Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää
Teemoja
Ajan ilmiöistä
Sielunhoidosta
Uskonelämästä

Haku näiltä sivuilta

JUMALAN LUO UUTTA MAAILMANHISTORIASSA
Seminaari. Kylväjän talvipäivät, Jyväskylä 10.02.2001. Olavi Peltola.

Raamattu avaa aina näköalan eteenpäin

Muinaisen historian tärkein tapahtuma ei ollut Kiinan tai Intian kulttuurin synty, ei Etu-Aasian suurten valtioiden muodostuminen, ei Egyptin nousu, ei Aleksanteri Suuren sotaretket, ei Rooman perustaminen. Keskeisin ja vaikutusvaltaisin tapahtuma oli Jumalan sanan tulo yhdelle ainoalle ihmiselle: ”Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle näytän” (1 Moos 12:1). Siitä alkaa Jumalan erityinen ilmoitus. Silloin täyttyi Jumalan aika ensimmäisen kerran. Jumala astui esiin salatusta majesteettisuudestaan ja otti lopullisella tavalla yhteyden langenneeseen ihmiseen. Alkoi se aika, joka täyttyi toisen kerran silloin kun Jeesus Kristus syntyi ihmiseksi ja sovitti ristillä Jumalan maailman kanssa. Silloin ihmisen synnin ja syyllisyyden tuskainen ongelma ratkaistiin Jumalan edessä.

VT:ssa katsotaan kauas eteenpäin. Sieltä aivan kuin nuoli lähtee lentämään ja saavuttaa lopulta maalin, suuren Jumalan tarkoittaman lopun, finiksen. Maailmanhistoria on suurta Jumalan suunnitelman toteutumista. Askel askeleella kuljetaan suurta täyttymystä kohden. Jo Abraham näki ennakolta Kristuksen päivät ja iloitsi (Joh 8). Samaa sanotaan Mooseksesta (Hepr 11).

Jumalan teot ovat aluksi huomaamattomia

Jumalan suuret teot alkavat ensin kovin vähäisestä. Jumala vain kutsui Abrahamin Kaksoisvirran maassa. Hän antoi Joosefin tulla myydyksi orjaksi. Hän johti, kun pieni vauva purjehti Niilin virralla kaislakorissa. Hän kuuli, kun lapseton vaimo, Hanna, itki kovaa kohtaloaan. Hän näki, kun nuori Daavid pakeni avuttomana Saulin vihaa. Hän oli lähellä silloinkin, kun psalmien rukoilijat purkivat tuskaansa ja kun profeetat varoittivat Jumalan kansaa luopumuksesta.

Kaikissa näissä tapauksissa kokija ja näkijä oli pieni ihminen, joka eli vain lyhyen ajan. Hän eli tavallista arkista elämäänsä äärimmäisen pienissä ja vaatimattomissa puitteissa.

Ja kuitenkin Jumalan kutsu ja valinta liitti hänet siihen Jumalan tekojen kokonaisuuteen, jossa ja jonka kautta Jumala toteuttaa lopullisesti oman koko maailmaa koskevan suunnitelmansa. Israelin kansa kytkeytyy monin meille vielä tällä hetkellä tuntemattomin tavoin tämän Jumalan maailmansuunnitelman toteutumisen loppuvaiheisiin (Osmo Tiililä).

Joka tapauksessa tänäänkin juutalaiset ovat maailmanhistorian keskuskansa, sanottakoon heistä muuten mitä tahansa. Jerusalemilla tulee olemaan lopun aikoina tärkeä merkitys. Siksi joka kerta kun Jerusalemissa hälistään, silloin kristityt valvokaa!

Jumala on pannut vanhantestamentillisen kansansa marssimaan kaukana loistavaa päämaalia, hänen herruutensa lopullista toteutumista kohti. Tämä toivon kohde siintää sen edessä samalla tavoin kuin vuoret matkaajan silmissä. Se tule aina kirkkaammaksi ja selvemmäksi ja vasta vähitellen kyetään käsittämään, mitä kaikkea siihen tulee kulumaankaan. Mutta niin kuin vuoristoon astuttaessa jo ensimmäisiä rinteitä noustessa on korjattava alkuperäisiä käsityksiä ja todettava, että edessä on aavistamattomia ihmeellisyyksiä, niin joutuu Israelin kansakin toteamaan, että täyttymys on toisenlainen kuin mitä odotettiin. Jumala antaa enemmän ja ihanampaa kuin mitä ihmiset luulevat, mutta näiden on vaikea luopua omista käsityksistään

Miten yllättikään Jumala viimeisellä suurimalla lahjallaan Jeesuksella Kristuksella kansansa ja miten hän sekoittikaan kirjanoppineiden konseptit, niin että nämä luopuivat häntä seuraamasta. Kirjanoppineet olivat verrattavissa lapsiin, jotka kauan olivat toivoneet itselleen tiettyä lahjaa ja kuvitelleet sitä aivan määrätynlaiseksi. He olivat tyytymättömiä ja pettyneitä, kun lahja lopulta saavuttuaan ei täysin vastannutkaan heidän käsityksiään, vaikka se itsessään olikin kymmenen kertaa kauniimpi ja tarkoituksenmukaisempi kuin alun perin toivottu (Osmo Tiililä Viimeiset tapahtumat, Eichrodt)

Suurin ihme nykymaailmassa on uskon syntyminen sydämissä

Ihmisen lankeemus päästi demoniset vallat sisälle luomakuntaan ja nyt koko luomakunta huokaa turmeluksen alaisuudessa. Tämän maailman ruhtinas on Perkele. Jokainen ihminen palvelee jompaakumpaa Jumalaa tai saatanaa. Enemmistö ihmiskunnasta on vanhaa sanontaa käyttääksemme kadotuksen massaa - massa periditionis.

Jumala toteuttaa valtakuntaansa voittamalla ihmistahtoja puolelleen, mutta hän ei uudista ihmistä väkisin. Herra odottaa sydämen vapaehtoista taipumista. Siihen kuuluu sekä Jumalan valinta että ihmisen reaktio (Tiililä). Saarnauttamansa hullutuksen avulla hän pelastaa ne, jotka uskovat (1 Kor 1:23). Näin Pyhä Henki kokoaa ja pyhittää Jumalalle kansan myös meidän ajassamme. Uskon syntyminen ja Jumalan armon omistaminen on ihmiselämän tärkein ja suurin tapahtuma.

Ydintaistelu tässä maailmassa on uskon ja epäuskon välinen taistelu ihmisen sydämessä. Ei taistelu totalitäärisen valtion ja kirkkolaitoksen välillä. Taistelu on jatkuvaa, hellittämätöntä. Siihen kuuluu aina myös uskovan kohdalla tappion mahdollisuus. Siksi Jeesus kehotti valvomaan. Uskosta luopuminen on tappioiden tappio. Samaan aikaan kuitenkin on täysin varmaa Jumalan voitto kaikista vastustavista valloista (Room 8). Jumalan toiminnan valtasuuntaan kuuluu aikojen täyttymiset ja valtakunnan tuleminen.

Seurakunta on nyt tässä maailmassa taisteleva ja odottava seurakunta. Sen koko elämä on uskon varassa, kuten oli Abrahaminkin elämä (Room 4). Tämä väliaika loppuu kerran. Seurakunta on kuin vartija, joka odottaa aamua. Varmasti aamu tulee.

Varmuuden seurakunnalle antaa Kristuksen ruumiillinen ylösnousemus. Se on todistus huikeasta taivaallisesta voimasta. Se on ennakkovälähdys siitä. Vain yksi on toistaiseksi perillä, seurakunnan pää. Mutta se takaa, että pian ruumiskin on kokonaisuudessa perillä. Miten ihanasti Paul Gerhard laulaakaan pääsiäisvirressä: ”Kristuksen jäseneksi mä olen liitetty. Ja minne pääni nousi saan nousta minäkin. Nyt kautta kuoleman, synnin ja maailman ja tuskan ja helvetinkin hän vie mun kotihin.”

Saatanan syytösvalta on voitettu, mutta tuhoamisvaltaa ei ole vielä voitettu. Saatanan valheet on paljastettu, mutta saatanan murhavoima jatkaa kauhistuttavaa toimintaansa. Sovitus ei tuhonnut syntiä maailmasta. Kristuksen omat elävät kyllä sovituksesta ja sovitetussa maailmassa, mutta samaan aikaan synti hallitsee maailmaa.

Siksi syyllisyydellä ja sovituksella on ihmisen kannalta kaikkein keskeisin asema tässä taistelussa. Kristus ei ole vielä voittava Kuningas, vaan kärsivä, teurastettu Karitsa. Siksi halvatulle miehelle Jeesus ei ensin antanut ruumiin terveyttä, vaan syntien anteeksiannon. Tietenkin voidaan sanoa, että tämä on vastoin Pelastusarmeijan visiota: ensin soppaa ja sitten evankeliumia. Ensin on ihmistä palvellen autettava ja vasta sitten hän herkistyy kuuntelemaan evankeliumia.

Jumala vie suunnitelmansa päätökseen

Historia ei pääty kaaokseen, vaan pienintä piirtoa myöten Jumalan käsiin. Jumalan vie päätöksen sen, mitä on aikonutkin. Kun Jumala kerran aikojen alussa alkoi toteuttaa omaa suunnitelmaansa tämän maailman kohdalla ja hän toteuttaa sen loppuun saakka. Jumala ei jätä työtään kesken, vaikka pienestä ihmisestä keskellä oman aikansa tapahtuminen kuohun voikin tuntua siltä. Jumalan vastustajat näyttävät voittavan lopullisesti. Ja voimallisesti julistetaan, että Jumala on kuollut ja suuret kertomukset ovat menettäneet merkityksensä ihmisten elämässä. Näin näytti tapahtuvan 70 vuoden ajan Venäjällä, kun kaikki kristillinen murskattiin ja tukahdutettiin. Näin tapahtui 12 vuoden aikana Hitlerin johtaessa Saksaa. Näin tapahtuu islamilaisen kiihkon jälleen noustessa, vaikka silloin UT:n kertomukset korvataankin Koraanin kertomuksilla.

Jumala toimii ja toteuttaa omaa suunnitelmaansa silloinkin kun ihminen näkee Jumalan kuolleeksi.

Meidän on kuitenkin suostuttava alhaisuudessa odottamaan että pyhien täysin luku tulisi täyteen. Jokaista jäsentä tarvitaan, viinipuun on oltava olemassa kaikkien oksineen. Ei päätä ilman ruumista, eikä runkoa ilman oksia.

Kuten valtamerilaiva vie matkustajat turvaan satamaan, samoin uskovat ovat Kristuksessa, mutta uskovat eivät silti ole Kristus. Meidät on liitetty Kristukseen Jumalan valinnan ja päätöksen tähden. Siksi se kestää. Minä en kestä, jos luovun uskosta, mutta kokonaisuus ei enää tuhoudu kävi tässä sukupolvessa seurakunnalle tai sen yksittäisille jäsenille miten tahansa.

Jumalan maailman suunnitelmaa vastustaa saatanallinen henkivalta. Pyhä Jumala toteuttaa suunnitelmaansa taistellen synnin valtaa ja saatanallista pahaa tahtoa vastaan. Toisella puolen on Jumala hyvä tahto (eudokia) ja toisella puolen saatanan paha tahto ja näiden välillä mikään sovittelu ei ole mahdollinen. Kumpikin toteuttaa itseään.

Taistelu käydään myös taivaan avaruuksissa (Ef 6:12), mutta ratkaiseva on kamppailu ihmiskunnassa. Jokainen uskova elää näiden kahden valan ja voiman välisen taistelun rintamalinjalla, polttopisteessä. Välillä näyttää olevan asemasota ja sitten taas alkaa avoin taistelu. Minkäänlainen sovittelu ei ole mahdollista. Saatana tekee vastarintaa viimeiseen mieheen. Hän ei tule koskaan antautumaan Jumalale, ei, vaikka taistelu on täysin selvä ja lopputulos varma.

Sen ydin ei suinkaan ole vain seurakunnan pelastuminen vaan Jumalan iankaikkisen aivoituksen toteutuminen Kristuksessa ja valtakunnassa ja siihen sisältyy koko luomakunnan täydelliseksi saattaminen. Jumala on asettanut luomakunnankin uudistumisen riippuvaiseksi Jumalan lasten ilmestymisestä (Room 8:19-21)

Kristus tulee voimassaan

Kysymystä ihmiskunnan täydellisestä ja näkyvästä herruudesta ei vielä Golgatalla ratkaistu. Henkivaltojen taistelu jatkuu. Ihminen on edelleen taistelun polttopisteessä. Nyt odotamme ajan kolmatta täyttymistä – valtakysymyksen ratkaisua. Pian Jumala lähettää Poikansa Kristuksen kirkkaudesta: ”Ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”. Silloin jokainen polvi on notkistuva Kristuksen eteen ja jokainen kieli tunnustaa Isän Jumalan kunniaksi, että hän on Herra (Fil 2:11). Siellä on yhtä hyvin Buddha, Konfutse, Aleksanteri Suuri, Muhammed, Karl Marx, Hitler, Stalin – ja jokainen meistäkin.

Elämme väliaikaa

Elämme Kristuksen ensimmäisen tulemuksen ja toisen tulemuksen, maailmansovituksen ja maailmanpäätöksen välillä. Kristuksen omat odottavat jo nyt, sillä ihmiskunnan koko elämän suuri ratkaiseva tapahtuma on jo tapahtunut Golgatalle. Mutta samaan aikaan me odotamme vielä nytkin, koska sittenkin lopullinen ja näkyvä ihmiskuntaa koskeva ratkaisu on edessäpäin. Maailman sovitus Golgatan ristillä ja maailmanhistorian täyttymys Kristuksen tulemuksessa kuuluvat mitä likeisimmin yhteen. Ei toista ilman toista. Kuten löydämme elämämme syvän lohdutuksen ja voiman Jeesuksen uhrikuolemasta ristillä, samoin meitä mitä syvimmin lohduttaa ja rohkaisee varmuus Kristuksen pikaisesta paluusta maan päälle. Herra tulee takaisin.

Meille annetaan aivan kuin välähdyksiä sanomattoman suurista tulevista tapahtumista. Mutta meille ei anneta mitään selvää karttaa tai aikataulua tai yksityiskohtaista kuvausta.

Tänään vielä joudumme monella tavoin sanomaan kuten saksalainen pappi kommunistiteloittajalleen 1930-luvulla Neuvostoliitossa: ”Ensin voitatte te, sitten voitamme me.” Vastustajien puolella on koko näkyvyyden voima. Kristukseen uskovilla on vain luottamuksensa Vapahtajan lupauksiin.

Kristuksen tulemuksen ajankohtaisuus

Herran tulemuksen ajankohta jää salaisuudeksi (Matt 13:32), vaikka monet merkit viittaavat siihen, että tuo hetki on lähellä. Tietenkin meitä kiinnostaa alkuseurakunnan kristittyjen tavoin se tuleeko Jeesus takaisin jo meidän eläessämme. Kuinka palavasti ensimmäisen sukupolven kristityt odottivatkaan kirkastetun Vapahtajansa kohtaamista. Kuinka monin tavoin UT kertookaan tästä odotuksesta. Kaikki he kuitenkin kuolivat eivätkä saaneet kokea Paavalin kuvailemaa uskovien ylöstempaamista (1 Tess 4).

Pettyivätkö he? Eivät toki. Sillä vaikka ei tapahtunutkaan koko maailmaa mullistavaa Kristuksen paluuta, he kuoleman portin läpi kuljettuaan kohtasivat kuoleman voittajan. Silloin kaikki kyyneleet pyyhittiin pois ja he saivat kukin vuorollaan kokea Jeesuksen sanojen täyttymyksen: ”Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen” (Joh 14:3). Se ei ollut yhteishaku, vaan kukin haettiin omana aikanaan ja osa kävi marttyyrikuoleman läpi.

Meillekään ei ole tärkeää tietää mitä ajallinen elämä tuo tullessaan. Vain yksi on tärkeä, että säilytämme uskon Jeesukseen Kristukseen tuli mitä tuli ja tapahtui mitä tapahtui. Juuri tällä tavoin Paavali tilitti omaa elämäänsä ennen marttyyrikuolemaansa: ”Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään (2 Tim 4:6-8). Hän odotti Jeesuksen paluun ilmestymistä vielä ennen kuolemaansa.

Totisesti Jeesus on sanonut, että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja siitä haluamme pitää kiinni. Se riittää meille. Hänellä on kaikki valta, vaikka emme ymmärräkään miten hän sitä toteuttaa tässä ja nyt. Emme myöskään ymmärrä, mikä on hänen aikataulunsa. Mutta eihän meidän tarvitsekaan ymmärtää, vaan luottaa sydämestämme häneen ja pitää huoli, että kuulemme Hyvän Paimenen äänen ja seuraamme häntä, minne hän sitten vieneekin.

Tämä maailma tulee kokemaan Kristuksen tulemuksen täydellisenä shokkina. Se yllättää kuin varas yöllä, kuin synnytyskipu raskaan vaimon (1 Tess 5:2-3). Suuri maailma kokee sen kauhun päivänä ja huutaa vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta! Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?" (Ilm. 6:16-17) Kristukseen uskoville se on suuren ilon ja riemun päivä.

Kun luemme UT:sta ensimmäisen sukupolven Jeesuksen tulemuksen odotusta, meitä alkaa hävettää. Totisesti olemme huikean paljon lähempänä hänen tulemustaan kuin silloin. Mutta siitä huolimatta olemme kadottaneet sydämen palavan odotuksen. Emme ole jaksanet pitää kiinni siitä, että vain Kristuksen tulemus tuo ratkaisun ihmiskunnan tuskallisiin ongelmiin sodasta, köyhyydestä, nälästä, sairaudesta ja sekasorrosta. Kaikki nämä ovat ongelmia, joiden lievittämiseen ja jopa poistamiseen olisi ihmiskunnalla voimavaroja ja taitoa, mutta poliittinen tahto puuttuu.

Kyllähän alkukirkon kristityillä oli vaikka kuinka paljon ajallisen elämän huolia ja vaikeuksia. Eikä UT:n kirjoittajien elämä suinkaan ollut helppoa. Monet heistä kuolivat väkivaltaisesti. Kaikesta elämän raadollisuudesta ja kurjuudesta huolimatta vai pitäisikö sanoa juuri sen tähden, he odottivat Jeesuksen saapuvan pian takaisin. Heille Jeesus Kristus oli niin todellinen ja läheinen ja hänen herruutensa niin varma. Kristuksen tulemuksen odotus oli nimenomaan Jeesuksen näkyvän kohtaamisen ikävää ja kaipuuta. ”Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta” (Fil 1:23, KR92).

Me olemme oppineet elämään pelkän uskon varassa. Emme ole koskaan kohdanneet suoraan ja välittömästi Jeesusta kuten evankeliumin kertomat uskovat. Siksi emme pysty millään edes kuvittelemaan kuinka suurenmoinen hän on! (Joh 1:49; Luuk 5:8). Saada kohdata hänet on maailman ihmeellisin asia. Mitään sen parempaa ei voi olla eikä tule olemaan koskaan elämässämme.

Elämä tietämisen ja ei-tietämisen välisessä jännityksessä

Lopun ajan tapahtumia ja ajankohtia ajatellen elämme tietämisen ja ei-tietämisen välisessä jännityksessä. Olemme varmoja ja kuitenkin epävarmoja. Meille annetaan aivan kuin välähdyksiä sanomattoman suurista tulevista tapahtumista. Mutta meille ei anneta mitään selvää karttaa tai aikataulua tai yksityiskohtaista kuvausta (Osmo Tiililä).

Toisaalta Jeesus puhuu näkemisestä ja käskee erityisesti huomaamaan eräitä yksityiskohtia lopun ajan tapahtumissa: Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut - huomatkoon lukija tämän! (Matt 24:15). Jeesus myös sanoo, että tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut (Matt 24:25). Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella (Matt 24:33).

Samaan aikaan Jeesus puhuu siitä kuinka ”sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä (Matt 24:36). Hän jopa sanoo, ettei ”kukaan aavista mitään, ennen kuin Ihmisen Poika tulee (Matt 24:39). Siksi "valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee” (Matt 24:42). Pyhä tietämättömyys on niin tärkeä, että Jeesus jopa toistaa uuden vertauksen muodossa saman asian. Hän puhuu päivästä, jota emme edes arvaa, hetkestä, jota emme voi tietää (Matt 24:50).

Olemme täysin vakuuttuneita ja varmoja Ihmisen Pojan tulemisesta (parusia). Totisesti, hän tulee! Samoin tiedämme varmasti, millainen on Herra Jeesus. Yhden talentin saanut mies sanoi suoraan: "Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies” (Matt 25:24). Hänestä meidän ei tarvitse olla epävarmoja.

Epävarmuus koskee edeltäviä merkkejä, niiden tulkintaa ja sovellutusta sekä ajankohtaa: Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista (Matt 24:44). Merkit eivät siis voi olla täysin selviä ja vastaansanomattomia. Siksi voimme erinomaisen hyvin sanoa aikaamme ajatellen, että yksi on yhä mieltä ja toinen on toista mieltä. Niin monta kuin on miestä, niin monta on mieltä!

Jotain maailmaa koskevasta suunnitelmastaan Jumala on myös ilmoittanut palvelijoittensa profeettojen kautta. Varokaamme kuitenkin liian yksityiskohtaista ja liian varmaa tulkintaa tästä osasta Jumalan ilmoitusta. Erityisen varovaisia meidän tulee olla aikamääriin nähden. Mutta emme saa myöskään antaa houkkien pilata meiltä niin adventtia, sanomaa Kristuksen paluusta, ettemme julista siitä mitään.

Meidän toivomme varsinainen sisältö on Jeesus Kristus, hänen uhrikuolemansa puolestamme ja hänen tulemuksensa. Sanomamme ei ole se, mitä tapahtuu nykyiselle maailmalle ja miten kaikki tapahtuu.

Kristuksen ensimmäinen tulemus yllätti kirjanoppineet. Emmekö voisi nöyrtyä siihen mahdollisuuteen, että myös hänen toinen tulemuksensa on jotain aivan muuta, kuin mitä me tämän päivän kristittyinä kirjanoppineina olemme osanneet kuvitella Raamatun tekstien äärellä. Emme voi vangita ennakolta Jumalan toimintaa omaan Raamatun tulkintaamme.

Syvimmältään kristityn toivo ei kohdistu vain tähän näkyvään maailmaan, vaan johonkin, jota kutsumme iankaikkiseksi elämäksi. Se tulee meille jo nyt todelliseksi uskoessamme Jeesukseen Kristukseen. Mutta odotamme kärsivällisyydellä sitä päivää, jolloin tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen (l Kor 15:54). Se on jotakin täysin meidän nykyisen käsityskykymme ylittävää. "Sen mitä yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä kuullut, mitä ihmismieli ei kykene käsittämään, sen on Jumala varannut niille, jotka häntä rakastavat" (1 Kor 2:9 utn).

Miten kestän uskossa nykyisen lopunajan keskellä?

Miten kestämme loppuun asti? Se on tänäänkin elämämme tärkein kysymys. Vastaaminen on siksi vaikeaa, että siihen tulee sisältyä koko kristityn elämä. Ei ole olemassa mitään helppoja ja yksinkertaisia standardivastauksia. Siinä ei ole kysymys mistään kirjaviisaudesta, vaan meidän arkielämästämme, siitä miten käytämme aikaa, miten teemme työmme, miten elämme keskellä ihmissuhteita, mihin sidomme ajatuksemme ja päivittäisen kiinnostuksemme.

Siksi vastaus tämän kysymyksen on mitä henkilökohtaisin ja käytännöllisin. Jokainen todellinen vastaus on myös sidottu Raamatun sanaan. Pyhä Henki on nostanut Raamatusta kullekin meistä ikään kuin omat jakeemme, joiden avulla hän henkilökohtaisella tavalla vahvistaa, rohkaisee, mutta myös varoittaa ja nuhtelee meitä.

Eräs syvän masennuksen ja itsetuhon kiusauksen kanssa kamppaillut Jumalan valtakunnan työntekijä kertoi, että hän kesti, koska kaksi Raamatun jaetta kannattelivat häntä (Miik 7:8 ja Ps 42:6). Niissä hän kuuli Jumalan äänen. Toki hän sai lääkäriltä sitä apua, jota nykyaikaiset lääkkeet voivat antaa masennuksen kanssa kamppailevalle.

Pyhä Henki käyttää aina Raamatun sanaa! Yllättävää vain on se, että sama Raamatun kohta, mikä toisen nostaa masennuksesta tuntuu musertavan toisen entistä pahemmin. Mikä toiselle on evankeliumia, ilosanomaa, saattaa olla toisella ankaraa lakia.

Voimme siis vastata kysymykseemme miten kestämme vain henkilökohtaisesti vaatimatta, että juuri sama asia ja Raamatun jae auttaa muitakin.

Voiman kestää lopun ajan myrskyissä ja petollisessa uuvuttavassa tapahtumattomuudessa, jos annamme sovituksen sanan Jeesuksen ristiltä valloittaa meidät. Vain evankeliumissa on Jumalan voima (Room 1.16). Aivan avoimesti silmieni eteen asetettu ristiinnaulittu Jeesus Kristus (Gal 3:1) julistaa tänäänkin, että hän on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni (Gal 2:20b). Korjaantumattoman syntisyyteni, luoteeni lähimmäisiäni repivät viat ja niiden aiheuttaman jatkuvan syyllisyyden Jumalan Karitsa on kantanut. Juuri tällaista Jumalan Poikaa huudan päivittäin avukseni!

Voiman kestää antaa varmuus siitä, että kaikista lankeemuksistani ja epäonnistumisistani huolimatta uskallan uskoa Kristuksen lunastustyön tähden päässeeni Jumalan lapsen asemaan (Gal 4:5). ”Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia ” (Room 8:16). Pelastusvarmuus on suuri lahja ja Herra antaa sen jokaiselle, joka ottaa lahjan vastaan. Pelastusvarmuus perustuu siihen vakuutuksen, että Jumalan vanhurskauttaa minut jumalattomana, kun uskon (Room 4:5).

Voiman kestää antaa suostuminen siihen, että maailmassa Jumalan lapsella on ahdistus (Joh 14:33; KR38). Suostumme siihen, että monen ahdistuksen kautta meidän on mentävä sisälle taivasten valtakuntaan (Apt 14:22). Vasta siellä pyyhitään kaikki kyyneleet pois (Ilm 7:17). Tääl on sota, kilvoitus, vaiva ja työ” (Matti Paavola) ”Tääl on mun paha olla, vaivojeni vainiolla” (Siionin virsi). Emme odotakaan elämältä voittoa, riemua, onnea, hauskuuttaa, vaan vaivannäköä ja palvelua. Täällä kylvetään kyynelin, vasta siellä leikataan riemulla (Ps 126:5). Täällä kylvetään katoavaisuudessa, alhaisuudessa ja heikkoudessa, siellä nousee katoamattomuudessa, kirkkaudessa ja voimassa (1 Kor 15:42-42). Siksi ”mua auta Herra mä toivon vaan, vaik ei ois toivoa ollenkaan. En päästä sua, ennen kuin mua käyt siunaamaan (Siionin virret, 252).

”Minun onneni on olla Jumalaa lähellä (Ps 73:28)” yhtä hyvin keskitysleirissä kuin dementiaosastollakin! Ei ole tärkeää miten meidän elämänkohtalomme tulevat meitä viskomaan, ei edes se, miten Suomen käy tai mitä tapahtuu lähiaikoina maailmanhistorian myllertyessä. Lopulta ainoa tärkeä asia on se, että perimme iankaikkisen elämän. ”Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon” (Matt 16:26).

Millä tavoin Jeesus itse rohkaisi opetuslapsiaan? Hän varoitti harhaan johdattamisesta ja lähtemästä sellaisten perään, jotka esiintyvät Jeesuksen nimessä ja väittävät ajan olevan lähellä (Luuk 21:8). Hän varoitti antautumasta pelon valtaan silloin, kun sodat ja levottomuudet vyöryvät ylitsemme (Luuk 21:9). Ei tarvitse edeltäpäin huolehtia asioista (21:14). Jeesus jopa vakuutti, että päämme kaikki hiuksetkin ovat luetut (Luuk 12:7) eikä yksikään hiuskarva päästämme mene hukkaan (21:18). Pysykää lujina, niin voitatte omaksenne elämän (Luuk 21:19). Mutta entä silloin kun koen, etten millään jaksa pysyä lujana ja syvä uupumus valtaa mielen. Silloinkin Jeesus Kristus on Hyvä Paimen ja hän kantaa uupuneen olallaan. Ellette usko, niin ette kestä (Jes. 7:9).

”Minun täytyy olla varma siitä, että olen Jumalan kädessä enkä ihmisten. Silloin tulee kaikki helpoksi, myös ankarin luopuminen… Vain varmuudessa ja uskossa me voimme elää” (Bonhoeffer).

”Kuka voi kestää? Vain se, jolle hänen järkensä, periaatteensa, omatuntonsa, vapautensa tai hyveellisyytensä ei merkitse viimeistä, ratkaisevaa mittapuuta, vaan joka on valmis uhraamaan tämän kaiken, kun hänet on uskossa ja yksin Jumalan sidottuna kutsuttu kuuliaisuuteen ja vastuullisen tekoon. Kestää voi vain vastuunalainen ihminen, jonka elämä ei pyri olemaan mitään muuta kuin vastaus Jumalan kysymykseen ja kutsuun” (Bonhoeffer).

”Jumala antaa joka hätätilassa niin paljon voimaa vastarinnan tekemiseen kuin tarvitsemme. Mutta hän ei anna sitä etukäteen, jottemme luottaisi itseemme vaan yksin häneen. Sellaisen uskon pitäisi voittaa kaikki tulevaisuudenpelon” (Bonhoeffer). ”Meidän on löydettävä tie, jolla otetaan jokainen päivä vastaan niin kuin se olisi viimeinen, mutta eletään silti uskossa ja vastuuntunnossa niin kuin edessä olisi vielä suuri tulevaisuus” (Bonhoeffer).

Odotuksen hyväksyminen keskeiseksi osaksi uskonkilvoitusta auttaa kestämään. Odottaminen on aina vaikeaa, Janoamme toimintaa, selviä ja nopeita ratkaisuja. Odottaminen tuntuu elämän ja ajan tuhlaukselta. Odottaminen koettelee kärsivällisyyttämme. Mitään ei tapahdu ja koemme nääntyvämme. Juuri sellainen tunne petti kuningas Saulin. Hän toimi hätiköidysti ja menetti kaiken.

Abrahamin elämä oli pitkää odotusta. Sitä oli myös Iisakin elämä. Jaakobkin joutui odottamaan kauan ennen kuin sai ryhtyä tekemään työtä oman perheensä hyväksi. Joosefkin odotti aikansa tulemista.

Siinä odotuksessa harjoitetaan sitä uskoa, joka uskoo, että Jumala voi luoda tyhjästä jotain uutta ja tehdä olemattomat oleviksi (Room 4). Se usko voittaa lopulta maailman.

 



Ajan ilmiöistä