Kirjailija  

Marie Cardinal

 

Tuottelias kirjoittaja
työsti ongelmansa

 
   
 Oman elämänsä ja naiseuden ongelmia tuotannossaan käsitellyt kirjailija Marie Cardinal on kuollut 72 vuoden ikäisenä Valréasissa, Vauclusessa Ranskassa. Hän oli syntynyt 9. maaliskuuta 1929 Algerissa.  
 Marie Cardinal kävi kovin uskonnollista koulua, jonka jäljistä omiin aatoksiinsa ruumiistaan ja seksuaalisuudestaa hän on kirjoittanut paljon aina esikoisromaanista Écoutez la mer (1962) alkaen. Esikoisromaani palkittiin René Juillardin esikoispalkinnolla.  
 Marie Cardinal opetti Sorbonnesta valmistumisensa jälkeen ranskaa Salonikissa, Lissabonissa, Wienissä ja Montréalissa  
 Hän otti itselleen Kanadan kansalaisuuden 1960, mutta asui sekä Kanadassa että Ranskassa. Lopetettuaan opettamisen Marie Cardinal työskenteli kustannustoimittajana ja aikakauslehtitoimittajana muun muassa L`Expressissä.  
 Ensimmäisen kerran Marie Cardinal tuli laajaan kansainväliseen, feministiseenkin tietoisuuteen romaanillaan Vapauttavat sanat, Les Mots pour le dire, jossa hän kertoi psykoanalyysin vapauttavasta voimasta: hänen taakkanaanhan oli ollut ongelmallinen lapsuus Algeriassa.  
 Ongelmiin kuuluivat myös esimerkiksi kuvitelma syntymisestä ei-toivottuna lapsena ja siitä johtuvat nuoruuden traumat, äidin häpeä avioerosta ja sen siirtymä tyttäreen ja tyttären seksuaalisuuteen.  
 Hän jatkoi sielun solmuuntuneitten syövereitten ja naisena olemisen pohtimista miesten maailmassa seuraavissa omaelämäkerrallisissa romaaneissa, joita olivat muun muassa La Clé sur la porte, Une Vie pour deux, Au Pays de mes racines sekä nimellä Jälkipistoja suomennettu Le Passé empiété.  
 Cardinal teki 1970-luvun puolivälissä Anne Leclercin kanssa raporttikirjan Autrement dit, jossa hän vastasi lukijakirjeisiin ja muihin huomioihin omasta tuotannostaan.  
 Hänen viimeinen romaaninsa Amours, amours... ilmestyi 1998 ja se käsitteli omaelämäkerrallisesti, mutta myös vähän unenomaisesti paluuta Algeriaan.  
 La Clé sur la porte ja Le Mots pour le dire romaanit muokattiin elokuviksi, asialla olivat Yves Boisset ja Annie Girardot sekä José Pinheiro ja Nicole Garcia.  
 Marie Cardinal oli jo aiemmin ottanut osaa filmintekoon, hän oli mukana Robert Bressonin (Mouchette-raiskattu) ja Jean-Luc Godardin (Aviovaimo Pariisissa) kuvauksissa, ja kirjoitti kokemuksistaan hyvin oivaltavan kirjan Cet été-là.  
   
 Timo Hämäläinen  
 Helsingin Sanomat, 27.5.2001