemattomienkin ihmisten kanssa, mikäli nämä sattuivat hänet kadulla tunnistamaan. Myös kirjeitse tai sähköpostitse häntä lähestyneet fanit saivat kaikki poikkeuksetta häneltä henkilökohtaisen vastauksen. (Mukaan lukien näiden sivujen ylläpitäjä. Tätä sivustoa kasatessa lähestyin muutamia pääosanäyttelijöitä tai heidän nettisivujensa ylläpitäjiä, lokakuussa 2003 myös Keviniä sähköpostilla. Tarkoituksena oli ainoastaan saada lupa julkaista hänen oman sivustonsa materiaalia. Mm. Melissa Gilbertin puolesta tuli vastaus, mutta kaikista näyttelijöistä Kevin oli ainoa, joka vastasi henkilökohtaisesti mailiin. Vajaan viikon kuluttua tästä, posti pudotti luukusta vieläpä täysin pyytämättä Kevinin lähettämän ison valokuvan Oregonin terveisineen!) Hagen esiintyi viiden vuosikymmenen aikana parissakymmenessä täyspitkässä elokuvassa sekä vieraili tv-sarjoissa toistasataa kertaa. Meriittilistalta löytyy visiittejä 'Knots Landingistä' 'Virginialaiseen', 'Lost in Spacesta' 'Bonanzaan', 'Napoleon Solosta' 'Kova lakiin' ja 'Matlockista', 'Peyton Placeen'. Keväällä 2004 Kevinillä todettiin vaikea ruokatorven syöpä. Hänen terveydentilansa heikkeni rankoista hoidoista huolimatta hiljalleen kunnes pian tapahtui jyrkkä muutos huonompaan. Kesäkuussa 2005 Kevinin vaimo Jan kirjoitti faneille miehensä olevan erittäin huonona ja olevan enää kyse viikoista, korkeintaan kuukausista. Vaikean ja yli vuoden kestäneen taistelun uuvuttamana, Kevin nukkui pois kotonaan heinäkuun yhdeksäs 2005. Häntä jäivät suremaan vaimo, poika, tytärpuoli Erin sekä lukematon määrä ystäviä ympäri maailman.
|
© 10/2003, 7/2005 briansmith, pikku.apulainen@jippii.fi, www.kolumbus.fi/pienitalopreerialla
©
www.docbaker.com