Tutkimuksen tekijät: Pirkko ja Mauri Rastas, 03.11.2000

Kurkijoen ja Hiitolan välinen rajariita 1700-luvulla

Ao. kertomuksessa esiintyvät sukunimet: Eerikäinen, Huittinen, Hämäläinen, Ijäs, Jakonen, Jussilainen, Jyrkinen, Kalpia, Kesseli, Kiuru, Kokko, Kontiainen, Kuntsi, Kuokkanen, Kuosa, Kurki, Kylliäinen, Lankinen, Mielonen, Miikkulainen, Mikita, Mustonen, Möltsi, Orpala, Pamfiliev, Pentikäinen, Pirhonen, Putki, Pärnänen, Pösö, Rastas, Reiko, Reponen, Ristolainen, Ronkanen, Rännäli, Saikkonen, Sikiö, Suni, Tanninen, Tattari, Tontti, Torikka, Tutti

Johdanto

Oheinen kertomus on lyhennelmä eri oikeusasteiden päätöksistä, jotka koskevat Kurkijoen Korpisaaren kylän ja Hiitolan talonpoikien välille syntynyttä riitaa pitäjän rajoista, itse Korpisaaren ja eräiden Laatokan saarien omistuksesta ja nautintaoikeuksista. Kurkijoen sukututkijoille kertomuksesta on hyötyä, koska 1700-luvun alun aineisto on kovin niukkaa. Ehkäpä vanhimmat kurkijokelaiset ja hiitolalaiset muistavat vielä esiintulleet rajamerkit ja -paikat.

Kurkijoen Kihlakunnan Historiassa, luvussa Pitäjät ja pitäjien rajat, käsitellään 1600-luvun loppupuolen tilannetta, jolloin oli ihan vastaavia "epäselvyyksiä", jotka siis jatkuivat 1700-luvulle asti.

Kertomukseen on käytetty Kansallisarkistossa olevaa kokoelmaa oikeuden päätöksistä (KA: Oikeuskollegio: nr 127). Pöytäkirjat ovat pääasiassa saksan-, mutta myös ruotsinkielisiä, terminologia latinaa. Suomenkieltä ei tietysti näy, mutta onneksi ei myöskään venättä. Nimet ovat yllättävän nykymuotoisia, tosin etunimet ovat kaikki ruotsiksi, ja siis suomennettuja.

Tapahtumien taustaa

Perimmäinen syy ko. riidoille on koko Laatokan-Karjalan vallanpidossa aikavälillä n. 1570 - n. 1710 tapahtuneet muutokset ja mittavat väestön siirrot. Tuon jakson alussa Ruotsi hyökkäili rajusti Käkisalmen lääniin miehittäen sitä jo ennen, läänin valloituksen virallistavaa, vuoden 1617 Stolbovan rauhaa. Jo sinä aikana uutta väestöä alkoi siirtyä Savosta ja Viipurin-Karjalasta autioituvaan, sodista runsaasti kärsineeseen Laatokan-Karjalaan kantakarjalaisten entisille asuinsijoille. Varsinainen muutto alkoi em. rauhanteon jälkeen, kun kantakarjalaiset alkoivat muuttaa Ruotsin sortoa pakoon Venäjälle.

Ns. ruptuurisota 1656-58 oli tämän väestönvaihdon huipennus. Tuolloin venäläiset tekivät laajamittaisen "kommando"-hyökkäyksen pelastaakseen ortodoksiset karjalaiset uskonveljensä huostaan. Hyökkäyksen aikana jätti sekä vapaaehtoisesti että pakottamalla suuret määrät ortodoksisia kantakarjalaisia entiset asuinsijansa. Isku kohdistui koko Laatokan- ja Taka-Karjalaan. Vihollisen maihinnousut vahvoin joukoin Kurkijoen-Käkisalmen alueella aiheuttavat suurta tuhoa, esim. juuri Korpisaaressa. Ko. oikeudenkäyntien päätöksien eräänä perusteena oli mielenkiintoisesti tutulta tuntuva (Talvisotamme!) venäläisten käsittelyn yhteydessä esittämä väite, että ruptuurisota oli "vain rajajoukkojen liikehdintää".

Suuren Pohjansodan aikana venäläiset valtasivat v. 1710 Viipurin ja Käkisalmen ja koko Karjala sai taas uuden vallanpitäjän, Pietari Suuren. Uudenkaupungin rauhassa v. 1721 Ruotsi menetti Karjalan ja Inkerin. Venäläisten miehityksen eli Iso-Vihan aikana olot Karjalassa olivat suhteellisen rauhalliset eikä mitään väestön siirtoja enää tapahtunut. Laatokan-Karjala oli siis sopimusteitse vuosina 1617-1721 Ruotsin vallan alla.

Em. tapahtumat ja niiden seuraukset antavat taustan kyseisille "epäselvyyksille", joita jouduttiin sitten oikeusteitse selvittelemään. Ortotoksisten kantakarjalaisten lähdettyä "evakkoon", ei heiltä jäänyt mitään tietoa vanhoista omistussuhteista uusia, suomalaisia, asukkaita varten. Ruptuurisodassa jo saapuneet suomalaiset pakenivat hyökkääviä venäläisiä, suorastaan yllättävän pitkäksi aikaa niin, että "9 vuoden paon jälkeen takaisin palanneet lapset eivät tietäneet enää isiensä omistuksia." Väitettä tietämättömyydestä on pidettävä kestämättömänä, sillä itse ruptuurisota oli 1656-58 ja "9 vuoden pako" ovat kovin lyhyitä ko. unhottumiseen. Ts. kyseessä onkin uusien asukkaiden ymmärrettävä tietämättömyys vanhojen asukkaiden omistuksista. Korpisaarelaisille valkeni siis vasta vähitellen, että hiitolalaiset olivat ottaneet käyttöönsä heille kuuluneita alueita.

Riita ja taistelu asein Korpisaaren omistuksista 1727

Kurkijoen käräjät 5.10.1727

Läsnä oli Kurkijoelta lautamiehet Antti Torikka, Sipri Pösö, Lauri Kylliäinen, Lauri Torikka, sekä Hiitolasta Lauri Jakonen, ja käsiteltiin riitaa Korpisaaren ja Hiitolan pitäjän Tenhalan ja Kavonsalmen kylien välillä koskien Korpisaaren niittyjä ja metsämaita.
Kantajina Korpisaaresta Simo Heikinpoika Kuosa, Martti Kuosa, Matti Kuosa, Simo Matinpoika Kuosa, Reko Jakonen, Martti Jakonen, Reko Mielonen ja Reko Antinpoika Jakonen.
Vastaajina Tenhalasta Martti Tutti, Samuli Pärnänen, Tuomas Tutti, Kavonsalmelta Eljas Tattari, Olavi Kurki, Pertti Tattari, Antti Ronkanen ja Lauri Suni.

Simo Heikinpoika Kuosa kertoi, että korpisaarelaiset olivat joutuneet ruptuurisodan aikana pakenemaan kotikonnuiltansa - heitä oli joukoittain tapettu, ja lapset olivat 9 vuoden jälkeen ottaneet isiensä jättämät tilat. Em. hiitolalaisten kylien talonpojat olivat ottaneet metsämaikseen ja niityikseen korpisaarelaisille kuuluneita alueita, jota korpisaarelaisten lapset eivät olleet ymmärtäneet nuoruutensa takia estää, koska niiden kuuluminen heidän tiloihinsa ei ollut heille tunnettu ennen kuin he kuulivat ulkopuolisilta asiasta.

Korpisaarelaiset valittivat v. 1716 "omalle" lahjoitusmaaomistajallensa, joka sopi Hiitolan vastaavan omistajan kanssa, että alueet kuuluivat kurkijokelaisille. Korpisaarelaiset saivat omistajaltaan kirjallisen päätöksen, ja antoivat sen Hiitolan komissaarille, joka ei sitten toimittanutkaan sitä eteenpäin.

Korpisaarelaiset käyttivätkin näitä alueita vv. 1716-1718 ja 1727, kunnes hiitolalaiset 18.08.1727 hyökkäsivät 30 veneellä ja 150 talonpojan voimin seipäin ja sauvoin aseistettuina pitäjänrajan yli Korpisaareen. Hyökkääjät leikkasivat korpisaarelaisten kypsymättömän 480 kuhilaan kaurasadon ja kuljettivat, uhkaillen vielä, tämän sadon ja muun heinän meritse pitäjänrajan yli.

Em. Kuosa väitti, että korpisaarelainen talonpoika Mikita oli saanut sen Turun hovioikeuden tuomiolla takaisin tilansa, vaikka myös oli lähtenyt v. 1656 pakoon, ja hiitolalaiset sinä aikana olivat ottaneet hänen tilansa. Lisäksi em. Kuosa väitti hiitolalaisten ottaneen haltuunsa Korpisaaren heinälle parhaan 40 tynnyrinalan maan vaikka heillä siellä oli jo 8 lisäaluetta eikä korpisaarelaisilla ole mitään lisäalueita.

Talonpoika Tuomas Torikka Kurkijoelta todisti kuullensa jo kuolleen isänsä Olavi Torikan kertoneen, kuultuansa kavonsalmelaisten viljelevän Korpisaaren maita, olleensa Kavonsalmella palveluksessa noin 69 v. sitten eikä silloin nähneensä kavonsalmelaisten tai tenhalalaisten tekevän töitä Korpisaaressa eikä kenenkään puhuneen heidän omistuksistaan sinne. Iivana Jeflinpoika todisti kuulleensa Iivana Papikan, joka nyt asuu Olonitzin läänissä ja joka ennen asui Korpisaaressa, kertoneen isänsä kertoneen etteivät hiitolalaiset olleet viljelleet Korpisaarta ennen v. 1656 sotaa. Vähän yli 80-vuotias talonpoika Tuomas Jakonen Kurkijoen Tervunkylästä oli vakuuttanut lautamies Sipri Pösölle tietäneensä ja kuulleensa isältään, etteivät hiitolalaiset olleet ennen v. 1656 viljelleet Korpisaaressa.

Eljas Tattari Kavonsalmelta todisti, että edellä mainittu Mikita ja Heikki Hämäläinen vähän ennen viime sodan alkua olivat kaskenneet kyseisellä alueella, ja että laillisessa katselmuksessa maat oli määrätty hiitolalaisille. Samaa todistivat Päijälästä Pauli Lankinen ja Simo Kalpia, ja Mikko Sikiö Kuoksjärveltä, jonka appi oli Matti Kurki, syntynyt 50 vuotta sittten Tenhalassa.

Tuomio: koko Korpisaari kuuluu sen asukkaille.

Jo v. 1726 pidetyssä katselmuksessa riidanalaisesta alueesta Korpisaaressa merkittiin, että Hiitolan ja Kurkijoen pitäjien välinen raja kulki Mariansaaresta (=Marjasaari) itään Vahvasensaareen, joka jakaantui puoliksi näiden pitäjien välillä. Mainittujen saarien välissä pohjoisessa on Lapinsalo (=Lapinsaari), jonka kurkijokelaiset ja hiitolalaiset kumpikin haluavat kokonaan omistaa. Sieltä pitäjän raja kulkee suoraan länteen Naismereen (Mariansaaresta 2 mailia) ja eteenpäin Mantereenniemelle (=ranta-alue Väivärensaaren ja Salomäen välillä) ja sieltä edelleen Petkolan lahteen. Korpisaari jää kokonaan, samoin Petkolan kylä ja Lapinsaari, Kurkijoen pitäjään, ja Mantereenniemi Hiitolan pitäjään.

Liitteenä oli katselmuskirja, jossa tarkastettiin pitäjien raja ja rajamerkit:

Katselmuskirjan allekirjoittivat: Antti Torikka vanha lautamies, Lauri Torikka lautamies, Simo Kuosa, Simo Heikinpoika Kuosa, Juhana Huittinen, Simo Reponen, Pekka Reiko, Reko Jakonen, Martti Jakonen, Reko Mielonen, Matti Rastas, Simo Reiko, Pauli Kesseli, Markus Kuosa, Antti Jakonen.
Hiitolasta: mm. Aatami Ijäksen leski Katri Antintytär ja Niilo Jyrkinen.

Hiitolan käräjät 13.02.1759

Riita koski koko Lapinsaarta, puolta Vahvasensaarta, Korpisaaren asukkaiden ja Tounaan, Haapalahden ja Kilpolan kylien kesken.

Kurkijoen käräjillä asia oli ollut esillä 24.9.1758, ja tehty sovittelupäätös. Läsnä nyt mm. lautamiehet Antti Torikka ja Juhana Jussilainen Kurkijoelta, Simo Saikkonen ja Juhana Pirhonen Hiitolasta.

Sen pöytäkirjasta ilmeni, mm. että hiitolalaiset katsoivat, ettei todistajana kuullulla Terentei Pamfilievilla, jolla ei ollut kotimaata, vaan kulki talosta taloon kerjäämässä, ollut todistusvoimaa. Kurkijokelaiset sanoivat, ettei köyhyys tehnyt ketään epärehelliseksi.

Hiitolalaisten kolme todistajaa Niilo Kokko, Lauri Kuokkanen ja Sipri Hämäläinen jäävättiin asianosaisina. Niilon pojan vaimo oli talonpoika Simo Tannisen tytär Haapalahdesta, Laurin pojan vaimo oli Antti Tontin tytär Tounaasta, Siprin tytär oli tounaalaisen Lauri Jakosen vaimo.

Populi Jaakko Möltsi, 80-v., Kurkijoelta todisti, että hänen isoisänsä Lauri, joka oli ollut lautamies, ja joka oli todistusajankohtana vasta kuollut, oli usein kertonut todistajalle kuinka isoisällä oli nuoruudessaan ollut kiistanalaisen Lapinsaaren saaren vieressä olevalla Torasaarella kalastusmaja, kun korpisaarelaisella oli ollut käytössään Lapinsaari ja puolet Vahvasensaaresta. Sodassa nämä olivat raunioituneet ja autioituneet ja hiitolalaiset olivat ottaneet ne käyttöönsä ja pitäjän raja muuttui silloin pysyvästi kulkemaan Mariansaaresta Vahvaisensaaren keskeltä Mantereenniemelle ja Ruostelähteelle.

Matti Eerikäinen, 70-v., todisti, että niin pitkään taaksepäin kuin voi muistaa, Lapinsaari ja Vahvasensaari olivat kuuluneet hiitolalaisille, ja Tounan talonpojilla oli todistajan nuoruudessa ollut kalastusmajansa Lapinsaaressa. Samaa todistivat 90-vuotias Antti Tattari, 70-vuotiaat Ernesti Miikkulainen ja Martti Tutti. Simo Rännäli, 50-v., todisti, miten hän oli kuullut talonpoika Juhana Mustosen Riekkalasta kertovan että raja kulki Salkosillasta Satulankivelle Korpisaaren rannassa. Kaikki viisi todistajaa olivat Hiitolasta.

Klim Jakovlev Putki, 70-v., Kurkijoelta todisti, että hänen aikanaan hiitolalaiset olivat nauttineet riidanalaisista saarista, mutta heidän oikeuttaan niihin hän ei tiennyt. Sen sijaan hän muisti, että kurkijokelaiset olivat vuonna 1736 esittäneet vaatimuksen riidanalaisiin saariin, mutta tuloksetta.

Esitettiin, että jos hiitolalaisten pitäisi luopua kiistellyistä saarista, jäisi niille hyvin vähän käyttömetsää, koskien varsinkin kahta Haapalahden Tannista.

Oikeuden tuomio oli, että saaret tuli palauttaa korpisaarelaisille, mutta hiitolalaiset saivat pitää sadon eivätkä joutuneet korvaamaan mitään korpisaarelaisille eivätkä maksamaan oikeudenkäyntikuluja. Hiitolalaiset valittivat sitten Laamanninoikeuteen.

Käkisalmen Laamanninoikeus 01.02.1760

Tuonaan ja Haapalahden kyläläiset olivat edelleen käyttäneet hyväkseen Lapinsaarta, vaikka se tuomion mukaan kuului korpisaarelaisille. Korpisaarelaiset valittivat siitä käskynhaltijan kansliaan Viipuriin 5.11.1745, ja kanslia määräsi toimenpidekiellon Tuonaan ja Haapalahden talonpojille. Nämä kuitenkin veivät Lapinsaaresta niitetyn heinän omavaltaisesti pois. Kihlakunnanoikeus määräsi hiitolalaisille tästä jokaiselle 40 hopearahan sakon.

Kiistanalaisista alueista oli pidetty katselmus elokuussa 1758. Sen mukaan raja kulki:

Kihlakunnan tuomio oli perustunut mm.

1. Terentei Pamphilievin todistukseen, että hänen isänsä Pamphilei, joka 30 vuotta sitten oli kuollut vanhuuteen, oli Ruotsin vallan aikana omistanut talonpoikaistilan Haapalahdella ja Juholanmäellä, ja Ruotsin vallan lopulla oli elättänyt itsenä karvarina, mutta viimeksi oli asettunut asumaan Kurkijoelle. Oli usein sanonut Terenteille, että hiitolalaiset olivat laittomasti ottaneet haltuunsa riidanalaiset saaret. Se oli tapahtunut siten, että hyvinvoipa talonpoika Tenholan kylästä Hiitolan pitäjästä Orpala nimeltään oli todistajan isän nuoruudessa, jolloin Korpisaaren talonpojat olivat olleet kokonaan poissa ja heidän tilansa autioina, oli alkanut viljellä näitä saaria ja sen jälkeen ne jatkuvasti omistanut.

Todistettiin kirjallisesti, että Terentei Pamphiliev oli viettänyt jumalatonta elämää; ollut mm. poissa Ehtoolliselta 1736-1745, minkä takia hänen todistustaan ei pitäisi ottaa huomioon.

2. Matti Ijäs oli kertonut, että hänen isävainajansa, joka asui Petkolan kylässä, oli sanonut hänelle kuulleensa vanhalta kansalta, että hiitolalaiset ottaneet saaret käyttöönsä sinä aikana, kun Korpisaari oli autio. Nyt katsottiin hänen viittaavan vain vanhaan kansaan eikä voinut nimetä ketään henkilöä, vaikka se olisi tarpeen jotta todistus voitaisiin ottaa huomioon.

50-vuotias talonpoika Esko Pösö todisti, että hän oli kuullut 70-vuotiaalta isältään, joka oli kuullut isältään, että saaret olivat kuuluneet korpisaarelaisille. Todistajan isä oli myös kertonut, että ryssä, joka menneen sodan aikana oli asunut todistajan nyt omistamalla tilalla, ja monet muut samaa kansalaisuutta olevat, olivat kaivaneet aarteensa ja rahansa maahan, ja lähteneet sen jälkeen täältä Venäjälle. Rauhan jälkeen he olivat tulleet noutamaan kätkettyjä aarteitaan, ja olivat silloin sanoneet, että saaret kuuluivat Kurkijoelle.

Lautamies Erkki Kuntsi Ihojärveltä Kurkijoelta sanoi, että hänet oli lähetetty kuulemaan erästä 90 v. vanhaa ja nyt aika heikkoa Kesvalahdella asuvaa miestä, Antti Ristolaista, joka nuoruudessaan oli palvellut Jakosen tilalla Korpisaaressa. Tämä oli kuullut kolmen vanhan miehen, joista yksi oli Hiitolasta, puhuvan keskenään, että raja kulkisi Ruostelähteeltä Vahvasensaareen ja Mariansaareen.

Korpisaarelaiset esittivät kartan, jonka Kyminkartanon läänin maanmittari oli laatinut v. 1760 Kurkijoen ja Hiitolan välisestä rajasta. Siinä raja alkoi Suurkiveltä ja vei sieltä mutkitellen Ruostelähteelle, sieltä samanlaisena mutkana Salomäkeen , sieltä linjasuoraan Vahvasensaareen ja Mariansaareen. Esitettyä karttaa ei katsottu voitavan käyttää todistuksena, koska sitä ei oltu tehty asianmukaisesta määräyksestä vaan omin päin ja yksipuolisesti ja ilman että hiitolalaiset rajanaapureina olisivat olleet läsnä, eikä karttaa ole käräjillä vahvistettu kihlakunnan sinetillä.

Todistaja, 80-vuotias Pertti Tattari kertoi, sekä itse tietää, että oli kuullut, silloin 80-vuotiaalta isältään, että Lapinsaari ja Vahvasensaari olivat aina kuuluneet hiitolalaisille. 80-vuotias Pekka Ijäs oli kuullut saman asian 70-vuotiaalta isältään, joka kuoli jo Ruotsin vallan aikana. Yli 60-vuotias Esko Kontiainen oli kuullut samaa 90-vuotiaalta isältään, joka oli vastaisen varalle kertonut hänelle rajoista.Yli 60-vuotias Matti Pentikäinen todisti kuulleensa samoin 80-vuotta vanhalta isältään. Samuli Pärnänen, 72 v, oli kuullut saman 90-vuotiaalta isältään. 70-vuotta vanha Martti Tutti oli kuullut saman 90-vuotiaalta isältään, joka oli kuullut sen yli 100-vuotiaalta isältään, ja joka oli vielä elänyt todistajan aikana.

Korpisaarelaisten todistustusta heikensi se, ettei tunnettu, että Venäjän ja Ruotsin välillä olisi vuonna 1656 ollut julistettua sotaa sen enempää kuin, että Venäjän sotaväki liikkui rajaseuduilla. Siten eivät tämän seudun asukkaiden tilat olisi joutuneet autioiksi sodan tähden.

Oikeus tuomitsi kiistanalaiset saaret hiitolalaisille korpisaarelaisten eduksi, koska Lapinsaari ja Vahvasensaari eivät silloin olleet kohteena vaan ainoastaan Korpisaari. Tuomiossa sanotaan, että rajalinja meni Vahvasensaaren yli, ja että hiitolalaiset ja kurkijokelaiset lisäksi haluaisivat omistaa Lapinsaaren. Korpisaarelaiset olivat halunneet ne rajankäyntiin, ja että nämä saaret kuuluisivat heille.

Lisäjuttuna oli seuraavaa: Aatami ja Matti Ketterinpojat Tontti Tuonaasta ja Simo Tanninen Haapalahdesta olivat vastoin LO:n kieltoa kaataneet puita riidanalaisilla saarilla. Korpisaarelaiset puolestaan olivat takavarikoineet saarilta 2 paria tynnyreitä ja yhden kirveen. Ne piti palauttaa hiitolalaisille, mutta hiitolalaisten piti maksaa aikaisemmin tuomitut 40 hopearahan sakot.

Oikeuskollegion käsittely 28.05.- 06.11.1761

(Oikeuskollegio (OK) Pietarissa oli Venäjän korkein oikeusaste ja Pietari Suuren perustama)

Kurkijokelaisten valitus LO:n päätöksestä OK:on 28.05.1761 osoitettiin "Kaikkein Valistuneimmalle ja Mahtavimmalle Keisarinna Elisabeth Petrovnalle" (eli Pietari Suuren tyttärelle) ja sen olivat allekirjoittaneet Olavi Torikka ja Heikki Kuosa. Hiitolalaisten edustajina olivat Lauri Laurinpoika Jakonen, Simo Tanninen ja Matti Kiuru.

OK päätös syntyi 06.11.1761: LO:n tuomio kumottiin

OK suhtautui moniin todistuksiin täysin toisella tavalla kuin LO. OK totesi mm. seuraavien todistajien olevan sukulaisuussuhteessa asianosaisiin ja siten jäävejä: Todistaja Martti Tutti oli naimisissa Yrjö Tannisen sisaren kanssa ollen siis jäävi sanomaan, että hänen isoisänsä ja isoisoisänsä olivat kertoneet, että alueet kuuluivat hiitolalaisille, eli ulottuen 200 vuoden päähän. Todistaja Pertti Tattari oli Simo Tannisen lanko. Todistaja Pekka Ijäs oli korpisaarelaisen talonpojan Heikki Kuosan lanko.