Laminitis Trust - järjestön mukaan kaviokuume on toiseksi yleisin ontumien aiheuttaja. Sen tieteellinen nimi laminitis tulee latinankielisestä sanasta laminae, joka viittaa hevosen kavion putkilo- eli sälekerrokseen. Kaviokuume eli laminiitti tarkoittaa kavion sälekerroksen tulehdusta. Sälekerroksessa kavioseinämän lehtimäiset lamellit (laminae)lomittuvat kavioluun pinnassa olevien samanlaisten lamellien kanssa. Sälekerros kiertää koko kaviota kannasta kantaan, kantakulmissa sisäänpäin kääntyen. Se on erittäin luja rakenne, joka pitää terveessä kaviossa kavioluun tiukasti kiinni kavioseinämässä.

Kaviokuumekohtauksessa sälekerroksen verenkierto heikkenee, se tulehtuu ja lamellit irtoavat toisistaan. Tällöin syvän koukistajajänteen veto pääsee esteettä vaikuttamaan kavioluuhun ja luun asento muuttuu: kärki vääntyy alaspäin ja kääntyessään se repii yhä enemmän lamelleja irti toisistaan. Pahimmassa tapauksessa kavioluun kärki painuu sarveisanturan läpi eli puhkaisee kavion pohjan.

Kaviokuumeessa oleva hevonen yrittää seistä siten, että kipeälle kaviolle ei tulisi painoa. Yleensä kaviokuume iskee molempiin etukavioihin yhtä aikaa, jolloin hevonen seisoo etujalat eteenpäin ja paino mahdollisimman paljon kavion takaosan päällä. Takajalat ovat normaalia enemmän rungon alla hevosen yrittäessä kannatta mahdollisimman suuren osan painostaan niiden varassa. Kävelytettäessä se saattaa yrittää astua etusillaan siten, että kavion takaosa osuu ensin maahan. Jotkut hevoset menevät maate välttääkseen kivun kavioissa. Hevosen ruumiinlämpö saattaa olla kohonnut, joskus jopa 40°C:en, kaviot tuntuvat normaalia lämpimämmiltä ja jalan suuren valtimon pulssi tuntuu voimakkaana. Kaviopihdeillä koetettaessa hevonen reagoi yleensä selvästi.

Kaviokuume on aineenvaihduntasairaus, ja se voi olla usean eri tekijän aiheuttama. Yleisimpiä syitä ovat toksemia (laiduntaminen, liiallinen väkirehuruokinta, kiinni jäänyt istukka, ähky), lääkkeet (erityisesti kortikosteroidit), stressi, Cushingin tauti tai kaviovamma (esim. kaviopaise tai liian kovalla pohjalla ratsastaminen/ajaminen, liian pitkä kengitysväli).

Syntymekanismit

Toksemia

Liikaa tärkkelystä

Tärkkelys on kasvien tuottamaa hiilihydraattia, jota ne varastoivat siemeniin, juuriin ja mukuloihin. Se on glukoosipolymeereistä muodostunut polysakkaridi. Tärkkelys ei liukene veteen eli sen pilkkomiseen tarvitaan happoja tai entsyymejä.

Tärkkelys on oikein annosteltuna tärkeä energianlähde. Liiallinen tärkkelys aiheuttaa monenlaisia aineenvaihdunnallisia ongelmia. Koska hevosen mahalaukku on suhteellisen pieni, jo 2,5 kilon annos väkirehua (noin 4,5 litraa kauraa) yhdellä syöttökerralla saattaa olla liikaa. Mahalaukku ylikuormittuu eikä pysty käsittelemään koko rehuannosta. Se työntää ruokamassan ohutsuoleen normaalia nopeammin, joten tärkkelystä pilkkova amylaasi-entsyymi ei ehdikään hoitaa tehtäväänsä parhaimmalla mahdollisella teholla. Amylaasin erittyminen on hevosella rajallista joten mahalaukku ei senkään puolesta pysty kovin suurien väkirehumäärien käsittelyyn.

Pilkkoutumaton tärkkelys saa aikaan vahingollisen bakteerikannan kehittymisen paksusuoleen. Tämä laskee suolen pH:n niin alas, että hyödylliset, kuituja pilkkovat bakteerit kuolevat. Nämä pieneliöt vapauttavat kuollessaan toksiineja eli myrkkyjä, jotka imeytyvät hevosen verenkiertoon aiheuttaen vakavia seurauksia, kuten esimerkiksi kaviokuumetta.

Tärkkelyksen vaikutus suolistoon

Tri Douglas Weiss Minnesotan yliopistosta selvitti, että ylimääräinen tärkkelys helpottaa toksiinien pääsyä verenkiertoon lisäämällä suolten pinnan läpäisevyyttä soluvälejä suurentamalla. Vielä ei tiedetä, kuinka tämä tapahtuu. Jos reaktio pystytään estämään, toksiinit eivät imeydykään verenkiertoon vain poistuvat eläimestä ulosteiden mukana. Näin päästäisiin estämään kaviokuumeeseen johtava tapahtumasarja jo ennenkuin se alkaisikaan.

Liikaa fruktaaneita

Kasveissa muodostuu yhteyttämisen tuloksena sokereita, jotka ovat - toisin kuin tärkkelykset - liukenevia. Ne imeytyvät ohutsuolessa helposti ja nopeasti, entsyymitkin pilkkovat niitä tehokkaasti. Poikkeuksena ovat fruktaanit, jotka eivät pilkkoudu ohutsuolessa helposti. Niinpä ne päätyvät paksusuoleen aiheuttaen ongelmia ja sairauksia, kuten kaviokuumetta, ähkyä ja lannehalvausta.

Fruktaanit ovat fruktoosista muodostuneita varastohiilihydraatteja, ja niitä löytyy eniten kasvien juurista ja lehdistä. Kaikki tekijät, jotka hidastavat kasvin kasvamista, edesauttavat fruktaanien muodostumista ja varastoitumista. Näitä tällaisia tekijöitä ovat mm. matala lämpötila, kasvitaudit sekä vähäravinteinen maaperä.

Lämpötilan ja sään aurinkoisuuden perusteella voi karkeasti päätellä, onko laidunruohossa liikaa fruktaaneita vai onko laiduntaminen turvallista. Tosin on muistettava, että on muitakin laitumella esiintyviä tekijöitä, kuten esim. tuoreen ruohon liikasyönti (tärkkelys) tai homesienikasvustot (mykotoksiinit) jotka saattavat aiheuttaa kaviokuumekohtauksen. On myös pidettävä mielessä, että fruktaanien muodostumiseen ja varastoitumiseen vaikuttaa sääolosuhteiden lisäksi moni muukin tekijä.

Syksyllä myös riski sairastua

Syksyn sateet saavat usein laidunruohon kasvamaan vauhdilla. Tällöin laiduntavien hevosten riski saada liikaa tärkkelystä kasvaa. Laminitis Klinikalla Englannissa on syyskuussa vuoden kiireisin aika. Tähän vaikuttaa säiden lisäksi myös näyttelykauden päättyminen: yliruokinnan vaikutukset alkavat näkyä hevosten terveydessä. Meillä Suomessa yliruokintavaara on lähinnä poneilla ja ratsuhevosilla. Ruokinta tulisi suunnitella hevosen käytön mukaan. Kevyt tunnin kestävä päivittäinen ratsastus ei ole kovaa työskentelyä, joka vaatisi voimakasta väkirehuruokintaa.

Cushingin tauti

Cushingin tauti on aivolisäkekasvaimen aiheuttama sairaus, johon on olemassa tehokkaita hoitomenetelmiä. Sairaus ei parane hoidolla kokonaan, mutta sen ansiosta hevonen voi elää useita vuosia hyvää elämää.

Cushingin taudin oireita ovat lisääntynyt jano ja ruokahalu, painon menetys, epänormaali karvanvaihto (hevosella on pitkä ja kihara karvapeite), turvotus silmien yläpuolella ja kaviokuume.

On myös tapauksia, joissa oireet ovat samat kuin Cushingin taudissa, vaikka hevosella ei ole kasvainta aivolisäkkeessä. Sairautta kutsutaan periferaaliseksi Cushingin taudiksi. Oireet johtuvat epänormaalista kortisoliaineenvaihdunnasta. Valitettavasti näihin tapauksiin ei vielä ole löydetty tehokasta hoitomenetelmää.

Kaviokuumeen estäminen - muistilista:

Havaitse kaviokuume ajoissa

Kaviokuume voi iskeä milloin vain, mutta keväällä tuoreen ruohon versoessa ja hevosten viettäessä enemmän aikaa ulkona sairastumisen riski kohoaa. Syy tähän on sokerin varastointimuoto, fruktaani, jota hevosten ruoansulatusjärjestelmä ei sulata. Mahan täysi tuoretta ruohoa voi järkyttää suoliston bakteerikantaa, mikä mullistaa normaalin aineenvaihdunnan joka taas saattaa aiheuttaa kaviokuumekohtauksen.

Ruokinnan huolellisella suunnittelulla ja toteutuksella voidaan välttää niitä aineenvaihdunnallisia tapahtumia, jotka pahimmillaan johtavat kaviokuumeeseen. Jotkut hevoset saavat kaviokuumeen kaikista varotoimista huolimatta. Näissä tapauksissa aika on tärkeä tekijä; mitä aikaisemmin havaitset oireet ja aloitat hoidon, sitä paremmat mahdollisuudet hevosella on parantua.

Klassiset kaviokuumeen oireet - haluttomuus kävellä ja seisoma-asento, jossa takajalat ovat syvällä rungon alla - ovat vaikeat olla havaitsematta. On kuitenkin kaksi muuta vähemmän silmiinpistävää oiretta, jotka voivat auttaa havaitsemaan tulollaan olevat ongelmat paljon aikaisemmin. Hevosen verenpaineen nousu, ja suurimmassa osassa tapauksia pulssin voimistuminen, ovat usein merkki kehkeytymässä olevasta kaviokuumeesta.

Tarkkailemalla hevosen pulssia ja verenpainetta sen ollessa terve saa hyvän vertailukohdan kun normaaliarvot ovat tiedossa. Jos hevosella on ollut kaviokuume aikaisemminkin, kannattaa sekä pulssia että verenpainetta tarkkailla säännöllisesti riskiaikoina, kuten keväällä ja loppusyksyllä. Jos arvoissa näkyy muutoksia, saa eläinlääkärin kutsuttua paikalle mahdollisimman aikaisessa vaiheessa; mitä aikaisemmin hoito aloitetaan, sitä parempi on paranemisennuste.

Verenpaineen mittaaminen hevoselta

Hevosen systolinen paine on keskimäärin 110-120. Diastolinen paine ei yleensä ole hevosilla merkittävä sairauden indikaattori. Kaviokuumeen varhaisessa vaiheessa systolinen paine nousee 20-30 yksikköä, jopa enemmänkin, koska kavioiden suonet ovat supistuneet. Tämä paineen nousu tapahtuu noin 12 tuntia ennen varsinaisia kaviokuumeen oireita, tässä vaiheessa aloitettu hoito saattaa pelastaa kaviot pahimmilta vaurioilta.

Sykkeen mittaaminen hevoselta

Voimakas syke voi merkitä montaa eri asiaa. Jos pulssi on voimakkaampi vain yhdessä jalassa, syynä voi esimerkiksi olla bakteerin tai paiseen aiheuttama infektio. Molemmissa etujaloissa esiintyvä syke on kuitenkin usein merkki tulevasta kaviokuumekohtauksesta, varsinkin jos hevosen verenpainekin on normaalia korkeampi.

Hevosen sykkeen mittaaminen ei ole välttämättä ole helppo tehtävä, koska valtimoiden paikallistaminen on vaikeaa. Jotta tärkein sykkeen antama informaatio saataisiin selville, tulisi mittaajan hallita kolmen sormen tekniikka. Sykkeen tarkka tulkitseminen vaatii myös paljon harjoittelua.

Kaviokuumeeseen liittyvä syke voidaan mitata vuohisnivelen yläosan leveimmästä kohdasta, jalan sisäsyrjältä. Selvimmin tuntuu iso suoni, jossa ei tunnu pulssia. Sen vieressä on hermo (joka saattaa tuntua sormilla), ja niiden välissä on valtimo, josta syke mitataan. Suuri, sykkeetön suoni painetaan litteäksi jotta valtimon syke saataisiin esille. Toinen, ehkä helpompi paikka pulssin mittaamiseen on polvinivelen sisäpuolella, luisen kohouman takana. Takajalasta syke voidaan mitata säärestä, sääriluun ja puikkoluun välistä. Parhaiten sen löytää noin 3/4 sääriluun korkeudelta, alempana se on vaikeampi löytää.

Kaviokuumeen paranemisennusteet

Englannissa Laminitis Klinikalla eläinlääkärit Peter Cripps ja Robert Eustace kävivät läpi 216 kaviokuumetapauksen tiedot ja analysoivat ne tilastollisesti. Analyysissä vertailtiin muuttujia, jotka liittyivät tapausten vaikeusasteisiin tarkoituksena löytää tekijät, joilla ennustaa potilaan paranemisen todennäköisyyttä. Paraneminen määriteltiin siten, että sairastunut hevonen pystyi hoidon jälkeen palaamaan entiseen työhönsä eli esim. kilpailevan estehevosen tuli jatkaa kilpauraansa.

Tutkimusraporteissa hevoset oli luokiteltu johonkin seuraavista neljästä kategoriasta:

Kaviokuume: (engl. laminitis) hevosella oli normaalit kaviot, mutta sillä oli kipuja sekä voimakas pulssi kipeän jalan valtimossa.
Akuutti vaihe: (engl. acute founder) hevosella voitiin tunnustelemalla todeta syvennys aivan ruununrajan alapuolella.
Krooninen vaihe: (engl. chronic founder) hevoselle oli jo muodostunut virsukavio.
Laskeutunut kavioluu: (engl. sinker) hevosella oli syvennys koko ruununrajan pituudelta, se ei seisonut klassisessa kaviokuumeasennossa.

Lisäksi jokaisen hevosen ontuminen luokiteltiin asteikolla 0-5. Röntgenkuvista määriteltiin kavion sisäiset mitat ja etäisyydet, joiden mukaan hevoset jaettiin 7 eri luokkaan. Analyysissä oli yhteensä 17 eri muuttujaa, mukaanlukien hevosen ikä, säkäkorkeus ja rotu.

Hevosia hoidettiin poistamalla sairauden alkuperäinen aiheuttaja, annettiin tulehduskipulääkkeitä (NSAID) sekä verisuonia laajentavia lääkkeitä verenkierron parantamiseksi kaviossa. Jokainen hevonen oli 30 vuorokautta karsinalevossa paksusti kuivitetussa karsinassa. Kaikki kengitettiin erikoiskengillä, joka tuki sädettä ja 16 hevoselta katkaistiin syvä koukistajajänne vetopaineen poistamiseksi kavioluusta.

Eustace ja Cripps totesivat, että tarkin toipumista ennustava tekijä oli luokitus, jonka hevonen oli saanut ensimmäisen tutkimuksen jälkeen. Tekijän avulla pystyttiin ennustamaan lopullinen tilanne 81% tapauksista. Kaikki ensimmäiseen, kaviokuumeluokkaan luokitellut hevoset toipuivat, kuten myös 80% akuuteista ja 78% kroonisista tapauksista. Kuitenkin vain 20% niistä, joilla oli kavioluu jo pudonnut pystyi palaamaan entisiin töihinsä.

Tutkijat raportoivat, että arabialaisten, arabiristeytysten ja täysiveristen ollessa kyseessä oli vähemmän todennäköistä että ne palasivat entiseen työhönsä kaviokuumekohtauksen jälkeen. Näiden rotujen yhdistetty epäonnistumisprosentti oli 54,1%, kun se muilla roduilla oli vain 16,7%. Tutkijat ehdottavat, että tutkimuksessa olleiden hevosten kavion ominaisuudet - enimmäkseen leveät ja matalat huonosti kehittynein kannoin - ja matalampi kipukynnys on voinut vaikuttaa lopputulokseen.

Niin luotettava työkalu kuin ensimmäinen tutkimus onkin paranemisennusteen tekemisessä, kriittisintä on kuitenkin asianmukaisen hoidon saaminen. Samanlaisiin onnistumisprosentteihin voidaan päästä vain, jos hoito, käytetty aika ja asiantuntemus ovat samaa luokkaa kuin tutkimuksessa.

Viitteet:
- Barakat, C.: Predicting laminitis recovery rates, Equus 267, Tammikuu 2000
- Barakat, C.: Spotting laminitis early, Equus 271, Toukokuu 2000
- Barakat, C.: More clues to causes of laminitis, Equus 277, Marraskuu 2000
- Eustace, R.: Late summer laminitis dangers, Horse & Rider, Lokakuu 2000
- Frandson, R. D., Spurgeon, T., L.: Anatomy and physiology of Farm Animals
- Hollands, T.: The links between digestion & laminitis, Horse & Rider, Lokakuu 2000
- Näsi, M.: Rehujen koostumuksen ja rehuarvon määrittäminen - luentosarjan kurssimonisteet, HY, kotieläintieteen laitos
- Sellnow, L.: Pay me now or pay me later, The Horse, Marraskuu 2000
- Sevelius, F., Pettersson, H., Green, B.: Terve ja sairas hevonen
- kirjallista materiaalia kengitysseminaarista 1996

LINKKEJÄ:

Laminitis Page , Peter Van Dyke
Laminitis Page II , Peter Van Dyke. Erinomainen animaatio laminitiskaviosta.
Laminitis Trust , Englanti
Virtually Horses-sivut, Uusi Seelanti
Equi Life-sivut, Englanti
Your Horses Health-sivut, Bayer-yhtiö