Laatinut Mauri Rastas 27.02.2011 (/kieli/imskie_a.html)

Itämerensuomalaisen kieliryhmän kielet

ryhmän: rakenne | synty | synnyn taustakeskustelu
viro | karjala | vepsä | inkeroinen | liivi | vatja

A.) SUOMI

Maailmassa on noin 5,0 milj. suomen kielen puhujaa (myös :reA101 +:A126).

Aivan yleisesti voidaan sanoa, että suomen kielen rakenne ja sanaston ydin on hyvin vanhaa ja itäisemmästä suunnasta (uralilainen kantakieli), mutta sanasto on täydentynyt vuosituhansien kuluessa läntiseksi (indoeurooppalaisista erivaiheisista (kanta)kielistä)(:re:A127).

suomi-sanan alkuperä

(Re: A33:) sana suomi on samaa kantaa kuin häme ja saame. Muuntuminen alkoi yli 4000 vuotta sitten esibaltin (re:A106s25: kantagermaanin sämä) maata tarkoittavasta sanasta zeme, josta tuli kantasuomeen sana šämä, josta ym. kolme sanaa kehittyivät. Toisen tulkinnan mukaan zeme tarkoittaa alavaa maata ja sellaisella asuvaa kansaa. (Re:A90: em. suomi-kytkentä epävarmempi.) (Re:A129s29: suomi johtuu indoeurooppalaisesta (=ihminen)-kantasanasta, josta myös latinan homo =ihminen, mies.)

Murteet:

Länsimurteet:
1. Lounaismurteita kaksi: a. Turusta pohjoiseen/Vakka-Suomi ja b. Salo
(re:A128:) pohjoisryhmä ja itäryhmä
2. Lounaisia siirtymä- eli välimurteita viisi: kapea vyöhyke Pori-Lohja
(1-2 voitaisiin lukea omaksi lounaismurteiden pääryhmäksi)
3. Hämäläismurteita kuusi: (ylä-)Satakunnasta Kymenlaaksoon
4. Etelä-Pohjanmaan murre
5. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteita kaksi
6. Peräpohjan eli -pohjolan murteita viisi: on mm. Ruotsissa ja Ruijassa
Itämurteet:
7. Savolaismurteita kahdeksan (9.:nä Vermlannin "finnskogar"):
Keski-Suomesta ja Saimaalta Kainuuseen, sekä
Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan
Pohjois-Karjalassa, Joensuun Karjalassa puhutaan itäistä savolaismurretta,
jossa on jälkiä karjalan kielestä (:re:A:196)
8. Kaakkoismurteita on kolme-neljä päämurretta:
(Re:A196:) voi puhua suomen karjalaismurteista, jos ei haluta
käyttää nimitystä kaakkoismurre tai savolaismurre
Kaakkoismurteet:
Nykyisiä puhuma-alueita ovat tietysti vain Lappeenrannan ja Imatran seudut.
- eteläkarjala, eli varsinainen kaakkoismurre,
josta nykyään erotetaan länsi- ja itä-Kannaksen murteet;
raja myötäleiksee Pähkinäsaaren rauhan 1323 rajaa!
Sekaannusta esiintyy nimityksissä eteläkarjala ja pohjoiskarjala,
koska ko. murteita on sekä suomen että karjalan kielessä!!
-- länsi-Kannaksen murteet
-- itä-Kannaksen murteet
- inkeri (äyrämöis- ja savakko-alimurteet)
- siirtymämurteet:
-- Savitaipaleen/Lemin/Lappeen seudun (siirtymä)murre
-- Sortavalan seudun (siirtymä)murteet
Huomaa tässä kohtaa erityisesti:
- suomen kielen "karjalan" murre on eri asia kuin karjalan kieli!
- suomen kielen inkerin murre on eri asia kuin inkerois-kieli!
Historiallisesti kaakkoismurteiden kehitys on ollut lyhyt ja murroksinen:
- synty 1300-luvulla Viipurin Karjalan syntyessä
- on mahdollista, että n. v. 1500 Viipurin tienoilla puhuttiin jo kaakkoismurteiden esimuotoa eikä enää karjalaa (:re:A85s369) eikä inkeroista, joilla on ollut varmastikin vaikutusta ko. esimuotoon
- valtavaa murrosta koko 1600-luku Käkisalmen Karjalan ja Inkerin suomalaistuessa, savolaistuessa ja hämäläistyessä
- rauhallinen kehitys n.v.:sta 1700 lähtien Karjalan ja Inkerin ollessa Venäjän vallan alla (ns. Vanha-Suomi), jolloin väestömuuttoja juuri ollut.


B. VIRO
Puhujia n. 1,1 milj.; (re:A101:) 1.000.000

On ainakin kolme jaottelua viron kielen murteille:
1.) neljä murretta, jotka poikkeavat toisistaan niin paljon, että jotkut kielitieteilijät luokittelevat ne kieliksi: pohjois- ja eteläviro, Võrun murteet eli kieli (mm. setukaiset) ja koilliset rannikkomurteet.
2.) kolme murreryhmää, jotka jakaantuvat pienempiin murteisiin:
- eteläryhmä: mulgi, tartu, võru
- pohjoisryhmä: itämurre, keskimurre, länsisaarten murre
- koillisrannikon (pää)murre
3.) kaksi murreryhmää, jotka jakaantuvat pienempiin murteisiin:
- eteläryhmä: mulgi, tartu, võru
- pohjoisryhmä: itämurre, keskimurre, länsisaarten murre, koillisrannikon murre

Eteläryhmän murteet muistuttavat suomea enemmän (!) kuin pohjoisryhmä, ja siitä kehittynyttä viron yleiskieltä.
Historiaa: 1800-luvulla etelä-ja pohjoismurteelle pyrittin tekemään oma kirjakielensä (ns. tallinnan ja tarton kieli), mutta nykykieli perustuu enemmän pohjoismurteelle. Nykyäään murteiden erot ovat tasoittuneet, ja etenkin eteläiset murteet ovat aikalailla kadonneet, säilyen vain joillakin syrjäseuduilla.


C. KARJALA: ks. erilliset: karjalan kielen historia ja murteet

D. VEPSÄ
Puhujia: (re:A101 +:A126:) 6.000; (?re:) 12.000 -13.000, äidinkielenään n. 6.000.
Asuma-alue: Äänisen lounaispuoli.
Päämurteet: äänis-, keski-, etelä- ja 1800-luvulla sammunut itävepsä. Vepsää voi sanoa itämerensuomalaisista kieleistä vanhakantaisimmaksi ja lyydin lähtömuodoksi.
Historia:
Itä(myöhäis)kantasuomesta muodostui Laatokan kantakieli. Siitä eriytyivät n. v. 700 muinaisvepsä Laatokan kaakkoispuolella ja muinaiskarjala sen länsirannikolla (:re:A28).
Vepsäläiset asuivat vv. 900-1100 suhteellisen laajalla, yhtenäisellä alueella Äänisen ja Laatokan välillä, Äänisestä etelään, idässä vielä 1800-luvullakin aina Valkeajärvelle asti. Venäläisten ekspansio Syvärille työnsi vepsäläiset tieltään.
((Re:A108s29:) (Arkeologisesti) on vaikea ymmärtää miten vepsä on omaksunut itämerensuomalaisen luonteensa.)

E. INKEROINEN
Alkuperäisiä Inkerinmaan asukkaita eli inkerois-kielen puhujia eli inkerikkoja eli inkeroisia on n. 800; (re:A101 +:A126:) 300. Puhujat asuvat hajanaisesti Pietarin ja Viron välisellä (ranta-)alueella. Ovat ortodoksiuskoisia.

Kielikuvaus:
Muistuttaa karjalan kieltä ja toisaalta suomen kielen inkerin murteen äyrämöis-alimurretta. Voidaan myös luokitella karjalan kielen murteeksi (:re:A64s15), mutta ei siis suomen murteeksi (:re:A226s293:), ollen läheistä sukua suomen kaakkoismurteille, ja näyttää pohjautuvan muinaiskarjalaan.
Historiallisesti edustaa muinaiskarjalan eteläisintä murrealuetta, joka ennen v. 1300 ulottui yhtenäisenä Suomenlahden molemmille puolille (:re:A64s16).
Huomautus:
Inkerikkoja EI pidä sekoittaa luterilaisiin inkeriläisiin eli Inkerin suomalaisiin,
jotka muuttivat Suomesta Inkeriin 1600-luvulla, ja jotka puhuvat suomen kielen kaakkoismurteisiin kuuluvan Inkerinmurteen äyrämöis- ja savakkoalimurteita. (Nämä suomalaiset ovat presidentti Koiviston oikeuttamia paluumuuttajia Suomeen.) Äyrämöiset olivat tulleet Äyräpäästä, savakot kaikkialta muultakin kuin Savosta.
Inkerinmaan historiaa:
Inkeri käsittää historiallisesti rannikkoalueen Laatokan ja Suomenlahden välillä, Rajajoelta Narvajoelle.

Inkeroisten alkuperästä ei tarkemmin tunneta muuta kuin, että Laatokan "esikarjalainen" muinaisväestö eli tšuudit jakaantuivat karjalaisiksi ja inkeroisiksi (:re:A3).
- uusimman tiedon mukaan inkeroiset ovat vanhaa perua, mutta saanet kultturivaikutteita karjalaisilta vasta ristiretkiaikana (:re:A40s175).
- (re:A85s363:) Esi-inkeroiset, joiden asuma-alue oli jossain Suomenlahden pohjukan ympärillä, ovat eronneet (esi/muinais-)karjalaisista n. vv. 800-900 jKr, (re:187: suomenlahdenkarjalaisista, ks. myös re:182s447).
- inkeroiset ja karjalaiset ovat kumpikin itsenäisen kehityksen tulos (:re:182s451) - inkeroiset (ven. izory) mainitaan I kerran v. 1228.
- v. 1500 Inkerissä oli n. 67000 asukasta, siis ortodoksia.
- inkeroiset ovat pitäneet itseään karjalaisina.

Inkeriin kohdistuu vain kaksi rauhaa: v. 1617 siirtyi Ruotsin valtaan ja v. 1721 takaisin Venäjän valtaan.
- sodan autioittamille alueille siirtyi jo ennen Stolbovan rauhaa luterilaista väestöä itä-Suomesta, koska "voittomaan" asukkaat oli vapautettu sotaväenotosta.
- kuten Käkisalmen Karjalassakin, johtuen samoista tapahtumista, Inkerin ortodoksiset inkeroiset pakenivat Ruotsin sortoa Venäjälle joukoittain (n. 40.000 (:re:VS)) 1600-luvulla. (V. 1623 Inkerissä oli luterilaisia 8% ja v. 1695 72%.)
- tilalle tuli suomalaisia runsaasti (re:VS: muuttotapauksia n. 15.000 = n. 75.000 henkeä) Äyräpään suunnalta, so. Viipurin Karjalasta (n. 70.000), ja myöhemmin aina Savosta (n. 5.000) asti.

Pietarin kaupungin synty 1700-luvun alussa keskelle Inkeriä aloitti suomenkielisen Inkerin venäläistymisen.
- v. 1848 Inkerissä oli n. 5000 vatjalaista, n. 16000 inkeroista, n. 29000 äyrämöistä ja n. 43000 savakkoa, lisäksi virolaisia, saksalaisia ja n. 0,5 milj. venäläistä Pietarissa.
- Inkerin suomalaiset (v. 1917 n. 140000) menestyivät hyvin Stalinin ns. puhdistuksiin asti.
- inkeriläisistä vv. 1937-45 tuhoutui n. 65000, vv. 1942-44 siirrettiin Suomeen n. 62000, joista n. 55000 Suomi joutui vv. 1944-45 palauttamaan.
- v. 1991 inkeriläisiä laskettiin olevan kaikkiaan n. 76000: Inkerissä 16000, Virossa 17000, Karjalassa 18000, Suomessa 8000, Ruotsissa 6000 jne.


F. LIIVI
Liiviläisiä: n. 200, joista (länsi-)liiviä puhuu n. 10; (re:A101:) muutama; (re:A126:) alle 20; (re: oma esite:) noin 10. Asuma-alue on Liivinranta "Livod Randa", Kuurinmaan niemimaan luoteinen pohjoisrannikko Latviassa.
Historiaa:
Liiviläisten alkuperästä tiedetään vain vähän, mutta he ovat eläneet Latvian alueella yli 2000 vuotta ja asuttivat 1100- ja 1200-luvuilla kolmasosaa maasta. Liiviläisten alueen vanha nimi on Liivinmaa, jonka murre, itäliivi sammui jo 1800-luvun lopulla. Latvian kieli (eli lätti) ja liivi ovat vaikuttaneet voimakkaasti toisiinsa.
(Re:A130s116 (laaja selostus)): Eläneet 2000-2500 vuotta. 1100-luvulla liiviläiset olivat vielä varsin vahva heimo, mutta 1200-luvulla saksalaiset alistivat heidät. 1300-luvulla liiviläisiä oli vielä koko eteläisen Liivinmaan alueella.
(Re: oma esite:) 1900-luvun alussa liiviläisiä oli vain Liivinrannalla, 12 kalastajakylää, ja ennen viime sotia vielä noin 2.000 asukasta.

G. VATJA
Vatjalaisia: n. 20; (re:A101:) vain muutama; (re:A126:) alle 50; (re:130s121:) kymmenellä äidinkielenä. Asuma-alue: heti Viron itäpuolella.
Vatjan kieli:
(Re:A226s166:) Sisältää piirteitä sekä läntisistä että itäisistä itämerensuomen kielistä/kantamurteista, ja on kielihistoriallisesti jonkinlainen Laatokan kantakielen lieve. Eniten samankaltaisuuksia viroon (tietysti).
(Re:A130s122:) Saksalainen ritarikunta teki sotaretken Inkeriin 1444-47 ja toi sieltä vatjalaisia vankeina Bauskasiin etelä-Latviaan, missä heitä kutsuttiin nimellä kreevini. Kreevinit loppuivat 1800-luvun puolivälissä.
Historiaa:
Vatjalaisten suhteellisen pieni kansa asutti Inkeriä jo ennen inkerikkoja, mutta jäi II vuosituhannella pahasti toisten kansojen jalkoihin. Eräs tuohikirje kertoo nälkävuodesta 1215: "vatjalaiset kuolivat, loput hajaantuivat." Vanhasta merkittävyydestä kielii, se että on "Vatjan Viidenneksen" verokirja (v. 1500). V. 1848 vatjalaisia oli sentään vielä n. 5000.