Reijo Katajaranta

Synt. 1942.

Alkon myyjä vv. 1967-1996. Alkon Liikeväen Liiton sihteri 1983-1990.

Kommunistisen Työväenpuolueen perustajajäsen. Työkansan Sanomien päätoimittaja toukokuusta 1997 maaliskuuhun 2002. Maaliskuussa 2002 KTP:ssa tapahtuneen joukkoerottamisen jälkeen Kommunistien Liiton jäsen sekä Kansan ääni-lehden päätoimittaja.

Harrastukset: Maailmankatsomukselliset asiat, marxilaisuus, filosofia, politiikka. Lisäksi musiikki, etenkin klassinen. Lisäksi harrastuksiin kuuluu monenlainen penkkiurheilu.

Olen aina ollut erityisen kiinnostunut maailmankatsomuksellisista kysymyksistä.

Kommunistisessa Työväenpuolueessa toimiessani olen kirjoittanut erilaisia alustuksia, jotka käsittelevät etupäässä marxilaista filosofiaa ja kansantaloutta.

Nyt internetin myötä olen saanut herätteen koota muutamia näistä jutuistani muidenkin katsottaviksi ja kommentoitaviksi. Nyt alussa sivuilla on vain pari - joskin omasta mielestäni "raskaamman sarjan" alustusta. Jatkossa tulee lisää.

Jos aiheet kiinnostavat, niin: Olkaapa hyvät!