Sata vuotta Suurlakosta

(Reijo Katajaranta/ Kansan ääni 5/05)

Marraskuun alussa tuli sata vuotta Suomen suurlakosta. Vuoden 1905 yleislakko Venäjällä ja suurlakko Suomessa olivat yhteydessä toisiinsa. Sitä edelsi työväenliikkeen nousu sekä Venäjällä että Suomessa. Venäjällä vallankumouksen laukaisi tsaarin itsevaltainen politiikka ja surkeasti mennyt sota Japania vastaan. Suomessa taas työväenluokka halusi poliittisia oikeuksia, yhtäläistä äänioikeutta kaikille. Kun vallankumoukselliset tapahtumat alkoivat vyöryä Venäjällä, niiden vaikutus näkyi välittömästi myös Suomessa.

Tammikuun verisunnuntai laukaisi tsaarinvastaisen liikehdinnän

Venäjällä tapahtumat lähtivät liikkeelle, kun Pietarin työläiset pappi Georgi Gabonin johdolla marssivat tammikuun 22. 1905 Talvipalatsille viemään tsaari Nikolai II:lle anomusta lakiasäätävän kokouksen koollekutsumisesta. Anomuksessa esitettiin mm. kirkon erottamista valtiosta, progressiivisen tuloveron aikaansaamista, työsuojelulainsäädännön aikaansaamista ja Japanin sodan lopettamista. Marssijoita Pietarin kaduilla oli yhteensä 140.000. Bolshevikit varoittivat etukäteen marssijoita, mutta turhaan. Kun marssi sitten lähti, oli bolshevikkienkin oltava marssissa mukana, etteivät olisi saaneet sivustakatsojan leimaa.
Tsaari ei kuitenkaan ottanut vastaan marssijoita. Marssijat otti vastaan sotaväki kivääreineen. Sotilaat avasivat tulen rauhanomaisia marssijoita vastaan ja tuon verisunnuntain seurauksena toista tuhatta marssijaa surmattiin ja useita tuhansia haavoitettiin.

Verisunnuntain taustalla oli useitakin asioita, ajankohtaisimpana Venäjän käymä Japanin sota. Sota oli alkanut vuotta aikaisemmin helmikuun 8. 1904 Japanin hyökkäyksellä Port Arthuriin. Syynä sotaan oli Japanin ja Venäjän kiistat Port Arthurin ja Mantshurian alueista. Sota koitui Venäjälle hyvin kalliiksi paitsi sotilaallisesti, myös taloudellisesti. Hinnat alkoivat nousta pilviin, josta aiheutui suuria levottomuuksia ympäri Venäjää. Noina vuosina oli kapitalismi ja sitä seuraten myös työväenliike alkanut juurtua Venäjälle. Venäjä tarvitsi kipeästi poliittisia uudistuksia ja edustuksellisen demokratian luomista, mutta ”jumalalta valtansa saanut” itsevaltias tsaari katsoi, ettei mitään uudistuksia tarvita.

Lakot yltyivät ja muuttuivat lopulta yleislakoksi
Verilöylyn seurauksena työväestön kuohunta kasvoi ja muuttui v. 1905 vallankumousyritykseksi tarkoituksena demokraattisten uudistusten toteuttaminen ja tsaarin vallan kaataminen. Noin 440.000 työläistä osallistui lakkoihin. Samaan aikaan sodassa Japania vastaan Venäjän laivasto tuhottiin japanilaisen amiraali H.Togon johdolla. Tapahtumat johtivat kapinoihin Venäjän laivastossa kuuluisimpana näistä kesäkuussa kapina Odessan edustalla olevalla panssarilaiva Potjomkinilla.

Elokuun 6. Venäjän hallitus julkaisi manifestin neuvottelevan valtakunnanduuman perustamisesta. Tämän ns. Bulyginin duuman koollekutsumisessa hallituksen tarkoituksena oli vallankumouksen heikentäminen. Se muodostettiin sellaisen vaalilain perusteella, joka ei antanut tälle omalaatuiselle parlamentille mitään lainsäädännöllisiä oikeuksia, vaan ainoastaan neuvotteluoikeudet. Lenin kehotti boikotoimaan aktiivisesti duumaa, sillä duumaan osallistuminen vallankumouksen nousun aikana olisi vetänyt joukkojen huomion päätehtävästä, joka oli taistelu tsaarin itsevaltiutta vastaan.

Kuohunta jatkui ja 25.10.1905 Venäjän rautatieläisten liitto julisti lakon kaikille rautateille. Lakko laajeni saman tien yleislakoksi koko Venäjän valtakunnassa. Yleislakkoon otti osaa yli 2 miljoonaa työläistä. Tämä sai tsaarin vihdoin taipumaan. Lokakuun 30. päivän manifestissaan hän lupasi saattaa voimaan perustuslaillisen valtiosäännön ja kutsua kokoon valtakunnankokouksen, duuman, jolla olisi myös lainsäädäntövaltaa.

Tsaari vei Suomelta autonomian
Suomen työväenluokka ei olut venäläisiä tovereitaan paljoakaan perässä. Myös Suomessa kärsittiin tsaarin sortotoimista. Helmikuussa 1899 tsaari julkaisi manifestin, joka mitätöi Suomen perustuslain - sellaisena kuin se oli välittynyt Ruotsin vallan ajalta - ja autonomian. Tästä lähtien Suomen lainsäädännön oli vastattava Venäjän lainsäädäntöä. Manifestin toteuttajaksi Suomeen tuli kenraalikuvernööriksi Nikolai Bobrikov, joka sääti Suomeen diktatoriset lait. Bobrikovilla oli oikeus karkottaa haluamiaan henkilöitä maasta, lakkauttaa järjestöjä ja sanomalehtiä sekä nimittää omat venäjänmieliset virkamiehensä hallintokoneistoon.

Suomeen säädettiin myös uusi asevelvollisuuslaki v. 1901, joka kumosi Suomelta oman armeijan ja alkoi viedä suomalaisia kutsunnoissa suoraan Venäjän armeijaan. Vapaaehtoisinahan Venäjän armeijassa palveli paljon suomalaisia sotilaita kuten C.G.Mannerheim. Venäjälle oli v. 1874 säädetty yleinen asevelvollisuuslaki, joka koski myös Suomea, mutta Suomi onnistui v. 1878 vapautumaan siitä autonomiaan vedoten. Suomen armeijasta oli v. 1901 jäljellä enää Kaartin pataljoona ja Lappeenrannan rakuunarykmentti.

Työväenluokka lähti peräämään oikeuksiaan
Bobrikovin toiminta sai työväenliikkeen lisäksi myös nuorsuomalaisen porvariston ja ruotsalaisen yläluokan vihat päälleen. He halusivat takaisin Bobrikovia edeltäneen järjestyksen, siksi heitä kutsuttiin perustuslaillisiksi. Sen sijaan vanhasuomalainen porvaristo, Suomalainen puolue, ns. myöntyväisyysmiehet halusivat pitää Suomen erossa kaikenlaisia poliittisista vallankumoushankkeista ja lakoista. He antoivat siten tukensa edelleenkin tsaristiselle Venäjälle. Mutta perustuslaillinen porvaristo vaati vain Bobrikovin diktatoristen lakien kumoamista, ei syviä demokraattisia uudistuksia. Tätä työväenliike ei hyväksynyt, vaan se alkoi Forssan kokouksessa 1903 päätettyjen tavoitteidensa mukaisesti vaatia yksikamarista eduskuntaa ja yleistä äänioikeutta kaikille, myös naisille. Vaatimuksiensa tueksi työväestö alkoi järjestää suuria mielenosoituksia. Helsingissä järjestettiin mm. säätyvaltiopäivien avajaispäivänä 14.4.1905 suuri mielenosoitus Senaatintorilla äänioikeuskysymyksen vauhdittamiseksi. Mielenosoitukseen osallistui 35.000 osanottajaa. Joka tapauksessa Bobrikovin toiminta päättyi, kun Eugen Schauman ampui hänet Senaatin porrastasanteella 16.6.1904.

Lakkoliike laajeni Suomessa Suurlakoksi
Vallankumouksellisia pilviä oli siis keräytynyt Suomenkin taivaalle tapahtumien alkaessa vyöryä Venäjällä. Lokakuussa lakkoliike alkoi levitä Venäjältä Suomeen. Rautatiet menivät lakkoon ja siitä lakot levisivät edelleen. Suomi joutui poliittiseen kriisiin, jossa työväenliike ja perustuslailliset yhdessä vaativat myöntyväisyysmiesten muodostaman senaatin eroa. Se tapahtuikin 30.10. 1905. Samana päivänä Suomessa alkoi Suurlakko. Lakkokomitean vaali vahvistettiin Helsingin Rautatientorilla seuraavana päivänä. Tällöin hyväksyttiin suurlakko-ohjelma, jossa vaadittiin puhe-, paino-, kokoontumis- ja yhdistymisvapautta, perustuslakia säätävän kansalliskokouksen kokoonkutsumista uuden perustuslain säätämistä varten, yksikamarista eduskuntaa ja äänioikeutta kaikille 21 vuotta täyttäneille sekä bobrikovilaisten virkamiesten erottamista.

Yrjö Mäkelin luonnosteli ”Punaisen julistuksen”, joka luettiin Tampereella Raatihuoneen parvekkeelta 1.11.1905. Julistuksessa porvariston poliitikot tuomittiin. ”Ne kurjat matelijat, jotka venäläistä virkavaltaa pokkuroiden ovat onnistuneet pääsemään kotimaiseen hallitukseemme jäseniksi, ja jotka muodostaessaan tuon hallituksen, ovat häpeällisesti polkeneet, ei ainoastaan lakeja vaan vielä kansan pyhimpiä oikeuskäsityksiä, erotkoon heti toimestaan.” Työväki vaati enemmän kuin laillisten olojen palauttamista, se vaati yksikamarista eduskuntaa ja yleistä äänioikeutta, sekä uudistuksia työläisten asemaan, mm. 8-tunnin työpäivää. Noiden vallankumouksellisten päivien henkeä kuvaa hyvin myös viereisellä sivulla oleva Santtu Pirin runo ”Kun sinä tahdot”. Runo luettiin raatihuoneen parvekkeelta Tampereella illalla 2.11.1905 pidetyssä vapausjuhlassa.

Puna- ja valkokaartit syntyivät
Suurlakon yhteydessä syntyivät myös punakaartit ja valkokaartit. Järjestys- tai muun aseellisen taisteluelimen järjestämiseksi ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa, mutta kun Helsingin poliisit yhtyivät lakkoon, tarvittiin voimaa ylläpitämään järjestystä kaupungissa. Suurlakon keskuslakkokomitean toimesta ryhdyttiin järjestämään kansalliskaartia. Porvaristo pelkäsi omaisuutensa puolesta ja kokosi lähinnä ylioppilaista valkokaarteja. Työläiset alkoivat puolestaan koota punakaarteja. Lakkoliikehdinnän alussa molemmat kaartit olivat yhdessä turvaamassa järjestystä, mutta pian niiden väliset vastakohtaisuudet ja poliittiset jännitteet hajottivat ne kahdeksi toisiinsa nähden vihamieliseksi kaartiksi, joka oli johtaa lakon loppuessa suoranaisen aseellisen yhteenoton partaalle. Joka tapauksessa kansalliskaartiin kuului marraskuussa n. 6500 miestä, joista ainakin puolet oli punakaartilaisia.

Tsarismi peräytyi, mutta poliittinen kamppailu tasa-arvon ja sosialismin puolesta jatkui
Kun työväestö oli antanut Punaisen julistuksensa, jossa vaadittiin paljon pidemmälle meneviä uudistuksia kuin mihin perustuslailliset olivat pyrkineet, perustuslaillisille tuli kiire. He halusivat lopettaa lakon mahdollisimman nopeasti. Kun rautatiet olivat lakossa, he vuokrasivat ”Vapaus” nimisen laivan jolla he matkustivat tsaarin luokse Pietariin. Mukanaan heillä oli Leo Mechelinin kirjoittama sopimusluonnos suurlakon lopettamiseksi. Perustuslaillisille riitti, että Bobrikovin asetukset kumotaan, mutta työväenliikkeen esittämistä pidemmälle menevistä uudistuksista sopimusluonnoksessa ei puhuttu. Tsaari antoi väliaikaisesti periksi lakkolaisille. Tsaarin marraskuun julistus 4.11.1905 lopetti suomalaisten kutsunnat Venäjän armeijaan. Helmikuun manifestin täytäntöönpano keskeytettiin, samoin kumottiin Bobrikovin säätämät diktatoriset asetukset. Tämä riittikin perustuslaillisille, kun sensijaan työläiset olisivat vielä halunneet jatkaa lakkoa demokraattisten uudistusten toteuttamiseksi.

Perustuslaillisten irrottua lakosta Suurlakko oli lopetettava 6.11.1905. Tästä alkoi pitkällinen poliittinen kamppailu niiden demokraattisten uudistusten saamiseksi, mitä ei Suurlakossa vielä saatu.

Punakaartien painostuksella oli eduskuntauudistuksessa edelleenkin keskeinen osa. Säätytalolle keräytyi toukokuussa 1906 valtava mielenosoitus painostamaan senaattoreita yksikamarisen eduskunnan saamiseksi. Järjestystä pitivät yllä punakaartit vain muutaman poliisin ollessa paikalla. Valtiopäivät hyväksyivät työläisten vaatimuksesta uudistuksen yksikamarisesta eduskunnasta ja yleisestä äänioikeudesta lopullisesti 20.7.1906.

Kun Venäjän bolshevikkinen puolue piti konferenssinsa Tampereen Työväentalossa 12.-17. joulukuuta 1905 – tässä kokouksessa myös Lenin ja Stalin kohtasivat ensimmäisen kerran – , venäläiset bolshevikit olivat olleet erityisen vaikuttuneita tamperelaisten punakaartien kurinalaisesta toiminnasta.

Venäjällä vallankumouksen kuluessa syntyi myös omalaatuinen joukkojärjestö, kuuluisat työläisten edustajien neuvostot, kaikista tehtaista valittujen edustajien kokoukset, jotka ottivat yhdeksi päävaatimuksekseen 8-tuntisen työpäivän saamisen. Suomessa neuvostoja ei sen sijaan syntynyt.

Tsaari kaappasi itsevaltiutensa takaisin
Vuoden 1905 vallankumousaalto alkoi hiipua Venäjällä Moskovan verilöylyn jälkeen joulukuussa, jolloin tsaari palautti menettämäisillään olevan valtansa - jälleen aseisiin turvautuen - takaisin itselleen. Tsaari päätti sallia duuman kokoontumisen, mutta sitä varten julkaistiin epädemokraattinen vaalilaki, joka turvasi tilanherrojen ja porvariston valtaenemmistön duumassa.

Toukokuussa 1906 duuma kokoontui, mutta sen työskentely jäi lyhytaikaiseksi. Tsaari hajotti duuman heinäkuussa. Duuman hajottamisen jälkeen vallankumous nosti vielä päätään Venäjän laivastossa, kun heinäkuussa 1906 matruusit nousivat kapinaan Kronstadtissa ja Suomenlinnassa. Helsingin punakaartilaiset auttoivat kapinoivia matruuseja julistamalla Helsinkiin yleislakon ja estämällä rautatieliikenteen, joka hidasti tsaarin joukkojen saapumista kukistamaan kapinaa. Sen sijaan valkokaartit pyrkivät auttamaan kapinaa kukistamaan tulleita tsaarin joukkoja. Tässä tilanteessa 8. elokuuta 1906 punakaartit ja valkokaartit joutuivat ensimmäistä kertaa Suomessa Hakaniemen torilla Helsingissä taisteluun toisiaan vastaan. Yhteenotossa sai surmansa 8 valkokaartilaista ja 2 punakaartilaista.
Duuman hajottamisen jälkeen tsaari ryhtyi vainoamaan vallankumouksellisia. Pääministeriksi nimettiin Petr Arkadevits Stolypin, joka aloitti voimakkaat sortotoimet kaikkia edistyksellisiä lehtiä ja työväenjärjestöjä kohtaan.
Leninin mukaan vuoden 1905-1907 vallankumous Venäjällä oli vuoden 1917 Lokakuun suuren sosialistisen vallankumouksen esinäytös, ”kenraaliharjoitus”, jossa työväenluokan luokkatietoisuus ja organisoitumiskyky kehittyivät olennaisesti. Suomikin siis oli isolla panoksella mukana tässä ”kenraaliharjoituksessa”.

Reijo Katajaranta