Kissankellon Veli Kulta
"Sissi"









hopeatäplikäs eurooppalainen EUR ns 24, s. 12.1.2004, rek.no SRK RX 25710

isä: IC Shegur´n Benignus "Ransu" EUR d 23 SRK RX 19133
emo: IC Maria Isabel Darti "Maisa" EUR ns (FIN)SRK RX 24120 ((EST)EKL RX 2085)

Sissi ja veljensä Hopsu syntyivät lähes yksitoista vuotta edellisen Kissankellon pentueen jälkeen. Elämänsä ensimmäiset viikot Sissi leikki tyttöä ja onnistui huijaamaan paitsi kasvattajaansa myös muita kissaihmisiä, jotka kävivät katsomassa pentuja. Sissin kotiinjäämiseen oli jo niin sitouduttu, että siitä luopuminen tuntui mahdottomalta sittenkin, kun asioiden todellinen laita alkoi paljastua.

Sissi on väriltään erikoinen ollakseen kollipoika. Se on pienestä asti ollut ulkomuodoltaan kilpikonnahopeatäplikäs - tai olisi, jos kolli voisi olla sen värinen. Sissin kaunis väritys on siis tulkittu rufismiksi eli hopeakissoissa joskus ilmeneväksi punaruskeaksi sävyksi, joka on niille ei-toivottu ominaisuus.

Sissi ehti saada nimenkin "tyttönä" ollessaan, se oli hetken Kissankellon Sisko Kulta. Tästä muodostui lempinimi Sissi, johon on sittemmin liittynyt muitakin sopivia mielleyhtymiä lempeästä kiltistä pojasta sitkeään taistelijasissiin.





Lisää kuvia Sissistä
Sissi "kovispentuna" kesällä 2004
Sissi viisivuotiaana
Sissi syksyllä 2008

Sissin veljen ja pentuaikojen kuvia löydät tästä linkistä.

Kuvia Sissin omista puuhista voit katsoa tästä linkistä.