1. ÄÄNITYS PIKKU-LAURIN TAPAAN :

 

Teksti: Micco Vuorio

 

 

Basso ja rummut

Bassokitaran äänitän aina linjan kautta.  Rummut äänitän usealla mikillä ja ilman EQ:ta tai kompressointia, kuten bassonkin. Mikitys on seuraava: Shuren 57 virvelissä, AKG D-112 bassarissa (etukalvo pois), Beyerin M88 hihatissa,  Shuren 57 tomareissa ja yläpelleissä yleensä Neumann U87 ja  Neumann KM84. Joskus olen saanut yläpeltejä varten lainaksi Shuren SM-81:t (kiitokset Esa Pulliainen ja Otto Donner), koska en itse omista identtistä konkkaparia.

 

Kitarat

Sähkökitaran äänitän aina Shuren 57:lla suorana, lähimikityksellä vahvistimeen ja vain yhdellä mikillä. Akustinen menee usein myös 57:lla.  Heleämpää soundia varten kaivan Neumann KM84:n esiin. Akustista äänittäessä leikkaan pöydän EQ:lla alimpia jonkun verran pois.

 

 

Micco Vuorio, Neumann U87  ja Studio Pikku-Lauri v. 1986 Oulussa.

Samat eväät kuin nykyään, paitsi räkki on ”laihtunut”.

 

Kun laulaja äänittää yksin laulunsa

Kun itse äänittää itseään (lie harvinaista?) levylle, se vaatii ylimääräistä tarkkaavaisuutta ja pientä vaivannäköä siihen verrattuna, jos äänittäjä valvoisi erikseen tekniikkaa ja tuottaja vielä taiteellista puolta. Itse en salli studiossa koskaan ketään muuta silloin kun laulan tai soitan, en edes aputuottajaani Big Papa Auvista (tosin hän ei koskaan ole edes halunnut olla silloin paikalla, vaan ilmeisesti luottaa minuun).

 

Päälaulun äänitän aina Neumann U87a:lla (+ hertta ja tuulisuoja). Lauluetäisyys on yleensä n. 10 cm, josta saa proksimaatiota kivasti mukaan. Laulan mikserin vieressä ja asetan mikkitelineen siten, että katse osuu helposti mittareihin. Laulun äänityksessä mittarit on erityisen tärkeä minulle nähdä, koska äänitän itse itseäni ja tasot pitää olla erityisen optimaaliset jo siksikin koska nauhurissani ei ole kohinanpoistojärjestelmää enkä käytä laulussani koskaan mitään dynamiikansäätölaitetta edes miksauksessa.

 

Mainittakoon, että kuulokemiksaus on minulle aivan äärettömän tärkeä ja olen siitä äärimmäisen tarkka, koska pienetkin balanssimuutokset vaikuttavat heti siihen miten laulu menee. Joskus kiireessä tai innostuessa voi vahingossa muuttaa kuuntelumiksauksen balansseja, niin voi olla varma, että laulusoundi muuttuu heti ja otoista ei tule enää samanlaisia. Yleensä kuulokemiksauksen tekoon minulla menee 3 – 15 minuutia.  

 

Mikrofonin bassoleikkuria käytän vain, jos tiedän etukäteen, että kevyempi ilme laulusoundissa on tarpeen. Rakkauden Kellot on äänitetty leikkurilla ja siinä onkin aika heleä soundi. Tosin tein aika paljon töitä sen eteen, että sain äänen kontrolloitua myös ”heleämpänä” ulos.  Päälaulun äänitän tikkusuorana myöskin, eli ei EQ:ta eikä  kompressori-limitteriä. Myötäkuunteluun en aja koskaan kaikua. Olen tässäkin asiassa tosi streitti. Minulle riittää, että kuulen oman ääneni juuri niin kuin se on ja tulee.

 

La Mia Granden Makeeseen Mestaan jäi päälauluksi demolaulu, jonka äänitin 57:lla. Miksausvaiheessa tämä kostautui. Niinpä jouduin ottamaan kaikki EQ:t jopa 15 desibelin väännöillä käyttöön sekä poikkeuksellisesti limitoimaan laulun! (Mitä tästä opimme: että kyllä 57:llakin voi äänittää, mutta sitten saa kyllä tehdä töitä aivan sairaasti).

 

Piano

Omat piano-osuuteni esim. La Mia Grandella on kaikki Neumannin U87:lla ja KM84:lla äänitetty. Pianon äänitysvaiheessa käytän hivenen EQ:ta joskus. Jukka Gustavson oli ensimmäinen soittaja, jonka pianoa äänitin (Tuulen tyttö, Hei hei) ja hädissäni käytin silloin kompressori-limitteriä, mitä sittemmin kaduin ankarasti. Max Tabellin pianonsoiton (Makee mesta, Karavaani) äänitin Shuren 57:lla hänen omasta ehdotuksestaan.

 

Jouset ja puhaltimet

Jouset äänitin suorana kolmella mikillä: U87 toimi tilamikkinä ja oli pallona, Oton tuomat Shuren 81:t oli stereoparina jousisektion keskellä. Puhaltimet kaikki olen äänittänyt U87:lla suorana ja herttana n. 30 – 40 cm etäisyydeltä.

 

 

2. MIKSAUS PIKKU-LAURIN TAPAAN

 

 

Yleisiä periaatteitani

Nykymiksauksessa saattaa biisiä kohden olla käytössä 20-30 erilaista tilaa, kaikua, prosessointia tai simulaatiota. Minusta on hauskempi ajatella niin, että sen sijaan, että jokainen instrumentti olisi "omassa tilassaan", kaikki soitto- ja lauluosuudet ovat samassa tilassa ja paikassa. Siksi yhdessä biisissä käytän vain yhtä kaiku/efektilaitetta kerrallaan.

 

Mitä soundeihin tulee, lähden miksausvaiheessa aina puhtaalta pöydältä. En esim. käytä mitään vakiosäätöjä, vaikka niihin saatankin päätyä kokeilujen jälkeen. Kaikki käytetyt säädöt kirjaan kyllä ylös miksauksen jälkeen kaiken varalta.

 

*

Yksi kaiku
Ainut kaiku, jota olen käyttänyt miksauksessa on  REV7:n "spring echo" vakio-ohjelma. En pidä REV7:n muista vastaavista kaiuista. Ajan sen auxiin kautta stereona ja raotan sitä ehkä 2/3:lle raidoista.  Yleensä kaiun määrä suhteessa kuivaan signaaliin on niin pieni, että jos aux-nappula jää vahingossa off-asentoon, sitä ei edes huomaa! Esim. Makeessa Mestassa kävi näin ja mitään kaikua siinä ei ole, paitsi mikeistä vuotanutta huonetta. Miksauksessa lisään bassokitaraan loivan kompressoinnin. Jos soittaja on Häkä Virtanen ratio on tosi loiva.

 

EQ-politiikkaa

Rummuissa käytän EQ:ta aika rankasti, varsinkin bassari ja virveli usein saa äärisäädöt. Rumpusoundit teettävät ylivoimaisesti eniten työtä siksikin, että rummut äänitetään yleensä nopeasti. Rumpali (=Sandrén kasaa rummut, tarkistaa virityksen, kopauttaa pari kertaa kuhunkin rumpuun ja soundcheck on siinä. Joskus olen pyytänyt kopauttamaan häntä kymmenenkin kertaa rumpuun, mutta yleensä selvitään vähemmällä. Tämä tietysti kostautuu miksausvaiheessa). Bassarin kanssa on monesti ollut mennä hermot. Sitä en koskaan ole onnistunut saamaan läheskään haluamallani tavalla.

 

Jousiin lisäsin EQ:ta keskiylä- ja yläpäähän melko lailla, jotta saisin ne erottumaan. Koska huonekaikua oli tullut jo äänitysvaiheessa, en miksauksessa lisännyt edes reverbiä saati muita paavoja. Puhaltimia taajuuskorjasin aika konservatiivisissa merkeissä myöskin. Tosin Tiirikaisen soittamaan soolotrumpettiin lisäsin reverbiä aika paljon.

 

Akustista kitaraa korjailen aina EQ:lla, välillä rajumminkin. Sähkökitara (kiitos Big Papan hyvien soundien) ei yleensä tarvi kuin aavistuksen EQ:ta.  Vielä vähemmän EQ:ta tarvin päälauluuni. Enemmistö La Mia Granden lauluista on mennyt vain vähäisillä korjauksilla, 5K – ½ dB, 15K + 1 dB, joilla pärjään melkein aina. Parilla biisillä taisi olla vieläkin tuota vähemmän ja yksi meni suorana.

 

* Tässä äänipöytäni tärkein osio: 1/20 kanavan poikkileikkaus.

 

Manuaalinen - ei mekaaninen - dynamiikansäätö

Koska en käytä mitään dynamiikansäätölaitetta lauluissani, teen melkein poikkeuksetta pingpongaamisen ennen miksausta. Eli siirrän originaalin lauluraidan toiselle raidalle, jonka siirron yhteydessä  säädän manuaalisesti ja reaaliajassa laulutasoa optimaalisemmaksi. Lopputulos on mielestäni luonnollisemman kuuloinen kuin mekaanisella laitteella koskaan. Vielä loppumiksausta tehdessä säädän päälaulun tasoa tarvittaessa.  Se tosin on vaikeaa, sillä vahdittavia raitoja ja osuuksia on usein 15 muuta ja minulla ei ole kuin kaksi kättä.

 

Ainut efekti, jota käytän

Jotta minua ei kutsuttaisi nyt vallan puristiksi ja ykstotiseksi torvensoittajaksi, niin tällä viimeisimmällä levyllä on yhdessä biisissä käytetty yhtä efektiä toimestani. Kyseessä on REV7:n  "Symphony". Tämä Symphony on phase-shifteriä muistuttava efekti.  Käytin sitä "Outoo" -biisissä  mm. virveliin, pelteihin, lauluihin ja sähkökitaraan. Muita efektejä tai kaikuja ei siinä biisissä ollut.

 

”Pienen tytön haaveet” –biisissä kuultavaan kitaroiden flanger-soundi ei ole tehty millään ”paavoilla”, vaan se on luotu luonnonmukaisesti 16-raitakoneeni pitchiä käyttäen äänitysvaiheessa. Ykkösnäppäilykitara äänitettiin O%:lla ja vastapari + 0.04 %:lla, josta syntyy kaunis flangeeraus.

 

Sävelkorkeudet

Olen aina käyttänyt (A) 440 hz vireyttä. Aina se ei kuitenkaan toimi. Esim. klassista viulua soittavat viulistit haluavat 442 hz, joten silloin olen joutunut säätämään äänityshetkeä varten nauhurin pitch-säädöllä vireen siihen. ”Pienen tytön haaveet” -laulussa jouduin vääntämään vireyden ¼-sävelaskeleen poikkeavasti. Taustat soitatin täsmälleen C:n ja H:n puoliväliin, eli H450:een. Tämä kaikki vain sen takia, että olisin saanut lauluääneni  ylä- ja alarekisteristä parhaan mahdollisen irti.  Neljäsosasävelaskeleen tarkkuudella en ole aiemmin joutunut sävellajeja säätelemäänkään ainakaan laulun vuoksi. Tämä vireys jätettiin myös levylle, vaikka miksauksessa vielä masteroinnissakin sen olisi voinut muuttaa ”normaaliin” 440:een.

 

VU-mittarien ylistys

Tässä on yksi syy miksi haluan pitää kynsin ja hampain kiinni analogisesta 16-raitanauhuristani kuin myös äänipöydästä.  Kunnolliset ja isokokoiset VU-mittarit ovat yksi asia, jota digitaalinen pylväsnäyttö ei voi koskaan korvata. En ole koskaan pitänyt pylväsnäytöistä ja minusta ne ovat edelleen naurettavan karkeita ”yhdenasian” mittareita, jotka näyttävät yleistasot ja huippuarvon niukin naukin. Mutta mitään sellaista herkkyyttä niissä ei ole eikä tule,  mihin VU-mittari parhaimmillaan pystyy. Sille ylistys ja kiitos!

 

 

VU-mittari pystyy paljastamaan kutkuttavan hauskasti mm. sen instrumentin, josta signaali linjaan tulee. Paitsi instrumentin, se paljastaa myös elementtejä soittajan tatsista ja siitä soittimesta joka hänellä on käytössä. Ainakin minun silmälleni ja mielelleni on tärkeää nähdä silloin kun mittareita tarvitsee tarkkailla, että se osoittaa herkästi paitsi dynamiikan määrän myös sen luonteen ja soitinten ja soittotyylien vivahteet. Sellaisissa mittareissa on henki ja elämä. Eri mikrofonisäädöt sähkökitarassa tai erilaiset plektran kulmatkin näkyvät VU-mittareissa! Ja esim. uudet kitarankielet antavat erilaisen responsen mittareissa: vanhat kielet näkyvät vähyytenä ja epämääräisenä ei-kiinteänä väpätyksenä. Tällaisilla asioilla ei sinällään ole merkitystä, mutta se kuvastaa vain sitä, miten uskomattoman hieno vempain analoginen VU-mittari on!  Se on kuin hiuksenhieno elämänlanka joka värähtelee mikrosekuntien frekvenssillä. Siihen verrattuna joku pylväsnäyttö on pelkkää sikanautaa.

 

Analogisten EQ:n ja feidereitten ylistys

Minusta analogisen äänipöydän feideriä ei voita mikään kapistus maailmassa. Se miten se reagoi käden liikkeisiin ja miten se vastaa äänenvolyymiin, ei voita mikään. Esim. hiirellä tai Pro-Toolsin feidereillä en saa mitään luonnollisen kuuloista lopputulosta. Sen sijaan analogisen pöydän feiderillä voi huoletta taiteilla – jopa leikkiä muusikkoa – myös niin, että se kuulostaa joltain. Sama on analogisessa EQ-järjestelmässä. Enkä usko, että se johtuu kokemuksen puutteesta, että mielestäni esim. hyvin varustetulla Pro Toolsilla ei kerta kaikkiaan saa millään ilveellä samaa vääntöä (lue = rutistusta) EQ-hun, mitä jo suhteellisen halvalla analogisella täysparametrisellä, puoliparametrisellä tai graafisella EQ:lla. Ja analogista säröä ja kompressointiakin he raukat yrittävät simuloida kalliiden pömpelien avustuksella. Halvempia ja helpompiakin vaihtoehtoja olisi!

 

Miksaus reaaliajassa

Mikään  ei mielestäni vedä vertoja sille tunteelle, kun saa miksata musiikkia reaaliajassa. Olen huomannut sen, että jos saa mahdollisuuden käsitellä ääntä ei-reaaliajassa, tulee helposti tehtyä hyvin epämusikaalisia ratkaisuja ja takertuu epäolennaisuuksiin. Vaikka ei ole helppo tehtävä miksata reaaliajassa esim. 16-raitaa (joilla saattaa olla enemmän tavaraa vielä),  varsinkin yhdellä käsiparilla, kuten omalla kohdallani, silti toivon, että tulevaisuudessa voisin hoitaa kaikki tulevat levymiksaukset juuri näin 100 %:sti.

 

 

Alku | Pähkinänkuoret | Studio Pikku-Laurin historia | Äänitys & miksaus

Micco Vuorio | Micco historia | La Mia Grande Avventura | 11 biisianalyysiä

Big Papa Auvinen | Coupé de Ville | Albert Järvinen: Kultaiset kitaravuodet 1973 - 1974

Taiteilija Antti Halonen | Oksat | Männynkävyt

 

Luotu tammikuussa 2001. Päivitetty kesäkuussa 2001.

 

Copyright © Studio Pikku-Lauri 2001