|
Arthur Rimbaudpääsi uuteen valoon |
|
| PARIISI. Ranskalaisen runouden yksi
suurista myyteistä, alle satasivuisen runotuotannon jättänyt
Arthur Rimbaud (1854-91) saa nyt uutta valoa. Fayard-kustantamo
on juuri julkaissut hänen lyhyestä mutta intohimoisen
tuskaisesta elämästään yli tuhatsivuisen
tutkimuksen nimeltä Arthur Rimbaud. JeanJacques Lefrèren
kirjoittamassa teoksessa on myös ennen julkaisemattomia valokuvia sekä muita aikakauden dokumentteja. |
![]() |
| Elokuussa 1880, 26-vuotiaana, Rimbaud saapui Adeniin, nykyiseen Jemeniin. Englantilaisesta siirtomaasta ja tulivuoren leimaamasta kaupungista tuli hänen tukikohtansa yhdeksitoista vuodeksi. | |
| Ajanjaksolta ei ole tiettävästi runoja. Joitakin kirjeitä on säilynyt, ja ne on juuri julkaistu kaupungista ennen ja nyt kertovassa valokuvateoksessa Rimbaud à Aden, kustantajanasamainen Fayard. | |
| HS, 13.6. 2001 | |
| Takaisin | |