Sacha Guitry mies -
|
|||
| François Truffaut totesi ihailemastaan Sacha Guitrysta: "Hän teki aina Sacha Guitrya, toisin sanoen hän paisutteli jonkin yleensä hupaisan oivalluksen varjolla itselleen läheisiä teemoja: miten suotuisaa on rakkauden häilyvyys tai miten hyödyllisiä yhteiskunnalle ovat varkaiden, murhamiesten, vanhojen eukkojen tai gigolojen tapaiset tyypit. Täten hän aina kuvasi elämän paradoksia, ja koska elämä on niin kauhistuttavan paradoksaalista, Sacha oli elokuvantekijänä kauhistuttavan realistinen." | |||
| Pietarissa 1885 syntynyt Sacha Guitry oli
kuuluisan näyttelijän Lucien Guitryn poika, ranskalaisen
bulevarditeatterin kuningas, såihkyvien dialogien tekijä,
jolle yleisö oli kaikki kaikessa, joka aloitti uransa jo
20-vuotiaana ja työskenteli viimeiseen hengenvetoonsa (23.7.
1957) . Hän suhtautui elokuvaan alunperin 'surkeana keksintönä",
vaikka olikin jo vuosina 1914-1915 käynyt filmaamassa ranskalaisen
kulttuurin suuria nimiä - Edgar Degas, Camille Saint-Saëns,
Anatole France, Claude Monet, Jean ja Auguste Renoir, Sarah Bernhardt,
AugusteRodin... (Tästä materiaalista syntyi 1952 maineikas
dokumenttielokuva Ceux de chez nous). |
|||
| KoJmekymmentäluvun puolivälissä Guitry kuitenkin heittäytyi omalla intohimoisella tavallaan elokuvantekoon, ja monet hänen parhaista elokuvistaan sijoittuvat toisen maailmansodan aattovuosiin ranskalaisen elokuvan kultakauteen. Yleisön suosiosta huolimatta hänet jossain vaiheessa luokiteltiin vain filmatun teatterin tekijäksi, ja Ranskan miehityksen päätyttyä hänen poliittinen sopivaisuutensakin oli ankarassa läpivalaisussa, sillä häntä syytettiin saksalaismielisyydestä. Nämä epäilyt herättivät hånessä syvää katkeruutta, joka näkyy viimeisten elokuvien mustassa purevuudessa. Mutta myöhempien vuosikymmenten tutkijat ovat oivaltaneet, miten modernia hänen ilmaisukielensä itseasiassa oli ja miten uutta luovasti hän käsitteli sanan ja kuvan suhteita. Guitryn yhteydessä on tapana mainita ihailijoina ja vaikutteiden saajina monia maineikkaita nimiä: Orson Welles, Jean-Luc Godard, Alain Resnais, Jean Eustache, Marguerite Duras ja Eric Rohmer. | |||
| Elokuvaarkiston ensimmäiseen Guitry-sarjaan
kuuluu rypäle hänen tunnetuimpia elokuviaan. Mon
père avait raison (1936) perustuu kuten lukuisat Guitryn
elokuvat hänen omaan näytelmäänsä. Komedian
alta paljastuu kitkerän alakuloinen kuvaus isän ja
pojan suhteista porvarisdynastiassa, jossa naisilla on vain vierailijan
rooli. Guitryn mestariteokseksi luokiteltu Huijarin tarina (1936) on hänen ainoan romaaninsa filmatisointi, häikäilemätön pelin ja petkutuksen ylistys keskellä Kansanrintamakauden yhteiskunnallisia pyrkimyksiä. |
|
||
| Faisons un rêve... (1936)
tuo valkokankaalle Guitrylle läheisen ja aina illuusiottomasti
käsitellyn mies-vaimo-rakastaja- teeman. Rakastaja-Guitryn
vastapelurina on toinen herkullinen näyttelijä: aviomies
Raimu. Seitsemään maahan sijoittuva Kruunun helmet (1937) kuuluu Guitryn suosituimpiin elokuviin kautta aikojen ja edustaa hänelle tyypillisiä historiasta innoituksensa saaneita spektaakkeleita. Kärsimysten katu (Remontons Ies Champs-Elysées, 1938) on samaa juurta: guitrymäisesti historiaa soveltaen siinä käydään nautittavan terävästi läpi Pariisin kuuluisimman kadun vaiheet vuosina 1616-1938. Myrkky (1951) on nerokas musta komedia, kaksintaistelu jossa ovela maalaismies Michel Simon tekee selvää myrkkykielisestä vaimostaan ja Guitry puolestaan yhteiskunnan näennäisistä arvoista. Si Paris nous était conté ... ! (1955) on Guitryn kunnianosoitus ikuiselle Pariisille ja samalla ranskalaisen näyttelijätyön juhlaa. Viimeiseksi elokuvaksi pitkällä uralla jäi Ei kahta ilman kolmatta (1957) - kaksoisolentojen ympärille kietoutuva, jäisen ironinen rikostarina, jossa Michel Simon jälleen loistaa mefistomaisena poliisina. |
|||
| Suomen elokuva-arkisto/ Satu Laaksonen | |||
| à la page précédente | |||
|
Satu Laaksonen Sarja toteutetaan yhteistyössä Ranskan suurlähetystön, ranskan kuittuurikeskuksen ja CercleFranco Finlandais'n kans |
|||