Inehmo pääsivu  Laulujen alkuperä  Yhtye  Ohjelmisto  Esiintymiset  Levy  Lehtijutut  Projektit  Ota yhteyttä

Helsingin Sanomat NYT-liite 17/2008

Mitä kuulin tänään

Narttu naukui, nirttu niukui

YSTÄVÄNI POLTTARIT saivat minut kohtaamaan oman estoisuuteni. Yhtenä ohjelmanumerona ollut tankotanssi oli minulle punan poskille nostava kokemus.

Samoissa juhlissa esiintyi myös kansanlauluyhtye Inehmo, jonka materiaali on pääasiassa Suomen Kansan Vanhojen Runojen laulukirjasta. Suomen ja sen sukukansojen runo- ja lauluperinne on pullollaan kyrvännostatusta ja loitsuja, joilla parannetaan naimaonnea. Sanoituksissa suovarikset naidaan suolta, nartut naurismaasta. Se ei minua kiusannut.

Vanha kansa on viisaudessaan laulanut arkiset asiat paremmiksi. Runolauluin on nukutettu lapset, kerrottu tarinoita ja pidetty terapiaistuntoja.

Kansanrunot ovat olleet valittavia pohdintoja oman elämän ongelmista, varoittavia esimerkkejä pahasta maailmasta tai käyttöohjeita. Loitsuin ja rukouksin on luriteltu esimerkiksi parempi sato, pulskemmat possut tai kunnon mies.

Pakottavat nisät ja uhkuvat utareet ovat hyvä asia, kun lehmät lasketaan keväällä laitumelle, mutta mikä minua häiritsee, kun niitä pitäisi esitellä striptease-tangon varressa?

Länsimainen sivistyskö on vienyt ilon lemmen nostamisesta, vaikka "kiitos kaunoisen Jumalan, en ole nurkissa nuhannut, en sohannut soppiloissa"?

Anna Laine

Takaisin Lehtijutut-valikkoon >