Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää
Teemoja
Ajan ilmiöistä
Sielunhoidosta
Uskonelämästä

Haku näiltä sivuilta

JUMALAN VIHA VAIHTUU RAKKAUDEKSI
Hengelliset syventymispäivät 28.8.1999 Johanneksen kirkko, Olavi Peltola

Älä puhu vihasta

Kerroin jokin aika sitten eräälle ystävälleni, että valmistan esitystä Jumalan vihasta. Hän heti sanoi, ettei hän ainakaan halua olla missään tekemissä sellaisen aiheen kanssa. Saman päivänä keskustelin erään toisenkin ystäväni kanssa ja hän myös ilmoitti välittömästi, ettei hän halua sellaisesta kuulla mitään.

Moni meistä joutuu elämään niin voimakaan masennuksen ja pahanolon tunteen kanssa, koko elämä on ikään kuin piripinnassa, ettei kerta kaikkiaan kestä kuulla mitään kielteistä, masentavaa, pelottaa. Vain pieni määrä jotain kielteistä, niin kaikki aivan kuin vuotaa yli, taivas tuntuu romahtavan niskaan. Siinä tilassa kirjoitus tai puhe Jumalan vihasta tuntuu aivan kauhealta. Eihän sellaista jaksa seurata edes minuuttiakaan.

Onko niin, ettei vain näiden kahden ystäväni kohdalla, vaan paljon yleisemminkin meidän ajassamme on oikeastaan mahdotonta puhua millään järkevällä tavalla Jumalan vihasta. Ikään kuin aikamme yleinen mielipide huutaa: Jos yleensä Jumala on olemassa, hän on jotain suloista, aina rakastavaa, hymyilevää hyvä. On mahdotonta liittää tähän Jumalaan sanaa viha. Maailmahan on täynnä vihan ja kauhun ilmauksia ja nyt vielä täytämme taivaankin vihalla.

Meille sana viha kuvaa jotain pelottavaa ja kammottavaa. On kauheaa kokea avointa ihmisten vihaa. Onko meidän liitettävä tuo sama pahanolon tunne myös Jumalan nimeen? Eihän Jumalassa voi olla sellaista alhaista ja paheksuttavaa asiaa kuin viha.

Avaamme Raamatun

Mutta mitä me sille voimme, että kun avaamme Raamattumme ja alamme lukea sitä, niin me jo aivan kirjan alussa kohtaamme Jumalan ja ihmisen välisessä suhteessa ahdistavan jännitteen ja ristiriidan. Ihmisen ei olekaan helppo tulla toimeen Jumalan kanssa, ei olekaan niin yksikertaista ja helppoa lähestyä Jumalaa. Jumala ei suinkaan merkitse vain leppoisuutta, hauskuutta ja turvallisuutta. Jotain on pahasti särkynyt ihmisen suhteessa Jumalaan.

Tietenkin moni aikamme ihminen on tehnyt valintansa ja ilmoittaa kyllä gallupeissa, että hän uskoo Jumalaan, mutta uskoo toisin kuin mitä kirkko opettaa. Ihmiset haluavat kyllä uskoa Jumalaan, mutta sellaiseen Jumalaan, jonka he itse ovat luoneet, jonka he voivat hyväksyä ja joka tuntuu hyvältä, miellyttävältä ja turvalliselta.

Voihan olla, ettei sana viha olekaan oikea sana kuvamaan tätä jännitettä, joka Raamatun mukaan alusta alkaen liittyi ihmisen suhteeseen Jumalaan. Mutta joka tapauksessa jo Raamatun alkusivut osoittavat, että ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen liittyy jotain sanomattoman vakavaa.
Jo aivan kirjan alussa luemme, kuinka Jumala rajoitti luomansa ihmisen valinnan vapautta ja päätösvaltaa. Hän asetti ihmiselle erään rajan ja sanoi: Älä astu tämän rajan yli! Annamme Raamatun nyt puhua omalla kielellään ja tavallaan: "Herra Jumala sanoi ihmiselle: "Saat vapaasti syödä puutarhan kaikista puista. Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma" (1 Moos 2:17). Vanha käännös käytti sanontaa: "Pitää sinun kuolemalla kuoleman".

Alusta alkaen ihmisyys siis perustui Jumala sanan asettamaan kontrolliin ja ihmisen vastuuseen tekemistään ja vakuutukseen siitä, että jos ihminen toimii vastoin Jumalan tahtoa seuraukset ovat vakavat. Ihminen valitsi Jumalan sanan tahdon vastaisen toiminnan ja nousi Jumalaa vastaan kapinaan.

Määritelmä Jumalan vihasta

Tämä edessä voimme muodostaa perusmääritelmän Jumalan vihasta. Se on Jumalan vastavaikutusta, -toimintaa. Käytän vieraskielisiä sanoja: Ensin ihmisen toiminta - aktio, sitten tulee Jumalan vastatoiminta - reaktio. Viha on Jumalan reaktio, ei Jumalan aktio. Aina on ensin ihmisen aktio ja vasta sitten tulee Jumalan reaktio. Viha ei ole siis koskaan Jumalassa ensimmäinen. Sitä edeltää jotakin muuta. Se on seurausta jostakin. Viha ei ole koskaan päällimmäisenä Jumalan suhteessa ihmiseen.

Olen löytänyt seuraavan määritelmän: "Jumalan viha on vierasta Jumalalle sen vuoksi, ettei sitä olisi, jos ei olisi pahaa ja syntiä. Mutta pahaa ja syntiä Jumala voi kohdata muuten kuin vihan ja tuomion Jumalana ollakseen uskollinen omalle perusluonnolleen. Jumala ei voi olla synnille suopea ja sen vuoksi pysyy hänen vihansa iäisenä ja peruuttamattomana kaikkea pahaa kohtaan" (Yrjö J. E. Alanen).

Raamatun alkulehdet kertoo tästä omalla ja niin havainnollisella tavallaan: "Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa. Silloin mies ja nainen menivät Jumalaa piiloon puutarhan puiden sekaan" - heillä oli varmaankin tunne siitä, että Jumala oli heille vihainen. "Herra Jumala huusi miestä ja kysyi: "Missä sinä olet?" Mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin (1 Moos 3:8-10).

Tämä siis on Raamatun kielessä Jumalan vihaa. Ihmisellä on paha olla rikkomuksensa takia. Jumala tavoittaa rikkoneen ja syyllisen. Asiat tulevat valoon, ne selvitetään ja niille annetaan oikea nimi.

Jeesus sanoi: "Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi" (Luuk 12:2). Saman totesi raskaaseen syntiin syyllistynyt Daavid: "Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka" (Ps 51:8).

"Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili" (Hepr 4:13).

Jumala vaatii tilille

En osaa paremmin sanoa kuin, että Jumala on jämtti. Asioihin tartutaan ja ne selvitetään ajallaan. Tätä selvittämisen aikaa voimme kutsua ihmisen kannalta Jumalan vihan ajaksi tai vihan päiväksi tai siksi suureksi päiväksi tai etsikonajaksi.

Mutta asioita ei vain tuoda valoon, vaan myös niiden vaikutukset, seuraukset selvitetään. Jumala julistaa tuomiot ja rangaistukset. Kohtaamme tuon ratkaisevan avainsanan: "Koska tämän teit, olet kirottu" (1 Moos 3:14) - sana käärmeelle. UT sanoo tämän saman asian karusti: SYNNIN PALKKA ON KUOLEMA (Room 6:23).

Jumala julisti tuomion synnistä ja sitä seuraavan rangaistuksen. Näin tapahtui Kainille, joka tappoi veljensä, näin Nooan aikaiselle väkivaltaa täynnä olevalle ihmiskunnalle, näin Baabelin tornin rakentajille. Koko Israelin kansan historia on kulkua kohti tuomiota ja rangaistusta. Samaria hävitettiin, Jerusalem tuhottiin. Ei vain VT:n historialliset ja profeetalliset kirjat ole täynnä Jumalan tuomioita, vaan myös UT sisältää monin tavoin tämän meille niin vastenmielisen sanoman. Ei tarvitse muuta kuin vähän aikaa lukea Raamatun viimeistä kirjaa, kun alkaa pelottaa. Kirja on täynnä kuvauksia Jumalan vihasta ja tuomiosta.

UT:n tärkein kirja, Roomalaiskirje, sanookin suoraan: "Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen (Room 1:18). Jumalattomuutta ja vääryyttä kai jokaisen meidän elämästämme löytyy - ainakin jos vähänkin suostumme näkemään omaa elämämme Raamatun valossa.

Jatkan vielä Roomalaiskirjettä: "Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan….. niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha. Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa" (Room 2:5-9).

Juudan kirje vakuuttaa, että Jumala tuo "jokaisen tuomiolle. Hän rankaisee kaikkia jumalattomia jokaisesta teosta, jonka he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikista julkeista puheista, joita nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet" (Juuda 15).

Eräs kaikkien järkyttävimmistä Jumalan tuomion ja vihan ilmoituksista on kuitenkin VT:n Naahumin kirjassa: "Herra… on Jumala, joka kostaa vihollisilleen. Herra kostaa, hän on täynnä vihaa, Herra kostaa vastustajilleen. Vihollisiaan hän ei lakkaa vihaamasta. Herra on kärsivällinen, mutta hänen voimansa on suuri, ei hän jätä rankaisematta… Vuoret järkkyvät hänen edessään, kukkulat hajoavat. Herra hävittää maan, koko maanpiirin, ja kaikki sen asukkaat. Kuka kestää hänen raivoaan, kuka voi vastustaa hänen vihansa hehkua? Hänen suuttumuksensa purkautuu kuin tuli, ja kalliot halkeavat hänen voimastaan. Hyvä on Herra, turvapaikka hädän päivänä, hän tuntee ne, jotka luottavat häneen (Naah 1:2-7).

Joskus Raamattua lukiessa tulee sellainen tunto kuin taivas olisi niin synkkien pilvien peittämä, ettei näy pienintäkään valoviirua.

Minä kutsun Jumalan vihaksi sitä, että hän tavoittaa ja ottaa minut kiinni ja vaatii tekemään tiliä elämästäni. Näin joudun selvittämään asioitani. Olen vastuullinen ja tilivelvollinen ihminen. Vuosikokouksessa tilintarkastaja ehdottaa tili- ja vastuuvapauden myöntämistä tilipitovelvollisille. Jumalan viha ei tarkoita muuta kuin ihmisen vastuullisuutta, kerran tapahtuvaa lopullista ihmisen koko elämän kattavaa tilintekoa ja sen mahdollisia kielteisiä seurauksia.

Emme voi paeta minnekään elettyä elämäämme. Mitään tehtyä emme saa tekemättömäksi. Tämä sama asia on sanottu Raamatussa myös näin: "Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää (Gal 5:7-8).

Emme pääse minnekään pakoon tilintekoa Jumalan edessä. Siksi mikään ei ole meille ihmiselle sen merkittävämpää kuin tiedostaa ja ottaa huomioon, että "ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio" (Hepr 9:27). Meidän kohdattava kerran hetki, jolloin kirjat avataan ja luetaan kaikki, mitä niihin on meistä kirjoitettu. Jumalan viha on samaa kuin tilinteko hänen edessään. Meidän kohtalomme ratkaistaan suuressa oikeudenistunnossa. Jumalan viha on tilinteon seurauksena julistettu kadotustuomio.

Näin olemme Raamatun ilmoituksen ydinasiassa. Jälleen edessämme on ne raamit, joiden sisällä on Raamatun ydinsanoma Jumalan rakkaudesta. Sanoma Jumalan rakkaudesta nousee esiin Jumalan vihan ja tuomion keskeltä.

Kuitenkin Jumala rakastaa

Karu tosiasia on kuitenkin, että Raamatusta on helpompi löytää jakeita jotka kertovat ihmisen raadollisuudesta, pimeydestä, rangaistuksesta, tuomiosta, vihasta kuin rakkaudesta ja hyvyyden voitosta ja voimasta. Jossain elämänvaiheessa on saattanut tuntua siltä, että avaan minkä kohdan tahansa Raamatusta, se vain lyö ja masentaa.

Emme kuitenkaan missään tapauksessa lue silloin oikein Raamattua, jos löydämme sieltä vain tuomiota, rangaistusta ja vihaa.

Jos Jumala olisi vain viha, tuomio ja rangaistus, meillä ei olisi koko Raamattua. Raamattu olisi päättynyt sen kolmanteen lukuun. Kaikki sen luvun jälkeiset sivut jo pelkällä olemassaolollaan julistavat, että Jumala on kärsivällinen, hän haluaa armahtaa ihmisen, hän rakastaa ja antaa mahdollisuuden ja elämän. Tämä sanotaan 2 Moos:ssa unohtumattoman voimakkaasti: "Herra, Herra on laupias Jumala, hän antaa anteeksi. Hän on kärsivällinen, ja hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa on suuri. Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta (2 Moos 34:6-7).

Raamattu ei missään kohden opeta, että Jumala on viha, mutta sen sijaan kyllä väittää mahdollisimman yksiselitteisesti, että Jumala on rakkaus. Emme tee väärin, jos nostamme korkealle erityisesti kolme sanaa, jotka toistuvat: Jumala on rakkaus (1 Joh 4:8 ja 4:16).
Eräs Raamatun hienoimpia kohtia on: "Kaukaa ilmestyy minulle Herra: "Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta (Jer 31:3).

Jumalan rakastaa ja rankaisee

Raamatun opetuksessa Jumalan rakkaudesta on eräs äärimmäisen tärkeä piirre. Tuo äsken lukemamme 2 Moos 34:7 loppuosa viittaa siihen selvästi: "Hän on armollinen tuhansille ja antaa anteeksi pahat teot, rikkomukset ja synnit, mutta ei jätä syyllistä rankaisematta". Miten hän voi rakastaa ja samaan aikaan rangaista syyllistä?

Jesaja koki tämän Jumalan vihan ja rakkauden näin: "Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet kuninkaan, Herran Sebaotin." Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, ja kosketti sillä minun suutani sanoen: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu" (Jes 6:5-7). "Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa" (Jes 38:17).

Roomalaiskirjeessä sama sanotaan näin: "Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme". (Room 5:8). Näin olemme kohdanneet jälleen Raamatun ydinsanoman Jumalan rakkaudesta.

Sen valossa näemme, että ihmisen perusongelma Jumalan edessä on hänen syntinsä, ei sairaudet, nälkä, toisten ihmisten pahuus, mielettömät elämänkohtalot. Juuri ihmisen synti herättää Jumalan vastareaktion, vihan. Nyt Jumala rakastaa ja pitää huolen ihmisestä sillä tavoin, että hän vihansa sovituksessa muuttuu rakkaudeksi.

Johanneksen kirje sanoo tämän keskeisen totuuden näin: "Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi" (1 Joh 4:9-10).

Kun Paavali tunnusti henkilökohtaisen uskonsa, hän sanoi nimenomaan elävänsä sinä luottamuksessa, että Jumalan Poika "on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni" (Gal 2:20). Nämä kaksi kuluvat yhteen: Rakkaus ja sovitus.


Kun viha muuttuu rakkaudeksi

Näin kohtaamme sen merkillisyyden, joka sisältyy meidän otsikkoomme. Jumala on muuttumaton, hänessä ei ole vaihteluja, hän on aina sama. Hän on valkeuksien Isä, "jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa" (Jaak 1:7).

Ja nyt kuitenkin muuttumaton Jumala muuttuu. On tietenkin mieletöntä sanoa näin, mutta emme ihmisinä osaa sen paremminkaan sanoa: "Jumalan rakkaus antoi maailmalle synnit anteeksi vasta sitten, kun Kristus ensin oli kärsinyt kuoleman sijaisenamme. Jumalassa tapahtui sittenkin mielen muutos, kun sijaiskärsimys poisti rakkauden esteenä olleen vihan" (Jukka Thurén). "Me olimme Jumalan vihamiehiä, joiden kohtalona olisi ollut tuhoutua Jumalan vihan aikanaan purkautuessa. Me emme älynneet emmekä tahtoneet tehdä mitään asian auttamiseksi. Jumala kuitenkin rakastaa myös vihamiehiään ja on siksi antanut Poikansa kuolla meidän sijastamme ja niin sovittaa meidät Jumalan kanssa eli lopettaa vihollisuuden Jumalan ja meidän välillämme, jotta me aikanaan pelastuisimme eikä tuleva viha kohtaisi meitä" (Jukka Thurén).

Jumalan rakkaus ei Raamatun mukaan ole siinä, että Jumala noin vain pelkkää hyvyyttään vapauttaa ihmisen kaikista kurjista asioista ja pälkähästä. Näin toki voimme ja haluamme unelmoida. Kenties juuri tätä vaadimmekin Jumalan kaikkivaltiudelta. Ehkä juuri jotain tuollaista vaistomaisesti odotammekin kuullessamme puhetta Jumalan rakkaudesta. Emme voi kuitenkaan sivuuttaa selvää Raamatun opetusta asiasta.

Ei paha noin vain muutu hyväksi, ei syyllisyys syyttömyydeksi, ei viha rakkaudeksi. On helpompi hävittää kuin rakentaa, särkeä kuin tehdä eheäksi, tuhota ja tappaa kuin hoitaa terveeksi ja antaa elämä. Kuinka helppoa onkaan rikkoa ja pettää luottamus ja kuinka vaikea onkaan jopa kaikkivaltiaan ja iäisen Jumalan vapauttaa ihmisen siitä kirouksesta ja tuomiosta, johon ihminen on itse syössyt itsensä. Samalla näemme, ettei pahuutta ja todellista syyllisyyttä voida millään saada olemattomaksi. Kerran tehtyä ei saa tekemättömäksi. Sen on tultava loppuun asti selvitetyksi.

Jumalan rakkauden ilmestyminen ja sen toteutuminen ihmisten elämässä olikin paljon vaikeampaa kuin ihmisen lankeemuksen ja sen seurauksena vihan ja kadotuksen ilmestyminen.

Sovituksen ihme

Raamattu osoittaa, että Jumalan viha vaihtuu rakkaudeksi vain sijaissovituksessa. Emme voi kohdata Jumalan rakkautta ilman ristillä tapahtunutta sovitusta ja uskoa sovituksen sanaan, ilman uhrikuolemaa, ilman evankeliumin vastaanottamista.

Kristinuskon ydinsanoma ei koskaan olekaan sanoma Jumalan rakkaudesta vaan sanoma sovituksesta, jonka alla ja turvissa vasta ihminen voi kohdata Jumalan rakkauden. Raamattua lukeva kristitty puhuu Jumalan rakkaudesta vain Golgatan ristin läpi ja vain sen juurella.

Hän lähetti ainoan Poikansa sovittamaan kaikkien ihmisten kaikki synnit Golgatan ristinkuolemassa. Se on monen aikamme ihmisen mielestä täysin järjetön ratkaisu. Siinä rakkaus tulee luoksemme äärettömän vaikeasti ymmärrettävänä ja samaan aikaan mitä lapsenomaisimmalla ja yksinkertaisimmalla tavalla vastaan otettavana. Raamattu vain toteaa: JUMALA NÄKI (tai katsoi) HYVÄKSI (1 Kor 1:21, KR 38).

Kuinka vaikea tätä ihmeellistä totuutta onkaan pukea inhimilliselle kielelle, sen huomaamme vaikkapa kirkkoisä Augustinuksen sanoista: "Meidät sovitettiin hänen kanssaan, kun hän jo rakasti meitä ? huolimatta hänen vihollisuudestaan meitä kohtaan meidän syntimme tähden. Niin hän on siis tehnyt sen jumalallisen ihmeen, että vihasi meitä ja kuitenkin samalla rakasti meitä" .

Nyt tiedämme, että ilman välittäjä ja ilman hyvitystä Jumalan viha ei olisi vaihtunut rakkaudeksi. Uskonpuhdistaja sanoi sen terävästi: ”Olenhan minä jo ennen usein sanonut, että Jumalaan uskominen ei yksin riitä, vaan että hinnankin täytyy olla mukana. Uskovathan turkkilaiset ja juutalaisetkin Jumalaan, mutta ilman välittäjää ja ilman hintaa. Mikä tämä hinta siis on? Sen evankeliumimme ilmoittaa. Pyhä Henkihän kaikkialla opettaa, että meillä ei ole Isää ilman välitystä, ja että hän ei päästä meitä Isän luo ilman välitystä” (Luther).


Tuomari onkin meidän sijastamme tuomittu

Jeesuksen kärsimys on Jumalan omaa kärsimystä, jopa omaa kuolemaa: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" (2 Kor 5:19). Jumala rakkaudessaan kärsii ja Jumala pyhyydessään saa oikeuden. Nyt onkin tuomari meidän sijastamme tuomittu. Jumala sovittaa synnin ja Jumala ottaa vastaan syntiuhrin. Vain meidän Jumalallamme on haavat. Jumalan pyhyyden viha kohdistuukin ristillä häneen itseensä Kolmiykseisenä Jumalana.

Koko Jeesuksen elämä tähtäsi hänen rangaistuskärsimykseensä.
"Jotteivät ihmiset ikuisesti eksyisi taivaasta, rakkaus veti Jumalan itsensä alas taivaasta, puki hänet lihaan ja vereen, yhdisti Luojan luomakuntaan, sulki hänet neitsyen kohtuun, puki hänet ryysyihin ja laski hänet seimeen. Eikä tässä vielä kyllin: köyhyydessä ja taisteluissa eletyn elämän jälkeen rakkaus löi Kristuksen maahan Getsemanessa, kahlehti hänet, sitoi ja sylki häntä, kruunasi hänet orjantappuralla, iski naulat hänen käsiinsä, ripusti hänet ristille, antoi hänelle katkeran kalkin juotavaksi ja vei hänet viimein kuolemaan, ja kaikki tämä hänen vihollistensa puolesta" (Quenstedt).

Sanoma huipentuu Golgatan tapahtumien kuvailuun. Kaikki neljä evankeliumia keskittyvät siihen. Kaikki niissä tähtää siihen. Jumalan viha vaihtuu rakkaudeksi Golgatan ristin tapahtumassa. Oi katso Golgataa! "Kun vasaraiskujen ääni alkoi kuulua pitkien mustien naulojen tunkeutuessa Jumalan pojan käsien ja jalkojen läpi, kuuntelivat sitä taivas, maa ja helvetti. Sellaista ääntä ei maailmassa vielä milloinkaan oltu kuultu eikä tulla milloinkaan kuulemaan aina arkienkelin viimeiseen pasuunaan asti… me emme sitä kuuntele, ja me kuulemme sen kuitenkin, sillä ihmisen korva on sellaiseksi luotu, että sen täytyy kuulla nämä vasaraniskut" (Mereshkovskij). Siinä meille raivattiin tie avoimeksi Jumalan sydämeen, jonka olimme synneillämme sulkeneet.

"Sillä kaikki ovat langenneet syntiin ja ovat vailla Jumalan kirkkautta, mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on verellään lunastanut heidät vapaiksi synnistä ja koska Jumala on tehnyt Kristuksen verisen ristin syntien sovituksen paikaksi, jonne he saavat uskoen tulla" (Room 3: 23-25, Jukka Thurén).

Vain ristillä on Jumalan rakkaus tullut tämän maailman keskelle ehdottomana, lopullisena ja täydellisenä. Vain siellä on Jumalan rakkaus aina läsnä, aina kohdattavissa ja omistettavissa. Siellä Jumalan rakkaus on muuttumattomana ja ehtymättömänä

Kristitty on ihminen, joka on oppinut vähitellen tunnustamaan sen, ettei hän löydä tästä maailmasta Jumalan rakkautta muualta kuin Jeesuksen katkerasta kärsimyksestä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Hän myöntää senkin, että tämä rakkaus tulee täydelliseksi, puhkeaa täyteen voimaansa hänen elämässään vasta suurena tilinteonpäivänä.

Miten löydän Jumalan rakkauden?

Miten kestän tässä Raamatun julistamassa Jumalan rakkauden ja Jumalan vihan välisessä jännityksessä. Sillä olenhan kaikessa ja joka hetki sellainen ihminen, joka ansaitsen kyllä Jumalan tuomion ja rangaistuksen. Olen hänen lakinsa rikkoja, olen sisimmältäni synnin turmelema. Niin moni asia elämässäni ennemminkin todistaa Jumalan vihasta ja ainakin kurituksesta. Entä jos vain kuvittelen, että hän rakastaa minua?

Miten uskallan tällaisenani luottaa sanomaan Jumalan sovittavasta rakkaudesta? Millä perusteella voi siihen turvata. Eihän elämässäni ole tapahtunut mitään sellaista, joka oikeuttaisi minut tähän luottamukseen. Miten siis pääsen sisälle tähän Jumalan rakkauteen? Se on lopulta elämäni tärkein kysymys. Asia on lopulta tavattoman yksinkertainen, suorastaan tyrmistyttävän yksinkertainen.

Jeesus sanoi lähetyskäskyssään: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mark 16:15-16). Siksi Jeesus lähetti Paavali saarnaamaan evankeliumia. Paavali ei halunnutkaan elämältään mitään muuta julistaa evankeliumia Jumalan armosta (Apt 20:24). "Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat" (1 Kor 1:21).Juuri julistetussa evankeliumissa "Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Tiit 2:11). Jumalan pelastava armo lähestyy meitäkin saarnatun evankeliumin kautta. Siinä kuulijoiden silmien eteen aivan avoimesti asetetaan Jeesus Kristus ristiinnaulittuna (Gal 3:1). Tässä jokainen meistä kohtaa Jumalan rakkauden tänäänkin.

Tämä rakkaus ilmenee halvassa ja suorastaan mielettömässä muodossa. Se kohtaan meidät Golgatan keskimmäisellä ristillä. Siellä se on alhaisena, raadeltuna, häväistynä, heikkona, rikollisena. Siksi tämä todella maan alimpiin paikkoihin asti tullut Jumalan rakkaus, ei torju eikä työnnä pois ketään luotaan. Se ei halveksi ketään.

Se rakkaus etsii tänäänkin sanallaan ja hengellään kuten alkoi etsi langennutta ihmistä jo paratiisissa. Se huutaa kaikkinäkevänä ja kaikkitietävänä: Missä olet.
Se kutsuu: "Tulkaa minun tyköni kaikki" (Matt 11:28). .
Se rakkaus on kuin hyvä paimen, joka etsii kadonnutta kunnes löytää.
Se rakkaus on kuin Tuhlaajapojan isä, joka ottaa syliinsä, oli poika elänyt ja tehnyt mitä tahansa.
Se rakkaus vakuuttaa, "että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastu" (Apt 2:21) ja ttä sitä, "joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos" (Joh 6:37)
Se rakkaus sanoo: "Minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani" (Ilm 3:20).
Se rakkaus odottaa, että otamme hänet vastaan ja "kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä" (Joh 1:12; KR38)

Vaikka se rakkaus ei puhuttele eikä kohtaa minua millään yliluonnollisella ja muista ihmistä poikkeavalla tavalla, se on kuitenkin mitä todellisimmin nytkin täällä läsnä kutsuu ja sulkee syliinsä jokaisen joka tulee sen luokse ja ottaa sen sanan ja lupauksena vastaan. Oi miten ihmeellinen Golgata!.

"Yksityisen ihmisen ei nyt tarvitse muuta kuin tulla ja ottaa vastaan kaikki tämä, mikä hänelle kuluu. Hän saa ilmaiseksi pukeutua parhaisiin vaatteisiin ja uskoa halki elämänsä anteeksi kaiken synnin, mikä hänessä vielä on jäljellä. Syntiä ei koskaan enää lueta hänen syykseen eikä laki koskaan enää tuomitse häntä kadotukseen. Jumala ei koskaan enää vihastu häneen vaan rakastaa häntä iankaikkisella ja muuttumattomalla rakkaudella ja sulkee hänet syliinsä lapsenaan ja perillisenään, niin kaunan kuin hän uskoen pysyy Kristuksessa eli siis niin kauan kuin hän synnin vuoksi yhä uudelleen palaa Kristuksen luo eikä tule toimeen ilman hänen armoaan" (Rosenius).

Intialainen kuuluisa kristitty nainen ja johtaja Pandita Ramabai löysi vaikean, pitkän sisäisen kriisin jälkeen rauhan Kristuksen ristin edessä. Hän kirjoitti: "Katsoin pyhää Jumalan Poika, joka oli korotettu ristille ja kärsi siinä minun sijastani kuoleman, jotta minä vapautuisi synnin ja kuolemanpelon orjuudesta ja saisin elämän. Oi tätä rakkautta minua, kadotettua syntistä kohtaan, tätä Isän rakkautta hänen antaessaan ainosyntyisen Poikansa kuolemaan minun edestäni. Minä en ansainnut sellaista rakkautta, mutta juuri siksi hän sen minulle osoittikin".

Olen hänen edessään joka hetki perin juurin pahana, ilkeänä, mahdottomana Jumalan kohtaamiseen. Minun sisimmässäni kuohu pahoja ajatuksia, varkautta, haureutta, murhaa, ylpeyttä. Mutta keskellä tätä syntimertani kuitenkin Jumalan sanan todistuksen äänen kuultuani nostan katseeni Kristukseen sovittajanani, huudan häntä avuksi. Ja hänen apunsa on ihmeellinen. En vapaudu syntisyydestäni. Jotakin putoaa kyllä pois vähitellen elämästäni. Mutta varsinaiset tuskani ja syyllisyyteni aiheuttajat - itsekkyys ja ylpeys - säilyvät loppuun asti erittäin todellisina ja elinvoimaisina. Mutta kuitenkin minulla on puhdas omatunto, sillä Jeesuksen veri jatkuvasti saa puhdistaa sen. Pyhä Henki tulee asumaan minun syntisen sydämeeni ja muunlaisia sydämiä ei täällä tänäänkään ole. Olen autuas synneistäni huolimatta.

Tätä olemme tottuneet nimittämään uskonvanhurskaudeksi. Se on suurenmoisin rakkauden kokemus mitä koskaan elämässäni saan kokea. Se on tarjolla juuri nytkin jokaiselle joka kuuntelee. "Elän joka hetki tuomion ja anteeksiantamuksen jännityskentässä. Hyväksyminen tapahtuu aina uudelleen ja uudelleen ja se on joka kerta minulla yhtä suuri ihme ? oikeastaan tuhannes kerta on entistä suurempi ihme. Ajatella, ettei Jumala ole väsynyt minuun" (Agne Nordlander ).

"Puhkea, sieluni, riemuun! Sydämeni on haljeta, kun oikein ajatelen tätä: Se on täytetty. Mitä minä en voinut, se on tehty. Kaikki syntini on sovitettu. Pelastus on täydellinen - epätäydellisellekin uskolle. Vaikka minulta puuttuukin kaikki, ei minulta puutu sittenkään mitään, sillä pelastus on täytetty. Minun ei tule enää raataa täyttääkseni lain, sillä lain vaatimukset on sijaiskärsijäni täyttänyt. Minun uskoni eivät tee minua arvolliseksi, sillä täytetty pelastus ei voi kysyä arvollisuutta. ei uskonikaan voi täyttää pelastustani, sillä se oli jo täytetty ennen kuin uskoinkaan. Kyyneleeni ja katumukseni eivät voi sovittaa syntiä, sillä sovitus on täytetty Jeesuksen veressä" (Fredrik Wislöff).

Kaikkien sairauksiemme, pettymystemme ja ennen kaikkea oman ilkeytemme ja pahuutemme keskellä loistaa nyt Jumalan kirkkaus ja valo. "Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitsesi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herra, ja sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa" (Jes 60:1-2).



Uskonelämästä