Robert Bresson |
|||
| Robert Bresson teki 40 vuoden kuluessa 13 elokuvaa, joiden ominaispaino ei ajan myötä ota vähentyäkseen. Bressonin tinkimätön linja ja hänen 'transsendentaalinen tyylinsä` ovat kestäneet ohi valtavirtausten ja muoti-ilmiöiden, samalla kun hänen "kinematografian taiteensa" on vaikuttanut syvästi koko moderniin elokuvaan, niin jäljittelemätön kuin hänen lähestymistapansa onkin: kaikesta turhasta riisuttu, kohti yhä suurempaa pelkistystä ja tiheyttä kehittyvä tyyli luoda uusia suhteita olemassaoleville asioille, pyrkimys tavoittaa tuonpuolenen aineellisen maailman kautta. | |||
| Varhaistuotannossaan Bresson saattoi vielä käyttää ammattinäyttelijöitä ja kuuluisia kirjailijoita, mutta vähitellen hän luopui tästä "psykologisoinnista" kuten muistakin ulkoisista koristuksista ja tähtäsi vain siihen minkä koki olennaiseksi. Jean Giraudoux kirjoitti vuoropuhelun Bressonin pitkään esikoiseen Synnin enkelit (1943), joka on nunnaluostariin sijoittuva ja tositapaukseen pohjautuva draama rikoksesta ja lunastuksesta, noviisitytön kilvoituksesta ja uhrauksesta. Jo tässä vaiheessa Bresson keskittyy sisäiseen tapahtumiseen ja kieltäytyy kaikesta ulkoisesta näyttävyydestä. | |||
| Naisen kosto (1945) oli Jean Cocteaun dialogin siivittämä nykyaikaisversio Denis Diderot'n aiheesta, kolmiodraama, jossa tunteiden todellisuutta lähestytään naamioiden, lavastusten, teeskentelyjen ja juonittelujen kautta. Papin päiväkirjassa (1951) Bresson kävi käsiksi Georges Bernanos'n romaaniin ja luonteenomaista kyllä valitsi käsikirjoitukseensa teoksen "epäfilmaattisimmat kohdat. Tästä uskonnollisen kilvoituksen kuvauksesta syntyi transsendentaalisuus, josta Bazin saattoi paradoksaalisesti todeta: "Sillä tasolla millä Bresson liikkuu kuva voi puhua enemmän vain katoamalla kokonaan". | |||
| Kuolemaantuomittu on karannut (1956) perustuu miehitysajan tositapahtumaan, vastarintamies André Devignyn pakoon Gestapon vankilasta. Seikkailuelokuvan sijasta Bresson keskittyy vankilan arkiseen rutiiniin, paon valmisteluun kärsivälliseen työhön. Jälleen Bresson onnistuu henkistämään fyysisen maailman ja tavoittaa olennaisen vastarintaliikkeen hengestä, "tuulesta joka puhaltaa missä tahtoo", kuten elokuvan alaotsikko kuuluu. | |||
| Taskuvaras (1959) on aidosti bressonilainen muunnelma Dostojevskin Rikoksesta ja rangaistuksesta, kuvaus pakkomielteestä, jossa ihminen löytää itsensä kadottamalla itsensä, yksinäisyydestä joka esineistämisen kautta kamppailee tien yhteyteen, sovitukseen ja armoon. |
|
||
| Jeanne d'Arcin monesti puitu kohtalo sai Bressonin käsissä tulkinnan, jonka rinnalla Dreyerin kuulu ja sinällään jo askeettinen mykkäelokuva näyttää spektaakkelilta. Jeanne d'Arc (1963) rajoittuu kuvaamaan Jeannen oikeudenkäyntiä säilyneiden pöytäkirjojen pohjalta: näin Bressonin elokuvasta välittyvät paljaina ja sitä puhtaammin ne ainekset joista pyhimystaru syntyi. | |||
| Balthazar (1966) on Bressonin rönsyilevin, seka-aineisin ja kerroksisin elokuva, jossa Balthazar-aasin vaiheet eri omistajien käsissä limittyvät ihmiskohtaloihin uusia ja kiehtovia ulottuvuuksia avaavalla tavalla. Bresson liikkuu olemassaolon perustasolla, viattomuus ja unelmat iskevät yhteen maailman epäoikeudenmukaisuuden ja julmuuden kanssa. Tässä kaikessa Balthazar on samalla kertaa "todistaja, tuomari, omatunto, sattuma". | |||
| Mouchette on Bressonin toinen Bernanos-sovitus, nimihenkilönään 14-vuotias tyttö, joka Balthazarin lailla saa vastaanottaa kovan ympäristön iskut, heijastaa sen itsekkyyttä ja raakuutta, olla sen uhri ja omatunto, yhteiskunnan vihlova haava. | |||
| Kahdessa seuraavassa elokuvassaan Bresson
palasi Dostojevskin aiheisiin. Suloinen nainen (1969)
on avioliittokuvaus Lempeän luonteen pohjalta, Bressonin
toteutuksena vihlovasti soiva tarina naisen vähittäisestä
tuhoutumisesta materiaalisen olemassaolon ja henkisen pyrkimyksen
ristiriitaan. Neljä yötä Pariisissa (1971) on vapaa sovitus monesti filmatusta Vaaleista öistä, niin ikään nykyajan Pariisiin siirretty ja arjesta ponnistava tutkielma olemassaolon ahdistuksesta, unelmien ja toden, hengen ja aineen ristiaallokoista. |
|||
| Pyöreän pöydän ritareissa (1974) Bresson käsittelee paria kuningas Arthurin taruun kytkeytyvää episodia: pyhän GraaIin maljan etsintää sekä Lancelotin ja Guineveren rakkaustarinaa. Keskiaikainen legenda saa Bressonilta tyypillisen eleettömän ja elliptisen tulkinnan, jossa "ikuisen totuuden" takaa-ajo ja tunteen hauras kukka törmäävät raskaasti kumisevien haarniskojen aineelliseen maailmaan. | |||
| Paholainen luultavasti (1977) tunkeutuu 1970-luvun pariisilaisen nuorison selvänäköisimmän osan tietoisuuteen ja sivuaa sellaisia ajankohtaisia aihoita kuten ekokatastrofia, politiikan mädännäisyyttä, uskonnon rappiota, kilpailu- ja kuIutusyhteiskunnan mielettömyyttä. Elokuva sisältää pessimistisen näkemyksen sivilisaation lopusta, mutta varsinainen taistelu käydään jälleen ihmisen sisällä, henkilökohtaisen moraalin ja uskon alueella. | |||
| Bressonin jäähyväiselokuva, vapaasti Tolstoin novelliin Väärä kuponki perustuva Raha (1983) vie pessimismin vielä pitemmälle: maailma näyttäytyy pimeyden ja pahuuden noidankehänä, jossa väärä raha liikkuu ja vahinko kiertää. Enää ei ole kysymys 'onnettomien yhteensattumien ketjusta" tai "rikollisesta olosuhteiden uhrina", ei edes rikoksesta ja sovituksesta. Syyllisyys on yhteinen ja jakamaton. Raha on kauhua pimeyden edessä. | |||
| Suomen elokuva-arkisto/ ST | |||
| à la page précédente | |||
|
Kunnianosoitus Robert Bressonille on toteutettu yhteistyössä
Ranskan kulttuurikeskuksen kanssa. |
|||
