MICCO VUORIO

Musiikillinen historia

 

 

 

 

Ensimmäinen ihastus

Ensimmäisenen musiikillinen ihastukseni oli Veikko Tuomen v. 1962 televisiossa esittämä Musta Ruusu. Tuo Tuomen koruton laulutyyli ja vakava, vaikuttava olemus varasti  5-vuotiaan sydämeni pitkäksi aikaa. Opin pitämään myös mm. Mauno Kuusistosta, Henry Theelistä ja Annikki Tähdestä jne. Kylään en lähtenyt, ellei perheessä ollut pianoa, jota soitin korvakuulolta. Ainut soitin, jonka lapsena sain, oli melodica ja se oli mielestäni hirveä.

 

White Room ja Hey Joe

Aloin intensiivisen pop-musiikin kuuntelun radiosta n. 13-vuotiaana. Aluksi kuvittelin mielessäni, että Creamin White Room ja Hendrixin Hey Joe tulivat jostain maan ulkopuoliselta planeetalta. En voinut käsittää, että he tulivat Euroopasta!  Ensimmäisen kitaran sain 14-vuotiaana ja se oli menoa. Kitara oli huono Landolan teräskielinen, mutta alkuun sillä pääsi. Aloin kirjoitella biiseistä sanoja ja sointuja ylös ja tutkia miten kitara-osuudet menevät. Vanhempani yrittivät minut saada väkisin musiikkioppikouluun, mutta siinä he eivät onnistuneet, koska vastustin sitä kuin myrkkyä.  Sitten tavallisessa lukiossa en valinnut edes musiikkia valinnaisaineeksi (vaan kuvaamataidon), koska en ole voinut sietää mitään pakkosyöttöä minulle rakkaimmassa asiassa. Kotona  sain aina tahtoni läpi, koska muut eivät harrastaneet musiikkia ja tiesin jo silloin mistä pidän mistä en.

 

Joan Baez ja Son House

Noin 16-vuotiaana löysin amerikkalaisen 60-luvun folk musiikin. Joan Baezin ja Peter, Paul & Maryn tai Leo Kottken harrastama cross-style fingerpicking -kitaransoittotyylistä  tuli ykkösjuttuni. Noihin aikoihin otin ensi kosketukset myös country-bluesin. Tilasin Digeliuksesta John Lee Hookeria ja Son Housea, opin blueskaavan ja olin ihmeissäni. Vieläkään minulla ei ollut kavereita, joiden kanssa edes vaihtaa ajatuksia musiikista saati soitella yhdessä.

 

Piano

Syksyllä 1973 kotiimme hankittiin kauan toivomani piano. Ehtona oli, että opettelisin nuotit. Se oli 16-vuotiaalle kapinalliselle kauhea kohtalo ja asiasta taisteltiin monta viikkoa! Sitten luokkatoverini Helena Puolimatka, joka kävi Oulun Musiikkopistoa,  lupautui opettajakseni ja pääsin pälkähästä. Parin oppitunnin jälkeen olin varma, että tiesin mistä oli kysymys! Aaron I  sai riittää ja siirryin Carole Kingiin ja Boogie Woogieen.

 

Ensimmäinen keikka ja bändit

Ensimmäisen keikkani tein 17-vuotiaana. Esitin countrya, folkia ja bluesia kitaran säestyksellä. Vastaanotto oli rohkaiseva ja sain jopa yhden innokkaan fanin,  jolle jouduin antamaan folk-pikkaussoiton kitaratunteja. Koulussa meni sen sijaan huonosti. Sain surkeita numeroita, en seurustellut muiden kanssa ja myöhästelin tunneilta. Opettajien mielestä minulla oli ongelmia. Omasta mielestäni asia oli juuri päinvastoin. Esiinnyin edelleen trubaduurina, mutta yo-kirjoitusvuotena menin ensimmäisiin rock-bändeihin solistiksi. Sen jälkeen liikuin pari-kolme vuotta hengellisen nuorisomusiikin parissa, jonka seurauksena tein pari julkaistua musiikkitallennettakin.

 

Rakennan kitaran

Kitaraa rakentamaan päädyin puolivahingossa vuoden 74 syksyllä. Sain Tekniikan Maailmasta olleen bassokitaran teko-ohjeen ja pikkuveljeni avustuksella tein sähkötyötkin. Se tuli hyvin halvaksi kun kustannuksia ei tullut kuin otelaudasta, viritysnupeista  ja vähäisestä määrästä elektroniikkaa. Basso pysyi jopa vireessä ja sitä oli hauska soittaa putkiradion kautta.

 

USA 1981 - 1983

Päätin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani ja lähteä Amerikkaan. Ainut konsti päästä maahan oli hankkia opiskelijaviisumi. Kirjottauduin 23-vuotiaana collegeen tavalliseksi freshmaniksi (Dayton, Tennessee). Ensimmäiseen amerikkalaiseen bändiini jouduin vahingossa. Olin luentojen jälkeen kokeilemassa kitaroita eräässä musiikkiliikkeessä, kun paikan omistaja kuuli soittoani. Hän tarjosi kitaristin paikkaa tyttärensä country-rock -triossa ja antoi käyttööni Fender-stratocasterin ja vahvistimen. Keikoilla sain laulaa pari soolonumeroakin. Keikkailimme aina Georgian puolella asti. Kyllästyin alle vuodessa Daytonin musiikkikuvioihin, sillä valtaosa oli buegrassia ja loput kantria ilman syvempia rock/blues-virityksiä. Kaikki sanoivat, että New Yorkissa olisi tämän suhteen otollisempi "music scene" ja koska satuin saamaan sieltä hyvän työpaikan, suuntasin sinne heti kevätlukukauden päätyttyä.

 

Nashvillen kautta New Yorkiin

Matkalla New Yorkiin päätin poiketa Nashvillessä. Music Rown tienoilla törmäsin John Ferrelliin, amerikkalaiseen tekstintekijään. Pidin heti hänen teksteistään valtavasti ja sain niitä ison nipun mukaani New Yorkiin. Luulen, että ilman Ferrellin hienoja tekstejä, en olisi koskaan saanut inspiraatiota säveltämiseen. Niitä levytettiin sitten Coupé de Villen kanssa useita.

 

Kesän 1982 olin töissä 5. avenuella. Eikä mennyt kuukauttakaan, kun löysin ensimmäiset hengenheimolaiset ja olin bändissä, jossa soitettiin countrya, rockia ja bluesia ilman turhaa päänsärkyä. Esiinnyin Villagessa pari kertaa myös trubaduurina. Myöhemmin olin töissä polkupyörälähettinä ja myyjänä Manhattinilla. Töitä tein pimeästi.

 

Takaisin Ouluun 1983

Suomeen muutin, koska työlupa-asiat eivät järjestyneet haluamallani tavalla. Green cardin olisin saanut, mutta joutunut sitoutumaan epämääräisiin kuvioihin. Halusin palavasti takaisin Suomeen ja sellaiseen maahan, jossa minulla oli oikeat kansalaisoikeudet. Viihdyin Jenkeissä mainiosti, mutta juridisesti olin siellä täysin lainsuojaton. Se oli henkisesti raskasta pitemmän päälle.

 

Säveltämisen aloittaminen johti minut haluun saada sovittaa omaa musiikkiani. Ouluun palattuani hankin nyt myös ensimmäisen rumpusettin. Samoin ostin ensimmäisen oikean bassokitaran ja kitaravahvistimen. Siitä alkoi varsin intensiivinen kausi elämässäni. Opettelin bassokitaraa, rumpuja, kitaroita sekä koskettimien soittoa sekä sovittamista ja kohta myös studiotekniikkaa.

 

Vuonna 1984 hankin 8-raitaäänityskaluston ja pääsin käytännössä kokeilemaan sovituksia ja studiotyön alkeita. Vuonna 1986 siirryin 16-raitaiseen laitteistoon, koska se oli minimivaatimus sellaisen pop-levyn tekemiseen, joka tehdään aidoilla soittimilla. Oman levytysstudion hankkimisella halusin ensisijaisesti taata taiteellisen vapauden musiikilleni, paitsi että pidin nappulanväännöstä hirmuisesti.

 

Studio muuttaa Helsinkiin 1987

Oli vain yksi ongelma: Oulusta en löytänyt mieluista bändiä. Tajusin, että kaikki maan huippumuusikot asuivat Etelässä. Oli aika siis lähteä rakkaasta kotikaupungista jälleen kerran. Sitäpaitsi halusin päästä soittamaan suuren idolini Albert Järvisen kanssa. Työpaikan ja asunnon löysin helposti, mutta studiotilojen etsiminen näytti aluksi toivottomalta. Pelastaja löytyi Blues News -lehden päätoimittajasta, Pertti Nurmesta. Pääsin heidän tiloihin alivuokralaiseksi.

 

Albert Järvinen löytyy

Loppusyksystä onni potkaisi minua. Tutustuin erääseen tyyppiin, joka tunsi Järvisen. Jouduin koesoittoon eräälle keikalle, jonne Järvinen ei päässyt. Paikka oli Sörkan Keskusvankila ja bändissä soitti Jukka Tolonen, Maukka Siirala, Aikka Hakala ja Harri Saksala lauloi. Pian minulle järjestettiin mahdollisuus tavata Alppu. Paikka oli Kallion Bistro. Järvinen oli hyvin kiinnostunut jutuistani ja lupasi tulla bändiin heti kun löytäisin basistin ja rumpalin. Kaulahuivini jouduin luovuttamaan hänelle merkiksi tulevasta yhteistyöstä.

 

Alkuvuodesta 1988 Albert oli usein nähty vieras studiollani. Kävimme myös konserteissa, joissa Järvinen tutustutti minua muusikkotovereihinsa. Joskus jammailtiin kitaroilla: Erityisen tarkka Järvinen oli venytyksistä. Jos venytys ei mennyt puhtaasti, hän puuttui siihen ankarasti, vaikka ei itsekään noihin aikoihin ollut täydellinen soittaja sen asian suhteen. Kerran Järvinen roudasi studiolleni kassillisen suosikkivinyyleitään, joita minun piti uskollisesti kuunnella.

 

Big Papa Auvinen löytyy

Tammikuun lopulla Järvinen poistui kuviosta hetkeksi. Minulle se tiesi uutta onnenpotkua, sillä tutustuin vihdoin kitaristi Big Papa Auviseen. Hänellä ja Sakari ”Magnus” Helteellä oli Chicago- ja Texas-bluesia soittava, ”isojen-poikien” bluesbändi Blues For Sale. Olin jallittanut päästä bändiin soittamaan edes komppikitaraa tai taustalaulajaksi, mutta ei!  Sitten Auvinen tulee keikalleni Kulttiin, jossa esiinnyin Pembroken uuden bändin Filthy Richin lämppärinä. Keskusteluja musiikista ja kitaroista riittää. Ystävystymme Big Papan kanssa heti ja parin viikon sisällä taipuu koko Blues For Sale leiriini rumpalia lukuunottamatta. Näin syntyy Coupé de Ville.  Järvinen pitää myös sanansa ja tulee treeneihin. Tästä eteenpäin eteenpäin oleva tarina liittyy enemmän Coupé de Villeen ja löytyy otsakkeen "COUPÉ  DE VILLE" kohdalta.

 

 

Alku | Pähkinänkuoret | Studio Pikku-Laurin historia | Äänitys & miksaus

Micco Vuorio | Micco historia | La Mia Grande Avventura | 11 biisianalyysiä

Big Papa Auvinen | Coupé de Ville | Albert Järvinen: Kultaiset kitaravuodet 1973 - 1974

Taiteilija Antti Halonen | Oksat | Männynkävyt

 

Luotu tammikuussa 2001.

 

Copyright © Studio Pikku-Lauri 2001