T A I T E I L I J A

 

A N T T I   H A L O N E N

 

1 8 7 0  -  1 9 4 5

 

~   S a v o n   h y m y i l e v i e n   m a i s e m i e n   i k u i s t a j a    ~

 

~   M i e s ,   j o k a   r a k e n s i   ~

 

 

Tämä kirjoitus kertoo taiteilija Antti Halosesta.  Miehestä, joka maalasi, piirsi, rakensi ja opetti. Mies, jolle oli annettu laaja-alainen taiteilijankutsumus yhdistyneenä

vaatimattomaan persoonaan, mutta suuriin ihanteisiin.

______________________________________________________________________________

 

Kirjoittaja:  MIKAELA VUORIO  [ tulostettuna  n. 10  sivua ]

Kirjoitettu Tuusulan Jokelassa helmi - toukokuussa 2001

Viimeksi päivitetty 8.12.2001.

 

 

A n t t i   H a l o n e n

 

 

S I S Ä L L Y S :

 

1.   50 pientä kuvaa

 

2.   Antti Halosen taustaa

 

3.   Isä, Olli Halonen

 

4.   Äiti, Wilhelmiina Uotinen

 

5.   Jääkukkia, sammalia, oksia ja kiviä

 

6.   Antti ja Pekka Halosen läheinen suhde

 

7.   Vuodet vapaana taiteilijana

 

8.   Antti Halosen taiteilijaluonne

 

9.   Lausuntoja Antti Halosen näyttelyistä

 

10.  Opettaja ja kansanvalistaja

 

11.  Rakkaus suomalaiseen rakennusperinteeseen

 

12.  Tärkeimmät rakennuskohteet

 

13.  Halosenniemi – puuarkkitehtuurin mestarinäyte

 

14.  Lausuntoja Antti Halosesta

 

15.  Lähteet

 

16.  Antti Halosen töitä

 

17.  Lohkaisuja

 

18.  Kiitokset

 

 

1.

................................................

5 0   P I E N T Ä   K U V A A

 

Syksyn 1999 tienoilla, kun vielä viimeistelin edellistä levyäni, eräs vanha ja huonokuntoinen kirja kirjahyllystäni eksyi tuon tuosta käsiini. Erityisesti huomiota kiinnitti kirjan tussipiirustukuvitus. Piirustuksia oli paljon ja ne olivat silmiinpistävän taidokkaasti tehtyjä. Selvästikin ne olivat jonkun täysverisen ja kypsän taiteilijan tekoa, mutta kenen?  Ainut vihje, jonka kirjastani sain, oli kuvissa oleva signeeraus AH – 22, sillä kirjastani puuttui mm. esipuhe, jossa olisi ollut maininta kuvittajasta.

 

Nuo pienet kuvat lapsista, vanhuksista, eläimistä, maaseudulta ja kaupungista eivät jättäneet minua rauhaan. Mikä taikavoima niissä piili, sillä vaikka en lukenut niihin liittyviä tarinoita, ne puhuttelivat syvältä ja saivat mielikuvituksen liikkeelle. Kuinka  niiden tekijä oli saanut näin pieniin ja vähäeleisiin piirustuksiin niin paljon elämää ja sielua? Jo yksin teknisesti arvioituna piirustukset olivat omaa luokkaansa viivan elastisuuden ja ilmeikkyyden sekä perspektiivin ja muodon aitouden vuoksi. Se jäykkyys ja mekaanisuus, mikä usein vaivaa koulukirjakuvituksia, loisti poissaolollaan. Tekijäksi paljastui taiteilija Antti Halonen. 

 

Viisi noista Antti Halosen vuonna 1922 tekemästä tussipiirustuksesta päätyi levyni La Mia Grande Avventuran kansiin. Sittemmin on ollut vaikuttavaa saada myös tutustua Antti Halosen harvinaislaatuiseen taiteilijapersoonaan ja elämäntyöhön sekä kirjojen välityksellä kuin myös taannoisella matkallani Pohjois-Savoon hänen jalanjäljilleen. Enää en ihmettele, kuka on tehnyt nämä viisikymmentä ihastuttavaa piirustusta. Niissä on mielestäni herkän, miehekkään ja harvinaisen kauneus- ja muotoaistin omaavan taiteilijan omakohtainen ja syvä kädenjälki. Niiden koruton kauneus tuo vaikuttavalla tavalla esille myös tekijän persoonaa ja hänen ihanteitaan.

 

Ohessa kerron lisää Antti Halosen elämästä ja taiteesta, hänen luonteestaan sekä rakkaudesta suomalaiseen luontoon, jonka rakkauden syttymiseen lapsuuden kodin ilmapiirillä on täytynyt olla poikkeuksellisen suuri vaikutus. Vai onko sattumaa, että molempien veljesten, sekä Antti että Pekka Halosen yksi suurimmista lempiaiheista oli suomalaisen luonnon ja etenkin puiden kuvaus?

 

Kun arvioi Antti Halosen taidetta, sitä ei voi eikä pidä lähestyä pelkästään ahtaan taidetutkimuksen rajoissa. Kuten hänen veljensä Pekka Halosenkin kohdalla, taiteilijan persoonallisuus on poikkeuksellisen kiinteästi yhteydessä siihen ympäristöön ja maaperään, josta se on noussut.

 

Nyt, kun sata vuotta myöhemmin ovat markkinatalous, informaatiotulva ja mediavalta trendeineen ja massailmiöineen ottaneet ylivallan aikamme ihmisestä loistaa Antti Halosen kaltaisen taiteilijan syvä juurevuus ja koruttomaan suomalaiseen kansanperinteeseen kurottuva hienostunut taide kuin harvinainen helmi pimeydessä.

 

Saakoon se olla edelleen innoituksena kaikille niille, jotka kaipaavat lisää vaikkapa vain pieniä eväsleivän murusia omalle matkalleen tässä rauhattomassa ja repivässä ajassa.

 

 

2.

A N T T I   H A L O S E N   T A U S T A A

 

Antti Halonen

 

s. 14.7.1870  Lapinlahdella, Ylä-Savossa

k. 7.2.1945 Suonenjoella, Pohjois-Savossa

 

 

Antti Halonen oli saanut sekä näkemisen että muodonantamisen lahjan. Parhaiten hänet muistetaan Savon hymyilevien maisemien kankaalle ikuistajana. Hän oli myös hyvä muotokuvamaalari sekä  piirtäjä puhumattakaan rakentajantaidoista. Taideopintoja Antti Halonen suoritti Akseli Gallen-Kallelan, Eero Järnefeltin ja isoveljensä Pekka Halosen johdolla. Antti Halonen osallistui ensi kerran julkiseen näyttelyyn v. 1904. Hänen viimeinen näyttelynsä oli 70-vuotisjuhlanäyttely kesällä 1940 Kuopiossa.

 

Antti Halonen syntyi ylä-savolaiseen talonpoikaissukuun Lapinlahdella keskelle kauneinta suomalaista luontoa. Perheen kaikki viisi veljestä olivat taiteellisesti poikkeuksellisen lahjakkaita: taidemaalarit Pekka  (1865), häntä viisi vuotta nuorempi Antti, soitinrakentaja/harmonitehtailija Aapeli  (1863) ja viulutaiteilija Heikki Halonen (1882) ja vain 12-vuotiaana varhaislahjakkuutena kuollut Pikku-Kalle Halonen (1880). Halosen suvusta mainittakoon vielä edellisten serkut, kuvanveistäjät Eemil ja Arttu Halonen sekä taidemaalari Kalle Halonen.

 

 

3.

I S Ä ,   O L L I   H A L O N E N

 

Savolaista lapsuuskotia Linnasalmella ympäröi kaunis luonto. Isä Olli Halonen oli maanviljelijä. Elanto oli niukkaa, sillä peltojen ja metsien tuotto ei riittänyt elättämään suurperhettä. Siksi Olli-isä lisäksi kalasti ja teki puusepäntöitä. Olli Halosen varsinainen erikoisala oli koristemaalaus ja tekstaus. Näitä taitoja hän hyödynsi tehdessään maalauksia mm. kirkkojen seinille, hautaristeihin ja sen ajan tarve-esineiden koristeluun.

 

Ihan tavallista ei ollut sekään 1800-luvun jälkipuolella, että Halosten vaatimattomaan maalaistaloon tilattiin sanomalehti. Siitä seurattiin innolla sekä kulttuuritapahtumia että maan poliittisia oloja. Olihan Olli Halonen perustanut jo nuorena miehenä kotiinsa kyläkoulun yhdessä veljensä kanssa valistus-aatteen innoittamana sekä vielä paikkakunnan parhaaksi mainitun kuoron. Kodin kirjastoon oli hankittu melkoinen määrä kirjallisuutta aika ja olot huomioiden ja sieltä löytyi ainakin Kalevala, Topeliuksen teoksia ja Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä, joita äiti luki lapsillekin. Isä-Olli taas opetti lapsilleen musiikinteoriaa mm. Kukkaselan Koraalikirjasta sekä rakensi kanteleita – taito, joka suvussa on kulkenut pitkään ja joka periytyi sittemmin sekä Antti että Pekka Haloselle että vielä heidän jälkeläisilleenkin.

 

 

4.

Ä I T I ,   M I I N A    U O T I N E N

 

Äiti, Wilhelmiina ”Miina” Uotinen oli kotoisin Maaningan Tuovilanlahdelta.  Miina oli musikaalisesti lahjakas ja etevä kanteleensoittaja, jonka sepittämiä teemoja esim. prof. A.O. Väisänen kirjasi kirjaansa ”Kantele- ja jouhikkosävelmiä”.  Mm. Sibelius ja Oskar Merikanto ovat käyttäneet Miina Halosen kanteleteemoja omassa musiikissaan. Miina Uotinen sepitti myös itsekin kantelesävelmiä. Kokonainen kantele-rapsodia on säilynyt näistä ajoista asti suvussa. Tätä kaunista Miina Halosen kantelesikermää esitetään suvussa kanteleella vielä tänäkin päivänä, jonka itsekin sain kuulla matkallani Savoon talvella 2001 Antti Halosen kotitantereille.

 

Miina Halonen oli herkkäsieluinen kansannainen, jolla oli kehittynyt värisilmä ja muotoaisti. Tätä taitoa hän hyödynsi käsitöissään, joihin suunnitteli mallit ja värit sekä värjäsi langat itse.

 

Miina  Halonen oli syvästi uskovainen ja ohjasi lapsia taivaantielle sopivaa kasvatustilannetta käyttäen. Halosen suvussa muistellaan vieläkin näitä Miina Halosen kasvatusmetodeja. Esimerkiksi illalla, kun lapset käyvät ylikierroksilla eikä mekkalasta tahdo tulla loppua, ei äiti ryhdy heitä ääneen komentamaan. Sen sijaan Miina ottaa seinältä kanteleen ja alkaa soitella sitä hiljakseen pöydän päässä. Eikä aikaakaan, kun lasten mellastus taukoaa ja he hiipivät pöydän ympärille alkaen kuunnella äidin kanteleensoittoa! Kerran Antti-poika oli kysynyt siinä äidin kannelta soittaessa: ”Soiko kantele missään kauniimmin?” ”Soi, taivaassa. Ja sinne tekin pääsette, jos kuuntelette omantuntonne ääntä!”, oli äiti vastannut.

 

Olli ja Miina Halosen laaja-alaisuus ja henkinen valveutuneisuus heijastui heidän jälkeläistensäkin elämään. Jokainen lapsi sai valita ammattinsa ja kutsumuksensa itsenäisesti eivätkä vanhemmat estelleet, kun moni lapsista suuntautui epävarmalle taiteen tielle.

 

 

5.

J Ä Ä K U K K  I A ,

S A M M A L I A ,  K I V I Ä   J A   O K S I A

 

Jotakin perheen innostavasta ilmapiiristä ja yhteisten elämysten luonteesta kertoo sekin, että kun esim. talvisydännä oli pakkanen loihtinut ikkunoihin ihanat jääkukat, ryntäsi aamulla koko perhe isä mukaanlukien niitä kilvan ihailemaan.

 

Koska Miina Halonen oli pohjimmiltaan syvästi uskonnollinen ihminen, hänen luonnettaan

leimasi myös suuri rakkaus luontoon. Hän uskoi, että myös luonto voi välittää jotakin Jumalasta. Sen tähden Miina usein otti jonkun lapsista mukaansa luontoretkille metsiin ja pientareille. Siellä äiti kiinnitti lasten huomion kukkiin, puihin ja lintuihin. Paluumatkalla Miina toi tavallisesti esiliinassaan kukkia, lehtiä, oksia, sammalia ja kiviä, joista sitten kotona sommitteli kauniita asetelmia. Äitinsä poikkeuksellista luonnonrakkautta lapset muistelivat vielä pitkään aikuisiälläkin. Kerran Akkalansaaressa oli niittomies vioittanut pientä koivuntainta. Mutta Miina lastoitti sen huolella ja hoiteli sen hellästi kuntoon kuin elävän olennon sille ääneenkin jutellen.

 

”Äidin kanssa tehdyiltä retkiltä luontoon, äidin kauniista karjahuhuilusta ja kanteleensoitosta, joka usein iltaisin viihdytti lapset uneen, nämä imivät itseensä kauneudentajun, joka sai hienoimman ilmennyksensä Pekka Halosen maisemissa. Niistä kuten Antti Halosenkin tauluista kuvastuu myös äidin rakkaus puihin. Molemmathan kuvasivat erityisen hartaasti puita, milloin kukkivia pihlajia, milloin hiiren korvalla olevia koivuja tai lumisia puita”. (Kotilieden Joulu 1963,  s. 1780-81)

 

 

6.

A N T T I   J A   P E K K A   H A L O S E N

L Ä H E I N E N   S U H D E

 

Pekka Haloselle juuri Antti-veli oli se, jonka kanssa hänellä oli kaikkein läheisin suhde aina edellä mainitun kuolemaan asti. Pekka käytti Anttia mallinaan useassa tärkeässä työssään (mm. Niittomies). Antti ja Pekka suunnittelivat rakennuksia yhdessä, joista kuuluisin on Tuusulassa oleva Halosenniemen suunnittelu ja toteutus. Myös veljekset kävivät yhteisillä maalausretkillä Savossa Nilsiän Kinahmilla. Veli-Pekka oli ensimmäisiä, joka tajusi Antin lahjakkuuden maalaukseen ja alkuvaiheessa Pekka suorastaan painosti Anttia ryhtymään taiteentielle. Aina Pekan kuolemaan asti veljesten suhde säilyi erityisen läheisenä ja lämpimänä.

 

 

 

7.

V U O D E T   V A P A A N A   T A I T E I L I J A N A

 

Vapaana taiteilijana ollessaan Antti Halonen hän asui Jyväskylän Harmonitehtaan atelieri-asunnossa 1910 – 1915, jona aikana osallistui ainakin 15 julkiseen näyttelyyn eri puolilla Suomea ja arvostelut näistä olivat pääosin myönteisiä ja tuona aikana hänestä tuli Suomen Taiteilijaseuran jäsen. Täydellisen antautumisen omalle taiteelle keskeytti v. 1915 isän kuolema. Silloin Antti katsoi velvollisuudekseen lähteä Lapinlahden Akkalansaareen pitämään huolta kotitilan asioista sekä huolehtimaan sairaasta Sohvi-sisarestaan. Vuonna  1917 Antti lähti opettajaksi Pohjois-Savon Kansanopistoon ilmeisesti taloudellisista syistä, kun ei enää voinut päätoimisesti maalata. Opiston sijainti lähellä Lapinlahtea teki mahdolliseksi hoitaa sieltä käsin Akkalansaaren kotitilan asioita. Kansanopistossa Antti tapasi tulevan puolisonsa Tilda Nykäsen, joka tuli opistoon opettajaksi samana vuonna (1917). Perustettuaan perheen v. 1920 Antti jäikin koulutyöhön opettamaan ja toimi siinä eläkkeelle siirtymiseensä asti vuonna 1937. Näistä kaikista muista velvollisuuksista huolimatta, Antti Halonen maalasi jatkuvasti ja viimeiseen asti, lähes 75-vuotiaaksi. Taide oli kuitenkin hänen syvin kutsumuksensa.

 

 

8.

 L A U S U N T O J A   A N T T I   H A L O S E N

N Ä Y T T E L Y I S T Ä

 

v. 1908 Helsinki, Suomen Taideyhdistyksen Kevätnäyttely Ateneumissa

”Antti Halonen’s livlösä ödermarksfjärd suggererar med sin starka tungsinthet det diffusa sommarnatt-ljuset”. Sigurd Frosterus/Nya Pressen 1.6.1908

 

v. 1911 Jyväskylä, yksityisnäyttely, 22 omaa työtä:

”Ensimmäinen vaikutelma on, että ne ovat synnynnäisen väritaiteilijan luomia. Ne ovat syntyneet sisäisistä, välittömistä värihuomioista, eivät mistään teoreettisesta harkinnasta. Ne eivät ole teknillisiä kokeiluja”,  vaan ”Tekniikka on niissä silmän ja käden herkentynyttä luontaista vaistoa.” – Juhani Siljo/Keski-Suomen Sanomat 19.12.1911

 

v. 1928 Helsinki, viiden nimekkään taiteilijan (Antti ja Kalle Halonen, Ester Helenius,

Hjalmar Munsterhjelm) yhteisnäyttely Helsingin  uudessa Taidehallissa

”Antti Halonen on pystynyt kehittämään herkän ja itsenäisen materiaalinkäsittelyn. - - - Antin käsitystapa on hänen omansa. Antti Halonen on Pekka-veljensä tavoin lyyrikko, mutta lujempi, miehekkäämpi ja objektiivisempi kuin tämä.” – Signe Tandefelt/Hufvudstadbladet 6.4.1928

 

v. 1945 Kuopio,  Antti Halosen 70-vuotisjuhlanäyttely

”Sieltä hiljaisesta maalaiskodista on varmaankin lähtöisin se seesteisen kaunis taiteellinen näkemys, joka ilmenee Antti Halosen lukuisissa talvi- ja kevätmaisemissa. Taiteilija on lähestynyt luontoa harvinaisella herkkyydellä ja ymmärtänyt sen sykkeen ja tavannut säkeitä sen olemuksesta. Talvimaisemissa on kirveltävää pakkasen tuntua, lumen häikäisevää kiiltoa, mutta kylmän takaa kimmeltää niissä kevätkirkkaus.” – Savo 14.7.1940

 

 

9.

A N T T I   H A L O S E N

T A I T E I L I J A L U O N N E

 

Antti Halonen kuului taiteilijana siihen taiteilijatyyppiin, jolle oli siunattu monia eri lahjakkuuksia.

Paitsi maalari ja piirtäjä, Antti Halonen suunnitteli rakennuksia, huonekaluja ja soittimia, joita kaikkia myös itse rakensi. Esim. veljensä Aapelin Jyväskylässä toimineeseen soitintehtaaseen hän suunnitteli yhden sen suosituimmista urkuharmonimalleista. Lisäksi Antti Halonen rakensi kanteleita, joita meni ulkomaille asti. Jonkun verran Antti Halonen teki puu- ja pienoisveistoksia sekä suunnitteli ex-libriksiä ja mm. Suonenjoen Emäntä- ja Maamieskoulun rintamerkin. Musiikki ja soittaminen oli niin ikään lähellä Antti Halosen sydäntä. Antin rakkaudesta musiikkiin kertoo mm. hänen toimintansa Lapinlahden Nuorisoseuran kuoronjohtajana ja halki vuosikymmenien jatkuneet esiintymiset kanteleensoittajana.

 

Luonteeltaan Antti Halonen oli hiljainen ja mietiskelevä, jopa syrjäänvetäytyvä. Itsestään hän ei kertonut mitään koskaan, ellei joku huomannut sitä kysyä. Silti hän oli kysytty jutun- ja tarinankertoja monissa juhlatilaisuuksissa koko elämänsä ajan. 1930-luvulla hänen tiedetään toimineen jopa radio- ja lehtipakinoitsijana.

 

 

10.

 O P E T T A J A   JA

K A N S A N V A L I S T A J A

 

Neljäkymmentävuotisen taitelijakutsumuksen ohella Antti Halonen toimi rakennusopin, rakennus-piirustuksen ja veistonopettajana noin kaksikymmentä vuotta: Itä-Savon Käsityökoulussa 1899, Pohjois-Savon Kansanopistossa 1917 – 1920,  Muuruveden Maamieskoulussa 1921 – 1923 ja Suonenjoen Maamieskoulussa 1924 – 1937 eläkkeelle siirtymiseensä saakka.

 

Yhdessä vaimonsa, talousneuvos ja opettaja Tilda Halosen (s. 1886) kanssa Antti Halonen kuului Pohjois-Savon kansanvalistuksen soihdunkantajasukupolveen. Viime vuosisadan alussa kansanopistot ja maatalous-ammattioppilaitokset olivat tärkeitä opinahjoja sekä kulttuurin että ammatin opettamisessa sekä kaiken uuden tiedon ja sivistyksen tuomisessa tavallisen kansan pariin. Kouluyhteisön jäsenenä Antti Halonen oli se henkilö, jonka puoleen yleensä käännyttiin kiperimmissä ongelmatilanteissa. ”Hän oli kuin talon hyvä haltija ja isä, johon kaikessa turvauduttiin”, muisteli eräs opettajatoveri Antti Halosta työtoverina. Monet oppilaat muistivat häntä rauhantekijänä ja ”miehenä, joka rakensi”. Antti Halosen vakaan hallittu käytös ja olemus yhdistyneenä valoisuuteen ja leikkimielisyyteen, teki hänestä pidetyn opettajan ja oivallisen kasvattajan nuorille.

 

 

11.

  R A K K A U S

S U O M A L A I S E E N

R A K E N N U S P E R I N T E E S E E N

 

Antti Halonen oli perinteisen rakennusmenetelmien ja materiaalien puolestapuhuja jo viime vuosisadan alussa - kauan ennen sitä aikaa,  jolloin tämä kaikki hukattiin ja maamme rakennus-kulttuuri suistui rappiotilaan betoni- ja elementtirakentamisen myötä  kaikkien tuntemin terveydellisin ja kansantaloudellisin seurauksin ja joita virheitä maksellaan vielä pitkään 2000-luvullekin tultaessa.

 

Antti Halonen  korosti aina sitä, miten tärkeää on pysyä uskollisena omalle suomalaiselle tyylillemme koteja suunniteltaessa. Toinen Antti Halosen periaate oli se, että kodissa olisi mahdollisimman paljon kotitekoista. Omilla rakennustöillään Antti Halonen toteutti näitä ihanteita ja periaatteita vaikuttavalla ja kauniilla tavalla. Oman elämänsä aikana Antti Halonen sekä suunnitteli että valmisti huonekaluja mm. hirrestä, loimukoivusta sekä rottingin tapaan taivutetusta kuorimattomasta pajusta. Mutta taiteilijan veri veti myös hiukan järeämpään rakentamiseen. Antti Halonen suunnitteli ja rakensi taloja, sekä talous- että asuinrakennuksia, jopa yhden tehdaskiinteistön Jyväskylään, joka edelleen on kaupungin kauneimpia rakennuksia ja suojeltu rakennuskohde. Myös hänen käsin piirtämänsä rakennuspiirustukset valtavan kokoisille kartonkiarkeille tussilla ja vesiväreillä esim. juuri Jyväskylän Harmonitehtaasta sekä Tuusulan Halosenniemestä ovat jo itsessään jo taideteoksia ja tekevät katselijaan valtavan vaikutuksen. Täydellä syyllä voidaan sanoa, että Antti Halosessa yhdistyi harvinaisella tavalla sekä rakentamisen taito että taiteellinen lahjakkuus. Seuraavassa muutama esimerkki Antti Halosen tärkeimmistä rakennustöistä.

 

 

12.

 T Ä R K E I M M Ä T

R A K E N N U S K O H T E E T

 

- Akkalansaari, Antti Halosen oma koti Lapinlahdella (1901 – 1904), itäkarjalaistyylillä toteutettu honkapuinen hirstalo ulkorakennuksineen, suunnittelu ja rakentaja Antti Halonen (myös muuraus- ja raudoitustyöt). Tämä talo toimi paitsi Antti Halosen omana kotina, myös hänen vanhempiensa vanhuudenkotina sekä sisartensa ja veljiensä kotina ja kesäpaikkana kuin myös vilkkaana eri alojen taitelijoiden kokoontumispaikkana

 

- J.H. Erkon koti Erkkola Tuusulassa (1902), suunnittelu Antti ja Pekka Halonen, rakennusmestari Antti Halonen

 

- Halosen Harmonitehdas Jyväskylän ydinkeskustassa (1910),  Hannikaisenkadulla, hirsirakenteinen osittain rapattu tehdas- ja asuinrakennus, suunnittelija Antti Halonen, suojeltu rakennuskohde v. 1980

 

- Halosenniemi, Pekka Halosen ateljeekoti Tuusulassa (1899 – 1902), suunnittelu Pekka ja Antti Halonen, rakennusmestari Antti Halonen, nykyään museo- ja näyttelytilana

 

 

13.

H A L O S E N N I E M I  -

 P U U A R K K I T E H T U U R I N   M E S T A R I N Ä Y T E

 

Pekka Halosen kodiksi ja taiteilija-ateljeeksi alunperin suunniteltu Halosenniemi on Pekka ja Antti Halosen tunnetuin yhteistyö. Halosenniemen korpiateljee on 4-kerroksinen monumentaalinen honkakerrostalo. Se on  yksi hienoimpia perinteisen rakennussuunnittelun ja puusepäntaidon mestarinäytteitä maassamme. Halosenniemen rakentamiseen osallistui Halosen-suvusta monta eri alojen osaajaa sekä lisäksi useat tuusulalaiset ja lapinlahtelaiset kirvesmiehet. Sadankin vuoden jälkeen tämä rakennus on elävä todiste siitä, mihin puuarkkitehtuuri voi parhaimmillaan yltää osana suomalaista luontoa ja kansanluonnetta kestäen paikallaan polvesta polveen.

 

Oheisilla tekstinäytteillä pyrin valottamaan lisää Halosenniemen erityispiirteitä kuin myös Antti Halosen roolia sekä sen suunnittelija että rakentajana. Tässä Kai Linnilän kuvaus Halosenniemestä kirjassaan Suomalaisia taiteilijakoteja:

”Komeana kohoava honkarakennus ei ole rakentamisajan hengestä huolimatta puhdaspiirteisen karelianismin ilmentymä. Rakenteiden yksityiskohdat, nurkkaliitokset, ovet ja ovenkamant ja ikkunalistat ovat yksinkertaisia ja selkeitä. Maalamaton puu, patinoitunut pinta ja kantavien rakenteiden mittasuhteiden karskius muistuttavat suomalaisen talonpoikaisen rakentamisen perinteeestä. Vain varustetaso, lukuisat kaakeliuunit ja taonnaiset, huoneiden korkeus ja lukumäärä erottavat tämän monumentaalisen luomuksen maalaistalosta. - - - Uunien lähtökohtana on vanha talonpoikainen liesi, josta on myöhemmin kehittynyt takka. Uuniluomuksissa kiteytyy Halosenniemen arkkitehtuurin idea: tarkoituksenmukaisuus, selkeys ja taiteiden perinteestä juontuva koreilematon kauneus.” (s. 110)

 

”Halosenniemen varsinainen rakennusmestari oli veli-Antti, joka osallistui Pekan kanssa myös paperille piirrettyyn suunnnitteluun. Kerrotaan, ettei taloon tehty yhtä ainoata saumaa eikä isketty yhtä ainoata naulaa ilman Antin lupaa. - - - Kun Pekka Halonen rupesi rakentamaan taloaan, oli koko puuhassa itäsuomalainen, rehevä savolainen leima. Syvästi savolainen mentaliteetti paljastuu jo työnjaossa. Pekka Halonen oli päällysmies, joka koko puuhan ajan maalasi omia taulujaan. Hän osallistui työmaalla vain uunien muuraukseen ja jaaritteluun.” (s. 119)

 

Samasta aiheesta kirjoittaa Pekka Halosen poika, Antti Halonen kirjassaan ”Taiteen arkea ja juhlaa”:

 

”- - - Halosten taiteilijaparvi antoi tälle muodolle Tuusulassa sen tarkoituksenmukaisen viimeistelyn, jonka taiteelliset yksityiskohdat samalla kertaa pelkistävät ja täydentävät vanhaa suomalaista talontyyppiä. Hongan hopeapatina, maalamaton puu, ovenlautojen punahonka, pitkä kurkihirsi sekä luhdit ja hirsien nurkkaliitokset edustavat klassillista suomalaista korpiarkkitehtuuria. Seinän pyöreä hirsimuoto on hylätty vahemmän aitona ja hongan kuperuus tasoitettu kepeästi piiluamalla.” (s. 36)

 

”Antti Halosesta kerrottiin rakennusmestarina, ettei taloon syntynyt ainoatakaan hirrensaumaa eikä siihen lyöty naulaakaan hänen tietämättään. Niinpä nykyajan ammattimiehet ihmettelvätkin sitä taitoa, jolla rakennusteknilliset yksityiskohdat on liitetty kokonaisuuteen ja kokonaisuus puolestaan tehty kestäväksi. Mutta eivätpä ihmiset enää rakennakaan erämaahongista nelikerroksisia taideteoksia käsivoimin ja piilukirveillä, eivätkä tainneet usein rakentaa ennenkään.” (s. 38)

 

 

14.

L A U S U N T O J A   A N T T I   H A L O S E S T A

 

Eräässä keskustelussa Antilta oli kysytty, miksi hänen tauluissaan näkyi niin vähän taivasta. ”Ei sitä tarvitsekaan näkyä paljon, sen täytyy heijastua maasta”, oli Antti Halonen tähän vastannut. Sekä Pekka että Antti Halonen pohtivat koko elämänsä ajan taiteen olemukseen liittyviä kysymyksiä.

”Esteettinen elämys puhtaimmillaan on pysähtymistä ilmiön välittömään ja puhtaaseen tunnearvoon, kaiken muun eristämistä epäolennaisena. - - - Halosten taiteen pyrkimys on kauempana, se on sen yhteyden, sopusoinnun, järjestyksen näkemistä, mikä kuvastuu kuvattavan todellisuuden takaa.” (Piispa Eino Sormunen Antti Halosen 100-vuotismuistonäyttelyn avajaisissa, Savo 21.9.1970)

 

”Antti Haloselle ei ollut tärkeää tulla kuuluisaksi. Parasta oli saada maalata, kokea luomisen ihme ja siten mahdollisesti tuottaa iloa muille ihmisille. - - - Antti Halonen myi mielellään teoksensa henkilöille, joiden näki niistä pitävän, ja jotka ymmärsivät niiden sanoman. Kauppa saattoi silloin syntyä aivan pienestä summasta. - - - Antti Halosen mukaan taiteilijaksi ei voi oppia vain taide-kouluja käymällä, vaan taiteilijaksi pitää syntyä. Hän uskoi, että taiteilija ihmisessä murtautuu esiin itsestään, jos on murtautuakseen.” (Merja Vilhunen:  pro gradu, s. 24)

 

”Antti Halosen suurpiirteinen, syvälle luotaava, ennen kaikkea hyvänä ihmisenä käsitetty taiteilijaolemus oli kuin suuri salainen voimakeskus, joka melkein äänettömästi käyden levitti ympäristöönsä lämpöä ja yhteismieltä.” ( Suonenjoen Maamieskoulun johtaja, A.E. Miettinen)

 

” - - - Jätit mieleemme kauniin muiston miehestä, joka toivoi kaikille hyvää ja jonka vakava ja valoon pyrkivä sielu ja miehekäs mieli antoi meille sitä, jota me tarvitsemme ja kaipaamme.” – Jukka Nykänen, Savo, helmikuu 1945

 

 

15.

........................

L Ä H T E E T

 

1. Koulutyössä. Yläkansakoulun I:n ja II:n luokan lukukirja. Toim. Alpo Noponen ja V. Tarkiainen. Oy Valistus, Helsinki 1922. Sisältää n. 50 Antti Halosen lapsi-, eläin, maaseutu- sekä kaupunkiaiheista tussipiirustusta.

 

2. Merja Vilhunen: Antti Halonen: Elämä ja taide. Taidehistorian pro gradu – työ. Jyväskylän yliopisto 1982.

 

3. M. Vilhunen. H-M. Voutilainen, K. Pöykkö, S. Peltola: Halosen Taiteilijasuvun jäseniä. Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitoksen julkaisuja 4. Jyväskylä 1991.

 

4. Eino Säisä: Haloset. WSOY 1989

 

5. Tuusula-Seuran Aikakirja II, 1990

 

6. Antti Halonen: Taiteen juhlaa ja arkea. Tuusulan taiteilijasiirtolan värikkäitä vaiheita Kivestä Sibeliukseen. Tammi 1952

 

7. Aune Lindström: Pekka Halonen. WSOY 1957

 

8. Kai Linnilä: Suomalaisia taiteilijakoteja.

 

9. Tuusulan museot: Halosenniemi. Toim. Marke Naski-Multanen.

 

10. FM Kaarina Halosen arkistot

 

11. Eila Ollikainen: ”He puhalsivat yhteen hiileen”, artikkeli, Savon Sanomat 13.2.2000.

 

12.  http://www.tuusula.fi

 

13. Minna Kettunen: Halosen taiteilijasuku. Tammi 2001.

 

 

 

 

16.

 A N T T I   H A L O S E N    T Ö I T Ä

 

 

Maisema Lapinlahden Väisälänmäeltä, Antti  Halonen 1927 (öljy)

Valokuva: Lauri Koponen

 

 

 

Talvi-ilta Kinahmilla, Antti Halonen 1923 (öljy)

Valokuva: Lauri Koponen  

 

 

Hevonen vetää karhua heinähäkissä, Antti Halonen 1922 (tussi)

 

 

1 7.

..................................

L O H K A I S U J A

 

”Vaan sanottehan siellä semmoset terveiset,

että ei piä heretä sielustaan huolettomaks

maailman mukaan

 semmosen, jota niin paljo on

kutsumisen kuormalla vaivattu.”

 

”Vaan mennyttä kivee ei auta koskessa kahtominen

tahi kaatuu järin hullummasti!”

 

- Vilhelmiina Halonen v. 1906

 

 

”Taiteen ei pidä

vaikuttaa juuriharjan tavoin paljaihin hermoihin,

vaan sen pitäisi suoda rauhaa.

Varhaisimmasta nuoruudestani asti

en ole voinut käsittää taidetta toisin......

 

En ole koskaan maalannut

muita kuin itseäni varten.

Rauhan ja sopusoinnun etsiminen taiteesta

on tullut niin sanoakseni

osaksi uskonnostani. Mutta innoituksen lähde on luonto.

Yli 30 vuotta olen asunut samassa paikassa metsä aivan taloni vierellä.

Usein minusta on tuntunut siltä kuin omistaisin Louvren tai maailman suurimmat taideaarteet oveni ulkopuolella. - - - luonto on tauluni luuranko,mutta.....

Tunnelma on sisältö, pääasia.”

- Pekka Halonen (Aune Lindström: Pekka Halonen,  s. 289)

 

 

 

18.

............................

K I I T O K S E T

 

Erityiset kiitokseni haluan lausua Jokelan kirjaston henkilökunnalle, Halosenniemen tutkija Päivi Ahdeojalle sekä perinnetutkija Minna Kettuselle Lapinlahdelle, jotka auttoivat minua selvittämään taiteilijan henkilöllisyyden ainoana suuntaviittana vanha resuinen koulukirja ja sen puolisensataa pikkupiirustusta. Vuosikymmenet  tämä Antti Halosen kuvitustyö oli täysin  unholassa, kunnes pari vuotta sitten se löydettiin uudestaan. Nämä viisikymmentä tussityötä täydentävät eittämättömästi kokonaiskuvaa Antti Halosen taiteilija-persoonasta ja ovat kaunis lisä hänen monimuotoiseen taiteeseensa ja laajaan elämäntyöhönsä.

 

Lämpimät kiitokseni haluan esittää myös Antti Halosen tyttärelle Kaarina Haloselle, joka on ystävällisesti tarkistanut käsikirjoitukseni sekä antanut nähtäväkseni paljon harvinaista materiaalia, alkuperäisiä käsikirjoituksia, kirjeitä ja luonnoksia, joita ilman tämä kirjoitus ei olisi voinut saada nykyistä muotoaan.

 

Jokelassa 30.5.2001

Mikaela Vuorio

 

 

Valokuvia  käytetty oikeudenomistajien luvalla

 

 

Alku | Pähkinänkuoret | Studio Pikku-Laurin historia | Äänitys & miksaus

Micco Vuorio | Micco historia | La Mia Grande Avventura | 11 biisianalyysiä

Big Papa Auvinen | Coupé de Ville | Albert Järvinen: Kultaiset kitaravuodet 1973 - 1974

Taiteilija Antti Halonen | Oksat | Männynkävyt

 

Luotu kesäkuussa 2001.

 

Copyright © Studio Pikku-Lauri 2001