karttavalikko | lähetä kommetteja
Euroopan paleoliittiset asutuslohkot
LPAL=läntinen | itäinen=IPAL

Jääkauden mannerjäätikkö, kurkottaen Alppien suuntaan, työnsi Alppien pohjoispuolelta pohjois-Euroopassa ennen jääkautta laaja-alaisesti esiintyneen asutuksen kahteen osaan, jotka vetäytyivät etelämmäksi. Muodostui Euroopan sekä läntinen (etelä-Ranskassa) että itäinen paleoliittinen asutuslohko, ns. refugit/refugiot/refugiumit. (On myös jaoitettavissa kolmeen osaan: läntinen, Balkanin ja Ukrainan refugit, mutta suurta virhettä ei tule, jos jälkimmäiset ovat =itäinen. Itäisen AL:n toiminta kehkeytyy pääasiassa Ukrainan r.:sta. Lyhennyksinä käytän LPAL ja IPAL.)

Asutuslohkojen yhteisestä alusta on merkkinä sama ns. gravettilainen kiviesineiden valmistutekniikka, löytöpaikan La Gravette mukaan.

Hylättyjen alueiden erittäin monivaiheinen uudelleenasutus johti viimeisten noin 15.000 vuoden aikana tapahtumiin, joista johtuu "nyky"-Eurooppa eri kielineen, kulttuureineen, kansoineen ja valtioineen, joskin suhteellisen yhdenmuotoisena.

Sekä LPAL:n että IPAL:n geneettisistä suhteista ei voi tehdä mitään erityisiä muotoiluja.

(Ongelmaesimerkki: LPAL:n seuraajan, pohjois-Eurooppaan ja Skandinaviaan tuhansia vuosia myöhemmin levinneen Ahrensburg-kulttuurin etnisiteettiä ei tunneta, eikä siis täten pystytä sanomaan, mitä (jälki-ahrenburgilaista/Lihult ja sen seuraajat?) kantaväestöä (kieli=?) esim. Ruotsissa asui, kun IPAL:sta aivan alkuaan kotoisin oleva germaaninen kieli, ja samalla todennäköisesti uutta väkeä, saapui sinne vasta noin vuoden 0 hujakoilla.)

s160_yal.html, Mauri Rastas, 27.04.2011