Toisenlainen Joulutarina, Millennium-2000:
Elämän synty ja kehitys maapallolla marxismin ja luonnontieteiden valossa

Reijo Katajaranta
http://www.kolumbus.fi/r.katajaranta/
r.katajaranta@kolumbus.fi

Lyhyt esittely itsestäni

Lisäys 27.7.2006


( Tämä alustus on pidetty muutama päivä ennen vuosituhannen vaihdetta 2000 pääpiirteiltään tällaisena. Olen tarkentanut juttua sen jälkeen joiltakin kohdin, kun uutta ja luotettavaa faktaa luonnontieteistä on tullut tietooni. Esim. aikamäärissä - milloin suurinpiirtein jotakin on tapahtunut - on eri lähteissä edelleenkin suuria heittoja, eli kommentteja kaivataan.)


Sisältö:


Osa 1:
- Johdanto
- 1. Maapallo syntyi
- 2. Maapallon alkuperäisen ilmakehän syntyminen
- 3. Maapallon jäähtyminen
- 4. Elämän edellytykset maapallolla syntyvät
- 5. Merien synnyttyä maapallolle syntyi sopivan lämpöisiä lampareita
- 6. Elämän voidaan katsoa syntyneen maapallolle materian kemiallisen evoluution tuloksena
- 7. Elämä on jatkuva prosessi, jossa DNA kokoaa uusia valkuaisainemolekyylejä
- 8. Elämän kehitys oli aluksi hyvin hidasta
- 9. Noin 2,5-2,8 miljardia vuotta sitten elämän kehitys kokee yhden kaikkein suurimmista käännekohdistaan
- 10. Noin 1,45 miljardia vuotta sitten solu saa tuman
Osa 2:
11. Hapen ilmaantumisen myötä elämä haarautuu kasveihin ja eläimiin
12. Hapen käyttö oli perusta eläimille
13. Eliöiden lisääntyminen oli alussa pelkkää molekyylien ja solujen pilkkoutumista
14. Noin 600 miljoonaa vuotta sitten luonto kehitti suuren edistysaskelen, suvullisen lisääntymisen
15. Sukupuolinen lisääntyminen nopeutti tavattomasti evoluutiota
16. Varsinkin liikkuville eläimille tuli ongelmaksi tukirakenteet
17. Kasvien nousu maalle
18. Noin 260 miljoonaa vuotta sitten ensimmäiset kalat yrittivät pärjätä myös maan pinnalla
19. Liskoeläinten, dinosaurusten valtakausi 210-65 miljoonaa vuotta sitten
20. Kasvit sopeutuivat maalla elämiseen
21. Dinosaurusten tuho 65 miljoonaa vuotta sitten
22. Ihmisen kehityslinjaa kannattaa katsella suhteessa tajunnan kehityshistoriaan
23. Lopulta ihmiseen tultaessa, työn ohjatessa kehittymistä tapahtuu harppaus tajuntaan

Osa I: Elämän synty

Tämän alustuksen tarkoituksena on antaa kokonaiskuva siitä, miten elämä on syntynyt ja kehittynyt. Alustuksen aihe ei ole marxilaisuudesta mitenkään irti, se on pikemminkin jatkoa Friedrich Engelsin "Luonnon dialektiikalle". Engels tutki eläkkeelle jäätyään v. 1869 koko loppuelämänsä dialektiikkaa ja luonnontieteitä. Hänen teoksestaan "Luonnon dialektiikka" piti tulla tärkein yhteenveto hänen elämäntyöstään. Luonnon dialektiikka jäi häneltä kuitenkin kesken. Syynä oli, että hänen oli keskityttävä Karl Marxin kuoltua v. 1883 Pääoman loppuun saattamiseen. Toinen syy oli, että luonnontiede oli tuolloin vielä tieteenä hyvin keskeneräinen; silloisiin luonnontieteen tuloksiin tukeutuen oli mahdotonta saada "Luonnon dialektiikkaa" valmiimmaksi. Eivät luonnontieteiden teoriat ole tietysti valmiita vieläkään, mutta useimmilla luonnontieteiden aloilla on reilussa sadassa vuodessa menty huikeasti eteenpäin; ydinfysiikka, biokemia, solututkimus, tähtitiede... Engelsillä oli myös Luonnon dialektiikassaan silloin yleisesti hyväksyttyjä teorioita, jotka nykyinen luonnontiede on hylännyt kuten eetteri-teoria. Engels siis yritti Luonnon dialektiikassaan jotain sellaista, johon ei vielä ollut olemassa objektiivisia edellytyksiä.

Puutteistaan huolimatta Engelsin Luonnon dialektiikka on löytänyt kaikkein olennaisimpia asioita luonnosta, joita monia ei ole vieläkään porvarillisessa tieteessä tunnustettu. Meidän tehtäväksemme on jäänyt siis Engelsin aloittaman työn jatkaminen, että Luonnon dialektiikka voitaisiin saattaa loppuun.

Eli, tämä minun alustukseni käsittelee samaa aihetta kuin Engelsin "Luonnon dialektiikka", yritän vain omalta osaltani - ja nykyisen luonnontieteen saavutusten valossa ja mitä minä niistä tiedän, vierittää palloa eteenpäin, että Engelsin tavoittelema Luonnondialektiikka joskus valmistuisi. On tutkittava luontoa ja löydettävä siitä kehitystä eteenpäin vievät ristiriidat, on löydettävä ne ylimenokohdat, joissa määrä muuttuu uudeksi laaduksi.

Engelsin keskeinen oletus Luonnon dialektiikassaan oli, että luonto toimii loppuun asti dialektisesti. Kaikki luonnossa ilmenevä on selvitettävissä dialektiikan lakeihin perustuen. Tätä ei pidä ymmärtää liian yksinkertaisesti. Luonnossa olevat ilmiöt saattavat olla hyvin monimutkaisia. Joskus saattaa tuntua siltä, että esim. määrän laaduksi muuttumisen laki toimii "väärin". Tällainen vain osoittaa, että emme tiedä vielä luonnosta tarpeeksi. Luonto on dialektinen, emme välttämättä me, jotka yritämme soveltaa dialektiikan lakeja luontoon. Emme saa vääntää luontoa dialektiikan lakeihin vaan meidän on löydettävä dialektiikka lakeineen luonnosta.

Kommentti: Alkuaineissa ilmenee puhtaalla tavalla dialektiikan laki määrän ja laadun toisikseen muuttumisesta. Eli kun määrä muuttuu niin myös laatu muuttuu. Kun alkuaineen atomipaino on 1, se on vetyä. Kun atomipaino on 2, se on heliumia jne. Eli alkuaineiden jaksollinen järjestelmä.

Luonnontieteet kuten muutkin tieteet ovat luokkasidonnaisia. Niissä on maailmankatsomuksellisia oppiriitoja. Monet ydinfyysikot haluavat vieläkin löytää idealismilleen pakopaikan atomien pienimmistä rakenteista kuten prof. K.V. Laurikainen Suomessa.

Vieläkin monet ihmiset selittävät elämän uskonnollisten selitysten kautta mysteerinä, ei ehkä enää luomiskertomuksena mutta kuitenkin jonkinlaisen jumalallisen väliintulon kautta. Monet edelleenkin väittävät, että elämän synty on ratkaisematon mysteeri. Esim. tietofinlandian saanut Esko Valtaoja kirjoittaa: "Elämä on aineen ominaisuus, ei jokin mystinen ulkopuolelta tuleva ilmiö. Mutta aivan samat aineet ja yhdisteet kelpaavat niin traktorin kuin hivenaineita popsivan missinkin rakenneosiksi. Mikään tarkastelu ei voi kertoa meille, onko tämä hiiliatomi peräisin ihmisestä vaiko hiilikaivoksesta. Miksi sitten jokin on elävää ja jokin muu ei, miten eloton on voinut muuttua eläväksi? Kaikki olisi helpompaa, jos osaisimme määritellä mitä elämä oikeastaan on. Kukaan ei ole onnistunut muotoilemaan kaikenkattavaa ja kelvollista elämän määritelmää ja se mikä yhdeltä kannalta katsoen näyttää elävältä onkin toiselta kannalta kuollutta." Näin siis ihmettelee Esko Valtaoja.

Olen hänen kanssaan eri mieltä. Päinvastoin, elämän synnystä ja kehityksestä maapallolla voidaan tänään antaa yksiselitteinen ja kiistaton selvitys; eli vastaus kysymyksiin: Mitä elämä on? Miten elämä on maapallolle syntynyt ja kehittynyt?

Avaimet elämän synnyn ja kehityksen ymmärtämiseen löytyvät luonnontieteiden kehityksestä ja niiden filosofisesta tulkinnasta, fossiililöydöt ovat elämän kehityksen arkisto. Samoin kivilajien koostumuksen tutkimus paljastaa paljon niistä olosuhteista, esim. hapen määrästä, missä ne ovat kiinteytyneet. Lisäksi tulevat kemian ja tähtitieteen saavutukset. Tältä perustalta voidaan dialektisen materialismin filosofisista lähtökohdista käsin luoda tarkka ja uskottava teoria elämän synnystä ja kehityksestä maapallolla.

Tämä alustus on syntynyt siten, että olen koonnut erilaisia yleisesti tieteissä tunnettuja tiedon sirpaleita yhteen dialektiseksi kokonaisuudeksi. Olen sitä mieltä, että elämän synty ja kehitys voidaan selvittää puhtaasti materialistisista lähtökohdista ilman mitään uskontoja ja jumalia. Tärkeimpiä lähteitäni ovat olleet:

John Reader: Alkumerestä maalle
Nicholas Hotton III: The Evidence of Evolution
Charles Darwin: Lajien synty,
Bonifati Kedrov: "Engelsin luonnondialektiikasta".
Kansankulttuurin julk. "Ihminen ja maailma"
Japanilainen TV sarja: Sininen Planeetta

Vaikka selitys on materialistinen, se ei tarkoita, että elämä aivan erityisenä ilmiönä latistettaisiin. Elämä on materian kehityksen korkein aste maailmankaikkeudessa. Me olemme itse osa elämää ja vaikka jokainen meistä onkin ainutkertainen, meillä kaikilla on omat perintötekijämme, joita ei täsmälleen samanlaisina ole kellään muulla - identtisiä kaksosia lukuunottamatta -, olemme kaikki osa yhtä ja samaa elämän prosessia. Vallitsee yksityisen ja yleisen dialektinen yhteys.

Avaimena elämän luonteen ja synnyn ymmärtämiselle on Friedrich Engelsin käsitys elämästä, jonka hän tuo esille mm. kirjansa Anti-Dühring luvussa "Luonnonfilosofia. Orgaaninen maailma" sekä kirjassaan "Luonnon dialektiikka".

Engelsin oivallus, että materia esiintyy liikemuotoina ja että elämä, erotuksena materian fysikaalisesta ja kemiallisesta liikemuodosta, on materian biologinen liikemuoto, on elämän ymmärtämisen kannalta olennaista. Engels on jo 1870-luvulla ensimmäisenä esittänyt nämä asiat! - Engelsin melkein turhan tyly pelkistys: "Elämä on valkuaisaineen olemassaolotapa" pitää paikkansa. Elämän perustana ovat kemialliset prosessit, valkuaisaineiden eli proteiinien muodostuminen soluissamme.

Elämän pelkistäminen valkuaisaineiden olemassaolon tavaksi on perusteltu, vaikka elämä on kehityksensä kuluessa luonut suurenmoisia luontokappaleita. Ihminen itse miettinyt filosofiaa, saanut aikaan Mozartin musiikin tai Repinin taulut. Yhtä kaikki, elämä on perimmältään valkuaisaineen olemassaolotapa. Kysymys on siitä, että materian biologisen liikemuodon pohjalta on syntynyt muita hämmästyttävän monimuotoisia ja rikkaita liikemuotoja, sosiaalinen liikemuoto kaikkine ilmenemismuotoineen.

Engelsin käsitys luonnosta kulminoituu hänen teoriaansa materian liikemuodoista.

Kommentti:
Engelsin mukaan materian liikemuotoja ovat fysikaalinen, kemiallinen, biologinen ja sosiaalinen. Fysikaalisessa liikemuodossa materia esiintyy alkeishiukkasina ( esim. materia kohta alkuräjähdyksen jälkeen). Kun alkeishiukkaset alkavat laadullisen harppauksen myötä muodostaa atomeja ja molekyylejä tapahtuu harppaus fysikaalisesta liikemuodosta materian kemialliseen liikemuotoon ( kun maailmankaikkeus jo on viilentynyt riittävästi). Ja kun atomit ja molekyylit alkavat suotuisissa olosuhteissa muodostaa suuria orgaanisia valkuaisainemolekyylejä tapahtuu laadullinen harppaus biologiseen liikemuotoon (elämän syntyminen). Ihminen yhteiskunnallisena ja tiedostavana olentona muodostaa sosiaalisen liikemuodon, joka taas syntyy biologisen liikemuodon perustalta.

Materian liikemuodoille on ominaista, että niissä kussakin hallitsevat omat juuri kyseiselle liikemuodolle ominaiset lainalaisuudet. Engelsin mukaan tälle perustalle on syntynyt myös jako erilaisiin tieteisiin. Hiukkasfysiikassa vaikuttavat erilaiset lainalaisuudet kuin kemiassa, biologiassa taas ovat hallitsevina erilaiset lainalaisuudet kemiaan verrattuna jne. Marxilaisten käsitysten mukaan myös yhteiskuntien kehitys noudattaa omia lainalaisuuksiaan. Tässä on ero marxilaisten ja ei-marxilaisten välillä, ei-marxilaiset eivät kykene tai halua löytää yhteiskuntakehityksestä lainalaisuuksia.

Tärkeätä on havaita materian yleinen vuorovaikutus. Materia ei esiinny missään pelkästään "puhtaana materiana" vaan aina jossakin sen eri liikemuodoista. Materian kehitykselle on ominaista, että uudet liikemuodot syntyvät aikaisempien liikemuotojen "päälle" niin, että myös aikaisemmat liikemuodot säilyvät (Hegelin "Kieltämisen kieltämisen laki"). Näin meillä on edelleenkin olemassa alkeishiukkasten maailma, jonka päälle kaikki muut liikemuodot ovat rakentuneet - atomien syntyminen alkeishiukkasista ei kumonnut alkeishiukkasten olemassaoloa. Sen jälkeen molekyylit ovat syntyneet atomien perustalta, mutta jäljelle ovat jääneet edelleenkin atomit ja alkeishiukkaset.

Myös elämän kehitys on tapahtunut samalla tavalla dialektisesti kuin epäorgaanisen materian kehitys. DNA:n syntyminen loi elämän perustan. Yksisoluisen tumattoman eliön syntyminen tapahtui jo olemassa olevan DNA:n pohjalta. Kun monisoluiset eliöt kehittyivät yksisoluisista eliöistä, yksisoluiset eliöt jäivät silti myös elämään. Näin jokainen vaihe elämän kehityksessä on jäänyt omalle paikalleen muodostaen perustan seuraavalle vaiheelle. Elollinen luonto muodostaa "pyramidin", jossa sen kaikki tärkeimmät kehitysvaiheet ovat edelleen olemassa. ( Edelleen Hegelin "Kieltämisen kieltämisen laki") Siksi meillä edelleenkin on bakteereja ja kastematoja rinnakkain lintujen ja nisäkkäiden kanssa. Dinosauruksia meillä ei enää ole muuten paitsi, että kehityksen lintuihin ja nisäkkäisiin on täytynyt kulkea liskojen kautta.

Dialektiikka ilmenee mm. korkeampiasteisten eläinten (esim. ihminen ) olemassaolossa myös siten, että korkealle kehittynyt eläin samanaikaisesti pitää itsessään suuren joukon yksisoluisia eliöitä, bakteereja ja viruksia; toisista niistä on hyötyä vaikkapa ruoansulatuksessa toiset taas ovat vihollisia aiheuttaen sairauksia. Ja kaikki tämä toimii ja kehittyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään.

Neuvostoliittolainen Aleksandr Oparin oli ensimmäinen tiedemies, joka 20-luvulla (1924) lähti vakavasti tutkimaan elämän alkuperää materialistiselta perustalta ja Engelsin esittämien ajatusten pohjalta tutkimalla mahdollisuutta, kuinka valkuaisaineita ( proteiineja) voisi syntyä elottomasta luonnosta.

Valkuaisaineet ( proteiinit ) ovat hiilen kemiaan (hiilen yhdisteisiin) perustuvia orgaanisia molekyylejä. Ne ovat atomimäärältään kaikkein suurimpia molekyylejä eikä niitä synny eikä ole olemassa elämän ulkopuolella. Erilaisia valkuaisaineita on hyvin suuri määrä. Kukaan ei ole vielä pystynyt laskemaan niiden tarkkaa määrää. Jokaisella eläinlajilla ja kasvilla on sekä yhteisiä että omia valkuaisaineita, jopa eri yksilöilläkin voi olla omia valkuaisaineita.

Vaikka valkuaisaineita on lukematon määrä ne kaikki koostuvat vain 20 eri aminohaposta (suuria orgaanisia molekyylejä, hiilen, vedyn, hapen ja typen yhdisteitä) + rasvoista, orgaanisia aineita nekin, yht. 29 eri yhdisteestä, joista jokainen voi syntyä kemiallisen reaktion kautta epäorgaanisessa luonnossa (=materian kemiallisen evoluution päätepiste ennen siirtymistä biologiseen liikemuotoon). Neuvostoliittolainen A. Oparin sekä englantilainen J.B.S Haldane esittivät, että elämän perimmäisiä kysymyksiä on etsittävä kemian piiristä ja että äärimmäisissä olosuhteissa kuten ultraviolettisäteily, salamaniskut, tulivuoren purkaukset, voi syntyä orgaanisia yhdisteitä.

USA:lainen fyysikko Stanley Miller lähti 1950-luvun alussa ottamaan selvää Oparinin (1924) ja Haldanen (1929) teorioista. Hän laittoi metaania (CH4=hiilen ja vedyn yhdiste) ja ammoniakkia (NH3=typen ja vedyn yhdiste) koepulloon jatkuvan salamoinnin olosuhteisiin. Vuorokauden salamoinnin jälkeen pulloon oli tullut suuri määrä aminohappoja, jotka siis ovat valkuaisaineiden rakennusosasia. Tämä koe tuki oletusta, että elämä on materian liikemuoto ja se on kemiallisen evoluution synnyttämää. Elämää syntyy maailmankaikkeudessa aina silloin kun olosuhteet ovat siihen suotuisat.

Episodi: Jos näin on, niin kuinka yleistä elämä on maailmakaikkeudessa? Nyt puhutaan, että joillakin Jupiterin kuilla voisi olla elämää. On 100% varmaa, että kun elämä on materian kehityksen lainmukainen ilmentymä, maailmankaikkeudessa on paljonkin elämää, ainakin alkeellista elämää, joka voidaan määritellä elämäksi valkuaisaineittensa vuoksi. On kuitenkin sanottava, että elämän kehittyminen tälle tasolle missä se nyt maapallolla on (ei pidä aliarvioida sitä!), on erittäin monen sattuman tulos. On erittäin epätodennäköistä, että vaikka elämää jollakin planeetalla olisikin, että se olisi päässyt esim. kulttuurievoluution vaiheeseen kuten ihminen maassa. Tietenkin voi olla myös tapauksia että elämä on kehittynyt pidemmälle.

Lisäys 26.12.2004 Tämä ajatus tuli esiin eräästä BBC:n tiedeohjelmasta: Jos maailmankaikkeudessa on korkealle kehittynyttä älyllistä elämää, joka pystyy ottamaan yhteyksiä muihin elollisiin planeettoihin, niin tässä sarjassa me olemme nuorin ja siis kehittymättömin.Olemmehan pystyneet esim. käyttämään radioteleskooppeja vasta 50 vuotta. Se on todella häviävän pieni ajanjakso, kun skaalana on pidettävä ainakin miljoonia, jopa miljardeja vuosia. (lisäys loppu)

Lisäys 19.06.2006 Missä ne ovat?

Itsestään tietoisen elämän olemassaolo ei voi olla kovinkaan yleistä. Esimerkki maapallon kehityksestä itsestään: Maapallo on ollut olemassa n. 4500 miljoonaa vuotta. Elämää maapallolla on nykyisten arvioiden mukaan ollut 3,5 miljardia vuotta. Ihmisen kehityshaara on ollut olemassa 4,5 milj. vuotta =1 promille maapallon koko kehityshistoriasta. Egyptin pyramidien rakentamisesta on 4500 vuotta = 1 promille ihmisen kehityslinjan aikajaksosta. Eli itsestään tietoisen elämän osuus on maapallollakin vain n. 1 miljoonasosa maapallon koko olemassaoloajasta.

Elämä liittyy maapalloon. Se on olennainen osa maapallon historiaa, maan synnyttämä, äiti maa ei ole ollenkaan virheellinen sanonta. Tässä alustuksessa yritän - liikaa yksityiskohtiin pureutumatta - osoittaa, missä järjestyksessä kaikki on tapahtunut.

1. Maapallo syntyi n. 4,8 - 4,5 miljardia vuotta sitten yhtaikaa aurinkokunnan syntymisen kanssa. Itse auringon syntyminen oli dialektinen siirtymä määrästä laatuun. Tällä hetkellä tähtitieteilijät kiistelevät siitä kuinka aurinkokunta syntyi. Todennäköisintä on, että se syntyi avaruudessa leijuvasta valtavasta kaasu- ja materiapilvestä, jossa kaasun seassa oli myös raskaampia alkuaineita. Kaasu oli suurimmalta osaltaan vetyä ja heliumia. Tämä pilvi alkoi kerääntyä oman painovoimansa vaikutuksesta kasaan, kuumeni keskeltä miljoonien asteiden lämpötilaan kunnes pilven keskustassa alkoivat toimia fuusioreaktiot. Tämän jälkeen keskusta - syntynyt aurinko - "puhalsi" hiukkassäteilyllään kevyemmät kaasut pois ympäriltään ja entisen pilven keskustaan syntyi aurinko ja pilven muu materia keräytyi planeetoiksi auringon ympärille.

 

Kuvassa NASA:n Hubble-teleskoopin v. 1995 ottama hätkähdyttävä kuva tähtien synnystä. Kuvan muodostelma sijaitsee Kotkan tähtikuviossa. Etäisyys kuvan kaasupylväisiin on 6500 valovuotta. Kuvan pylväät ovat jokainen useita valovuosia pitkiä. Vasemmanpuoleisessa pylväässä uusien tähtien syntyminen on jo pitkällä. Pylvään yläosassa näkyy, kuinka juuri syntyneet tähdet ovat alkaneet "puhaltaa" hiukkassäteilyllään ympärillään olevaa avaruutta puhtaaksi.

 

 

 

 

Tässä taas on kuva kaikkien tuntemista Seulasista, joka sijaitsee Härän tähtikuviossa. Seulasten tähdet ovat hyvin nuoria. Se näkyy mm. siinä, että tähtien ympärillä on vielä jonkin verran jäljellä sitä kaasua, josta ne ovat syntyneet.

 

Maa keräsi itseensä meteoriitteja ja kaikkea muuta, mitä syntymässä olevan auringon ympärillä pyörivässä materiakiekossa oli. Avaruuden kappaleet pommittivat jatkuvasti myös syntymässä olevaa maata. Maa oli muodostumisvaiheessaan, ensimmäiset 300-600 miljoonaa vuotta, pinnaltaan melkein sulaa, lämpötila pinnalla satoja asteita. Maapallon kuumeneminen johtui paitsi avaruuden pommituksesta myös paineen noususta maapallon sisuksissa ja radioaktiivisesta hajoamisesta ja itse auringon syttyminen on ollut sen verran raju tapahtuma, että se on kuumentanut laajalti ympäröivää materiakiekkoa. Vasta sytyttyään aurinko alkoi "puhaltaa" ympärillään olevaa kaasupilveä puhtaaksi ja tämä kaasu oli taatusti kuumaa.

Tulikuumana maa oli täysin mahdoton paikka elämän syntymiselle. Mikään elävä olento ei olisi pärjännyt maan pinnalla vallitsevissa olosuhteissa hengissä hetkeäkään.

2. Maapallon alkuperäisen ilmakehän syntyminen.
Kaikki törmäävät avaruuden kappaleet toivat omat alkuaineensa ja materiaalinsa osaksi maata: kiviainesta, valtavasti rautapitoisia meteoreja, hiilidioksidia, metaania (CH4), ammoniakkia (NH3), valtavasti jäätä = (vesihöyryä), typpeä, rikkiä, kaikenlaisia aineita ja kaasuja. Maapallolla raskaat aineet (rauta ja nikkeli) vajosivat kohti keskustaa, kevyemmät aineet (kaasut) taas pyrkivät pinnalle. Jatkuvissa tulivuoren purkauksissa maan sisälle loukkuun jääneet kevyet aineet, vesihöyry, typpi, metaani, hiilidioksidi, ym. kaasut, purkautuivat ulos ja muodostivat maan ensimmäisen ilmakehän.

Maapallon ensimmäisessä ilmakehässä oli valtavasti vesihöyryä sekä hiilidioksidia, metaania, ammoniakkia, typpeä, mutta ei ollenkaan vapaata happea, koska kaikki happi oli sitoutunut pääasiassa vedyn kanssa vedeksi tai hiilen kanssa hiilidioksidiksi. Ja kuumaa oli satoja asteita. Eli olisi paistunut alkuunsa ja tukehtunut alkuunsa. (Leivinuunin ja saunan välimuoto). Lisäksi ilmakehän paineen on täytynyt olla tuolloin monikymmenkertainen, jollei satakertainen nykyiseen nähden. Onhan esim. Venuksen pinnalla tällä hetkellä 90 ilmakehän paine. Maan ilmakehän painetta nosti se, että sitä lisäsi nykyisin valtamerissä oleva vesivarasto, joka tuolloin oli osa ilmakehää.

Episodi: Jossakin vaiheessa 4,5- 4,2 mrd. vuotta sitten, joka tapauksessa maan kehittymisen alkuvaiheessa, syntyi kuu, todennäköisesti maan ja toisen suuren (jopa Mars planeetan kokoisen) kappaleen törmäyksessä. Tuossa vaiheessa planeetat olivat vasta muotoutumassa auringon ympärille ja niitä oli paljonkin enemmän kuin nykyiset 9. Erilaisissa törmäyksissä lähellä toisiaan muodostumassa olleet planeetat kuitenkin vähenivät. Nyt planeettoja on yhdeksän, aurinkoa lähinnä neljä raskasta planeettaa, Merkurius, Venus, Maa ja Mars ja niiden ulkopuolella neljä kaasuplaneettaa Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus, uloinna on kiviplaneetta Pluto.

Lisäys lokakuu 2006: Vieläkin on tehtävä yksi lisäys vaikka lupasinkin, etten niitä enää tee. Kesällä tähtitieteilijöiden kokouksessa Prahassa päätettiin, ettei Pluto ole planeetta ollenkaan, "koska se ei ole hallitseva kappale kiertoradallaan". Hallitseva kappale kiertoradalla on Neptunus. Syynä Pluton arvonalennukseen oli, että Pluton takaa on löydetty ainakin yksi samankokoinen "plutonoidi" ja on oletettavaa, että niitä voi löytyä useampiakin. Tästä lähin Plutoa nimitetään kääpiöplaneetaksi, ja kiviplaneetta se tuskin on, vaan isomman puoleinen jäämöykky tuolla kaukana avaruudessa. (Lisäys loppu)

Maapallo juuri ja juuri kesti törmäyksen ja sulatti törmänneen kappaleen itseensä, mutta heitti samalla maan kevyttä pintakerrosta ja siihen törmänneen alkuplaneetan ainesta avaruuteen, josta sitten syntyi kuu. (tietokonesimulaatiot / 2. törmäyksen teoria). Kuu on kevyttä kiviainesta, eikä sillä ole magneettikenttää eikä siis raskasta rautaydintä. Tästä on päätelty, että sen aines on lähtöisin maan ja maahan törmänneen planeetan pintakerroksista. ( Maa on aurinkokunnan ominaispainoltaan raskain planeetta)
Alussa kuu kiersi maata huomattavasti lähempänä, mutta vuorovesi-ilmiö työnsi kuuta koko ajan kauemmas ja sai kuun kääntämään vain yhden puolen itsestään maata kohti. Kuun kiertorata on yllättävän soikea ellipsi. Sen etäisyys vaihtelee kierroksensa aikana n. 355 000 km:stä 406 000 kilometriin. Kuu etääntyy edelleen maasta, vuosittain joitakin kymmeniä senttejä mutta kuitenkin etääntyy.

(Lisäys 27.06.2005) Kuu on syntyessään ollut todennäköisesti hyvin lähellä maata, ehkä muutaman kymmenen tuhannen kilometrin etäisyydessä. Kuun muodostumisen ehtona kuitenkin on täytynyt olla, että sillä on ollut ratanopeutta riittävästi, niin ettei se ole pudonnut takaisin maahan, ja että sen massan oma gravitaatio on voittanut maan gravitaation. Vastasyntynyt kuu, jos sitä olisi joku päässyt tuolloin katselemaan, olisi ollut todella mahtava näky, kun se on näkynyt 7 kertaa suurempana kuin kuu nykyisin.

Miten tällaiseen päätelmään päästään? Jos lasermittausten mukaan kuu nyt loittonee 8 cm vuodessa maasta, niin - jos oletetaan tämä etääntymisvauhti keskiarvoksi - minkälaisiin etäisyyksiin vuosimiljoonien kuluessa päästään? Sadassa vuodessa etäisyys kasvaa jo 8 metriä, tuhannessa vuodessa 80 metriä, miljoonassa vuodessa 80 kilometriä, miljardissa vuodessa 80.000 kilometriä. Lopulta 4 miljardin vuoden olemassaolonsa aikana kuu on etääntynyt 320.000 kilometriä, mikä on vain hieman pienempi välimatka kuin kuun nykyinen etäisyys!

Sama ilmaistuna toisella tavalla: Syntyvaiheissaan neljä miljardia vuotta sitten kuun etäisyys maasta on ollut 60.000 km, kolme miljardia vuotta sitten 140.000 km, kaksi miljardia vuotta sitten 220.000 km, miljardi vuotta sitten 300.000 km ja nyt noin 380.000 km. (Tämä esimerkki sillä varauksella, että kuu on loitontunut tasaisella vauhdilla pois maasta. Todennäköisemmin kuu on saattanut syntyä jopa 5000 km etäisyydelle maasta, jolloin se olisi näkynyt halkaisijaltaan mahtavasti 40 asteen suuruisena. Siitä se on nopeasti etääntynyt kauemmaksi mutta samalla hidastanut tasaisesti etääntymisnopeuttaan. Tämä on omia arvelujani.)

Kuulla on ollut myös valtava vaikutus elämän kehitykseen maapallolla. Se alkoi vuorovesi-ilmiön kautta rytmittää mm. eläinten lisääntymistä. Se näkyy vieläkin mm. siinä, että naisten kuukautiskierto on 28 päivää, mikä on täsmälleen sama kuin kuun kiertoaika maan ympäri. Eipä siis ihme, että kuulla on edelleenkin melkein maaginen vaikutus ihmisiin. (Lisäys loppu)

3. Maapallon jäähtyminen:
Muutaman sadan miljoonan vuoden jatkuvan pommituksen jälkeen, kun pahin pommitus oli päättynyt, maan pinta alkoi jäähtyä ja kiinteytyä. ( Maan keskustassa olevan raudan lämpötila on vieläkin n. 5000 astetta). Jossakin vaiheessa, ehkä 4 mrd. vuotta sitten maanpinta ja ilmakehä jäähtyivät jo reilusti alle 100 asteeseen tai siihen lämpötilaan, jossa ilmapaineesta riippuen vesi saattoi tiivistyä. Silloin ilmassa olevat valtavat vesihöyrymassat alkoivat tiivistyä ja lämpötilan edelleen laskiessa vesi pääsi satamaan alas maahan. Tuli sananmukaisesti miljoonia vuosia kestävä jokseenkin yhtämittainen sade, jolloin ilmakehän jäähtyminen sai aikaan jatkuvasti uusia sateita. Maapallon meret syntyivät. ( Tämä on vain yksi teoria, mutta omasta mielestäni pätevä).

Samaan aikaan maassa ja ilmassa tapahtui rajuja luonnonilmiöitä. Ohutta maankamaraa järisyttivät jatkuvat tulivuorenpurkaukset, ilmakehässä taas ukosti ja salamoi koko ajan. Varsinainen hornankattila siis, mutta orgaanisia aminohappoja syntyi juuri näissä olosuhteissa, eli tapahtui Millerin kokeen alkuperäinen versio maailmanmitassa.

(Lisäys 29.2.2004: Viimeisessä Tiede-lehdessä oli myös hyvin uskottava selitys aminohappojen syntymiselle. Sen mukaan noissa avaruuden suurissa kaasupilvissä, joista tähdetkin syntyvät, tapahtuu kaikenlaisia kemiallisia reaktioita. Tosiaan, kun tähti supernovana heittää muodostamiaan aineita avaruuteen, aineet ovat alkuaineita, ei niiden kemiallisia yhdisteitä. Kun nämä alkuaineet sitten kerääntyvät pilviksi, ne myös alkavat reagoida kemiallisesti toistensa kanssa, eli muodostaa kemiallisia yhdisteitä jo paljonkin ennen ydinfuusion alkamista, eli kuin pilvi muodostaa tähden. Ja kun tähti syttyy, se ilman muuta alkaa voimakkaasti säteillä mm. ultraviolettisäteilyä. Näissä olosuhteissa mitä todennäköisimmin syntyy myös aminohappoja. Eli, myös aminohapot ovat suureksi osaksi maahan avaruudesta sataneita.)

4. Elämän edellytykset maapallolla syntyvät vesi yhtenä niistä.
Maapallolla on edellytykset hiilen kemiaan perustuvan elämän syntymiseen siksi, että
- auringon koko on sopiva. Pienempi ei antaisi riittävästi lämpöä ja liian ison tähden elämänkaari on liian lyhyt. Auringossa lämpöä ja valoa tuottavat ydinreaktiot tapahtuvat tasaisesti.
- Maapallo on juuri sopivan etäisyyden päässä auringosta. Liian lähellä kaikki kärventyisi (esim. Venus), liian kaukana taas jäätyisi (esim. Mars). Tällä etäisyydellä millä maapallo nyt on auringosta on sopiva lämpötila hiilen kemialle, että vesi ei jäädy eikä kiehu. 25 -35 asteen lämpötila on ihanteellinen hiilen kemialle.
- Maapallolla on riittävästi oikeita aineita, hiiltä ilmakehässä, vettä, ym. alkuaineita monipuolisesti.
- Maapallolla on rautasydän, joka saa maalle aikaiseksi magneettikentän, joka torjuu auringosta tulevaa sähköisesti varautunutta hiukkassäteilyä. Hiukkassäteily olisi tappanut elämän, jos hiukkaset olisivat päässeet maahan asti. (Van Allenin vyöhykkeet )

Elämä on hiilen kemiaa.

Orgaanisten aineiden, valkuaisaineiden, hiilihydraattien, rasvojen lähtöalkuaineet ovat hiili ja vety, typpi ja happi, joihin on liittyneinä muita alkuaineita riippuen solun tehtävästä veren hemoglobiinissa rauta, kasvien viherhiukkasissa magnesium, - kalium- , luissa kalsium, - jodi. ym. ym. Hiili pystyy tekemään yhdisteitä useimpien alkuaineiden kanssa. Miksi? Ydinfyysikot sen jo ehkä tietävät. Mutta hiili toimii dialektisena siirtymänä kemiasta elolliseen elämään.

Hiilen yhdisteet saavat mitä erilaisimpia ominaisuuksia, sähköisiä, kemiallisia ym. Hiilen yhdisteet, orgaaniset molekyylit voivat muodostua hyvin suuriksi atomimäärältään verrattuna kaikkiin muihin aineisiin (tuhansia atomeja yhdessä molekyylissä, kun esim. vedessä on vain kolme atomia, yksi happi- ja kaksi vetyatomia). Näiden yhdisteiden sähkövaraukset taas ovat milloin negatiivisia milloin positiivisia, milloin ne ovat happoja, milloin emäksisiä. Tämä tekee hiilen kemian erikoiseksi ja soveltuvaksi elämälle. Toisaalta orgaaniset hiiliyhdisteet saattavat pysyä ehjinä kasassa vain tarkalleen määrätyissä olosuhteissa. Lämpötila on niistä tärkein. Lämpöhän on luonteeltaan atomien ja molekyylien liikettä. Mitä korkeampi lämpötila, sitä kovempaa nämä molekyylit värähtelevät. Suuret valkuaisainemolekyylit eivät kestä ehjinä yli 50 asteen lämpöä. (Esim. kinkun paisto uunissa).

Voisiko elämä olla jonkun muun alkuaineen kemiaa, piin kemiaa? Tuskinpa. Hiili on ylivoimainen alkuaine muodostamaan yhdisteitä muiden alkuaineiden kanssa. Pii jää tässä suhteessa kauaksi hiilen jälkeen.

Hiilen kemia tarvitsee liuotinnesteen, jossa se toteutuu. Hiilen kemialliset reaktiot tapahtuvat mieluiten lievästi suolaisessa sähköä johtavassa liuoksessa, merivesi on juuri sellaista, ja noin 30-40 asteen lämmössä. Alemmassa lämpötilassa hiilen kemia hidastuu, ei toimi ollenkaan tai toimii huonosti ja korkeampi lämpötila taas rikkoo suuret molekyylit, (kananmunan paistaminen 60 asteessa, valkuaisaineet saostuvat, siksi ruumiin normaali lämpötila on 37 astetta, ja veressä on suolaa). Tosin on olemassa sopeutumia korkeampiin lämpötiloihin ja koviinkin pakkasiin.

5. Merien synnyttyä maapallolle syntyi sopivan lämpöisiä lampareita, joihin oli kertynyt aminohappomolekyylejä paksuina kerroksina, ja joissa suurikokoiset orgaaniset molekyylit saattoivat rauhassa lillua ja kasvaa kemiallisissa reaktioissa yhä suuremmiksi. Tässä vaiheessa orgaaniset molekyylit saivat kemiallisiin reaktioihin tarvitsemansa energian meriveden ja meren pohjalla olevien vulkaanisten lähteiden lämmöstä.
Orgaaniset aineet alkoivat vaikuttaa toisiinsa reaktioillaan. Toiset molekyylit toimivat entsyymeinä, katalysaattoreina toisille ( eli nopeuttivat läsnäolollaan kemiallisia reaktioita).

6. Elämän voidaan katsoa syntyneen maapallolle materian kemiallisen evoluution tuloksena silloin kun orgaaniset molekyylit oppivat rakentumaan kopioitumalla. Tässä tapahtuu jälleen dialektinen harppaus. Keskeinen sija tässä on DNA-molekyylillä. Kaksoiskierteinen molekyyli DNA (deoksiribonukleiinihappo), jossa myös geenit sijaitsevat. DNA on orgaaninen nukleiinihappo (DNA:ssa neljä emästä, adeniini, guaniini, sytosiini ja tymiini ), joka pystyi säätelemään ja ohjaamaan valkuaisaineiden valmistusta aminohapoista, otti haltuunsa valkuaisaineiden valmistuksen. Tämän kautta se vaikutti myös ympärillään oleviin muihin hiilen yhdisteisiin. Alussa DNA ja valkuaisaineet reagoivat keskenään ilman solukalvoa. Valkuaisaineet käsittelivät ympäristössään olevia rasvoja ja hiilihydraatteja. (Todella monimutkaista kemiaa, jossa DNA ei itse asiassa valmista valkuaisainetta vaan valmistaa ensin kopion itsestään - lähetti-RNA molekyylin, joka sähköisten varausten vetämänä menee solun ribosomien luokse valmistamaan valkuaisaineita. DNA:n löytö ja solujen rakenteiden selvittely on 1900-luvun suurimpia tieteellisiä löytöjä. Tällä hetkellä ratkotaan menestyksellisesti DNA:ssa sijaitsevien geenien sijaintia ja toimintaa.

Lisäys 17.7.2006. Eräässä BBC:n tiedeohjelmassa esitettiin, että ennen DNA:n syntymistä oli jo olemassa "RNA-maailma". En tunne kemiaa tarpeeksi, mutta tuntuu hyvin loogiselta/ dialektiselta.

Sittemmin, kun elämä oli jo kehittynyt pidemmälle, solut ovat elämän kehityksen myötä muodostuneet varsinaisiksi tehtaiksi. DNA valmistaa ensin valkuaisaineita, jotka taas voivat käsitellä ja tuottaa sokereita, rasvoja, hivenaineita, toimia kemiallisia prosesseja kiihdyttävinä ainesosina entsyymeinä. Solut myös ovat elämän kehityksen myötä erikoistuneet omiin toimintoihinsa. Lihassolut sisältävät hyvin paljon proteiineja ja ne pystyvät supistumaan sähköisistä ärsykkeistä. Erikoiset rasvasolut keräävät ihrakerrosta ympärillemme. Hermosolut siirtävät sähköisiä viestejä hermoja pitkin aivoihin. Kasveissa taas on paljon sokereita, jotka ovat hiilihydraatteja. Viinirypäle esimerkiksi on melkein pelkästään vettä ja sokeria. Solun toiminnan selvittämiseksi tarvittaisiin joku solubiologi paikalle.

7. Nyt elämä voidaan määritellä. Elämä on jatkuva prosessi, jossa DNA kokoaa uusia valkuaisainemolekyylejä ja uusintaa itseään kopioitumalla. Jos prosessi jostakin syystä katkeaa, tulee kuolema ja valkuaisaineet alkavat hajota takaisin aminohapoiksi kunnes joku toinen eliö, toinen DNA ottaa ne jälleen käyttöön ja tekee niistä jälleen proteiineja. Toisaalta vaikka yksilöt kuolevatkin, elämän prosessi ei ole maapallolta koskaan kuollut sen jälkeen kun se on syntynyt.

(Lisäys 24.7.2002 Valkuaisaineniden muodostumisprosessi voi eliöissä tietyissä tilanteissa keskeytyä ja eliö voi siitä huolimatta säilyä hengissä asettumalla lepotilaan. Monet bakteerit säilyttävät tällä tavoin elinkykyisyytensä kovissa pakkasissa satoja ellei tuhansia vuosia ja heräävät jälleen henkiin kun olosuhteet tulevat paremmiksi. Samoin kasvit asettuvat telven tai kuivuuden ajaksi lepotilaan herätäkseen jälleen eloon kevään tai sateen tullessa. Kasvien siemenet saattavat itää satojen vuosien kuluttua jouduttuaan oikeanlaisiin olosuhteisiin. Myös monet eläimet "melkein pysäyttävät" tai hidastavat elintoimintojaan talven ajaksi: siili, lepakko, karhu..)

Kommentti: Elämä osana marxilaista materia-käsitettä voi olla olemassa vain jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Vuorovaikutus alkeellisella molekyylitasolla ilmenee ruoan hankintana. Eli DNA:n on löydettävä ympäristöstään riittävästi aminohappoja, ettei valkuaisaineiden muodostusprosessi katkeaisi. Sen on syötävä. Elämän kehityksen korkeammilla tasoilla tulee ruoan hankinnan lisäksi sosiaalinen vuorovaikutus ja ihmisellä yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Ihminen vaatii tekemistä ja toimintaa ja sosiaalisia suhteita. Jos ne puuttuvat elämään sisältyvä vuorovaikutus estyy tai häiriintyy ja ihminen voi pahoin.

Jatkuvasti liikkeessä olevalle materialle on ominaista jatkuva pyrkimys rakenteiden muodostumiseen, (kide, molekyyli, aurinkokunta, galaksi, eläinlaji, yksilö, yhteiskunta..) mutta yhtä aikaa siinä vaikuttavat hajottavat elementit, esim. autoon tulee vika, lentokone putoaa, ihminen sairastuu, yhteiskunta rappeutuu. Kuitenkaan hajottavat elementit eivät ole määrääviä, muutenhan materian kaikenlainen organisoituminen ei olisi ollut ollenkaan mahdollista.

Vanhoista kivikerrostumista on päätelty - kun niitä on tutkittu mikroskoopilla -, että ensimmäiset DNA molekyylit ovat peräisin n. 3,5 mrd. (=miljardin) vuoden takaa. DNA kopioi itseään siten, että ensin sen kaksoiskierremolekyyli hajosi kahdeksi nauhaksi (eli. sahataan tikapuut keskeltä kahtia). Molemmat jäljelle jääneet irtonaiset nauhat täydensivät itsensä uudestaan alkuperäiseksi kaksoiskierteeksi. Entisen yhden kaksoiskierteen sijasta meillä oli tämän jälkeen kaksi täsmälleen ensimmäisen kanssa samanlaista kaksoiskierrettä. (yhden halkisahattujen tikapuiden sijasta kahdet samanlaiset ehjät tikapuut).

DNA:n syntyminen on harppaus materian kemiallisesta liikemuodosta biologiseen liikemuotoon. Tämän jälkeen evoluution lait alkavat hallita kehittyvää elämää (vrt. kemian lait). Luonnon valinta: Paremmin ympäristöönsä sopeutuneet ja kopioitumisensa järjestäneet molekyylit pärjäsivät paremmin, myöhemmin sama asia soluilla ja eliöillä.
(Lisäys 24.12.2001 Pärjääminen luonnon valinnassa pakotti eliöt sopeutumaan paremmin ympäröivään maailmaan, ympäristöön, saalistamaan paremmin tai toisaalta suojautumaan vihamielistä ympäristöä ja muiden eliöiden hyökkäyksiä vastaan paremmin, hoitamaan lisääntymisensä paremmin, hoitamaan jälkeläisensä paremmin. Eliöt joutuivat kehittämään aistejaan, nopeuttaan ja yhteistoiminnallisia ominaisuuksiaan. (Tätä ei saa tulkita fasistisesti, että väkivalta ja tappaminen olisi luonnonlakeihin perustuen oikeutettua. Elämä suojelee itseään. Rikokset elämää vastaan ovat kaikkein tuomittavimpia. Toisaalta luonto ei myöskään tunne sääliä. Lisäys loppu)

Myös DNA kehittyi. DNA molekyyli kasvoi kokoa ja pystyi hallitsemaan yhä monimutkaisempia kemiallisia reaktioita. DNA:n kehitystä veivät eteenpäin myös mutaatiot. Mutaatiossa DNA-rihma jostakin syystä vaurioituu ja se tekee virheen kopioituessaan. Näitä muutoksia tapahtuu esim. auringon ultraviolettisäteilyn takia. Useimmat mutaatioista ovat huonoja ja haitaksi, mutta jotkut mutaatiot ovat eliön kannalta eduksi ja jäävät hyödyllisinä eliön käyttöön.

8. Elämän kehitys oli aluksi hyvin hidasta. Useilla ihmisillä käsitys elämän synnystä on mysteeri. Etenkin uskonnot haluavat tehdä elämän synnystä suuren mysteerin. Miten kuolleesta aineesta saattaisi tulla yhtäkkiä jotain elävää? Vastaus mysteeriin onkin siinä, että elämä ei syntynyt yhtäkkiä, yhdessä hetkessä salaman tai minkään jumaluuden miekan iskusta vaan se oli hyvin hidas kemiallisen evoluution prosessi. Itse asiassa aminohapot syntyivät dramaattisemmin ukkosen jyrinässä ja tulivuorten purkauksissa. Siirtyminen "kuolleesta aineesta elävään eliöön" oli hidas satojen miljoonien vuosien kemiallisen evoluution prosessi. Se oli harppaus materian liikemuodoissa, mutta erittäin hidas! Miksi se oli hidas? Siksi, että valkuaisaineiden monistuminen vaati hyvin tarkat ehdot ympäristöltään. Piti olla riittävästi, ja oikeita aminohappoja ympärillä DNA:n käytettävissä. Elämän kehityksen alussa nämä ympäristöolosuhteet vaihtelivat.

Hyvin todennäköinen mahdollisuus on, että elämä on alussa syntynyt maapallolla moneen kertaan eri paikoissa - aina välillä sammuen - kunnes se vakiinnutti paikkansa maapallolla. ( Märkä takka ei syty yhdellä tulitikulla.)

Toisaalta kehitys luonnossa voi välillä olla myös nopeaa; heti sen jälkeen kun jokin ratkaiseva askel on tehty, kun uuden elintilan valloituksessa on päästy alkuun - solu muodostunut, kalat kehittyneet meriin, noustu mereltä maalle, jne. kehitys nopeutuu ( Huom! tässäkin nopeus on suhteellista; miljoona vuotta voi olla nopea aika kun mittarina on maapallon ikä). Eli, kun DNA oli vihdoin syntynyt, se alkoi välittömästi vallata nopeasti reaktioilleen tilaa aminohappojen joukossa. Mutta varmasti DNA:ltakin meni satojatuhansia jollei miljoonia vuosia, ennenkuin se oli saanut kaikki aminohappomolekyylit mukaan valkuaisaineen muodostukseen.

Elämän syntyminen hitaana prosessina on ehkä vaikea ymmärtää, kun kuolema yleensä koetaan dramaattisena, järkyttävänä kertatapahtumana. Tosiasiassa silloinkin kun ihminen kuolee, hänen valkuaisaineensa ym. orgaaniset aineet jäävät elollisen materian kiertoon, jollei sitten ihmistä tuhkata, jolloin alkuaineet poistuvat tilapäisesti elollisesta kierrosta elottoman luonnon kiertoon, mutta todennäköisimmin melko äkkiä palaavat elolliseen kiertoon uudelleen ( Oikeastaan kaikki meissä oleva aines on lainatavaraa! Se on kiertänyt luonnossa aikojen alusta).

Jännittävä kysymys: Jos kerran elämä on luonnonlakien mukaisesti syntynyt, voiko uutta elämää edelleenkin syntyä luonnossa tai esim. koeputkessa? Elämä mystifioidaan ( uskonnot) usein sillä perusteella, ettei sitä voida synnyttää koeputkessa. Uskontojen päähaaste materialistista elämä-käsitystä vastaan on käsky: Tehkää nyt sitten elämää koeputkessa.

Nyt voidaan olla varmoja, ettei elämä voi enää syntyä uudestaan, kun se on jo kerran syntynyt. Jo olemassa oleva elämä estää elämän syntymisen luonnossa uudelleen, kun erilaiset bakteerit ja sienet jo sen söisivät poskeensa ja happi tuhoaisi sen alkuunsa. Asian ydin on siinä, että silloin kun elämä syntyi, ei ollut vielä olemassa bakteereja eikä sieniä eikä vapaata happea. Ne olivat vasta syntymässä. Vielä viime vuosisadalla yleisesti kuviteltiin, että kaikki alkeelliset eläimet kärpästä myöten syntyivät itsestään! (ns. alkusyntyteoria)
Toiseksi, millään orgaanisella aineella ei ole aikaa muhia koeputkessa miljoonia vuosia.

Äsken jo puhuttiin soluista. Solun syntyminen oli dialektinen siirtyminen määrästä laatuun. Solun avulla DNA-molekyyli saattoi luoda itselleen parhaan mahdollisen ympäristön kemiallisille reaktioilleen, eli solukalvo turvasi tarpeellisten aminohappojen ym. aineiden saatavuuden.

Ensimmäisestä DNA-molekyylistä ei mene kauaakaan (sata miljoonaa vuotta?), kun elämä on kehittänyt solurakenteen. Mehän tiedämme, että kaikki eliöt - myös ihminen - rakentuvat kokonaan soluista. Solukalvoissa pääasiallisin rakennusaine on rasva (eläimillä) ja hiilihydraatit (sokeri, tärkkelys, selluloosa) kasveilla. Rasva ei liukene veteen. Pisara on luonnossa hyvin yleinen rakenne. Eli DNA ja sen apuna olevat orgaaniset molekyylit alkoivat käyttää hyväkseen vedessä lilluvia rasvapalloja, ne toimivat hyvinä suojakalvoina. (rasvoja +sokeria+ valkuaisainetta). Ensimmäiset solut on löydetty n. 3 mrd. vuotta vanhoista kerrostumista.

Voidaan ajatella, että alussa solukalvo oli pelkkä sattuma, joka suojasi kemiallisia reaktioita, mutta sitten solukalvo alkoi saada aktiivisia tehtäviä, siitä tuli DNA:lle "portsari", joka vartioi kemiallisesti, mitä aineita solun sisään ja ulos päästetään, mitä ei. Tästä lähtien yksisoluiset eliöt olivat olemassa ja valtasivat meret. Niistä lähti aikanaan kehittymään monimutkaisempia eliöitä, mutta osa eliöstöä on jäänyt tälle alkeelliselle asteelle. Ensimmäiset yksisoluiset eliöt olivat tumattomia prokaryootteja, joita edelleenkin on paljon olemassa hapettomissa olosuhteissa soiden mudassa / metaanibakteerit/ ja eläinten suolistossa. (vatsakaasuja ).

9. Noin 2,5-2,8 miljardia vuotta sitten elämän kehitys kokee yhden kaikkein suurimmista kääntökohdistaan ja astuu aivan uuteen vaiheeseen, kun jotkut solueliöt (sinilevät) oppivat fotosynteesin, yhteyttämisen, käyttämään auringon valoa energialähteenään kemiallisissa prosesseissaan. Tämä on jälleen elämän kehityksessä nimenomaan dialektinen harppaus. Elämä alkoi käyttää kemiallisiin prosesseihinsa auringonvaloa pelkästään lämmön sijasta.

Fotosynteesissä vesi ja hiilidioksidi yhtyvät synnyttäen sokeria (glukoosia). Reaktiossa jää käyttämättä happea, joka vapautuu. Fotosynteesissä vapautunut happi alkoi muodostaa "maapallon toista ilmakehää", eli nykyistä ilmakehää.

Keskeinen alkuaine fotosynteesissä on magnesium, joka valkuaisaineisiin yhtyneenä sai fotosynteesin aikaan. Tässä auringon valon avulla toimivassa kemiallisessa reaktiossa vedestä ( , joka koostuu kahdesta vetyatomista ja yhdestä happiatomista,) riistetään ensin pois vetyatomit, jotka sitten yhtyvät hiilidioksidiin ja tuloksena on sokeri. Tämä luonnon tärkein kemiallinen reaktio on kaavaltaan 6CO2 + 6H2O = C6H12O6(=glukoosi) +6O2. Sokeri on erittäin hyödyllinen aine. Sokeria voidaan käyttää kemiallisissa prosesseissa edelleen valkuaisaineiden valmistukseen yhdistämällä siihen typpeä. Tai, jos reaktion annetaan tapahtua toisinpäin (eläimillä), yhdistämällä sokeri uudestaan happeen, saadaan elintoimintojen vaatimaa energiaa ja lisäksi hiilidioksidia ja vettä.

Fotosynteesin sivutuotteena, tarpeettomana kuona-aineena, syntynyt vapaa happi oli tuolloin suuri myrkky ja uhkasi vähän aikaa koko elämää. Yksisoluiset tumattomat sinilevät oppivat ensimmäisinä yhteyttämisen. Tämän edistysaskelen jälkeen elämän kehitys eteenpäin oli pitkälti määrätty. Vapaan hapen kautta elämä alkaa muokata koko maapallon ulkonäköä. (Tällä hetkellä metsät ovat elintärkeitä hapen tuottajia maapallolla.) Vapaa happi yleistyi aluksi merissä ja myöhemmin ilmakehässä. On arvioitu tutkimalla happiyhdisteiden määrää eri kivilajeissa, että vapaan hapen määrä ilmakehässä oli 2 mrd. vuotta sitten n. 1/1000 nykyisestä ja 600 miljoonaa vuotta sitten se oli n. 1/10 nykyisestä. Nykyisen tason ilmakehässä happi saavutti n. 400 miljoonaa vuotta sitten. Nykyisessä ilmakehässä on 78% typpeä, 21% happea mutta vain 0.03% hiilidioksidia.

Happea tuottavat yksisoluiset eliöt kasvoivat matoksi matalien rantojen pohjalle, niiden ongelmana oli, että niiden täytyi saada riittävästi mutta ei liikaa auringonvaloa yhteyttämiseensä. Liian lähellä vedenpintaa ne olisivat joutuneet auringon ultraviolettisäteilyn tuhoamiksi. Tämä teki sen, että elämän kehitys hidastui ja jäi pitkäksi aikaa ultraviolettisäteilyn aikaansaamaan noidankehään. Noidankehä murtui vähitellen siten, että kun happea tuli ilmakehään lisää, se alkoi synnyttää otsonia, joka estää ultraviolettisäteilyn vaikutusta. Kun otsonikerros vahvistui, se merkitsi, että yksisoluiset levät pääsivät lähemmäksi pintaa ja hapen tuotanto kiihtyi, joka taas merkitsi lisää otsonia jne. Eli taas löydetään otsonista elämän kehityksen kannalta dialektinen harppaus.

Otsoni on eräs hapen isotooppi, olemassaolon muoto. Yleensä happi esiintyy kahden happiatomin parina. Ilmakehän ylimmissä kerroksissa auringon ultraviolettisäteily hajottaa ensin kaksiatomisen happimolekyylin. Mutta vapaat happiatomit liittyvät uudelleen yhteen kolmen atomin molekyyliksi, otsoniksi, joka pystyy torjumaan ultraviolettisäteilyn pääsemistä maan pinnalle. Eli ultraviolettisäteily itse aiheuttaa suojakilven muodostumisen sitä itseään vastaan.

Yhteyttämisen mukana maailmaan syntynyt vapaa happi yleistyi aluksi merissä (koska siellähän se syntyikin), missä se ensin yhtyi meressä liuenneena olevaan rautaan. Rauta ruostui ja vajosi meren pohjalle. Vanhoissa meren pohjissa on valtavasti rautaa. (Mannerlaattojen liikkeet rypistävät näitä kerroksia myös vuoriin.)

Kun happi on ensin ruostuttanut raudan pois meristä, tämän jälkeen happimäärä alkaa kasvaa merissä ja sitten sitä alkaa levitä merestä myös ilmakehään.

Lisäys 23.10.2003
Paukahti mieleeni tässä syksyn mittaan komeaa Mars-planeettaa ihmetellessäni, että mistä sen punainen väri saattaisi johtua. Myös maassa on punaisia kivi- ja maalajeja. Niiden punaisuus hyvin usein johtuu siitä, että ne ovat hapettuneita, niissä on esim. hapettunutta rautaa eli ruostetta. Happi taas ei ole ollut maassa normaalisti vapaana, vaan yhdisteinä vedessä ja hiilidioksidissa jne. Hapen on vapauttanut maassa elollinen elämä, fotosynteesiin kykenevät kasvit. Ja juuri tämä happi on hapettanut ja ruostuttanut maaperää.

Voisiko tämä toimia myös Marsissa. Jos marsperän punaisuus johtuu hapesta, niin sehän merkitsee, että Marsissa on täytynyt myös olla vapaata happea. Tarkoittaako tämä sitä, että myös Marsissa on täytynyt olla joskus ammoin fotosynteesiin kykeneviä eliöitä. Eli, Marsissa oli meriä ja niissä ainakin sen tasoista elämää, että ne pystyivät fotosynteesiin ja siis tuottamaan vapaata happea. Kun meret Marsista katosivat, samalla katosi se elämä, joka oli hapen synnyttänyt ja värjännyt Marsin pinnan punaiseksi. Viimein kaasukehäkin oheni niin että sieltä tuskin enää löytyy vapaata happea. Mutta kuitenkin, onko marsperän punaisuus merkki siitä, että Marsissa on ollut elämää?

10. Toinen suuri edistysaskel solussa tapahtuu noin 1,45 miljardia vuotta sitten kun solu saa tuman, jonne solun DNA keskittyi. Tämäkin on dialektinen harppaus. (Todennäköisesti tuma on syntynyt kahden solun yhteistyöstä, symbioosista, toinen solu on siirtynyt toisen sisään ja alkanut varastoimaan DNA:ta ). Tumallisia soluja kutsutaan eukaryooteiksi.

OSA II

Noin 700 miljoonaa vuotta sitten solueliöt alkavat muodostaa monisoluisia eliöitä ilmeisesti siten, että kun solu jakautui kahtia, uudet solut eivät lähteneet erilleen vaan jatkoivat "porukassa". Se merkitsi, että kun eliön kaikki solut olivat muodostuneet jakautumisen kautta samasta solusta, kaikissa soluissa oli täsmälleen samat DNA-molekyylit ja samat geenit. (Esimerkiksi yksittäisellä henkilöllä on sama geenistö kaikissa soluissa, hermosoluissa, rasvasoluissa tai varpaassa. Se, että solut toimivat eri tavalla ja näyttävät erilaisilta johtuu siitä, että niissä eri geenit ovat aktiivisia ja määräävät, mitä tehtäviä solu tekee.) Monisoluisissa eliöissä solut saattoivat erikoistua oman DNA:nsa puitteissa. DNA määräsi minkälaisia valkuaisaineita, sokereita, rasvoja tai entsyymejä missäkin solussa tehtiin. Monisoluisuus oli jälleen yksisoluisuuteen nähden dialektinen harppaus. Monen solun kokonaisuus saattoi olla laadultaan jotain muuta, kuin pelkkä samanlaisten solujen summa.

Lisäys 17.7.2006 Japanilainen tiedeohjelma Maa- ihmeiden planeetta käsitteli myös monisoluisten eliöiden syntymistä ja selitti sen kollageeni-proteiinin syntymisellä. Kollageeni-proteiini sitoo soluja ja muodostaa kalvoja elimistössämme. Kollageeni-proteiini vaatii syntyäkseen kuitenkin paljon happea. Sen olemassaolo ei siis ollut aikaisemmin mahdollista. Kyseinen TV-sarja sijoitti monisoluisten eliöiden syntymisen vasta oletetun maapallon "lumipallovaiheen" jälkeiselle ajalle n. 600 miljoonaa vuotta sitten.

(Lisäys 7.4.2000) Monisoluisissa eliöissä geenit käyvät läpi "ohjelman", jossa eri geenit aktivoituvat eri aikaan siinä järjestyksessä missä ne ovat lajin geenistöön tulleet. Ohjelma määrää, mitkä geenit toimivat aluksi ja mitkä sitten tai minkä geenien toiminta lopetetaan missäkin vaiheessa tarpeettomana. Geeneissä oleva ohjelma määrittelee paitsi eliön kehityksen alkiosta täysikasvuiseksi, myös pitkälle eliön käyttäytymistä sen elämänkaaren eri vaiheissa, ruoan hankkimisessa, saaliin pyytämisessä, lisääntymisessä ja lopulta kuolemassa. Alkeellisimmilla eliöillä kuten hyönteisillä käyttäytyminen on kokonaan geeniperäistä. Hermostoltaan kehittyneemmillä eläimillä, linnuilla ja nisäkkäillä kasvaneiden aivojen mahdollistamat ehdolliset refleksit tulevat mukaan toimintaa ohjaamaan, ihmisillä lisäksi tietoisuus, tajunta. Mutta ihminenkään ei ole vapaa geenien ohjailusta.

Kun geeneissä oleva ohjelma on käyty loppuun ( tämä on omia arvailujani) , eliö on valmis kuolemaan. Eli aminohapot ja valkuaisaineet vapautetaan uuden eliön/elämän käyttöön. Esim. hyvin moni hyönteinen tai jopa lohikala tai ankerias kuolee heti sen jälkeen, kun se on tehnyt lisääntymistehtävänsä. Yleensä eläin tai kasvi kuolee siten, että se syödään.

Ihminenkään ei ole vapaa geenien määräämästä kuolemasta. Ihminen voi kuolla "ennen aikojaan" esim. onnettomuudessa tapaturmaisesti tai sodassa tai johonkin elimelliseen vikaan. Mutta kun ihmisenkin geeneissä oleva ohjelma on "kaluttu loppuun", ihminen on elämänsä mitan elänyt, hän kuolee usein johonkin geeneistä lähetevään häiriöön, vastustuskyvyn heikkenemiseen tai vaikkapa syöpään. (lisäys loppu)

(Lisäys 28.6.2002) Toisaalta kuolema on itse elämän kehityksen kannalta aivan välttämätöntä. Elämä ei olisi voinut kehittyä ollenkaan, jos ensimmäiset alkeelliset eliöt olisivat aikanaan "täyttäneet maan", ruvenneet ikuisiksi ja säilyttäneet itsensä sen jälkeen kuolemattomina mutta itsepäisesti muuttumattomina vuosimiljardeista toiseen. Minkään uuden syntymiselle ei olisi jäänyt tilaa. (Lisäys loppu)

Takaisin monisoluisten eliöiden ilmaantumiseen.
Monisoluiset eliöt saattoivat syntyä vasta sen jälkeen, kun solun jakautuminen tapahtui hallitusti. Eli solun jakautuminen on hyvin monimutkainen tapahtuma ja solun oli pitänyt "harjoitella" sitä 2,5 mrd. vuotta, ennen kuin se sujui kunnolla.

Huom! Siitä ajasta, mitä elämää maapallolla on ollut olemassa, suurin osa on ollut elämää vain yksisoluisella tasolla tai sitä edeltävillä tasoilla (3,5 mrd. vuotta. - 700 milj. vuotta = 2,8 mrd. vuotta )

11. Hapen ilmaantumisen myötä elämä haarautuu kasveihin ja eläimiin. (Taas aivan ratkaiseva dialektinen harppaus) Jako happea tuottaviin ja happea hyväksi käyttäviin eliöihin syntyy. Levät oppivat siis jo aikaisemmin yhteyttämään ja monistamaan itseään auringonvalon avulla vettä ja hiilidioksidia hyväksikäyttäen. Niiden ei tarvinnut oppia liikkumaan, koska kaikki oleellinen rakennusaine (vesi ja hiilidioksidi + muut aineet) tulivat niiden luokse. Niistä kehittyivät kasvit.

Ne solut, jotka eivät yhteyttäneet, oppivat sen sijaan käyttämään levien ym. kasvien tuottamaa happea hyväkseen energialähteenään solujensa aineenvaihdunnassa. Happi vapautti energiaa ja nopeutti suuresti solun kemiallisia reaktioita. Hapen avulla solut mm. saivat aikaan solusähköisiä ilmiöitä, joissa esim. solun pituus lyheni (alku lihassoluille). Happea käyttävät solut oppivat liikkumaan. Niiden olikin pakko oppia liikkumaan, koska niiden oli mentävä kasvien (tai saaliseläinten) luo syömään niitä, koska tarvittavat orgaaniset aineet (=ruoka ) eivät tulleet niiden luokse kuten kasveilla. Näin syntyy perusta eläinten olemassaololle.

Huomattakoon, että kasveilla ja eläimillä luonnon tärkein kemiallinen prosessi tapahtuu täsmälleen päinvastaisesti toisiinsa nähden: Kun kasvi sitoo auringon energian yhdistämällä veden ja hiilen sokeriksi ja vapauttaen samalla happea, eläin, polttaessaan lihaksissaan sokeria hapen avulla, vapauttaa auringon energian takaisin käyttöönsä. Samalla se erittää uloshengityksessään ja aineenvaihdunnassaan hiilidioksidia ja vettä. Soluissa tapahtuvat kemialliset reaktiot ja vanhojen solujen kuoleminen puolestaan tuottavat typpipitoista kuonaa, joka kerätään yhteen ja poistetaan; kyse on virtsasta.

12. Hapen käyttö oli siis perusta eläimille. Liikkumisen lisäksi niiden oli aistittava missä päin ruokaa ( kasveja tai muita eläimiä ) olisi, tarvittiin hermostoa. Ensin aistiminen oli puhtaasti kemiallista, sitten solut oppivat reagoimaan fysikaalisiin ilmiöihin: valoon, tärähtelyihin jne. eli aistiminen tuli mahdolliseksi. Esim. näkö: Silmän pohjalla olevien sauvasolujen pituus on jokseenkin sama kuin valon aallonpituus, siksi ne pystyivät reagoimaan valon aallonpituuteen. Radioaaltoihin emme reagoi, koska niiden aallonpituus on aivan liian iso. Tarvittaisiin monen metrin suuruista silmää. Avaruutta tutkivat radioteleskoopit ovat suuria lautasia juuri samasta syystä. Aistimme ja hermostomme voivat toimia vain hapen nopeuttamien solun sisäisten ja solujen välisten reaktioiden avulla. Joskus ruuhkaisissa tiloissa tuntuu, että happi loppuu. Seuraus on, että pyörrymme. Eli aistimme kytkeytyvät pois päältä!

(Lisäys 12.7.2002) Toinen tilanne, missä aistit kytkeytyvät pois päältä on unitila. Ilmeisesti kaikki eläimet nukkuvat ainakin jollakin tavalla. Nukkumisessa ei voi olla kyse mistään hapen puutteesta, vaan (tämä on omaa ajatteluani) voisiko olla niin, että kyseessä on jonkinlainen "latausvaihe". Eli, kun aistit vievät paljon solusähköistä energiaa, ne on kytkettävä väliaikaisesti pois päältä, että "patterit" voisivat uudelleen latautua.(Lisäys loppu)

Luontoon syntyi kolmijako kasvit, eläimet ja sienet. Kasvit tuottivat happea. Eläimet käyttivät happea ja söivät kasveja, petoeläimet söivät muita kasveja syöviä eläimiä, sienet eivät tuottaneet happea eivätkä käyttäneet sitä vaan hajottivat kuolleita kasveja ja eläimiä. ( Poikkeuksia on esim. kihokkikasvit, jotka syövät hyönteisiä).

Luonto alkoi toimia yhä selvemmin ekologisena kokonaisuutena jossa kaikkien kasvien ja eläimien ja niiden lajien kehitys vaikuttaa toinen toisiinsa muiden lajien kehitykseen.

Episodi: Mistä johtuu elämän jakautuminen eri lajeihin? Samalla yksilöllä kaikkien solujen toiminta määrittyy samasta DNA:sta, samoista geeneistä. Millään toisella yksilöllä ei ole täsmälleen samanlaista geenistöä kuin jollakin toisella paitsi identtisillä kaksosilla. Sama geenistö on juuri identtisten kaksosten tunnusmerkki. Keskenään lisääntyvien yksilöiden geenistön on oltava riittävän lähellä toisiaan. Jos geenistö poikkeaa liiaksi, lisääntymisestä ei voinut tulla mitään. Lajin tunnusmerkki on juuri se, että sen yksilöiden geenit ovat riittävän lähellä toisiaan, että ne voivat lisääntyä. (Esim. aasi ja hevonen pystyvät vielä lisääntymään mutta niiden jälkeläinen muuli ei) Eli jokaisella lajilla on oma geenivarastonsa, joka kyllä itsessään saattaa ajan mittaan muuttua ja muuttaa koko lajin ominaisuuksia, mutta vain oman kehityslinjansa puitteissa. Lajit kehittyivät kun niiden geeniperimä kehittyi. Tämä taas johtui eliön sopeutumisesta uusiin muuttuneisiin olosuhteisiin.

Toisaalta geenit eivät saisi olla liian lähelläkään. Vaarana on "sukurutsaus", jolloin mm. geeneissä olevat virheet pääsevät nopeasti leviämään.

13. Eliöiden lisääntyminen oli alussa pelkkää molekyylien ja solujen pilkkoutumista. Jossakin vaiheessa eliöt - kun ne jo olivat monisoluisia ja niiden solut alkoivat erikoistua tiettyihin tehtäviin - alkoivat valmistaa erikoistuneita lisääntymissoluja, itiöitä (650 milj. vuotta sitten?). Itsesuojelua? Parempi hoitaa lisääntyminen siihen erikoistuneilla soluilla, jotka irtoavat emäkasvista ja joita voi tuottaa suuret määrät, kuin odotella itsensä katkeamista. Ts. eliöt, ensimmäisinä levät, oppivat lisääntymään suvuttomasti itiöiden avulla. Itiöitä yksi eliö saattoi valmistaa valtavat määrät. Itiöissä oli vain se vika, että itiöstä tulee aina sen emäkasvin täsmällinen kopio. Sellainen ei vienyt elämän kehitystä juurikaan eteenpäin.

14. Noin 600 miljoonaa vuotta sitten luonto kehitti suuren edistysaskelen, suvullisen lisääntymisen, eli luonto oppi valmistamaan sellaisia itiöitä, sukusoluja, jotka vasta liittyessään yhteen toisiin sukusoluihin saivat aikaan uuden eliön. ( Taas uuden laadun syntyminen eli dialektinen harppaus) Mikä tässä sitten oli edistystä? Se, että geenit pääsivät leviämään entistä valtavan paljon nopeammin. Itiöiden yhteenliittyminen toi mukanaan uuteen eliöön kummankin vanhemman geenit. Geenit pääsivät eliöstössä kiertämään. Tämä nopeutti biologista kehitystä ratkaisevasti. Elämän kehitys pääsi todella vauhtiin. Sukupuoliin jakautumisen perusta on tämä. Sukupuolisuuden syntyminen oli tietenkin pitkän kehityksen päätepiste. Jo aikaisemmin solut olivat ehkä yli miljardin vuoden ajan vaihtaneet keskenään dna-molekyylejä.

Sukusoluissa on vain puolet solun normaalista kromosomimäärästä, ihmisellä on normaalisti 46 kromosomia, sukusoluissa vain 23. Vasta kun sukusolut yhtyvät ne yhtyneinä saavat aikaan solun, jossa on mukana kaikki eliölle kuuluvat kromosomit. Sitä varten sukusolujen muodostuminen tapahtui erilaisen solujakautumisen kautta kuin normaaleilla soluilla. ( Mitoosi, maioosi)

Lisäys 21.11.2001. Mitä eliöiden vanheneminen on, siitä on esitetty mielenkiintoinen teoria, joka liittyy juuri mitoosiin ja maioosiin. Tämän teorian (japanilainen tiedeohjelma TV:ssä) mukaan sukusoluissa tapahtuva maioosi kopioi dna:n täydellisesti. Jos ei täydellistä kopiointia olisi niin silloinhan elämä ei voisi säilyäkään. Sensijaan mitoosi, joka tapahtuu tavallisten solunen jakautuessa, toteutuu ko. teorian mukaan epätäydellisesti. Eli kun solu esim. ihmisen elinkaaren aikana jakautuu n. 50 kertaa, jokaisessa solunjakautumassa kromosomit hieman lyhenevät päistään ja menettävät toimivuuttaan. Tämä johtaa solun kaikkien toimintojen vähittäiseen hidastumiseen ja lopulta koko eliön kuolemaan. Ko. ohjelman mukaan tämä on hinta siitä, että elämä on kehittänyt monisoluisia eliöitä. ( Teoria voi mielestäni olla varsin lähellä totuutta)

Jokseenkin kaikilla itiöeliöilläkin on ollut jo satoja miljoonia vuosia jonkunlainen sukupuolivaihe kehityskaaressaan, sukupolvenvaihtelu. Esim. sienirihmastot kasvavat sienten levittämistä itiöistä, mutta uusia sieniä alkaa kasvaa vasta kun kaksi sienirihmastoa kasvaa yhteen. Myös saniaisilla on oma suvullinen kiertonsa samoin muilla itiökasveilla ( varsinainen saniainen ja sen alkeisvarsikko). Itiökasveilla itiöt voivat levitä myös ilmassa mutta suvullisen lisääntymisen vaihe tarvitsee aina veden apua.

Alussa levällä tai muulla eliöllä oli molempia koiras, ja naaraspuolisia lisääntymissoluja. Kukat ovat useimmiten edelleenkin kaksineuvoisia, niillä on hede (koiras) ja emi (naaras) samassa kukassa. Monilla puilla (havupuut), jotka ovat ns. kaksineuvoisia on erikseen hede ja emikukinnot. Etenkin eläinlajien yksilöt erikoistuivat tuottamaan vain jomman kumman sukupuolen lisääntymissoluja. Ne erikoistuivat naaras ja uros-sukupuoleksi (yksineuvoiset). Tosin vieläkin on joitakin kalalajeja, jotka pystyvät muuttamaan sukupuoltaan. Nuoret yksilöt ovat naaraita, jotka vanhetessaan muuttuvat uroksiksi.

Sukupuolen erikoistuminen merkitsi, että koirassukupuoli edelleenkin jäi valmistamaan ja paukuttelemaan valtavia määriä "itiöitä" l. siittiösoluja. Naarassukupuoli teki sukusoluja vähemmän, mutta antoi vastaavasti jonkunlaisen vararavinnon eväspaketiksi hedelmöittyneelle munasolulle - uudelle jälkeläiselle - kasvun aluksi ennen kuin päästi menemään. = munasolu, kaloilla mäti, linnuilla ja liskoilla muna, nisäkkäillä raskaus ja synnytys.

15. Sukupuolinen lisääntyminen nopeutti tavattomasti evoluutiota ja sen seurauksena merissä tapahtui 550-450 miljoonaa vuotta sitten ns. "kambrinen räjähdys"( viittaus kambrikauteen). Elämä merissä alkoi todella kukoistaa. Nopeassa tahdissa meriin syntyi aivan ihmeellisiä elämänmuotoja - evoluutio kokeili kaikenlaista muotoja. Mitkään eliöt eivät tosin olleet nykyisen kaltaisia. Oli mm. eläin, jolla oli tappien päässä viisi verkkosilmää ja ...Eläimet saivat alkeellisen hermoston ja aistit. Alkoivat reagoida kemiallisiin ärsykkeisiin, valoon tai tärinään. Silmä ja muut aistinelimet pääsivät kehityksen vauhtiin. Samalla kehittyi hermoston ja aistinelinten yhteispeli. Eläinten käyttäytyminen perustui alussa kokonaan ehdottomiin reflekseihin, niin kuin hyönteisillä vieläkin.

16. Varsinkin liikkuville eläimille tuli ongelmaksi tukirakenteet sekä koossapysymisen mutta myös suojautumisen takia. Useimmat eläimet alkoivat rakentaa ympärilleen suojakuoria kuten kotilot ja korallieläimet. Tukirakenteissa oli paljon kalsiumkarbonaattia. (CaCo3). Tukirakenteisiin tarvittavaa kalsiumia oli meressä ja CO3 muodostui hiilidioksidista ja hapesta. Korallieläinten ym. myötä ilmakehän runsas hiilidioksidipitoisuus sitoutui koralleihin, se alkoi laskea ja suurin osa alkuperäisen ilmakehän hiilidioksidista sitoutui aikaa myöten kalkkikiveksi. Lasketaan, että ilmakehässä on ollut alun perin ainakin 100-kertainen määrä hiilidioksidia nykyiseen verrattuna. Nyt sitä on 0.03%.

Samaan aikaan (500 milj. v. sitten ja siitä eteenpäin) suuret määrät meren pieneliöitä hautautui meren hapettomissa syvänteissä erilaisten kerrostumien alle, jossa ne alkoivat jalostua kovassa paineessa öljyksi ja maakaasuksi. Myös öljyyn sitoutui valtavasti hiiltä. (Öljy on hiilen ja vedyn yhdiste). Myöhemmin vastaava tapahtui kivihiilikaudella n. 345 -270 miljoonaa vuotta sitten, jolloin kasvit ja puut kasvoivat kasvihuoneolosuhteissa niin nopeasti etteivät suuret saniaispuut ehtineet hajota vaan hautautuivat hapettomiin soihin ja muuttuivat kivihiileksi.

Haastava vihjaus kasvihuoneilmiökeskusteluun: Maapallon ilmakehässä on ollut aikaisemmin erittäin paljon suurempia hiilidioksidimääriä kuin nykyisin ja maan lämpötilakin korkeampi, eli maapallolla on ollut voimakas kasvihuoneilmiö. Nyt kasvihuoneilmiöllä pelotellaan esimerkkinä Venus-planeetan kohtalo. Venuksessa on voimakas kasvihuoneilmiö ja lämpötila lähelle 500 astetta. Venuksessa hiilidioksidia on ilmakehässä 97,5%. Toisella puolella on Mars planeetan kohtalo, joka on kylmennyt planeetta. Marsin ilmakehän koostumusta emme tarkkaan tiedä, koska hyvin useat Marsiin lähetetyt luotaimet ovat epäonnistuneet tehtävässään. Myös maa kylmenee koko ajan. Jääkausien esiintyminen ei ole maapallolla järin vanha juttu, muutamia satoja miljoonia vuosia. Ehkä jossakin vaiheessa tarvitaan kasvihuoneilmiön voimistamista myös maapallon kylmenemisen hidastamiseksi? Tuli vaan mieleen tällainenkin vaihtoehto. Itse olisin mieluummin huolestunut hiilidioksidin vähäisestä määrästä ilmakehässä. (Nyt Maan ilmakehässä on vain 0.03% hiilidioksidia, huom. vertaa Venuksen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen.)

(Lisäys 11.7.2002) Viime aikoina on esitetty teoria "lumipallomaasta". Sellainen olisi vallinnut n. 800-600 miljoonaa vuotta sitten, eli lähes koko maapallo olisi ollut tuolloin yhtä jäätikköä. Perusteluna tälle on esitetty, että maaperän kalkkikivikerrokset n. 600 miljoonaa vuotta sitten muuttuivat rakenteeltaan. Sitä edeltävät kalkkikivet muistuttavat jäätiköiden alla olevia kalkkikivimuodostumia. En usko pätkääkään tähän teoriaan. Ilmakehässä on tuolloin täytynyt olla valtavasti hiilidioksidia, eli ilmastoon on vaikuttanut voimakas kasvihuoneilmiö. Kaikki hiili ei ole voinut olla liuenneena veteen. Se miksi kalkkikivikerrosten rakenne tuossa vaiheessa muuttui, johtui yksinkertaisesti siitä, että korallieläimet ja muut kuorelliset eläimet tulivat keskeiseen rooliin kalkkikiven muodostumisessa. Kalkkikivi ei siis muodostunut veteen liuenneen kalkin saostumisesta vaan kuorellisten eläinten kuorista. (Lisäys loppu)

(Lisäys 30.4.2006) Taas TV:stä tulee aivan upea tieteisdokumenttisarja, japanilais-ranskalainen "Maa, ihmeiden planeetta". Tämän ohjelman mukaan maalla on ollut kaksi täydellistä jääkautta, "lumipallovaihetta". Myös todisteet ovat melko loogiset. Eli taidan olla heikoilla vastustaessani tätä teoriaa.Tämä TV-ohjelma väittää, että geologiset argumentit puoltavat väitettä lumipallomaasta. Noin 2,2 mrd. vuotta, ja 800 -600 miljoonaa vuotta vanhoista kivilajeista on löydetty eri puolilta maapalloa siirtolohkareita, jotka voivat olla vain jääkausien synnyttämiä. Näistä tuolloin muodostuneista kivilajeista on myös voitu niiden magneettisen napaisuuden perusteella päätellä, millä leveysasteella ne olivat muodostuessaan kiveksi. Johtopäätös on, että myös aivan päiväntasaajalla on ollut jääkausi.

Miten se on selitettävissä? Yli 2,2 mrd. vuotta sitten ilmakehässä oli runsaasti metaania, joka piti yllä sellaista kasvihuoneilmiötä, että elämä saattoi kehittyä. Sitten elämä synnytti ilmakehään vapaan hapen, joka puolestaan yhtyi metaaniin, eli poltti sen pois. Kasvihuone-efekti hävisi ja maapallo jäätyi. Elämän pelasti maan vulgaaninen toiminta, etenkin kuumat lähteet, joissa elämä saattoi säilyä. Ja kun meret olivat jäässä, tulivuorten purkamat hiilidioksidimäärät jäivät ilmakehään eivätkä liuenneet valtameriin, kuten ne olisivat normaalisti tehneet. Näin hiilidioksidin määrä ilmakehässä jälleen kasvoi ja sai aikaiseksi uuden kasvihuoneilmiön, joka lopulta sulatti "lumipallomaan" jälleen eläväksi maaksi.

Tämä sama ilmiö on toistunut molemmissa globaaleissa jääkausissa. Tosin TV-ohjelma ei vakuuttavasti selvittänyt, miksi tuo jälkimmäinen "lumipallokausi" olisi syntynyt.

Mielenkiintoinen vertaus nykyaikaan: Nyt pelotellaan, että jos ilmakehä vielä merkittävästi lämpenee, Siperian suot alkavat vapauttaa suunnattomia metaanivarastojaan ilmakehään, mikä kärjistäisi kasvihuoneilmiötä ja kiihdyttäisi maan lämpenemistä edelleen. Entä sitten. Minusta happi tekee metaanille saman mitä se teki jo 2,2 mrd. vuotta sitten, eli polttaa sen pois. (Lisäys loppu)

Takaisin eläimiin. Evoluutio kokeili myös muita tukirakenteita kuin ulkoisia kuoria. Ensimmäiset selkärankaiset kehittyvät veteen n. 450 milj. vuotta sitten. Alkukaloilla n. 400-350 milj. vuotta sitten oli selkäranka ja kylkiluita, mutta ei vielä leukoja eikä eviä ollenkaan. Ne elivät meren pohjamudissa osaamatta varsinaisesti uida. Suu oli pelkkä etupäässä oleva aukko, mistä ne imivät sisäänsä pohjamutaa. (Nahkiaiset ovat hyvin vanhan kehityshaaran jäänne, nykyisiä kaloja edeltävä kehitysvaihe)

Kalojen leukaluut kehittyvät etummaisista kylkiluista. Kalat nykyisessä muodossaan tulevat esiin n. 350 milj. vuotta sitten. Ne olivat vastakehittyneillä leukaperillään varsinaisia petoja ja söivät leuattomat edeltäjänsä alkukalat nopeasti poskeensa. Ensimmäiset kalat olivat luukaloja, hain sukulaisia n. 350 milj. vuotta sitten.

17. Kasvien nousu maalle.
Noin 400 miljoonaa vuotta sitten ensimmäiset leväkasvit alkoivat vallata maaperää. Tälle oli ehtona, että ilmakerroksen yläosassa oli jo runsaasti otsonia.

Leväkasveilla oli kova työ tukirakenteidensa kanssa. Levillä ei ollut sen kummempia erikoistuneita rakenteita. Sensijaan kasvit tarvitsevat juuren, varren ja lehdet. Vedessä tukirakenteita ei niinkään tarvittu, mutta maan pinnalla tarvittiin kykyä vastustaa painovoimaa, myös oli saatava vesi nousemaan kasvin juuresta latvaan saakka. (Osmoosi ) Osmoosi loi painetta soluihin, joka tukevoitti solun ja neste pääsi kiipeämään ylöspäin. Ongelma oli myös kasvien itiöiden kanssa. Vedessä itiöt pääsivät helposti leviämään, mutta kuinka kuivalla maalla? Kasvien tulo maalle alkoi muodostaa multakerrosta, joka edelleen paransi kasvien juurtumista.

Heti kun kasvit kotiutuivat maalle, ne alkoivat kasvaa ennen kaikkea kokoa.
Yleensäkin evoluutio kokeilee ensin eliöiden koon kasvattamista, koska suuresta koosta on usein hyötyä. Hyvin lämpimässä, hiilidioksidipitoisessa ja kosteassa ilmastossa kasvit alkoivat kasvaa ennätysmäisesti. (Voimakas kasvihuoneilmiö) Saniaispuita kasvoi enemmän kuin vanhaa ehti hajota. Saniaispuiden alla oleva maaperä soistui ja puut hautautuivat suohon. Niistä syntyi soiden pohjilla vähitellen kivihiiltä. Kivihiilikausi 345-270 miljoonaa vuotta sitten. Ilmaston viileneminen ja kuivuminen lopetti kivihiilikauden. Ehkä ilma kylmeni juuri siitä syystä, että hiiltä oli sitoutunut valtavat määrät koralliriuttoihin, öljyyn ja kivihiileen, eli kasvihuoneilmiön vaikutus väheni.

Ensimmäiset pieneliöt oppivat tulemaan vedestä ylös kohta kasvien perässä = hyönteiset n. 300 milj. vuotta sitten) Ne kehittyvät todennäköisimmin joistakin tuhatjalkaisista.

18. Noin 260 miljoonaa vuotta sitten ensimmäiset kalat yrittivät pärjätä myös maan pinnalla (niitten oli pakko, koska maan ilmasto muuttui kuivemmaksi ja lätäköt alkoivat kuivua). Sammakkoeläimet pystyivät hengittämään ihon kautta. Jollakin tavoin kalan kidukset ja ilmarakko muuntuivat sellaisiksi, että niistä kehittyi maalajeille välttämättömät keuhkot (keuhkokala). Kalan evät muuttuivat raajoiksi. Suomut peittona säilyivät. = Liskoeläimet.

19. Liskoeläinten, dinosaurusten valtakausi 210-65 miljoonaa vuotta sitten on menestyksellisimpiä vaiheita elämän historiassa. Niiden valtakausi kesti lähes 150 miljoonaa vuotta. Myös liskoeläimillä evoluutio toi ensin esiin suuren koon. Kaikkein suurimmat maalla koskaan kävelleet eläimet olivat dinosauruksia. Dinosaurusten aika ei ollut mitään taantuvan kehityksen aikaa vaan päinvastoin suurta biologisen kehityksen kautta. Aistinelimet, hermosto, lihaksisto, sisäelimet, kaikki kehittyivät.

Evoluutio sitoi luonnon yhä tiiviimmin yhdeksi kokonaisuudeksi. Lajit kehittyivät suhteessa toisiinsa. Saaliseläimet / saalistajat. Kukat / hyönteiset.

20. Kasvit sopeutuivat maalla elämiseen itiöillä lisääntyvistä saniaiskasveista edelleen siten, että ne kehittivät kovakuorisen siemenen. Itiökasveilla suvullinen lisääntyminen voi tapahtua vain veden välityksellä. Kasvien kehitys pääsi siihen vaiheeseen, että pölytys saattoi tapahtua tuulen tai hyönteisten välityksellä. Saniaisilla ns. sukupolvenvuorottelu. Paljassiemeniset kasvit tulevat esiin n. 350 milj. vuotta sitten ( havupuut esim. ) ja koppisiemeniset kasvit (esim. kukat) n. 110 milj. vuotta sitten tulevat esiin fossiilikerrostumissa.

21. Dinosaurusten tuho 65 miljoonaa vuotta sitten / ilmastonmuutos kylmempään/(katastrofiteoria.) Ilmaston kuivumisen ja kylmenemisen takia nykyisenlaiset metsät syrjäyttävät saniaismetsät ja tulevat vallitseviksi n.60 miljoonaa vuotta sitten. Samoin nykyisten nisäkkäiden kissa- ja koiraeläinten, sorkkaeläinten kehityslinjat tulevat esiin 60 miljoonaa vuotta sitten. Myös kädelliset apinat ilmaantuvat. Linnut periytyvät kehityshaarana suoraan matelijoista. Niiden kehityslinja tulee esiin jo n. 190 miljoonaa vuotta sitten.

Ruohokasvit, jotka kasvavat juuresta eikä latvasta, tulevat kasveista viimeiseksi n. 10 miljoonaa vuotta sitten. Hevosten kehityslinja tulee mukaan heinäarojen tullessa maapallolle. Maailma oli 10 miljoonaa vuotta sitten jokseenkin tunnistettava paikka kuin nykyään, ihminen kuitenkin puuttui. Ihmisen kehityslinja eroaa muista kädellisistä noin 4-5 miljoonaa vuotta sitten.

22. Ihmisen kehityslinjaa kannattaa katsella suhteessa tajunnan kehityshistoriaan.
( ihmisen kehitystä eivät ketkään muut selvitä oikein kuin marxilaiset = työn osuus)

Mutta missä on "sielu?

Viimeistään tällainen huuto kuuluu uskontojen vastaväitteenä. Marxilainen heijastusmuotojen evoluutioteoria selvittää tajunnan "sielun" kehityksen.
Nimittäin uskonto ja muut taantumukselliset opit väittävät, ettei kukaan pysty selvittämään ns. sielua. Kyllä pystyy, marxilaiseen filosofiaan kuuluvan heijastusmuotojen evoluutioteorian avulla.

Ensimmäisillä hapen käyttöön pystyvillä soluilla (eläimillä) oli heikko kuva ympäristöstään. Solut reagoivat ärsytyksenä esim. ravinnon läheisyyteen kemiallisesti.( Niin kuin solujen koko toiminta on kemiallista reagointia)

Ärsykkeillä oli kuitenkin fysikaalinen perusta. Eliö kehitti aistinsoluja, esim. jotkut solut reagoivat sähköisesti valoon, toiset tärähdykseen, jotkut kemiallisiin aineisiin jne. Eliölle alkoi kehittyä aistielimiä ja niitä tukeva alkeellinen hermosto. Niiden käyttäytyminen oli puhtaasti aistimuksiin pohjautuvaa geeneistä lähtevää refleksinomaista toimintaa. ( esim. hyönteiset ). Tällaiset eläimet eivät koskaan opi yksilöinä mitään. Niiden kaikki käyttäytyminen on geeneissä.
Kun tullaan korkeampiin eläimiin, nisäkkäisiin, lintuihin, eläimet toimivat paitsi geeniensä perusteella myös ehdollisten refleksien varassa. Ehdolliset refleksit ovat jo opittuja toimintatapoja. Eläin muistaa, miten viimeksi kävi vastaavassa tilanteessa.

Tämä vaatii huomattavasti kehittyneempää hermostoa ja suurempaa aivokapasiteettia. Lähestyttäessä korkeampia eläimiä, ne oppivat myös laumassa vanhempien eläinten käyttäytymistä "apinoimalla" (hyvä sana tässä yhteydessä).

Lopulta ihmiseen tultaessa, työn ohjatessa kehittymistä tapahtuu harppaus tajuntaan. Ihminen kehittää kielen ajattelun välineeksi. ( Kielen yleiskäsitteillä on yhteys objektiiviseen todellisuuteen). Jokaisen ihmisyksilön yksilöllinen tajunta "sielu" on syntynyt vuorovaikutuksessa ympäristöönsä. Yksilöllisen tajunnan kehitys alkaa perheestä johon syntyy. Se on suhteessa yhteiskuntansa kollektiiviseen tajuntaan, kulttuuriin jossa elää, yhteiskuntaluokkaansa johon kuuluu, ympäristöönsä jossa elää ja toimii, siihen mikä on hänen asemansa yhteisössä, siinä miten hän oman aktiivisuutensa suuntaa.

23. Kehitys tuotti ihmisen

(Lisäys 24.12.2001 Jokainen laji kehitti evoluution kuluessa omia lajiominaisuuksiaan siten, että lajin perimmäiset tärkeät tehtävät, ruoan hankkiminen, suojautuminen ulkoisia olosuhteita ja vihollisia vastaan, lisääntyminen, jälkeläisten hoitaminen tulivat lajin kannalta parhaiten hoidetuiksi. Tieto käyttäytymistavoista eri tilanteissa kertyi evoluution kuluessa pääasiassa lajin geeniperimään. Alkeellisilla eläimillä kuten hyönteisillä geeniperimä hallitsee täysin paitsi yksittäisen eliön myös lajin yhteisöllistä käyttäytymistä. Esim. muurahaisen tai mehiläisen pesänrakennus. Koko muurahais- tai mehiläisyhteisö elää yhteisönä. Tämä ei niillä kuitenkaan ole tietoista vaan kokonaan geeniperäistä.

Sama yhteisöllisyys näkyy korkeammilla eläimillä laumakäyttäytymisenä. Useimmat saaliseläimet - ehkä jänistä lukuunottamatta - pyrkivät suojautumaan parvena, niin kalat kuin gasellitkin. Suojautumista tai metsästystä auttaakseen eläimet ovat kehittäneet erilaisia kullekin lajille tyypillisiä signaaleja, jollaisena voi esiintyä yksittäisen eläimen liike- tai ääni- tai hajusignaali. Saalistusreviiri merkataan usein hajusignaaleilla. Lintujen laulu puolestaan on äänisignaali pesäpaikan reviirin merkitsemiseksi. Lisäksi eläimillä on varoitussignaaleja ja muitakin signaaleja.

Myös saalistavilla eläimillä on laumakäyttäytymistä, susilaumat, gepardit ja leijonat esimerkiksi saalistavat laumana. Laumana ne myös hoitavat jälkeläisiään. Lauman etuna on, että se saalistaa ja puolustautuu tehokkaammin. Toisaalta saaliin jakajia ,"suita", on enemmän. Jotkut saalistajat taas tästä syystä saalistavat yksinään (useat kissaeläimet), ettei saaliin jakajia olisi liikaa. Joka tapauksessa laumoina saalistavat eläimet ovat sosiaalisempia, niiden on huomioitava lauman muut jäsenet, niissä kehittyy myös organisaatio ts. laumalle löytyy johtaja, esim. sudet.

Mitä korkeammalle kehittyneestä eläimestä on kysymys, sitä vähemmän geenit määräävät suoraan etenkään yhteisöllistä käyttäytymistä. Myös ihminen kehittyi laumaeläimenä, saalisti laumana, keräsi ruokansa laumana, puolustautui laumana, hoiti jälkikasvunsa laumana. Ihmisillä yhteisöllinen käyttäytyminen ei kuitenkaan enää perustunut kuin välillisesti geeneihin. Ihmisen aivojen kehittyminen ja työprosessi mahdollistivat siirtymän ehdottomista reflekseistä ehdollisten refleksien kautta tietoiseen toiminaan.

Työllä oli yhteiskunnallinen luonne. Työ alkoi ohjata myös ihmisen evoluutiota, jonka tuloksena ihminen eri puolilla maailmaa kehitti signaalikielen tilalle puhekielen, omat yhteiskuntarakenteensa ja oman rikkaan kulttuurinsa kaikkine erilaisine tieteineen ja taiteineen, uskontoineen, poliittisine rakenteineen tukemaan yhteisön turvallisuutta ja kehitystä.

Mutta, kuten dialektisen kehityksen kuvaan sopii, ihminen ei tajuntansa kehitettyään kuitenkaan hylkää signaalikieltään. Signaalikieli on ihmisellä edelleenkin olemassa. Juuri tästä syystä ihminen tulee erinomaisesti toimeen mm. koiran ja hevosen kanssa. Eli ihminen osaa tulkita eläimen signaalikieltä ja eläin toisaalta ihmisen signaalikieltä.

Jos asiaa tarkastellaan loppuun asti niin myös ihmisten kesken signaalikielellä on edelleenkin suuri merkitys. Esimerkiksi miesten ja naisten keskinäinen "flirttailu" menee hyvin usein signaalikielten tasolle. Mikä on kumppanin ulkonäkö, pituus, vaatetus, asema yhteisössä? Tuttuja asioita. Kaikki nämä asiat ovat läheisessä yhteydessä signaalikieleen.

Myös ihmisen kehitys tapahtuu dialektisesti ristiriitojen kehittymisen ja niiden ratkeamisen kautta. Ihminen on lajina kehittänyt historian kuluessa lukemattomia yhteiskuntia, kulttuureja ja osakulttuureja. Kulttuurit taas nousevat oman yhteiskuntansa historiasta, sen tuotannollisesta kehitysasteesta, lisäksi erilaisilla osakulttuureilla on oma historiansa, esim. uskonto, musiikki tai vaikkapa jalkapallo. Kuitenkin eri puolilla maailmaa syntyneet kulttuurit muistuttavat monesti ällistyttävästi toisiaan. Se taas johtuu siitä, että yhteiskuntakehityksellä on omat lainalaisuutensa. Nämä lainalaisuudet ovat kaikkien yhteiskuntien ja kulttuurien kehityksen taustalla. Dialektisen kehityksen seurauksena erilaiset kulttuurit voivat olla voimakkaastikin ristiriitaisia keskenään. Kulttuurit voivat olla paitsi elämää rakentavia myös elämää tuhoavia kuten fasismi tai nykyinen globaali kapitalismi. Kulttuurien perimmäinen mittari onkin siinä tukevatko ne vai tuhoavatko ne elämää.

Yhteiskunnat ovat kehittyneet alkukantaisesta yhteiskunnasta. Tuotantovoimien kehitys synnytti yhteiskuntiin lisäarvon, joka oli perustana luokkayhteiskuntiin siirtymiselle. Ensin kehittyi orjayhteiskunta, sitten feodalismi ja kapitalismi. Marxilainen historiallinen materialismi selvittelee yhteiskuntakehityksen lainalaisuuksia.

Nykyisin vallalla oleva kapitalismi on tehnyt alunperin yhteisöllisestä ihmisestä individualistisen oman edun tavoittelijan. Pääoman etuja yksinomaan ajava kapitalismi kasaa yhteiskunnalliset rikkaudet ohuen rikkaiden luokan kerrokselle, mutta suurimmalla osalla ihmisistä osana on kuulua riistettyyn luokkaan. Kapitalismi ei voi koskaan päästä eroon työttömyydestä ja köyhyydestä, koska kapitalismi itsessään pitää niitä yllä. Tästä taas on seurauksena sotien, rikollisuuden ym. epäkohtien lisääntyminen. Tämä ei kuitenkaan ole ihmiskunnan kokonaisuuden kannalta etu ja siksi kapitalismi tulee korvautumaan sosialismilla. Siirtyminen sosialismiin tapahtuu dialektisena siirtymänä luokkataistelun kautta, kun yhteiskunnan syrjitty ja riistetty valtaenemmistö ottaa yhteiskunnan hallintaansa. (Lisäys loppu )

24. Tällainen oli tämä toisenlainen joulukertomus.
Nyt meillä on uusliberalismi, kapitalistit kähmivät ja kavaltavat, työväenluokkaa riistetään. Toisaalta työväenluokalla on sosialismin näköala. Kaikki tämä on johdonmukaista tulosta elämän 3,5 miljardia vuotta vanhasta historiasta.

5.12.1999

Reijo Katajaranta

Huom! Jos tarinasta löytyy kommentoitavaa tai korjattavaa, otan mielelläni palautteen vastaan.
E-mail: r.katajaranta@kolumbus.fi