Päätoimittaja Jaakko Rahola

Ulkomaisista pakastemarjoista epäillään levinneen viruksia


25.03.2013

Ulkomaiset pakastemarjat suositellaan aina kuumentamaan ennen käyttöä. Evira epäilee, että kuumentamattomina käytetyistä tuontimarjoista on saattanut levitä hepatiitti A -virusta ja norovirusta.


Tanskassa epäillään pakastemarjojen levittäneen hepatiitti A-virusta. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja elintarviketurvallisuusvirasto Evira selvittävät yhdessä paikallisten viranomaisten kanssa kotimaassa saatuja hepatiitti A -tartuntoja. Kuumentamattomat pakastemarjat ovat nousseet esille mahdollisena tartunnanlähteenä myös Suomessa.


Eri puolilla maata on aikaisemmin myös esiintynyt useita norovirusepidemioita, joiden epäillään aiheutuneen ulkomaisista pakastevadelmista. Pakastetut ulkomaiset marjat voivat olla Suomessa pakattuja, joten pakkaajan nimen tarkistaminen ei riitä.


Kylmä ei tuhoa viruksia

Evira kehottaa marjoja käyttäviä kuluttajia ja ruokayrityksiä tarkistamaan hankkimiensa pakastemarjojen alkuperän. Alkuperämaa on aina ilmoitettava pakkauksessa, jos sen puuttuminen voisi johtaa käyttäjää harhaan. Pakastetut ulkomaiset marjat voivat olla Suomessa pakattuja, joten pakkaajan nimen tarkistaminen ei riitä. Ulkomaista alkuperää olevat pakastemarjat tulee joko keittää 2 minuutin ajan tai pitää kuumana vähintään 5 minuutin ajan 90 asteessa. Pakastaminen säilyttää virukset hengissä ja tartuntakykyisinä. Jos marjat käytetään sulatuksen jälkeen sellaisenaan tai ainoastaan niitä lievästi kuumentaen, eivät virukset tuhoudu. Eviran mukaan virukset voivat päästä marjoihin saastuneen kasteluveden välityksellä tai poimijoiden huonon käsihygienian takia.


Uusia tähtiavintoloita Pohjolaan


Uudessa Michelinin hotelli- ja ravintolaoppaassa on Helsingistä mukana kolme uutta ravintolaa. Tähteä enteileväksi nousevaksi tähdeksi nimettiin G W Sundmans. Hyvästä hinta-laatusuhteesta kertovan Bib Gourmand -merkinnän sai tulokas Pure Bistro ja listauksen skandinaavishenkinen Spis.


Keittiöpäällikkö Matti Jämsenin vetämä G W Sundmans on oppaan mukaan nousemassa uudelleen tähtiravintolaksi edellyttäen, että sen keittiön taso pysyy vakaasti korkealuokkaisena ja kekseliäänä. Ravintolalla on joitakin vuosia sitten ollut yksi Michelin-tähti.


Helsingin aikaisemmat tähdet ovat ennallaan.

Helsingin aikaisemmat tähdet ovat ennallaan. Chez Dominiquella on kaksi tähteä. Yhden tähden ravintoloita ovat Demo, Luomo, Olo ja Postres. Bib Gourmand -symboli on Pure Bistron lisäksi Farangilla, Gaijinilla, Groteskilla ja Solnalla.


Tuiketta muihin Pohjoismaihin

Muissa Pohjoismaissa Kööpenhaminan Geranium nappasi toisen tähtensä ja Kadeau sai yhden tähden. Tukholmassa ravintolat Gastrologik ja Ekstedt sekä Göteborgissa Sjömagasinet saivat jokainen yhden tähden.


Lisäksi nousevina tähtinä erottuivat Tukholman perinteikäs Operakällaren ja Göteborgiin toukokuussa 2012 avattu Bhoga. Osloon ei tällä kertaa tullut uusia mainintoja.


Suomea ei vielä pidetä ruokamatkan arvoisena

Guide MICHELIN Main Cities of Europe ilmestyi nyt 32. kerran. Kaikkiaan mukana on 44 kaupunkia 20 Euroopan maasta sekä tiedot niiden 2 154 ravintolasta ja 1 574 hotellista.

Vuoden 2013 oppaassa on kaikkiaan 309 yhden tähden ravintolaa, joista 22 on uusia, 80 kahden tähden ravintolaa, joista 9 on uusia, ja 15 kolmen tähden ravintolaa. Bib Gourmand -maininnan saaneita ravintoloita Euroopassa on nyt kaikkiaan 265.

Kolme tähteä annetaan ravintolalle, jonka ruokaa oppaan arvioitsijat pitävät itsessään matkan arvoisena. Kaksi tähteä kertoo, että lähiseuduilla liikkuessa kannattaa poiketa reitiltä tällaiseen ravintolaan. Yhden tähden ravintola on kategoriassaan erittäin hyvä.

Lue lisää: Ruokatieto

Hevosenlihako skandaali?

Kauppalehden Anni Erkko kirjoittaa 4.3., että valmisruokien ainesosien alkuperämaata ei tällä hetkellä tarvitse ilmoittaa. Se mahdollistaa alkuvuoden aikana esíintyneen lihakohun kaltaisten tapahtumien toistumisen, mutta elintarviketeollisuus ei tahdo parantaa tapojaan, hän jatkaa.


Tilanne on kieltämättä omituinen. Luotto valmisruokiin ja lihatuotteisiin on talven aikana kärsinyt kovan kolauksen, kun valmisruoista onkin löytynyt aivan muiden eläimien lihaa kuin olisi pitänyt. Samaan aikaan valmistelee EU-komissio tarkennuksia valmisruoan alkuperämerkintöihin, kertoo puolestaan Helsingin Sanomat. Elintarviketeollisuus vastustaa lehden mukaan tarkempia merkintöjä, vaikka kohu toisensa perään murentaa niiden mainetta.


Tosiasia on, että valmisruokien lihan alkuperämaata ei nykysäännösten mukaan tarvitse kertoa. Äitimielikuvilla mainostettavat ruoat voivat sisältää mitä tahansa lihaa, mutta sitä ei siis tarvitse kertoa kuluttajalle. Kauppalehti huomauttaa, että sama koskee esimerkiksi ruisleivän rukiin alkuperämaata. Sitäkään ei tarvitse kuluttajalle paljastaa, mikä voi antaa aivan väärän mielikuvan alkuperästä. Suomalaista ruista ei valitettavasti riitä syömäämme leipään, joten viljaa on tuotava ulkomailta. Kun kuitenkin samaan aikaan leipää mainostetaan Suomi-nostalgialla, saa kuluttaja väärän käsityksen tuotteesta.


EU:ssa valmistellaan tiukennuksia, joiden jälkeen esimerkiksi lihan alkuperämaa pitäisi ilmoittaa. Elintarviketeollisuuden mukaan tämä tulisi liian kalliiksi. Raaka-aineiden hankinta vaikeutuisi, kun yhteen raaka-ainetoimittajaan pitäisi sitoutua pitemmäksi aikaa – raaka-ainetoimittajan kotimaa kun pitäisi painaa ihan tuotepakkaukseen saakka, teollisuus kuulemma valittaa.

Tilanne lienee kuitenkin se, että elintarvikeyritys voittaisi sympatiapisteissä, jos se kiinnostuisi hieman enemmän tavarantoimittajansa toimintatavoista. Hevoslasagnesta alkanut lihakohuhan johtui lehtien mukaan juuri siitä, että elintarvikeyritykset eivät tienneet tarkoin, mistä niiden liha tulee.


Kauppalehti kertoi jo marraskuussa, miten luotto eineksiin on laskenut. Tuolloin jo kolmannes kuluttajista kieltäytyi valmisruokien ostamisesta kokonaan. Tarkkojen alkuperämerkintöjen vastustus valmistajien taholta ei ainakaan lisää tätä luottoa.


Yllä siteeratut lehtijutut ja blogit ovat kirvoittaneet lukijoilta paljon hyviä kommentteja. Eräs kommentaattori kirjoittaa:


Ei kai kukaan tosissaan usko, että elintarviketeollisuus ei ole tiennyt hevosenlihasta tuotteissaan? Nyt vaan käry kävi sen osalta. Enemmänkin pitäisi olla huolissaan siitä, mitä kaikkea muuta einekset sisältävät, jota ei ole ilmoitettu tuoteselosteessa. Ilmeisesti keskittynyt elintarviketeollisuus ja vähittäiskaupan duopoli ovat ylimielisyydessään kuvitelleet voivansa tehdä mitä tahansa ja syöttää suomalaisille ihmisravinnoksi kelpaamatonta höttöä törkeään hintaan. Elintarvikkeiden valvonta ja tarkastukset näyttävät olevan pelkkä vitsi. Elintarviketeollisuus tähyilee suurille Venäjän markkinoille mutta tie sinne katkeaa silmäräpäyksessä tällä menolla. Kuluttajien luottamus on jo mennyt. Milloin viranomaiset saavat kaupan ja teollisuuden lopettamaan selvän valehtelun? Milloin paistijauheliha on tehty paistista ja kuinka pitkään saa myydä anatomista ihmettä: "broilerin fileepihviä" (tai "broilerin sisäfileetä" – JR:n huomautus)? Kyseistä osaa kun siipikarjasta ei toistaiseksi löydy.


Toinen kommentaattori jatkaa: Bloggaaja kirjoittaa, että moni kuluttaja kannattaisi sitoutumista alkuperämaan merkintään. Tulee mieleen gallupit, joissa suuri osa kuluttajista suosii luomua ja kotimaista ruokaa, mutta kaupassa ostotilanteessa hinta on kuitenkin se joka ratkaisee. Sanoisin, että kuluttajien valinnat ovat osaltaan ohjanneet lihateollisuuden raaka-ainehankintaa kustannuksiltaan halvempaan suuntaan laadun kustannuksella. Sinänsä tämä "hevoslihaskandaali" on hyvä näpäytys sekä lihateollisuudelle että kuluttajillekin.



Hevosenliha on herkkua – "skandaali" on median keksintöä


Monet, melkeinpä useimmat "hevoselihaskandaalia" käsittelevät lehti- ja blogikirjoitukset antavat ymmärtää, että hevosenliha olisi jotenkin huonoa, ihmisravinnoksi kelpaamatonta. Mutta näinhän ei asia tietenkään ole. Hevosenlihaa on Suomessa syöty maailman sivu – tämänkin julkaisun toimittajien perheissä on "aina" syöty savustettua hevosenpaistia kaikkein hienoimpana leikkeleenä, ja kaikki tietävät, että parhaat, maukkaimat ja mureimmat pihvit saadaan hevosesta, ei suinkaan härän sisäfileestä, kuten monet tuohisuut suomalaiset näyttävät luulevan.


Deliporo-firman blogissa deliporo myönnetäänkin tämä selvin sanoin: "Hevonen on joutunut kohun keskelle, vaikka on täysin syytön tapahtuneeseen. Hevosen liha on maultaan, ravintoarvoltaan ja rakenteeltaan erittäin hyvää ja pärjää vertailussa mainiosti sekä naudanlihan että sianlihan kanssa. Sen maine on kohussa kyllä kärsinyt ja aivan suotta. Mielenkiintoinen yhtymäkohta poroon on, että poroa ja hevosta kumpaakin käytetään maassamme 2...2,5 miljoonaa kiloa vuodessa. Kun poro syödään valtaosin käristyksenä, pihveinä ja paisteina, hevosen liha mennee raaka-aineeksi makkarateollisuuteen niin kuin ennenkin."


Toimitus haluaa siis vielä kerran korostaa, että hevosenlihassa ei sinänsä ole yhtään mitään moitittavaa, päinvastoin, se on aivan erinomaista herkkua. Koko "skandaalin" ytimenä oli se, että tuotteiden, lähinnä kai eineslasagnen, selosteissa ei mainittu hevosenlihaa. Einesvalmistajat olivat siis joko tahallaan tai vahingossa johtaneet kuluttajat harhaan.


Toimituksen mielestä järjetöntä tässä asiassa on se, että hevosenlihaa sisältäviksi epäillytkin tuotteet tuhottiin. Ne olisi aivan hyin voitu varustaa pienellä, tarraksi muotoillulla lisäetiketillä, jossa hevonen olisi asiallisesti, ilman anteeksipyyntöjä, mainittu raaka-aineena. Sen jälkeen olisi käynnistetty tehokas markkinointikampanja koko tuote-erän myymiseksi. Sen onnistumiseksi olisi kyllä alan yrityksillä ollut keinonsa!


Viking Line: Uudistuksia Helsinki–Tallinna-reitille kesällä 2013


Viking Line jatkaa Viking Gracen markkinoille tuonnin jälkeenkin uudistusten tiellä ja haluaa vastata yhä paremmin asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin ja toiveisiin. Tällä kertaa tuodaan uudistuksia Helsinki–Tallinna-reitille kesäkaudeksi 2013. Viking Line lisää kapasiteettiaan kyseisellä reitillä 6.5.–1.9.2013 välisenä aikana Suomen lipun alla liikennöivällä M/S Viking Isabellalla. Turku–Tukholma-reitiltä siirtyvä alus tulee tekemään päivittäin kaksi edestakaista matkaa, joten se toimii sekä reitti- että risteilyliikenteessä. Tämän uudistuksen myötä kaksinkertaistaa Viking Line lähtöjen määrän Helsingistä Tallinnaan, tuoden takaisin valikoimiinsa myös suositut 21 h risteilyt täynnä viihdettä.


"Viking Line haluaa täyttää asiakkaidensa monivuotisen toiveen ja tuoda Helsinkiin takaisin suositut 21 h risteilyt Viking Isabellan myötä. Lisäksi voimme tarjota lisää reittilähtöjä kesällä Helsingin ja Tallinnan välillä, varsinkin aamulähtöä kello 8 Helsingistä on toivottu automatkustajien keskuudessa", kertoo Viking Linen toimitusjohtaja Mikael Backman..


Asiakasystävällinen aikataulu sekä uudistuneita palvelukonsepteja
Päivittäisiä lähtöjä yhdessä Viking XPRS -laivan kanssa on uudistusten myötä kahdeksan, jolloin tarjolla on monipuolisemmin vaihtoehtoja erilaisiin matkustustarpeisiin. Valittavana on reittimatkoja, hotellimatkoja, eripituisia päiväristeilyjä Tallinnaan, 21 h risteilyjä sekä lyhyempiä risteilyjä edestakaisin samalla laivalla. Helsingin ja Tallinnan väliseen kolmen tunnin reittimatkaan Viking Isabella tarjoaa Itämeren viihtyisimmät puitteet ja monipuolisimmat palvelut. 21 h risteilyllä taasen on panostettu erityisesti viihteeseen. Tarjolla on myös mm. uudistuneita, entistä monipuolisempia ravintolapalveluita, kuten esimerkiksi herkullista pubiruokaa tarjoileva Gastropub, sekä uusi, puoliltapäivin tarjolla oleva Viking Buffetin brunssi, jonka hintaan sisältyvät ruokajuomat. Viking Isabella tarjoaa nyt myös uuden matkustusluokan, Viking Loungen. Viihtyisässä ja rauhallisessa Viking Loungessa matkustat mukavasti ”all inclusive”, mikä sisältää aterian, juomatarjoilun sekä internetyhteyden.
- Uskon, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme kaiken, mitä hyvään viihtyvyyteen tällä reitillä vaaditaan, oli kyseessä sitten kolmen tunnin reittimatka, 7 h kokousristeily tai vaikkapa 21 h viihderisteily: reitin paras ruoka, monipuolinen viihdetarjonta sekä ystävällinen palvelu, summaa M/S Viking Isabellan tuotepäällikkö Lauri Orpana.





Kävijöitä tällä sivulla 19.4.2012 jälkeen:

Designed by Free CSS Templates, Thanks to Web Design US

Sisältö:

Arkistossa:





Lue tästä Kalaruokaverkon uusin tiedote: