TIETOTEORIA / OPPI TOTUUDESTA

Reijo Katajaranta
http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/
r.katajaranta@kolumbus.fi

Filosofian erilaiset suuntaukset ottavat tavalla tai toisella kantaa muutamaan tärkeimpään kysymykseen:

1. Ontologiaan, joka tarkoittaa kysymystä olevaisen luontees-ta. Ontologia tutkii sitä, mikä tai minkälainen maailma on. 2. Gnoseologiaan - tietoteoriaan - joka tutkii kysymystä tiedosta; mitä voimme maailmasta tietää ja missä ovat tietomme rajat.

3. Logiikkaan, joka tutkii minkälaisia päätelmiä tiedossamme olevasta tiedosta voidaan tehdä.

4. Etiikkaan, joka tutkii sitä, minkälaisten arvojen mukaan meidän tulisi elää.

Tietoteoriaa ei pidä väheksyä jonkinlaisena käytännölle vieraana ajattelun umpisuolena, jota harrastetaan vain paremman tekemisen puutteessa. Itse asiassa tietoteorialla on tavaton merkitys työväenluokan kapitalismia vastaan käymälle kamppailulle; työläisten on oltava varmoja asioista ollessaan oikeassa. Paikallehan saattaa kävellä korkeasti koulutettu maisteri, ministeri tai toimitusjohtaja, joka selittää kapitalismin eduista lähtien asiat aivan toisin, "hienommin" tai muuta vastaavaa.
Maailmassa käytävän ideologisen taistelun kannalta tietoteorialla on oleellinen merkitys. Tietoteoria on siis tärkeä. Siitä ei kuitenkaan selvitä helpolla. Se vie meidät filosofian perimmäisiin kysymyksiin.

 

FILOSOFIAN PERUSKYSYMYS

Tietoteorian tärkein kysymys on Engelsin muotoilema filosofian peruskysymys ( Engels: Ludwig Feuerbach ja klassisen saksalaisen filosofian loppu ):"Kaiken, erittäinkin uudemman filosofian suuri peruskysymys on kysymys ajattelun suhteesta olemiseen... Sen mukaan miten tähän kysymykseen vastattiin, filosofit jakautuivat kahteen suureen leiriin. Ne, jotka väittivät hengen olleen ennen luontoa ja jotka siis viime kädessä. olettivat jonkinlaista maailman luomista.. muodostivat idealismin leirin. Toiset, jotka pitivät luontoa ensisijaisena, yhtyivät materialismin eri koulukuntiin..."

Filosofian peruskysymys määrittelee olemisen ja tajunnan välisen suhteen. Objektiivinen todellisuus on tajuntaamme nähden ensisijaista. Tajuntamme määräytyy todellisuudesta. Tajuntamme heijastaa todellisuutta.

On helppoa sanoa, että tajunta heijastaa todellisuutta. Se heijastaa, mutta tapa, jolla heijastaminen tapahtuu, on kaikkea muuta kuin yksinkertainen .

 

Miten tajunta heijastaa todellisuutta?

Tietoteoriaan liittyy olennaisesti muutamia tärkeitä käsitteitä kuten AISTIMUKSET, KOKEMUS, KÄYTÄNTÖ, KIELI, TAJUNTA, YHTEISKUNNALLINEN TAJUNTA, KOLLEKTIIVINEN TAJUNTA, TIETEELLINEN TIETO...

AISTIMUKSET ovat aina viime kädessä kaiken tiedon lähteitä. Me näemme, kuulemme, tunnemme, haistamme ja maistamme. Kaikenlainen yhteytemme ulkomaailmaan muodostuu aistimustemme välityksellä. Kuumaa hellaa koskettaessamme tuntoaistimme antaa hälytyksen, kun luemme, tarvitsemme silmiämme...

Aistimusten avulla saamme kuvan ympäröivästä maailmasta, esim. näemme mitä tapahtuu ympärillämme. Aistimukset myös voivat ohjata toimintaamme. Pyrimme helposti mielihyvää tuottaviin aistimuksiin ja taas pakenemme kipua ja muita epämiellyttäviä tuottavia aistimuksia.

Tunnetaan tapauksia, että henkilö on kuuromykkä ja sokea. Tällaisessa tapauksessa ihmiseksi tulemisen mahdollisuudet ovat pienet. Muut ole-massa olevat aistit voivat kuitenkin korvata puuttuvat aistit, jolloin ihmiselle ominainen yhteys ulkomaailmaan voi kehittyä ( esim. Helen Keller ).

Eläimetkin aistivat, kokevat ja oppivat kokemuksistaan tai matkimalla lajikumppaneitaan. Eläimillä mahdollisuus siirtää tietoa rajoittuu vain välittömään vuorovaikutukseen. Uusi eläinyksilö voi oppia vain niistä kokemuksista, joihin se itse on törmännyt tai niiden käyttäytymismal-lien kautta, joita se laumansa jäsenenä on saanut. Eläimillä suurin osa tiedosta onkin varastoituna perintötekijöihin. Eläimet toi-mivat reflek-siensä ja ehdollisten refleksien avulla.

Päinvastoin kuin eläimillä ihmisellä tieto voi kehittyä ohi välittömän kokemuksen. Tärkein tiedon kantaja ihmisellä on kieli, johon on varas-toituna aikaisempien sukupolvien koke-mus. Kielen avulla ihminen voi siirtää tietoa ajasta ja pai-kasta riippumatta. Kieli elää koko ajan. Siinä olevat sanat ja käsitteet uusiutuvat ja saavat uusia sisältöjä. Ihmisellä kieli on yhteiskunnallisesti muodostunut. Se on keskeinen osa yhteiskunnallista tajuntaa. Kieli mahdollistaa muut yhteis-kunnallisen tajunnan osa-alueet kuten tavat, maailmankatso-mukset, taiteen ja tie-teen, kaikki erilaiset kulttuurin ilmi-öt.

Mihin perustuu ihmisen puhekieli?

Mitä sitten on puhekieli? Mikä on ero ihmisen puheen ja eläinten viestisignaalien välillä?

Kieli pohjautuu käsitteisiin. Ihminen on ainoa olento, joka pystyy käsitteelliseen ajatteluun.

Käsitteellisen ajattelun ymmärtämiseksi on tiedettävä, mitä on ABSTRAHOINTIKYKY. Abstrahointia voimme koettaa selventää seuraavasti:

Jokaisessa yksinkertaisimmassakin asiassa tai oliossa on kymmenittäin ellei sadoittain erilaisia ominaisuuksia ja piirteitä. Miksi esim. valkea kynä on yhtälailla kynä kuin musta kynä. Miksi kauniista naisesta ja rumasta ukosta käyte-ään yhteisnimikettä "ihminen" vaikka heidän välisensä erot ovatkin suuret?
ABSTRAHOINNILLA tarkoitetaan sitä, että kaikista erottavista puolista huolimatta asioista ja olioista voidaan löytää yksi yhteinen ja yleinen puoli, piirre, joka mahdollistaa niiden sijoittamisen saman yleiskäsitteen alle. Kuusipuu on kuusi oli se sitten 20 cm. korkea taimi tai 20 m. korkea järeä tukkipuu. Kynän tapauksessa yhteisenä tekijänä on kynän kyky piirtää viivaa kun sen kärjellä vedetään paperia pitkin. Jos kynä ei enää suostu antamaan toivottua viivaa, se on entinen kynä ja joutaa roskakoriin.

Abstrahointi muodostaa perustan jokaiselle käsitteelle ja on siitä syystä kielen perusta. Abstrahoinnin avulla voidaan asioille ja ilmiöille antaa kielellisiä symboleja, sanoja. Symboli voi äänneasultaan olla periaatteessa minkälainen tahansa; sana kuu, moon, luna merkitsevät eri kielissä samaa asiaa. Niillä kaikilla on yhteinen abstrahointiperusta, tuo keltainen mollukka taivaalla, joka öisin seuraa meidän joskus hieman epävarmaakin tallusteluamme.

Kieli perustuu siis käsitteisiin. Kielen toinen puoli on se, miten eri käsitteiden väliset yhteydet ilmaistaan. Käsitteitä voidaan rinnastaa toisiinsa kielessä olevan logiikan avulla. Kielen loogisia rakenteita kutsutaan arvostelmiksi ja päätelmiksi. Arvostelmat käsittelevät lauseen sisäisiä sanojen välisiä loogisia yhteyksiä. Päätelmissä loogiset rakenteet ovat laajempia sisältäen useampia arvostelmia ja siis useampia lauseita.

Hegel tutki kielen logiikkaa ja erilaisia arvostelmatyyppejä. Hegelin mukaan tiedostaminen kehittyi yksittäisistä konkreettisista arvostelmista ( esim. Tämä on kynä ) yhä suurempaa yleisyyttä ja launmukaisuutta ilmaiseviin arvostemiiin ( esim. Maailmassa ei ole mitään muuta kuin materiaa ).

Tiedostaminen perustuu ajattelun opeteltuun kykyyn käyttää hyväksi kaikenlaisia erilaisia arvostelmia ja niiden välisiä päätelmiä. Ajattelun on tietenkin perustuttava käytäntöön. Ajattelun on lähdettävä käytännöstä ja päättelyjen tulokset on jälleen testattava käytännössä.

Tämän vuosisadan filosofeista ns. uuspositivistit typistävät filosofian pelkäksi kielen logiikan tutkimiseksi ( Ludwig Wittgenstein ). He eivät osaa kuitenkaan selittää kielen alkuperää, koska eivät tunnusta kielen ja todellisuuden välistä yhteyttä, sitä että tajunta heijastaa maailmaa. Vain marxilaiset ovat ratkaiseet filosofian peruskysymyksen loppuun saakka oikein. Siksi vain marxilainen heijastusteoria voi selvittää luotettavasti ja oikein kielen ja todellisuuden hyvin monimutkaisen vuorovaikutussuhteen.

Palatkaamme vielä takaisin käsitteisiin. Käsitteet perustuvat, kuten todettiin, ihmisen abstrahointikykyyn. Eri käsitteet voivat edustaa kuitenkin hyvin erilaisia yleisyyden tasoja.

Esim. kategoriasarjat:

mustikka - marja - kasvi
tai
leppä - puu - kasvi

Nämä käsite- l. kategoriasarjat ilmaisevat käsitteiden välisiä alistus-uhteita, niiden erilaista yleisyyden tasoa. Käsitteeseen "marja" voidaan sisällyttää mustikka ja muut marjat kuten mansikka ja puolukka mutta ei esim. käsitettä leppä. Käsite "puu" voi pitää sisällään lepän, kuusen, koivun jne. mutta ei esim. käsitteitä puolukka ja mustikka.
Sensijaan käsite "kasvi" edustaa niin suurta yleisyyttä, että se voi pitää sisällään kaikki em. käsitteet.

Filosofian peruskysymyksen merkittävyys on siinä, että se ilmaisee kaikkein yleisintä tasoa olevien kategorioiden suhteen. Materia ja tajunta ovat kaikkein suurinta yleisyyden tasoa olevia käsitteitä. Näitä laajempia käsitteitä ei ole. Niihin voidaan sisällyttää koko maailmankaikkeus kaikkine ilmiöineen. Materia ja tajunta ovat kaikkien kategoriasarjojen päätepisteitä, joista edemmäksi ei voida edetä.
Filosofian peruskysymys kysyy, voidaanko materia sisällyttää tajuntaan tai päinvastoin tajunta materiaan. Marxismin mukainen vastaus on, ettei kumpaakaan voi sisällyttää toiseensa. Kuitenkin tajunnan sisältö määräytyy materiasta, josta syystä materia on ensisijaista tajuntaan nähden. Tajunta on viimekädessä korkealle kehittyneen materian ominaisuus, tapa heijastaa ympäröivää todellisuutta.

Kaikki käsitteet ilmaisevat yhtä aikaa sekä konkreettisuutta että yleisyyttä mutta niiden yleisyyden taso voi olla erilainen. Käsitteet kuten vene, talo ja auto ovat jokseenkin konkreettisia. Sensijaan sellaiset käsitteet kuten laatu, määrä, materia, mahdollisuus... edustavat korkeaa yleisyyden astetta. Nämä ns. dialektiikan kategoriat ovat aina läsnä olipa kyse mista asiasta tai esineestä tahansa.

Yleisen ongelma filosofian historiassa

Yleisen ongelma on filosofian historian merkittävimpiä ongelmia.
Antiikin filosofiassa erityisesti Aristoteles ja Platon tutkivat käsitteitä. Platon loi ns. IDEAOPIN ja oli filosofisen idealismin luoja. Platon selitti, että jokaisen asian takana oli tuon asian IDEA. Tuo idea oli varsinaisesti todellinen kun taas todellisuudessa oleva asia oli vain tämän idean varjokuva. Esim. ihmisen takana oli jossain näkymättömissä oleva ihmisen idea. Me kaikki olemme Platonin mukaan vain tämän idean varjoa.
Ideaopillaan Platon loi perustan kaikelle idealistiselle filosofialle sekä myös kristinuskolle, jossa jumala voidaan ajatella kaikkien asioiden taustalla olevaksi ylimmäksi ideaksi.

Keskiajalla filosofit ( skolastikot ) kiistelivät yleisen olemassaolosta. Toiset filosofit ( ns. realistit ) olivat kirkon oppien ja Platonin kannalla, heidän mielestään yleinen oli olemassa jumaluudessa. Toiset filosofit ( ns. nominalistit; nimitys tulee latinankielisestä sanasta nomina=nimi ) olivat realistien kanssa eri mieltä. Nominalistit sanoivat, ettei todellisuudessa ollut olemassa mitään yleisyyttä, ei esim. ihmistä sinänsä, vaan jokainen oli oma itsensä kokonaan riippumatta muista. Se, että sana "ihminen" oli olemassa johtui vain kielestä, jossa on "ihminen"-niminen sana.

Realistien ja nominalistien välinen kiista tunnetaan nykyisin ns. UNIVERSAALIKIISTANA. Vaikka nominalistit tässä asiassa olivatkin lopulta väärässä - tiede alkoi myöhemmin paljastaa luonnossa ja yhteiskunnassa olevia yleisiä lainmukaisuuksia -nominalistit kuitenkin edustavat filosofian historiassa kehitystä asettaessaan omana aikanaan kirkon opit kyseenalaisiksi.

 

DIALEKTIIKAN KATEGORIOISTA

Dialektiikan kategoriat ovat suurinta yleisyyttä sisältävinä sellaisia käsitteitä, joiden avulla on mahdollista ilmaista objektiivista todel-lisuutta sellaisena kuin se on, liikkeessä olevana kehittyvänä proses-sina, jossa jokainen asia pitää itsessään vastakohtien ykseyden.

Vastakohdikseen muuttuvina dialektiikan kategoriat esitetään usein kategoriapareina; esim. laatu ja määrä, mahdollisuus ja todellisuus jne.

Dialektiikan kategorioissa onkin tärkeää ymmärtää käsitteiden dialektiikka, miten määrä muuttuu laaduksi, yksityinen yleiseksi, mahdollinen todeksi...

Käsitteiden sisällöt myös muuttuvat. Käsitteiden sisällön muuttumisella ymmärretään sitä, että sana itsessään saa uusia merkityksiä, että se ymmärretään kokonaan eri tavalla sen käyttäjästä riippuen. Tästä syystä ihmiset eivät aina ymmärrä toisiaan vaikka käyttävätkin samoja sanoja. He puhuvat toistensa ohi.
Usein käsitteillä on myöskin luokkasisältö. Esim. käsitteillä demokratia ja vapaus on erilaiset merkitykset porvarillisessa tiedonvälityksessä ja marxilaisuudessa. Porvarillinen ideologia pitää vapautta ehdottomana, mistään edellytyksistä riippumattomana, marxilaisuudessa vapaus on aina suhteellista ja työn kautta ansaittua. Vapaudelle ei ole käyttöä, jos ei ole aineellisia edellytyksiä hyödyntää sitä.

Käsitteiden sisällön suhteen pitääkin olla tarkkana. Usein ne kannattaa erikseen määritellä. Kannattaa kysyä, mitä henkilö tarkoittaa tiettyä termiä käyttäessään.

 

Logiikka ja muodollinen logiikka

Logiikka tutkii ajattelun muotoja, kuinka ajattelun avulla voidaan löytää asioissa vaikuttavat puolet. Logiikan perustajana voidaan pitää Aristotelesia, joka ensimmäisenä tutki käsitteitä ja niiden välisiä loogisia suhteita.

Ariestoteleen filosofia säilyi keskiajalla ennen kaikkea siitä löytyvän logiikan ansiosta. Keskiaikaiset kirkonmiehet käyttivät logiikkaa todistaakseen jumalan olemassaolon ja raamatun kertomusten todenperäisyyden - mahdoton tehtävä, jota namä eivät kuitenkaan tienneet.

Kirkon piirissä harratettua logiikkaa kutsuttiin skolastiikaksi. Skolastinen perinne on vahva vieläkin ja joitakin sen jäänteitä on varmasti löydettävissä esim. nykyisistä lakiteksteistä.

1700- luvulla muodollinen logiikka kehittyy klassiseen muotoonsa. Sen lakeja ovat:
- identtisyyden l. samuuden laki
- kielletyn ristiriidan laki
- kielletyn kolmannen laki
- riittävän perusteen laki

Muodollista logiikkaa alettiin käyttää laajasti matematiikassa. Loogisten tehtävien ratkaisemiseksi alettiin kehitellä loogisia symbolikieliä, joilla on ollut merkitystä mm. nykyisten tietokonekielien ja -tekniikan luomisessa.

Muodollinen logiikka on tunkeutunut myös filosofiaan, jossa esim. Ludwig Wittgensteinin filosofia perustuu kielessä ole-van logiikan erittelylle.

Marxilaisen käsityksen mukaan muodollinen logiikka on välttämätön muttei vielä riittävä edellytys totuuden selvillesaamiseksi. Niin tärkeä väline kuin mitä muodollinen logiikka onkin, siinä on myös puutteensa.

Muodollisen logiikan säännöy perustuvat jo olemassa oleviin lähtökohtiin, siksi muodollinen logiikka ei voi koskaan joh-taa mihinkään todella uuteen. Uuden ilmestyminen on aina jollain tavoin ristiriitaista ja logiikan sääntöjen vastais-ta. Uusi ylittää ja rikoo vanhat ja totutut rajat. Uusi tieteellinen keksintö ei synny pelkän loogisen erittelyn avulla, koska se ei pysty ylittämään lähtökohtiensa määräämiä rajoja.

Muodollisen logiikan lisäksi tarvitaan dialektista logiikkaa. Dialektisen logiikan käsite on marxilaisen filosofian käyt-tämä käsite, jota ei sen ulkopuolella todennäköisimmin ole käytetty. Dialektinen logiikka on oppi objektiiviseen totuu-teen johtavan ajattelun muodoista ja menetelmistä.

Dialektinen logiikka on olennainen osa dialektista materialismia, se on tiede tiedon sisällön ja sen materiaalisen kohteen vastaavuudesta.

Kun muodollinen logiikka keskittää huomionsa pääasiassa jo muotoutuneiden teorioiden erittelyyn niin dialektinen logiikka tuo esiin uuteen tietoon siirtymisen periaatteet.

Lenin muotoilemat dialektisen logiikan perusvaatimukset ovat:

- 1. Esineen kaikkien puolien huomioon ottaminen
- 2. Esineen tarkastelu sen kehityksessä, itseliikunnassa.
- 3. Esineen täydelliseen määrittelyyn tulee kuulua koko inhimillinen käytäntö
- 4. Abstraktia totuutta ei ole. Totuus on aina konkreettinen

 

Tajunta / Yhteiskunnallinen tajunta

Marxilainen tietoteoria katsoo tajuntaa ja tiedostamista yhteiskunnal-lisena ilmiönä. Tässä se eroaa oleellisesti muista tietoteorioista, jotka useimmat pitävät tajuntaa, "järkeä ja sielua", syntymässä saatuna jumalan lahjana. Mm. Kantin mukaan yleiskäsitteet olivat järjessä itsessään ennalta annettuina, apriorisina. Tällainen käsitys ihmisen ja ajattelun olemuksesta sulkee pois ympäristön vuorovaikutuksen ja se sopii pönkittämään ihmisten eriarvoisuutta ja luokkaeroja. Se tukee auktoritettiin nojaavaa käsitystä tiedosta, jonka mukaan "ylempi" ihminen tietää kaiken paremmin kuin "alempi", koska hän on enemmän järkeä saanut.
Tällaiset käsitykset ovat edelleenkin hyvin yleisiä. Jos myös työväen-luokkaan kuuluvat omaksuvat ne - jota porvariston ideologinen tajunnan-muokkauskoneisto kyllä tarmokkaasti yrittää - he asettavat itse esteen omalle vapautumiselleen.

Marxilaisessa filosofiassa yhteiskunnallisen ja kollektiivisen tajunnan käsitteillä on tärkeä sija.

YHTEISKUNNALLISELLA TAJUNNALLA tarkoitetaan sitä, että ihmisen tajunta, kieli ja kulttuuri syntyvät ja kehittyvät vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin, tiedotusvälineisiin ja työprosessiin. Yhteiskunnallinen tajunta on olemassa objek-tiivisesti yksittäisestä ihmisestä riippumatta. Jokainen yksilö luo oman tajuntansa olemassa olevan yhteiskunnallisen tajunnan pohjalta. Omaksuessaan yhteiskunnallisen tajunnan eri puolia yksittäisellä ihmisellä voi myös olla luova merkitys. Jokaisella on mahdollisuus tuoda omalla työllään ja ajatteluun jotain uutta yhteiskunnalliseen tajuntaan. Silloin yhden ihmisen luova panos siirtyy muiden hyödynnettäväksi ja tajunnan rakennusainekseksi.

Erityinen yhteiskunnallisen tajunnan osa on tieteellinen tieto. Tieteellinen tieto on tiedon jatkuvaa kertymistä ja kehittymistä aikaisemman tiedon pohjalta. Tieto kehittyy, kun havaitaan, ettei ilmiö, jota tiedon pitäisi kuvata, olekkaan sopusoinnussa aikaisemman tiedon kanssa. Ilmiön selvittämiseksi syntyy uusi teoria, joka on ristiriidassa aikaisemman tiedon kanssa. Uusi teoria hylkää kokonaan tai osittain vanhan tiedon. Uusi teoria ei välttämättä ole aina vanhaa tietoa totuudenmukaisempi, jolloin se katoaa ihmisten yhteiskunnallisesta tajunnasta. Jos koottaisiin yhteen kaikki hyljätyt ja epäonnistuneet teoriat, mitä ihmiset ovat aikojen kuluessa kehitelleet, tuo kokoelma tuskin mahtuisi mihinkään kirjastoon.
Silloin tällöin kuitenkin tapahtuu, että uusi teoria tuo pysyvästi uutta ja arvokasta mukanaan, jolloin se syrjäyttää vanhan tiedon. Se, mikä vanhassa tiedossa oli oikeaa ja elinkelpoista kuitenkin säilyy jossain muodossa myös uudessa tiedossa. Uusi tieto "perii" sen vanhalta tiedolta.

Aikanaan saavutettu uusi tietokin osoittautuu riittämättömäksi, jolloin sekin alkaa saada rinnalleen kilpailevia teorioita. Näin tieteellinen tieto jatkuvasti korjaa itseään ja kehittyy antaen meille mahdollisuuden ymmärtää yhä paremmin ympärillämme olevia ilmiöitä.

 

Tieteellisessä tiedossa huipentuu ihmisen tajunnan yhteiskunnallinen luonne. Kirjoitetun kielen ansiosta, aikaisempien sukupolvien ihmisten ajattelu ja tieto -säilyy. Esim. antiikin filosofien tekstejä on luettavissamme ja ymmärrettävissämme 2500 vuoden takaa. Tiede on mahdollista aikaisemmin vaikuttaneiden ihmisten ajattelutyön ja teorioiden pohjalta. Ein-stein ei olisi ollut tuntemamme Einstein ilman häntä parisataa vuotta aikaisemmin elänyttä Newtonia.

Marxismi voidaan katsoa erityisesti yhteiskuntaa käsittelevän tieteellisen tiedon alueeksi.

Yhteiskunnallinen tajunta käsittää kaikki ne kulttuurin ja tiedon alueet joita ihmisillä ylipäänsä on. Siksi jokainen yksilö voi kantaa siitä vain pienen osan omassa tajunnassaan. Kukaan meistä ei ole kaikken kielten, tieteiden, taiteiden, tekniikan, kaikkien ammattien ja erilaisten muiden kulttuurin alojen täydellinen hallitsija. Se on täysi mahdottomuus.
Yksittäinen ihminen voi tietää vain pienen rajallisen osan kaikille kuuluvasta yhteisestä tiedosta. Yksittäisen ihmisen merkitys voi silti olla hyvinkin merkittävä, jos hän sattuu kantamaan oleellisen tärkeää yhteiskunnallisen tiedon aluetta. Tällainen henkilö oli esim. Lenin.

Yhteiskunnallinen tajunta ei ole yhtenäinen kokonaisuus vaan se jakautuu suureen määrään osakulttuureita. Yhteiskunnallisella tajunnalla on myös luokkaluonne. Koska suhde tuotantovälineisiin on olennainen niin omistavan luokan ja työväenluokan tajunta muodostuu olennaisesti vastakkaiseksi.
Erityisesti tämä näkyy historian tulkinnoissa. Porvarillinen tiedonvälitys pyrkii tarkoituksellisesti unohtamaan yhteiskunnallisesta tajunnasta työväenluokan taisteluhistorian ja marxilaisen teorian. Se myös vääristelee asioita etujensa mukaisiksi. Kommunistien tulee pitää huolta siitä, ettei näin pääse tapahtumaa.

KOLLEKTIIVINEN TAJUNTA merkitsee lähes samaa kuin yhteiskunnallinen tajunta. Se toimii vain pienemmässä mittakaavassa. Voidaan puhua puolueen kollektiivisesta tajunnasta. Sillä tarkoitetaan, että myöskään puolueella ei ole olemassa tietoa valmiiksi annettuna, vaan että se saa tietoa jäsentensä ja joukkoyhteyksiensä kautta. Muodostaessaan kollek-tiivista tajuntaa puolue pystyy luomaan luotettavan kuvan yhteiskunnasta ja kehittämään politiikkaansa oikein. Luonnollisesti tässä tarvitaan mukaan erästä yhteiskunnallisen tajunnan tärkeää osa-aluetta, marxismi-leninismiä.

 

Marxilainen oppi totuudesta

Marxilaiset pitävät, päinvastoin kuin porvarilliset filosofit, maailmaa tiedostettavana. Maailmassa ei ole periaatteessa mitään, mitä ei voitaisi tietää. Jos nyt on jotain, mitä ei vielä tiedetä, niin tulevaisuudessa tieteiden kehittyessä asiaan saadaan selvyys.

Kaikki porvarillinen ajattelu pitäytyyy tiukasti periaatteessa tiedostamattoman olemassaolosta. Kristinuskossa, joka useimmiten on porvarillisen ideologian tukipilareita, tiedostamaton ilmenee kahden todellisuuden kuvitelmana; on tämän-puoleinen varjomaailma ja tuonpuoleinen todellinen maailma - taivas - johon voimme vain uskoa, koska se on tiedon rajan takana ( huom. Platonin vaikutus ). On olemassa erilaisia salatieteilijöitä, okkultisteja, jotka hääräilevät salattujen voimien, ennustelujen ja muun hämärän rajamailla.

Filosofian historiassa Kant ja Hume edustivat ns. agnostismia. Kant sanoi, että vaikka tunnemme ja näemme esineet, emme niiden todellista olemusta kuitenkaan koskaan tunne, "asia sinänsä" jää aina tietomme ulottumattomiin. Engels kumosi kantilaisen agnostismin perusteellisesti todetessaan käytännön merkityksen tiedolle. Jos saamme jonkun asian toimimaan käytännössä aina haluamallamme tavalla, tiedämme asiasta sen verran kuin meidän tarvitseekin. Vielä Kantin aikoihin esim. orgaanisten aineiden olemus oli arvoitus, "asia sinänsä". Kun sitten tuo asia sinänsä selvisi - se, että kaikki orgaaniset aineet olivat hiilen yhdisteitä, orgaanisia aineita opittiin nopeassa tahdissa valmistamaan keinotekoisesti, jolloin ne eivät enää olleetkaan salaperäisiä "asioita sinänsä".

Tiedostamattomaan vetoaa myös eksistentialismi, joka näkee tiedon merkityksen epäolennaisena. Nietzen mukaan maailmassa on tärkeitä vain tahto ja voimakkaat kokemukset, jotka ovat ominaisia vain "yli-ihmisille".
Marxilaisuus ei sinänsä aseta tietoa, tahtoa tai voimakkaita kokemuksia toistensa vastakohdiksi. Ihminen tarvitsee oikeaa tietoa voidakseen toimia oikein, tahtoa ja voimakasta innostumista voidakseen saavuttaa päämääränsä.

Porvarillisessa tieteessä tiedostamaton ilmenee positivismina. Positivismi sulkee tiedon ulkopuolelle kaiken sellaisen, mitä ei voida välittömästi kokeellisesti havaita. Luonnontieteet ovat porvaristolle vaarattomia ja niissä voidaan helposti tehdä kokeita, siksi yliopistojen fysiikka, kemia, biologia jne. pystyvät etenemään ja löytämään uutta.
Toisin on yhteiskuntatieteiden laita. Positivismi kieltää yhteiskuntakehityksen lainalaisuudet perustellen, ettei niitä voida todistaa oikeiksi kokeellisesti.

Takertuessaan tiedostamattomaan porvarillinen tiede ja filosofia pyrkii säilyttämään luokkajaon ja ihmisten eriarvoisuuden.

Marxismi ei aseta tiedossa olevaa ja tiedostamatonta ehdottomasti vastakohdiksi. Marxismi tuntee käsitteet SUHTEELLINEN ja ABSOLUUTTINEN TOTUUS. Tiedostaminen on aina prosessi, jossa ensin saadaan suhteellista totuutta olevaa tietoa. Tiedostaminen lähtee aina ensin ilmiöiden tiedostamisesta ja vasta myöhemmin se päätyy asian olemuksen tiedostamiseen. Esim. tutustuessamme ihmisiin näemme ensimmäisenä hänen ulkonäkönsä js ikänsä ja vasta myöhemmin pääsemme perille hänen muista ominaisuuksistaan.
Suhteellinen totuus osoittautuu usein vääräksi, jolloin sen korvaa joku toinen, yhtä suhteellinen totuus. Uusi tieto voi kuitenkin täydentää jo olemassa olevaa tietoa. Näin tieto ei kokonaisuudessaan ole kumoutunut.
Se on kantanut itsessään absoluuttisen tiedon aineksia.
Sellaista tietoa, joka kestää kaikki nykyiset ja myöhemmin tulevat kumoamisyritykset, voidaan pitää jo absoluuttista tietoa olevana. Tällaisessa tapauksessa jälkeenpäin saatava tieto vain täydentää aikaisempaa tietoa.

Marxilaisessa opissa totuudesta KÄYTÄNNÖLLÄ on tärkeä merki-tys. Tieto ei synny erillään jokapäiväisestä käytännöstä.
Jokainen tieteen ja tekniikan ala saa kiittää syntymistään ja kehittymistään käytännön alueella olleita ongelmia. Tähtitiede ei olisi kehittynyt, jollei Egyptin ja Kaksoisvirtojen maissa olisi ollut maanviljelyn takia tarvetta tietää tarkasti jokien vuotuiset tulvimisajat. Tähtitieteen kehittäminen vaati matematiikan kehittämistä. Laivojen piti määrittää asemansa tähtien avulla. Siitä seurasi, että tarvittiin tarkkoja kelloja. Kellojen kehittäminen vaati puolestaan mekaniikan lakinen selvittämistä ja pitkälle kehitettyä käsityötaitoa. Käsityötaitojen kehitys vaati entistä parempia työvälineitä. Kaupan laajeneminen vaati suurempaa tuotantoa, joten oli aloitettava tavaroiden teollinen tuotanto ensin manufaktuureissa, sitten koneistetuissa tuotantolaitoksissa.....

Tiedolla ja käytännöllä on jatkuva vuorovaikutussuhde. Jokainen todellinen ongelma syntyy ja todetaan käytännössä. Sen jälkeen sitä voidaan yrittää teoreettisesti tai jollakin muulla tavoin, vaikkapa yrityksen ja erehdyksen menetelmällä ratkaista. Ratkaisu on puolestaan oikea vasta sitten, kun se luotet-tavasti korjaa ongelman.

Tieto on aina konkreettista. On suuri vaara käsitellä käsitteitä irrallaan konkreettisuudesta. Annetaan esim. käsitteille vapaus ja demokratia etukäteen sovittu käytännöstä irrallaan oleva sisältö, ei kysytä esim. vapaus kenelle, demokratia kenelle. Tällä tavoin eri ideologiat antavat käsitteille erilaisia sisältöjä. Porvarillinen ideologia nostaa nuo käsitteet absoluuttisiksi, kokemuksen ja käytännon yläpuolella leijuviksi, suoraan Mooseksen savitauluista reväistyiksi. Marxilaisuus puolestaan sitoo ne yhteiskunnallisiin, aineellisiin edellytyksiin - tällaiset seikat ovat useimmiten ideologisen taistelun taustalla.

Marxismi käsittelee logiikkaa kiinteästi tietoteoriaan kuuluvana osana.
Marxilaiset katsovat, päinvastoin kuin monet matemaatikot, etteivät matematiikka ja logiikka ole mitään käytännön todel-lisuudesta ulkopuo-lella syntynyttä ja siitä riippumatonta. Päinvastoin, matematiikka ja logiikka heijastavat todellises-sa maailmassa vallitsevia materian lainalaisuuksia.

Ihmisen tajunta heijastaa todellisuutta mutta tavoittaa sen etsiessään todellisesta maailmasta liikettä ja kehitystä, prosesseja ja ristirii-toja. Lenin muotoili 4 dialektisen logiikan tärkeää sääntöä, joilla on edelleenkin tärkeä sijan-sa tiedostuksen kannalta:

1. Esineen kaikkien puolien huomioon ottaminen

2. Esineen tarkastelu sen kehityksessä, "itseliikunnassa"

3. Esineen täydelliseen määrittelyyn tulee kuulua koko inhimillinen käytäntö

4. Abstraktia totuutta ei ole, totuus on aina konkreettinen