Kasvatuksen ohjaaminen

Jalostuksen tavoiteohjelma on tai on ollut työn alla kaikissa rotujärjestöissä. Se on pyydetty kirjoittamaan tiettyyn muotoon (ohjelman laatimiseen on annettu ohjeet), ja kun se on hyväksytty yhdistyksen yleiskokouksessa, se lähetetään Kennelliiton jalostustieteellisen toimikunnan arvioitavaksi ja hyväksyttäväksi. Aikaa on vuoden 2006 loppuun asti.
Ohjelmaa tulee sen jälkeen tietenkin päivittää tarpeeksi usein, jotta se pysyy ajan tasalla.

Tavoiteohjelman kirjoittaminen on koettu joissakin yhdistyksissä vaikeaksi, ja asiasta on jopa puhuttu Kennelliiton valtuuston kokouksessa.  Kuitenkin rotujärjestön tärkein tehtävä, minun mielestäni, on aina ollut harrastajien kouluttaminen koiran pidossa, hoidossa ja kasvattamisessa. Vasta sen jälkeen tulevat näyttelyiden järjestäminen ja muu toiminta. Kaikilla rotujärjestöillä olisi jo vuosikausia pitänyt olla selvä käsitys rodun alkuperästä, siinä esiintyvistä sairauksista, ns. geenipoolin suppeudesta yms. Tarkoitushan ei ole ollut tähänkään asti jalostaa koiria pelkästään näyttelytulosten perusteella. (Pelkästään vaatimus siitä, että jalostukseen käytettävän koiran pitää olla valio, on absurdi.) Tälle jo olemassa olevalle tiedolle on nyt käyttöä ja sen pohjalle on tarkoitus rakentaa kokonainen ohjelma. Jalostuksen tavoiteohjelman tulee antaa rodun kasvattajille tai rodusta kiinnostuneille selkeä käsitys myös rodun nykytilasta, kannan laajuudesta ja rotujärjestön suunnitelmista rodun laadun ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Ohjelman on tarkoitus olla kriittinen, kattava ja selkeästi ohjaava. Säännöt tai suositukset eivät voi perustua muuhun kuin selkeään tietoon. Rodun mainospätkää siitä ei ole tarkoitus tehdä!

Niissä roduissa, joissa on jo aiemmin ollut hyväksytty PEVISA-ohjelma, on opittu tekemään suunnitelmia paperille, mutta muissa rotujärjestöissä tilanne ei ole aina ollut samalla tavalla hallinnassa. Ei-PEVISA roduissa ei ole yleensä edes harkittu keskustelua jalostusasioista rotujärjestön jäsenten kanssa, vaan kasvatus ja sen ohjeistaminen on hoidettu pienellä porukalla tai sitten ei ollenkaan. Monesti sääntöjä ovat olleet laatimassa rodun harrastajat, jotka eivät itse ole kasvattaneet pentueen pentuetta. Tästä on ollut seurauksena laaja valikoima erilaisia, osin mielivaltaisiakin sääntöjä, joiden avulla on lähinnä yritetty rajoittaa kasvatustyötä, ei ohjata sitä oikeaa tietoa jakavalla tavalla.

Jalostuksen tavoiteohjelman valmistelu tulee olemaan hyvä koulu näille hallituksen ja jäsenten väliseen  yhteistyöhön vähemmän panostaneille rotujärjestöille. Nyt on pakko kuunnella myös yhdistyksen jäseniä ja muotoilla ohjelma niin, että kaikki osiot ovat asiallisesti perusteltavissa ja hyväksyttävissä kokouksessa. Se tulee olemaan erityisen haastava niille rotujärjestöille, joiden alaisena on useita rotuja. Tästä on esimerkkinä Suomen Vinttikoiraliitto, jonka alaisuudessa toimii rotua harrastavia/hierarkiassa sitäkin alemmassa asemassa olevia yhdistyksiä. Näillekin roduille pitää kirjoittaa jalostuksen tavoiteohjelma, joka tulee hyväksyttää myös Vinttikoiraliiton yleiskokouksessa. Melkoinen homma ja aikaa alkaa olla vähän.

Jalostuksen tavoiteohjelman tekeminen, toivon mukaan, pistää rodun harrastajat ajattelemaan kasvatustyötä pitkänä jatkumona, jonka tavoitteena ei ole voitto 2-3 vuoden kuluttua, vaan rodun säilyminen terveenä ja tarkoitukseensa sopivana vähintään seuraavat 50 vuotta. Koirarotua ei kehitetä kuin uutta automallia. Kyseessä on elävä eläin, jota ei voi muovata kuin vahaa mieleisekseen. Koiran perusrakenteen on oltava samanlainen kuin se on ollut viimeiset 50 vuotta. Sen on oltava tasapainoinen, jotta se voi elää terveenä pitkän elämän. Kasvattaminen on yhtä kuin rodun säilyttäminen alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa sopivana, terveenä ja yhteiskuntaan sopivana. Uusienkin harrastajien on syytä pohtia tätä asiaa perusteellisesti, ennen kuin lähtevät mukaan ajatukseen "rodun kehittämisestä näyttelyroduksi".