Kommunistisen nuorisoliiton seminaari
Jyväskylä 15.7.2001

Reijo Katajaranta
http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/
r.katajaranta@kolumbus.fi

Dialektisesta materialismista

Minun aiheenani on dialektiikka. Aihe on tietysti turhankin iso yhden opintokerran aiheeksi. Pikemminkin asia vaatisi kymmeniä opintokertoja. Siksi yritänkin omassa alustuksessani löytää kaikkein olennaisimpia seikkoja dialektiikasta, nimenomaan dialektisesta materialismista, että voisin selvittää kuulijoille, että mistä oikein on kyse.

Dialektiikka on oppi maailmassa tapahtuvasta luonnon, yhteiskunnan ja tajunnan yleisimmistä kehityksen lainalaisuuksista ja katson sen olevan maailman filosofisen kehityksen huipentuma, joka todella antaa mahdollisuuden tiedostaa maailmaa ja antaa avaimet toimia siinä.

Dialektinen materialismi on nykyään jatkuvien hyökkäysten kohteena. Aivan jatkuvasti sen teorioita ja tuloksia yritetään kumota ja uudelleen kumota, sekä aivan tietoisesti kehitellään - voisiko sanoa "harhaoppeja"- sotkemaan ihmisten ajattelua, ettei dialektinen materialismi voittaisi alaa ihmisten ajattelussa. Kysymys tässä on, että myös maailmankatsomuksellisilla asioilla on luokkaluonne. Dialektinen materialismi tukee työväenluokkaa ja vie pohjan luokkayhteiskunnalta ja luokkaeroja ylläpitäviltä käsityksiltä.

Filosofian syntyminen

Sana filosofia tulee kreikan kielestä ja se merkitsee suomeksi "viisauden ystävää".
Filosofia syntyi antiikin Kreikassa 500-600 vuotta ennen ajanlaskumme alkua yrityksenä selvittää teoreettisesti mikä maailma on ja mitä siitä voidaan tietää. Tätä ennen ihmiset selittivät maailmaa pelkästään myyttien, mytologian, uskomusten ja uskontojen avulla.
( Niinkuin monesti vielä tänäänkin). Vaikka filosofia pyrkiikin tekemään maailmasta teoreettisen synteesin, se ei merkitse, etteikö filosofisen ajattelun piiriin olisi syntynyt keskenään hyvinkin ristiriitaisia toisiaan vastustavia oppirakennelmia. Monet filosofit ovat selittäneet maailmaa hyvinkin valheellisesti ja epätieteellisesti.

Dialektinen materialismi edustaa tieteellistä filosofiaa, kun se perustaa johtopäätöksensä oman aikansa parhaimpiin tieteellisiin tietoihin jättämättä mitään sijaa uskonnoille ym. mystiikalle.

Filosofia on kuten kaikki muukin tiede käynyt läpi pitkän kehityksen. Filosofian kehitys on ollut itsessään dialektista, koska filosofia on kehittynyt juuri vastakkaisten oppirakennelmien vuorovaikutuksessa. Sana dialektiikka tulee myös kreikan kielestä ja se merkitsee keskustelua tai väittelytaitoa. Tämä pitää sisällään sofistifilosofien ( esim. Sokrates ) oletuksen, että totuus tulee esille väittelyn kautta.

Filosofian syntyminen toi esiin ne pääkysymykset, mikä parissa filosofia edelleenkin askartelee.
1. Mikä maailma on? Tätä aluetta filosofiassa kutsutaan ontologiaksi ja
2. Mitä maailmasta voimme tietää? Tätä kysymystä filosofiassa kutsumme gnoseologiaksi.
Lisäksi filosofian alueeseen on luettu muitakin alueita kuten logiikka ja etiikka. Nuo kaksi ensinmainittua kysymystä ovat kuitenkin olleet aina filosofian keskiössä.

Näissä asioissa voin suositella Neuvostoliitossa julkaistua kaksiosaista Filosofian historiaa ( osat I ja II ).

Filosofian jakautuminen idealismiin ja materialismiin

Jo aivan alussa filosofia jakaantui idealismiin ja materialismiin. Jako idealismiin ja materialismiin tapahtui sellaisessa yhteiskunnallisessa vaiheessa, jossa Antiikin Kreikkaan oli juuri muotoutumassa orjayhteiskunta. Tällöin syntyi ensimmäistä kertaa yhteiskuntaluokka, joka oli vapauttanut itsensä työnteosta. Hallitseva yläluokka alkoi halveksia ruumiillista työtä ja katsoi ainoaksi itselleen sopivaksi toiminnaksi omistautumisen ajattelulle, filosofialle ja myös taiteille. Idealismin luojana oli Platon, joka loi ns. ideaopin, jonka hän esitti mm. kuuluisassa luolavertauksessaan. Sen mukaan me, eivätkä mitkään muutkaan maailman ilmiöt olleet todellisia. Ne olivat vain heijastumaa ja ilmenemismuotoja ideoista. Ennen ihmistä piti siis olla ihmisen idea ja ennen hevosta piti olla jossakin olemassa hevosen idea. Kuka nämä ideat sitten oli luonut, idealistien mukaan jumala. Idealismille on tyypillistä jakaa ihminen sieluun ja ruumiiseen. Erottaa materia ja henki. Nähdä materia jonkinlaisena katoavana heijastumana jollei saasteena ja taas sielu ikuisena ja ikuiselle sielulle on parempi jos sattuu kuoleman jälkeen pääsemään taivaaseen eikä joudu ikuiseen tuleen helvettiin. Voidaan sanoa, että Platonin filosofia loi välitöntä perustaa kristinuskolle. Idealistinen filosofia oli myös hyvin käyttökelpoinen kulloinkin yhteiskuntaa hallitsevalle luokalle. "Kärsi, kärsi. Kirkkaamman kruunun saat.

Idealisteista poiketen materialistit taas pyrkivät selittämään maailman ilman mitään jumalia, siitä itsestään käsin. Materialistien mukaan maailma oli joidenkin luonnollisten syiden mukaan syntynyttä ja kehittynyttä. Materialistien mukaan maailmaa ei voida jakaa toisistaan riippumattomiksi materiaksi ja hengeksi. Ei voi olla henkeä ilman materiaa.

Filosofian peruskysymys

Vaikka materialismi filosofisena suuntauksena syntyi jo 500 luvulla e.a.a. Friedrich Engels määritteli tämän asian vasta 1880-luvulla "Filosofian peruskysymykseksi" kirjoituksessaan "Ludvig Feuerbach ja klassisen saksalaisen filosofian loppu": "Kaiken, erittäinkin uusimman filosofian suuri peruskysymys on kysymys ajattelun suhteesta olemiseen. Sen mukaan, miten tähän kysymykseen vastattiin, filosofit jakautuivat kahteen suureen leiriin. Ne, jotka väittivät hengen olleen ennen luontoa - ja filosofeilla, esim. Hegelillä tämä luominen on usein vielä mutkallisempi ja mahdottomampi kuin kristinuskossa - muodostivat idealismin leirin. Toiset, jotka pitivät luontoa ensisijaisena, yhtyivät materialismin eri koulukuntiin.

Liike vaiko pysähdys

Toinen asia missä filosofia heti synnyttyään loi täysin erilaisia käsityksiä oli suhde liikkeeseen, liikkuuko maailmassa mikään vai eikö liiku? Kysymys kehityksestä on tietysti riippuvainen tästä kysymyksestä. Jos mikään ei liiku, ei mikään voi kehittyäkään. Antiikin filosofiassa tässä kysymyksessä ääripäinä olivat Herakleitos ja Parmenides. Herakleitos sanoi, että kaikki liikkuu: "Et voi kahdesti astua samaan virtaan". Herakleitos edusti tällä kannanotollaan dialektista ajattelua. Parmenides taas oli jyrkkä vastakohta Herakleitokselle ja edusti ns. metafyysistä ajattelua. Parmenideen mukaan maailmassa ei ole ollenkaan tyhjää tilaa. Maailma oli täysi, joten kaikki liike siinä oli mahdotonta. Parmenideen mukaan kaikki moneus on pelkkää silmänlumetta ja siitä seuraa, että kaikki liike, syntyminen ja kuoleminen ovat mahdottomia. Mikään ei synny eikä häviä. Näin hulluja siis puhui Parmenides. Hän ei siis luottanut aistien antamaan maailmankuvaan, idealistinen maailmankuva jyräsi yli myös aistein havaittavan maailman. Eli taas yksi rakennuspalikka kristinuskolle.

Filosofia ja tiede

Aivan kehityksensä alussa filosofia sisälsi itseensä tieteellisen tiedon pyrkiessään ymmärtämään maailmaa siitä itsestään käsin. Aivan pian kuitenkin erikoistieteet alkoivat eriytyä filosofiasta omiksi tieteen lajeikseen. Merkittävä filosofi tässä mielessä oli Aristoteles, joka loi perustan kymmenille eri tieteen haaroille. Aristotelinen maailmankuva ja käsitykset maailmasta jäivätkin elämään aina keskiajan lopulle saakka. Mutta vaikka erikoistieteet syntyivätkin, filosofialle jäi tilaa kokonaisvaltaisen maailmankuvan luojana ja eri tieteenaloja yhteensitovana elementtinä.

Vaikka filosofian keskeiset kysymykset syntyivät jo antiikin Kreikassa , filosofian oli vielä käytävä hyvin pitkä kehityshistoria dialektiseen materialismiin.

Keskiaikana hallitsi uskonto täydellisesti ihmisten ajattelua. Sen mukaan siis ruumis ja sielu käsitettiin kokonaan toisistaan erillään oleviksi.

Keskiajalla kun ihmisten tieto maailmasta alkoi karttua uudestaan 1100-1300 luvuilla, idealistista maailmankuvaa vastaan alettiin jo kapinoida. Keskiajalla nominalistit 1200 luvulla alkoivat arvostella ideaoppia ja välillisesti myös jumaluutta. He kielsivät kaiken yleisyyden kuten yleiskäsitteet filosofiassa. Heidän mukaansa ei voinut olla mitään esim. koiran ideaa yleensä vaan oli Jeppe tai Saku tai mikä nimi koiralla olikin, mutta koira-käsite oli pelkästään ihmisten itsensä keksimää harhaa.
Tällainen nominalistien käsitys oli tietystikin totaalisen virheellinen, mutta se kuitenkin asetti kyseenalaiseksi ensimmäistä kertaa keskiajalla idealistisen maailmankuvan ja loi perustaa kategorioiden eli yleiskäsitteiden tutkimiselle.

1400 -1500 luvuilla alettiin jo tehdä paljon keksintöjä luonnontieteen alueilla. Kopernikus, Kepler ja Galilei muuttivat maailmankuvaa rajulla tavalla ja osoittivat ettei pelkästään aisteilla havaittu maailma ole oikea. Jupiterin kuita ei nähnyt paljain silmin mutta kaukoputkella näki. Tämä repi hajalle vanhaa maailmankuvaa. Tätä vastaavasti Descartes loi mekanistisen maailmankuvan, jossa luonto ja sen lainalaisuudet selitettiin kellon rattaistojen tapaan toimiviksi koneiksi. Luonnonlait kyllä toimivat lakiensa mukaan, mutta jumalaa tarvittiin vielä "ensimmäisen potkun" antajana sekä selittämään ihmistä yleensäkin.

Filosofian harhapolkuja: agnostismi, eklektisismi ja irrationalismi

Tässä vaiheessa luonnontieteen saavutuksia vastustamaan nousi esiin idealismin puolustajina ns. agnostikot, jotka sanoivat, että emme lopultakaan voi tietää yhtään mitään yhtään mistään tästä maailmasta. Yksi kuuluisimpia tuolta ajalta eli 1700-luvun alkupuolelta on englantilainen pappi George Berkeley, joka väitti, että voimme tietää vain sen minkä itse koemme aisteillamme. Jos en siis nyt tässä tilassa näe aisteillani Helsinkiä, niin Berkeleyn mukaan Helsinkiä ei siis ole olemassa. Agnostikot kieltävät sen, että ihminen voisi saada todellista tietoa mistään asiasta. Berkeleyn agnostismia taas nimitetään solipsismiksi. Nykyään törmätään edelleenkin päivittäin erilaisiin agnostikkoihin.

Paitsi agnostismia, filosofiassa - tai etenkin arkiajattelussa - esiintyy hyvin yleisenä eräs tietty virhe, eklektisismi. Sillä tarkoitetaan erilaisten filosofioiden ainesten vapaata sekoittamista. Sekoitetaan vapaasti niin idealististen kuin materialististen filosofien ajatuksia "puuroksi". Tällä tavalla jokainen voi tehdä itselleen mieleisensä ajatusmaailman, mutta mitään tekemistä todellisuuden oikealla tiedostamisella ei tällaisella ajattelulla voi olla.

Irrationalismi syntyi myös vastustamaan tieteellistä tietoa. Tämä tapahtui 1700-1800 luvuilla. Irratinalismi ei piittaa järjen tai tieteen todisteluista koska se katsoo, että tärkeintä ei ole tieto vaan ainutkertainen ja selittämätön kokemus. Näin ajattelevat asioista mm. eksistentialistit kuten Nietsche. Tällaisella filosofialla oli keskeinen sija mm. Natsi-Saksassa.

Marxilaisuuden synnyn edellytykset

Luonnontieteet paljastivat 1700- luvulta lähtien kiihtyvään tahtiin koko ajan yhä uusia puolia maailmasta, luonto alkoi myös ilmetä kehittyvänä. Löydettiin ennen eläneiden eliöiden fossiileja, joita ei enää ollut olemassa. Löydettiin merieläimien fossiileita vuoren rinteen kivistä, 3000 metrin korkeudesta, missä meren ei taatusti olisi pitänyt koskaan velloa.

Filosofiassa tuon ajan haasteisiin vastasi klassinen saksalainen filosofia, Kantista Fichten ja Schellingin kautta Hegeliin ja Feuerbachiin. Voin rehellisesti sanoa, että en ole lukenut yhtään Hegelin teosta, mutta Hegelin ajattelua kuvaavia hyviä kirjoja kylläkin. Voin suositella mm. Mihail Ovsjannikovin teosta "Hegel" tai sitten myös Agyn Kasymzanovin kirjaa: "Johdatus Leninin filosofian vihkoihin". Lenin kirjoitti Filosofian vihkonsa, koska hän näki välttämättömäksi, että jos aikoo perehtyä dialektiikkaan toden teolla on tutustuttava Hegelin filosofiaan.

Jo Kant kehitti filosofiaa dialektiikan suuntaan. Luonnontieteissä hän esitti ensimmäisenä mm. teorian linnunratajärjestelmästä mutta filosofian alueella hän kehitteli filosofian kategorioita eli mitä ovat yleiskäsitteet, millä tavalla ihminen tiedostaa käsitteiden kautta maailmaa. Kant oli kuitenkin agnostikko. Hän piti käsitteitä ihmiseen sisäänrakennettuina. Hän ei vielä voinut käsittää, että myös käsitteet ja kielen perusta syntyvät ihmisen toiminnan mukana, vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Kant oli agnostikko myös siten, että hän kielsi varman tiedon olemassaolon. Kantin mukaan, vaikka meillä onkin käsitteemme, "asia sinänsä" jää meiltä ymmärtämättä. Engels totesi tähän myöhemmin, että jos pääsemme perille jostakin luonnonilmiöstä ja panemme sen toimimaan löytämiemme lakien mukaan, Kantin esittämälle "asialle sinänsä" tulee loppu. Kant oli myös idealisti tutkiessaan käsitteitä. Hän myönsi ristiriidan merkityksen tiedostamisen yhteydessä (esim. teos "Puhtaan järjen kritiikki"), mutta hänellä ristiriitaa ei ollut koskaan olemassa objektiivisena ulkoisessa todellisuudessa tai vaikkapa yhteiskunnassa. Kantilla ristiriidat olivat ainoastaan ajattelussa, siis ihmisten päissä.

Varsinainen läpimurto dialektisen ajattelun kehityksessä oli kuitenkin Hegel. Vaikka Hegel on yksi filosofian historian merkittävimpiä filosofeja, hänen teoksiaan ei ole käännetty Suomeksi kuin yksi ainoa, v. 1994 ilmestynyt Oikeusfilosofia. (Kun äsken sanoin, että en ole lukenut yhtään Hegelin kirjaa puhuin hiukan muunneltua totuutta, sillä kirjahyllyssäni on Hegelin Oikeusfilosofia). Se, ettei Hegelin koko tuotantoa ole käännetty, johtuu osaltaan siitä, että Hegel on yksi kaikkein vaikeaselkoisimpia filosofeja mitä maailmassa on ollut, mutta se myös kuvastaa ennen kaikkea Suomen filosofian heikkoa tasoa. Eli todella heikoilla mennään, vaikka esim. J.V. Snellman oli Hegelin oppilas ja toi hänen ajatteluaan Suomeen. ( Hegelin muita teoksia: Logiikan tiede, Hengen fenomenologia, Historianfilosofia)

Näissä teoksissaan Hegel käsittelee mm. maailmanhistorian kehitystä lainmukaisena dialektisena prosessina. Samalla hän tuli kehittäneeksi lait dialektiselle kehitykselle, missä ristiriitojen syntyminen ja ratkeaminen oli kehitystä eteenpäin vievä prosessi. Kehitys tapahtui vastakohtien välisten ristiriitojen kautta. Hegelin kehittämiä dialektiikan lakeja olivat:
1. Määrällisten muutosten laadullisiksi ja laadullisten määrälliseksi muuttumisen laki.
2. Vastakohtien ykseyden ja taistelun laki ja
3. Kieltämisen kieltämisen laki

Tämän lisäksi Hegel tutki dialektiikan kategorioita tiedostamisen solmukohtina.
Ja kuten sanoin, Hegelin ajattelusta on olemassa pieni kirjanen: Agyn Kasymzanov: "Johdatus Leninin filosofian vihkoihin", jossa lähtökohtana on Leninin tekemät yhteenvedot Hegelin filosofiasta.

Erityistä Hegelin teoksissa oli itse teosten dialektinen rakenne, kun Hegel pyrki seuraamaan kehityksen etenemistä yksinkertaisesta alkiomuodosta kohti yhä suurempaa täydellisyyttä. Hegelin filosofialle oli myös ominaista, että hän oli idealistinen filosofi. Se mikä hänen teoksissaan kehittyi, ei ollut maailma tai historia sinänsä vaan eräänlainen maailmanhenki, ts. vastine jumaluudelle.

Hegel oli aikanaan hyvin kuuluisa filosofi ja hänen luentojaan kuunneltiin suurella kiinnostuksella. Hänellä oli myös suuri joukko oppilaita, Marx ja Engels muiden muassa. Hegelin filosofiassa oli vallankumouksellisena puolena se, että Hegel korosti kehityksen olevan jatkuvaa vastakohtien taistelun tuloksena syntyvää. Hegel ei kuitenkaan ollut johdonmukainen loppuun saakka. Hänen mukaansa kehitys päättyy ja saa täydellisyytensä valtiossa.

Niinpä Hegelin kannattajat eivät olleet yhtenäinen joukko. Toiset korostivat sitä, että Preussin valtio oli kehityksen päätepiste, eikä oloja siis tarvinnut tai voinut muuttaa. Toiset taas, ns. nuorhegeliläiset korostivat Hegelin vallankumouksellisuutta, jossa mikään asia ei ollut lopullisesti valmis vaan uudet asiat saattoivat korvata vanhan milloin tahansa.

Marx ja Engels kuuluivat nuorhegeliläisiin ja he omaksuivat täydellisesti Hegelin vallankumouksellisen dialektiikan ja kannattivat sitä.

Ennenkuin marxilainen filosofia varsinaisesti syntyi tarvittiin vielä yksi filosofi, Ludwig Feuerbach kääntämään idealistinen filosofia jaloilleen materialistiseksi filosofiaksi.

Feuerbach oli Hegelin aikalainen, mutta poikkeuksena aikalaisistaan, ei ollut kunnolla perillä Hegelin dialektiikasta. Tuohon aikaan nuorhegeliläiset kyseenalaistivat monella tapaa uskonnon ja raamatun auktoriteetin. Feuerbach meni vieläkin pitemmälle. Hänen mukaansa jumala ei ollut luonut ihmistä vaan toisinpäin, ihminen oli luonut jumalan. Feuerbach asetti luonnon kaiken yläpuolelle.

Feuerbachin ajatuksilla oli tavaton vaikutus Marxiin ja Engelsiin. He pystyivät tekemään harppauksen filosofian historiassa ja luomaan dialektisen materialismin tiedostamisen työvälineeksi. Molemmat oivalsivat, että jos maailmaa haluaa tiedostaa, Hegelin dialektiikka ja Feuerbachin materialismi pitää yhdistää. Hegelin dialektiikka on käännettävä jaloilleen. Historiasta ja maailmasta on luotava loppuun saakka materialistinen tulkinta, jossa kaikki kehitys tapahtuu dialektiikan lakeja noudattaen yksinkertaisemmasta alkiomuodosta yhä moninaisempaan käyttövoimanaan materiassa itsessään olevat dialektiset ristiriidat. Ja tämä tapahtuu ilman mitään jumalallisia tai muita yliluonnollisia väliintuloja. Eli dialektisen materialismin on kyettävä selvittämään esim. kuinka elämä on syntynyt maapallolle, kuinka ihminen on kehittynyt, kuinka yhteiskunnat ovat kehittyneet, mikä on ihmisen tietoisuus ja tajunta? Eli ei aivan yksinkertaisia kysymyksiä.

Tähän läpimurtoon vaikutti oleellisesti 1800-luvun alun yhteiskunnallinen tilanne, se, että he huomasivat, että hallitsevat luokat laativat lakeja aivan omaksi edukseen, hallitseva luokka ei laatinut mitään yhteistä hyvää edistämään pyrkiviä lakeja vaan lakeja, jotka heikensivät köyhemmän kansanosan asemaa. Marx totesi tämän ollessaan lehtimiehenä Rheinische Zeitungissa 1840-luvun alussa. Marx oli siihen asti ollut Hegelin kannalla, että laki oli jotain maailmanhengestä lähtöisin olevaa, mutta kun hän näki kuinka valtaapitävät laativat lain, jolla he kielsivät kansalta polttopuiden keräämisen metsästä, hänen silmänsä aukenivat. Hän huomasi, että yläluokka suojasi lailla omaa etuaan kansaa vastaan.

Samaan aikaan myös tapahtui teollistumisen läpimurto. Sen tuloksena syntyi työväenluokka, joka oli täysin kapitalistiluokan armoilla. Lapsityövoimaa käytettiin ja työpäivät olivat 15-17 tunnin pituisia. Engels erityisesti huomasi tämän seuratessaan työväenluokan aseman kehitystä Englannissa samoihin aikoihin.

Marx ja Engels päätyivät samanlaisiin ajatuksiin toisistaan riippumatta heti 1840-luvun alussa. Elokuussa 1844 he viimein tapasivat Pariisissa ja heistä tuli erottamaton työpari.

Sen jälkeen kun he olivat pyöräyttäneet Hegelin dialektiikan jaloilleen eli alkoivat tulkita Hegelin dialektiikkaa materialistisesti, he eivät suinkaan ryhtyneet ensimmäiseksi kehittämään eteenpäin filosofiaansa dialektista materialismia vaan he siirsivät materialistisen tarkastelutapansa yhteiskuntaan. He alkoivat käytännössä taistella näkemystensä puolesta. He kysyivät minkälaisten lainalaisuuksien mukaan yhteiskunta oli kehittynyt ja minkälaisten lainalaisuuksien mukaan se kehittyy jatkossakin. He alkoivat soveltamaan ensimmäiseksi dialektista materialismia historiakäsityksiinsä. He loivat historiallisen materialismin perustan, josta Heikki Männikkö tulee kertomaan enemmän. He löysivät yhteiskunnallisen kehityksen moottoriksi dialektisen ristiriidan, joka vallitsi yhteiskuntaluokkien välillä. Pari vuotta myöhemmin tämä johti Kommunistisen Manifestin julkaisemiseen v. 1848 helmikuussa.

Ensiksi marxismin klassikot loivat historiallisen materialismin

Vuoden 1848-49 vallankumousvuosiin molemmat, mutta ennenkaikkea Engels, osallistuivat hyvin aktiivisesti, Engels meni aivan konkreettisesti mukaan sotimaan. Näiden vuosien jälkeen he vetäytyivät politiikasta toistaiseksi taustalle ja alkoivat syventää yhteiskunnallisia, tieteellisiä ja filosofisia käsityksiään. Marx ryhtyi tutkimaan kansantaloutta. Engels jäi tässä vaiheessa Marxin keskustelutoveriksi ja alkoi tuloillaan sukunsa tehtaasta elättää Marxia ja tämän perhettä. Engels puolestaan alkoi tutkia dialektiikkaa ja luonnontieteitä samalla kun hän myös kehitti valtavaa kielitaitoaan.

Marxin kansantaloutta koskevat tutkimukset johtivat Pääoman syntymiseen. Sen ensimmäinen osa ilmestyi v. 1867. Lenin arvioi Pääoman rakennetta läpikotaisin dialektiseksi. Eli Marx rakensi kansantaloutensa Hegelin dialektisen metodin mukaan alkaen yhteiskunnan alkeellisimmasta "perustiilestä", tavarasta. Markkinoilla myytäväksi tarkoitettu tavara piti sisällään koko myöhäisemmän yhteiskuntakehityksen alkion. Tavaranvaihdon myötä syntyi ensin rahatalous. Rahatalous johti kapitalismiin luomalla kapitalistiset tuotantosuhteet, jossa lisäarvon tuottaminen tuli tavaratuotannon päätarkoitukseksi. Marx osoitti, kuinka pääomat alkavat kasautua ja muodostavat kapitalististen tuotantopulien yhdeksi syyksi. Toinen syy talouspuliin on, että kapitalismissa kansan kulutuskysyntää rajoitetaan samaan aikaan kun työn tuottavuutta nostetaan. Tämä johtaa ennen pitkään väkisinkin talouspulaan.

Dialektinen materialismi syntyy

Dialektisen materialismin kehittämisen otti asiakseen Engels heti kun hän oli vapautunut työelämästä v. 1869.

Engels loi varsinaisesti dialektisen materialismin teoksissaan Anti-Dühring vuodelta 1878 ja Luonnon dialektiikka, jota Engels kirjoitti 1880-luvulla, mutta joka teos jäi lopulta keskeneräiseksi, koska Engels katsoi velvollisuudekseen saattaa Marxin Pääoman 2.ja 3. osat loppuun sen jälkeen kun Marx oli kuollut v. 1883. Engelsin aikoi luoda teoksestaan "Luonnondialektiikka" samanlaisen ja tieteellisesti yhtä pätevän eepoksen kuin mitä oli Marxin Pääoma. Tästä Engelsin aikomuksesta on olemassa Bonifati Kedrovin aivan erinomainen kirja "Engelsin Luonnondialektiikasta".

Dialektiikan lait ja kategoriat

Tällaisen pitkänpuoleisen johdannon jälkeen palataan takaisin varsinaiseen aiheeseen eli dialektiseen materialismiin, dialektiikan lakeihin ja kategorioihin. Dialektiikan lait käsittelevät luonnon, yhteiskunnan ja tietoisuuden kehityksen kaikkein yleisimpiä lainalaisuuksia, kategoriat puolestaan lähestyvät kehitystä paremminkin käsitteiden tasolla, subjektiivisen tiedostamisen tasolla. Dialektiikan lakeja ja kategorioita tarvitaan jonkinlaisena tieteitä yhdistävänä osiona. Voidaan väittää, että erikoistieteet jo antavat perustan ymmärtää maailmaa, kemian ja fysiikan kaavoista tähtitieteen teorioihin maailmankaikkeuden rakenteesta. Erikoistieteitä tarvitaankin, mutta väitän, että niiden lisäksi vielä tarvitaan dialektiikkaa jonkinlaisena filosofisena perustana ja tieteitä yhdistävänä tekijänä.

Neuvostoliittolaisessa kirjallisuudessa on paljon hyviä kirjoja dialektiikasta kuten: A.Septulinin, Dialektiikan kategoriat ja lait; Pavel Kopnin, Dialektiikka, logiikka, tiede; Theodor Oizermann, Filosofian pääsuuntaukset ja Viktor Afanasjev, Filosofian alkeet, Evald Iljenkov, Dialektinen logiikka.

Dialektiikan peruslait

1. Vastakohtien ykseyden ja taistelun laki:
Tällä tarkoitetaan sitä, että
- mikä tahansa asia sisältää itsessään (objektiivisia) ristiriitoja
- Tästä syystä jokainen asia ja olio on vastakohtien ykseyttä
- Kehitysprosessin syy ja liikkeelle paneva voima on juuri asioissa ja olioissa ilmenevät sisäiset ristiriidat, jotka ratketessaan vievät kehitystä eteenpäin.
- Tästä syystä vastakohtien ykseyden ja taistelun laki on dialektiikan peruslaki.

Esimerkkinä vaikkapa tietoliikenteen kehitys savumerkeistä ja rumpujen soitosta lennättimen kautta radioon, TV:hen ja kännykkään. Ristiriitana tässä on jatkuva tarve välittää paremmin ja paremmin tietoa.

Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa hevosen kehitys ketun kokoisesta pikkunisäkkäästä nykyiseksi kavioeläimeksi. Tässä ristiriitana on sopeutuminen suurille ruohoaroille.

Hyvä esimerkki on myös aivan tavallinen arkipäivä, joka on ristiriitoja täynnä, rahat ei riitä, auto meni rikki, sapuskaa ei ole jääkaapissa jne. Nämä kaikkia ovat ristiriidan ilmentymiä, vaikka ristiriidat ovatkin enimmäkseen ulkoisia.

Ristiriidat jaetaan edelleen joko antagonistisiin ja epäantagonistisiin ristiriitoihin. Antagonistiset ristiriidat ovat sovittamattomia ristiriitoja kun taas epäantagonistiset ovat epäolennaisempia, ulkoisia, väliaikaisia, ohimeneviä...

2. Määrällisten muutosten laadullisiksi ja laadullisten muutosten määrällisiksi muuttumisen laki:

Tällä lailla tarkoitetaan sitä, että

- Yleensä kehitys tapahtuu harppauksina laadusta toiseen, ei vähittäisenä muutoksena laadusta toiseen.

- Kategoriat määrä ja laatu.
Laatu tarkoittaa esineessä tai asiassa kaikkein olennaisimpia puolia, niitä, jotka tekevät jostakin asiasta juuri sen mikä se on.
Määrä on taas jollakin tavoin mitattavissa oleva asia. Lukumäärä, lämpötila, paino, pituus...
Kehitys tapahtuu määrällisten ja laadullisten muutosten dialektiikkana niin, että ensin tapahtuu määrällisiä muutoksia. Ne tapahtuvat vähittäin eivätkä muuta laatua, kunnes määrälliset muutokset saavuttavat tietyn tason, mitan, jolloin jokin kappaleessa itsessään oleva olennainen ristiriita ratkeaa uudella tavalla, määrä ja laatu saavuttavat uudenlaisen tasapainon ja esineen tai olion laatu muuttuu.

Esimerkkejä: Luonnossa aineiden olomuotojen muuttuminen kuvaa hyvin tätä lakia, vaikka aine itsessään ei muuttuisikaan. Vesi jäätyy tai höyrystyy tarkasti mitattavissa pisteissä.
Toinen esimerkki: Auringon kehitys sen polttaessa vetyään. Jossakin vaiheessa siitä tulee ensin punainen jättiläinen. Sitten se romahtaa kääpiötähdeksi.

3. Kieltämien kieltämisen laki.

Kieltämisen kieltämisen laki selvittää sen, miksi kehityksellä on tietynlainen eteenpäin vievä suunta, tietämättömyydestä tietoon, yksinkertaisemmasta monimutkaisempaan, huonosta parempaan.

Teesi - Antiteesi - Synteesi
A B C

Laatu A on tiettyjen omien ristiriitojensa tasapaino.
Kun laadussa A tapahtuu laadullinen muutos laatuun B tapahtuu ensimmäinen kieltäminen ja eräät olennaiset ominaisuudet laadussa A tulevat kielletyiksi. Kun laatu B edelleen kehittyy laaduksi C tapahtuu toinen kieltäminen, kieltämisen kieltäminen, josta syystä jälleen uudet ominaisuudet laadussa C pääsevät esiin. Nämä laadun C uudet ominaisuudet eivät ole samoja kuin laadussa B mutta yllättäen saattavat olla lähellä laadun A ominaisuuksia.

Näin kehitys kulkee eräänlaisena kohoavana spiraalina. Ominaisuudet toistuvat mutta aina korkeammalla tasolla. ( Esim. alkuaineiden jaksollisuus)

Dialektiikan kategoriat ovat yleisimpiä käsitteitä, joilla maailman tiedostaminen tulee mahdolliseksi. Mitä tarkoittaa "käsitteiden yleisyys". Esim. käsitesarja mustikka, marja, kasvi, eliö. Tässä käsitesarjassa jokainen seuraava sana - käsite - edustaa edellistä suurempaa yleisyyden astetta.

Kun filosofian peruskysymys puhuu materian ja tajunnan keskinäisestä suhteesta paljastuu, että materiaa ja tajuntaa yleisempiä käsitteitä ei ole olemassa. Kaikki ympärillämme näkemämme on materiaa, paitsi tajunta, ja sitähän me emme taas näe.

Kategoriat materia ja tajunta

Yksi perustavanlaatuisimpia kategorioita dialektiikan kannalta on materian käsite siksi, että materia käsitteeseen liittyy aivan olennaisia puolia kuten,
- Se perustuu kehittyneimpään tieteeseen, ottaa huomioon niiden tulokset, (mikäli ovat objektiivisia).
- Materia-käsite on kehittynyt ja kehittyy tieteellisen tiedon kertymisen myötä esim. Leninin teos: "Materialismi ja empiriokritisismi", jonka Lenin julkaisi v. 1908 osoittaakseen ettei fysiikan uudet löydöt kuten atomi ja elektroni olleet ristiriidassa materialismin kanssa.
- Materia on Leninin mukaan filosofian kategoria, jolla tarkoitetaan ihmisen aistimuksissaan kokemaa objektiivista todellisuutta, joka jäljentyy, valokuvautuu, heijastuu aistimuksissamme ja on olemassa näistä riippumatta.
- Materian ja liikkeen yhteys: niitä ei voi erottaa toisistaan. Ei voi olla liikettä ilman materiaa eikä materiaa ilman liikettä.
- Materiakäsitteeseen liittyvät läheisesti käsitteet avaruus ja aika, ei voi olla avaruutta ilman materiaa eikä voi olla aikaa ilman materiaa. Liike, avaruus ja aika liittyvät olennaisesti materiaan.
- Materian rakenteellisuus: Materia ilmenee aina erilaisina rakenteina, ei voi olla materiaa sinänsä vaan se on säteilyä, alkeishiukkasia, atomeja, molekyylejä, planeettoja, linnunratoja...ja näiden kaikkien jatkuvaa vuorovaikutusta.
- Materialle on ominaista yleinen vuorovaikutus: Kaikki materia on yhteydessä muuhun materiaan, maailmankaikkeus on yhtenäinen kokonaisuus, tuskin voi olla yhtä aikaa monia rinnakkaisia maailmankaikkeuksia. Tästähän tähtitieteilijät nykyisin kiistelevät.
- Tapahtumien prosessinomaisuus. Kaikki materia on liikkeessä, jossakin vaiheessa oman kehityksensä prosessia.
- Engelsin suurenmoinen teoria materian liikemuodoista: Uskon, ettei tämä teoria ole vieläkään saanut sitä tunnustusta mikä sen pitäisi saada. Omasta mielestäni se on hyvin perusteltu ja oikea. Engels jakaa maailman erilaiset materiaaliset rakenteet liikemuotoihin fysikaalinen liikemuoto, kemiallinen liikemuoto, biologinen liikemuoto ja sosiaalinen / yhteiskunnallinen liikemuoto. Engelsin teorian liikemuodot ovat syntyneet toisistaan ja sisältävät toisiaan. Ensin maailmankaikkeudessa vallitsi pelkästään fysikaalinen liikemuoto atomien alkeishiukkasten muodossa. Sitten tapahtui ylimeno kemialliseen liikemuotoon, kun alkeishiukkaset alkoivat muodostaa atomiytimiä, vetyä ja heliumia.
Edelleen kemiallisesta liikemuodosta tapahtui ylimeno biologiseen liikemuotoon eli elämään. Lopulta biologisesta liikemuodosta tapahtui ylimeno sosiaaliseen liikemuotoon eli ihmiseen.

Erikoisesti pitää huomata, etteivät liikemuodosta toiseen siirtymiset hävitä aikaisempia liikemuotoja. Kemiallisen liikemuodon synnyttyä fysikaalinen liikemuoto säilyi, biologinen liikemuoto pitää sisällään myös kemiallisen ja fysikaalisen. Sosiaalinen liikemuoto pitää sisällään kaikki sitä edeltäneet liikemuodot.

- Liikemuotoihin perustuen tulee käsitettäväksi myös maailmakaikkeus kehittyvänä kokonaisuutena.

Tajunta

Marxilaisille filosofeille on jäänyt haasteeksi selvittää merkittäviä kysymyksiä, joihin idealistinen filosofia ja uskonto ovat jo tuhansia vuosia vastanneet omalla tavallaan. Mitä on elämä? Mikä on sielu?

Engels esitti jo Anti-Dühringissään arvionsa elämän perustavasta olemuksesta: "Elämä on valkuaisaineiden olemassaolotapa". Muistan, kuinka huvittunut itse olin kun törmäsin ensimmäisen kerran tähän Engelsin heittoon.

Mutta se pitää paikkansa: DNA on valkuaisainetta, joka valmistaa muita valkuaisaineita ja kopioi itsensä uudeksi dna:ksi. Tätä Engels ei voinut tuolloin 1800-luvun loppupuolella mitenkään tietää. Hän vain ennakoi asian nerokkaasti. Elämän syntyessä tapahtui siirtyminen, ylimeno, kemiallisesta liikemuodosta biologiseen liikemuotoon.

Valkuaisaine on samanlainen elämän dialektisen kehityksen lähtökohta kuin on kansantaloustieteessä tavara ja Marxilainen arvoteoria.
Elämän dialektinen kehitys tapahtuu valkuaisaineesta ensin tumattomaan soluun, sitä tumalliseen soluun, siitä yhteyttämään pystyvään leväkasviin, sen jälkeen elämä jakautuu kasveihin ja eläimiin, kasvit kehittyivät edelleenkin saniaispuiksi ja lopulta nykyisiksi puiksi ja kukkakasveiksi ja kaikiksi kasvikunnan edustajiksi.

Eläinkunta puolestaan kehittyi ensin ameeboiksi, monisoluisiksi eliöiksi kuten meduusoiksi, kuorellisisksi koteloeläimiksi. Hyönteiset syntyivät joistakin alkeellisista kuorellisista eliöistä. Sitten syntyivät selkärankaiset joista tuli piankin kaloja, sitten ne kiipesivät maalle, niistä kehittyi ensin matelijoita, sitten nisäkkäitä, lintuja ja lopulta kehityksen kannalta aivan äskettäin kehittyi ihminen.

Nämä molemmat kehityskulut, niin kasvien kuin eläintenkin ovat loistava esimerkki dialektisesta kehityksestä, joka kehittyy yksinkertaisemmasta, alkeellisemmasta kohti monimutkaisempaa liikevoimanaan ympäristöstä tulevat paineet, kyky sopeutua niihin tai löytää ympäristöstä uusia ulottuvuuksia.

Marxilainen käsitys tajunnasta on se, että se on syntynyt koko elämän kehityksen myötä. Alkeellisimmatkin eliöt jo reagoivat solusähköisesti ympäristöönsä. Hyvin pian eläimet saivat jonkinlaiset aistit, koska niiden oli havaittava, missä ruokaa oli tai missä vaara oli. Kasvitkin kyllä todennäköisesti jollakin tavoin "aistivat" missä aurinko on.

Marxilainen materialistinen käsitys tajunnasta korvaa uskontojen käsityksen "sielusta". Tajunta käsite ei jää rikkaudessaan yhtään sielu-käsitteestä muuten paitsi, että me emme lupaa tajunnalle mitään ikuisuutta, koska se on materian tuote. Meidän on tyydyttävä siihen, että ihmisen ikuisuus syntyy vain siitä, että olemme osa pitkässä sukupolvien ketjussa ja että me säilytämme ja siirrämme - parhaassa tapauksessa jopa rikastamme - ihmisen kulttuurista perintöä eteenpäin.

Marxilainen käsitys tajunnasta pohjautuu "heijastusmuotojen evoluutioteoriaan", jossa tajunnan kehityksen "ensimmäisenä palikkana" on ehdottomat refleksit. Se merkitsee, että eläimen aistimuksista seuraa suoraan sen käyttäytyminen, eli puhutaan reflekseistä. Valtaosa eläimistä toimii edelleenkin vaistonvaraisesti refleksiensä perustalta.

Korkeammalla tasolla olevat eläimet, nisäkkäät ja jotkut linnut ovat kehittäneet pitkälle menevän "ehdollisten refleksien" järjestelmän. Näillä eläimillä on myös ääniefekteihin perustuva viestintäjärjestelmä. Ne pystyvät mm. varoittamaan lajitovereitaan äänisignaaleilla. Samoin ne voivat ilmaista kuten linnut laulullaan, missä niiden reviiri kulkee. Nisäkkäillä ei ole aivan näin nautittavia tapoja merkitä reviirinsä rajoja.

Ihminen on ainoana eläimenä maailmassa luonut tietoisuuden. Kyvyn viestittää käsitteillä.
Marxilainen käsitys ihmisen tajunnan muodostumisesta lähtee siitä, että ihminen kehittyi korkeimmalta ehdottomien refleksien asteelta tajunnan asteelle vapauttamalla kädet työntekoon ja toimimalla samalla tiiviisti laumana. Työ muuttui kehitystä ohjaavaksi tekijäksi kun ihmisen yhteiskunnallinen kehitys pääsi käyntiin. Työ on luonut ihmisen sanoo Engels. Samalla ihmisen viestintäjärjestelmä nousi uudelle tasolle, kun ihminen omaksui käsitteet ajattelun ja kanssakäymisen perustaksi.

Tämän lisäksi tajunta muodostui kunkin yksilön yksilölliseksi tajunnaksi mutta myös kollektiiviseksi tajunnaksi. Jokainen yksilöllinen tajunta on yhteydessä kollektiiviseen tajuntaan. Esim. puhun suomea, koska olen sattunut syntymään Suomessa.

Muita dialektiikan kategorioita

Jokainen tiede on luonut oman käsitteistönsä, joiden mukaan ne käsittelevät oman alansa asioita. Dialektiikan kategorioilla tarkoitetaan sellaisia yleiskäsitteitä, joita jokaisen erikoistieteen on edelleenkin otettava huomioon pyrkiessään selvittämään maailmaa. Dialektiikan kategoriat myös antavat mahdollisuuden ymmärtää kehitystä ja asioiden toteutumista prosesseina. Niille on tyypillistä esiintyminen käsitepareina. Puhutaan mm. määrän ja laadun dialektiikasta, sattuman ja välttämättömyyden dialektiikasta, sisällön ja muodon dialektiikasta, olemuksen ja ilmiön keskinäisestä yhteydestä.

Sattuman ja välttämättömyyden keskinäinen yhteys on hyvä esimerkki dialektiikan kategorioista. Vaikka esim. ainekset yhteiskunnalliselle muutokselle ovat täysin koossa, tarvitaan vielä sattuma, joka pistää asiat liikkeelle. Mutta tämä sattumakin tulee välttämättä ennemmin tai myöhemmin.

Tai sitten toinen esimerkki. Monet sattumat omassa elämässä tuntuvat ainutkertaisilta. Kuitenkin ne ovat yleensä vain sitä samaa mitä muillekin tapahtuu. Tämän sattuman ja välttämättömyyden yhteyden ymmärtämättä jääminen jarruttaa myös yhteiskunnallisten asioiden luonteen tiedostamista. Luullaan helposti, että esim. työttömyys tapahtuu vain minulle yksilöllisesti vaikka kyseessä on kapitalistisessa yhteiskunnassa välttämätön ilmiö.

Dialektiikan kategoriat ovat myös kehittyvä järjestelmä, "Jos kaikki kehittyy niin silloin kategorioidenkin on kehityttävä" ( jotenkin näin totesi Lenin).

Vielä lopuksi muutama sana marxilaiseen filosofiaan kuuluvasta tietoteoriasta.

Se lähtee filosofian peruskysymyksestä, eli siitä, että ihmisen tajunta heijastaa objektiivista todellisuutta.
Tietoisuus lähtee aistimuksista, niihin liittyy kokemuksia, kokemuksiin käytäntö, tietoisuuteen kuuluu edelleen kieli ja tajunta, edelleen yhteiskunnallinen tajunta ja tieteellinen tieto.
Keskeinen osa tietoteoriassa on käytännöllä. Jokainen todellinen ongelma syntyy käytännössä ja jokainen yritys ratkaista ongelma ratkeaa käytännössä. Näin on mm. tieteellisten teorioiden laita.

Tähän liittyy myös kysymys tiedon luotettavuuden tasosta. Kiellämme ehdottomasti agnostikoiden väitteet, että emme koskaan voi tietää mitään asioista. Marxilainen tietoteoria erottaa toisistaan absoluuttisen ja suhteellisen totuuden. Aina kun tiedämme asioista enemmän valtaamme alaa suhteelliselta tiedolta absoluuttiselle tiedolle. Vaikka tietomme kasvaa, silti tuskin koskaan tiedämme kaikkia asioita kaikesta. Eli lähestymme absoluuttista tietoa tietämättä sitä kuitenkaan koskaan loppuun saakka.

Matemaatikot ovat kehittäneet 1600-1800 luvuilla pitkälle muodollisen logiikan. Sen keskeiset lait ovat:
- identtisyyden l. samuuden laki
- kielletyn ristiriidan laki
- kielletyn kolmannen laki
- riittävän perusteen laki

Marxilaiset teoreetikot, esim. Lenin huomasivat, että muodollinen logiikka itsessään ei pystynyt selvittämään kehitystä. Pikemminkin muodollinen logiikka on ristiriidassa kehityksen kanssa, koska muodollinen logiikka on tiukasti sidottu lähtökohtiinsa. Jos asiat eivät suju muodollisen logiikan mukaan silloin tapahtuu muodollisen logiikan mukaan virhe.

Kehitysilmiöiden ymmärtämiseksi tarvitaan muodollisen logiikan rinnalle dialektista logiikkaa.

Lenin muotoili, jälleen filosofiaa tutkittuaan, DIALEKTISEN LOGIIKAN peruslait, joihin kannattaa kiinnittää huomiota enemmänkin. Ne ovat:

1. Esineen kaikkien puolien huomioon ottaminen
2. Esineen tarkastelu kehityksessä, itseliikunnassa.
3. Esineen täydelliseen määrittelyyn tulee kuulua koko inhimillinen käytäntö.
4. Abtraktia totuutta ei ole. Totuus on aina konkreettinen.

Aivan lopuksi voisi todeta, että Neuvostoliitossa dialektista materialismia sovellettiin menestyksellisesti lähes kaikille tieteen aloille, mm. psykologiaan ja kasvatustieteisiin, jopa muusikkojen koulutukseen. Esim. kirjat: A.N. Leontjev, Toiminta, tietoisuus, persoonallisuus ja P.J. Galperin, Johdatus psykologiaan.

Myös dialektisesta materialismista on todettava, että se on mahtava teoreettisen ajattelun työkalu, mutta ei dogmi. Dialektinen materialismin tarkoitus on opettaa meitä itseämme ajattelemaan.

Dialektinen materialismi on asia, jota vastaan hyökätään jatkuvasti. Porvarillinen tiede ja filosofia ovat jatkuvasti kumoamassa dialektista materialismia tai luomassa vastakkaisia teorioita sille.

Joitakin tärkeimpiä filosofisia suuntauksia, jotka toimivat dialektista materialismia vastaan on esim. positivismi ja uuspositivismi. Positivismi ( Comte, Spencer) ja uuspositivismi ( Russell, Witgenstein ) rajaavat filosofian mahdollisuuksia tiedostaa maailmaa. Uuspositivistien mukaan tieteellinen tieto maailmasta voi perustua vain kokeellisiin tieteisiin. Tämähän sulkee automaattisesti dialektisen materialismin pois tieteellisen tiedon piiristä ( uuspositivistien mukaan ), koska ei historian kulusta voi tehdä mitään kokeita.

Toinen porvarillinen tieteensuunta ja samalla filosofinen oppirakennelma on sosiobiologia, joka pyrkii selittämään ihmisen käyttäytymisen kokonaan geeniperäiseksi ohittamalla ihmisen yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen. Tämäkin ajatussuuntaus tukee ja rauhoittaa ahneiden ja rikkaiden ajattelua. He voivat uskotella itselleen, että riistäessään köyhempiään se on aivan oikein. He ovat luonnontaistelun mukaan vain "selviytyjiä" polkiessaan köyhää kansaa jalkoihinsa.

Edelleen yhteiskunnan luokkarakenne, tai sen todistelu ettei luokkarakennetta ole olemassakaan synnyttää uusia, jos ei nyt filosofisia suuntauksia niin ainakin uusia teorioita nykyisen luokkayhteiskunnan pönkittämiseksi.

Kuten sanottu, Dialektinen materialismi on jatkuvien hyökkäysten kohteena. Monet jopa väittävät, että se on kuollut ja haluaisivat haudata sen. Väitän, että ei ole kuollut. Päinvastoin uskon, ettei dialektista materialismia ole vielä koskaan eikä missään ymmärretty riittävästi. Sen aika tulee. Sen aika ei ole menneisyydessä vaan tulevaisuudessa.