Kasvatus










Eurooppalaiskissa on minun kissani. Hopea eri muodoissaan taas on eurooppalaisvärini yli muiden. Hopeatiikeri ja mustasavu olivat ensimmäisten vuosikymmenien perusvärit, vaikka mukaan mahtui myös ruskeatiikereitä, mustia, yksi sinitiikeri ja yksi hopeatabbykin. Viime vuosina olen toteuttanut pitkäaikaista haavettani yhdistää punaista hopean kanssa. Samalla tummien värien lisäksi ovat tulleet diluutiovärit. Kilpikonnasavut, kilpikonnahopeatiikerit sekä punahopeatiikeri niin tummina kuin diluutioväreinäkin ovat uudet perusvärit, mutta hopeatiikeri ja mustasavu pitävät edelleen myös asemansa.

Kasvattajanimeni KISSANKELLON on hyväksytty 31.8.1981. Siitä on niin kauan, että nimessä ei ole etuliitettä FIN*, joka on sittemmin liitetty kaikkien suomalaisten hyväksyttyjen kasvattajanimien eteen. Ensimmäinen Kissankellon pentue syntyi lokakuussa 1982.


Kasvatuksen tavoitteet

Kasvatukseni keskeisenä tavoitteena on ja on aina ollut kunkin kissayksilön ja koko rodun hyvinvointi, terveys ja kauneus. Eurooppalaisen, aidon kotimaisen rotukissamme, alkuperäisyyden vaaliminen on kasvatukseni peruspilareita. Suunnitelmallisuus ja päämäärätietoisuus, tieto ja tunne ohjaavat toimintaani kasvattajana.

Toistaiseksi vilkkain kasvatus- ja näyttelytoimintani aika oli noin kymmenen vuoden jakso 1980 –luvun alkupuolelta 1990- luvun alkupuolelle. Sen jälkeen oli noin kymmenen vuoden jakso, jolloin elimme kissojen kanssa rauhallista kotielämää. Uusi kausi alkoi jälleen vuonna 2002, kun perheeseen tuli pitkästä aikaa uusi kissajäsen.

Oma kasvatukseni on nykyisin verkkaista, pentueita syntyy noin kerran vuodessa. Seuraan kuitenkin edelleen aktiivisesti eurooppalaisyhteisön toimintaa ja rodun kehittymistä ja pyrin omalta osaltani vaikuttamaan eurooppalaiskissakantamme hyvinvointiin.


Kissat perheenjäseninä

Kissat ovat meillä perheenjäseniä ja ne liikkuvat kotona vapaasti. Niillä on myös ulkoilumahdollisuus suurella katetulla, suojatulla parvekkeella.

Pennut syntyvät toivottuina ja odotettuina. Kaikki pennut saavat yksilöllistä huomiota ja hoivaa. Ne oppivat emoltaan kissana elämisen taitoja ja meiltä ihmisiltä ihmisten kanssa elämisen taitoja. Pennut ovat valmiita muuttamaan uuteen kotiin, kun ne ovat saaneet ensimmäisen ja toisen eli vahvistusrokotuksen kissaruttoa ja kissaflunssaa vastaan, käytännössä noin kolmen ja puolen kuukauden iässä eli hieman vanhempana kuin alin luovutusikä 12 viikkoa sallisi. Ne ovat silloin myös madotettuja, eläinlääkärin tarkastamia ja nykyisen käytännön mukaan myös sirutettuja. Pentujen vanhemmat on testattu kissojen tarttuvan leukoosiviruksen (FeLV) ja kissojen immuunikatoviruksen (FIV) varalta ja todettu negatiivisiksi eli terveiksi. Jokaisella pennulla on oma rekisterikirjansa, kuten rotukissoilla tulee ollakin.

Vanhojen ja osin nykyistenkin kissojeni tarinoita lukiessa saattaa kiinnittää huomiota, että monet pennuista ovat lyhyemmän tai pitemmän uudessa kodissa asumisen jälkeen eri syistä palanneet takaisin. Vaikka kissan ottaminen perheeseen on pitkään harkittu asia ja kasvattajana parhaani mukaan varmistan, että pentu pääsee oikeasti hyvään kotiin, elämässä saattaa joskus sattua yllättäviä asioita, joiden vuoksi kissasta on luovuttava. Koska jokainen pentu on minulle läheinen ja tärkeä, on usein käynyt niin, että aikuisenakin se on mieluummin palannut minulle kuin joutunut toisenlaiseen kohtaloon.

Muutaman kerran vuosien varrella on käynyt myös niin, että joku tietty kissa selvästi voisi paremmin perheen ainoana kissana. Tällaisessa tilanteessa olen pyrkinyt etsimään kissalle uuden kodin, vaikka luopuminen on itselle ollut haikeaa. Kissojen kierrättämistä en ole koskaan suosinut, vaan näyttely- ja kasvatusuransa lopettaneet kissat ovat viettäneet eläkevuotensa arvostettuina perheenjäseninä kotona.


Näyttelyistä

Näyttelyissä käyminen on viime vuosina jäänyt taka-alalle. Tämä näkyy mm. siinä, että nykyisillä kissoillani ei ole lainkaan tai ei ole ainakaan korkeimpia näyttelytitteleitä. Kissani ovat edelleen täysin näyttelykelpoisia, mutta oma innostukseni on laantunut. Tähän mennessä vilkkain kasvatus- ja näyttelytoimintani aika oli 1980 –luvun alkupuolelta 1990- luvun alkupuolelle.

1980- luvun näyttelytuloksia ja -titteleitä arvioitaessa on hyvä pitää mielessä, että monet asiat olivat silloin toisin kuin nykyisin. Eräitä silloisia saavutuksia voidaan pitää edelleen ylittämättöminä siitä huolimatta, että näyttelyharrastus on määrällisesti lisääntynyt ja uusia titteleitä luodaan lisää. Näyttelyt olivat tuolloin kaksipäiväisiä niin, että molemmat päivät olivat samaa näyttelyä. Näyttelyitä järjestettiin vain muutamia vuodessa. Myös arvostelukäytännöt erosivat huomattavasti nykyisestä mm. siten, että yksi kokonainen rotu pyrittiin sijoittamaan saman tuomarin arvosteltavaksi - tai jos jossain rodussa kissoja oli paljon, ne pyrittiin sijoittamaan niin harvalle tuomarille kuin mahdollista. Jos rodun edustajia oli vähintään kolme leikkaamatonta, valittiin aina rodun paras - jos oli kolme kastraattia, valittiin rodun paras kastraatti. Jos aikuisia ja nuoria leikkaamattomia oli vähintään kolme kumpaakin, valittiin sekä rodun paras aikuinen että nuori.

Eurooppalaisia oli useiden vuosien ajan näyttelyissä monta kymmentä, parhaassa näyttelyssä 80. Se on edelleen lyömätön ennätys. Näyttelytuloksilla ja erityisesti rodun parhaan valinnalla oli todellista merkitystä myös kasvatuksen ohjaajana. Samalla arvostelukäytäntö mahdollisti kasvattajille, omistajille ja muille kiinnostuneille loistavan mahdollisuuden nähdä arvostelupöydällä kymmenittäin oman rodun edustajia. Tästäkin oli suurta hyötyä kasvattajille ja muille rodun harrastajille - myös tuomareille, joilla oli tilaisuus oppia rodusta konkreettisesti näkemällä, käsittelemällä ja vertailemalla.

Kategoriajako oli erilainen kuin nykyisin. Kategorioita oli vain kaksi: pitkäkarva- ja lyhytkarvakategoria. Molemmista kategorioista valittiin näyttelyn paras aikuinen, kastraatti ja nuori, ja lopuksi valittiin koko näyttelyn parhaat. Vastakkaisen sukupuolen parhaita ei tunnettu.

EC Kontukatin Elviira DM on aloittanut näyttelyuransa aikana, jolloin korkein titteli oli International Champion/Premior (Int.Ch., nykyisin IC/Int.Pr., nykyisin IP). Elviira ehti kerätä IC-luokassa muutaman kunniamaininnan ennen kuin uusi Grand International Champion/Premior -luokka perustettiin. Tuolloin IC -luokassa piti olla vähintään värin paras, jotta sai kiinnityksen korkeampaan titteliin. Näitä tuloksia vaadittiin vähintään kolme, joista yksi ulkomailta. Sekä Elviira että sen pojat Piippi ja Wille valmistuivat tämän järjestelmän mukaan. Sitten perustettiin vielä Eurooppa Champion/Premior (ECh, nykyisin EC/EPr, nykyisin EP) -titteli. Siinä yhteydessä myös GIC/GIP -luokat muuttuivat tavallisiksi serttiluokiksi. Kaikki kolme jatkoivat uraansa ja valmistuivat myös tähän korkeimpaan titteliin, kuten sittemmin varsin moni Kissankellon eurooppalaiskissa.


Merkittävimmät näyttelysaavutukset

Suomen Kissaliitto (silloin Suomen Rotukissayhdistysten Keskusliitto) SRK ry:n Vuoden Kissa -tilastossa kaikki rodut kilpailivat tuolloin yhdessä. Yhtenä näistä vuosista kokeiltiin siitos- ja kasvattajatilastojen jakoa pitkä- ja lyhytkarvoihin, mutta sitten palattiin taas takaisin kaikkien rotujen yhteiseen tilastoon.
Vuoden Kasvattaja: ensimmäinen sija vuosina 1986 ja 1987. Toinen sija vuonna 1988, kolmas vuonna 1985, neljäs vuonna 1989 ja seitsemäs 1990.
Vuoden siitosnaaras: EC Kontukatin Elviira, DM, ensimmäinen sija vuosina 1986, 1987, 1988 ja 1990; toinen sija vuosina 1985 ja 1989, seitsemäs sija vuonna 1984.
IC Kontukatin Helmi-Orvokki viides sija vuonna 1985.
Vuoden siitosuros: GIC Kissankellon Kuisma-Veikka, kolmas sija vuonna 1989 ja kuudes 1990.
Vuoden aikuinen: EC Kontukatin Elviira, DM, jaettu seitsemäs sija vuonna 1984, jaettu kymmenes sija vuonna 1985 ja jaettu yhdeksäs sija vuonna 1986.
Vuoden kastraatti: EP Kissankellon Wille Viikari jaettu neljäs sija vuonna 1985 ja jaettu seitsemäs sija vuonna 1986.
EP Kissankellon Weikka Vesseli neljäs sija vuonna 1986 ja jaettu yhdeksäs sija vuonna 1985.
PR Kissankellon Sauhupetteri jaettu 13. sija vuonna 1986 (samoilla pistemäärillä oli useita kissoja, joten jaettuja sijoja tuli paljon, siksi poikkeuksellisesti oli näin monta sijoitusta esillä).
Vuoden nuori: Kissankellon Wille Viikari jaettu kuudes sija 1984.
Kissankellon Weikka Vesseli kymmenes sija vuonna 1984.

Suomen Eurooppalaiskissarengas SER-FER ry:n Vuoden Kissa -kilpailussa:
Vuoden Kasvattaja: ensimmäinen sija vuosina 1987, 1988, 1989, 1990, 1992, 1993 ja 1994.
Vuoden siitosnaaras: EC Kontukatin Elviira, DM, ensimmäinen sija vuosina 1987, 1988, 1989 ja 1990.
CH Aina-Ilona ensimmäinen sija 1993 ja 1994.
Vuoden siitosuros: GIC Kissankellon Kuisma Veikka, ensimmäinen sija vuosina 1989 ja 1990.
Vuoden aikuinen eurooppalainen: EC Kontukatin Elviira, DM, ensimmäinen sija vuonna 1988.
Vuoden kastraatti eurooppalainen: EP Kissankellon Wille Viikari, ensimmäinen sija vuonna 1987 ja 1988 (jaettu Weikka Vesselin kanssa).
EP Kissankellon Weikka Vesseli, ensimmäinen sija vuonna 1988 (jaettu Wille Viikarin kanssa) ja 1989.

Eteläinen Rotukissayhdistys ERY-SYD ry:
ERY:n paras kissa ja paras siitosnaaras 1984 IntGrCh Kontukatin Elviira.

Pirkanmaan Rotukissayhdistys PIROK ry:
PIROKin paras kissa 1986 IntGrCh Kontukatin Elviira.


Yhdistystoiminnasta

Olen ollut vuosikymmenten varrella mukana rotukissayhdistystoiminnassa monissa eri tehtävissä. Kaikkia niitä ei ole tarpeen luetella, mutta omasta mielestäni tärkeimmät kuitenkin.

Olen vuonna 1987 perustetun Suomen Eurooppalaiskissarenkaan perustajajäsen. Toimin sen puheenjohtajana vuosina 1993, 1994, 1995, 2004 ja 2005. Varapuheenjohtajana toimin vuosina 1989 ja 1990. Aivan yhdistyksen alkutaipaleella olin sihteeri-rahastonhoitaja vuoden 1987 ja hallituksen jäsen 1988.

Olen osallistunut myös Suomen Kissaliiton (ent. Suomen Rotukissayhdistysten Keskusliitto ) SRK ry:n useiden toimielinten työskentelyyn. Näistä merkittävimmät ja pitkäaikaisimmat tehtävät ovat olleet tiedotustoimikunnassa ja rotutoimikunnassa. Tiedotustoimikunnassa olin ensin Eteläisen Rotukissayhdistyksen ERY-SYDin edustajana 1982, 1983 ja 1984 (silloin tyttönimelläni Manninen) ja sitten Pirkanmaan Rotukissayhdistys PIROK:in edustajana 1986, 1987, 1988, 1989 ja 1990. Rotutoimikunnan jäsen olin vuosina 1985, 1986, 1987 ja 1988, joista kolme viimeistä vuotta toimin SRK:n lyhytkarvarotukirjaajana ja kasvattajanimianomuksista vastaavana.


Kirjoitukset eurooppalaiskissasta

Kirjoittaminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani. Se on ilokseni ollut mahdollista yhdistää kissaharrastukseen monin tavoin. Olen kirjoittanut kymmeniä artikkeleita eurooppalaiskissasta rotuna, eurooppalaisten kasvattamiseen liittyvistä teemoista, eurooppalaiskissan ja yleensä kissan hoitoon ja olemukseen liittyvistä kysymyksistä ja tietenkin omista kissoistani ja kokemuksistani kasvattajana. Pääosa näistä kirjoituksista on julkaistu Suomen Kissaliiton Kissa-lehdessä ja sen edeltäjässä SRK-sanomissa sekä Suomen Eurooppalaiskissarenkaan SERRY-lehdessä. Olen koonnut yhteen tiedot julkaistuista artikkeleista.