Mauri Rastas
KARJALAN HISTORIA
(History of Karelia in English)

Karjalan esihistoria | karjalan kieli | suomalaisten alkuperä | esipuhe | palaute
Laatinut Mauri Rastas 09.01.2007

VIIMEISET PAKANAMAAT

Karjala ja Häme idän ja lännen välissä

samalla Muinais-Karjala menettää otteensa asioihinsa

Karjalaisten jumalat:

Itämeren suomalaisilla oli melko yhteneväiset jumalakäsitykset. Saman asian erilaiset nimet johtuivat eri kulttuuriyhteyksistä. (Mikael Agricola julkaisi v. 1537 luettelon hämäläisten ja karjalaisten jumalista.)
Taivaankantta kannatti maailmanpatsas. Ukko oli "yli"-jumala ("yli" tarkoittaa ylhäällä olevaa, ei johtajaa), Ilmarinen sään ja tuulen jumala. Nimenomaan Karjalassa hedelmällisyyden eduskuva oli pyhä ägräs eli kaksoisnauris, ja pellon jumala Pellonpekko eli Pekko.
Vainajia palvottiin monin muodoin. Oli kodin, riihen, saunan yms paikan haltijoita. Oli tulen, maan ja veden yms olevaisen emoja. Meni vuosisatoja ennenkuin kristinusko sai kaikki "epäjumaluudet" juurrutettua pois.

Ruotsalaisten "ristiretket" = Muinais-Karjalan tuhoutumisen alku

Ruotsi ja katolinen kirkko sekä toisaalta Novgorod ja ortodoksinen kirkko halusivat Suomea ja Karjalaa.
Novgorod ei ollut kaukana; sama matka sieltä ja Turusta esim. Lappeenrantaan!

Ensimmäinen "ristiretki"

Se kuvataan tehdyksi jo v. 1155 tai 1156 Varsinais-Suomeen, Turun seudulle, ehkä Aurajoen suulle. On todennäköistä, että mitään retkeä ei tehty, koska mm. hautalöytöjen (mm. siirtyminen polttohautauksesta ruumishautaukseen) perusteella tiedetään kristinuskon vaikuttaneen Länsi-Suomessa jo ennen ristiretkiaikaa, esim. Kokemäenjoen varrella n. 1.000 jKr. Näin ollen käännytystyö, lähinnä munkkien avulla, oli ollut käynnissä pitemmän aikaa. Usein on esitetty että Suomen ensimmäiset kristityt asuivat Kalannissa, so. Vakka-Suomessa, so. Satakunnassa.
"Ristiretki" antaa mielikuvan vain lähetystyötä tukevasta retkestä, jolloin ehkä joukko kyläpäälliköitä "pakotettiin kumartamaan uusia ja parempia jumalia" ollen viesti muulle väestölle. On melko varmaa, että Henrikiä ei ainakaan piispana ollut olemassa, eikä ollut Eerikiä kuninkaana ko. retken aikaan (re:A214s19: oli 1155/6-1560), jos yleensäkään Erik tuli koskaan Suomeen. Pyhimystaruja kuitenkin tarvittiin.

Oliko se valloitus vai "valtio"sopimus?

Historiantutkimuksen näkemys siitä, miten Suomi joutui Ruotsin valtaan on vaihdellut tarpeen mukaan (re: A20). Ensimmäistä ristiretkeä kuvaavan Pyhän Eerikin Legendan mukaan pyydettiin (s.o. Varsinais-) Suomen kansaa omaksumaan kristillinen usko ja tekemään rauha Eerikin kanssa. Nimenomaan, muutakin Ruotsin historiaa kuvaavan, Eerikinkronikan sävy johtaa näkemykseen tapahtumista lähetys- ja valloitusprosessina. Tämä näkemys on ollut Suomessa voimassa pitkään ja on (tietysti!) Ruotsissa vieläkin.
Suomen itsenäistyessä tarvittiin uusia näkemyksiä suomalaisuutta henkisesti tukemaan. Nyt mm. nojattiin paavin bullan tekstiin vuodelta 1171, jossa (?varsinais-) suomalaisia kuvataan ylivoiman edessä nöyrtyviksi mutta muutoin omapäisiksi. Lisäksi vertailu Viron tapahtumiin, jossa tanskalaiset "ristiretkeläiset" kohtasivat kovaa vastarintaa päinvastoin kuin Ruotsi Suomessa, todistaa jonkinlaisen itsenäisyyden omaavien (varsinais-) suomalaisten sopimusluonteisesta liittoutumisesta Ruotsin kanssa, jolloin mitään valloitusta olisikaan tapahtunut. Eli Varsinais-Suomi etsi turvaa voimakkaamasta Ruotsista muita heimoja (s.o. hämäläisiä, karjalaisia, novgorodilaisia) vastaan luvaten vastapalveluksi sitoutua Ruotsin järjestelmään ja ottaa vastaan sotilaallista apua. Niinpä suomalaiset jo varhain saivat osallistua Ruotsin hallintojärjestelmään, mm. v. 1362 Itämaasta eli Suomesta sai edustajia olla Moran kivillä valitsemassa Ruotsille kuningasta (:re:A215s9), josta syystä suomalaiset tutkijat kernaasti käyttävät valtiosta nimeä Ruotsi-Suomi.

Koska minkään valtion mikään ulkoinen toiminta ei ole pyyteetöntä, yhtenä vaikuttimena varmasti oli se tavallisin motiivi, voimakkaamman yhteisön halu ottaa heikompi - Suomi - aineellisesti hallintaansa ja hyväksikäytettäväksi.


Kilpajuoksu ja sen tuhoisat seuraukset

Käännytys kristinuskoon

Roomalaiskatolinen uskonto alkoi levitä länsi-Suomeen v. 1000 tienoilla ja kreikkalaiskatolinen Karjalaan 1000-vuosisadalla (:re:A96s118:). Se näkyy arkeologisesti kun siirrytään esineellisestä polttohautauksesta esineettömään ruumishautaukseen.

Hämeestä ja Karjalasta syntyikin ankara ja verinen kilpa. Katolista oppia oli jo levinnyt Hämeeseen ja Novgorod yritti estää sitä. Jaroslav Vsevolodinpoika, Novgorodin ruhtinas, teki vv. 1226 ja 1227 tuhoisat retket Hämeeseen, ja samalla, v. 1227 suoritutti Karjalassa joukkokastannan ortodoksiuskoon. (Re:A183s498: "ruhtinas JV lähetti kastamaan suuren määrän karjalaisia, melkein kaikki ihmiset"; kronikka liioittelee).

Ruotsin Birger Jaarli teki, todennäköisesti v. 1238 (tai 1239), rankaisuluonteisen "toisen ristiretken" Hämeeseen, koska hämäläiset olivat nousseet kapinaan Suomen piispa Tuomasta vastaan v. 1237. (Eerikinkronikan antamista tiedoista voi päätellä, että ko. ristiretki olisi tehty v. 1249, mutta yleisimmän käsityksen mukaan se on epätodennäköistä. (re:B6s37)) Retken tuloksena varmistui Ruotsin valta Hämeessä. Koska Novgorodia uhkasi m.m. tataarien v. 1238 alkanyt vyöry etelästä, käytti Ruotsi tilannetta hyväkseen hyökkäämällä itään Tuomas-piispan johdolla, mutta Aleksanteri Jaroslavinpoika Nevski löikin hyökkääjät 15.07.1240 Nevajoella, ja asemat vakiintuivat vähäksi aikaa.

Muinais-Karjalasta tuli ortodoksiuskoinen, saaden siis virallisen kristinuskon ensin, ja Häme vasta 11 vuotta myöhemmin, katolisen uskon. Muinais-Karjala oli liian heikko vastustamaan uutta uskontoa, merkiten hajaannuksen alkusoittoa.


Muinais-Karjala menettää otteensa 1200-luvun lopulla

1.) Muinaiskarjalaiset (itse) tukeutuivat Novgorodiin senkin vuoksi, että ruotsalaisten ja hämäläisten hyökkäykset Nevajoelle ja Laatokalle uhkasivat heitä tai häiritsivät heidän kauppaansa, ja toisaalta Novgorodilla oli tietysti halua tehostaa valtaansa Karjalassa. (re:A129s80:)

2.) V. 1270 Karjala mainitaan yhtenä Novgorodin volostina, lääninä, eli Muinais-Karjalalla oli toisaalta oikeus vaikuttaa ruhtinaskunnan sisäisiin asioihin.

3.) Muinaiskarjalaiset liittyivät 1270-luvulla novgorodilaisten kapinaan Novgorodin ruhtinasta, Dimitriä vastaan, ja ruhtinas kronikan mukaan v. 1278 'rankaisi karjalaisia ja otti haltuunsa heidän maansa'. Tällöin siis Muinais-Karjala menetti hataran itsenäisyytensä.
(Ilmeisesti tässä yhteydessä tavataan kirjallisesti ensimmäinen karjalainen nimeltä: vangiksi joutui päällikkö Tetjakov. Selitys: venäläinen väännös: tjetja=tietäjä eli =Tietäjänpoika. (:re:A129s81))
Ilmeisesti tässä vaiheessa Muinais-Karjalaan muodostettiin novgorodilaisen hallintojärjestelmän mukaiset pogostat eli veropitäjät: Savilaksi=Savilahti=Savo, Jääski, Äyräpää, Rautu, Sakkola, Käkisalmi, Kurkijoki, Sortavala ja Salmi. Viipurin seudulta ja länsi-Kannakselta ei tunneta pogostoja, ts. Novgorodin vaikutus ei ilmeisesti ulottunut sinne. Länsi-Kannas oli ilmeisesti liian harvaan asuttua, mutta Viipuri tärkeän vesiväylän alkupisteenä oli ilmeisesti ruotsalaisvaikutuksen ensisijaisena kohteena.

4.) Tehtiin "kolmas ristiretki": ruotsalaiset hyökkäsivät marski Tyrgils Knutinpojan johdolla Karjalaan Viipurinlahden rannalle alkukesästä 1293. Saarelle, joka oli vanha muinaiskarjalainen kauppapaikka (arkeologinen aineisto karjalaista (:re:A28s346, myös läntistä :re:A183s483), ja jolla oli hirsivarustus 1100-luvulta, perustettiin valloituksen suojaksi linna, nimeltä Wiborg. Sijainti oli strategisesti erinomainen, koska tuolloin Vuoksella oli juoksu myös Viipurinlahdelle, eli Kannaksen läpi oli vesiyhteys Viipuri-Käkisalmi. Hyökkäystä varmaan helpotti alueen ilmeisesti lisääntynyt ruotsalaisvaikutus. (Re:A183s483:) Toisaalta, Viipurin alueella ei vielä silloin ollut mitään kiinteätä asutusta.

Katoliset, ruotsalaiset olivat Karjalassa siis aluksi myöhässä vähintään 15 vuotta. Tällöin kuitenkin iskettiin ensimmäinen teräksinen kiila Muinais-Karjalan yhtenäisyyteen.

(Karjalan vaakuna | valikkoon)
Karjalan maakunnan vaakunan symboliikka on siis mahdollisimman sattuva: lännen suora kalpa iskee yhteen idän käyrän sapelin kanssa. K.o. vaakuna esiintyy jo vuoden 1562 vaakunakirjassa (Pariisissa). Karjalan lipun värit, musta ja tumman punainen, kuvastavat maakunnan synkkää kohtaloa.



Kohtalokas Muinais-Karjalan JAKO v. 1323

Molemmin puolin oli tehty monen kymmenen vuoden ajan runsaasti sotaretkiä, Karjalan ollessa sotajoukkojen jaloissa. Ruotsalaisten ekspansion suunnitelmallisuudesta kertoo Ruotsin kuninkaan Birgerin v. 1316 antama "turvakirja Karjalan naisille." (On vanhin Kansallisarkistoon talletettu asiakirja.)

Pähkinäsaaren rauha v. 1323

kartta | lähtöasetelma | paragrafeja | rajaongelma | päätepiste | myöhemmin | valikkoon

Kun saalista eli Muinais-Karjalaa kumpikaan ei pystynyt kokonaan valloittamaan, sovittiin saaliin jaosta. Niinpä sitten Ruotsin kuningas Maunu ja Novgorodin suuriruhtinas Juri solmivat "ikuisen" rauhan Pähkinäsaaressa (=-linnassa) vuonna 1323 (ven. kronikan mukaan 12. elok.). Juri luovutti Maunulle "ystävyyden merkiksi" kolme karjalaista pogostaa eli kihlakuntaa: Savilahden (Mikkelin lähellä, eli "Savon" pogostan, nykyisin Suur-Savo), Jääsken ja Äyräpään.

Sovittu raja kulki Raja- eli Siestarjokea hyvän matkaa, halki Karjalan Kannaksen, Ilmeen kautta, Savonlinnan, Varkauden ja ilmeisesti Kuopion vieritse Pohjanlahteen. Rajan linja on selvitetty tarkkaan Rajajoelta Varkauden kohdille asti, josta Pohjanlahdelle mennen rajan tarkempi sijainti käy tulkinnanalaiseksi. Todennäköisesti päätepiste on Pyhäjoen lounaispuolella sijaitseva Petäjäispuro tai -oja. Novgorodin puolelle jäivät siis Karjalan Kannakselta Laatokan rannan pogostat välillä Rautu-Hiitola.

Mielenkiintoista on, että kun itse Ruotsin takamaille rajaa ei määritellä, niin silloin perinteisen rajamäärittelyn, esim. Skellefte-jokilinjan, täytyy olla edelleen voimassa. (Tähän saattaa liittyä Muinais-Kainuun eli Kvenlandin historia).

Mitään alkuperäistä, kirjallista sopimusta ei ole säilynyt, mutta erilaisia, väärennettyiksi sittemmin todettuja, asiakirjoja ko. asiasta on tavattu ainakin 7 kpl.

Rauhaa on sanottu kauppiaiden rauhaksi (re:A211:) tärkeän Nevan kaupan turvaamiseksi. Se, että mahtava Novgorod luopui kolmesta pogostasta, johtuu siitä, että ne oli perustettu aika asumattomille alueille.

Rauhantekoa seurasivat kuitenkin ainaiset rajariidat, josta johtui jatkuva kahakointi tuhoisine suurempine ryöstö- ja verisine kostoretkineen. Tätä kesti 272 vuotta seuraavaan rauhaan, Täyssinässä 1595, asti.

Ruotsalais-suomalais-hämäläinen ekspansio oli todella aggressiivinen ja menestyksellinen, sillä se pystyi merkittävästi työntämään asutusta ja vaikutustaan jo sovitun rajan yli koilliseen, Novgorodin Karjalan alueelle, Pohjanmaalle ja Savoon. Tämän lähes jatkuvan molemminpuolisen, v. 1323 jälkeisen väkivallan yhtenä syynä voisi pitää Ruotsin vaimeaa kunnioitusta v. 1323 sovittua rajalinjaa ja linnojen rakentamiskieltoa kohti. Tällöin Novgorod ja sen seuraajat tunsivat tietysti Ruotsin uhkaa Karjalan suunnalta ja halusivat pienentää uhkaa. Seurauksena oli siis Karjalan joutuminen ainaiseksi taistelutantereeksi. Jos Ruotsi olisi pysynyt "nahoissaan", ei vastapuoli ehkä olisi ollut niin kärkäs uhkaa torjumaan eli sotimaan. Asiassa on kuitenkin nähtävissä muitakin kehityskulkuja.

Rajan käsite oli keskiajalla väljempi kuin nykyään. Mm. metsät muodostivat raja-alueita. Nautinta-alueet, usein kaukaisetkin, olivat kuitenkin tärkeitä kun huomioidaan metsästys, kalastus ja jopa (saamelaisten) verotus.

(re:A7s26-29:) 1323:n raja voitiin ylittää ilman passintarkistuksia, eikä se sanottavasti estänyt keskinäistä kaupantekoa. Sitä vastoin se oli jyrkkä raja, kun oli kysymys omistus- ja nautintasuhteista. Venäläiset väittivät v. 1537 että Olavinlinna ja v. 1547 Tavinsalmen kuninkaankartano (Kuopio) ovat heidän puolellaan. Jos pitää paikkansa 1700-luvulla muistiinkirjoitettu perimätieto ruotsalaisten tuhoamasta Osmankiven rajamerkistä, niin silloin koko pohjois-Savo olisi kuulunut Novgorodille.

Mielenkiintoista on mm., että Savo mainitaan nyt ensimmäisen kerran. Savoa pidettiin karjalaisena aina 1400-luvulle asti. Savo oli ennen v. 1323 puhtaasti ja v. 1323 rajanvedon jälkeen vielä pääasiassa Muinais-Karjalan aluetta. Savossa oli omaa entistä väestöä, mutta kulttuuri 1050-1300 voimakkaasti karjalaistui (re:A40s20). (Katso Muinais-Karjalan määritelmän Savo-kohtaa.)

Asutuksen suuruus eri osissa Suomea ja Karjalaa:
re:A87s383:; yhdessä talossa katsotaan olevan 10 asukasta

Käkisalmen Karjala v. 1500 verokirjan mukaan: 3200 taloa = 32 000 asukasta

Muu Suomi:

Maakunta:              Taloja:                  Asukasluku:
               n.v. 1350   1540-luvulla   n.v. 1350   1540-luvulla
Ahvenanmaa         900        1100           9 000        11 000
Varsinais-Suomi   4000        7000          40 000        70 000
Uusimaa           2000        4200          20 000        42 000
Häme              1300        4600          13 000        46 000
Satakunta         1800        4000          18 000        40 000
Savo               600        3400           6 000        34 000
Pohjanmaa         1000        3300          10 000        33 000
Viipurin Karjala  1500        6300          15 000        63 000
YHTEENSÄ         13100       33900         131 000       339 000

Vuoden 1323 jaon merkitys Muinais-Karjalalle oli dramaattinen

Näin oli siis miekalla piirretty kaukaisin ja viimeisin viiva pitkälle idän ja lännen väliselle rajalinjalle Euroopan poikki. Lukuunottamatta joitakin muuttuneita rajayksityiskohtia, tilanne on sama nyt eli 680 vuotta myöhemmin!

Uhrina oli jo aiemmin (v. 1278) "puoli-itsenäisyytensä" menettänyt Muinais-Karjala, jonka maa ja kansa jaettiin raa'asti kahtia.

Syntyi kaksi Karjalaa, joissa yhteiskunnallinen kehitys kulki eri suuntiin:
Viipurin Karjala
  1. kyseessä entisen Muinais-Karjalan länsialueet
  2. rajan länsipuolella hallitsi Ruotsi tukenaan roomalais-katolinen liittouma
  3. suomen kieli levisi Viipurin Karjalaan
  4. hallintokieli ruotsi
  5. roomalais-katolisuus työntyi valloitetulle alueelle
Laatokan (=Käkisalmen/Novgorodin) Karjala
  1. kyseessä kutistuneen Muinais-Karjalan pääosa:
    • Laatokan rannan ydinalue
    • ydinalueen pohjoispuoliset alueet: "taka"-Savo - pohjois-Pohjanmaa - Norrbotten
  2. rajan itäpuolella hallitsi Novgorod tukenaan kreikkalais-katolinen ryhmittymä
  3. karjalan kieltä puhuttiin edelleen Laatokan Karjalassa
  4. hallintokieli venäjä
  5. ortodoksiusko joutui perääntymään Laatokan Karjalaan

Muinais-Karjalan heimon hajaannus oli nyt mahdollisimman konkreettinen. Tätä jakotilannetta kesti virallisesti 294 vuotta (Stolbova 1617), jolloin Karjalaa kohtasi uusi repeämä. Käytännössä sitä kesti yli 330 vuotta (ruptuuri 1656-58), jolloin Muinais-Karjalan rippeetkin hävisivät.

.... selostus jatkuu: valta Ruotsille ....
Teksti täydentyy jatkuvasti, ja kommentit ovat tervetulleita.