Michael Landon

Eugene Maurice Orowitz

s. 31.10. 1936  (Forest Hills, New York)

k. 01.07. 1991  (Malibu, Kalifornia)

Michael Landon Biography

original text by Carol Shoemaker

Michael Landon syntyi 31. lokakuuta 1936 ja sai kasteessa nimen Eugene Maurice Orowitz. Perheeseen kuului Eugenen lisäksi sisko Evelyn. Vanhemmat, juutalainen isä Eli Orowitz, ja Irlannin katolinen äiti Peggy O'Neill tekivät elämästä yhtä kärsimystä paitsi toisilleen myös lapsilleen.

Vuonna 1987 haastattelussa Michael kertoi isästään: "opin isältäni paljon. Hän ei koskaan pitänyt minkäänlaista kuria ja löikin vain kerran. Silloinkaan hän ei halunnut mutkaista, mutta äitini sai yllytettyä. Hän ei edes osannut lyödä ja olin silloin jo toistakymmentä senttiä häntä pidempi – niinpä hän vain läppäisi kämmenselällä. Sormuksesta kuitenkin tuli huuleeni ventti. Minua tuo ei haitannut, mutta isä rupesi vollaamaan ja poistui huoneesta. Olen iloinen koko tapahtumasta, koska se oli ainoa kerta, jolloin isäni osoitti minkäänlaisia tunteita."

Äidistään Michael kertoo: "äitini oli sohija, potkija ja täysi kaheli. Hän oli pahoinpitelijä ja päästään sekaisin. Hän saattoi istua sohvalla yöpaidassaan – hän puki aina yöpaidan suuttuessaan – pidellen sylissä raamattua ja rukoili Jumalaa tappamaan minut. Hän oli parantumattoman synkkämielinen ja piti minut koko ajan lievästi poissa tolaltani. Sain tehdä melkein mitä tahansa – saada surkeita todistuksia, lintsata koulusta viikkokausia – eikä äitini sanonut sanaakaan. Mutta jos satuin juomaan maitoa suoraan pullon suusta, hän potki ja heitteli minua pitkin keittiön seiniä."

Kotiolot olivat erittäin brutaalit eikä elämä New Jerseyn Collingswoodin kaupungissa ollut Orowitzin lapsille yhtään sen helpompaa. Michaelin sisko Victoria King (Evelyn vaihtoi nimeään perheen muutettua Hollywoodiin) kuvailee elämää kotona ja Collingswoodissa: "Kaupungin alkuperäinen pormestari oli viimeiseksi tahdokseen ilmoittanut, ettei Collingswoodin kaupungissa sallittaisi koskaan ’jutskuja’ tai ’neekereitä’ tai mitään muitakaan vähemmistöryhmiä. Isäni oli kyllä siitä tietoinen, mutta hän ihastui taloon ja sijainti oli työn kannalta sopiva, joten hän lähetti äitini kiinteistönvälittäjän juttusille. Äidilläni oli vaaleat hiukset ja siniset silmät. Isä käski häntä heti kättelyssä kysymään, missä katolinen kirkko on! Meidän tietysti oletettiin olevan kristittyjä. Koulussa meitä lapsia nimiteltiin ’Kristuksen tappajiksi’ ja kun tulin pyörällä kouluun, sanottiin ’käydään potkimassa jutskupyörää’. Sain sellaiset mustelmat, että kävelin kouluun koko seuraavan vuoden. Veljeni oli kaupunkiin muuttaessamme neljävuotias, mutta alettuaan koulun hänkin tuli kotiin mustelmilla. Kun hän kertoi äidilleni, että koulussa haukutaan ’viheliäiseksi jutskuksi’, äitini sanoi: "mutta ethän sinä ole juutalainen – isäsi on – sinut ja siskosi on salaa kastettu." Vaikka veljeäni ja minua syrjittiin rankasti, saimme vielä kotonakin erittäin ahdasmielisen kasvatuksen."

Michael syrjäytyi, pakeni ympäristön paineita pururadalle ja alkoi harrastaa mm. keihäänheittoa. Hän oli todella taitava keihäänheittäjä, oli heittänyt ikäluokkansa kansallisen ennätyksen (63,48 m), joten hänelle tarjottiin stipendiä urheiluyliopistoon (UCLA= University of Southern California in Los Angeles). Hän oli etenemässä vahvasti urheilu-urallaan ja uskoi siinä menestyvänsä. Perhe oli jo muutenkin valmistellut muuttoa Kaliforniaan ja isä Eli Orowitz, joka oli ollut aikoinaan korkeassa tiedottajan virassa New Yorkissa, tuli Kaliforniaan etsimään töitä, mutta kuten Michael kertoi 1962 TV Guiden haastattelussa: "hän päätyi kantamaan filmirullia projektorihuoneeseen ja takaisin rähjäisessä Los Angelesilaisessa teatterissa. Hän tuli länsirannikolle aurinkoisen tulevaisuuden toivossa uskoen, että hänet muistettaisiin New Yorkin ansioistaan. Hän ei vain saanut edes sanansijaa paikallisissa studioissa. Ei edes tuurilla." Silloin nuori Eugene huomasi, ettei enää ollut isänsä kontrollin alaisena ja alkoi hallita omaa elämäänsä.

Rikottuaan kädestään nivelsiteet, keihäänheitto jäi ja UCLA:n opiskelut saman tien heti ensimmäisen vuoden jälkeen. UCLA:n menetys oli Hollywoodin voitto. Koko joukon sekalaisia töitä tehtyään ja kun vielä elokuvakärpänen puri, Eugene Orowitzista tuli Michael Landon. Tosin alkujaan hän halusi nimen Michael Lane, mutta sen niminen näyttelijä oli jo olemassa, joten hän joutui etsimään uuden nimen Los Angelesin puhelinluettelosta. Lanen jälkeen seuraavaksi silmään osui Landon.

Länkkärit olivat suosionsa huipulla 50-luvulla ja Michael Landon olikin ollut mukana monissa sarjoissa, lähinnä länkkäreissä, ennen esiintymistään Bonanzassa 1959. Elokuvadebyyttinsä Michael teki 1957 kulttikauhuelokuvassa ’Olin Teini-ikäinen Ihmissusi’. Yksi ensimmäisistä esiintymisistään oli puolituntisessa show’ssa veteraaninäyttelijä Robert Ryanin kanssa. Ryan esitti kovanaamaa kersanttia ja Michael oli nuori sotilas, jolla oli pelkurin maine. Michael joutui muuta todistelemaan ja sen myöskin teki! Muille todistelu sopisi teemaksi koko hänen uralleen, joka alkoi pikku-Joe Cartwrightina.

BONANZA

Michael oli esiintynyt John Paynen tähdittämän sarjan ’The Restless Gun’ pilottijaksossa ja Bonanzan tuleva ohjaaja David Dortort huomasi hänet. Samassa yhteydessä esiintymisestä hyötyi myös Dan Blocker, joka valittiin Bonanzaan Hossiksi. Dortort kirjoitti pikku-Joen hahmon juuri Michaelille, joka oli tuolloin vielä yleisesti melko tuntematon. Pikku-Joe oli Benin ja kolmannen vaimonsa Marien nuorin poika. Hän oli äkkipikainen, hieman kapinallinen ja uskoi jatkuvasti joutuvansa todistelemaan paitsi isommille veljilleen (Adam ja Hoss) myös isälleen Ben Cartwrightille. Vaikka välillä oli kitkaa perheen sisällä, välillä ulkopuolisten kanssa, perheen sisällä oli voimakas side. Milloin tahansa pikku-Joe tarvitsi apua, oli varmaa, että Cartwrightit riensivät apuun. Me pikku-Joen fanit emme voineet käsittää, kun Ben moitti nuorintaan (vaikka rakastava ja viisas isä olikin) ja kun vielä vanhin veli Adam piti häntä pilkkanaan, elimme Joen mukana ahdingossa ja tunsimme suurta empatiaa. Me ymmärsimme, koska meissä kaikissa asuu pieni pikku-Joe! Joe kasvoi Bonanzan seurassa ja niin teki myös Michael.

Bonanzasta, yhdestä television historian pitkäikäisimmistä sarjoista, muodostui hyvä kasvualusta, josta Michael Landon sai paitsi valtavan määrän kokemusta näyttelijänä, myös oppitunteja käsikirjoittajana ja ohjaajana. Pernell Robertsin (Adam) poistuttua Bonanzasta vuonna 1965, Landonin kasvava into osallistua tuotannon jokaiseen osa-alueeseen siirsi pian hänelle ryhmän ’hankalan jäsenen’ maineen. Hänellä ei ollut mitään ongelmia muiden tähtien kanssa – Lorne Greene (Ben) suhtautui häneen kuin poikaansa ja Dan Blocker (Hoss) oli jopa bestman Michaelin ja näyttelijätär Lynn Noen häissä – mutta sarjan luoja David Dortort muisteli myöhemmin, kuinka viimeiset viisi vuotta Michael Landon alkoi vaatia, kuinka "lähes jokainen vuorosana, jokainen kohtaus, jokainen lavaste... Keskeytyksiä ja loputtomia tarinapalavereja pidettiin jatkuvasti… Ilmapiiri muuttui loppua kohden koko ajan katkerammaksi". Ilmiselvästi Michael tunsi tarvetta saada täydellinen taiteellinen kontrolli kaikesta ja Michael Landon Productions –tuotantoyhtiö antoikin siihen hänelle mahdollisuuden uran myöhemmässä vaiheessa.

Tammikuun numerossa 1982 TV Guiden artikkelissa Hollywoodin lehdistösihteeri Jay Bernstein kertoo: "Michael Landon palkkasi minut yhdestä ainoasta syystä: osoittaakseen elokuvateollisuudelle, että hän myös käsikirjoittaa ja ohjaa Bonanzaa. Sen minä tein, ja hän sai runsaasti huomiota ja ylistävää palautetta osakseen. Jo silloin hän tiesi, mitä tahtoi ja mihin on nyt päässytkin." Jay Bernstein kuvailee myös Michaelia voimakastahtoiseksi ja että "pulmia urallaan tuli ainoastaan silloin kun joku toinen oli ohjaksissa tai edes tahtoi ottaa ohjat haltuunsa."

Tuo oli mielenkiintoinen havainto. Hetken aikaa juuri Bonanzan suuren suosion aikoihin, Michael nimenomaan kadotti ohjat käsistään, käytti rauhoittavia ja ryyppäsi raskaasti. Hän kuitenkin päihitti ongelmansa ja suunnisti kypsempään rooliin, temperamenttisesta nuorimmaisesta Cartwrightista Charles Ingallsin isä-hahmoksi Pieneen Taloon Preerialla.

PIENI TALO PREERIALLA

Michael ei ollut pelkkä pääosan näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja vaan myös vastaava tuottaja. Hänellä oli täysi kontrolli ja hän oli mukana jokaisessa kuvauksessa. Mike tiesi täsmälleen, millaiseksi tahtoi ohjelmaformaatin muodostuvan eikä arkaillut sitä vaatiessaan. Koska Michael hallitsi kaikkea, Pieni talo käsitteli hänelle tärkeitä ajankohtaisia aiheita kuten rotuongelmia, uskonnollista syrjintää ja huumeiden väärinkäyttöä; siis aiheita, joista Michaelilla oli läheisiä omakohtaisia kokemuksia ja joita hän tahtoi yleisön pohtivan. Landon pyysi David Dortortilta, saisiko hän ottaa mukaansa saman ryhmän, joka oli Bonanzan päättyessä kasassa ja kun tuotantoryhmältä kysyttiin, miksi he ovat niin lojaaleja, eräs Pienen talon jäsen selitti: "hän ei huuda. Tämä on kovaa bisnestä ja alalla on paljon ohjaajia ja tuottajia, jotka ohjaavat ihmisiä ankaralla kädellä. Mike ei tee niin". Myöskin Michaelin partneri Kent McCray (joka oli Michaelin mukana 17 vuotta) huolehti, että kohtaukset kuvattiin aikataulun mukaan ja ihmiset pääsivät aina ajoissa kotiin viettämään aikaa omien perheidensä kanssa.

Ingallsin perhe kasvoi ja aikuistui ja Miken oli aika siirtyä eteenpäin uusiin haasteisiin, jotka joko räjäyttäisivät uran lopulliseen huippuunsa – tai sitten lopettaisi sen kokonaan… Jumalan enkelin rooliin, nimeltään Jonathan Smith.

ENKELI MAANTIELLÄ

Oltuaan 14 vuotta pikku-Joe Cartwright ja 8 vuotta Charles Ingalls, Michael Landon siirtyi alueelle, joka oli hänen ystävilleen täysin vieras. Sekä Bonanza että Pieni Talo olivat monella tavoin tuttuja ja läheisiä sarjoja. Molemmat olivat 1800-luvun länteen sijoittuvia kummassakin oli tärkeässä osassa perhe. Mutta uudessa sarjassa Jonathan Smith oli paitsi poikamies, vielä enkeli!!!

Landonilla oli vankka usko tervehenkiseen koko perheen viihteeseen ja hän lähestyi sitä seuraavasti: "tahdon saada ihmiset itkemään ja nauramaan, en vain tuijottamaan kuvaruutua. Olen kenties vanhanaikainen, mutta uskon katsojien tahtovan nähdä ohjelmia, joissa on sisältöä". People Magazinen toukokuun 1991 numerossa NBC:n viihdeosaston tuleva puheenjohtaja Brandon Tartikoff, joka osaltaan oli myös tuottamassa Pientä taloa ja Enkeliä, kertoo kuinka Landon tuli hänen luokseen uuden sarjaideansa kanssa. "Hän sanoi:, ’Varmaan monet ihmiset tulevat luoksesi esittelemään ideaansa, jolla naurattaa kansaa. Minä olen tuottaja, joka tietää kuinka koskettaa kansaa. Tahdon näytellä hahmoa, jolla on positiivista energiaa ja jolla on valtaa tulla ihmisten elämään ja olla hyödyllinen. Haluan olla enkeli.’ Vastasin, "ettet voi olla tosissasi! Lehdistö tyrmää sinut varmuudella! Sinut ristitään vielä ’Malibun Jeesukseksi’ ".

Vuonna 1973 sattui vakava liikenneonnettomuus, jossa Michaelin tytärpuolen Cherylin kolme ystävää menehtyivät ja Cheryl itse loukkaantui vakavasti. Se sai Michaelin kääntymään Jumalan puoleen jälleen kerran.

Silloin hän teki sopimuksen Jumalan kanssa: jos Cheryl selviäisi saamista vammoistaan, Michael tekisi parhaansa saadakseen aikaan projektin, jolla auttaa muita ihmisiä. Michaelin itsensä mukaan juuri tämä oli perusta ja lähtökohta Enkeli maantiellä –sarjalle.

Landonin mukaan tuli herra Edwardsia näytellyt pitkäaikainen hyvä ystävä Victor French. Samaten sarjassa vieraili useita preerialta tuttuja kasvoja. Enkeliä kuvattiin vuosina 1984-1989. French kuoli 1989 ja Landon tunsi myös sarjan tulleen tiensä päähän.

Kolmen menestyksekkään sarjan jälkeen Michael uskoi vankasti olevansa matkalla kohti neljättä…

US

Us on tarina Jeffistä, joka syyttömänä tuomitaan vankilaan murhasta, mutta 19 vuoden kuluttua vapautetaan oikean murhaajan selvittyä. Jeff oli vankilaan joutuessaan naimisissa ja hänen pojalleen kerrottiin isän kuolleen. Hän muuttaa vapauduttuaan oman isänsä luo asumaan ja saa uudelleen naimisiin menneeltä ex-vaimoltaan puhelun, jossa tämä kertoo heidän poikansa saaneen totuuden selville; poika kirjoitti äidilleen jäähyväiskirjeen ja lähti omille teilleen. Jeffin isä on sitä mieltä, että poika on äitinsä pulma ja kehottaa hoitamaan ensiksi edes oman elämänsä raiteilleen. Siitä kehittyy heidän välilleen riitä ja Jeff lähtee etsimään poikaansa suostutellakseen tämän takaisin kotiin.

Sarjasta ehdittiin saada valmiiksi ainoastaan (todellakin katsomisen arvoinen) elokuvan mittainen pilottijakso, mutta jo siitä huomaa, että Michael todellakin tiesi kuinka koskettaa ihmisiä. Us esitettiin Yhdysvalloissa syyskuussa 1991, ja siinä esiintyi pienessä sivuosassa Landonin nuorin tytär Jennifer. Reseptinä oli jo aiemmin hyväksi koettua rehellistä ja koskettavaa draamaa, ja sarjasta olisi varmuudella tullut jälleen suuri menestys.

Michael oli kolmasti naimisissa:

Dodie Frasier, jolla oli edellisestä avioliitosta poika Mark. Michael adoptoi Markin ja yhdessä Dodien kanssa vielä Joshin

Lynn Noe, jolla oli edellisestä avioliitosta tytär Cheryl. Yhdessä he saivat neljä lasta: Leslie, Michael Jr., Shawna ja Chris. Cherylin isän vastustuksen vuoksi Michael ei koskaan saanut virallisesti adoptoitua Cheryliä.

Cindy – yhteisiä lapsia kaksi, Jennifer ja Sean.

Leslie Landon

Leslie Ann Landon syntyi 11.10.1962 (Los Angeles, Kalifornia). Ennen tuloaan Pieneen talon viimeiselle kaudelle opettaja Etta Plumin osaan hän esiintyi muutamassa jaksossa eri rooleissa. Leslie kärsi  parikymppisenä syömishäiriöstä, mutta parani ja valmistui lopulta terapeutiksi ja on työskennellyt lähinnä kovia kokeneiden lasten parissa. Hän on ollut vuodesta 1990 asti naimisissa Brian Matthews nimisen jäppisen kanssa. Heillä on kaksi poikaa ja kaksi tytärtä; Rachel Lynn (s. 25.08.1993), Justin Michael (s. 31.05.1995), Catherine (s. 2000) ja Joseph (s. 02.02.2002). Leslie ei tiettävästi ole näytellyt Pienen talon jälkeen.

Pienen talon esiintymiset:

Michael Landon Jr.

Michael Graham Landon on syntynyt 20.06.1964 (Encino, Kalifornia). Hän on naimisissa Sharee Gregoryn kanssa vuodesta 1987. Heillä on kaksi tytärtä.

Pienen talon esiintyminen:

Michaelilla oli ongelmia perheensä kanssa siinä missä muillakin. Kaksi kolmesta avioliitosta päättyi eroon ja oma poika Michael Jr. tuotti televisiolle omaelämänkerrallisen elokuvan, joka ei todellakaan kaunistellut asioita yhtään. Voi kuitenkin todeta hänen jättäneen perheensä hyvin huolehdittuna ja kantamaan nimeä, josta voivat olla ylpeitä.

Michael Landon ei ollut enkeli eikä edes ’Malibun Jeesus’ vaan yksinkertaisesti monilahjakkuus, jolla oli selkeänä päämääränään parantaa maailmaa. Hän sai aikaan sarjoja, jotka mursivat ihmisten itsensä ympärilleen rakentamia muureja, ja jotka auttoivat parantamaan särkyneitä sydämiä ja kadonneita unelmia. Hän oli yhdistelmä pikku-Joea, Charlesia, Jonathania, Jeffiä ja Eugene Orowitzia. Kaikki roolit olivat aitoja.

Joe oli velvollisuutensa tunteva tottelematon poika, joka yritti löytää paikkansa elämässä.

Charles, aikuinen mies, vastuuntuntoinen aviomies ja isä; rooli, jollaiseen Michael tosielämässäänkin pyrki tosissaan vaikkakaan joidenkin mielestä ei siinä kovin hyvin onnistunut.

Jonathan teki juuri sen mitä valtaosa ihmisistä myös tahtoisi – auttoi apua tarvitsevia ja korjasi elämiä takaisin raiteilleen.

Jeffin rooli oli luultavasti kaikkein lähinnä Michael Landonia itseään; väärin syytetty, tuomittu ja myöhemmin vapautettu mies, joka joutuu jatkuvasti ponnistelemaan saadakseen takaisin läheistensä ihmisten hyväksynnän. Eräässä kohtauksessa Jeff puhuu isälleen vankila-ajastaan ja siitä, mitä ajattelee vanhempana olemisen olevan. Hän sanoo, että "unelmissani poikani silti rakastaa minua…" Tuosta paljonpuhuvasta lauseesta saa hyvän käsityksen muuten monimutkaisesta miehestä.

Hän työskenteli vielä aluillaan olevan perhedraaman Us parissa, kun hänellä todettiin parantamattomissa oleva haima- ja maksasyöpä. Michael kohtasi tämän koettelemuksen julkisesti ja rohkeudella, mutta ainoastaan kolme kuukautta diagnoosin jälkeen Michael Landon kuoli tilallaan Kalifornian Malibussa 01.07.1991.