Kirjailija Julien Gracq syrjäänvetäytyvä älykkö viihtyi tarkkailijana

Arvostettu ranskalainen kirjailija Julien Gracq kuoli 22. joulukuuta Angersissa, Maine-et-Loiren departementissa, Ranskan länsiosassa. Hän oli 97-vuotias.

Kirjallisista piireistä eristäytynyt ja älyllisten arvojen kaupallistumista vieroksunut Gracq oli oikealta nimeltään Louis Poirier. Hän syntyi Saint-Florent-le-Vieilin kylässä, Angersin lähellä 27. heinäkuuta 1910.

Käytyään Nantesissa sisäoppilaitosta hän opiskeli maineikkaassa Henri-IV-Iyseossa Pariisissa. Hän kävi myös École normale supérieurin, joka on eräs Ranskan eliitin perinteisistä kehdoista. Hän opetti historiaa ja maantiedettä Claude-Bernard-lyseossa Pariisissa 1947-70. Hän liittyi 1930-luvun lopulla kommunisteihin, mutta pettyi aatteeseen pian.

Gracqin esikoisromaani Au château d'Argol (1938) on unenomainen kolmiodraama, joka haltioitti surrealistien oppi-isän André Bretonin.

Vaikka Gracq arvosti surrealistien intoa ja päämääriä, hän varoi liittymästä heihin. Surrealismin vaikutus näkyi silti hänen seuraavassa romaanissaan Un beau ténébreux (1945) ja proosarunossaan Liberté grande (1946).

Hän oli vuosia pienten piirien suosikki, josta kehittyi sitten eräs Ranskan kirjallisuuden tinkimättömimmistä ja arvostetuimmista hahmoista. Han määritteli asettuvansa kaikessa paitsi kirjallisuudessa aina ennemmän katsojan kuin osallistujan rooliin.

Hän inhosi kirjailijoiden nousua mediapersooniksi, ja kieltäytyi arvostetusta Goncourt- kirjallisuuspalkinnosta, kun se myönnettiin hänen historian päättymistä peilaavalle pääteokselleen Le rivage de Syrtes (1951).

Gracqista tuli sittemmin ensimmäinen kirjailija, jonka teokset kelpuutettiin jo hänen eläessaan vain suuria klassikkoja julkaisevaan La Pléiade -julkaisusarjaan.

Hän käsitteli mestarillisesti historiallisia ja mytologisia aiheita, joissa näkyivat kelttiläisten legendojen ja Richard Wagnerin oopperoiden vaikutus. Hän kirjoitti yhteensä 16 teosta. Niistä yhtään ei ole suomennettu.

Kun Gracqin viimeinen esseekokoelma Carnets du grand chemin (1992) valmistui, hän piti itseään jo "kuolleena kirjailijana", sillä muistivaikeudet ja nivelrikko haittasivat pahasti kirjoitustyötä.

HS 02.01.2008, Petri Immonen

Takaisin