Claude Chabrol

  
   
 Cahiers du Cinéman ryhmästä Claude Chabrol (s. 1930) oli kaikkein vähiten kriitikko tai teoreetikko.  
 Pitkien elokuvien teon hän aloitti ensimmäisenä ja antoi Ystävyksillään (1958) pienimuotoisen ja persoonallisen menestyselokuvan mallin kumppaneilleen Truffautille, Godardille, Rohmerille ja Rivettelle.  
 1980-luvun puolivälissä Chabrolin filmografia sisältää lähes 40 nimikettä. Panos on mittava ja tunnustetusti epätasainen, mutta tilaustöiden ja epäonnistumisten rinnalla Chabrolin tuotanto sisältää kunnioitettavan määrän teoksia, jotka kuuluvat viime vuosikymmenien ranskalaisen elokuvan hienoimpiin.  
 Chabrolin uran ensimmäinen vaihe noudattelee "uuden aallon" valtauomaa:  
 Ystävykset (1959),  
 Rohkea nuoruus (1959),  
Kuumat suhteet (1960),  
 Pariisin lurjukset (1961)  
 voisivat hengen liidossaan, karheassa realismissaan, kuvaus tai näyttelemistyylinsä puolesta olla Godardin tai Truffautin samanaikaisten elokuvien sisarteoksia. Toisaalta hirtehiset thrillerit  
 Lukittu ovi (1959),  
 L'Oeil du Malin (1961),  
 Landru (1962)  
 näyttävät genretietoisuudessaan ja tyylittelyssään jo suuntaa siihen "värilliseen mustaan elokuvaan", jonka James Monaco määrittelee Chabrolin varsinaiseksi tavaramerkiksi.  
 Kahdeksan ensimmäisen elokuvan jälkeen Chabrolin oli vaikea löytää rahoitusta. Hän omaksui ammattilaisen roolin ja hyväksyi tilaustöikseen tuolloin suosittuja agenttitarinoita  
 Tiikerielokuvat,  
 Marie Chantal  
  ja muita kevyen luokan jännäreitä  
 Samppanjamurhat,  
 Tehtävä ilman armoa.  
 "Ei ole olemassa pieniä aiheita ja suuria aiheita", Chabrol totesi jo kriitikkona. Niinpä hän osasi ottaa agenttitarinoistaan paljon irti, ainakin huvin: pitäytymällä lajityypin absurdeihin kuvioihin ja vielä kärjistämällä niitä hän tuli liittäneeksi aineistoon kriittisen, ironisen ulottuvuuden.  
   
 Chabrolin uran toinen huippukausi käynnistyi Naarashirvistä (1968)  
 ja jatkui Verihäihin (1973)  
  ja Katkeraan vapauteen (1974) saakka.  
 Nyt Chabrol on ammattinsa herra ja loppuun hiotun muodon taituri. Elokuvissa  
 Mies, nainen, rakastaja (1968),  
 Tämän miehen on kuoltava (1969),  
 Teurastaja (1970),  
 Isku sydämeen (1970) ja  
Vieras yöstä (1971)  
 lähtökohtana on rikos, jonka ympärille Chabrol rakentaa kompleksiset henkilöhahmot ja syyllisyysasetelmat. Kuvauksen polttopisteessä on porvarillinen miljöö, keskiluokkainen perhe, avioliitto, parisuhde yleensä tilanteen julkisivu ja sen syvät yhteiskunnalliset ja yksilölliset pinnanalaiset jännitteet. Chabrolin maailmassa rikos ei ole koskaan kaukana yhteiskunnan sydämestä ja muiden hellittyjen perusarvojen tyyssijoilta: vääristyessään rakkaus ja hellyys tuottavat groteskeja pakkomielteitä ja väkivallan purkauksia. Juuri keskitys perheelämän perversioihin, tosipohjainen tarina isänmurhaajasta  
 Violette Nozière, (1978)  
innoitti Chabrolin hänen viime vuosien hapuilevan uransa parhaaseen saavutukseen.  
   
 Suomen Elokuva-arkisto, S.T.  
   
 à la page précédente