Huumorin realismi:
Jacques Tati
Sodanjälkeisen elokuvan uusrealismi on sarjassamme esillä monen italialaisen kautta: de Sica, Antonioni, muutamalla elokuvalla myös Rossellini. Tulemme harvoin ajatelleeksi, kuka heidän täsmällisin vastineensa on muiden kansallisten elokuvaperinteiden piirissä. Ranskasta löytyy muuan aika yllättävä ehdokas: Jacques Tati, hienoin ranskalainen koomikko sitten Max Linderin, pienen mutta huiman tuotannon ohjaaja. Koska Playtime (1965) on saamassa uusintaensiiltansa, esitämme sen kunniaksi Tatin muut elokuvat.
Pienen kylän elämä, sen koko kirjo, sen absurdiikka ja piilevä surumielisyys (Lystikäs kirjeenkantaja, 1949), lomanviettäjien miljöö, sen monimielinen tapahturnattomuus tai sattunnukset jotka eivät johda mihinkään (Riemuloma Rivieralla, 1954), ylemmän keskiluokan nousukkaat designinsa ja kitscharkkitehtuurinsa keskellä (Enoni on toista maata, 1958), ostoskeskuksien uljas uusi maailma (Playtime, 1965) ja auto, kaikissa muodoissaan, leluja leluna yhtä hyvin kuin valtana ihmisen yli (Trafic, 1971) näiden tapahtumien laidoilla, oudosti kaikesta vähän sivussa liikkuu M. Hulot, Tatin hahmottama jokamies; ja tällaisista arjen tapahtumista nousee Tatin realismi, josta suuri ohjaajanäyttelijä itse sanoo: "Sen sijaan että pitäisin katsojaa passiivisena olentona, joka nielaisee hyvin rasvatun ja ylinopeaksi rytmitetyn jutun, tarjoan hänelle kaikkien tunteman maailman, ja katsojan mielihyvä rakentuu oman itsensä ja kaikkien muiden henkilöiden tunnistamisesta. Tatin taiteen ydintä on tiheän maailman rakentaminen: jokainen katsoja rakentelee sitä omalla tavallaan, jokainen katsominen tuo esiin kuvan ja äänen uusia elämyksiä, joita ei ole voinut aikaisemmin havaita. Siksi tämä sarja on aivan yhtä komea kokemus ensikertalaiselle ja sellaiselle joka on näitä elokuvia nauranut ja miettinyt läpi kymmenen kertaa.	Enoni on toista maata.
Jacques Tati
"Kaikkien suurten koomikkojen tapaan Tati luo ensin maailmansa ja naurattaa meitä sitten. Maailma järjestyy hänen henkilöstään käsin, se kiteytyy kuin liuos suolahiukkasen ympärille. Tatin luoma henkilö on tietysti hauska, mutta melkein toisarvoisesti ja aina suhteessa ympäröivään maailmaan. Monsieur Hulot saattaa henkilönä olla hauskimmasta gageista poissakin, sillä hän on vain esiintymisensä jälkeen elävän epäjärjestyksen metafyysinen ruumiillistuma."
"Monsieur Hulot'n ominaispiirre näyttää olevan pelko elää täysin rinnoin. Hän on kiertelevä epäröitsijä ja hissukseen elelijä. Hän kohottaa ujouden ontologisen perustotuuden tasolle! Ja tietenkin tämä Monsieur Hulot'n epävarma ote maailmaan aiheuttaa hänelle kaikki mahdolliset onnettomuudet, sillä hän ei koskaan käyttäydy soveliaisuuden tai yhteiskunnallisen tehokkuuden sääntöjen mukaan. Monsieur Hulot'ssa on sopimattomuuden neroutta."
"Riemulomassa Rivieralla sanat kuljeskelevat alastomina, groteskin säädyttöminä vailla sitä yhteiskunnallista ymmärtämystä, joka yleensä verhoaa ne harhauttavaan arvokkuuteen. Katsoja luulee näkevänsä äänien pursuavan radiosta punaisina palloriveinä, tiivistyvän pikku pilviksi ihmisten pään päälle, ajelehtivan sitten tuulen viskeltävinä ilmassa ja lipuvan nenän eteen. Juuri äänenkäyttö antaa Monsieur Hulot'n maailmalle sen tiiviyden, sen henkisen painokkuuden. Miettikääpä, mistä johtuu elokuvan lopun surullisuus, suunnatonta pettymystä huokuva tunnelma. Huomaatte sen johtuvan hiljaisuudesta. Koko ajan ovat leikkivien lasten huudot säestäneet rantanäkymiä, jotka nyt ensimmäistä kertaa hiljaisina merkitsevät loman loppumista." (André Bazin, 1953)
Suomen Elokuva-arkisto
Tati ohjasi vain kuusi pitkää elokuvaa.
Tatin viimeinen elokuva oli Parade (1974), joka on sirkusesityksen tallennus: sarja riemukkaita, haikeita ja runollisia kohtaamisia taiteilijan ja hänen yleisönsä välillä, täynnä koskettavaa surumieltä ja lämpöä, kauneimpana aiheenaan Tatin monet numerot ja läsnäolo. (Suomen Elokuva-arkisto)
à la page précédente