Pariisin Kommuuni

Alustus KTP:n seminaarissa 18.3.2001 Kirjalla talolla Helsingissä

Reijo Katajaranta
http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/
r.katajaranta@kolumbus.fi

Pariisin Kommuuni julistetaan

Hyvät toverit

Juuri tänään, 18. maaliskuuta, tulee kuluneeksi 130 vuotta tapahtumasta, josta Pariisin Kommuunin lasketaan syntyneen. Tuona päivänä 18.3.1871 silloinen "Ranskan toimeenpanevan vallan päällikkö" ja tuleva Ranskan presidentti Adolphe Thiers lähetti joukkonsa riisumaan Pariisia aseista. Pariisilaiset eivät tykkejään antaneet ja syntyi ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa tilanne, jossa työväenluokka otti vallan. Vaikka Pariisin kommuuni päättyi lopulta yhteen maailmanhistorian suurimmista yksittäisistä rikoksista, porvariston toimeenpanemiin työväenluokan massateloituksiin, kommuunin merkitystä maailmanhistoriassa tuskin voidaan yliarvioida.

Tänään porvaristo haluaa unohtaa Kommuunin. Eihän siitä kouluissa mitään opeteta, eikä Suomalaisen tai Akateemisen kirjakaupan hyllyt pullistele kirjoja kommuunista. Tuskin sieltä sellaista kirjaa edes löytää. Toisin on laita sosialismin ja kommunismin vastaisen kirjallisuuden, joita julkaistaan vähän väliä, viimeksi tämä ns. Kommunismin musta historia.
Kommuunista kirjoja ei julkaista, koska Pariisin Kommuuni on mitä räikein esimerkki siitä, mitä kapitalistit ovat tehneet työväenluokalle, se on esimerkki kapitalismin mustasta historiasta.
Meidän on kommunistisessa liikkeessä pidettävä huolta siitä, ettei kommuuni koskaan unohdu. Jos emme Pariisin tapahtumia jatkuvasti tutki ja kertaa, Kommuuni ja sen merkitys voivat hävitä myös työväenluokan mielestä ja se olisi mitä anteeksiantamattomin virhe. Tähänhän nykyinen porvarillinen hegemonia tietysti pyrkiikin.

Oma mielipiteeni on, että Suomen kommunistinen liike on pahasti lyönyt laimin Kommuunin historian ja sen kokemuksen tutkimisen, vaikka se on työväenluokan valtaan nojaavan sosialistisen valtion ensimmäinen kokeilu maailmassa.

Pariisin Kommuunista Karl Marx on tehnyt seikkaperäisen selvityksen kirjoituksessaan "Kansalaissota Ranskassa". Myös Engels ja Lenin ovat paljon käsitelleet kommuunia. Leninin kirja "Valtio ja vallankumous erittelee huolellisesti Pariisin Kommuunin kokemusta, muodostihan se välittömän esimerkin Lokakuun vallankumoukselle. Myös on olemassa Lissagarayn kirja "Pariisin veripäivät", joka on yksityiskohtaisen tarkka kuvaus Pariisin kommuunista.
Valitettavasti sekä Marxin "kansalaissota Ranskassa että etenkin Lissagarayn Pariisin veripäivien puutteena on, että ne on kirjoitettu aikalaisia silmälläpitäen. Lissagarayn kirja on liiankin tarkka esitellessään valtaisan määrän yksityiskohtia kommuunista samalla kun se ohittaa tärkeitä faktatietoja puolella lauseella kuin ohimennen. Kirjan puute on siinä, että lukija ei enää löydä olennaisia asioita epäolennaisten asioiden seasta. Kirjoittaja ilmeisesti olettaa, että lukija tietää olennaiset asiat ilman muuta. Nyt kun 130 vuoden kuluttua asioita pyrkii selvittämään ja tuo 1870-luvun historia on yhteiskunnallisesta muistista unohtunut, molemmat kirjoitukset, myös Marxin "Kansalaissota Ranskassa", tuntuivat ainakin minusta melkein läpipääsemättömiltä suuren seikkaperäisyytensä takia ja toisaalta historiallisten taustatietojen jäädessä melkein arvailujen varaan.

Yksi seikka näihin lähteisiin kannattaa liittää. Kirjailija Victor Hugo eli Pariisin kommuunin keskellä, oli aikalainen ja aktiivinen poliitikko tuohon aikoihin. Hänen kirjojaan kannatta lähestyä tämä muistaen.

Nyt onkin tarpeen esitellä Pariisin Kommuuni mahdollisimman tarkkaan, että se palautuisi kaikessa merkittävyydessään uudelleen mieliimme. Minkälaisen prosessin kautta se syntyi? Miten se toimi käytännössä? Kuinka se kukistettiin ja mikä on sen merkitys jälkipolville?

Haluan sanoa, että se mitä itse nyt esitän on vasta raapaisu Kommuunin historiaan. Olen tehnyt parhaani kommuunin historian selvittämiseksi, mutta varmasti lisää selvittämistä siitä löytyy. Siksi kommuunia täytyy edelleenkin tutkia jatkossa mitä tarkimmin, onhan se sosialistisen yhteiskunnan ensimmäinen kokeilu maailmassa.

Historiallinen tausta

Välittömänä historiallisena taustana Kommuunille oli Ranskan ja Saksan sota vuosina 1870-71. Ranskan vallankumous vuosina 1789-95 säteili vielä vaikutustaan kaikkialle mutta etenkin Ranskaan. Yhteiskunta oli voimakkaassa muutosprosessissa. Nouseva työväenluokka pyrki esille, mutta myös valtansa menettänyt aatelisto ja papisto pyrkivät palauttamaan menettämänsä vallan. Napoleonin jälkeen, restauraatioksi kutsuttavana aikana, eräiden Euroopan johtomiesten tavoitteena oli pystyttää takaisin hallitsijoiden absoluuttinen itsevaltius. Tämän tavoitteen kärjessä oli Itävallan valtionkansleri ruhtinas Metternicht. Solmittiin ns. Pyhä Allianssi, mukana Venäjän tsaari, Itävallan keisari ja Preussin kuningas, jotka yhdessä pyrkivät itsevaltiuteen.
Porvaristo oli kuitenkin 1800-luvulla luokkana vahvin, koska kehittymässä oleva kapitalismi valtasi vauhdilla alaa aikaisemmin vallinneelta feodalismilta.

Eli valtaa haluavia tahoja oli paljon. Tästä syystä Euroopan historia 1800-luvulla oli repaleista. Napoleonin vallasta luopumisen jälkeenkin v.1815 käytiin paljon mannermaisia sotia. Oli vuoden 1848-tapahtumat, jotka järisyttivät Eurooppaa Ranskassa, Itävallassa, Italiassa, Preussissa, suuressa osassa keskeistä Eurooppaa. Näissä tapahtumissa työväenliike näytteli merkittävää osaa, mutta silloin kansan demokraattinen liike kukistettiin sotavoimin. Sen jälkeen käytiin 1850-luvulla Krimin sota, jossa Venäjä oli sodassa Englantia, Ranskaa ja Turkkia vastaan. Edelleen 1860-luvulla Preussi soti Itävaltaa ja jopa Tanskaa vastaan. Ranskassa taas valta vaihtui tiuhaan tahtiin tasavallasta keisarikuntaan, keisarikunnasta kuningaskuntaan, taas tasavaltaan ja sitten uudestaan keisarikuntaan.

Ranskassa Napoleonin veljenpoika, joka oli v. 1848 valittu presidentiksi, kaappasi v. 1851 vallan perustuslain vastaisesti kokonaan itselleen ja julistautui keisariksi käyttäen nimitystä Napoleon III. Nämä perustuslain yli kävelemiset ovat kyllä tuttuja meille tänäänkin, liitettiinhän Suomi viimeksi EMU:un perustuslakia rikkoen.

Nyt on heti sanottava, että marxilainen historiakäsitys näkee historian kansanjoukkojen kautta, laajempana kuin vain kuninkaiden ja sotaherrojen pelinä. Kyllä näilläkin seikoilla silti on jonkinlainen sija historiassa; sitä suurempi, mitä selkeämmin yhteiskunta on luokkayhteiskunta.

Napoleon III pyrki tavoittelemaan setänsä Napoleonin mainetta sotasankarina. Ennen kaikkea hänen piti saada Ranskan rajat takaisin. Ranska oli menettänyt Napoleonin tappion yhteydessä Saarin alueen Preussille. Preussissa puolestaan valtaan oli noussut Bismarck, jolla sotiminen ja militarismi olivat johtava piirre. Lause: "Puheilla ja enemmistöpäätöksillä ei ratkaista ajan suuria kysymyksiä, vaan verellä ja raudalla", kuvaa hyvin preussilaista henkeä ja Bismarckia, joka samoina vuosina yhdisti Saksan yhdeksi valtioksi.

Ranskan ja Saksan sodalle oli siis sytykkeitä aivan tarpeeksi hallitsevien luokkien tavassa mieltää valtansa. Sodan välitön aihe oli riita Espanjan kruununperimyksestä. V. 1870 Espanjan kuningatar Isabella II erotettiin ja Preussi oli tuomassa omaa kuningasehdokastaan, Hochenzollernin prinssiä, Espanjan kuninkaaksi. Tätähän Ranska ei taas voinut mitenkään hyväksyä. Kansallisuusaate liehahti molemmissa maissa täyteen roihuun ja sota maiden välillä oli valmis.

Ranskan ja Saksan välit menivät poikki 13.7.1870 ja viikon päästä tästä 19.7. Ranskassa julistettiin liikekannallepano. Napoleon III lähti toteuttamaan valloittajan rooliaan ja astui itse sotajoukkonsa kärjessä. Sodassa odotettiin Ranskan nopeaa marssia Berliiniin. Sitä ei tullut.

Työväen kansainvälisen järjestön, Kansainvälisen Työväenliiton eli I Internationaalin pariisilaiset jäsenet tuomitsivat heti sodan Napoleon III:n ja Bismarckin vehkeilynä: "Poliittinen kunnianhimo uhkaa taas maailman rauhaa tekosyynään Euroopan tasapaino ja kunnia. Ranskan, Saksan ja Espanjan työläiset! Yhdistäkäämme äänemme yhteiseksi sodanvastaiseksi paheksunnan huudoksi! Sota, jota käydään valta-asemasta tai jonkin hallitsijasuvun etujen vuoksi ei voi olla työläisten silmissä muuta kuin rikollista hulluutta. Me, jotka tarvitsemme rauhaa, työtä ja vapautta, esitämme jyrkän vastalauseemme niiden sotahuutoja vastaan, jotka ostavat itsensä vapaaksi veriverosta ja pitävät yleistä onnettomuutta vain uusien keinottelujen lähteenä."

Ranskan työläiset lähettivät samalla Saksan työläisille solidaarisuuden vakuutukset ja tervehdykset.

Saksan työläiset puolestaan lähettivät vastaavia tervehdyksiä Ranskan työläisille.

Ranskan sotatoimet Saksaa vastaan alkoivat mennä myttyyn aivan alusta alkaen. Liikekannallepano epäonnistui, vain 250.000 miestä oli saatu koottua heinäkuun loppuun mennessä. Saksalla taas oli 500.000.

Ranska koki 4-5 kovaa tappioita aivan sodan alussa elokuussa.
(Weissenburgissä 4.8.
Forbachissa ja Wörthissä 6.8.
Gravelottessa 18.8.)

Näiden tappioiden seurauksena keisari Napoleon III, joka toimi sodan alkaessa sotavoimien ylipäällikkönä, menetti ns. Reinin armeijan ylipäällikkyyden marsalkka Bazainelle. Pian Ranskan armeija koki vastoinkäymisiä lisää. Saksalaiset saartoivat Bazainen armeijan Metzissä lähellä nykyistä Luxemburgin ja Saksan rajaa. Saarroksiin jäi Ranskan armeijan 175.000 miestä.

Vastoinkäymiset eivät loppuneet tähän. Keisari Napoleon III lähti kenraali Mac Mahonin kanssa 90.000 miestä mukanaan vapauttamaan Metziin saarrettua armeijaa, mutta yritys epäonnistui täysin ja keisari armeijoineen joutui myös itse saarroksiin Sedanissa. Nyt lähes koko Ranskan armeija oli jäänyt kahteen suureen mottiin. Ja kun saksalaiset olivat viikon verran moukaroineet Sedania tykeillään Ranskan keisari armeijoineen antautui. Keisari antautui 1.9.1870 ja vietiin vankileirille 80-90.000 sotilaansa kanssa.

Nyt tapahtumat alkoivat vyöryä Pariisissa

4.9.1870 Pariisin työläiset vaativat keisarivallan kumoamista. He marssivat Pariisin kaupungintalolle vaatien Ranskaa tasavallaksi. Tasavalta julistettiinkin työläisten vaatimuksesta, mutta vallan kuitenkin otti työläisiltä porvaristoa edustava "kansallisen puolustuksen hallitus": Gambetta ja Favre, sekä muutamia muita, jotka olivat entisiä kansanedustajia. Kansa vielä tässä vaiheessa hyväksyi porvarivallan etenkin kun kaikki asekuntoiset pariisilaiset oli kutsuttu Pariisin kansalliskaartiin ja aseistettu. Nämä olivat suurimmaksi osaksi työläisiä.

Bismarck käänsi sodan valloitussodaksi

Sitten sodassa tapahtui ratkaiseva käänne, kun Bismarck päätti voittojensa jälkeen muuttaa sodan valloitussodaksi ja marssi armeijoineen Pariisia kohti. Osa rikkaista porvareista lähti pakoon Pariisista mutta proletariaatti jäi jäljelle. Eli Pariisi muuttui poliittisesti yhä punaisemmaksi. Se oli aseistettu ja sillä oli voimakas kansalliskaarti ( 240.000 miestä. Luvusta on monenlaisia arvioita riippuen tietysti siitä että luku vaihteli. Suurimmillaan kansalliskaartissa lienee ollut 400.000 miestä)

Saksa saartoi Pariisin 19.-20.9.1870 ja vaati Ranskan antautumista, Elsass-Lothringenin aluetta, sekä huomattavia sotakorvauksia.

Ranskan hallitus yritti tässä vaiheessa saada turhaan apua Venäjältä, Itävallasta, Englannista ja Italiasta. ( Eli maailmansodan mahdollisuus oli jo nyt v. 1870 lähellä) Apua ei tullut. Ranskassa yritettiin myös koota uutta armeijaa maaseudulta. Ilmapallolla Pariisista paennut hallituksen edustaja Gambetta sai koottua 150.000 miehen armeijan, mutta se ei ehtinyt tapahtumiin mukaan, kun sodassa tapahtui jälleen ratkaiseva käänne. Metzissä jo pitkään saarroksissa ollut em. Bazainen johtama Reinin armeija antautui "laukaustakaan vaihtamatta" saksalaisille 27.10.1870.

Näin Ranska menetti jo toiseen kertaan suuren määrän sotilaitaan sotavangeiksi, kun yhteensä 175.000 sotilasta jäi ilman taistelua Metzissä saksalaisten käsiin. Antautuminen oli armeijaa johtaneen Bazainen peliä. Hän oli vannoutunut tasavallan vastustaja ja laati päässään suunnitelman, että Napoleon III pojasta tehdään Ranskan hallitsija, mutta kun hän oli vielä liian nuori niin Bazaine esitti itsensä holhoojahallituksen pääministeriksi. Eli esimerkki taas aivan mielettömästä keinottelusta ja pyrkyryydestä.

Olot piiritetyssä Pariisissa muodostuivat kurjiksi, kaikki ruokatoimitukset sinne estettiin ja lisäksi tuleva talvi oli poikkeuksellisen kylmä. Pariisissa syötiin hevoset, koirat ja jopa rottia jahdattiin ruuaksi. Saarretulla Pariisilla ja toisessa maailmansodassa saarretulla Leningradilla on epäilemättä paljonkin yhtymäkohtia keskenään kuten nälkä ja kurjuus.

Talvi meni piiritysolosuhteissa. Tammikuun 28. 1871 solmittiin Ranskan ja Saksan välillä kolmen viikon aselepo. Bismarckin vaatimus oli, että aselevon aikana kaikkien Ranskan joukkojen oli antauduttava. Myös Pariisin joukot oli riisuttava aseista ja sen joukot internoitava ( vangittava, vietävä vankileirille). Ranskan vakinainen armeija luopuikin aseista ja antautui, mutta Pariisin kansalliskaarti ei. Saksa ei uskaltanut mennä Pariisiin vaan miehitti Pariisista vain pienen laitaosan.

Pariisin työläiset olivat luottaneet porvarihallintoon aina helmikuun alkuun asti. Työläisillä olisi ollut moneenkin kertaan mahdollisuudet ottaa valta hallintaansa, mutta aina sen oli estänyt työläisten ja heidän rinnallaan olevien pikkuporvarillisten kerrostumien huono järjestäytyminen ja hajaannus. Vasta sitten kun Pariisin poliisimestari Trochy tammikuun lopulla vaati Pariisia laskemaan aseensa pariisilaiset alkoivat vaatia voimakkaammin kommuunia. Pariisilaiset eivät halunneet laskea aseitaan, vaikka he vielä helmikuun alun vaaleissa antoivat äänensä muiden ranskalaisten tapaan porvarilliselle hallitukselle.

Eli tässä nähdään, mitä äänestystulokset vallankumouksellisessa tilanteessa merkitsevät, kun kansa lähtee liikkeelle - ei mitään. Näissä helmikuun vaaleissa Ranskan kansalliskokous siirrettiin Etelä-Ranskaan Bordeauxiin ja sen toimeenpanevan vallan johtoon tuli Adolphe Thiers, joka on ollut pitkän linjan porvarillisena poliitikkona jo 1830-luvulta lähtien. Hän oli ollut mm. mukana sisäministerinä kukistamassa Lyonissa 1834 ollutta työläisten kapinaa. Thiersin toimintatapa oli jo tuolloin ollut erityisen julma. Tällöin erään kivitalon kaikki asukkaat surmattiin kostoksi kapinasta. Thiers oli varsinainen takinkääntäjä, joka Ranskan ja Saksan sodan alkaessa oli ensin Ranskan hyökkäyksen kannalla, mutta osasi heti vetäytyä taustalle, kun Ranska alkoi hävitä sodassa. Helmikuun vaaleissa hän saattoi esiintyä kansankunnan pelastajana ja "viisaana miehenä": "Mitä minä sanoin, ei olisi kannattanut lähteä sotaan".

Tuolloin kuitenkin Pariisissa läheni vallankumouksellinen tilanne melkein Leninin tarkoittamassa mielessä, koska porvaristo ei enää ollut aikoihin kyennyt hallitsemaan tilannetta. He olivat myymässä Ranskaa ja Pariisia polkuhintaan saksalaisille. Pariisilaiset halveksuivat porvarihallitustaan, samoin Ranskan armeijaa ja Ranskan maaseutua, joka ei tullut Pariisin avuksi. Bordeauxin porvarillinen kansalliskokous päinvastoin uhkasi Pariisia, jos se ei laskisi aseitaan.

Sellainen ero Leninin esittämään vallankumoukselliseen tilanteeseen kuitenkin oli, ettei Pariisissa ollut oikeaa vallankumouksellista kommunistista puoluetta, oli vain erilaisia anarkistisia ryhmittymiä.

Adolphe Thiersin tehtäväksi jätettiin Pariisin aseistariisuminen. Bismarck puolestaan kiristi Thiersiä: "Jos et tee Pariisia aseettomaksi vapautan vankinani olevan Napoleon III:n ja panen hänet uudestaan keisariksi." Porkkanaksi Thiersille annettiin myös lupaus 2 miljardin frangin lainasta, josta Thiers ja muu hallitus saisivat useiden satojen miljoonien provisiot, mutta ehtona oli, että he saavat Pariisin laskemaan aseensa.

Ranskan ja Saksan alustava rauhansopimus allekirjoitettiin Frankfurt am Meinissa 26.2.1871. Thiers suostui Elsass-Lothringenin osalta alueluovutuksiin, mutta sai hiukan tingittyä sotakorvauksista. (6 miljardista 5 miljardiin frangiin)

Saksalaiset, vaikka heillä piti olla rauhansopimuksen mukaan Pariisi hallussaan, eivät kaupunkiin halunneet lähteä vaan suorittivat eräänlaisen symbolisen marssin läpi kaupungin autioiden laitaosien 1.3.1871. Tämä vain nostatti pariisilaisten vihaa saksalaisia ja omaa porvaristoaan kohtaan.

Ranskan suurpääoma ja pörssikeinottelijat alkoivat vaatia yhä voimakkaammin Pariisin tilanteen rauhoittamista, koska heidän keinottelunsa alkoi kärsiä. Suurporvaristo vaati, että nyt kun rauha Ranskan ja Saksan välille oli kerran solmittu, Pariisin tilanne on rauhoitettava muutamassa viikossa. Pariisilaiset on laitettava kuriin. Ensimmäisenä askeleena tässä hallitus kielsi Pariisin tasavaltalaiset lehdet 11. maaliskuuta. Samaan aikaan Ranskan hallitus, joka oli säilynyt Pariisissa vaikka kansalliskokous olikin Bordeauxissa, katsoi parhaimmaksi siirtyä Pariisista Versaillesiin. Punaista Pariisia jäi johtamaan kaupunginvaltuusto.

Saadakseen Pariisin hallintaansa Thiers lähetti joukko-osastoja 18.3.1871 hakemaan kaupungista pois tykit ja muut aseet. Thiers väitti, että tykit kuuluivat valtiolle vaikka Pariisin kansalliskaarti oli ne omilla rahoillaan ostanut. Hallituksen joukot saivat aluksi mukaansa tykit, mutta Pariisin naiset sanoivat siinä vaiheessa, että tykkejä ette vie. Eikä tykkejä annettu. Seurasi yhteenottoja Versaillesin, eli hallituksen joukkojen ja Pariisin kansalliskaartin välillä. Näissä kahakoissa mm. kaksi Ranskan armeijan kenraalia Thomas ja Lecomte otettiin kiinni ja ammuttiin. Suuri osa tykkejä hakemaan lähetetyistä Ranskan armeijan sotilaista päinvastoin siirtyi pariisilaisten puolelle. Vallankumous Pariisissa puhkesi irti ja kaikki tykit vallattiin takaisin. Tätä tapahtumaa 18.3.1871 voidaan pitää Pariisin kommuunin syntyhetkenä, vaikka Pariisi julistautuikin kommuuniksi vasta kymmenen päivää myöhemmin, 28. maaliskuuta. Tällä päivämäärällä 18. maaliskuuta Thiers aloitti sisällissodan Pariisia vastaan. Vallitsi siis tilanne, että Ranska ei enää ollut sodassa Saksaa vastaan vaan Ranska oli sodassa Pariisia vastaan, jolta mm. vietiin pois Ranskan pääkaupungin status.

Katusulku Menilmontainnetin tiellä

Pariisin kommuuni oli työväenluokan valtaa

Kommuuniksi ei kutsuttu koko Pariisia vaan kansan valitsemaa kaupunginhallitusta. Vaikka Kommuuni olikin pystyssä vain reilut kaksi kuukautta, se ehti linjata pitkälle omia toimintaperiaatteitaan. Minkälaisten periaatteiden mukaan Kommuuni toimi?
- Kommuunin muodostivat kaupunginvaltuutetut, jotka valittiin Pariisin eri piireistä yleisen äänioikeuden perusteella. Suurimmalta osaltaan he olivat työläisiä tai tunnettuja työväenluokan edustajia.
- Poliisi ja virkamiehistö muutettiin Kommuunille vastuuvelvollisiksi ja milloin tahansa erotettavaksi.
- Kommuunin jäsenten täytyi suorittaa tehtävänsä työläisen palkasta
- Kaikki virkamiesten etuoikeudet ja edustusrahat lakkautettiin
- Oikeusvirkamiesten virat tehtiin valinnaisiksi, vastuuvelvollisiksi ja tarvittaessa virkamiehet erotettaviksi
- Vakinaisen armeijan kommuunissa korvasi kansanmiliisi, jossa lyhyt palveluaika

Myös henkisen sorron välikappaleisiin käytiin käsiksi
- Kaikkien kirkkokuntien omaisuus takavarikoitiin
- Pappien piti ruveta elämään apostolien esikuvan mukaan uskovaisten almuista
- Kaikki oppilaitokset tehtiin maksuttomiksi ja vapautettiin valtion ja kirkon vaikutuksesta

Kommuuni edusti uutta yhteiskuntaa ja se asetti tehtävänsä Pariisia laajemmin. Kommuunilla oli myös yleisiä koko maata käsittäviä poliittisia tavoitteita, eli kommuuni pyrki valtaan koko Ranskassa.
- Kommuunin tuli olla pienimmänkin kylän valtiollisena muotona
- Kunkin piirin maalaiskuntien asiat hoitaisi piirin pääkaupungissa kokoontuva edustajien kokous, joka lähettäisi taas edustajansa Pariisiin Kansalliskokoukseen.
- Kommuunijärjestelmä korvaisi entisen valtiovallan, joka hävitetään loiskasvannaisena. Marxilla on ilmaisu "Halpa hallitus" eli Pariisin Kommuunilla oli Halpa hallitus, hallitus ilman armeijaa ja raskasta virkamiehistöä.

Kommuunin tuotantojärjestelmä

- Kommuuni tahtoi poistaa kaiken yhteiskunnan luokkaluonteeseen perustuvan omaisuuden, yhteiskunnallistaa maan ja tuotantolaitokset.
- Ensitöikseen kommuuni kumosi kaikki vuokrarästit.
- 16. huhtikuuta kommuuni määräsi luetteloitavaksi kaikki suljetut tehtaat ja laadittavaksi suunnitelman näiden tehtaiden käyntiinpanosta niissä työskennelleiden huom! osuuskunniksi järjestäytyneiden työläisten voimin. Näiden osuuskuntien oli tarkoitus yhtyä yhdeksi suureksi liitoksi. Kommuuni siis katsoi osuuskunnat yhteiskunnan tuotannolliseksi perusyksiköksi.
- 20.4. kommuuni kumosi leipureiden yötyön.

Yhteenvetona voidaan todeta yksiselitteisesti, että Pariisin kommuuni oli työväenvaltaa ja se poisti yhteiskuntaluokat tekemällä kaikki työläisiksi. Päälle päätteeksi Pariisin kaupungintalon katolla liehui punainen Työn Valtakunnan lippu.

Kommuunin poliittiset katsomukset pohjautuivat anarkistien Louis Blanquin ja Pierre Proudhonin oppeihin. Marxilaisia kommunisteja ei kommuunissa ollut paljoakaan. Marxilla ja Engelsillä ei ollut mitään henkilökohtaista osuutta kommuunin syntymiseen. Toisaalta voidaan sanoa, että marxilaisuudella ja kommunismin aatteilla oli ratkaisevasti enemmän vaikutusta kuin v. 1848, jolloin Kommunistinen Manifesti oli juuri ilmestynyt, eikä ehtinyt vielä joukkojen suurempaan tietoisuuteen, kun sitä olisi tarvittu v. 1848.

Kommuuni teki muutamia virheitä, mm. Ranskan Pankin sisälle ei uskallettu mennä vaan se jätettiin rauhaan. Marx arveli, että jos pankki olisi vallattu, se olisi saanut Ranskan porvariston painostamaan hallituksen nopeaan rauhantekoon.

Engels ihmetteli, kuinka blanquilaiset ja proudhonistit kuitenkin tällaisessa vakavassa tilanteessa osasivat toimia pääasiassa aivan oikein. "On historian ironiaa - kuten tavallisesti käy kun doktrinäärit ovat peräsimessä - että kummatkin tekivät päinvastoin kuin heidän oppinsa edellytti. Kun Proudhon oli yksityiseen pienomistukseen perustuvan järjestelmän kannalla, kommuunin proudhonilaiset alkoivat järjestää tuotantoa tehtaiden työläisten yhteenliittymien pohjalta, siis osuuskunta-aatteen perustalta, mutta kuitenkin yhteiskunnallisen päätöksenteon perustalta.

Blanquilaisten anarkistien pääteoriat taas olivat salaliittoteorioita, joissa pieni ryhmä kaappaa vallan itselleen. Mitä tekivät kommuunin blanquilaiset? Kaikissa ranskalaisille suunnatuissa julistuksissaan kommuuni kehotti ranskalaisia yhdistymään vapaiksi liitoiksi ja ottamaan vallan, eli blanquilaiset heidän johtoaan lukuun ottamatta hylkäsivät salaliittoteoriat.

Vaikka pariisilaiset kannattivat laajasti kommuunia, kannatus ei sentään ollut aivan yksituumaista. Vallankumous ei koskaan ole pelkää yksituumaisuutta. Marx kuvaa asiaa näin: "Jokaisessa vallankumouksessa työntyy esiin sen todellisten edustajien ohella toisenlaisiakin ihmisiä. Toiset ovat olleet mukana aikaisemmissa vallankumouksissa ja kiintyneet niihin. He eivät ole perillä uudesta liikkeestä mutta heillä on vielä suuri vaikutus kansaan. Toiset taas ovat pelkkiä huutajia, jotka syyttämällä jokaista hallitusta ovat saavuttaneet "todellisen vallankumouksellisen" maineen. He jarruttavat minkä kykenevät työväenluokan todellista toimintaa."

Sota kiristyi koko ajan

Sotatoimet Pariisia vastaan kiihtyivät koko ajan. Versaillesin hallitus ryhtyi heti mitä väkivaltaisimpiin toimenpiteisiin kommuunia vastaan; koko Ranskassa kiellettiin mielipiteenilmaisuvapaus. Kaikki Pariisista tulleet lehdet poltettiin ja sinne menevät kirjeet avattiin. Pariisilaisia yritettiin hajottaa lahjonnan ja salaliittojen avulla. Huhtikuun alussa sota kiihtyi, kun Ranskan hallituksen joukot alkoivat yrittää Pariisin valloittamista mihin hintaan tahansa.

Muualla Ranskassa työläiset seurasivat Pariisin esimerkkiä perustamalla kommuuneja myös mm. Lyonissa ja Marseillessa. Mutta näissä kaupungeissa työläisten kapinat kukistettiin.

Pariisin kommuunin murskaaminen

Pariisi palaa

Thiersin hallitus keräsi kaikki saatavissa olevat sotavoimat yhteen murskatakseen kommuunin ja yritti löytää Ranskan maaseudulta lisää voimia, mutta turhaan. Kommuuni kesti kaikki sitä vastaan suunnatut yritykset ja uhkasi levitä Pariisista muualle Ranskaan.

Thiers uhkaili kommunardeja vielä tässä vaiheessa maastakarkoituksilla, koska valtiorikoksien osalta kuolemanrangaistus oli poistettu v. 1848 jälkeen ja korvattu maastakarkoituksella. Thiers lupasi, että vain muutamat panttivankien surmaamiseen syyllistyneet teloitettaisiin. Samaan aikaan Versaillesin hallitus teloitti vangeiksi saamiaan kommunardeja. Tämä johti siihen, että Pariisissa panttivankina ollut eräs arkkipiispa ja muutama muu hänen ohellaan teloitettiin, koska heillä ei enää ollut merkitystä panttivankeina.

Thiers määräsi huhtikuun lopulle koko Ranskaan kunnallisvaalit. Hänen tavoitteenaan oli saada maan politiikkaan niin oikeistolainen käänne, että riittävä armeija Pariisia vastaan saataisiin kokoon. Vaalit menivät hallituksen kannalta täysin myttyyn.

Kun Thiers ei saanut Kommuunia kukistetuksi, Bismarck hermostui ja saneli Thiersille, että Pariisin Kommuuni on kukistettava tai muuten sotakorvauksia tiukennetaan. Auttaakseen Thiersiä Kommuunin kukistamisessa Bismarck teki ratkaisevan siirron. Hän vapautti Metzissä ja Sedanissa saamansa lähes 250.000 sotavankia - jotka olivat vapaaehtoisina menneet sotaan ja olivat siis jonkinasteisia seikkailijoita ja sotahulluja suurimmalta osaltaan. Näiden sotavankien vapauttamisen ehtona oli, että he osallistuvat Pariisin kommuunin kukistamiseen. Kuinka moni sotavangeista lopulta osallistui Pariisin kukistamiseen, siitä ei ole tietoa, mutta suurin osa joka tapauksessa. Tämän lisäksi Bismarck lupasi vielä Kommuunin kukistamiseen Saksan armeijan apua.

Tällaista käännettä Pariisin kommuuni ei voinut enää kestää

Tässä vaiheessa, toukokuun alussa 1871, Thiersin kanta kommunardeihin oli muuttunut fasismiin verrattavaksi: "Tulen olemaan armoton". Omille sotilailleen - bonapartelaisille maantierosvoilleen - hän sanoi, että näillä oli oikeus kostaa pariisilaisille mielensä mukaan.

Joukkoteloitus Pere Lochaisen hautausmaan luona

Toukokuun 21. päivänä hallituksen verikoirat pääsivät murtautumaan Pariisiin. Kaupunki paloi suurena roihuna, kun kommunardit polttivat porvariston taloja hidastaakseen lahtarikaartien hyökkäystä. Mutta 28.5. 1871 mennessä kommuuni oli murskattu. Pariisin kansalliskaartin kukistaminen kesti kahdeksan päivää ja silloin saavutti huippunsa aseettomien miesten, naisten ja jopa lasten joukkomurhat. Hallituksen joukot ampuivat muutamassa päivässä n. 30.000 pariisilaista. Lisäksi kymmeniä tuhansia vangittiin ja tuomittiin maanpakoon. Luku 30.000 on Thiersin itsensä antama. Paljonko ihmisiä sai näinä päivinä Pariisissa surmansa taisteluissa ja paljonko teloituksissa, tästä ei minulla ole tarkkoja lukuja ja en tiedä onko kenelläkään. Todelliset tappiot koko Kommuunin ajalta saattavat olla paljon suuremmat. Tähän päättyi Pariisin kommuuni, mutta sillä on ollut valtavat vaikutukset jälkimaailman tapahtumiin.

Pariisin Kommuunin vaikutukset jälkimaailmaan

Pariisin kommuunin vaikutus ulottui vuosikymmeniä eteenpäin. Lenin otti oppia Pariisin kommuunista Lokakuun vallankumousta suunnitellessaan. Teoksessaan "Valta ja vallankumous" Pariisin kommuunin kokemuksen erittelyllä on hyvin merkittävä osuus. Lenin: "Me kaikki seisomme nykyisessä liikkeessä Kommuunin antaman kokemuksen perustalla."

Mutta myöskin porvaristo on ottanut esimerkkiä väkivallan käytöstä kommuunin kukistamisessa. "Kapitalismin mustaan kirjaan" kuuluu esim. Suomen kansalaissodan valkoinen terrori. Uskallan esittää olettamuksen, vaikka en sille suoranaisia todisteita olekaan löytänyt, että Pariisin kommuuni on toiminut myös Suomen porvaristolle jonkinlaisena esimerkkinä siitä, kuinka raakalaismaisella tavalla työväenluokkaa voidaan kohdella. Luokkasodan terrori punaisia kohtaan on ollut jonkinlaista kopiointia Pariisin kommuunin kukistamisesta. Sen jälkeen tämä sama terrori ja hirvittävyys on yleistynyt.

Kommuunin kokemukset ovat kommunistiselle liikkeelle edelleenkin ajankohtaisia.

Marxin kirje Kugelmannille 17.4.1871
(Kugelmann oli ensin omassa kirjeessään epäillyt, ettei olisi pitänyt ryhtyä vallankumoukseen, koska olosuhteet eivät olleet suotuosat.)
Marx vastasi: "Maailmanhistoriaa olisi tietysti hyvin helppo luoda, jos taisteluun ryhdyttäisiin vain ehdolla, että on olemassa ehdottoman otolliset mahdollisuudet."
Tämä kysymys oli myös Leninin ratkaistavana v. 1917 ja se on mukana jokaisessa historiallisesti tärkeässä teossa. Tämä tilanne on esillä aina kun tehdään jotain vallankumouksellisesti uutta. Eli pitää osata ratkaista milloin juna lähtee vai jäädäänkö asemalle.

Edelleen kommuunista voidaan löytää yhtymäkohtia Suomen 1918 tilanteeseen:

Marx: "... porvarilurjukset ... asettivat pariisilaisille vaihtoehdon: joko otettava vastaan taisteluhaaste tai antauduttava taistelutta. Työväenluokan demoralisaatio (= moraalin murtuminen) jälkimmäisessä tapauksessa olisi ollut paljon suurempi kuin miten monen "johtajan" tuhoutuminen hyvänsä."
Samanlainen vaihtoehdon valintahan työläisillä oli meillä Suomessa v. 1917.

Vaikutuksia marxismin teoriaan

Pariisin Kommuuni merkitsi marxilaiselle teorialle kahta aivan perustavanlaatuista tarkennusta. Kysymys valtiovallasta vallankumouksen yhteydessä ja kysymys proletariaatin diktatuurista. Nämä kaksi asiaa Pariisin Kommuuni nosti esiin ja nämähän ovat juuri ne kaksi asiaa, joilla porvaristo pelottelee eniten ihmisiä käydessään ideologista taisteluaan kommunisteja vastaan.

Marx ilmaisi asian lyhyesti näin: "Työväenluokka ei voi noin vain ottaa valmista valtiokoneistoa haltuunsa ja panna sitä käymään omien tarkoitustensa toteuttamiseksi. Keskitetty valtiovalta vakinaisine sotaväkineen, poliiseineen, virkavaltoineen, papistoineen ja tuomarikuntineen on peräisin absoluuttisen monarkian ajoilta. Myöhempien valtamuotojen jälkeen nämä valtiovallan elimet alistettiin parlamentin valvontaan, so. omistavien luokkien välittömään valvontaan.

Sitä mukaa kuin teollisuus edistyi ja kehitti työn ja pääoman välistä luokkavastakkaisuutta, valtiovalta muuttui luonteeltaan yhä enemmän työtä hallitsevaksi kansakunnalliseksi pääoman vallaksi, sosiaalista orjuutusta varten järjestetyksi yhteiskunnalliseksi voimaksi, luokkaherruuden koneistoksi." Näin siis Marx.

Valtio on luokkayhteiskunnissa aina osa luokkayhteiskunnan hallitsemisjärjestelmää. Feodaalisessa yhteiskunnassa on feodalistinen valtio, kapitalistisessa valtiossa on kapitalistinen valtiokoneisto. Kun kapitalismista siirrytään sosialismiin, se merkitsee, ettei kapitalistinen valtiokoneisto enää kelpaa. Valtiovallan murskaaminen vallankumouksen yhteydessä merkitsee Leninin Kommuuni-analyysin mukaan valtiovallan läpikotaista demokratisoimista Pariisin kommuunin malliin. Eli virkamiehistö on koostumukseltaan saatettava sosialistiselle pohjalle ja kaikki virat on täytettävä demokraattisen vaalin kautta. Virkamiehet on voitava erottaa tarvittaessa. Lisäksi virkamiesten palkat ja edut on sidottava kansan keskimääräisiin palkkoihin ja etuihin jne.

Engels sanoo v. 1891 johdannossaan Marxin kirjoitukseen Kansalaissota Ranskassa: "Kommuunin täytyi heti alusta pitäen myöntää, ettei työväenluokka voi valtaan noustuaan käyttää vanhaa valtiokoneistoa; että työväenluokan, jottei se jälleen menettäisi juuri valtaamaansa valtaa, täytyy poistaa tieltään koko vanha sortokoneisto (huom! yhtäläisyys yhteiskunnan päällysrakenteeseen), jota siihen mennessä on käytetty työväenluokkaa itseään vastaan, ja toisaalta suojella itseään omilta valtuutetuiltaan ja virkailijoiltaan julistamalla, että heidät voidaan poikkeuksetta erottaa koska tahansa." ( huom! viittaus vallankäyttöön sosialismissa)

Kommuunin kokemuksia tarkastellessaan Marx ja Engels näkevät valtiovallan melko väljästi, eli siihen joissakin yhteyksissä luetaan armeijan, poliisin ja oikeuslaitoksen lisäksi kaikki vallitsevaa hallintotapaa pönkittävät instituutiot kuten kirkko. Nyt kun elämme vuotta 2001 näillä kriteereillä valtiovallan elimiin voisi lisätä myös nykyisen ay-liikkeen; onhan siitä tullut yhteiskuntaa muuttamaan pyrkivästä instituutiosta nykyisiä valtarakenteita pönkittämään pyrkivä instituutio. Näinhän on käynyt myös eduskunnassa vaikuttaville ns. työväenpuolueille.

Toinen merkittävä huomio koskee proletariaatin diktatuuria:
Engels mainitsee kuin sivumennen: "Sosialidemokraattinen poroporvari on hiljattain jälleen alkanut tuntea terveellistä pelkoa kuullessaan sanat: proletariaatin diktatuuri. No niin, hyvät herrat, haluatteko tietää, miltä tämä diktatuuri näyttää? Tarkastelkaa Pariisin kommuunia. Se oli proletariaatin diktatuuria."

Kun meidän täytyy tänään ottaa kantaa proletariaatin diktatuuriin, on asiasta puhuttava mahdollisimman konkreettisesti ettemme antaisi aseita vastustajillemme. Mitä se siis on? Se on työväen valtaa, joka nojaa työläisten ja omistamattomien luokkien kiistattomaan poliittiseen tukeen ja jonka poliittisen tuen puitteissa pääoman valta kumotaan ja toteutetaan läpi koko yhteiskunnan ja valtiokoneiston syvältä käyviä demokraattisia uudistuksia: otetaan yhteiskunnallinen omaisuus kuten suurteollisuus, pankki- ja vakuutuslaitokset yhteiskunnan haltuun. Samoin tehdään keskeisimpien tiedotusvälineiden osalta, terveydenhoidon ja koululaitoksen osalta. Ja pidetään huolta, ettei tätä valtaa kaapata takaisin joidenkin harvojen kapitalistien ja heidän etujensa ajajien käsiin. Tietenkään tämä ei voi tapahtua ilman luokkataistelua. On väistämättä hypättävä kapitalistien varpaille.

Nyt me elämme porvariston diktatuurissa, joka on luonut Suomeen alueellisen epätasapainon ja pitää edelleenkin yllä suurtyöttömyyttä. Taas se tapa millä Thiers 130 v. sitten tukahdutti Pariisin kommuunin on osoitus porvariston diktatuurista kovimmillaan. Tähän verrattuna proletariaatin diktatuuri on kokonaan muuta. Se on demokratian käytäntöön panemista ja toteuttamista.

Ei kai proletariaatin diktatuuri tämän kummempaa ole? Vai onko?

Pariisin kommuuni osoitti myös, että porvaristo on yhtenäisesti ja kansainvälisesti työväenluokkaa vastaan.

Marx: "Sellainen ennenkuulumaton tapaus, että voittanut ja voitettu armeija liittoutuvat 1800-luvun valtavimman sodan jälkeen teurastaakseen yhdessä proletariaattia, ei todista, kuten Bismarck uskoi, nousemaan pyrkivän uuden yhteiskunnan lopullista kukistamista, vaan se todistaa vanhan porvarillisen yhteiskunnan täydellistä lahoamista."

"Luokkaherruus ei enää kykene piiloutumaan kansalliseen univormuun; kansalliset hallitukset ovat yksimielisiä vastustaessaan proletariaattia."

Nämä ajatukset voidaan helposti yhdistää myös nykyiseen Euroopan Unioniin ja sen kriisinhallintaan. Ketä vastaan EU kokoaa nyt palkka-armeijoita? Mitä vastaan tarvitaan nopean toiminnan joukkoja? Kuka on vihollinen? Vastaus on: Todennäköisimmin työväenluokka.

Lainaus Marxilta: Vuoden 1871 helluntain jälkeen ei voi enää olla rauhaa työläisten ja heidän työnsä tuotteiden anastajien välillä. Palkkasotaväen rautakoura saattanee ehkä jonkin aikaa pitää molemmat luokat samassa puristuksessa, mutta niiden taistelu on puhkeava uudelleen ja laajeneva yhä enemmän, eikä voi olla mitään epäilystä siitä, kuka on lopullinen voittaja - harvalukuiset anastajat vaiko valtavana enemmistönä olevat työntekijät.

Kaikesta tietenkin syytetään työläisiä, syytettiin silloin ja syytetään nykyisinkin kuten Kommunismin musta kirja osoittaa.

Lainaus Marxilta: Samalla kuin Euroopan hallitukset ovat Pariisin suhteen osoittaneet luokkaherruuden kansainvälisen luonteen, ne parkuvat, että työläisten Internationaali - työn kansainvälinen järjestö pääoman yleismaailmallista salaliittoa vastaan - on tämän kaiken onnettomuuden pääsyy.

Tämähän kuulostaa kovin tutulta, myös tänään työläisiä syytetään lähes kaikesta.

Lopuksi lainaus Pariisin kommuunin 1. vuosipäivän kunniaksi pidetyn joukkokokouksen päätöksistä:

Näihin päätöksiin on helppo yhtyä vielä tänäänkin.

"Joukkokokous pitää maaliskuun 18. 1871 sankarillista liikettä sen suuren sosiaalisen vallankumouksen aamunkoittona, joka vapauttaa ihmiskunnan ainiaaksi luokkayhteiskunnasta.

Se ilmoittaa, että ...Euroopan porvarillisten luokkien typeryys ja rikokset ovat tuominneet kuolemaan vanhan yhteiskunnan, olkoonpa sen hallitusmuodot millaiset hyvänsä - monarkistiset tai tasavaltaiset ( me voimme lisätä tähän listaan Euroopan Unionin).

Se julistaa, että kaikkien hallitusten ristiretki työläisten Internationaalia vastaan sekä niiden harjoittama terrori todistavat kestämättömyytensä ja että ...tämän sankarillisen etujoukon takana on maailman proletariaatin mahtava armeija."

Vielä lopuksi muutama sana Kommuunin merkityksestä

Marx sanoi hieman ennen Kommuunin kukistumista: "Työväenluokan taistelu kapitalistiluokkaa ja sen valtiota vastaan on astunut Pariisin Kommuunin ansiosta uuteen vaiheeseen, Päättyköönpä asia tällä kertaa välittömästi miten hyvänsä, uusi maailmanhistoriallisen merkityksen omaava sillanpääasema on kuitenkin valloitettu."

"Työläisten Pariisia ja sen Kommuunia tullaan aina juhlimaan uuden yhteiskunnan maineikkaana airueena. Sen marttyyrien muisto tulee aina säilymään työväenluokan sydämessä. Sen pyövelit historia on jo nyt naulinnut siihen häpeäpaaluun, josta heitä eivät pysty vapauttamaan heidän pappiensa mitkään rukoukset."