GIC Kissankellon Kuisma-Veikka
"Arska"









hopeatiikeri eurooppalainen EUR ns 23, s. 21.11.1985 - 8.9.2001, rek.no SRK 12170 K

isä:IC Miska "Miska", EUR ns, SRK 11819 K
emo: CH Kissankellon Päivänsäde "Säde", EUR ns 23, SRK 11754 K

Arskan lempinimi pohjautuu sen pentuaikojen kutsumanimeen Artturi. Se syntyi siskonsa Kastehelmin eli Aunen kanssa perheessä, jossa niiden emo oli sijoituksessa. Samassa perheessä asui myös Wille (Willestä voi lukea tarkemmin sen omalta sivulta). Sijoitusperhe luopui kaikista neljästä kissastaan. Arska ja Wille muuttivat meille, tytöt Säde ja Aune saivat kodit muualta.





Arska oli luonteeltaan lempeä, ystävällinen ja seurallinen. Sen tarkkaileva ilme näytti monien mielestä tuimalta ja vihaiseltakin, ja siksi monet vieraat hieman pelkäsivät Arskaa ennen kuin tutustuivat siihen kunnolla. Arska oli perinyt isältään tavan puskea erittäin lujaa, otsaluut usein oikein kumahtivat yhteen. Jalkoihin puskiessaan Arska sai helposti aikuisenkin ihmisen horjahtamaan tasapainosta, jos tämä ei osannut varautua puskun voimaan. Arska viihtyi sylissä ja oli mielellään "vauvana" eli makaili käsivarsilla selällään ja halusi vatsaansa silitettävän.

Arska sai kolme pentuetta EC Kontukatin Elviiran, DM, kanssa (voit lukea pentueista tarkemmin Pentueet -sivulta). Lisäksi se sai yhden pentueen mustan eurooppalaisnaaraan EC Rantaraidan Jennin kanssa. Arska leikattiin niin, että se pääsi hoitamaan omia viimeisiä jälkeläisiään. Se ottikin isänä olemisen tosissaan: se jopa kehitti maitoa pennuilleen ja antoi niiden imeä.

Arskalla oli hyvä näyttelymenestys. Se valmistui Grand International Championiksi lähestulkoon sertti ja näyttely -vauhdilla. Leikkaaminen katkaisi sen uran korkeinta titteliä ajatellen, eikä tuntunut tarpeelliselta jatkaa leikattujen luokissa. Monet Arskan jälkeläisistä osallistuivat näyttelyihin ja menestyivät niin hyvin, että Arska oli Suomen Kissaliiton (silloin Suomen Rotukissayhdistysten Keskusliitto) r.y:n Vuoden siitosuros -tilastossa kolmantena vuonna 1989 ja kuudentena 1990. Saavutus oli merkittävä, sillä kisaan osallistuivat kaikenrotuiset siitosurokset kategoriasta riippumatta. Arska oli myös Suomen Eurooppalaiskissarengas SER-FERin Vuoden paras siitosuros vuosina 1989 ja 1990.

Arska sai elää terveenä pitkän elämän, lähes kuusitoistavuotiaaksi. Viimeisinä aikoina se oli jo selvästi vanha kissa, mutta sen näkö ja kuulo ja kuuluisa puskuvoima säilyivät loppuun asti.


Lisää kuvia Arskasta
Arska yhden kuukauden ikäisenä
Arska hoitaa pentujaan
Arska, Ilona ja Usva
Arska kaksitoistavuotiaana
Arska vanhoilla päivillään

Arskan siskon ja pentuaikojen kuvia löydät tästä linkistä.