Synnynnäinen ruokatorvenlaajentuma afgaaninvinttikoiralla

Ruokatorven laajentuma voi olla joko synnynnäinen tai myöhemmällä iällä hankittu. Tämä artikkeli keskittyy synnynnäiseen ruokatorven laajentumaan (akalasiaan), joka on perinnöllinen sairaus monilla roduilla. Afgaaninvinttikoiralla se tuntuu olevan tyypillisesti ainakin skandinaavista tautiperimää, sillä sairautta ei listata lainkaan afgaanin perinnöllisiin sairauksiin kansainvälisessä kirjallisuudessa. Kuitenkin kokeneet ja pitkäaikaiset afgaaniharrastajat Pohjoismaissa ovat kohdanneet taudin jo ainakin 60-luvulta lähtien. Jotkut ulkomaille viedyt pohjoismaiset koirat ovat vieneet uuteen kotimaahansa myös tämän sairauden, mikä on tullut siellä esille täydellisenä yllätyksenä.

Kasvattaja huomaa yleensä sairauden siinä vaiheessa, kun pentu alkaa syödä kiinteää ruokaa, normaalisti noin 3 viikon iässä. Pentu näyttää kipuilevan syötyään ja se oksentaa ruokansa varsin pian syömisen jälkeen. Tällainen pentu voi selvitä hengissä useita viikkoja, mutta se ei kehity samaa vauhtia kuin terveet pennut, vaan on laiha ja muita pienempi. Siinä vaiheessa, kun laajentuneeseen ruokatorveen syntyy tulehdus tai koira on vetänyt kiinteää ravintoa henkeensä, tauti on pennun henkeä uhkaava. Se on kuumeinen ja selvästi hyvin kivulias. Käytännössä pentua ei voi auttaa sen enempää lääkkein kuin kirurgisinkaan toimenpitein. Tällainen pentu lopetetaan, jotta se ei joudu kärsimään tarpeettomasti.

Sairauden vuoksi lopetetun pennun ruumiinavauskuva on tyypillinen: ruokatorven alin osa on selvästi laajentunut, sen lihaskerros ja limakalvo ovat ohentuneet. Ruokatorven alaosassa on kiinteää ruokaa, joka ei ole kulkeutunut mahalaukkuun. Ruuan hengittämisen seurauksen nähdään vaikea-asteinen keuhkokuume.

Taudin syntymismekanismi ei ole täysin selvä. Siihen on kaksi teoriaa:1) ruokatorven lihaksistoa ja sen alaosassa olevaa sulkijalihasta säätelevät hermot eivät ole syntymähetkellä täysin kehittyneet, 2) ruokatorven lihaksisto ei ole normaalisti kehittynyttä. Joissakin tapauksissa hermojen kehitys saattaa edetä pennun 2 kk ikään mennessä, jolloin näkyvät oireet saattavat lievissä tapauksissa näennäisesti hävitä. Näillekin koirille kehittyy myöhemmällä iällä tavallista useammin ruokatorvenlaajentumaoireita.

Ruokatorven laajentuma voidaan havaita varjoaineröntgenkuvauksessa. Jos tila ei ole vakava, voidaan koiran kehitystä seurata. Laajentumalla on kuitenkin taipumus pahentua, eikä kerran laajentunut ruokatorvi enää palaa normaaliin kokoonsa. Ruokatorven selvä laajeneminen alle luovutusikäisellä pennulla johtaa yleensä aina pennun menetykseen, koska se ei pysty syömään normaalisti kiinteää ravintoa.

Sairauden perinnöllisyyttä ei tarkoin tunneta. Pohjoismaisen kokemuksen perusteella on nähty, että tavallisimmin pentueessa on vain yksi akalasiaa sairastava pentu, mutta pahimmissa tapauksissa niitä on ollut 6-7 kpl, jolloin lähes koko pentue on menetetty. Eräässä monia rotuja koskevassa akalasiatutkimuksessa tekijät epäilevät sairautta monigeeniseksi, useamman resessiivisen geenin aiheuttamaksi. Se sopisi myös tapauksiin, joita tunnetaan Pohjoismaista. Sukusiitos on tuonut esille useampia akalasiapentuja samassa pentueessa.   

Sairaus voi siis ilmetä vaikeudeltaan eriasteisena. Silti kaikki lievästikin oireilevat pennut kantavat taudin geenejä, eikä niitä tulisi käyttää jalostukseen. Kasvattaja harkitsee itse, miten käyttää jalostukseen pentuesisaruksia. Vanhempia voidaan käyttää harkiten jalostukseen, kunhan niille haetaan täysin vierassukuinen partneri, jonka suvussa ei vastaavaa vikaa ole esiintynyt. Kasvattajalla on kuitenkin oltava tietoisuus siitä, etteivät akalasiageenit minnekään vanhempienkaan perimästä katoa. Emme kuitenkaan jalosta geenejä, vaan kokonaisia koiria, ja kaikki koirat kantavat perimässään joitakin sairauksia aiheuttavia geenejä. 

© Riitta Aho Oy

Riitta Aho · Syrjäläntie 25 · 90800 Oulu · Finland
puh 08-511 115 · gsm 040-583 8563 · Riitta.Aho@sell.fimnet.fi