Näyttelijä Serge Reggiani

 
   

Ranskalaisnäyttelijä menestyi myös laulajana

 
   
 Suosittu ranskalainen näyttelijä ja laulaja Serge Reggiani kuoli sydänkohtaukseen aamuyöstä 23. heinäkuuta kotonaan Pariisissa. Hän oli 82-vuotias.  
 Serge Reggiani syntyi 2. toukokuuta 1922 Reggio Emiliassa, Pohjois-Italiassa. Hän oli kahdeksanvuotias paetessaan vanhempiensa mukana fasistisesta Italiasta Ranskaan.  
 Pariisin vaatimattomissa kortteleissa kasvanut nuori Serge yritti päästä elämässä eteenpäin ensin urheilijana mutta innostui sitten näyttelernisestä. Hän pääsi Pariisin konservatorion kautta lopulta kiinni oikeisiin teatterirooleihin 1940-luvun alussa, mutta ura alkoi todella edetä toisen maailmansodan jälkeen.  
 Ranskan kansalaisuuden hän sai 1948.  
 Reggiani esiintyi yhteensä noin 80 ranskalaisessa ja italialaisessa elokuvassa. Nuorena hän leimaantui herkkien ja traagisten hahmojen esittäjäksi. Vanhemmiten hänen elämänkolhimaa olemustaan hyödynsivät onnistuneimmin sellaiset ohjaajat, kuten Claude Sautet ja Claude Lelouch.  
 Suurelle elokuvayleisölle Reggiani on aina ja ensisijaisesti Manda,
eli Simone Signoretin charmikas rakastaja Jacques Beckerin klassikossa Rakastajatar (1952).
 
 Vuosien myötä hänet nähtiin monenkirjavissa elokuvissa, joista parhaita ovat
Marcel Carnén Yön portit (1947),
Max Ophülsin Intohimojen karuselli (195o),
Jean-Pierre Melvillen Ilmiantaja (1962) ja
Tuntemattomat sankarit (1969),
Luchino Viscontin Tiikerikissa (1964) ja
Claude Sautetin Ystäväpiiri (1974).
 
 Aktiivisen valkokangasuransa jälkeen Reggiani esiintyi vielä
Theo Angelopoulosin Mehiläishoitajassa (1986) ja
Aki Kaurismäen elokuvassa I hired a contract killer (1990).
 
 Serge Reggiani oli myös rakastettu laulaja, joka toi 1960- ja 1970-luvuilla chansoniin uutta inhimillistä rehellisyyttä ja aikuismaista dramaattisuutta. Hän palasi vanhoilla päivillään esiintymislavoille ja konsertoi vielä viime helmikuussa Pariisissa. Hänen viimeinen albuminsa
Succès et confidences ilmestyi 2003.
 
 Monialaisen taiteilijan elämää leimasivat depressiot ja alkoholiongelmat sekä hänen Stéphane-poikansa itsemurha 1980. Serge Reggiani oli kolmesti naimisissa ja hänellä oli viisi lasta.  
   
 Helsingin Sanomat, Petri Immonen, 28.7.2004  
 Takaisin