Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää
Teemoja
Ajan ilmiöistä
Sielunhoidosta
Uskonelämästä

Haku näiltä sivuilta

PERISYNNIN VAIKUTUS

ERÄITÄ VÄITTEITÄ LUTERILAISEN SYNTIOPETUKSEN POHJALTA

Olavi Peltola

1.   Luterilainen opetus synnistä ja nimenomaan perisynnistä kohtaa vastaväitteen, että Jumala ei voi mitenkään oikeamielisenä Jumalana vaatia ihmiseltä sellaista, mitä tämä ei kykene täyttä­mään. Jumala ei käske mitään mahdotonta ja jos hän käskee, on vika hänen, koska silloin hän antaa kannettavaksemme liian suuria taakkoja. Sellainen taas on julmuutta. Ihmisen on voitava peri­aatteessa elää Jumalan käskyjen mukaan. Sillä ihmistä on mahdotonta tuomita sellaisesta, mitä hän itse ei voi. Tähän liittyy myös väite, että Jumala toki antaa kullekin anteeksi hänen omat eikä jonkun toisen synnit. On hyvä tietää, että nämä väitteet on jo esittänyt Pelagius ennen vuotta 410.

 

  2. Väitetään, että opetus perisynnin täysin turmelemasta ihmisestä antaa perin synkän kuvan ihmisen siveellisestä tilasta ja hänen mahdollisuuksistaan toimia oikein ja näin lamauttaa ihmisen hyvät ponnistukset asioiden korjaamiseksi. Siksi se on syvästi taantu­muksellinen. Näin väitettäessä unohdetaan, että opetuksen ytimessä on ero ihmisestä Jumalan edessä ja ihmisestä toisten ihmisten keskellä. Jumalan edessä olemme täysin kyvyttömiä mihinkään hy­vään omin voimin. Lähimmäissuhteessa pystymme paljoonkin hyvään tahdollamme ja se meidän on tehtävä. Mutta sen hyvän varassa emme kestä Jumalan tuomiolla, mikä kuitenkin on tärkeintä ihmisen ian ­ kaikkisessa kohtalossa.

 

  3. Jollei nähdä, että synti on turmellut ihmisen olemuksen perus­teellisesti ja että se edelleen joka hetki turmelee, niin ei voi­da opettaa johdonmukaisesti ihmisen pelastuvan yksin armosta. Ku­vitellaan ihmisen sittenkin pelastuvan jonkin hänessä itsestään vielä tai jo olevan hyvän tähden, johon Jumalan Henki voi liittyä ja siitä käsin aloittaa muuttavan työn ihmisessä. Jumala ei vanhurskauta silloin jumalatonta eikä Jumalan armo silloin ole vain hänen omaa käsittämätöntä mielisuosiotaan, joka rakastaa, vaikka rakkauden kohteessa ei, ole mitään rakkautta ansaitsevaa. Ihmises­sä ei ole edellytyksiä armolle, ei mitään arvokasta, jota synti ei ole turmellut. Kuitenkin Jumala rakastaa tätä ihmistä ja haluaa ottaa hänet syntisenä yhteyteensä.

  4. Jollei nähdä, että synti on turmellut ihmisen olemuksen läpi­ kohtaisin ja turmelee edelleen joka hetki, niin ei voida johdonmu­kaisesti opettaa, että ihminen pelastuu yksin uskosta. Kuvitellaan ihmisen pelastuksen sittenkin riippuvan jostakin ih­misen omasta suorituksesta, teosta, toiminnasta. Siitä voidaan käyt­tää nimitystä ratkaisu, oma valinta, tahdon ponnistus, suostuminen, antautuminen. Tällöin pelastuminen on Jumalan ja ihmisen yhteis­työn tulosta ( synergismi ). Synergismi on kuitenkin mieletöntä, kos­ka ihminen tekee syntiä myös yhteistyössä Jumalan kanssa. Silloin siis ihminen pelastuisi tekemällä syntiä. Usko ei ole ihmisen teko, vaan yksin Jumalan lahja ja teko ihmisessä ja ihminen saa uskon Sanaa kuulemalla Pyhän Hengen vaikutuksesta.

 

  5. Jollei nähdä, että synti on perusteellisesti turmellut ja edel­leen turmelee joka hetki ihmisen olemuksen, niin ei voida opettaa johdonmukaisesti, että ihminen pelastuu yksin Kristuksen tähden. Kuvitellaan sittenkin ihmisen pelastuvan oman itsensä tähden. Ihminen nähdään niin arvokkaaksi, että se riittää. Välittäjä ei ole välttämätön. Tai nähdään Jumalan rakkaus niin suurena, että se riittää kuten tuhlaajapojan isän rakkaus riitti. Tällöin ihmi­nen ei ansaitse kadotusta ja silloin Jumalalla ei ole mitään to­dellista syytä lähettää ainokaista Poikaansa sovittamaan maailmaa itsensä kanssa eikä Kristuksen kuolemalla ole ainutkertaista ja ainutlaatuista sijaishyvittävää merkitystä. Jeesus on vain opettaja.

 

  6. Lapsikastekeskustelun eräs polttopiste on nimenomaan kysymys perisynnistä ja perisyyllisyydestä. Lapsikasteen kieltäjillä on lähtökohtana, vaikka usein tiedostamattomana, näkemys lapsen syn­nynnäisestä viattomuudesta. Lapsi on puhdas ja vasta tietoisten väärien ratkaisujensa kautta hän tulee syntiseksi. Synti on siis lopulta yksittäisiä tekoja. Kaste on ihmisen kuuliaisuudenteko ja vastaus Jumalalle. Lapsikasteen mielekkyys turhentuu ratkaisevas­ti silloin, kun kiistetään perisynti. Mutta jos nähdään vastasynty­nytkin synnin perinpohjin turmelemana, nähdään myös polttavana kysymys siitä, miten hän pääsee anteeksiantamuksen ja hänet peit­tävän Jumalan armon osallisuuteen. Se ei voi tapahtua itsestään.

 

  7.   Pyhitysopetuksen sisältö määräytyy ratkaisevasti myös siitä, mitä opetetaan synnistä. Jollei synnin nähdä turmelleen ihmistä täysin, on helppo luoda optimistisia teorioita ihmisen asteittaisesta kehittymisestä Jumalan Hengen voiman avulla jo täällä elämässä kohti eettistä täydellisyyttä. Silloin synti on jotain sellaista erillistä, josta ihminen kykenee pääsemään irti. Luterilaisuudessa on korostettu sitä, että vanhurskauttaminen on nimenomaan vanhurskaaksi julistamista ja se on täydellistä uskon ensi hetkestä alkaen. Vanhurskaaksi tekeminen eli uudistus on vasta aivan alullansa ja alulla se on loppuun asti ihmisen ajallisessa elämässä. Kilvoituksessa ei ole keskuksena vanhurskaaksi tekemi­nen, jumalallistuminen kuten kreikkalaisilla isillä, vaan vanhurs­kaaksi julistaminen. Näin siksi, että mikään ei ole toden tullen sen vaikeampaa kuin uskoa syntisenä Jumalan vielä armahtavan. Jumalallisesta luonnosta osalliseksi tuleminen on ihmiselle luetusta Kristuksen vanhurskaudesta osalliseksi tulemista ja se tapahtuu aina vain uskosta. Kristuksen asuminen uskovassa ei muuta uskovaa Kristukseksi. Kuilu Luojan ja langenneen luodun välil­lä on loppuun asti ehdoton.

 

  8. Luterilaisen syntiopetuksen perustalta meidän on vaikea yhtyä kansainvälisissä yhteyksissä käsitykseni mukaan varsin laajalti esiintyvään pyhitysoppiin. Puhtaimmin sitä edustanee suomeksikin julkaistun kiinalaisen Wachman Neen opetukset, Ruth Paxonin kirjat tai esim. Stanfordin Vihreä kirja. Sen mukaan vanha ihmisemme tai niinkuin me ymmärrämme synnin perin pohjin turmelema olemuk­semme, on jo 2000 vuotta sitten lopullisesti ristiinnaulittu ja kuollut yhdessä Kristuksen kanssa (Room 6). Jos vain uskossa pi­dämme kiinni tästä totuudesta, niin käytännössä se myös toteutuu kohdallamme. Tämä opetus on kaukana opetuksesta samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Luterilaisilla ei saamansa opetuksen pohjalta vanhaa ihmisen kuolema ole kertakaikkisen jo tapahtunut tosiasia. "Meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuk­sessa ja parannuksessa upotettava ja että sen on kuoltava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen, ja että sen sijaan on joka päivä tultava esiin ja noustava ylös uuden ihmisen, joka elää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä " . (Vähä Katekismus).

 

  9. Luterilaisen syntiopin omaksuminen tekee meille vaikeaksi korin helpon antautumisen karismaattiseen liikkeeseen. Karismaattisen liikkeen ytimessä on kokemus - useimmilla liikkeen jäsenillä kaiketi hurmoksellinen kokemus, jonka väitettään muuttaneen elämän ja antaneen ylistävän mielen. Usein tähän kokemukseen liittyy myös hurmoksellista kielilläpuhumista. Lutherin mukaan "synti on meissä ja varmasti kaikissa meidän teoissamme niin kauan kuin me täällä elämme". Siksi myös ihminen puhuessaan kielillä ja sillä tavoin ylistäessään Jumalaa koko ajan on syntinen ja jopa myös tekee syntiä ja ansaitsee kadotuksen ellei Jumala laupeudessaan Kristuksen tähden peitä tätä ylistystä ja kielilläpuhumista. Kielilläpuhuminen kuten profetoiminenkin on kelvollista vain yksin sen tähden, että Jumala antaa sen uskovalle Kristuksessa anteeksi. Itsessään se ei ole ehdottoman luotettavaa eikä hyvää. Kuullessam­me tai saadessamme käsiimme profetioita, joissa väitetään Jumalan puhuvan suoraan tämän kautta ja kenties käytetään ongelmallista minä muotoa, meidän on uskallettava nähdä se kaikki syntinen ihmisparan syntisen olemuksen monella tavoin turmelemana. Tämä ei merkitse sitä, etteikö profetioissa saattaisi tulla esiin ai­van oikeitakin Raamatun opetukseen perustuvia asioita. Mutta itse ilmiö tarvitsee Jumalan edessä anteeksiantamusta. Jollei kielillä puhumisen ja profetoimisen kokemukseen koko ajan liity syntien­ anteeksiantamus, se nostaa ihmisen ylpeyden ja itsevanhurskauden ja paisuttaa hänet. Siitä tulee väärän varmuuden antaja, joka sokaisee. Näin olemme nähneet masentavalla tavalla käyneen ns. Oulun profetian ydinryhmälle Oulussa.

 

10.   Luterilaisen syntiopetuksen edessä on meidän uskallettava nähdä myös lähetystyöhön lähtemisemme monella tavoin synnin turmelemaksi ja syntinen ihmisen syntisenä lähtemiseksi. Mitään em­me tule tekemään lähetyskentilläkään niin, etteikö sitä olisi turmelemassa meidän syntisyytemme. Palvelumme ei koskaan jalostu ehdottoman rakkauden ja puhtauden täysin läpäisemäksi. Aina saamme tehdä työtä kipein tunnoin Herran kirkkauden valossa, sillä "Ju­malan pyhät joutuvat häpeään omissa teoissaan Jumalan edessä ja kerskaavat ainoastaan hänestä " (Luther). Tämä meidän tulisi uskal­taa nähdä ja tunnustaa ja samalla kuitenkin olla rohkeana mielellä meille luetun Kristuksen sovituksen peittämänä. Voimme lähteä ja tehdä työtä vain siksi, että Jumala Kristuksen tähden ei laupe­udessaan lue meille synniksi meidän lähetyspalvelumme saastaisuutta, vaan jaksaa joka hetki peittää laupeudessaan ja antaa anteek­si. Siksi emme ole oikeutettuja jättämään työtämme kesken, vaikka kokisimme itsemme täysin kelvottomiksi siihen. "Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se Jumala armah­ taa" (Room. 9:16) . Niinpä sinä arvostelet itseäsi toisin Jumalan tuomion ankaruuden mukaan ja toisin hänen armonsa hyvyyden mukaan. Etkä sinä saa erottaa näitä kahta näkökohtia toisistaan tässä elämässä. Edellisen näkökohdan mukaan sinun kaikki tekosi ovat saastaisia ja epäpuhtaita sen sinussa olevan osasi tähden, joka on Jumalaa vastaan, jälkimmäisen mukaan taas olet kokonaan puhdas ja vanhurskas " (Luther).

 

 

VOIKO PAHOLAINEN PELASTUA?

Perisynnin kieltäminen vastoin tieteen tuloksia

Juhani Rekola, Kotimaa 1975

 

VUODEN VAIHTEEN AIKA­NA on eräissä ruotsalaisissa aika­kauslehdissä jatkettu keskustelua kristinuskon ja marxilaisuuden välillä. Mielenkiintoinen on Kris­tet Forum-lehden suuri kaksois­numero, joka on näille ongelmille omistettu. Siinä käsittelee m.m. Gustaf Wingren kris­tinuskon ja marxilaisuuden käsityksiä "pahasta". Kristillisen kä­sityksen mukaan paha liittyy ihmiseen. Wingren puhuu myös pe­risynnistä, vaikka vähän epä­määräisesti ja lainausmerkkejä käyttäen. Marxin mukaan paha johtuu yhteiskunnan rakenteesta. Ongelma on, että vaikka raken­teet korjataan vallankumoukses­sa, paha ei häviäkään. Marx on erinomainen ase, mutta vain val­lankumoukseen saakka. Hän pu­huu vain tilanteesta ennen val­lankumousta, mutta ei koskaan sen jälkeisistä ongelmista.

 

Saksalaisen Merkus-aikakaus­lehden viime numerossa oli Leszek Kolakowskin pitkä artikkeli "Voiko pa­holainen pelastua?". Kirjoittaja on maailmankuulu puolalainen marxilainen filosofi, joka tietääk­seni oleskelee parhaillaan Yhdys­valloissa (hänen Ruotsin Täbyssä asuvan hyvän ystävänsä kerto­man mukaan). Hän on kaikkein arvossapidetyimpiä marxilaisia, jotka käyvät kristinuskon kanssa keskustelua. Hänen puheenvuo­rojaan kannattaa aina kuunnella.

 

Kolakowski antaa arvon vasta puolelle. Hän esittää artikkelis­saan neljä syytä, miksi kristinus­ koa edelleen tarvitaan. Viimeinen kuuluu: Maailma tarvitsee kris­tinuskoa, ei vain subjektiivisessa mielessä, vaan siksi, koska tietty­jä tärkeitä tehtäviä ei ilmeisesti voida ratkaista ilman sitä ja kos­ka sen on otettava vastuu maail ­ masta, jota se on ollut vuosisato­ jen aikana muokkaamassa.

 

Kirjoittaja arvostelee aikamme teologiaa siitä, että se on jättä­ mässä vanhat asemat. Pelätään joutumista gettoon ja siksi "siu­nataan melkein jokainen liike, jo­ka lähtee ihmisen luonnollisista pyrkimyksistä". Teologialle on vähemmän tärkeää oman identi­teetin säilyttäminen kuin se, ettei sitä suljettaisi vain pois yleisestä kilpajuoksusta". Tämä tulee nä­kyviin erityisesti suhteessa pa­haan, syntiin, perisyntiin.

 

Nimi "Voiko paholainen pelas­tua?" käsittelee juuri perisynnin ongelmaa. Onko olemassa sel­laista kuin perisynti? Jos emme usko siihen, silloin ihminen on luonnostaan hyvä ja silloin on mahdollista rakentaa tämän maan päälle täydellinen paratiisi. Kun tämä toteutuu, silloin paho­lainen on tehnyt tehtävänsä eikä se ole ollut aivan paha. Tämänta­paista uskoa edustavat sellaiset ajattelijat kuin Scotus Eriugena, Hegel, Teilhard de Chardin. Tu­levasta täydellisyydestä käsin kaikki . tapahtuminen on miele ­ kästä, niin myös synti ja paholai­sen työ.

 

KOLAKOWSKI HUO­MAUTTAA, että tällainen usko on pelottavan vaarallinen. Pe­risynnin kieltäminen . on vastoin tieteen tuloksia, inhimillistä ko­kemusta ja kristillistä perinnettä. Kristinuskon syvimpään olemuk­ seen kuuluu kaksi oppia: maail ma on langennut maailma, Jeesus on tullut tätä maailmaa pelastamaan. Vain näihin molempiin puoliin pitäytymällä voidaan välttää kaksi vaaraa: pinnallinen optimismi sekä epätoivo.

 

Perisynti-oppia on kyllä käy­tetty taantumuksen aseena. Jos vain valitetaan, että me olemme huonoja ja syntisiä, voidaan luo­pua kokonaan maailman muut­tamisesta. Tällainen päättely on kuitenkin virheellistä. Perisynti-oppi sisältää tärkeän näyn elä­ mään. On kyllä sellaista pahaa, mikä voidaan poistaa ja sitä on kaikin voimin yritettävä. "On kuitenkin olemassa myös sellaista pahaa, mitä ei voi poistaa ja siksi meidän kurjuudessamme on jotain korjaamatonta."

 

Jos tämä kielletään, mitä ta­pahtuu? Jos loppu on maanpääl­linen täydellisyys, silloin kaikkea syntiä voidaan puolustaa. Paho­lainen pelastuu. Se ei ole ollut aivan paha. Viimeisellä tuomiolla me toteamme, että olemme viat­tomat ja että olemme kaitsel­muksen syyttömiä välikappaleita täydellisyyden luomisessa. Lisäksi uskoon kaiken pahan häviämi­seen liittyy väkivaltamieltä. Kaik­ki on luvallista, kun rakennetaan täydellistä yhteiskuntaa. Mikään uhri ei ole liian kallis. Näin ko­hoaa totalitäärinen yhteiskunta, jossa luuloteltua täydellisyyttä pi­detään yllä väkivalloin.

 

Kolakowski toteaa artikkelinsa lopulla: Ihmiset tarvitsevat kris­tinuskoa, koska se auttaa heitä kestämään tämän elämän painet­ta ja koska se paljastaa heille in­himillisen olemassaolon ylittä­mättömät rajat ja auttaa heitä hyväksymään nämä rajat. Sitä tarvitaan jo sen tähden. koska se opettaa niinkin yksinkertaista to­tuutta kuin että ei ole vain aamu, vaan myös päivä aamun jälkeen ja ettei ero menestymisen ja epäonnistumisen välillä ole aina selvä. Me tarvitsemme kristinus­koa, joka ei ole kullan- eikä purppuranvärinen, ei punainen - vaan harmaa."

 

Ja kirjoittaja jatkaa: "Tarvit­semme sosialistista perinnettä, mikäli se auttaa meitä käsittä­mään, miten väkivaltaisia ovat ne voimat, jotka määräävät histo­riaamme ja mikäli se auttaa mei­ tä taistelussa sortoa ja kurjuutta vastaan. Mutta tarvitsemme sel­ laista sosialistista perinnettä, jo­ ka on tietoinen omista rajoistaan, sillä unelma täydellisestä tapah­tumisesta ja täydellistymisestä on vain epätoivoa toivon manttelissa ja vallanhimoa vanhurskauden toivon vaatteissa."

 

 

PERISYNTI: MIKÄ SE ON?

Keski-Uusimaa, 14.04.1997

 

Lähes jokaisessa suomalaisessa ko­dissa on Raamattu, Jumalan Sana. Silti monella on vain vähän tietoa sen sisällöstä, koska sitä ei lueta. Raamatussa luullaan olevan monia asioita, joita siellä ei kuitenkaan ole.

 

Luuloasioita on mm.: "Jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Pääasia on kunhan vain uskoo, uskoipa mi­hin tahansa." Raamattu kuitenkin sa­noo, että vain uskomalla Jeesukseen voi pelastua.

 

Lienee yllättävää, ettei Raamatus­ta löydy myöskään sellaista sanaa kuin perisynti. Profeetta Hesekiel mm. sanoo: "Mikä teillä on, kun te lausutte tätä pilkkalausetta Israelin maasta: Isät söivät raakoja rypälei­tä, lasten hampaat heltyiv ' ät." Hese­kiel sanoo suoraan, ettei poika kan­na isän syntivelkaa.

 

Kun opetuslapset näkivät sokeana syntyneen miehen, he kysyivät Jee­sukselta: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämä vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?" (Oli siinäkin kysymys.) Jeesus vastasi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki.

 

Kun lapsi syntyy tähän maail­maan, hän syntyy synnittömänä, hänhän ei ole tehnyt hyvää eikä pa­haa. Viattomuudessaan hän on tai­vaskelpoinen sellaisenaan Jeesuksen lunastustyön perusteella ilman kasteita. Se, että ihmisellä on perinnöllinen taipumus tehdä syntiä on eri asia kuin perisynti. On vähän asia kuin allergiaan taipuvaisella ihmisellä. Hänellä ei ole allergiaa, kunnes hän joutuu kosketukseen allergiaa aiheuttavien aineiden kanssa.

 

Sylilasten kastetta ei myöskään mainita Raamatussa. (Näin toteaa myös Suomen Pipliaseuran sanasto osuus uudessa Raamatun käännöksessä.) Jeesus ei kastanut pieniä lap­sia, vaan siunasi panemalla kädet heidän päällensä. Ns. perisyntiä ei tarvinnut "pestä pois", koska sitä ei ollut. Toki Raamattu puhuu kastees­ta, mutta se tulee tapahtua uskoon tulon jälkeen: "Joka uskoo ja kaste­taan, se pelastuu." Ne henkilöt, jot­ka tekivät parannuksen ja ottivat Jeesuksen vastaan, ne kastettiin. Tämä on järjestys tänäänkin.

 

Raamattu ei puhu myöskään kasteen liitosta, vaan uudesta liitosta Jeesuksen veressä. Ilman henkilö­kohtaista parannusta ja uskoa Jee­sukseen ei kasteesta ole mitään hyö­tyä, tapahtuipa se missä iässä tahan­sa. Tutki kirjoituksista, onko asia näin!

Kristitty

 

 

 

 


Ajan ilmiöistä