Vanha Testamentti Uusi Testamentti Uskonoppi Kirjoituksia eri teemoista Evästä vuoden jokaiselle viikolle C.O.Roseniuksen Elämän  Leipää
Teemoja
Ajan ilmiöistä
Sielunhoidosta
Uskonelämästä

Haku näiltä sivuilta

UUSKONNOLLISUUDEN HAASTE KRISTITYILLE

Johdanto

Eräs keskeinen vaikeutemme kohdatessamme aikamme ilmiöitä kristillisen uskonvakaumuksemme pohjalta on siinä, että meidät, Kristukseen uskovat, osataan leimata julkisuudessa jollakin tavoin moraalittomiksi, ala-arvoiksi. Kun 1960-luvun ateistinen uusmarxilaisuus tempasi Suomessakin nuorison sankoin joukon mukaansa, toistuvasti kuului huuto siitä, kuinka mätä ja valheellinen onkaan kristillisen uskon hapattama suomalainen yhteiskunta. Nyt murskataan tuo vanha mätä ja rakennetaan tilalle uusi aito, totuudellinen ja parempi yhteiskunta, jossa kaikilla on hyvä olla. Me muutamme maailman, kun te ette siihen pystyneet. On huomispäivänä kansat kuin veljet keskenään. Nyt vasta tasa-arvo pääsee valtaan ja kaikki on hyvin. Muistan kuinka alkoholistiongelmien selvittämisestä innostunut uusmarxilainen nuorten ryhmä pilkkasi kirkon ja Pelastusarmeijan katulähetystyötä: Soppa, saippuaa ja evankeliumia. Nämä nuoret ovat nousseet yhteiskunnan huipulle, mutta katulähetystyö jatkuu ja autettavia riittää!

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana on maailman laajasti levinnyt uuden uskonnollisuuden aalto ja sen keskellä on jälleen vanha kristikunta syytetyn penkillä. Me kristityt olemme syypää luonnon saastumiseen. Me sidomme ihmiset vanhoihin muotomenoihin ja jäykistäviin dogmeihin. Me uskovat olemme niin synkkiä ja lamautamme ihmiset puhuessamme ihmisen perisyntisyydestä, pohjimmaisesta pahuudesta. Eikö ihminen muka olekaan pohjimmaltaan hyvä! Olemme niin ahdasmielisiä, kun väitämme Jeesuksen olevan ainoa ihmisen pelastavan tiedon välittäjän, jopa ainoan pelastajan maailman uskontojen perustajien Buddhan, Muhammedin, Laotsen, Konfutsen ja Mooseksen rinnalla.

Me olemme rakkaudettomia, kun emme voi hyväksyä, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Eihän se ole tärkeää, mihin uskot, kunhan vain uskot ja olet rehellinen uskossasi. Kukin saa uskoa omaan jumalaansa. Kaikki uskonnothan ovat perusominaisuudeltaan samaa. Ne ovat vain eri teitä samaan päämäärään.

Samaan aikaan koemme itsemme jotenkin noloksi, ala-arvoiseksi omaisten piirissä, naapureiden keskellä ja työtovereiden kanssa, jos joudumme avoimesti tunnustamaan uskomme Herraan Jeesukseen Kristukseen ja nimenomaan tunnustamme uskovamme häneen sellaisena millaisena hänestä Raamattu kertoo ja kirkko opettaa. Gallup-kyselyissä monet suomalaiset sanovat, että he kyllä uskovat Jumalaan, mutta toisenlaiseen Jumalan kuin mitä kirkko opettaa. Se on fiksua!

Onko Jeesus ainoa totuus?

Erityisen hankalaa tämä on kaikkea syleilevän itämaispohjaisen uskonnollisuuden kohtaamisessa. Tällaisen uususkonnollisuuden kannattajat ottavat kaiken uuden avosylin vastaan, me taas olemme pidättyväisiä ja pidämme kiinni siitä, että Jeesus on totuus. Uususkonnollisuudessa sanotaan kaikelle olevalle KYLLÄ. Kristitty sen sijaan joutuu sanomaan monelle asialle ja väitteelle EI. Kristukseen uskova erottuu joukosta, hän ei sulaudu yleiseen mielipiteeseen.

Onko todella lähtökohtanamme vakaumus kolmiykseisen Jumalan olemassaolosta sellaisena kuin Raamattu hänestä kertoo? Raamattuhan siunaa jokaista joka uskoo sanomalla: ” Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne” (2 Kor 13:13). Pidämmekö todellakin ainoana pelastustienä Jeesusta, joka sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni” (Joh 14:6-7)? Ja josta Pietari todistaa: ”Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla" (Apt 4:12). Pidämmekö kiinni siitä, että Jumala on sanassaan antanut uskovilleen lähetystehtävän: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti." (Matt 28:18-20).

Vai näemmekö, että uskontojen monilukuisessa maailmassa kaikki uskonnot ovat suhteellista (relatiivista) ja tasa-arvoisia ja pohjimmaltaan samoja. Jokaisessa on jotakin hyvää. Asetammeko ihanteeksi kaikkien uskontojen arvokkaiden totuuksien hyväksymisen keskenään tasa-arvoisina (pluralistinen malli). Valitsemmeko suhteessa aikamme uskonnollisiin ilmiöihin inklusiivisen ( = kaikki syliinsä sulkevan) vaiko eksklusiivisen (kaikista muista erottuvan, poissulkevan) tulkinnan.

Joka tapauksessa toivon mukaan osaamme yhdistää tasapainoisesti ehdottoman uskollisuuden yksin Kristukselle ja nöyrän avoimuuden ja halun kuunnella toisenlaisen vakaumuksen omaavia ihmisiä. Samaan aikaan meidän toki seurakuntien aktiivijäseninä tulee olla tarkkoja siitä, ettei kirkon sisälle tunkeudu kristilliselle uskolle vieraita ideologioita ja turmele sen sanomaa.

Joka tapauksessa meidän tulee tunnustavina kristittyinä kasvaa entistä syvempään ja aidompaan oman uskomme tuntemiseen ja samaan aikaan oppia mitä asiallisimmin asennoitumaan toisin uskovia kohtaan.

Emme lähde nyt kohtaamaan koko maailman uskontojen haastetta. Tartumme vain kahteen maailman laajasti leviävän uskontomuodon meille esittämään haasteeseen.

Uuden Aikakauden uskonnollisuuden haaste.

Tähän liikehdinnän määrittely ei ole kovoin helppo. Siinä on kysymys vaikeasti rajattavista uusista-vanhoista uskonnollisista liikkeistä. Ehkä on parempi puhua liikehdinnästä tai elämänfilosofiasta kuin järjestäytyneestä ja rajatusta liikkeestä. Se on yleisnimike kirjavalle joukolle uskonnollisia, elämänkatsomuksellisia, yhteiskunnallisia ja psykologis-terapeuttisia liikkeitä ja koulukuntia. Niissä kohtaamme monenlaisia uskonnollisia käsityksiä, parantamis- ja mietiskelytekniikoita, uskomuksia ja maailmankuvia.

Joitakin yhdistäviä piirteitä voimme löytää.

Liikehdinnässä on kyse tavalla tai toisella uskontojen sekoittamisesta (se on synkretistinen). Kuka sitä nyt niin varmasti tietää kuka on oikeassa ja kuka ei. Kaikkihan on yhtä hyvää. Kaikki tiet vievät perille. Tällainen asenne synnyttää mielikuvan äärettömän suvaitsevasta liikehdinnästä. Kaukana ns. tiukkapipoisuus.

Liikkeen piiriin kuuluvat kokevat, että he itse voivat ja haluavat yhdistellä oman mielensä mukaisesti erilaisia uskonnollisia näkemyksiä omaksi vakaumuksekseen (se on selektiivistä). Ollaan kuin uskontojen supermarketissa. Kukin kuljettaa kärryjä mukaan ja valitsee tarjolla olevista tuotteista ne, jotka häntä itseään eniten miellyttävät. Vain ihminen itse tietää, mikä on hänelle hyvää ja siksi hänen on se itse valittava. Näin syntyy mielikuva itsenäisesti ajattelevasta ja vapaasta ihmisestä, joka tietää mitä tahtoo eikä ole minkään auktoriteetin sokeasti johdettavissa. Sehän on selvää, että se, minkä minä valitsen on myös kaikille muillekin paras mahdollinen. Ja ne ovat typeriä, jotka eivät huoli tätä samaa parasta uskontoa. Samaan aikaan monet virtauksen piirissä vaikuttavat ryhmät vaativat kannattajiltaan täydellistä sitoutumista ja ehdotonta kuuliaisuutta. Ilman sitä ei saavuteta todellisia tuloksia.

Liikehdinnässä käytetään varsin laajalti eräitä yhteisiä symboleja kuten sateenkaarta, käärmettä ja pyramidia. Suomessa ehkä tunnetuin tapahtuma on lokakuiset messut Suomalaisella Yhteiskoululla Haagassa. Messut järjestää Rajatieto.

Liikehdinnän ensimmäinen pääjuuri on ikivanha länsimaisen kulttuurin piirissä vaikuttava salatieto. Siinä on antiikin Kreikan, vanhojen eurooppalaisten esikristillisten uskontojen ja jopa muinaisen Egyptin uskonnon aineksia. Raamattu torjuu yhteyden näihin voimiin selvin sanoin: 3 Moos 19:26b, 28, 31; 20:6, 27; 5 Moos 18:10-22; Jes 8:19-20).

Tiedot näistä vanhoista "viisauksista" ovat kulkeutuneet suullisena tai kirjallisena perimätietona sukupolvelta toiselle. Puhutaan kuudennesta Mooseksen kirjasta eräänä tällaisena lähteenä. Tämän kirjan taustalla on juutalainen kabbalistiseen salatietoon perustuva vanha virtaus. Samaan aikaan arvostetaan myös kristikunnan vanhoja mystikkoja. Tuomas Kemppiläistä luetaan, mutta häntä tulkitaan aivan määrätyllä tavalla. Kirkkoisä Origeneen väitetään opettaneen jälleensyntymistä. Augustinus on taas kuin kirosana, sillä hän opetti ihmisen sisäistä turmeltuneisuutta, perisyntisyyttä.

Eräät tämän vuosisadan psykologit ovat yhdistäneet terapiaansa näitä aineksia. Tällaisia ovat Jung, Maslow ja Fromm.

Otan erään esimerkin. Kotimaa selosti muutamia vuosia sitten erään amerikkalaisen ykköskirjan mainoksesta. Siinä väitettiin, ettei sitten Rooman keisarin päivien - eikä koskaan Yhdysvaltojen presidenttien historiassa - astrologi ole näytellyt näin tärkeää roolia valtion kansallisissa kysymyksissä. Astrologi vaikutti siihen, mihin aikaan presidentti piti tärkeät puheensa, minä päivinä, tunteina ja minuutteina hän lähti lentomatkalle. Kotimaan toimittaja jatkoi: "Ehkä magia, taikausko eri muodoissaan on maapallomme yleisin uskonto. Sen keskeinen ilmentymä on erilaiset ennustukset. Astrologia on kumpujen yöstä palaamassa takaisin myös eurooppalaiseen ja pohjoisamerikkalaiseen kulttuuriin, josta sitä tosin ei koskaan olen onnistuttu kitkemään pois" (Kotimaa helmikuu 1990)

Toinen esimerkki on Jyväskylän kesästä. Siellä puhui prof. Sven Krohn. Hän toivoo, että kristinuskokin tulee "yhdeksi ehkäpä keskeisimmäksi jäseneksi suurten uskontojen toisiaan tukevassa ja toisistaan oppia saavassa yhteisössä, tulevassa maailmanuskonnossa, uskonnossa, jossa eri ajatustapoihin kohdistuva suvaitsevaisuus, lähimmäisen rakkaus ja vihollista kohtaan osoitettu rakkaus, mutta samalla kiinteä pyrkimys totuuden ääretöntä päämäärä kohti on jokapäiväisenä ojennusnuorana je siten aamuisin nautittuna yliaineellisena leipänä". Hänen mukaansa "gnostikot, manikealaiset ja kataarit opeillaan kehottivat meitä ottamaan itsemme lähtökohdaksi etsiessämme Jumalaa ja löytämään Hänet varsinaisen henkisen itsemme kautta ja itsestämme" (Sven Krohn, Toisen kristinuskon haaste?, Kotimaa 10.7.1980)

Toinen pääjuuri on taas Kauko-idän uskonnollisuus, hindulaisuus ja buddhalaisuus. Sieltä on saatu erilaisia mietiskelytekniikoita ja vastakohtien tasapainoon pyrkivä taolainen maailmankuva (jin ja jang). Sieltä löytyvät gurut ja joogit opettajiksi. Sieltä on tullut TM-mietiskely, jooga-liike, monet uudet voimistelulajit.

Kun yritämme kartoittaa tämän uskonnollisen liikehdinnän sisältöä ja sanomaa, löydämme ainakin seuraavia piirteitä:

a. Mitään tarkalleen rajattua oppia ei ole. Se on suorastaan protesti kristillisen uskon selvyyteen pyrkivää oppimäärittelyä vastaan. Se on uskontoa ilman dogmeja. Kaikki mikä on, on hyvää. Mutta eräitä yhdistäviä piirteitä on havaittavissa.

b. Kaikki on jumalallista, Jumalaa, Jumalan henkeä. Jumala on kaikkialla oleva voima, maailmansielu (panteismi). Jumala ei ole persoona, vaan kaikessa vaikuttava kosminen energia, bioenergia, prana, chi jne.

c. Kaikki on ykseyttä (monismi). Varsinainen olevaisuus on kokonaisuus. Siksi ei ole mitään eroa, kaikki ovat tasa-arvoisia - henki ja aine, ruumis ja sielu, ihminen ja luonto, mies ja nainen, ihminen ja lähimmäinen, ihminen ja Jumala, hyvä ja paha. Siksi ei ole myöskään mitään pahaa. Kaikki mikä on hyvää. Toinen on vain heikompi toista. Ihmisen on tajuttava itsensä sillä tavoin yhtenä jonkun toisen, jumaluuden kanssa, ettei ole mitään eroa. Eräät amerikkalaiset uuden aikakauden innostuneet kannattajat mielellään haluavat autonsa rekisterikilpeenkin sanan IMU = I am you, minä olen sinä.

d. Luottamus ihmisen hyvyyteen ja voimiin on rajaton. Ihminen on kaiken oikean tiedon lähde. Ihmisessä itsessään piilee jumaluus. Uuden aikakauden liikkeen taitekohtaan 31.12.1986 valmistettiin rukous: "Minä olen jumalan kristus, minä olen maailman valo, minun kauttani maailmankaikkeuden voiman läsnäolo tulee maailmaan". Mutta heti kun ihminen korotetaan, Jeesus Kristus alennetaan. Hän oli vain ihminen kuten kuka tahansa ihminen ja nyt kenestä tahansa ihmisestä voi tulla voideltu eli kristus.
Siksi uususkonnon ilmapiirissä sallitaan kaikenlainen mielihyvä ja nautinto. Se ei kumoa eikä rajoita aistillisuutta eikä kiellä aistinautintoja.
Kristillinen uskomme opettaa, että ihmisen sisästä lähtee vain turmellus, ei pelastus. Pelastus täytyy tulla ihmisen ulkopuolelta. Rajaa inhimillisen ja jumalallisen välillä ei pyyhitä pois.

e. Uuden aikakauden tulossa ratkaisevassa asemassa on ihmisen sisäinen parantuminen ja muuttuminen. Se on mahdollista erilaisilla mietiskelytekniikoilla, ruokavalioilla ja vaihtoehtoisilla lääkinnöillä. Ne auttavat hallitsemaan mieltä ja ruumista. Mutta ihminen voi ottaa käyttöönsä myös salatummat voimat: kaukonäköisyyden, ennustamisen, taikavarvun, heilurin, yhteyden vainajahenkiin.

f. Jälleensyntyminen antaa yksilölle mahdollisuuden jatkaa kehittymistä kohti täydellisyyttä ja kohti jumalallistumista. Jos nyt epäonnistun, niin ehkä seuraavalla kerralla onnistun. Jälleensyntyminen merkitsee myös sitä, ettei varsinaisesti kuolemaa ole (Rauni-Leena Luukkanen, Kuolemaa ei ole), ei tilintekoa. Kaikki on lopulta hyvin! Raamattu sen sijaan sanoo: Ihmisille on määrätty, että heidän kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio (Hepr 9:22)

Eräs japanilainen entinen buddhalainen nunna kertoi siitä, miksi hän valitsi buddhalaisuuden. Hän oli tutustunut perusteellisesti myös Raamattuun. Buddhalaisuuden tarjous oli: Löydät - ja vieläpä omin avuin - sellaisen maailmankaikkeuden salaisuudet käsittävän tiedon, että sen avulla pääset koko kaikkeuden herraksi. Kristinuskon tarjous taas oli synnistä parannusta vaativa alamaisuus Jumalalle. Valinta ei ollut vaikea. Ilman muuta hän valitsi buddhalaisuuden. Myöhemmin hän tunnusti, että hän oli tosiasiassa valinnut ylpeyden ja nöyryyden välillä. Ja valitessaan ylpeyden hän joutui lopulta demonisten voimien sitomaksi, joista Jeesus Kristus vapautti hänet 20 vuotta myöhemmin (Jorma Pihkala, HS 2.2.1990).

g. Elämme ihmisen sisäisen todellisuuden ja kokemuksen aallon aikaa. Intuition, unien ja mielikuvituksen alitajuiselle maailmalle annetaan arvovaltainen merkitys totuuden lähteenä. Vain koettu on hyvää. Se mikä on, on aina hyvää. Kokemuksista on tehty jumalia. Nuorison rock-konsertit ovat täynnä voimakasta, jopa hurmoksellista kokemusta. Nuoret vapautuvat niistä edes hetkeksi kuten alkoholin vaikutuksesta.

Kuitenkaan kokemus itsessään ei takaa totuutta. Kokemus on hyödyllinen käyttöesineenä, mutta vaarallinen hallitsijana. Kokemukseen ei voi luottaa. Ihmisen sisin ei ole jumallisen totuuden päälähde. Varmaksi koettu Jumalan tahto ei suinkaan aina ole todellinen Jumalan tahto. Raamattu sanoo aivan toisin: "Pahanilkinen on ihmissydän ylitse kaiken, kuka taitaa sen tuntea" (Jer 17:9).

Tässä uudessa ajattelussa voidaan käyttää nimeä Pyhä Henki kuten nimeä Kristus. Sen mukaan Pyhä Henki virtaa lävitsemme voimana, olemme vain kanavia, hengen kanavia (spirit chaneling). Jumaluus on valo ja ihmiset ovat ikkunoita. Meidän on antauduttava voiman kanavaksi, ääneksi ja toisen hallittavaksi. UT:n mukaan emme ole Jumalan kanavia vaan Jumalan lapsia. Ei lapset ole vanhempien kanavia. Sydän pelosta kylmänä olen joskus katsellut joukkoa, joka kädet kohollaan huojuu hiljaa ja toistelee yksittäisiä sanoja kuin ne olisivat loitsuja tai mantroja. Näin väitetään Pyhän Hengen laskeutuvan ihmisten päälle. Näin voidaan toimia hindulaisessa palvontamenossa.

”Entisenä noitana kommentteja Nokian karismaattisuudesta. Olin ennen noita ja meedio. Kuuluin Suomen Spiritualiseen liikkeeseen ja olin new age -uskonnon uhri. Uskoontuloni jälkeen arvelin päässeeni eroon kaikista mediaalisista ilmiöistä: henkiparannuksesta, mantroista, meditoinnista, auranpuhdistuksista, energiasiirroista, hypnoosista, selvännäöstä, ihmisen läpi katsomisesta, kuolleiden henkiinherättämisestä ym. Mutta kuinkas kävi; eivät ilmiöt ole outoja uskovaistenkaan piireissä! Yllättävääkö?

Ei toki, kun tietää, kuka meitä naruttaa ja tekeytyy jopa valkeuden enkeliksi. Saatana, entinen esimieheni, osaa parantaa, näkee tulevia ja menneitä, osaa lumota, taikoa ja saada ihmisen sielullisen eli psyykkisen olemuksen valtoihinsa. Voima se on joka jyllää, Saatanan voima. Saatana antaa meidän uskoa Jeesukseen, Raamattuun ja myös itseensä sekä antaa meidän olla uskonnollisia, kunhan vain emme ymmärrä, että syntiin langennut luontomme tarvitsee Sovittajan, Jeesuksen Kristuksen viemään meidät taivaaseen.

Pyhä Henki kirkastaa Kristuksen merkitystä meille Raamatun sanan kautta. Pyhä Henki ei ole erillinen henki, jota kutsutaan paikalle joka torstai kuin tarjoilija. Pyhä Henki asuu uudestisyntyneessä ihmisessä, eikä se tee temppuja, vaan auttaa meitä ymmärtämään kolmiyhteistä Jumalaa.
Uskallan sanoa, ettei Nokian seurakunnan tai muidenkaan parantajana edustavien henkilöiden voimana ole Pyhä Henki, ja ettei se Jeesus, jota siellä hoetaan, ole syntisiä, parannusta hakevia auttava Jeesus Kristus, Jumalan poika.
Ihminen on uskovanakin erehtyvä, itseään korottava, itseriittoisuuteen ja ylpeyteen lankeava. Liekö tässäkin kyse ihmisen omasta halusta olla kuuluisa ja huomioitu. Keinot ovat vain tosi rankat. Jumala meitä armahtakoon ja pitäköön pienellä paikalla, ettemme lankeaisi omiin varpaisiimme!” (Kotimaa 14.4.2000, Seija Saarelainen).

Miten kohtaamme uskontojen haasteet?

Suostummeko siihen tosiasiaan, että meidän tämän päivän ihmisinä on opittava elämään keskellä uskonnollista moninaisuutta ja että se usko, johon me itse sitoudumme on vain harvojen uskoa? Kuulumme koko ihmiskuntaa ajatellen pieneen vähemmistöön

Tavoittelemmeko kunnioittavaa ja ymmärtävää asennetta niitä ihmisiä kohtaan, jotka tunnustavat muita uskontoja? Tällöin pyrimme torjumaan väärinkäsityksiä ja koetamme tasoittaa ristiriitoja eri uskontoja edustavien ihmisten välillä juuri ihmisinä välillä. Pakkohan meidän on elää yhdessä. Vai onko oikein vetäytyä täysin erilleen toista uskontoa tunnustavista?

Oikea asenne vaatii perusteellista ja syvällistä oman uskon tuntemista, mutta myös perusteellista tiedonhankintaa niistä uskonnoista ja liikkeistä, joihin olemme kosketuksissa. Meitä kutsutaan nöyryyteen ja antamaan itsemme alttiiksi rakkaudessa toisia ihmisiä kohtaan ja jopa palvelemaan toisin ajattelevia. Meidän on myös suostuttava yhteistyöhön täysin toisenlaisen vakaumuksen ja uskon omaavien kanssa yleisen ja yhteisen inhimillisyyden pohjalta ja etsimään yhdessä toimenpiteitä, jotka edistävät rauhaa ja oikeudenmukaisuutta.

Onko meillä halua vaivannäköön ja valmiuteen kärsimään Kristuksen evankeliumin tähden ja halua ja taitoa kertoa aidosti ja pakottamatta omasta uskosta, mutta samalla myös halua kuunnella, kun toinen kertoo omasta uskostaan?

Tärkeintä on kuitenkin se, ettemme tämän maailman edessä häpeä Herraa Jeesusta Kristusta emmekä vaikene Kristuksen evankeliumissa. Olkoon meidänkin jokaisen sydämen syvin toive omaan elämäntilanteeseemme sovellutettuna Paavalin tavoite:” En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta olen saanut: Jumalan armon evankeliumin todistamisen” (Apt 20:24).


Ajan ilmiöistä